Read Ebook: Salaperäinen ovi by Stevenson Robert Louis

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 424 lines and 23550 words, and 9 pages

SALAPER?INEN OVI

Kirjottanut

Robert Louis Stevenson

Suomennos

Ensimm?isen kerran julkaissut Kustannusosakeyhti? Otava 1911

Salaper?inen ovi.

Uttersonilla, lakimiehell?, oli karkeat, rumat ja ep?s??nn?lliset kasvot, joita tuskin milloinkaan valaisi hymy; h?nen olentonsa oli kylm? ja j?ykk?, h?n sanoi sanottavansa vain vaivalla, h?nen esiintymisess??n tuskin voitiin n?hd? l?mpim?mp?in tunteiden ilmenemismuotoja; h?n oli laiha, pitk?, kuiva, synkk? -- mutta sittenkin t?ytyi h?nest? pit??. Yst?v?piirin yhtymisiss?, kun viini oli h?nen makunsa mukaista, loisti h?nen silmist??n ilme, joka oli jaloimmassa merkityksess? inhimillinen; mutta t?m? sis?inen maailma ei kuitenkaan koskaan tullut ilmi sanoissa, vaan sit? useammin ja puhuvammin teoissa. H?n oli ankara itse??n kohtaan; joi yksin ollessaan katajanmarjaviinaa, haihduttaakseen hienojen viinien makua, ja vaikka h?n nautti teatterista, ei h?n ollut avannut sen ovea kahteenkymmeneen vuoteen. Mutta h?n oli hyvin suvaitsevainen muiden suhteen; h?n tunsi melkein kateudensekaista kummastusta syrj?isten vioissa ja synneiss? ilmenev?n elinvoiman johdosta ja joka tapauksessa mieluummin auttoi kuin valitti.

>>Olenpa jonkun verran Kainin kerettil?isyyteen kallistuva>>, oli h?nen tapana sanoa tuolla kuivalla tavallaan; >>sallin veljeni sy?ksy? turmioon, jos h?n sen itse hyv?ksi n?kee>>. T?m? piirre h?nen luonteessaan se luultavasti aiheutti senkin, ett? h?n niin usein oli viimeinen kunnianarvoinen tuttavuus ja viimeinen rohkaisija, jonka puoleen h?t??ntyneet ihmisparat tiesiv?t voivansa k??nty?. T?llaisia surunlapsia tavatessaan ei h?nen olemuksensa hitustakaan muuttunut.

T?m? oli luultavasti helppoakin h?nelle, h?nen olentonsa kun kaikissa suhteissa ilmaisi niin v?h?n. Itse h?nen yst?vyyssuhteensakin n?yttiv?t p??asiallisesti rakennetun samanlaisen hyv?ntahtoisen vapaamielisyyden pohjalle. Ihmisen vaatimattomuushan ei ilmene miss??n niin todellisena kuin siin?, ett? h?n on valmis ottamaan yst?v?piirins? vastaan sellaisena, miksi olosuhteet ovat sen muodostaneet; ja t?m?n juuri teki mr Utterson. H?nen yst?vin??n oli l?heisi? sukulaisia taikka henkil?it?, joiden kanssa h?n oli kauan ollut tuttu; h?nen kiintymyksens? oli vuosien kasvattama kuin k?ynn?skasvi, eik? siin? ilmennyt mit??n erityist? halua uusiin voittoihin. T?m? mahdollisesti selitti niidenkin siteiden laadun jotka h?net yhdistiv?t Richard Enfieldiin, h?nen kaukaiseen sukulaiseensa ja tunnettuun hienoon maailmanmieheen. Sill? useimmille oli ja pysyi salaisuutena, mit? huvia n?ille kahdelle henkil?lle saattoi olla toistensa seurasta taikka mit? yhteisi? harrastuksia heill? ylip??nk??n voi olla. Henkil?t, jotka olivat kohdanneet heid?t heid?n sunnuntaik?velyill??n, v?ittiv?t, etteiv?t he koskaan puhelleet kesken??n, ett? heit? n?ytti vaivaavan hirve? ik?v? ja ett? he ilmeisell? helpotuksella tervehtiv?t jokaista tuttavan vastaantulemista. Mutta t?st? huolimatta pitiv?t he kumpikin suuressa arvossa n?it? k?velyj?; ne olivat heist? viikon kauniin helmi, ja he siirsiv?t ei ainoastaan kaikki muut ajanvietot, vaan viel?p? t?rke?t teht?v?tkin toiseen aikaan voidakseen h?iri?tt? nauttia niist?.

T?llaisella retkeilyll? he kerran joutuivat muutamalle syrj?kadulle er??ss? Lontoon v?kirikkaimmassa kaupunginosassa. Katu oli pieni ja lontoolaisen k?sityksen mukaan hiljainen, mutta arkip?ivin? harjotettiin siell? kuitenkin kukoistavaa kauppaa. Siell? ihmiset n?kyiv?t olevan hyvinvoipia ja ahertavan voidakseen vastedes yh? paremmin, ja n?kyip?, ett? he jo olivat p??sseet semmoiseen varallisuuteen, ett? saattoivat k?ytt?? osan voitosta kaunistustarkoituksiinkin. Myym?l?iden ikkunat koko kadun pituudelta olivat t?yteen pynt?tyt ja houkuttelevat kuin rivi hymyilevi?, teeskentelevi? myyj?tt?ri?. Sunnuntainakin, jolloin sen kukkain miellytt?vyys oli verhottuna ja liike v?hemmin vilkas, loisti tuo pieni katu ymp?rill? olevien kaupunginosien harmajassa yksitoikkoisuudessa kuin nuotio pime?ss? mets?ss?; ja sen vasta maalatut ikkunaluukut, kiillotetut messinkihelat ja yleinen sirous ja puhtaus pistiv?t heti mit? miellytt?vimmin ohikulkijan silm??n.

Kaksi taloa toisesta kadun kulmasta, it??n menness? vasemmalla, pisti siron huonerivin v?liin kuitenkin er??seen taloon viev? k?yt?v?, ja juuri siin? tunki synkk? ja pime? rakennus p??ty?ns? kadulle p?in. Se oli kaksikerroksinen, eik? siin? n?kynyt yht??n ikkunaa, vaan ovi ja sen yl?puolella korkea, tyhj?, v?rins? muuttanut kivisein?. Koko rakennus n?ytti melkoisen r?nstyneelt?. Ovi, jossa ei ollut kolkutinta eik? kelloa, oli k?ynyt valjuksi ja pilstottu. Kerj?l?isi? loikoi kynnyksell?, raappien rikkitikuilla ovilaudoista tulta; lapset leikkiv?t kauppapuotia portailla; koulupojat koettivat veitsi??n pihtipieliin, ja tuskin miespolveen oli kukaan avannut ovea ajaakseen pois vallattomuuden harjottajia taikka korjatakseen heid?n aikaansaamiansa vaurioita.

Mr Enfield ja juristi k?veliv?t vastakkaisella puolella katua, mutta tultuaan t?m?n oven kohdalle kohotti edellinen keppins? ja osotti sit?.

>>Oletko milloinkaan kiinnitt?nyt huomiotasi tuohon oveen?>> kysyi h?n sek? lis?si, kun yst?v?ns? oli antanut h?nelle kielt?v?n vastauksen: >>Se tuo mieleeni er??n sangen omituisen jutun.>>

>>Niink??>> virkahti mr Utterson -- ??ni hiukan muuttuneena -- >>kuinka niin?>>

>>Ai-ai>>, virkkoi mr Utterson.

>>Huomaanpa asian tekev?n sinuun saman vaikutuksen kuin minuunkin>>, sanoi mr Enfield. >>Niin, se on ruma juttu. Sill? mies, josta puhun, oli todellakin sit? laatua, ettei h?nen kanssaan kunniallisten ihmisten sovi olla tekemisiss? -- oikea konna, sen n?keminen ei tarvinnut paljoakaan ihmistuntemusta; ja sit? henkil??, joka oli pankkiosotuksen allekirjottanut, pidet??n itse kunniana, miehen?, joka ei milloinkaan tee itse??n syyp??ksi sopivaisuuden s??nt?jen rikkomiseen, jota p??lle p??tteeksi ylistet??n siit?, mit? ihmiset sanovat hyv?ntekev?isyydeksi. Tietysti kirist?mist? -- -- kunniallinen mies, joka on pakotettu maksamaan vaimentaakseen jonkun nuoruuden hairahduksen; seh?n on selv??. Mutta sek??n selitys ei ole t?ysin riitt?v? kaikkiin asianhaaroihin n?hden>> -- lis?si h?n, vaieten samalla ja n?ytt?en vaipuvan syviin ajatuksiin.

Niist? her?tti h?net mr Utterson, joka ?kki? kysyi: >>Ja sin? et tied?, asuuko se mies, joka oli pankkiosotuksen allekirjottanut, todellakin tuolla?>>

>>Pid?tk? sen todenn?k?isen??>> oli Enfieldin vastaus. >>Ei -- min? olen sattunut kuulemaan h?nen osotteensa; h?n asuu jonkin torin laidassa -- en muista mink?.>>

<>

>>En -- suoraan sanoen oli minulla omat hienotunteisuussyyni. Yleens? on minulla suuri vastenmielisyys tungetteleviin kyselyihin. Se muistuttaa liian paljon viimeist? tuomiota. P??stet??n irti kysymys, ja se on melkein samaa kuin antaa vauhtia vy?ryv?lle kivelle. Istutaan kaikessa rauhassa vuorella; kivi vierii edelleen, tempaa toisia mukaansa, ja parhaassa vauhdissa ollessaan sattuu se jonkun kunnioitetun vanhusparan -- viimeisen, jota olisi voinut ajatella -- p??h?n, kun h?n parhaillaan istuu aivan levollisesti ja paistattelee p?iv?? omassa puutarhassaan -- ja perheen on muutettava nime?. Ei, tied?pp?s, se on minun p??periaatteitani -- kuta merkillisemm?lt? jokin asia n?ytt??, sit? v?hemm?n on siit? teht?v? kyselyj?.>>

>>Varsin terve periaate>>, huomautti juristi.

>>Mutta se ei ole est?nyt minua tekem?st? omintakeisia havaintoja>>, huomautti Enfield. >>Talo tuskin on asuinrakennuksen n?k?inen. Siin? ei ole muuta ovea kuin tuo tuossa, eik? kukaan ihminen mene siit? ulos eik? sis??n, paitsi jonkun harvan kerran -- herra, josta olen puhunut. Ylemm?ss? kerroksessa on kolme ikkunaa pihanpuolella -- alakerroksessa niit? ei ole lainkaan. Ikkunat ovat aina suljetut, mutta n?ytt?v?t puhtailta. Sit?paitsi nousee rakennuksen piipusta tavallisesti savua, mik? n?ytt?? todistavan, ett? siin? on asukkaita. Mutta siit? ei kuitenkaan voi olla aivan varma, sill? rakennukset tuon talon ymp?rill? ovat niin yhdess? ryhm?ss?, ett? tuskinpa voi sanoa, miss? yksi loppuu ja toinen alkaa.>>

He k?veliv?t hetken ajan edelleen puhumatta mit??n. Sitten virkkoi mr Utterson:

>>Se on todellakin hyv? s??nt?, tuo josta mainitsit.>>

>>Tietysti se on hyv?>>, vastasi Enfield.

>>Mutta siit? huolimatta>>, jatkoi juristi, >>t?ytyy minun tehd? er?s kysymys. Min? haluaisin tiet?? tuon miehen nimen, joka tallasi lasta.>>

>>No>>, Sanoi Enfield, >>eih?n tuo n?hd?kseni voi ket??n vahingoittaakaan. H?n sanoo nimens? olevan Hyde.>>

>>Hm -- -- -->> virkahti mr Utterson. >>Mink? n?k?inen h?n oikein oli?<<

>>Tjaa, sit?p? ei ole niin helppoa kuvata. H?nen ulkomuodossaan on jotakin hassua, jotakin ep?miellytt?v??, jotakin ihan inhottavaa. En ole, kuten sanottu, milloinkaan n?hnyt ihmist?, joka olisi tehnyt niin kaamean vaikutuksen, mutta sittenk??n en voi selitt??, mist? se johtui. H?nen t?ytyy olla luonnottomasti kehittynyt jollakin tavoin; h?n tekee sen vaikutuksen n?kij??ns?, mutta en voi sanoa miss? suhteessa. H?n on mit? merkillisimm?n n?k?inen, se on varmaa, mutta siit? huolimatta en muista yht??n piirrett? h?nest?, joka -- ei -- siit? ei tule mit??n, min? en voi h?nt? kuvata. Ei sen vuoksi, etten muistaisi h?nt?; min? n?et n?en h?net ilmiel?v?n? edess?ni t?ll? hetkell?.>>

Mr Utterson k?veli taas hetken aikaa vaiti ja n?ytti hautovan jotakin mieless??n. >>Oletko varma siit?, ett? h?n todella k?ytti avainta?>> kysyi h?n vihdoin.

>>Paras veliseni -- -->> alkoi Enfield, joka oli menett?? tajunsa h?mm?styksest?.

>>Min? tied?n, min? tied?n>>, sanoi Utterson. >>Se tuntui kyll? ihmeelliselt?. Seikka on n?es sellainen, ett? jos min? en kysy tuon toisen henkil?n nime?, niin tapahtuu se sen vuoksi, ett? jo tied?n sen. N?et nyt, Richard, ett? olet kertomuksinesi tavannut oikean miehen. Jos olet erehtynyt jossakin kohdassa, niin on parasta, ett? korjaat sen nyt.>>

>>Olisit voinut sanoa sen jo ennemmin>>, virkkoi Enfield hieman nyrpeiss??n. >>Mutta min? olen pysytellyt t?ydelleen totuudessa -- en ole tehnyt mit??n erehdyksi?, kuten sin? lausut. Miehell? oli avain, ja mik? on sit?kin ihmeellisemp??, h?nell? on se viel?kin. Min? n?in h?nen k?ytt?v?n sit? tuskin viikko sitten.>>

Mr Utterson huoahti syv??n, mutta ei vastannut mit??n, ja nuori mies jatkoi: >>T?ss? oli nyt uusi opetus, ett? on hillitt?v? suutansa. Min? ihan h?pe?n jaarittelemisintoani. Sovitaanko, ettei en?? milloinkaan puhuta t?st? asiasta?>>

>>Mielihyv?ll?>>, vastasi juristi. >>K?tt? p??lle, Richard.>>

Tohtori Jekyllin testamentti.

Sin? iltana palasi mr Utterson hyvin synk?ll? tuulella nuorenmiehen asuntoonsa ja istui ilman ruokahalua p?iv?llisp?yt??n. H?nen tapanaan oli sunnuntaisin, p?iv?llisen j?lkeen, istua takkavalkean ??reen, jokin kuiva uskonnollinen kirja edess??n, ja pysy? siin? asennossa, kunnes l?hell? olevan kirkontornin kello l?i kahdeksan, jolloin h?n tyytyv?isen? ja kiitollisella mielell? meni vuoteeseensa. Mutta kun p?yt? t?n? iltana oli korjattu, ottikin h?n sen sijaan kynttil?n ja meni ty?huoneeseensa. Siell? h?n avasi asiakirjakaappinsa, otti esiin er??n paperin, joka k??reess? olevan kirjotuksen mukaan oli tohtori Henry Jekyllin testamentti, sek? istuutui huolestunein ilmein lukemaan sit?. Se oli testamentintekij?n omak?tisesti kirjottama; sill? vaikka mr Utterson oli ottanut valvoakseen sen toimeenpanemista, kun se kerran oli kirjotettu, oli h?n kuitenkin tykk?n??n kielt?ytynyt olemasta apuna sen laadinnassa. Testamentti ei ainoastaan m??r?nnyt, ett? sanotun tohtori Henry Jekyllin kuoltua, vaan ett? viel?p? h?nen >>kadotessaankin taikka selitt?m?tt?m?ll? tavalla yli kolme kuukautta poissa oltuaan>> tuli >>h?nen yst?v?ns? ja hyv?ntekij?ns? Edward Hyden viipym?tt? ja ilman esteit? p??st? oikeuksiinsa ainoana perij?n?, ainoastaan ehdolla ett? erin?isi? pienempi? lahjaeri? maksettiin tohtorin palvelusv?elle. Koko t?m? asiakirja oli kauan ollut rehdin juristimme silm?tikkuna. Se loukkasi h?ness? sek? lakimiest? ett? tyynt?, tunnontarkkaa ja lainkuuliaista ihmist?, joka rakasti kaikkea hyv??, vanhaa, tottumukseksi muodostunutta j?rjestyst? ja melkein n?ki jotakin sairaalloista ja vastenmielist? jokaisessa h?m?r?per?isess? poikkeamisessa siit?. T?h?n asti oli t?m?n mr Hyden t?ydellinen tuntemattomuus lis?nnyt h?nen harmiansa; nyt lis??ntyi se viel? siit?, mit? h?n oli saanut tiet?? tuosta salaper?isest? perij?st?. Asia oli kyll?kin arveluttava, kun nimi oli vain nimi, joka h?nest? ei edustanut mit??n m??r?tty? k?sitett?. Se tuli sit?kin arveluttavammaksi, kun t?m? nimi ?kki? esiintyi h?nelle vihattavien ominaisuuksien verhoamana; ja t?st? vaihtelevasta, ep?selv?st? kummituksesta, joka oli niin kauan uhmaillut h?nen l?pitunkevaa katsettaan, sukeutui ?kki? ja salaper?isell? selvyydell? -- niin tuntui h?nest? -- pirullinen ja kammottava olento.

>>Min? luulin sen olleen mielett?myytt?>>, mutisi h?n, pannen kiusallisen asiapaperin takaisin kaappiin, >>mutta nyt alan jo melkein pel?t?, ett? kysymyksess? onkin kunniattomuus>>.

H?n puhalsi kynttil?n sammuksiin, otti p??llystakin ylleen ja l?ksi Cavendish Squarelle, miss? h?nen yst?v?ns?, kuuluisa l??k?ri Lanyon, asui ja otti vastaan lukemattomia sairaitaan. >>Jos kukaan tiet?? miten asiat ovat, niin on se Lanyon>>, ajatteli h?n.

Juhlallinen hovimestari tunsi h?net ja lausui tervetulleeksi; h?nen ei tarvinnut odottaa, vaan vietiin h?net suoraan eteisest? ruokasaliin, jossa tohtori Lanyon viel? istuskeli viinilasin ??ress?. Tohtori oli reipas, komea, punakka herra, ja h?nell? oli paksu, lumivalkoinen tukka ja leiskuva ja varma k?yt?stapa. N?hdess??n mr Uttersonin hyp?hti h?n yl?s ja tervehti h?nt? ojennetuin k?sin. H?nen syd?mellisyytens? sai helposti, luonnonlaatunsa kun oli sellainen, jotenkin teatterimaisen muodon, mutta se ei silti ollut v?hemmin todellista. H?n ja juristi olivat vanhoja yst?vi?, vanhoja koulu- ja ylioppilastovereita; he pitiv?t arvossa sek? toisiaan ett? itse??n ja nauttivat syd?mellisesti toistensa seurasta.

Ensim?isten yleisten huomautusten j?lkeen johti juristi taitavasti keskustelun aineeseen, joka niin kiusallisella tavalla vaivasi h?nen ajatuksiaan.

>>Kuules, Lanyon>>, sanoi h?n, >>me, sin? ja min?, lienemme vanhimmat Henry Jekyllin yst?v?t maailmassa?>>

>>Toivoisinpa, ett? yst?v?t olisivat hiukan nuorempia>>, nauroi lystik?s tohtori. >>Niinp? tosiaan, luulen asian muuten niin olevan. Mutta mit? iloa siit? on? Min? en kerta kaikkiaan n?e h?nt? en?? koskaan.>>

>>Onko se mahdollista?>> virkkoi Utterson. >>Minun mielest?ni teill? molemmilla pit?isi aina olla yhdyssidett? tieteellisiss? harrastuksissanne.>>

>>Niin meill? on ollutkin>>, oli vastaus. >>Mutta nyt on siit? jo yli kymmenen vuotta, kun Jekyll rupesi muuttumaan liian mielikuvitusrikkaaksi soveltuakseen minun maulleni. H?nen j?rjenjuoksunsa alkoi menn? aivan v??r??n suuntaan; ja vaikka min? edelleen vanhan yst?vyyden vuoksi, kuten sanotaan, v?lit?n h?nest?, niin n?en h?nt? helkkarin harvoin. Sellainen tieteellinen kerskuminen, mihin h?n antautui>>, lis?si tohtori, muuttuen aivan sinipunaiseksi haahmoltaan, >>olisi totisesti voinut erottaa itse Damonin ja Pythiaksen toisistaan>>.

T?m? pieni pahantuulen purkaus vaikutti melkein tyynnytt?v?sti juristiin.

>>He ovat erimielisi? jostakin tieteellisest? kysymyksest?>>, ajatteli h?n; ja kun h?nell? itsell??n ei ollut mit??n tieteellisi? intohimoja, paitsi mahdollisesti juttukirjojen kyh??misess?, niin h?n lis?si viel?: >>Eik? sen pahempaa!>>

H?n antoi yst?v?lleen hetkisen tyyntymisaikaa ja esitti sitten kysymyksen, joka oli h?nen syd?nt??n l?hinn?.

>>Oletko sattunut milloinkaan tapaamaan er?st? h?nen tuttavaansa, er?st? Hyde??>> kysyi h?n.

>>Hyde --? -- Hyde? Ei, en ole milloinkaan kuullut puhuttavan h?nest?. On kai ollut minun j?lkeeni.>>

T?m? oli ainoa valaistus, jonka juristi vei mukaansa kotiin suureen mustaan s?nkyyn, jossa h?n kieriskeli, kunnes aamun pikkutunnit alkoivat pidet?. Se oli rauhaton y? h?nen sielulleen, joka yht?mittaa ty?skenteli saman pime?n arvotuksen ratkaisemiseksi ja jota samat kysymykset ahdistivat.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet