Read Ebook: Maaemon lapsia Kertomus by J Rnefelt Arvid

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 743 lines and 26986 words, and 15 pages

MAAEMON LAPSIA

Kertomus

Kirj.

Arvid J?rnefelt

Otava, Helsinki, 1907.

SIS?LLYS:

Alkulause 1. Satimessa 2. Kulkukauppias 3. Nuoriherra 4. Rauhalahti 5. Syntym?p?iv? 6. Herra Vendell 7. Maanalaiset voimat 6. Enkelien t?it? 9. Viisas kuin k??rme ja laupeas kuin kyyhkynen 10. Kinturin kuolema

T?mm?inen on tarina:

Muinaisina aikoina tulivat vallottajat t?h?n maahan, tulivat kiilt?vin peitsin, kirjavin kyp?rin, sotakunniassa loistavaa risti? edell?ns? kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kyl?t paloivat, ryskyen kaatuivat pyh?t lehdot. Vallottajan miekka ja tuli voitti. Vastahakoinen kansa karkotettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansa kastettiin uusien herrain alamaisiksi.

Kansoja vallotetaan ja kukistetaan, ihmisi? karkotetaan ja n?yryytet??n, mutta kukistuvatko jumalat, ja voidaanko jumaliakin karkottaa? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne P?iv?tt?ret, Kuuttaret, minne Ahti vellamoineen, minne Tapio sinipiikoinensa? Minne kaikki ne haltijat, jotka ihmiskielt? taitaen olivat ilman pitkilt? pihoilta ihmiselle puhuneet,--jotka meren hyrskyiss? h?nelle miehuutta laulaneet,--jotka t?hti?in? h?nen haaveitansa her?tt?neet, tai mets?salojen poluilla h?nen runomielens? viritt?neet ja h?nen yksin?isyytens? ik?v?n vaihtaneet riemuun?

Jos miehet h?visiv?t, h?visiv?tk? jumalat?

Eiv?t h?vinneet, kaikki el?v?t viel? t?n? p?iv?n?, joka meille paistaa.

Vallottajain tiet?m?tt?, tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut my?s Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt.

Maahan tultuansa se kutsui kansan hylk??m?t jumalat eteens? ja puhui heille n?in:

>>Minun nimess?ni menk??n kerran kaikki takasin, mik? tulella ja miekalla rakennettu on, niin ett? joka on ottanut, se on kerran antava, ja joka on ry?st?nyt, se on kerran j?lleen lahjottava, ja joka on herraksi tullut, on itsens? palvelijaksi tekev?. Eik? se ole miekalla ja tulella takasin menev?, vaan minun enkelieni avulla. Katso, min? teen teid?t enkeleikseni, ja teid?n puheenne olkoon ihmisille j?lleen kuuluva, kunnes kaikki t?yttyy ja min? n?en kahtia hajonneen ihmiskuntani j?lleen yhtyneen?>>.

N?in puhui totuuden henki.

Ja antoi enkeleille aikaa tuhannen vuotta, ja antoi heille ??nen, joka hiljaisena kuin aamutuuli soi ihmisten tunnoissa.

Se ??ni soi viel? t?n?kin p?iv?n?, joka meille paistaa.

Satimessa.

Sumuisena marraskuun p?iv?n?, h?m?rt?iss?, eli juuri siihen aikaan, jolloin tienristeyksess? oleva maakauppiaan puoti tavallisesti oli tyhj?n? ja h?n itse p??si hetkeksi kamariinsa p?iv?llisunille, pamahtikin puodin ovi suurella r?min?ll? auki ja notkean vieterivivun p??ss? roikkuva ovikello, hurjasti edestakasin viuhtoen, h?t??ntyi pitk??n h?ivytykseen:

--T?nne, t?nne, t??ll? tulee Kinturin Janne, ettek? kuule, Kinturin Janne, joutuin joutuin, joutuin, Kin--Kin--Kinturin Janne, kin--kin-- kingelikin--kin--kin--kin--

--Jaha, jaha,--vastasi kauppias kamaristaan, ja rupesi tekem??n nousua, vaikka jo oli ehtinyt k?pristy? sohvalle loikomaan, sein??n p?in k??ntyneen?, takki ihanasti hartioille heitettyn?, jalat ahtaista patinoista sukkasilleen vapautuneina.

--Se on Kinturin Janne!--puheli h?n ja veti ?hkien patinat j?lleen jalkaansa,--sen tuntee kohta soitosta,--eip? luulisi ett? se on se kitupiikki, r?misyttelee ovia kuin paras rusthollari.

Ja tuli l?nks?tt?en puotiin, punanaamaisena, valkosia silm?ripsi?ns? r?pytt?en, mutta kohta Kinturin n?hty??n suli hyv?lle tuulelle, ja reippaalla yst?vyydell? tervehti, sek? kysyi kuulumiset.

Kinturin Janne, torppari, yhdeks?n lapsen is? heitti tiskille kokonaisen tappovasikan sek? kolme kiloa torpan parhainta kirnuvoita. Sitten asettui nojalleen tiski? vasten, ja paljon merkitsev?ll?, kunnioittavalla ja kohteliaalla kuiskauksella kysyi olisiko myyd?-- hiirenloukkuja?

--No mik?s nyt? Sy?v?tk? hiiret viljaa? Ei taida Kinturin viljat en?? laariin mahtuakaan? T?ytyy vissiin s?keiss? pit???

--Se on asia, se on asia,--my?nnytteli Kinturi, hyvin ymm?rt?en kauppiaan i?nikuiset pilat muka h?nen rikkaudestaan.

Heill? oli sellaiset v?lit ja parakraahvit kesken?ns?, ett? Kinturin oli kerran kaikkiaan sovitusta m??r?rahasta myyminen h?nelle jokainen tappovasikka, kuusiviikkoiseksi juotettuna, samoin my?s tuominen puotiin kaikki voi, mik? torpassa kirnuttiin, ja mit? ik?n? muuta saattoi olla myyt?v?n?.

T?m? v?lipuhe n?ytti Kinturista kohtuulliselta, sill? h?n nautti puolestaan suuria etuja puodissa. Ei h?n tarvinnut rahaa, kun tuli ostamaan, ja velkaa, joka h?nelle vuoden pitk??n kahvista, jauhoista, suolasta, sokerista ja tupakista karttui, ei kauppias milloinkaan sopimattomasti kirist?nyt, vaan tyytyi aina odottamaan ensi vasikkoihin. Sill? kauppias oli todenteolla hyv? mies, ja Kinturi k?vi mielikseen puodissa.

Eritt?inkin tunsi Kinturi viel? ylpeytt? siit? l?heisest? tuttavallisuudesta, mik? heid?n v?lill??n oli huolimatta siit?, ett? kauppiasta saattoi pit?? herrasv?keen kuuluvana. Kinturi vihasi ja karttoi herrasv?ke?, niinkuin kaikki h?nen esi-is?ns? olivat aikojen alusta tehneet. Mutta t?m? kauppias se oli talonpojasta ponnistainnut herraksi ja monet herrat vet?nyt nen?st?, joten h?n oli Kinturille todistuksena, ett? >>onpa sit? meill?kin ?ly?, kun kysymys tulee>>. Suuresti h?n sent?hden kunnioitti kauppiasta ja koko t?t? puotia, sek? ylpeili, kuten sanottu, l?heisest? tuttavuudestaan kauppiaan kanssa. Kinturin suurimpia nautintoja oli tulla puotiin, kun siell? oli paljon v?ke?, ja tuon tuttavuuden osottamiseksi hakea itse esille mit? tarvitsi,--ottaa esimerkiksi omin k?sin koukkup??-kepill? alas kimppu suitsia, valita niist? mieleisens?, ja sopia kauppiaan kanssa hinnasta noin niinkuin ohimennen, kesken muuta kaupank?ynti?. Toisinaan h?n saattoi itse menn? tiskin taaksekin, avata naulalaatikon, lukea k?teens? sata kappaletta kolmituumaisia ja ottaa ne haltuunsa, kauppiaalle vaan hiukan p??t? nyyk?ytetty??n. Kauppias vastasi aina samalla tavalla: hiukan vaan nyyk?ytti ja iski silm??. Tai hyv?ss? lykyss? lis?si: >>mittaappas sin? Kinturi ?ljy? Sareenskalle, kun t?ss? on niin kiiru>>. Semmoisina hetkin? tutut ja vieraat puodissaolijat katsoivat Kinturiin suurella kunnioituksella, jopa nuo palkkojensa vuoksi ylimieliset sahalaisetkin, otsatukkavarsat, meniv?t ??nett?miksi ja vaipuivat turhaan arvailemaan h?nen ja kauppiaan v?lej?.

Mutta nyt tuli Kinturin Janne, kuten sanottu, hiirenloukkua ostamaan; eik? puodissa ollut ket??n muita ostajia; ei my?s Kinturin Janne ollut en?? entinen Kinturin Janne.

Kauppias otti alas joukon erilaisia satimia, yh? laskien pilaa torpan muka t?yttyneist? viljamakasiineista.

--Vai olisivatko hiiret p??sseet skafferiin sokerin ja vehn?sen kimppuun?--pani h?n, yst?v?llisesti silm?? iskien.

Kinturi iski takasin ja koetti nauraa entisell? tavalla, niinkuin vaati heid?n aina leikkis? v?lins?, josta he eiv?t viel? milloinkaan olleet poikenneet. Mutta eip?s voinutkaan t?ll? kertaa kest??, vaan tuli totiseksi ja rupesi h?peiss??n niit? loukkuja muka l?hemp?? tarkastelemaan.

Ei yksik??n miellytt?nyt h?nt?. Ne paukahtavat liian kovasti, sanoi h?n. H?n tahtoi sellaisia, jotka eiv?t lauetessa antaisi ??nt?. >>Min? olen niin vikkel? her??m??n. Jos totta puhutaan, niin ne hunsvotit pit?v?t meill? sellaista peli?,--hiiret meinaan,--ettei niilt? saa en?? nukuttuakaan. Ja t?ss? tulee jo vanhuus, tiet??k?s herra kauppias. Se kustantaa, kun taksv?rkin p??lle y?n mittaan silm?t selj?ll??n heittelee ruumistaan kyljelt? kyljelle.>>

--Ja mik? ne hiiret tupaan ajaa, vaikka makasiinit on t?ynn? tavaraa!-- sanoi kauppias k??nt?en taas vaan leikin puolelle.--Varros nyt, min? annan Kinturille kohta sellaisen kojeen, ettei paukahda olleskaan.

H?n veti esiin merkillisen laitoksen. Siin? oli varsinaisen satimen sivussa lakkinen vesis?ili? ja t?m?n p??ll? komero, johon pieni rautalankaverkosta tehty sola nousi satimesta.

--Katos nyt, Kinturi. Kun hiiri on mennyt sis?lle, niin putoo tuo pieni l?kkiplootu aukon eteen. Nyt rupee hiiri reistaamaan itse?ns? ulos ja kiipee yl?s tuonne noin komeroon. Mutta kas silloin komeron pohja pett?? ja hiiri putoo veteen, ja taas menee pohja paikoilleen ja plootu aukee loukun suun edest?. Niin t?m? v?rkki upottaa viisi-kuusi hiirt? yhten? y?n?, eik? Kinturi tied? mist??n, nukkuu kuin posu, se kone k?y kuin rasvatuilla py?rill?,--ei kuulu mit??n.

--Aih--ihmetteli Kinturi. H?n tarkasteli tuota viekasta laitosta, ihmetteli, eik? voinut olla kehasematta ihmisj?rjen ter?vyytt?.--Tuosta noin ensin,--matki h?n kauppiasta,--sitten yl?s komeroon,--ja ploiskis! El?k? mene en?? minnek??n, ei p??se, siin? sit? ollaan,--turkane sent??n!--H?n k??nteli nakkia ja tirkisteli sen sis?lle ja taas k??nteli.--Mihink?s siit? p??sit! Et mihink??n!--Niin se on, herra kauppias,--ajatukset eiv?t tahdo antaa y?ll? rauhaa; meinaan: tuppaa funderamaan liiaksi. Ja Kinturi aikoi lopullisesti j?tt?? leikkisyyden v?lit. H?nen nen?nvarttansa kutkutti ja silm?t vettyiv?t. H?n tahtoi puhua kauppiaalle kaikki surunsa. Kauppias oli hyv? mies, sen Kinturi oli itse n?hnyt; oli n?hnyt kuinka hell?sti se osasi kasvattivarsaansa taputella, kuinka lempe?sti hyv?ili kissaa, kuinka kuherteli vaimonsa kanssa,--ne olivat kuin vastanaineet ainakin,--ja kerrottiinpa viel?, ett? oli auttanut sisarensa pojan--hulttioimen--suuresta rahapulasta, kadottaen itse tuhansia. Miksik?s ei semmoiselle tuttavalleen syd?nt?ns? avaisi ja asioitansa kertoisi!

Ja niinp? siis Kinturi ensi kerran poikkesi leikillisyydest? ja ratkesi puhumaan pime?st? tulevaisuudestansa, sill? hullusti olivat h?nen asiansa ennenkin olleet, mutta nyt oli k?ynyt viel? hullummin: h?n oli riitaantunut is?nn?n kanssa. Is?nn?n riihest? oli n?et kauroja kadonnut, jotka oli koottu puimahuoneen nurkkaan, ja is?nt? oli pannut toimeen suuren etsimisen kaikkien alustalaistensa luona. >>Min? en ole sinun kaurojasi varastanut>>, karjasin min? h?nelle ja haukuinpa viel? kaikista entisist?kin, mutta se k?ski vaan polisin k?yd? sis?lle, ja niin perhanat tulivat ja k??nsiv?t kaikki nurin,--aitassa heittiv?t muijan kl?nningit maahan,--uuspeilit! Onko lupa tulla ihmisten asuntoihin? Vai saanko min? l?hett?? polisin h?nen nurkkiansa penkomaan milloin vaan lyst??n?--No, eiv?t l?yt?neet kaurojansa meilt?, mutta vihap?iss??n se otti polisit todistajiksi ja k?ski minun pois koko torpasta. Sanokaa te, herra kauppias, saako h?n niin tehd??

--Onko Kinturilla paperia torpan p??lle?

--Ei ole paperia, mutta eik? mahda sent??n sana pit??, kun on minullakin todistajat? Torppa on ollut is?ll?ni ja is?n is?ll?. Joka sen mets??n perkasi ja kiviaidalla ymp?r?itsi, tarvitseeko sekin viel? paperia?

--Se on sitten vaan niinkuin lupauksen p??lle? Ei, ei se kelpaa. Kaikki pit?? olla paperilla. Menk?? nyt Kinturi ja tehk?? pian sovinto is?nn?n kanssa.

Kinturi huokasi ja rusahti ik??nkuin pienemm?ksi entist??n, rinta vajosi sisemm?s ja silm?t j?iv?t tuijottamaan tiskill? olevia muruja.

--Johan min? sit?kin olen koettanut. Kovasti se k?vi luonnolle, mutta koetinhan min?. Ja is?nt? sanoi: >>kun maksat velkasi ja suostut uuteen veroon, niin j??>>. Min? olen, n?ette, h?nen tukeistaan rakentanut kamarihuoneen tuvan viereen. Mutta mist?s min? rahat otan?

Kauppias alkoi vainuta, ett? Kinturi ehk? aikoo h?nelt? rahoja tiedustella ja rupesi k??nt?m??n purjetta poisp?in n?ilt? syd?mmellisyyden vesilt?. H?n kiipesi ?hkien polvilleen tiskille kattolamppua sytyttelem??n. Sielt? h?n sanoi kyll? h?nkin saaneensa ennen muinoin kovia kokea pelkkien liikeasiain vuoksi. Rahaa ei tule sis??n ja vekselit lankee, maksup?iv? ei koskaan odota. Monta kertaa on kaikki niinkuin tulessa. Ruoka ei maita, uni ei tule silmiin, t?ytyy vaan k??nnell? kyljelt? kyljelle.

--Jah, jah,--kyljelt? kyljelle,--matki Kinturi. Kokemuksien yhteisyys ilahutti h?nt? siihen m??r??n, ett? molemmin k?sin t?ytyi pyhki? pitkin kutisevaa nen?nvartta vuotavia kyyneleit?. Hyv?, hyv? mies se on t?m? kauppias. Jos se kiristelikin pennisi?, niin mit?s kauppias muuta mahtaa! Kerrassaan hyv?!

Lamppu syttyi ja valaisi h?ik?isev?sti kaikki puodin pienimm?tkin esineet.

--Noh, ei sovi moittia, onhan lopultakin ruvennut hyvin k?ym??n,--sanoi kauppias ruuvaillen liekki? ylemm?s. H?n pudotti itsens? k?mpel?sti tiskilt? alas ja ?hki pois kaikki muistelmansa. Kuitenkin antoi h?n Kinturille viel? hyv?n neuvon,--parhaan mink? tiesi.

--Kuinkas vanha se Kinturin muija jo onkaan?

--Kolmekymment? ja kahdeksan ajast'aikaa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet