Read Ebook: Kuningas Lear arolla by Turgenev Ivan Sergeevich Suomalainen Samuli Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1492 lines and 120798 words, and 30 pages

Souvenir heitt?? silloin k?det taaksep?in, s?ik?ht?? ja jupisee: "Niinkuin k?skitte!"

Muuta ei h?nell? ollut huolta kuin kuunnella ihmisten puheita ovien takana, jaaritella sitten muille, ja paraasta p??st? irvistell? ja h?rn?t?. Ja h?rn??mist? h?n harjoitti niinkuin olisi ollut h?nelle siihen etu-oikeus, niinkuin olisi kostanut jotakin asiata ihmisille.

Martin Petrovitsh'ia h?n nimitteli veljekseen ja oli aina kuin takkiainen h?nen kimpussaan.

-- "Mitenk?s te surmasitte sisareni Margareta Timofejevnan?" Niin h?n h?rn?ili Martin Petrovitsh'ia, py?rien h?nen edess??n ja hihitellen.

Kerran istui Martin Petrovitsh viile?ss? biljardihuoneessa, jossa ei viel? ollut kukaan n?hny ainoatakaan k?rp?st?, ja jota Martin Petrovitsh, helteen ja p?iv?paisteen ainainen vihamies, siit? syyst? piti suuressa arvossa. Siin? h?n istui sein?n ja biljardin v?lill?. Souvenir se pujahteli edestakaisin h?nen vatsansa ohitse, h?rn?ten h?nt? ja vinkuroiden. Martin Petrovitsh tahtoi sys?t? h?net pois edest??n ja ty?nsi ?kisti k?tens? eteenp?in. Mutta Souvenir oli kaikeksi onneksi enn?tt?nyt p??st? alta pois, veljen k?mmenet sattuivat biljardin laitaan ja niin lohkesi irti kuudelta ruuviltaan raskas, maantekoinen biljardi. Millaiseksi olisikaan litistynyt laataksi Souvenir, jos olisi osunut n?itten uhkeain k?tten alle!

Kauvan oli jo mieleni tehnyt n?hd? Martin Petrovitsh'in taloa ja kotioloja. Tarjouduin sen vuoksi kerran ratsain saattamaan h?nt? Jeskovoon, -- se oli h?nen tilansa nimi.

-- "Katsopas vaan!" virkkoi h?n. "Vai tahdot sin? n?hd? minun valtakuntaani? No olkoon menneeksi! N?yt?n min? sulle puutarhan, ja talon ja puimalavan ja kaikki. Kyll? minulla on jos mit?."

Me l?ksimme. Meilt? oli Jeskovoon kaikkiansa noin kolme virstaa. "Katso tuossa se on minun valtakuntani!" jym?hti ?kisti Martin Petrovitsh turhaan koettaen k??nt?? p??t?ns? ja viitaten k?dell??n puoleen ja toiseen. "Kaikki t?? on minun omaani!"

Harlow'in kartano seisoi loivan m?en t?rm?ll?; alempana oli pienen lammen rannalle liittynyt muutamia huononp?iv?isi? talonpojan tupia. Lammen laiturilla seisoi vanha akka ruudukkaisessa hameessa pyykki? karttuamassa. -- "Aksinja!" kiljasi Martin Petrovitsh, ja kiljasi niin, ett? varisparvi pyr?hti l?heiselt? kaurapellolta lentoon... "Housujako sin? ukollesi peset, vai?"

Akka k??ntyi samassa ymp?ri ja kumarsi syv??n.

-- "Housuja pesen, hyv? herra'" -- kuului h?nen heikko ??nens?.

-- "Sep? se... Katsopas nyt", jatkoi Martin Petrovitsh, ajaen ravia puoleksi lahonnutta aitaviert? my?ten. "Tuoss' on minun hamppupeltoni; tuolla on talonpojan hamppu, eik?s ole eroitusta? Ja kas tuossa on minun puutarhani; omenapuut olen min? istuttanut; perunapuut -- minun istuttamiani ne on nekin. Eih?n t??ll? minua ennen ollut vesaakaan. Niin, n?etk?s; niin sit? tehd? pit??."

K??nsimme pisteell? ymp?r?ityyn pihaan. Suoraan vastap??t? porttia seisoi vanha vatturainen rakennus, olkikattoinen, ja edess? pylv?ill? seisova kuisti, sivulla seisoi toinen rakennus, v?h?n uudempi; varustettu pikkuruisella ullakkokamarilla, mutta kukon pyydyksill? sekin.

-- "Otappas taas oppia ja ojennusta", virkkoi Harlow. "Meid?n esi-is?t eliv?t n?etk?s tuommoisissa h?kkeleiss?, mutta katsos millaiset palatsit min? olen itselleni rakentanut!"

Niin olivat n?m? palatsit kuin talot, joita lapset lastusista laittelevat.

Viisi kuusi koiraa, yksi toistansa takkuisempaa ja rumempaa, tervehti meit? haukunnalla.

-- "Lammaskoiria!" huomautti Martin Petrovitsh. "Oikeata Krimin rotua. Tse; peijakkaat! Hirt?t?n teid?t joka miehen!"

Uuden rakennuksen portaille ilmestyi nuori mies, nankini-nutussa, Martin Petrovitsh'in vanhimman tytt?ren mies. Nopeasti hyp?tty?ns? troskain luokse, h?n kohteliaasti auttoi appeansa astumaan alas, kannattaen h?nt? k?sivarresta, ja oikeinpa oli toisella k?dell??n ottavinaan appensa suunnattomaan jalkaan, jota t?m?, kumartuen eteenp?in, koetti heilauttamalla keikauttaa istuimen yli. Sen j?lkeen auttoi h?n minuakin astumaan alas ratsun seljasta. -- "Anna!" huusi Harlow. "Natalia Niholajewnan poika on tullut meille vieraaksi. Pit?? vierasta kestit?. Mutta miss?s on Eulampjushka!" .

-- "Ei ole kotona. H?n l?ksi t?st? ruiskukkia k?ym??n", vastasi Anna n?ytt?ytyen oven viereisess? akkunassa.

-- "Onkos uunimaitoa talossa?" kysyi Harlow.

-- "On."

-- "Onko kermaa kanssa?"

-- "On."

-- "No tuo p?yt??n sitten; min? sill? aikaa n?yt?n vieraalle oman huoneeni. Astukaa sis??n, olkaa niin hyv?", lis?si h?n, k??ntyen minuun ja viitaten minua etusormellaan mukaansa. "T?nne k?yk??, t?nne n?in". Kotonansa h?n teititteli minua: pit??h?n n?et is?nn?n olla kohtelias. H?n saattoi minua k?yt?v?n kautta.

-- "Kas t??ll? min? asun", virkkoi h?n, harpaten kylki edell? kynnyksen yli leve?st? ovesta sis??n, -- "ja t?ss? se on minun kamarinikin. Olkaa hyv?!"

Huone, johon olimme tulleet, oli hyvin iso, rappaamaton ja melkein tyhj?. Seinill?, ep?j?rjestykseen ly?dyiss? nauloissa riippui kaksi kasakinruoskaa, p?iv?n polttama kolmikalkkoinen hattu, yksipiippuinen pyssy, miekka, jonkinlaiset kummalliset helal?nget ja kuva, jossa tuulet puhaltavat kynttil??n. Yhdess? nurkassa seisoi puinen sohva, katettu kirjavalla matolla. K?rp?si? hyrisi sadottain katossa, mutta yleens? oli huone vilpoinen; kovin vaan tuntui siin? tuo omituinen mets?n haju, joka Martin Petrovitsh'ill? aina oli mukanaan.

-- "No, eik? t?m? ole hyv? huone?" kys?si Harlow minulta.

-- "Hyvin on hyv?".

-- "Katsopas millaiset minulla on hollantilaiset l?nget", jatkoi Harlow, j?lleen ruveten sinuttelemaan minua. "Erinomaiset l?nget! Juutalaiselta sain vaihdetuksi. Katsopas!"

-- "Hyv?t ovat!"

-- "Eritt?in mukavat!"

-- "Niin, mutta haistapas ... se sitten on nahkaa se!"

Min? haistoin l?nki?. Ne haisivat eltaantuneelta merelliselt?, muuta merkillist? niiss? ei ollut.

-- "No painakaahan puuta, istukaa tuohon tuolille, istukaa", virkkoi Harlow, laskeutuen itse sohvaan, jossa rupesi melkein torkkumaan, pani silm?t kiinni ja oikein jo rupesi kuorsahtelemaan.

Min? katselin h?nt? ??neti enk? voinut tarpeekseni kummastella h?nt?: vuori mik? vuori. ?kki? h?n havahti.

-- "Anna!" kiljasi h?n, ja samassa h?nen suunnaton vatsansa kohosi ja laski kuni meren aalto. "Mit?s sin? vitkailet! Joudu sukkelaan! Voi etk?s sin? kuullut?"

-- "Kaikki on valmiina, is? kulta, olkaa hyv? ja tulkaa", kuului tyt?r vastaavan.

Itsekseni min? ihmettelin, kuinka nopeasti Martin Petrovitsh'in k?skyj? toimitettiin, ja l?ksin h?nen per?ss??n vierashuoneesen. T??ll? oli p?yt? katettuna punaisella valkokirjaisella liinalla. P?yd?lle oli asetettu uunimaitoa, kermaa, vehn?leip??, jopa sokeriakin ja inkiv??r??. Sy?dess?ni tuossa makeaiseen suuhuni uunimaitoa, m?r?hti Martin Petrovitsh yst?v?llisesti: "sy? veikkonen, sy? armas yst?v?, ?l? pane pahaksesi t?mm?ist? maan herkkua". Sen sanottuansa h?n nuukahti nurkkaansa ja n?kyi j?lleen rupeavan torkkumaan. Edess?ni seisoi liikahtamatta, silm?t maassa, Anna Martinowna, ja ikkunasta min? n?in kuinka h?nen miehens? pihalla talutteli ratsuani, omin k?sin pyhkien suitsien h??tyj?.

Harlow'in vanhinta tyt?rt? ei ?itini suosinut; h?n sanoi Anna Martinownaa ylpe?ksi rouvaksi. Anna Martinowna se tuskin koskaan k?vi ?iti?ni tervehtim?ss? ja k?yttihe ?itini l?sn?ollessa hyvin arvokkaasti ja kylm?sti, vaikka h?n ?itini avulla oli kouluunkin p??ssyt ja naimisiinkin joutunut; olipa h??p?iv?n??n saanut ?idilt?ni tuhannen ruplaa pankossa sek? keltaisen turkin saalin, v?h?n jo pidetyn, se on kyll? totta. Anna Martinowna oli keskinkertaista kokoa, laihanl?nt?, hyvin vilkas ja nokkela liikunnoissaan; ruskeat, tuuheat hivukset, kauniit mustaveriset kasvot, joissa v?h?n omituisina, mutta kumminkin miellytt?vin? esiintyi pari vaaleankeltaisia, pieni? silmi?; nen? suora ja hieno; huulet hienot nekin ja leuka "kuin naskali". Ken vaan h?neen katsahti, virkkoi varmaankin itsekseen: "Kyll? sinua on hyvin viisas ihminen ja -- ?k?inen kanssa!" Ja kumminkin oli h?ness? jotakin luoksensa vet?v??; yksin nuo luomatkin, joita oli tihe?ss? h?nen kasvoillansa, sopivat h?nelle oikein hyvin ja lis?siv?t h?nen miellytt?v?isyytt?ns?. K?det rinnalla huivin alla katseli h?n silloin t?ll?in varkain minua ylh??lt? alas : pahansuova hymy leijui h?nen huulillansa, poskillansa ja h?nen pitk?in silm?ripsiens? siimeksess?.

-- "Sin? lellitelty lapsi!" niin tuntui minusta puhuvan t?m? hymy. H?nen hengitt?ess??n laajenivat h?nen sieramensa hieman -- v?h?n outo seikka tuokin; mutta sittenkin tuntui minusta, ett? jos Anna Martinowna rakastuisi minuun taikka jos h?n vaan suutelisi minua hienoilla kovilla huulillaan, niin olisin min? riemusta hyp?nnyt hamaan lakeen. Tiesin kyll? h?net ankaraksi ja vaativaksi, tiesin kyl?n akkojen ja tytt?jen pelk??v?n h?nt? kuin ruttoa, mit?p?s siit?! Anna Mnrtinowna kiihoitti sittenkin mielikuvitustani... Totta kyll? ett? min? siihen aikaan vastik??n olin t?ytt?nyt viisitoista vuotta, -- ja siin? i?ss?! --

Martin Petrovitsh kavahti j?lleen.

-- "Anna!" huudahti h?n, "R?mpytt?isit edes pianolla jotakin. Se huvittaa nuoria herroja."

Katsahdin ymp?rilleni: huoneessa seisoi jonkunlainen pahanp?iv?inen pianon haahmo.

-- "Kyll?, is? hyv?", vastasi Anna Martinowna. "Mutta mit?p?s min? soittaisin? Tuskinpa se on vieraasta hauskaa."

-- "No mit?s sinulle sitten siell? pinksionissa opetettiin?"

-- "Olen jo unohtanut melkein kaikki tyyni ... kielist?kin on useat haljenneet."

Anna Martinownan ??ni oli varsin miellytt?v?, hele?, ik??nkuin vaikeroiva ... siihen laatuun kuin on muutamilla petolinnuilla.

-- "No," virkkoi Martin Petrovitsh ja vaipui ajatuksiinsa. "Mutta", ??nsi h?n j?lleen, "kukaties tahtoisitte katsella huviksenne meid?n puimalavaa? Kyll? Wolodka tulee teille n?ytt?m??n. Wolodka, hoi!" huusi h?n v?vy?ns?, joka yh? viel? talutteli hevostani pihalla. -- "Saatapas nuori herra puimalavalle ja n?yt? ylip??ns? koko minun talouteni. Minun pit?? hieman nukahtaa! Kas niin! Voikaa hyvin!" H?n l?ksi ulos ja min? per?ss?. Anna Martinowna rupesi nopeasti ja ik??nkuin harmissaan korjaamaan p?yd?lt?. Kynnyksell? k??nnyin ja kumarsin h?nelle, mutta h?n ei ollut huomaavinaan kumarrustani, myh?htih?n vain entist? h?jymmin.

Min? otin Harlow'in v?vylt? hevoseni ja l?ksin taluttamaan sit? p?itsist?. V?vyn kanssa l?ksimme sitten puimalavalle, mutta siell? kun emme mit??n merkillist? havainneet, eik? h?nk??n osannut luulla minussa nuoressa pojassa olevan erinomaista rakkautta talouden asioihin, niin palasimme puutarhan kautta maantielle.

Harlow'in v?vyn Wladimir Wasiljevitsh Sletkin'in tunsin varsin hyvin. H?n oli orpo ja ?itini kasvatti. H?nen is?ns? oli ollut v?h?inen virkamies, ?itini asian-ajaja. Ensinn?kin pantiin poika kihlakunnan kouluun, tuli sitten hovin konttoriin, sen j?lkeen kirjoitettiin h?net virkamieheksi kunnan makasinin hoidossa ja naitettiin vihdoin Martin Petrovitsh'in tytt?ren kanssa. ?itini sanoi h?nt? juutalaiseksi, ja todellakin, kun katseli miehen k?h?r?? tukkaa, mustia silmi?, aina kosteita kuin keitetty luumu, kotkannen?? ja isoa punaista suuta, niin huomasi siin? juutalaisen tyypin, kasvojen v?ri h?nell? vain oli valkoinen. Yleens? h?n ei ollut ruma mies. Luonteeltaan h?n oli n?yr?, ellei vaan kajottu h?nen aineelliseen etuunsa, silloin h?n joutui suunnalta pois ahneudesta, pistip? itkuksikin usein. Jonkin joutavasta rievusta oli h?n valmis marmattamaan koko pitk?isen p?iv?n, muistutti tehdyst? lupauksesta senkin seitsem?n kertaa, ja pani pahakseen ja vikisi, ellei sit? heti t?ytetty. Mielell??n h?n k?veli pyssy alalla kedoilla; ja jos milloin sattui saamaan j?niksen tahi sorsan, niin pisti omituisella tunteella saaliin laukkuunsa puhellen: "?l?p?s veikkonen, ?l?p?s karkaa en??! Nyt sin? saat palvella minua!"

-- "Kelpo hevonen teill? onkin", virkkoi h?n sopertavalla kielell??n auttaen minua satulaan. "Jospa min? saisin tuollaisen ratsun! Mutta mit?p?s minusta! Ei ole suotu minulle semmoista onnea. Mit?h?n jos pyyt?isitt? ?iti?nne ... muistuttaisitte..."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet