Read Ebook: Rauhan erakko by Aho Juhani

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 543 lines and 25954 words, and 11 pages

RAUHAN ERAKKO

Kirj.

Juhani Aho

WSOY, Porvoo, 1922.

Lieneek? miss??n niin viihdytt?v?? katsella maailmaa ja mietiskell? sen menoa kuin vuorilaakson pikkuravintolan edustalla, sein?m?penkilt?, r?yst?skaton alta. Siin? ei juuri koskaan tuule, ja siin? on ainainen auringon ja sateen suoja. Ennenkuin p?iv? ehtii niin alas, ett? se kuontuisi paistamaan r?yst??n alle, joutuu se jo vuoren peittoon, ja kun sade laakson pohjassa melkein aina putoo kohtisuorana, ei se p??se tunkeutumaan syrj?st? siihen, miss? istumme. Satoipa tai paistoi, aina siin? istuu joku matkamies tai talon vakinainen vieras, jalat ojoina p?yd?n alla, selk? sein??n nojaten, katse suunnattuna yl?s vuoristoon. Kaikkein tavallisimmatkin kasvot, kaikkein kylmin ja j?rkevin silm? saavat siin? jonkinlaisen haaveilevan, hyv?ntahtoisen ilmeen. Ja ennenkuin vuoriston varsinainen asukas menee iltaisin levolle, viett?? h?nkin siin? hetkisen katsellen el?m?? edess??n laaksossa ja liikett? alppij?rven pinnalla ja rauhaa ylh??ll? vuoristossa, miss? ylinn? s?dehtii ikuisten lumien hehku milloin h?ik?isev?n? valkeutena, milloin hiiltyv?n? punana.

Meit? istui siin?, harva se p?iv?, aina joitakin matkailijoita--olen ik?mies, joka jo vuosikausia olen k?ytt?nyt loma-aikani hiljaisiin vuorivaelluksiin--joukossamme ravintolan s??nn?lliset vieraat: pappi, postimestari, mets?herra ja pari naapuritalon is?nt??, jotka m??r?tunnillaan, v?h?? ennen auringon laskua, saapuvat maistelemaan mik? oluttaan, mik? viini??n, ja kuuntelemaan matkailijain juttuja, heid?n keskustelujaan p?iv?n tapahtumista, maailman politiikasta ja sen semmoisesta. Ja olihan siin? puheen ainetta ja kannunvalamista arkkiherttuan murhasta ja It?vallan ja Serbian kireist? v?leist?...

Edess?ni on pohjukka alppij?rve?, joka kapenee laakson pohjaa kohti. Lahden ymp?rill? nousevat rinteet melkein pystysuorina korkeuksia kohti. Vuoren ja veden v?liss? on kummallakin rannalla kaistale tasaista maata, viljava rannikko, jossa heilim?ivien ruispeltojen ja kukkivien ja tuoksuvien apilasniittyjen keskest? kohoaa kyli? kylien vieress? pikku metsikk?jen ymp?r?imine kirkkoineen ja taloineen. Vuoriston vieraita tulee ja menee, kaikista maista--muut menev?t, min? j??n, ensin p?iviksi, sitten viikoiksi, niinkuin tapani usein on pys?hty?, l?ydetty?ni mieleiseni paikan. Oli usein, niinkuin t?ss? olisi voinut olla kaiken maallisen matkani m??r?, ja niinkuin maailma tuolla vuorilla ja vuorten takana ei olisi ollut sen valmiimpaa ja el?m? antavampaa kuin t??ll?k??n. Oli niinkuin juuri t?ss? maailman syd?n olisi sykkinyt l?mpimimmill??n, sen keuhkot hengitt?neet raittiimmillaan ja sen aivot ajatelleet kirkkaimpia, rauhallisimpia ja onnekkaimpia ajatuksiaan ik??nkuin minunkin puolestani, mutta samalla minunkin kauttani. Vasta t?ss? eik? niiss? suurkaupungeissa ja kulttuurikeskuksissa, joiden kautta olin t?nne tullut ja jotka kyll? olivat t?ytt?neet mieleni innostuksella ja ihmettelyll?, oli minusta maailma niin valmis, ettei siihen ollut mit??n lis?tt?v?n?. T??ll? olivat luonto ja kulttuuri k?sikk?in, sylikk?in--laaksossa kaupungit tehtaineen, laitoksineen, vuoristossa karu luonto, napaseutu, k?den ojentaman p??ss?. T??ll? on ainaista vaihtelua ja virkistyst?. Kun t??lt? l?hden, vien mukanani hengen ja ruumiin terveyden, uskon onneen ja rauhaan ja hyvinvointiin ja siihen, ett? kaikki maailmassa--ainakin yhdess? sen parhaista paikoista--on, niinkuin ollakin pit??. Se oli ajatusteni ainainen toistunta. Rakensin siin? uudestaan ja aina uudestaan ajatus- ja tunnemaailmani, kun se pyrki joutumaan ep?kuntoon.

Alppij?rven perimm?ss? pohjukassa oli vuoren kulmauksessa kahden rautatietunnelin suut ja niiden v?lill? kallioon hakattu avoin holvi, jota my?ten junat sy?ksyiv?t tunnelista toiseen, kadoten melkein samassa, kun olivat tulleetkin. Kansainv?linen maailmanliikenne tykki siin? kuin veri valtasuonessa. Tuon tuostakin, jotenkin s??nn?llisin v?liajoin, puhalsi juna toisesta tunnelista sis??n ja toisesta ulos. Juuri v?h?? ennen saapuvan junan tuloa pullahti aukosta esiin milloin musta savu, milloin valkoinen h?yry, ja samoin j?tti menev? juna j?lkeens? pilven, joka tuskin oli haihtunut, kun toinen syntyi tilalle.

Oli niinkuin vuoristo siin? olisi el?nyt ja hengitt?nyt, niinkuin siell? jossakin sen sisimm?ss? olisi ollut k?tk?ss? syd?n, joka imi vanhaa pilaantunutta verta itseens?, pusertaakseen sen puhdistettuna ja uudistettuna takaisin maailman elimist??n lakkaamattomana vaihtovirtana pohjoisesta etel??n, lakeuksilta vuoristoon ja takaisin. Tuo liike oli s??nn?llist? kuin kellon heilurin liike, oli niinkuin luonnon oman syd?men sykint??--maanalaisen voiman pulpahtelua l?hteest?, joka ei tyrehdy, ennenkuin itse el?m? maapallon uumenissa hyytyy ja uupuu. Se toimi sellaisella voimalla ja t?rke?ll? t?sm?llisyydell?, ett? sit? katsellessa tuntui, niinkuin tuon valtasuonen tukehtumisen t?ytyisi tiet?? koko maailman el?m?n tukehtumista ja ep?j?rjestykseen joutumista. Panihan pieninkin h?iri? junien toiminnassa, lumivy?ry, maanvierem?, s?rkynyt silta, kaikki kellot soimaan ja kaikki langat ulvomaan. Ja sen poistamiseksi ponnistettiin viimeinen tarmo... Tietoisuus siit? ja kaikesta muusta hyv?st? teki t?ss? mielen hyv?ksi ja sopusointuiseksi ja olemisen turvalliseksi. Oli viihdytt?v?? siit? aattelehtia, istua kuin virran reunalla veden vilin?? katsellen.

Oli taas tullut uutta v?ke? ravintolaan, seurue ylioppilaita jostakin Sveitsin yliopistosta, rauhankongressilaisia, matkalla Roomaan, eri maista, englantilaisia, pari saksalaista, ranskalainen, ven?l?inen, mik?li heid?n kielest??n voi p??tt??, innostunutta, ??nek?st? nuorta v?ke?, jotka tekiv?t huomioitaan kaikesta, puhuivat lakkaamatta siit?, mit? n?kiv?t, ilmaisten mielipiteens? kaikesta. Heit? yhdisti, paitsi aatteensa, vuoristomatkan yhteinen tarkoitus, vuorille nousu samassa seurassa, saman oppaan johdolla. He olivat valloittaneet jo useita huippuja ja lev?nneet t?ss? pari p?iv??. Nyt oli heid?n aikomuksensa l?hte? entist? pitemm?lle j??tikk?- ja huippuretkelle ja painaa, vuorten yli p??sty??n, niiden etel?isi? rinteit? ikuiseen kaupunkiin.

Edess?mme p?yd?ll? oli telineelleen asetettu aina valmis kaukoputki, jolla kukin nuorista miehist? vuorostaan tarkasteli seudun n?ht?vyyksi?. Harhailtuaan huipulta huipulle, seurailtuaan karjan k?yskentely? alppilaitumilla, tutkittuaan el?m?? ja liikett? vuoristokyliss? jyrk?nteiden partailla vei katsoja t?hystimens? lopulta taas siihen, mihin oli sen ensiksi asettanut: seuraamaan junia tunnelien suulla, ja j??den ajanvietteeksi kello k?dess? laskemaan, kuinka monen minuutin kuluttua uusi juna aina on tuleva esiin.

--On totta, mit? sanotte, my?nsi minulle heist? muuan ... siin? k?y maailman liikenne todella t?sm?llisesti kuin kellon heiluri--nyt meni Rooman salamajuna--nyt tuli Berliinin pikajuna--se liikkuu todella miltei matemaattisella tarkkuudella ... joka seitsem?s minuutti ulos ja joka seitsem?s minuutti sis??n. Ja semmoistahan se on kautta koko maapallon, Kapmaasta teid?n Lappiinne! Veri kaukaisempien hiussuonten p??ss? liikahtelee ehk? hitaammin kuin keskuksessa, mutta liikahtelee sittenkin, sama veri, s??nn?llisesti oikuttelematta, keskeytym?tt?.

--Se on kaunis sellainen ilmi?! innostui toinen. Minusta se on suorastaan kaunis!

--S??nn?llisyys, t?sm?llisyys, j?rjestys yleens? ovat ihanimpia ilmi?it? maailmassa! puhkesi kolmas. Kuta pysyv?mmiksi ne k?yv?t, sit? sopusointuisemmaksi, sit? ihanammaksi minulle maailma k?y. Kun ihmisen j?rjest?m? el?m? kerran p??see toimimaan samalla t?sm?llisyydell? kautta koko maapallon kuin aurinko noustessaan ja laskiessaan...

--Mutta seh?n toimii jo! Auringon kello peittyy pilveen ja pett??, mutta kronometrikello ei koskaan pet?. Aurinko ei kykene hajoittamaan usvia, joihin meri kietoo valtamerilaivan, mutta langaton lenn?tin sen jo tekee.

--Voiko en?? yleens? ajatella suurempaa j?rjestyksen ja t?sm?llisyyden saavutusta, kuin ett? matkustaja, l?htiess??n Vladivostokista, voi laskea minuutilleen, milloin h?n Siperian, Euroopan, Atlantin ja Amerikan mantereen yli kulkien saapuu San Fransiskoon! Se on rauhallisten valtojen riemuvoitto, jommoista maailman historiassa ei mik??n muu aika ole kyennyt saavuttamaan.

--Toteutunut unelma tuhatvuotisesta valtakunnasta maan p??ll?!

--Elk?? pilkatko unelmia, herra ranskalainen! Uskottehan niihin itsekin, koska kerran olette matkalla rauhankongressiin. Unelmat onnen maista toteutuvat pikemmin kuin luullaankaan. Se liikenteellinen olotila, jossa nyt el?mme, on tuskin puolen vuosisadan ik?inen--mik? onkaan oleva olotila sadan vuoden kuluttua! Meid?n suuren Ven?j?mme autioimmat siperialaiset er?maat ovat silloin voitetut viljelykselle ja sen kaukaisimmat kolkat saatetut elinkeskustain yhteyteen id?ss? ja l?nness?, kaikki eri maiden ja valtakuntien liikerajat poistetut--yksi ainoa aikataulu yli koko maailman! Ihminen koko maailmassa yht? kotonaan kuin omassa maassaan! Mutta siit? on oleva seurauksena, ett? kansainv?liset ennakkoluulot h?ipyv?t, ett? syntyy kansoja johtava yhteinen yl?luokka, joka maailmanteollisuuden ja maailmankaupan etuja ajaen johtaa kansoja rauhan hengess?, ett? ihmiset huomaavat etup??ss? omien etujensa pakottavan heit? olemaan velji? ja sill? tavoin suhtautumaan toisiinsa.

--Runoilkaamme! Maljanne!

Puhuja naurahti ja n?ytti itsekin my?nt?v?n sen runoksi, mutta toinen jatkoi:

--Jolloin koko maailmassa on olemassa yhteinen aikataulu.

--Jonka mukaan my?s pian lennet??n.

--Ja miksei?

--My?s kuuhun ja Marsiin?

--Jos kerran voidaan liikkua ja hengitt?? vetten alla, miksei opittaisi liikkumaan ja hengitt?m??n my?skin ilmattomassa avaruudessa, jonkin puristetun aineen avulla?

He olivat hilpe?ll? mielell?, aateisku seurasi toistaan, heill? oli kaikilla tarve uskoa ja innostua, rakentaa p??h?npistojensa ja virke?sti virtaavien veriens? pilvilinnoja samassa kimmoituksessa, kuin miss? vuori tuossa heid?n edess??n kimposi korkeuteen, lakaten siit? vasta sitten, kun oli saavuttanut taivaan sinisimm?n sinen. He olivat lomalla, vapaudessaan jokap?iv?isen el?m?ns? puristuksesta. Heid?n t?ytyi saada hurmautua n?iden t?iden tuloksista, joita heid?n kansansa olivat olleet kukin tahollaan luomassa, rakentaa torni taivaaseen, vuorten korkuinen, ja ottaa sielt? alas ihmiskunnan onni--oli jotakin miellytt?v??, mukaansa tempaavaa ja samalla kadehdittavaa tuossa tyydytyksen, ylpeyden ja uhman tunteessa, joka niin usein ilmenee t??ll? ulkona, miss? ihmiset ovat tietoiset tarkoituksistaan, miss? ei saamattomuuden ja ahtaiden olojen painostus saata heit? ep?ilyksiin kaiken turhuudesta. Ja mikseiv?t ne tuollaiset rotukansat todellakin voisi toteuttaa viimeisimpi?, huimaavimpia suunnitelmiansa! Mikseiv?t ne voisi ?lyll??n ja tarmollaan saada aikaan mit? tahansa, saavuttaa mit? huippuja hyv?ns?, nuo tuommoiset j?ntev?t, sotilaallisesti karaistut, koulitut, ?lykk??t, j?rjestelm?llisesti harjotetut sek? ruumiin ett? sielun puolesta ... nuo, jotka voivat totella ja k?ske?, laskea kuin kone ja haaveilla kuin paimenhuilu ... alistua, kun tarvitaan, tehd? aloitteita, kun pit??--kytkeyty? yhteen k?yteen ja valloittaa yhteisvoimin vaikeimmatkin huiput kaikilla aloilla--nuora, joka riippuu heid?n kunkin olalla ja jonka toveri solmii toveriin nuoraan heid?n l?htiess??n astumaan vaarallisimpien j??tikk?kuilujen yli, siten hakien toinen toisestaan tukea, se on sekin kuin vertauskuva siit? siteest?, joka yhdist?? sivistyskansat heid?n menestykselliseen toimintaansa, siit? yhteenkuuluvaisuudesta, jonka avulla he t??ll? ovat saaneet aikaan kaiken, mink? ovat saaneet.

En saanut sit? sanotuksi heille n?in, niinkuin olisin tahtonut. Sanoin vain:

--El?k??n innostuksenne ja uskonne, nuoret miehet!

--Kiitos, vanha herra! vastasivat he saman hyv?n tuulen s?vyss?.

Jokailtaiset talonpojat olivat saapuneet ja istahtaneet seuraan, toisella puolella olevaan p?yt??n, juomaan iltaoluttaan. Kohta heid?n j?lkeens? oli tullut pappi ja postimestari. Suopea, utelias ilme kasvoillaan he kuuntelivat nuorten miesten innostunutta puhetta. Silm? muhoili, se oli kyll?kin hupaista kuunnella oluthaarikan ??ress?, joskaan se oikeastaan ei kuulunut heihin. Herrasv?et puhuvat niin paljon ... jaa ... jaa ... vaan antaapa heid?n puhua, antaa heid?n vain pit?? hauskaa, maksavat hyvin, tuovat rahaa...

Is?nt?mme oli noita tuttavallisia, kaikille toverillisia vuoriston pikkuravintolain is?nti?, jotka hoitavat hotellinsa ja sen tarjoilun melkein yksin, ainoastaan perhev?kens? avustamina, katsoen samalla velvollisuudekseen huvittaa vieraitaan, olla aina valmiina antamaan heille neuvojaan ja tietoja ymp?rist?n n?ht?vyyksist? ja ihmeist?. H?n oli vieraitaan palvellessaan ilmeisell? mielenkiinnolla seurannut nuorten miesten keskustelua, odottaen vain tilaisuutta ottaakseen siihen osaa. Kun kaukoputki hetken ajaksi joutui vapaaksi, asetti h?n sen m??r?ttyyn suuntaan korkealle vuoristoa kohti ja virkkoi:

--Min? kuulen, ett? herrat puhuvat tuhatvuotisesta valtakunnasta. Jos herrasv?ki? huvittaa, voivat he heti n?hd? miehen, joka uskoo, ett? tuhatvuotinen valtakunta ei ainoastaan kerran tule, vaan ett? se on jo tullutkin.

Pappi ryk?isi ja iski silm?? talonpojilleen, tarkoittaen: Nyt se alkaa taas!--ja talonpojat hym?htiv?t vastaan ymm?rt?v?isesti, niinkuin tiedossa olevaa juttua odottaessa.

--T?m? ravintola on ainoa paikka kyl?ss?, josta h?nen asumuksensa on n?ht?viss?. H?n l?hti juur'ik??n majastaan ja astuu parhaillaan koirineen polkua alas ... nyt h?n katosi kallion taa, mutta tuossa tuokiossa h?n taas tulee n?kyviin ... olkaa hyv?!

--Kuka h?n on?

--H?n on n?ht?vyys, sanoi postimestari,--yksi t?m?n paikan merkillisyyksi?, eritoten t?m?n ravintolan.

--Kaksi t?hte? Baedekeriss?, ivasi vuorostaan pappi ja sai talonpojiltaan hyv?ksyv?n hym?hdyksen.

--H?n on jotakin meille.

Se heist?, joka oli l?hinn? kiikaria, katsoi ja kertoi:

--Siell? on todella vihre?ll? rinteell? hiukan puurajan yl?puolella kivist? kyh?tty asumus ja siit? alasp?in l?htev?ll? polulla mies, joka n?ytt?? olevan avop?in, pitk?tukkainen, yll??n ruskea mekko.

--Se on juuri h?n.

--H?nell? on iso koira kintereill??n ... koiralla on suussa jotakin ... niinkuin jokin kori.

--H?n on n?hnyt tulijoita alempana ja l?htenyt heit? vastaan ... koira kantaa heille virvokkeita. H?n tekee aina niin, selitti is?nt?.

--Onko h?n jokin bernhardilaismunkki?

--Ei juuri munkki, vaan erakko, "ikuisen rauhan erakko", sanoi pappi merkitsev?sti venytellen.

--Pyh? mies.

--Vuoriston Tolstoi.

--Emme saa olla ilkeit?, hyv?t herrat, valitteli is?nt?.--Ja k??ntyen meid?n p?yt?mme puoleen puhui h?n puolustellen:

--Ei h?n ole mik??n varsinainen erakko, vaikka asuukin siell? melkein yksin, kes?t talvet. H?n on kaikin puolin merkillinen mies. Kaikki matkailijat, jotka vain voivat, k?yv?t h?nen luonaan. H?nell? on yst?vi?, jotka Amerikasta asti tulevat joka vuosi h?nt? tapaamaan. H?n saisi heilt? rahaa kuinka paljon tahansa, jos vain tahtoisi, sill? heid?n joukossaan on miljoonamiehi?kin, mutta h?n ei ota itselleen penni?k??n. H?n on hyv? mies, tavattoman auttavainen ja hyv?? tekev?inen. Laskettaisiinpa vain kaikki ne kuormat, jotka h?n on meille kantanut, ja ne eksyneet, jotka h?n on opastanut, ja ne lampaat, jotka h?n on lumimyrskyn alta pelastanut... Herrat ja papit eiv?t voi h?nt? siet?? siksi, ett? h?n uskoo hiukan toisin kuin he, kuiskasi h?n lopuksi minulle, joka olin ainoa, joka kuuntelin h?nt? koko korvallani, sill? nuorista miehist? oli osa jo noussut, valmistautuen l?htem??n.

--Nyt h?n palaa takaisin ... reppu sel?ss? ... joku toinen astuu per?ss? ... ja viel? toinen.

--Ne ovat kai ne kaksi vanhaa herraa, jotka l?htiv?t t??lt? t?n? aamuna, sanoi is?nt?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet