Read Ebook: Mugbyn risteys by Dickens Charles Collins Charles Contributor Edwards Amelia B Contributor Halliday Andrew Contributor Stretton Hesba Contributor Krohn Julius Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 787 lines and 39756 words, and 16 pages

-- Sit? ei kukaan tied? paremmin kuin min? itse, -- huokasi toinen. -- Min? olen saanut olla kaiken ik?ni sin? min? en olisi suonut olevani.

-- Sin? muistutat minulle jokap?iv?ist?, vuoden umpeensa kest?v?? hallaa. Sin? olet mielt? kukistava, muuttumaton vaimo, sinun ilmeesi on tyly, huulesi ovat ohuet ja kasvosi ovat j?yk?t kuin vahanaamarin. Sin? olet minusta perkeleen kaltainen; varsinkin kun opetat minulle uskonasioita, sill? sinun kauttasi min? opin niit? vain inhoamaan.

-- Hartaimmalla kiitollisuudella, herra. Te olitte se valons?de, joka toi el?m??ni toivoa sek? eteenp?inpyrkiv?? kunnianhalua. Teid?n luentojanne kuullessani luulin tulevani kelpo l??k?riksi, ja min? melkein olin onnellinen -- vaikka yh? viel? asuin tuon hirve?n naamarikasvoisen vaimon talossa, ja vaikka yh? viel? s?in ja join ??nett?m?n?, ja pelokkaana, istuessani noita naamarikasvoja vastap??t?, niinkuin olin tehnyt joka ainoa, ainoa, ainoa p?iv? koko kouluaikanani ja niin kauan kuin vain voin muistaa.

-- Minulle te olette ik??nkuin ylempi olento. Te olette niinkuin Luonto, joka minulle itsens? ilmaisee. Mielest?ni on kuin kuulisin teit? ja kuin istuisin taas teid?n opetuslastenne joukossa, jotka kaikki olivat ??neti ja saivat innostusta teid?n olentonne ja oppinne kautta. Teit? muistellessani nousevat silmiini ainoat ilokyyneleet, joita niiss? koskaan on ollut.

-- Te olette v?list?, minun mielest?ni, aivan kuin is?ni. Te olette tarpeeksi kylm? ja tarpeeksi tyly, ett? voisi luulla teid?n kasvattaneen poikanne, tunnustamatta h?nt? omaksenne. Min? n?en laihan vartenne, ahtaat ruskeat vaatteenne ja sile?n tumman peruukkinne. Mutta teill?kin oli kuolemaanne asti vahanaamari kasvoillanne. Te ette sit? koskaan hetkeksik??n poistanut -- se ei koskaan hetkeksik??n pudonnut pois -- ja min? en tied? teist? sen enemp??.

T?mm?ist? vuoropuhelua matkustaja piti itsekseen aamusella ikkunan edess?, samoin kuin h?n edellisen? y?n? oli puhunut itsekseen asemahuoneella. Ja samoin kuin h?n silloin pime?ss? n?ytti miehelt?, joka ennen aikojaan on harmaantunut, aivankuin hoitamatta j??nyt valkea, -- samoin h?n nytkin p?iv?n paisteessa n?ytti harmaalta, viel?kin tuhankarvaisemmalta, aivan kuin valkea, jonka auringon loisto on sammuttanut.

H?n otti hattunsa ja l?ksi ulos. H?n kerkesi parhaiksi n?hd? miehen pumpulisamettisissa vaatteissa astuvan kadun toista puolta. T?m? kantoi p?iv?llisev?st?ns? pieness? mytyss?, joka olisi saattanut olla paljokin isompi, eik? kukaan sittenk??n olisi luullut omistajaa ahmatiksi. Mies astui pitkin askelin asemahuoneelle p?in.

Naurettavaa todellakin, ett? niin vakava, umpimielinen mies, joka tuskin kolme p?iv?? oli ollut vapaana alituisesta puuhael?m?st??n, nyt seisoi keskell? katua, hieroi leukaansa ja muisteli lystillisi? lauluja!

Mutta t??ll?p? yhtyikin suuri joukko ratoja. Kun matkustaja katseli niit? risteyksen l?heiselt? sillalta, niin n?ytti silt? kuin yhti?t yhdess? olisivat panneet toimeen suuren teollisuusn?yttelyn, ja asettaneet siell? n?ytteille rautaa kutovien maah?m?h?kkien ihmeellisi? teoksia. Moni n?ist? radoista k?vi niin eriskummallisia teit?, ne kierteliv?t ja kaartelivat niin sikinsokin, ettei silm? voinut niiden kulkua seuratakaan. Muutamat n?kyiv?t l?htev?n liikkeelle siin? vakaassa p??t?ksess?, ett? kulkisivat v?hint?in viisisataa peninkulmaa yhteen jaksoon -- mutta yht?kki? ne per?ytyiv?t p??t?ksest??n jonkun mit?tt?m?n esteen vuoksi, tai poikkesivat johonkuhun ty?pajaan. Toiset, ik??nkuin humalap?iss??n, kulkivat v?h?n matkaa aivan suoraan, mutta sitten ?kkip??t? k??ntyiv?t ymp?ri ja kiersiv?t takaisin samalle paikalle. Toiset olivat ahdinkoon asti t?ynn? hiilivaunuja, toisilla radoilla oli vaunuja, jotka olivat lastatut t?yteen tynnyreit?, toisilla oli taas tavaravaunuja; muutamat radat taaskin olivat t?p?t?ynn? py?r?nmuotoisia kappaleita, jotka n?yttiv?t summattomilta rukinrattailta. Toiset taas olivat kirkkaat ja puhtaat, toiset sit? vastoin ruosteen tai tuhan tahrassa, ja j?tetyt k?sik?rryjen haltuun, jotka makasivat jouten, kintut yl?sp?in, aivan kuin ty?miehet, jotka tekev?t lakon. Kukapa voisi t?st? sekaannuksesta l?yt?? alkua ja keskusta ja loppua!

-- En ole t?ss? viel? selville saanut mihin minun pit?isi ensiksi l?hte?. Mutta eip? kiirett?! Ei ole tarvis tehd? p??t?st? t?n?p?iv?n? eik? huomenna eik? ylihuomennakaan. Menn??n k?velem??n!

-- H?n on ty?ss?. Ei h?nell? t?n? aamuna liene aikaa sepitt?? tai laulaa lystillisi? lauluja, sen voin vakuuttaa!

Matkustaja kulki nyt maaseudulle p?in, pysyen aina l?hell? yhden suuren radan laitaa, josta h?n saattoi helposti n?hd? muitakin ratoja. -- Melkein tekisi mieleni, -- sanoi h?n katsellen ymp?rilleen, -- t?ss? paikassa tehd? p??t?kseni ja sanoa: min? valitsen t?m?n radan, tai tuon, tai tuon ja kuljen sit? eteenp?in. T?ss? paikassa ne selvi?v?t sekaannuksestaan ja l?htev?t kukin haarallensa.

Nousten avaraa, tasaisesti kohoavaa m?ke?, h?n tuli muutamien talojen eteen. Kun h?n siell? taas katsoi ymp?rillens?, ik??nkuin mies, joka ei ik?n? viel? ole ymp?rilleen katsellut, niin h?n n?ki kuusi tai kahdeksan lasta iloisesti hyppien ja huutaen tulevan ulos er??st? talosta, ja hajoavan kukin tahollensa. Mutta sit? ennen ne kaikki k??ntyiv?t viel? puutarhan porttiin p?in ja lenn?ttiv?t sormisuukkosen ihmiskasvoille, jotka n?kyiv?t ylimm?isest? ikkunasta. Hyvin alhaalla t?m? ylimm?inen ikkuna sent??n oli; sill? talossa oli paitsi alakerrosta, vain yksi huone yl?kerroksessa.

Tuossa lasten menettelyss? ei ollut juuri mit??n eriskummallisempaa; mutta se oli merkillist?, ett? he heittiv?t muiskuja kasvoille, jotka olivat painautuneet vaakasuorassa asennossa avonaisen ikkunan lautaa vasten ja ettei siin? suorastaan n?ytt?nyt olevan mit??n muuta kuin vain kasvot. Matkustaja katsoi viel? kerran yl?s ikkunaan. H?n n?ki taas ainoastaan iloiset, vaikka kivulloisen n?k?iset kasvot posken varassa ikkunalaudalla. Ne olivat hienot, hymyilev?t tyt?n tai vaimon kasvot. N?it? kasvoja ymp?r?itsiv?t pitk?t, kauniit, tummat hiukset, joiden ymp?ri oli sidottu leuan alatse k?yv? sininen nauha.

Matkustaja astui edelleen, k??ntyi takaisin, astui j?lleen ikkunan sivuitse ja vilkaisi j?lleen ujosti yl?s. Kaikki entisell??n. H?n poikkesi mutkikkaalle polulle, joka kohosi m?en kukkulalle, -- toinen tie kulki m?en juurelle: -- h?n katsoi taloja sielt? ylh??lt? ja kiersi pitk?n polvekkeen, niin ett? h?n taas tuli maantielle ja t?t? my?ten talojen sivuitse. Kasvot lep?siv?t yh? viel?kin ikkunalaudalla, mutta ne eiv?t en?? olleet aivan h?nt? kohti k??nnetyt. N?kyip? siin? nyt kaksi hienoa k?tt?kin. Ne n?yttiv?t soittelevan jotakin soittokalua, mutta ei kuitenkaan ainoatakaan s?velt? kuulunut h?nen korviinsa.

Matkustajaa oli t?m? k?vely niin huvittanut, ett? h?n seuraavana p?iv?n? tuli uudestaan. H?n joutui talon edustalle v?h? aikaisemmin kuin edellisen? p?iv?n?, ja kuuli lasten yl?kerrassa laulavan sek? ly?v?n tahtia k?sill??n.

-- Eip? sielt? nytk??n kuulu soittimen ??nt?, -- sanoi matkustaja kuunnellessaan talonnurkkauksesta, -- vaikka sivumenness?ni n?in sormien taaskin liikkuvan. Mit? lapset laulavat? Herra Jumala, eiv?th?n he vain laula kertomataulua?

Kun lapset alkoivat hajota, niin h?n astui yht? n?ist? pienist? kuljeksijoista vastaan -- p?ivettynytt? pellavatukkaista poikanulikkaa, ja sanoi:

-- Tule t?nne, poikaseni! Sanopas kenen tuo talo on?

Lapsi nosti p?ivettyneen k?sivartensa silmillens?, ja puoleksi kainostellen, puoleksi valmistautuen puolustukseen, vastasi kyyn?svartensa takaa: -- Phoeben!

Siihen lapsi vastasi: -- Phoebe? H?n on Phoebe!

Pikkuinen, mutta tarkkahuomioinen mies oli tyystin katsellut puhuttelijaansa ja ik??nkuin ottanut mitan h?nen kunnollisuudestaan. H?n laski nyt puolustukseen kohonneen k?tens? alemmaksi ja vastasi ylpe?sti, aivan kuin h?nelle olisi selvinnyt, ett? toinen oli tottumaton kohteliaasen puhutteluun.

-- Phoebe, -- sanoi h?n, -- ei voi olla muu tuin Phoebe. Eik? niin?

-- Ei suinkaan.

-- No, arveli tuosta lapsi, -- mit?s sitten l?rp?ttelet?

-- Toulu, -- sanoi lapsi.

-- Mit??

-- To-u-lu, -- kertoi lapsi kovemmalla ??nell?, venytt?en sanaa suurella voimalla ja katsellen matkustajaa tuikeasti ik??nkuin olisi arvellut: mit? apua on siit?, ett? olet suureksi kasvanut, jos olet semmoinen p?lkkyp?? ettet ymm?rr? mit??n?

Lapsi nyyk?ytti p??t?.

-- Kiltti poika.

-- Nyt ymm?ij?t? -- sanoi lapsi.

-- Kyll?, kyll? nyt ymm?rr?n. Mit? tekisit kahdella pennyll?, jos antaisin sinulle?

-- Ottan namuja.

Kun vastauksen tarkkuus ja jyrkkyys ei antanut matkustajalle mit??n enemp?? puheen aihetta, niin h?n hyvin n?yr?sti veti luvatut rahat taskusta ja l?ksi tiehens?.

Mutta n?hty?ns? taas nuot kasvot ikkunalaudalla talon sivuitse kulkiessansa, h?n ilmaisi l?sn?olonsa liikkeell?, joka ei oikein ollut p??n nyyk?yst?, eik? kumarrusta, eik? my?sk??n hatun nostoa, vaan kainostelevaa liikett?, jossa n?m?t kaikki kolme yhtyiv?t tai kesken??n taistelivat. Noiden kasvojen silmi? t?m? temppu n?kyi huvittavan tai ilahuttavan, ja huulet sanoivat n?yr?sti: -- Hyv?? p?iv??, herra!

Vihdoin, useampien p?ivien kuluttua, oli taas ihana, selke?, virvoittava syysilma. Oli lauvantaip?iv?. Ikkuna oli auki ja lapset olivat menneet. Se ei matkustajaa kummastuttanut, sill? h?n oli maltillisesti odottanut nurkassansa kunnes lapset olivat menneet.

-- Hyv?? p?iv??! -- tervehti h?n noita kasvoja ikkunalaudalla; t?ll? kertaa h?n nosti hatun kokonaan p??st??n.

-- Jumal' antakoon, herra!

-- Min? olen iloinen, ett? teill? taas on kirkas taivas silmien edess?.

-- Kiitoksia, herra. Te olette hyvin hyv?.

-- Te olette kivulloinen, pelk??n m??

-- En ole, herra. Minulla on hyvin hyv? terveys.

-- Mutta, ettek? aina makaa?

-- Kyll?, min? makaan aina, syyst? etten voi istua. Mutta en ole kivulloinen. -- Iloiset silm?t n?yttiv?t suuresti nauravan h?nen erehdykselleen.

-- Tahdotteko vaivata itse?nne ja tulla sis??n, herra? T?st? ikkunasta on ihana n?k?ala. Ja sitten te huomaisitte, etten ole yht??n kipe? -- koska olette niin hyv? ja panette siihen huomiota.

T?m? oli sanottu h?nelle avuksi, kun h?n seisoi siin? ep?ilev?n?, mutta n?ht?v?sti halukkaana, k?si puutarhan portin kammilla. Se auttoikin ja h?n astui sis??n.

Huone yl?kerrassa oli hyvin puhdas, vaan matala. Sen ainoa asukas makasi vuoteella, joka oli niin korkea ett? makaajan kasvot ylettyiv?t ikkunalaudan tasalle. Vuodekin oli hyvin puhdas, ja kun tyt?n yksinkertainen puku oli vaaleansininen samoin kuin nauha h?nen hiuksissansa, niin n?ytti silt? kuin h?n olisi pilvill? lev?nnyt. Matkustaja tunsi, ett? tytt? vaistomaisesti oli huomannut h?nen olevan synkk?mielisen, harvapuheisen miehen. Ja ett? tytt? sen niin helposti oli huomannut, oli h?nelle my?s suureksi avuksi. Siit? huolimatta h?n k?mpel?sti ja v?kin?isesti antoi tyt?lle k?tt? ja k?vi sitten istumaan tuolille vuoteen viereen.

-- Nyt n?en, sanoi h?n, yh? hiukan j?yk?sti puhuen, -- mik? k?sity? teill? on. Ulkoa katsoen luulin teid?n soittavan jotakin soittokonetta.

Tytt? nypl?si hyvin k?tev?sti ja ketter?sti pitsej?. Nypl?ystyyny oli asetettu h?nen rinnallensa ja sormien ketter?t liikkeet sek? hypyt tyynyll? olivat aiheuttaneet erehdyksen.

-- Sep? ihme, -- vastasi tytt? iloisella hymyll?. -- Arvelenpa min?kin usein ty?t? tehdess?ni, ett? soitan sit? tai t?t? s?velt?.

-- Osaatteko soittaa?

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet