Read Ebook: Enoni: muistoja Napoleonin ajoilta by Doyle Arthur Conan

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 916 lines and 31154 words, and 19 pages

MUISTOJA NAPOLEONIN AJOILTA.

Kirjoittanut

A. Conan Doyle.

Suomennos.

Ensimm?isen kerran julkaissut Kustannusosakeyhti? Otava 1898.

ENSIMM?INEN LUKU.

Ranskan rannikko.

Olin lukenut enoni kirjeen jo sataankin kertaan, niin ett? muistin sen ulkoa. Vaan sittenkin otin sen taskustani ja, istuessani laivan laitamalla, luin sen uteliaana, aivan kuin olisin ensi kertaa sen avannut. K?siala oli varovaista ja kulmikasta, niin kuin sopikin odottaa miehelt?, joka on alkanut uransa maaseutuasianajajana, ja kirje oli osotettu: "Louis de Laval, seuraa William Hargreaves'in postia Viheri?n mets?st?j?n ravintolaan Ashfordissa, Kentiss?". Ravintolan is?nt? sai usein l?hetyksi?, tullaamatonta ranskalaista konjakkia Normandian rannikolta, ja kirje oli tullut samaa tiet?.

"Rakas Louis", niin kuului kirje, "nyt kun is?si on kuollut ja sin? olet yksiksesi maailmassa, olen vakuutettu, ett? sin? et en??n tahdo pitkitt?? riitaa, joka on ollut suvun molempien puolien v?lill?. Vallankumouksen aikana sinun is?si liittyi kuninkaan ja min? kansan puolueeseen, ja seurauksena oli, kuten sin? tied?t, ett? h?nen t?ytyi paeta maasta, ja Grosboisin maatila joutui minun haltuuni. Tosin on hyvin ankaraa osallesi, ett? sinun asemasi on erilainen kuin esi-isiesi, vaan olen varma, ett? sinulle on mieluisempaa, ett? maatila on Bernac'in suvun j?senen hallussa kuin jonkun vieraan k?siss?. Enosi ainakin on sinua kohteleva aina kunnioituksella ja suosiolla.

Ja nyt minulla on sinulle annettavana neuvo. Sin? tied?t, ett? min? aina olen ollut tasavaltalainen, vaan olen huomannut, ett? turhaa on taistella kohtaloa vastaan ja ett? Napoleonin valta on niin suuri, ettei sit? voi kukistaa. Asiain n?in ollen olen koettanut palvella h?nt?, sill? parasta on ulvoa susien kanssa. Min? olen ollut tilaisuudessa tekem??n niin paljo hyv??, ett? voin h?nelt? tahtoa mit? hyv?ns? palkinnoksi. H?n on nyt, niin kuin luultavasti tied?t, Boulognessa, muutamia penikulmia Grosbois'ista. Jos palaat kotimaahan heti, niin h?n varmaankin enosi ansioitten takia unehuttaa is?si vihollisuudet. Nimesi tosin viel? on valtakunnan kirottujen listalla, vaan minulla on vaikutusta keisariin, joten se asia saadaan selvitetyksi. Tule siis minun luokseni, tule heti, ja tule luottamuksella.

Sellainen oli kirje, vaan sen kuori minua oli enin kummastuttanut. Se oli kummastakin p??st? sulettu punaisella vahasinetill?, ja enoni oli n?ht?v?sti k?ytt?nyt peukaloansa sinettin?. Vahassa n?kyi karkean nahan juovat. Ja toisessa sinetiss? oli englanninkielell? kaksi sanaa; "El? tule!" Se oli siihen kaikella kiireell? kirjoitettu, ja mahdotonta oli p??tt?? oliko k?siala miehen vai naisen, vaan siin? se oli silm?ini edess?, t?m? kutsumukseen liitetty onnettomuutta ennustava lis?ys.

"El? tule!" Olikohan minun enoni tehnyt tuon lis?yksen jonkun ?killisen muutoksen ilmestyess? h?nen suunnitelmaansa? Ei ollut luultavaa, sill? mink? vuoksi h?n siin? tapauksessa olisi ollenkaan l?hett?nyt kirjett?? Vai oliko sen kirjoittanut joku toinen, joka tahtoi minua varottaa noudattamasta t?t? kutsua? Kirje oli ranskan-, vaan varotus englanninkielell?. Olikohan varotus lis?tty Englannissa? Vaan sinetit olivat rikkomattomat, ja miten kukaan Englannissa voi tiet?? kirjeen sis?lt???

Istuessani siin? laivan laitamalla ja suuren purjeen tohistessa p??ni p??ll?, mietin kaikkea, mit? olin kuullut t?st? enostani. Is?ni, joka kuului Ranskan vanhimpaan ja mahtavimpaan sukuun, oli nainut ?itini h?nen kauneutensa ja avujensa vuoksi, h?nen arvostaan v?litt?m?tt?. Eik? ?iti koskaan ollut antanut v?hint?k??n aihetta is?lle katumaan naimistaan, vaan t?m? ?itini veli, asian-ajaja, oli joutunut is?n ep?suosioon matelevan n?yryytens? takia, jota h?n osotti is?lle onnen p?ivin?, ja myrkyllisen vihollisuutensa takia, jota h?n osotti onnettomuuden is?? kohdatessa. H?n oli kiihottanut talonpoikia, kunnes vanhempaini t?ytyi paeta maasta ja sitten h?n oli auttanut Robespierre'? hurjimmissa vallattomuuden t?iss? ja palkinnoksi saanut Grosbois'in linnan ja maatilan, joka oli meid?n omaisuutemme. Nyt n?kyi h?nen kirjeest??n, ett? Ranskan uusi keisarikin suosi h?nt?, vaan mink? vuoksi h?n suosi t?llaista miest? ja mit? palveluksia minun tasavaltalaismielinen enoni voi keisarille tehd?, oli kysymys, josta en voinut luoda itselleni mink??nlaisia mielipiteit?.

Nyt kysyt??n ehk? minulta, mink? vuoksi min? noudatin sellaisen miehen kutsua -- sellaisen miehen, jonka is?ni oli leimannut anastajaksi ja kavaltajaksi. Vaan seikka oli se, ett? me nuoremman sukupolven j?senet olimme hyvin v?syneet jatkamaan vanhempain katkeria riitoja. Vanhempien maanpakolaisten mielest? oli ajankello pys?htynyt 1792, ja sen ajan rakkaus ja viha oli ainiaaksi sy?pynyt heid?n sieluunsa tulikasteessa, jonka he olivat saaneet. Vaan me, jotka olimme kasvaneet vieraalla maalla, ymm?rsimme, ett? maailma oli kulkenut edelleen ja uusia teit? oli avautunut. Me olimme taipuisia unehuttamaan edellisen sukupolven riidat. Ranska ei en??n meist? ollut sankylottien ja gillotinin verinen maa, vaan sodan mahtava kuningatar, joka voitti kaikki, vaan jota viel? kovasti ahdistettiin, niin ett? sen hajalla olevat pojat kuulivat yht?mittaa kaikuvan korvissaan sen huudon: aseisiin! Ja t?m? huuto minua houkutteli kanavan poikki.

Jo kauan oli syd?mmeni halu palanut maahani sen taistelujen aikana, vaan is?ni el?iss? en sit? uskaltanut sanoa, sill? h?n, joka oli palvellut Cond?ta ja taistellut Quiberonin luona, olisi pit?nyt sit? mit? mustimpana kavaluutena. Vaan h?nen kuoltuaan ei minua mik??n est?nyt l?htem?st? maahani, jossa olin syntynyt, ja haluni oli sit? polttavampi, kun Eugenie -- joka nyt on ollut kolmenkymmenen vuoden ajan vaimonani -- oli t?ydellisesti samaa mielt? kuin min?. H?nen vanhempansa olivat Choiseulsuvun sivuhaarasta, ja heid?n ennakkoluulonsa olivat viel? ankarammat kuin minun is?ni. He eiv?t voineet aavistaakaan, mit? liikkui heid?n lastensa mieless?. Monet kerrat, kun he salissa surivat Ranskan voittoja, me puutarhassa hypimme ja tanssimme iloissamme. Alastoman tiilirakennuksen kulmassa oli pieni akkuna aivan laakeripensaitten peitossa, ja siell? me tavallisesti tapausimme illoin, ja me olimme kahta vertaa rakastuneempia, kun me olimme niin kovin erillaisia kuin ymp?rist?mme. Min? kerroin h?nelle kunnianhimoiset aikeeni, ja h?n kiihotti minua innostuksellaan. Ja niin oli kaikki valmiina kun aika tuli.

Vaan viel? oli muitakin syit? l?ht??ni kuin is?ni, kuolema ja t?m? enoni kirje. Min? en voinut en?? olla Ashford'issa. Minun t?ytyy tunnustaa, ett? englantilaiset olivat hyvin jalomielisi? is?nti? ranskalaisille maanpakolaisille. Jok'ainoa meist? vei yst?v?llisi? muistoja maasta ja kansasta. Vaan joka maassa on vallattomia ja suupalttoja, ja hiljaisessa ja uneliaassa Ashford'issakin oli niit? meille kiusaksi asti. Oli muuan nuori herra, Farley nimelt??n, joka oli kaupungissa tunnettu tappelijaksi ja riitapukariksi. Aina kun h?n jonkun meist? tapasi, oli h?nell? solvaava sana, ei ainoastaan nykyisest? Ranskan hallituksesta, vaan itse ranskalaisistakin. Meid?n sen vuoksi t?ytyi usein olla kuuroja h?nen seurassaan, vaan lopultakin h?nen k?yt?ksens? alkoi olla niin siet?m?t?nt?, jotta p??tin h?nelle antaa pienen ojennuksen. Er??n? iltana oli meit? suuri joukko Vihre?in mets?st?j?in kahvilassa, ja h?n, jo muutenkin ilke?sisunen, vaan lis?ksi humalassa, syyti h?v?istyksi? Ranskaa vasten, ja lakkaamatta h?n silm?puolella katseli minua, ett? mink? vaikutuksen se tekee minuun.

"Herra de Laval", huuti h?n ja l?i r?yhke?sti minua olkap??lle, "t?ss? malja juodaksenne! Se on Nelsonin k?sivarren kunniaksi, joka kukistaa Ranskan".

H?n seisoi ja katseli minua, juonko maljan.

"Hyv? herra", sanoin, "min? juon esitt?m?nne maljan, jos te vuorostanne juotte minun esitt?m?ni".

"Olkoon menneeksi!" sanoi h?n ja me joimme.

"No, monsieur, esitt?k??h?n nyt maljanne", sanoi h?n.

"T?ytt?k??h?n lasinne", sanoin.

"Nyt se on t?ynn?".

"No hyv?, me juomme sen kanuunanluodin maljan, joka sieppasi sen k?sivarren!"

Samassa silm?nr?p?yksess? lensi kasvoilleni lasillinen portviini?, ja tunnin kuluessa oli toimeen pantu kaksintaistelu. Min? ammuin h?nen olkap??ns? l?pi, ja samana iltana kun tulin pienen akkunan luo riipi Eugenie muutamia laakerinlehti? ja pani ne tukkaani.

Ei ollut mit??n lakeja kaksintaistelusta, vaan asemani kaupungissa tuli ahtaalle, ja se kaiken muun lis?ksi selitt??, mink? vuoksi hyv?ksyin enoni kutsun, vaikka kirjeen kuoressa olikin tuo omituinen lis?ys. Jos h?nell? tosiaankin on vaikutusta keisariin, niin ett? voi saada poistetuksi valtion kirouksen nimest?mme, niin viimeinen muuri, joka minut erotti maastani, on siten purettu.

Min? istuin koko ajan laivan laitamalla ja mietiskelin asemaani, mit? toiveita minulla oli. Her?sin ajatuksistani vasta kun englantilainen laivuri laski raskaan k?tens? olkap??lleni.

"Kas niin, nuori herra", sanoi h?n, "nyt on aika astua veneeseen".

Min? en suosi ylimysvaltaisten valtiollisia mielipiteit?, vaan aina on minussa s?ilynyt heid?n tunteensa persoonallisesta arvokkaisuudesta. Min? varovasti poistin olaltani h?nen likaisen k?tens? ja huomautin, ett? olimme viel? kaukana rannalta.

"No niin, te voitte tehd?, miten vain haluatte", sanoi h?n tuimasti, "min? en laske l?hemm?ksi maata, niin ett? voitte menn? nyt maihin joko veneell? tai uimalla, miten vaan haluttaa".

Turhaan huomautin, ett? h?n oli saanut t?yden maksun.

"No, se maksu ei isosti lihota", vastasi h?n. "Alas purje, Jim, ja k??nn? tuuleen! Kas niin, nuori herra, nyt voitte kavuta laidan yli tai palata takaisin Doveriin, vaan Argbiggaa en vie k?yden pituuttakaan l?hemm?ksi Ambleteusen karia, kun myrsky nousee lounaasta."

"Siin? tapauksessa menen veneeseen", sanoin.

"Sen varaan voitte henkenne heitt??kin", vastasi h?n nauraen niin kiusottavasti, jotta k??nnyin h?neen v?h?n kurittaakseni h?nt?. Vaan tuollaisia ihmisi? vastaan on ihan avuton, sill? tietysti ei voi koskaan p??st? oikein vakavasti niihin k?siksi, ja jos k?ytt?? keppi?, niin niill? on se paha tapa, ett? ne tappelevat nyrkeill?, ja siin? ne aina ovat voiton puolella. Markkiisi de Chamfort kertoi minulle, ett? kun h?n maanpakolaisuuden alkuaikana tuli ensi kerran Suttoniin, niin h?n p??si yhdest? hampaastaan kurittaessaan muuatta vallatonta talonpoikaa. Min? sen vuoksi pakosta olin hyvin jalomielinen, kohautin olkap?it?ni ja astuin laidan yli veneeseen. Myttyni viskattiin j?lkeeni -- ajatelkaa de Lavalin suvun viimeisell? j?lkel?isell? ei ollut sen enemp?? matkakapineita kuin yksi ainoa mytty! -- ja kaksi merimiest? ty?nsi veneen laivan kylest? ja souti pitkill? vedoilla matalalle rannikolle.

Oli tulossa myrskyinen y?, sill? musta pilvi, joka oli peitt?nyt laskevan auringon, oli nyt hajautunut ja repeillyt sek? ottanut valtaansa melkein enemm?n kuin kolmannen osan taivasta. Sen toinen laita oli v?h?n ylh??ll? taivaan rannasta, ja laskevan auringon purppurahehku paistoi halkeamasta, niin ett? se oli ihan kuin suuri tulipalo ja ??ret?n m??r? savua. Lyijynharmaan meren poikki oli punainen, aaltoileva valovy? ja keskell? t?t? valovy?t? keinui pieni musta laiva yl?s ja alas. Merimiehet katselivat lakkaamatta taivasta ja silm?siv?t sitten selk?ns? taakse maalle, ja minua pelotti, ett? he voivat milloin hyv?ns? k??nty? takaisin pel?ten myrskyn puhkeamista. Min? k?vin hyvin levottomaksi, kun he joka aironvedon per?st? silm?siv?t taivaalle, ja k??nt??kseni heid?n huomionsa l?hestyv?st? myrskyst? kysyin heilt?, mit? tulia nuo olivat, jotka h?m?r?n l?pi rupesivat n?kym??n meid?n molemmin puolin.

"Pohjoisessa on Boulogne ja etel?ss? Etaples", sanoi toinen merimies juhlallisesti.

Boulogne! Etaples! Mit? muistoja her?ttiv?tk??n n?m?t nimet minussa! Boulogneen me minun poikana ollessamme olimme aina kes?isin menneet kylpem??n. Muistin miten min? pienn? ressuna astelin is?ni vierell?, kun h?n oli k?velem?ss? rannalla ja ihmettelin, mink? vuoksi jokainen kalastaja otti lakin p??st??n, kun me l?hestyimme. Ja Etaples taas, niin sielt? olimme paenneet Englantiin; v?ki sy?ksyi meid?n j?less?mme laiturille, ja min? autoin is??ni heikolla ??nell?ni, kun h?n karjui niille ja k?ski heid?n v?isty?, sill? ?itini polveen oli sattunut kivi, ja me kaikki olimme s?ik?hdyksiss?mme ja katkeroittuneita. Ja t?ss? nyt olivat n?m?t minun lapsuuteni paikat, loistaen toinen pohjoisessa, toinen etel?ss?, ja niiden v?lill?, korkeintaan kymmenen englannin penikulman p??ss?, synk?ss? pime?ss? oli minun oma linnani, oma maatilani Grosbois, jossa esi-is?ni olivat el?neet ja kuolleet jo kauan sit? ennen kuin meik?l?iset olivat Wilhelmi herttuan kanssa menneet valloittamaan mahtavan saaren toisella puolen Kanavan. Min? terotin katseeni pime?ss? aivan kuin kuvitellen, ett? linnantornien huiput jo n?kyv?t.

"Niin", sanoi toinen merimies, "t?m? on pitk? asumaton ranta, ja min? olen monta tuollaista junkkaria kuin te, auttanut maalle t??ll?."

"Keneksi minua sitten arvelette?" kysyin.

"Hm, seh?n ei minuun kuulu, sir," vastasi h?n. "Niit? on sellaisia toimia, joista on parasta olla puhumatta."

"Luuletteko minua salaliittolaiseksi?"

"Niin, itse sanotte ... me jumaliste olemme sellaisiin tottuneet."

"Kunniasanallani vakuutan, ett? en ole salaliittolainen."

"Karannut vanki sitte?"

"En sek??n."

Mies kumartui eteenp?in airoonsa nojaten, ja siin? h?m?r?ss? n?in, ett? h?nen kasvoillaan oli omituinen ep?ilev? ilme.

"Taidatte sitten olla muuan Boney'n vakooja..." huudahti h?n.

"Min?! Vakoojako!"

??neni jo vakuutti h?nelle.

"Hm, sitten en jumaliste tied?, mik? olette miehi?nne", sanoi h?n. "Vaan jos olisitte ollut vakooja, niin en olisi k?tt?ni liikuttanut saattaakseni teit? maalle, vaikka laivuri olisi mit? sanonut."

"Mutta min? en voi puolellakaan sanalla moittia Boney'ta", sanoi toinen merimies karkealla basso??nell?. "H?n on kelpo mies merimiesraukkoja kohtaan."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet