Read Ebook: Kotka-Wappu: Kertomus Tyrolin vuoristosta by Hillern Wilhelmine Von L Fgren Elisabeth Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1085 lines and 43287 words, and 22 pages

takin salaman tapaista n?kyi Bincentz'in kasvoissa, h?n puri huultansa ja h?nen mustat silm?ns? katselivat Wappua tulisesti.

-- Vai sin? et tahdo minua. Mutta min? tahdon sinua. Ja min? vannon el?m?ni kautta ett? olet tuleva omakseni! Is?si on antanut minulle lupauksensa -- sit? min? en koskaan anna takaisin ja min? ajattelen ett? olet miettiv? asiaa, joka on is?si tahto!

N?in sanoen h?n k??ntyi ja meni sis??n taloon.

-- Voi sinua! -- huusi Bincentz tuskastuneena ja suuttuneena h?nen j?lkeens? ja puristi nyrkki?ns?. -- Sitten h?n tyyntyi ja mutisi hampaittensa v?liss?:

Wappu meni suoraan is?ns? luo. H?n istui tilikirjansa edess? ja k??ntyi hitaasti kun tytt? astui sis??n.

-- Mit? tahdot?

Auringon s?teet loistivat ahtaasta ikkunasta, kirkastaen Wappua, niin ett? h?n seisoi is?ns? edess? ik??nkuin s?teik?ss?. T?m?n t?ytyi itse ihmetell? lastansa, niin kaunis h?n t?ll? hetkell? oli.

-- Is? -- aloitti h?n tyynesti, -- min? tahtoisin ainoastaan sanoa teille ett'en mene Bincentzin vaimoksi.

-- Vai niin? -- huusi Stromminger, hyp?ht?en seisaalle. -- Mit? se tiet??? Sin? et mene h?nen vaimokseen?

-- En, is?, min? en rakasta h?nt?!

-- Vai niin -- olenko min? kysynyt sinulta, rakastatko h?nt? vai etk??

-- Ette ole, min? sanon sen teille kysym?tt?nne.

-- Ja min? sanon sulle kysym?tt?si ett? nelj?n viikon p??st? menet naimiseen Bincentz'in kanssa jos rakastat h?nt? tai ei. Min? olen antanut sanani h?nelle, eik? Stromminger sanaansa sy?. Mene nyt tiehesi.

-- Ei is?, -- sanoi Wappu, -- niin ei k?y laatuun. Min? en ole elukka, jota is?nt? mielens? mukaan voi myyd? taikka luvata pois. Minusta minullakin pit?? olla sananvuoro t?ss? asiassa, koska kysymys on minun naimisesta!

-- Ei, sit? sinulla ei ole, sill? lapsi on is?ns? omaisuus yht? hyvin kuin vasikka tai lehm?, ja sen t?ytyy noudattaa is?n tahtoa.

-- Kuka sen on sanonut, is??

-- Kuka sen on sanonut? Bibliassa se seisoo! -- ja uhkaava puna lensi Stromminger'in kasvoille.

-- Bibliassa seisoo ainoastaan ett? meid?n tulee kunnioittaa ja rakastaa vanhempiamme, vaan ei ett? meid?n t?ytyy menn? miehelle, joka meist? on inhoittava -- ainoastaan siit? syyst? ett? is? niin tahtoo! Katsokaa is?, jos se voisi olla teille avuksi jollakin lailla, ett? min? menisin Bincentz'ile, jos sen kautta voisin pelastaa teid?t kuolemasta tai kurjuudesta, niin minun ehk? olisi pakko sit? tehd?, vaikka syd?meni k?rsisikin siit?. Mutta te olette rikas mies, jonka ei tarvitse huolia kest??n -- jolle voi olla juuri yhdentekev?? kenenk? kanssa min? menen naimiseen -- ja te annatte minut ainoastaan pahuudesta Bincentz'ille, ett'ei minua saisi Jooseppi, jota min? rakastan ja joka ep?ilem?tt? rakastaisi minua jos h?n oppisi minua tuntemaan -- ja se on pahasti tehty teilt? is?, ei Bibliassa sanota ett? lapsen t?ytyy my?nty? semmoisiin!

-- Sin? h?vyt?n kappale, min? l?het?n sinut kappalaisen luo, ett? h?n opettaa sulle mit? Bibliassa seisoo!

-- Se ei auta, is?, vaikka l?hett?isitte minut kymmenen kappalaisen luo ja kaikki kymmenen minulle saarnaisi ett? minun t?ss? pit?isi totella teit?, min? en kuitenkaan sit? tekisi.

-- Ja min? sanon ett? sinun t?ytyy, niin totta kuin nimeni on Stromminger. Sinun t?ytyy tehd? se taikka min? ajan sinut talosta pois ja teen sinut perinn?tt?m?ksi.

-- Sen voitte tehd?, is?, minulla on kyll? voimia ansaita leip??ni itse. Niin, is?, antakaa Bincentz'ille kaikki paitsi minut.

-- Joutavaa lorua, -- sanoi Stromminger. -- Pit??k? ihmisten sanoa minusta ett'en voinut edes omaa lastani hallita? Sin? otat Bincentz'in, vaikkapa sitten mun t?ytyisikin piiskalla ajaa sinut kirkkoon.

-- Ja jos ajaisittekin minut piiskalla sinne, niin min? alttarin edess? vastaisin "en". Te voitte ly?d? minut kuoliaaksi, mutta my?nnytys-sanaa ette voi pakoittaa suustani, -- ja jos senkin saisitte, niin min? juoksisin alas kalliolta tuolla, ennenkuin seuraisin miest? kotiin, jota en rakasta.

-- Kuule nyt! -- huusi Stromminger, ja h?nen leve?? otsaansa ik??nkuin halkaisi leve? vihan suoni, kasvot olivat paisuneet ja silm?t verittyneet -- kuule minua nyt ?l?k? tee minua hulluksi! My?nny tahtooni -- muuten t?st? tulee huono loppu meille molemmille!

-- Huono loppu tuli jo vuosi sitten, is?! Kun te l?itte minua ensim?isen rippik?yntini p?iv?n? -- silloin jo tunsin, ett? kaikki oli lopussa meid?n kesken?mme. Niin, is?, siit? asti on minulle yhdentekev? oletteko minulle hyv? vai paha, hyv?ilettek? minua vai tapatteko -- kaikki on minusta yht? -- minussa ei en?? mit??n syd?nt? teille syki, te olette minulle yht? rakas kuin nuo lumivuoret Similaun, Vernagt ja Murzoll!

Hurjistuneen Stromminger'in rinnasta tunkeusi pid?tetyn vihan ??ni, sitten kun h?n puoleksi kivettyneen? oli Wappua kuunnellut. H?n sy?ksi tyt?n p??lle, tarttui h?nen ruumiisensa, nosti h?net lattialta p??ns? yli, puristi h?nt? ilmassa siksi ett? itse oli aivan hengistynyt, heitti sitten h?net lattialle taas ja pani raudoitetun saappaan korkonsa h?nen rinnalleen:

-- Pyyd? anteeksi sanasi, taikka muserran sinun kuin matosen -- ?nkk?si h?n.

-- Tee niin! -- sanoi tytt?, silm?t vakaasti is??n luotuna. Vaivalla h?n hengitti, sill? is?n jalka painoi h?nen rintaansa, vaan h?n ei liikkunut, silm?laudat eiv?t vapisseet.

Nyt oli Stromminger'in voima murrettu. H?n oli uhannut mit? h?n ei voinut t?ytt??; sill? ajatellessa ett? h?n musertaisi lapsensa ihanaa, viatonta rintaa, h?nen vihansa vaaleni ja h?n tuli ?kki? selv?ksi. H?n oli voitettu. Melkein hoiperrellen otti h?n pois jalkansa.

-- Ei, vankihuoneessa ylimys-talollinen ei kuitenkaan tahdo lopettaa el?m??ns? -- sanoi h?n kolkosti ja vaipui voimatonna tuolille.

Wappu nousi; h?nen silmiss??n ei ollut kyyneleit?, kiillottomat ja kivenkaltaiset olivat ne. H?n odotti liikkumatonna mit? oli seuraava. Minuutin aikaa oli Stromminger kolkko ja miettiv?, sitten h?n sanoi sortuneella ??nell?.

-- Min? en voi ottaa sinulta henke?, mutta koska Similaun ja Murzoll ovat sinulle yht? rakkaat kuin is?si, niin saat t?st?l?hin olla Similaun ja Murzoll'in luona. Sin? olet nyt niiden omana. Minun p?yt?ni alle et saa koskaan en?? pist?? jalkaasi. Sin? l?hdet Hochjoch'ille paimentamaan karjaa ja j??t sinne siksi kun huomaat ett? kuitenkin on parempi Bincentz'in l?mp?isess? talossa kuin Murzollin lumikinoksissa. Laita matkalaukkusi reilaan, sill? min? en tahdo n?hd? sinua en??. Huomis-aamuna varhain sin? l?hdet sinne yl?s. Min? purkaan Schnallzerilaisten arennin ja paimenpoika saa ensi viikolla tuoda karjan sinne; ota leip?? ja juustoa mukaan sen verran kuin tarvitset kunnes elukat tulevat. Klettermaier saa saattaa sinut vuorelle. Mene nyt tiehesi, se on viimeinen sanani ja sen pituinen se!

-- Hyv? on, is?! -- sanoi Wappu hiljaa ja kallisti p??t?ns?, j?tt?en is?n huoneen.

Hylj?tty.

Hochjoch'ille! Se oli kamala sana. Sill? Hochjoch'in autioilla kentill? ei elet? vuorilaakson iloista el?m??, jossa kellot soivat ja paimenten huilaaminen kaikuu lauheassa, tuoksuvassa ilmassa, -- siell? on ijankaikkinen talvi, kuolon ??nett?myys. Surumielisesti aurinko suutelee n?it? vuorihuippuja, niinkuin ?iti kuolleen lapsensa kalpeaa otsaa suutelee. Harvat ruoho-maat, viimeiset j??nn?kset sitke?st? elimellisest? el?m?st?, vet?yv?t kadotettuina takaisin talviseen er?maahan, siksi kuin viimeinen korsi on kuollut ja viimeinen vesipisara j??tynyt. T?m? on luonnon hitainen kuoleminen. Mutta s??st?v?inen talonpoika imee hy?ty? t?st?kin viimeisest? v?h?isest? j??nn?ksest?. H?n l?hett?? karjansa sinne yl?s, sy?m??n mit? viel? voivat l?yt??, ja sy?tteell? oleva lammas, joka mielukkaasti tavoittaa ruohoa, joka sinne asti on eksynyt, saa usein surmansa j??loukoissa.

Sen ylpe?n ylimys-talollisen lapsi, jonka tilukset ulottuivat penikulmittain ylt'ymp?rille ja yl?s pilvien rajalle asti, oli siell? viett?minen kukoistuksensa ajan ikuisen talven vallassa. Silloin kun suvituulet kuiskailivat, kukat puhkesivat, linnut pesiv?t ja kaikki rupesi yhteiseen iloiseen liikkeesen, silloin h?nen t?ytyi tarttua paimensauvaan ja kukoistavasta kev??st? menn? yl?s vuorij?itten er?maahan, ja vasta kun syystuuli tuolla alhaallakin suhisi ja talvi valmistihe matkustamaan laaksoon, vasta silloin h?nkin saisi astua alas, talven morsiamena.

Ei mik??n talonpoika l?hett?nyt paimeniansa sinne yl?s, vaan vuokrasivat siell? olevat laitumet Schnalzerilaisille toisena puolen Hochjoch'ia. N?m?t l?hettiv?t sinne muutamia puolivilli?, jotka k?viv?t nahkoihin puettuina ja asuivat peninkulmien p??ss? toisistaan kuin erakot kivi-majoissa. Ja nyt ylimys-talollinen, joka aina oli vuokrannut laitumensa siell?, tuomitsi ainoan lapsensa tuohon miniel?m??n. Vaan ei mit??n valitusta kuulunut Wapun huulilta. Hiljaa h?n valmistihe ilottomalle alppi-retkelle. Aamulla, is?n, renkien ja piikojen nukkuessa meni Wappu pois is?ns? talosta -- vuoriloille. Ainoastaan vanha Luckard, joka kortissa muka oli n?hnyt kaiken t?m?n, oli koko y?n valvonut Wapun kanssa ja auttanut h?nt? vet?m??n matkalaukun kiinni, pisti j??hyv?isiksi kukkasen Wapun hattuun ja meni saattamaan h?nt? kappaleen matkaa tielle. Vanhus itki niinkuin h?n olisi ruumista saattanut. Klettermaier seurasi tavarain kanssa. H?n oli vanha uskollinen palvelija, ainoa joka oli harmaaksi tullut Stromminger'in palveluksessa, kun oli kuuro eik? kuullut kun Stromminger torui ja riehui. T?m?n oli h?n pannut tytt?rens? saattajaksi. Luckard saattoi heit? siksi ett? tie tuli jyrk?ksi ja kiviseksi, silloin h?n k??ntyi, sill? h?nen t?ytyi olla kotona aamiais-ajaksi. Wappu nousi vuorta yl?s ja katseli alas tielle, jota vanhus astui itkien esiliinansa suojassa, ja h?n melkein heltyi itse. Luckard oli kuitenkin aina ollut h?nelle yst?v?llinen; vaikka h?n oli kivulloinen vanha raukka, oli h?n kuitenkin aina Wappua rakastanut. Vanhus k??ntyi viel? kerran tiell?, osoittaen yl?s ilmaan. Wappu katsoi sinnep?in, ja katso, siell? tuli jotakin purjehtien vuorisein?? my?ten k?mpel?sti, vaivaloisesti, niinkuin paperi-leija, jolla ei ole tarpeeksi tuulta kannattimena -- kappaleen matkaa kerrassaan, sitten taas pudoten alas ja suurella vaivalla j?lleen nousten. Se oli kotka, joka noin liehahteli leikatuilla siivill??n Wapun j?lkeen. Nyt sen voimat n?ht?v?sti loppuivat, sill? se vaan repytteli nyt turhaan siivill??n.

-- Hans -- oma Hanseni -- oi kuinka min? taisin unohtaa sinua! -- huudahti Wappu ja juoksi niinkuin vuori-vuohi kivelt? kivelle suorinta tiet? takaisin uskollista el?int? noutamaan. Luckard seisoi liikahtamatta paikallaan siksi kun Wappu taas tuli oikealle polulle takaisin ja tervehti h?nt? niinkuin pitk?n poissaolon j?lkeen. Vihdoinkin oli Wappu ehtinyt Hans'in luo ja otti linnun syliins?, painoi sit? syd?nt?ns? vastaan niinkuin lasta. -- Eilisest? illasta asti oli t?m? kotka Wapun mieless? niin yhdistynyt h?nen aatoksiinsa Joosepin suhteen, ett? se ik??nkuin oli muuttunut myk?ksi v?litt?j?ksi h?nen ja Joosepin v?lill?, tai ett? Jooseppi ik??nkuin oli ottanut kotkan muodon ja nyt oli painettu h?nen rintaansa, niinkuin kotkakin. Samoin kuin harras usko luo itselleen n?kyvi? vertauskuvia, l?hesty?ksens? l?hestym?t?int?, k?sitt??ksens? k?sitt?m?t?int?, niinkuin puuristi tai maalattu pyhimys-kuva t?ll?iselle uskolle muuttuvat ihmet?it? toimittaviksi, samoin on innokkaalla rakkaudella my?skin vertauskuvia, joihin se kiintyy, kun lemmitty on saavuttamatoin ja kaukana, ja siten toi kotkakin Wapulle sanomattoman lohdutuksen.

-- Tule, Hans, -- sanoi h?n hell?sti, -- sin? seuraat minua yl?s vuoriloille. Me emme ikin? erkane toinen toisestamme me kaksi!

-- Mutta lapsi, -- sanoi Luckard, -- eth?n sin? voi ottaa kotkaa mukaasi sinne yl?s, se kuolisi n?lk??n, siell? ei sinulla ole mit??n lihaa, ja mit? muuta tuommoinen el?in sy??!

-- Sin? olet oikeassa, sanoi Wappu alakuloisesti, vaan min? en voi erota Hans'ista, tottakai minulla sent??n tulee olemaan jotain siell? er?maassa. Enh?n my?sk??n voi j?tt?? lintua yksin??n kotia, kuka sit? hoitaisi, kun min? olen poissa?

-- Oh, ole sin? huoleti siit?, -- sanoi Luckard, -- kyll? min? pid?n kotkasta huolta.

-- Niin, mutta se ei seuraa sinua, -- arveli Wappu, -- sin? et tule toimeen sen kanssa.

-- N?etk?s! -- riemuitsi Wappu, -- se ei luovu minusta, minun t?ytyy pit?? sit?, k?yk??n kuinka k?y. Onhan minua sanottu Kotka-Wapuksi, ja siksi tahdon j??d?kin. Oi, mun Hanseni, niin kauan kun me olemme yhdess?, ei ole h?t??! Tied?tk? Luckard, nyt min? annan sen siivet kasvaa, ei se en?? lenn? luotani pois, ja sitten se voi itse hakea elatustansa.

-- Ota se sitten mukaasi Herran nimess?. Juoksu-pojan kanssa min? l?het?n sinulle v?h?n tuoretta lihaa, jota voit antaa sille aluksi, kunnes voi lent?? pitempi? matkoja.

Ja niin se oli p??tetty. Wappu pisti kotkan kainaloonsa, niinkuin kanan, ja erosi Luckard'ista, joka uudestaan rupesi itkem??n. Nyt astui h?n pys?htym?tt? vuorta yl?s Klettermaier'in j?lkeen, joka yh? oli jatkanut matkaansa.

Kuljettuansa kaksi tuntia, saapuivat he Vent'ille, viimeinen kyl? j??-maailman rajalla. Wappu rupesi astumaan yl?s kukkulalle Vent'in yl?puolelle. Siell? alkoi tie Hochjoch'ille. Viel? kerran h?n seisahtui ja katseli vuori-sauvaansa nojautuneena alas nukkuvaan kyl??n p?in ja alas Oetz-laakson viimeisiin taloihin, Rofernerin taloihin, jotka olivat Hochfernagtfernerin juurella ja ik??nkuin uhalla lausuivat: -- muserra meit?! -- niinkuin Wappu eilen oli sanonut is?lleen. Ja kuin Wapun is?, niin veti Hochfernagtferner mahtavan jalkansa yh? kauemmas pois, ik??nkuin se ei olisi tahtonut h?vitt?? rohkeain alppi-poikainsa, Rofernerilaisten kotia. H?nen seisoessaan siin?, katsomassa viimeisi? ihmis-asuntoja, ennenkuin astui er?maahan pilvien toiselle puolelle, rupesivat kellot Vent'in kirkkotornissa soimaan, kutsuen aamupalvelukseen. Pienen pappilan ovesta, jossa orvokit nyykk?yttiv?t p?it?ns? aamutuulessa ikkunain ulkopuolella, astui kappalainen ulos ja meni k?det ristiss? kirkkoon velvollisuuttansa t?ytt?m??n. Siell? t??ll? avasivat puumajat unisia silmi?ns?, ja toinen asukas astui toisensa per?st? ulos majoista, ojensi itse?ns? ja k?vi hiljaa kirkolle.

Varovasti, ainoatakaan s?velt? kadottamatta, kantoivat valkosiipiset enkelit pyh?t s?veleet aamuh?m?r?n kautta yl?s vuorelle, jotta ne Wapun korvissa soivat kuin rukoilevan lapsen ??net. Ja niinkuin lapsi suloisella leletyksell?ns? her?tt?? ?iti?, niin n?yttiv?t Vent'in kellon ??net aurinkoa her?tt?neen; se avasi silm?ns? ja ensim?isen silm?yksens? s?teet loistivat lumi-vuorien yli, luoden id?ss? vuorien huipuista ??rett?m?n, leimuavan rovion. Paksu sumu muuttui ?kki? sinert?v?ksi kirkkaudeksi, mahtavat s?teet loistivat yli koko taivaan kannen; viimein aurinko nousi t?ydess? ihanuudessaan pilvipukuisten vuorten yli ja k??nsi hohtavat kasvonsa lempe?sti maalle p?in. Ja vuoret riisuivat sumuiset pukunsa p??lt??n ja niiden paljastetut muodot uiskentelivat valo-virrassa. Syvyyksiss? vuoriloukoissa aaltoili sumu yl?s alas, niinkuin kaikki pilvet kirkkaasta taivaasta olisivat vaipuneet sinne. Yli-ilmoissa k?vi suhina niinkuin rajuista riemu-lauluista, maa itki kyyneleit? autuaallisesta her?yksest?ns?, ik??nkuin morsian h??-aamunansa. Ja niinkuin kyyneleet morsiamen silm?ripsiss?, niin kaste vapisi kukkasilla ja pensailla. Ilo vallitsi kedoilla, ilo vuoriloilla, jossa s?teet kuvautuivat vuorivuohen kauas-katsovassa silm?ss?, ilo vallitsi alhaalla laaksossa, miss? leivonen liverrellen lensi vilja-peltojen yli!

Hurmauntuneena Wappu katseli her??v?? mailmaa ja silm?ns? tuskin yht'aikaa voi k?sitt?? koko t?t? suurta ja ylev?? kuvaa aamun puhtaassa ihanuudessa. Kotka h?nen olkap??ll??n nosti siipi?ns? tervehtiv?n?, toivovana auringolle p?in. Alhaalla Vent'iss? oli t?ll'aikaa kaikki her?nneet. Kirkkaassa aamunvalossa Wappu n?ki kaikki aivan selv?sti. Pojat suutelivat tytt?j? kaivolla. Kattojen savutorvista nousi valkoisia savupilvi?, jotka j?lke? j?tt?m?tt? h?visiv?t kirkkaasen kev?t-ilmaan -- niinkuin surullinen aatos onnellisessa mieless? h?vi??. Kirkko-kent?lle kokoontuivat miehet, puhtaissa paitahihoissa, hopea-helaiset piiput suussa. Oli toinen helluntaip?iv?, jolloin kaikki ty? oli lakkautettu ja kaikki iloitsivat. Oi, pyh? helluntai-juhla! T?llaisena p?iv?n? varmaankin Herran henki laskeusi opetus-lagsiin, pyh?ll? s?deloisteellansa heit? valistaen, niin ett? k?viv?t ulos maailmaan saarnaamaan rakkauden evankeliumia -- saarnaamaan -- hartaille kev?isille syd?mille, jotta kev?isen maan p??ll? ihmiskunnan kev?t rupesi kukoistamaan. -- Rakkauden uskonto! Ainoastaan tyt?ll? tuolla vuorella ei ollut mit??n helluntai-juhlaa, ei mit??n rakkauden juhlaa. Ei mitk??n lempe?t huulet olleet h?nelle el?v?ksi tehneet t?t? rakkauden evankeliumia. Kuollut kirjain oli se h?nelle, siemen, jolta oli puuttunut auringon l?mp??, mik? olisi saattanut sit? it?m??n ja kasvamaan h?nen syd?mess??n. H?nelle ei mik??n rauhan kyyhkynen laskeunut tumman siniselt? taivaalta -- peto-lintu h?nen olkap??ll?ns? oli h?nelle ainoa lemmen sanansaattaja!

Viimein Wappu her?si uneksuvasta katsomisestaan. Viel? l?hetti h?n j??hyv?is-silm?yksen ihmisille noissa iloisissa kyliss? tuolla alhaalla, sitten k??ntyi h?n pois ja astui yl?s Hochjoch'in hiljaisille lumi-kentille -- maan-pakolaisuuteen!

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet