Read Ebook: Italy at War and the Allies in the West by Powell E Alexander Edward Alexander

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 258 lines and 52739 words, and 6 pages

Translator: Alpo Kupiainen

Produced by: Tapio Riikonen

UHKEA MARKIISI

Kirj.

Rafael Sabatini

Englanninkielest? suomentanut

Alpo Kupiainen

H?meenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1923.

SIS?LLYS:

VEDONLY?NTI

>>Siin? paha, miss? -->> kuiskasi La Fosse korvaani. N?m? sanat ja h?nen merkitsev? katseensa saivat minut k??ntym??n ymp?ri tuolillani.

Ovi oli aukaistu, ja sen aukossa seisoi tanakka vartaloinen kreivi de Chatellerault. Lakeija, jonka liveriss? oli minun vaakunani v?rit, punainen ja kullankeltainen, ja jonka selk? oli taipunut n?yr??n kaareen, otti parhaillaan vastaan h?nen hattuaan ja vaippaansa.

Seurue k?vi ?kki? hiljaiseksi. Ilmassa oli h?mm?styksen tuntu, sill? olimme kuulleet, ett? Chatellerault oli masentunut lemmenjumalan kilpatantereella saamastaan kolauksesta, emmek? odottaneet n?in pian n?kev?mme h?nt? p?yd?ss?, jossa -- niin ainakin min? kerskailin -- iloinen hilpeys oli puheenjohtajana.

Ja niinp? sai kreivi lyhyen hetkisen seisoa salini kynnyksell? samalla kun me katselimme h?nt? kaulojamme kurkottaen, ik??nkuin h?n olisi ollut joku uteliasta huomiota her?tt?v? olento. Sitten p??si tyhj?p?iselt? La Fosselta tukahdutettu nauru, joka tuntui murtavan lumouksen. Min? rypistin otsaani. Se oli ??rimm?isen ep?kohtelias teko, jonka vaikutus minun oli mill? hinnalla hyv?ns? saatava haihdutetuksi.

Hyp?hdin pystyyn niin ?kki?, ett? tuolini liukui runsaasti puoli metri? kiilt?v?ll? parkettilattialla; kahdella harppauksella olin kreivin edess? ja ojensin h?nelle k?teni lausuakseni h?net tervetulleeksi. H?nen tarmoton k?denpuristuksensa osoitti, ett? h?nt? j?yti suru. Kun h?n astui kynttil?iden kirkkaasti valaisemaan saliin, tunkeutui h?nen vantterasta ruumiistaan syv?, murheellinen huokaus.

>>En luullut tapaavani t??ll? n?in paljon v?ke?>>, sanoi h?n. Ja h?nen seuraavat sanansa selittiv?t syyn h?nen alakuloiseen s?vyyns?. >>Kuningas, herra de Bardelys, on kielt?ytynyt ottamasta minua vastaan; ja kun aurinko on laskenut, t?ytyy meid?n, hovin pienempien t?htien, turvautua kuuhun saadaksemme valoa ja iloa.>> H?n teki minulle keikailevan kumarruksen.

>>Olenko min? siis y?n valtias?>> laskin nauraen leikki?. >>Vertauksenne on enemm?n leikillinen kuin sattuva, sill? kuu on kylm? ja ynse?, mutta saatte n?hd?, ett? min? olen aina l?mmin ja syd?mellinen. Olisin toivonut, ett? joku v?hemm?n harmillinen seikka kuin h?nen majesteettinsa ep?suosio olisi suonut minulle sen ilon, ett? te kunnioitatte p?yt??ni l?sn?olollanne.>>

>>Eip? teit? turhanp?iten nimitet? uhkeaksi>>, vastasi h?n, kumartaen toistamiseen v?litt?m?tt? maireihin sanoihini sis?ltyv?st? pistoksesta.

Purskahdin nauruun, j?tin kohteliaisuudet siihen ja vein h?net p?yt??n.

>>Ganymedes, paikka herra kreiville. Gilles, Antoine, pit?k?? huolta herra de Chatelleraultista. Basile, viini? herra kreiville. Liikkukaa vilkkaasti!>>

Yhdess? tuokiossa oli h?nest? tullut puuhaisan huomaavaisuuden keskipiste.

Mutta h?nen tulonsa aiheuttama pid?ttyminen hillitsi yh? seuruetta, sill? Chatelleraultista ei moni pit?nyt, ja h?nen saapumisellaan oli hyvin samanlainen vaikutus kuin p??kallon ilmestymisell? egyptil?isten pitoihin.

Pelk??np?, ett? kaikista niist? iloisista yst?vist?, jotka istuivat p?yd?ss?ni -- heid?n joukossaan oli vain harvoja, jotka eiv?t olleet saaneet tuntea h?nen valtaansa -- oli tuskin ainoatakaan, joka olisi v?litt?nyt salata halveksumistaan kukistunutta suosikkia kohtaan. Sen, ett? h?n oli kukistunut, ilmaisivat meille yht? hyvin h?nen sanansa kuin kaikki se, mit? ennest??n tiesimme.

Mutta omassa talossani tahdoin s??st?? h?nt? etuk?teen maistamasta sit? kalseutta, jota koko Pariisi h?nelle huomenna osoittaisi; senvuoksi esiinnyin is?nt?n? niin kunnioittavasti ja yst?v?llisesti kuin asemani suinkin saattoi vaatia, kohdellen h?nt? perin syd?mellisesti, samalla kun panin viinit virtaamaan entist? runsaammin sulattaakseni j?isen j?ykkyyden muiden vieraitteni k?yt?ksest?.

Ponnistukseni eiv?t menneet hukkaan. Ryp?lemehun kirvoittava vaikutus alkoi v?hitellen tuntua. Hyv? tuuli levitti uudelleen vaippansa meid?n yllemme; kommat ja leikinlasku maustivat naurun s?est?m?? puheluamme, kunnes ilonpidostamme aiheutuvan melun t?ytyi avoimista ikkunoista kantautua elokuun illan keve?n tuulenhengen mukana St. Dominique-katua, Enfer-kadun poikki kenties aina Luxembourg-palatsin asukkaiden korviin saakka, kertoen heille, ett? Bardelys yst?vineen taaskin vietti noita hurjia kemujaan, jotka olivat tulleet Pariisissa puheenparreksi ja jotka osaltaan olivat melkoisessa m??rin olleet aiheena ihmisten minulle antamaan liikanimeen >>Uhkea.>>

Mutta kun maljat my?hemmin k?viv?t vallattomiksi ja niit? esitettiin v?hemm?n henkil?n tai asian kuin itse viinin t?hden, muuttuivat sukkeluudet rohkeammiksi, menett?en varovaisen, hillityn s?vyns?; harkitsemattomuus leijaili jonkun aikaa yll?mme vaanivan petolinnun tavoin, iskien sitten ?kki? keskellemme La Fosse-houkkion sanoissa.

>>Hyv?t herrat>>, sopersi h?n h?nelle ominaiseen teeskennellyn narrimaiseen tapaan ja silm?illen kalseasti Chatelleraulti?, >>haluan esitt?? teille maljan.>> H?n nousi varovasti seisoalleen -- h?n oli p??ssyt siihen tilaan, jossa varovainen liikkuminen on perin tarpeellinen. Siirt?en katseensa kreivist? puolillaan olevaan lasiin. h?n antoi lakeijalle merkin t?ytt?? sen. >>Reunoja my?ten, hyv?t herrat!>> h?n komensi. Sitten seuranneen hiljaisuuden aikana h?n koetti seisoa toinen jalka lattialla ja toinen tuolilla; mutta kun tasapainon s?ilytt?minen siten k?vi vaikeaksi, tyytyi h?n seisomaan suorana, vakavammassa, jos kohta ei niin maalauksellisessa asennossa.

>>Hyv?t herrat, esit?n maljan Ranskan verrattomimmalle, kauneimmalle, kylmimm?lle naiselle, jonka saavuttaminen my?skin on vaikeinta. Juon maljan niiden h?nen tuhansien sulojensa kunniaksi, joista maine on meille kertonut, ja h?nen suurimman ja kiihoittavimman vieh?tt?v?n puolensa, miehi? kohtaan osoittamansa kylmyyden, kunniaksi. Ja samalla pyyd?n teit? juomaan maljan sen nuorukaisen menestykseksi, joka saa onnen olla Endymionina t?lle Dianalle.

-- Siihen>>, jatkoi La Fosse, joka oli klassillisten kielien ja kreikkalais-roomalaisen mytologian innokas harrastaja, >>vaaditaan Adonista kauneudessa, Marsia uljuudessa, Apolloa laulussa ja itse Erosta rakkaudessa. Ja min? pelk??n>>, -- h?n nikotteli -- >>ett? siihen ei kukaan pysty, koska se koko Ranskan ainoa mies, johon me olimme panneet toiveemme, ei ole siihen kyennyt. Hyv?t herrat, seisomaan! Esit?n maljan verrattomalle Roxalanne de Lav?danille.>>

Niin paljon kuin n?m? sanat minua huvittivatkin, sekaantui hilpeyteeni samalla pelokkaita aavistuksia. Loin nopeasti katseen Chatelleraultiin n?hd?kseni, mit? h?n piti t?st? naljailusta ja maljan esitt?misest? sille naiselle, jota kosimaan kuningas oli h?net l?hett?nyt, mutta jota h?nen ei ollut onnistunut voittaa. H?n oli La Fossen kehoituksesta noussut seisomaan kuten kaikki muutkin; joko h?n ei ollut ep?illyt mit??n tai oli arvellut, ett? ep?ilys oli mit?t?n toimintaohjeeksi. Mutta kun neidon nimi mainittiin, levisi h?nen t?rke?nn?k?isille kasvoilleen synkk? ilme. H?n laski lasinsa p?yt??n niin rajusti, ett? sen hento jalka katkesi ja valkealle p?yt?liinalle valahti punainen viinijuova, joka levisi hopeisen kukkamaljakon ymp?rille. T?m?n tahran n?hdess??n h?n malttoi mielens? ja pakottautui noudattamaan seurustelutapoja, joiden h?n oli hetkeksi sallinut itselt??n unohtua.

>>Bardelys, pyyd?n tuhannesti anteeksi k?mpelyytt?ni>>, h?n mutisi.

>>L?ikkynyt viini>>, vastasin nauraen, >>on hyv? enne.>>

Ja sill? kertaa uskoin tuon lauseen oikeaksi, sill? ilman viinin l?ikkymist? ja sen ?killist? vaikutusta olisimme todenn?k?isesti joutuneet verenvuodatuksen todistajiksi. N?in saatiin ajattelemattoman La Fossen sopimaton pilailu verrattain rauhallisesti sivuutetuksi. Mutta kun asia oli kerran otettu puheeksi, ei siit? niin hevill? luovuttukaan. Neiti de Lav?danista tuli yleisen keskustelun aihe, ja my?skin kreivin kosintaan viittailtiin, aluksi h?m?r?sti, sitten selv?sti, noudattamatta v?h??k??n hienotuntoisuuden vaatimuksia, mist? seikasta en voi muuta kuin moittia viini?, jolla n?m? herrasmiehet olivat sekoittaneet j?rkens?. Yh? enemm?n huolissani tarkkailin kreivi?. Mutta h?ness? ei en?? n?kynyt ?rtymisen oireita. H?n istui ja kuunteli keskustelua, ik??nkuin se ei olisi v?h??k??n koskenut h?nt?. Saattoipa h?n joskus hymyill?kin jollekin sattuvalle sutkaukselle, ja jopa h?n vihdoin liittyi mukaan seurueen hilpe??n sukkeluuskilpailuun, puolustautuen toisten hy?kk?yksi? vastaan. Mutta niiden hyv?ntuulisuus riitti vain heikosti verhoamaan sit? vastenmielisyytt?, jota h?nt? kohtaan tunnettiin, tai sit? tyydytyst?, jota h?nen ?skeinen vastoink?ymisens? her?tti.

Jonkun aikaa min? pysyttelin syrj?ss? sekaantumatta yleiseen pilailuun. Mutta vihdoin minut kenties petti se seikka, ett? Chatellerault, kuten olen kertonut, suhtautui kaikkeen niin s?vyis?sti; kenties sai minut narratuksi viini, jota lienen nauttinut liikaa kuten vieraanikin; tulin lausuneeksi sanoja, joita ilman t?m? kertomus olisi j??nyt kirjoittamatta.

>>Chatellerault>>, huudahdin nauraen, >>luopukaa toki noista verukkeista; tunnustakaa, ett? esit?tte vain tekosyit? ja ett? olette hoitanut t?m?n asian k?mpel?sti, mik? on anteeksiantamatonta sellaiselle miehelle kuin teille, jolla on kaikki hovitottumuksen tuottamat edut!>>

H?nen kasvoilleen lehahti puna, ensimm?inen suuttumuksen merkki, senj?lkeen kun viini oli l?ikkynyt.

>>Menestyksenne, Bardelys, tekee teid?t turhamaiseksi, ja turhamaisuudesta kehittyy p?yhkeily>>, vastasi h?n halveksivasti.

>>Katsokaapa!>> Vetosin seurueeseen. >>Huomaatteko, kuinka h?n koettaa karttaa suoraa vastausta! Ei, kyll? teid?n on tunnustettava k?mpelyytenne.>>

>>Minulla ei ole tunnustettavana mit??n k?mpelyytt?.>> Chatellerault kiivastui ja korotti ??nt??n. >>On perin mukavaa istua t??ll? Pariisissa, hovin velttojen, ?itelien ja hermottomien kaunottarien keskell?; heid?n suosionsa on helposti voitettu, koska he pit?v?t armastelua parhaana heille tarjoutuvana ajanvietteen? ja ottavat kiihke?sti vastaan kaikki ne tilaisuudet, joita te, ilakoivat kukkopojat, heille suotte. Mutta neiti de Lav?dan on kokonaan toisenlaista ainesta. H?n on nainen eik? nukke. H?n on lihaa ja verta, eik? sahajauhoja, puuteria ja ihomaalia. H?nell? on syd?n ja tahto, eik? h?nen sielunsa ole turhamaisuuden ja julkeuden pilaama.>>

La Fosse purskahti nauruun.

>>Kuulkaa! Oi, kuulkaa>>, h?n huusi, >>t?t? siveyden apostolia!>>

Chatellerault loi puhujaan vihasta hehkuvan katseen.

>>Tep? sen sanoitte>>, virkoin min? hyv?ksyv?sti. >>H?n on sortunut neiti de Lav?danin uhriksi ja esitt?? nyt turhamaisuudessaan neidon t?ydellisten ominaisuuksien kokoomuksena. Onko olemassa sellaista naista kuin te kuvailitte, kreivi? Pyh! Kenties rakastajan mielikuvituksessa ja jonkun hourup?isen runoilijan tekeleiss?; mutta ei miss??n muualla t?ss? ?itel?ss? maailmassamme.>>

H?n liikahti k?rsim?tt?m?sti.

>>Te olette ollut k?mpel?, Chatellerault>>, intin. >>Ette ole menetellyt taitavasti. Sellaista naista ei ole, jota ei voisi voittaa kuka mies tahansa, joka sen p??tt?? tehd?, jos h?nell? vain on sama yhteiskunnallinen asema kuin naisellakin ja h?n kykenee s?ilytt?m??n naisen siin? tai nostamaan h?net korkeammalle. Naisen rakkaus, hyv? herra, on sellainen kasvi, jonka juurena on turhamaisuus. Teid?n huomaavaisuutenne imartelee h?nt? ja tekee h?net etuk?teen herk?ksi antautumaan. Jos te siis vain viisaasti valitsette ajan hy?kk?yst? varten ja menettelette n?pp?r?sti -- eik? taitoa perin paljoa tarvitakaan -- niin taistelu on helposti voitettu ja nainen antautuu. Uskokaa minua, Chatellerault; olen kokonaista viisi vuotta nuorempi kuin te, mutta kokemuksied for other purposes. If, however, you succeed in satisfying the board of examiners that you are not likely to be either a menace or a nuisance, a special passport for the journey will be issued you. Three more photographs, please. This passport must then be indorsed at the Prefecture of Police. Should you neglect to obtain the police vis? you will not be permitted to board the train.

That the arm of the enemy is very long, and that it is able to strike at astounding distances and in the most unexpected places, is brought sharply home to one as the train pulls out of the Genoa station. From Genoa to Pisa, a distance of a hundred miles, the railway closely hugs the Mediterranean shore. At night all the curtains on that side of the train must be kept closely drawn and, as an additional precaution, the white electric-light bulbs in the corridors and compartments have been replaced by violet ones. If you ask the reason for this you are usually met with evasions. But, if you persist, you learn that it is done to avoid the danger of the trains being shelled by Austrian submarines! In this war remoteness from the firing-line does not assure safety. Spezia, for example, which is a naval base of the first importance, is separated from the firing-line by the width of the Italian peninsula. Until a few months ago its inhabitants felt as snug and safe as though they lived in Spain. Then, one night, an Austrian airman crossed the Alps, winged his way above the Lombard plain, and let loose on Spezia a rain of bombs which caused many deaths and did enormous damage.

Even the casual traveller in Italy to-day cannot fail to be struck by the prosperity which the war has brought to the great manufacturing cities of the north as contrasted with the commercial stagnation which prevails in the southern provinces of the kingdom. In the munition plants, most of which are in the north, are employed upward of half a million workers, of whom 75,000 are women. Genoa, Milan, and Turin are a-boom with industry. The great automobile factories have expanded amazingly in order to meet the demand for shells, field-guns, and motor-trucks. Turin, as an officer smilingly remarked, "now consists of the Fiat factory and a few houses." The United States is not the only country to produce that strange breed known as munitions millionaires. Italy has them also--and the jewellers and champagne agents are doing a bigger business than they have ever done before.

Rome in war-time is about as cheerful as Coney Island in midwinter. Empty are the enticing little shops on the Piazza di Spagna. Gone from the marble steps are the artists' models and the flower-girls. To visit the galleries of the Vatican is to stroll through an echoing marble tomb. The guards and custodians no longer welcome you for the sake of your tips, but for the sake of your company. The King, who is with the army, visits Rome only rarely; the Queen occupies a modest villa in the country; the Palace of the Quirinal has been turned into a hospital. The great ballroom, the state dining-room, the throne-room, even the Queen's sun-parlor, are now filled with white cots, hundreds and hundreds of them, each with its bandaged occupant, while in the famous gardens where Popes and Emperors and Kings have strolled, convalescent soldiers now laze in the sun or on the gravelled paths play at bowls. In giving up their home for the use of the wounded, the King and Queen have done a very generous and noble thing, and the Italian people are not going to forget it.

If Rome, which is the seat of government, shows such unmistakable signs of depression, imagine the stagnation of Florence, which has long been as dependent upon its crop of tourists as a Dakota farmer is upon his crop of wheat. The Cascine Gardens, in the old days one of the gayest promenades in Europe, are as lonely as a cemetery. At those hotels on the Lung' Arno, which remain open, the visitor can make his own terms. The Via Tornabuoni is as quiet as a street in a country town. The dealers in antiques, in souvenirs, in pictures, in marbles, have most of them put up their shutters and disappeared, to return, no doubt, in happier times.

There is in the Via Tornabuoni, midway between Giacosa's and the American Consulate, an excellent barber shop. The owner, who learned his trade in the United States, is the most skilful man with scissors and razor that I know. His customers came from half the countries of the globe.

"But they are all gone now," he told me sadly. "Some are fighting, some have been killed, the others have gone back to their homes until the war is over. Three years ago I had as nice a little business as a man could ask for. To-day I do not make enough to pay my rent. But it doesn't make much difference, for next month my class is called to the colors, and in the spring my son, who will then be eighteen, will also have to go."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet