Read Ebook: The Valley of the Kings by Pickthall Marmaduke William

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1111 lines and 54709 words, and 23 pages

HOPEAPARVI

Seikkailuromaani

Kirj.

REX BEACH

Englanninkielest? suomentanut O.E.N.

Porvoo--Helsinki, Werner S?derstr?m Osakeyhti?, 1923.

SIS?LLYS:

ER?S VASTOINK?YMISTEN MASENTAMA MIES JA H?NEN AINA HILPE? TOVERINSA.

Pohjoisessa siint?v?st? vuoristosta selviydytty??n laskeutuu tie, joka vie Kalvikiin, aution tundran poikki polveillen vihdoinkin Kalvik-joelle, jonka suulla tuo samanniminen, pienoinen kaupunki on. Kes?ll? t?m? tie ei voi p?yhkeill? mink??nlaisella liikenteell?, mutta talvella voi sattua, ett? sis?maan ??rett?mist? er?maista ilmestyy silloin t?ll?in joku lopen uupunut, avovedelle pyrkiv? matkamies, joka aikansa lev?hdetty??n suoriutuu j?lleen taipaleelle. Postin hurjasti laukkaava valjakko saapuu s??nn?llisesti kerran kuukaudessa, etel?puolella kohoavan mets?n helmasta Ilmestyen ja muusta maailmasta sanomia tuoden, viiv?ht?? y?n ja jatkaa aamulla j?lleen kiireesti matkaansa. Valtatiest? kokonaan syrj?ss? ollen on Kalvik varmaankin kaupungeista vaatimattomimpia, jonka olemassaolonkin vain kalastuksella keinottelevat liikemiehet tiet?v?t.

Kreikkalaiskatolinen kirkko ven?l?isine kouluineen ja pitk?kauhtanaisine pappeineen ja satakunta taloa -- s?ilyketehdasrakennuksia lukuunottamatta -- kas siin? koko kaupunki. Ensi silm?yksell? saattavat nuo tehtaat tehd? sen vaikutuksen kuin kaupunki olisi hyvinkin suuri ja mahtava, niit? kun on joen rannalla penikulmia pitk? jono, mutta talvisin, jolloin niiden avarat katot jymisev?t ja huojahtelevat pohjolan viimojen temmellyksess? ja niiden korkeuteen kohoavat pitk?t savupiiput muistuttavat pakkasen j?ykist?mi?, mustuneita sormia, ne ovat aivan autiot ja tyhj?t. Alkuasukkaita ei voi ottaa lukuun, ne kun asustavat maakuopissa, eik? kukaan tied? niiden lukum??r??k??n, ei edes ven?l?inen pappi, joka niilt? toimeentulonsa verona perii.

Er??n? joulukuun iltap?iv?n? poikkesi t?lle kaukaa pohjoisen puuttomilta kukkuloilta tulevalle tielle matkue, johon kuului kuuden uupuneen koiran vet?m? reki ja kaksi miest?. Oli satanut hinta p?iv?nkoitosta alkaen, niin ett? tie, joka n?kyi muutenkin sangen h?m?r?sti, oli nyt noin kuuden tuuman vahvuisen lumikerroksen peitossa, mik? vaikeutti kulkua ja pani ruoskan vinkumaan s??lim?tt?. Harmahtava usva, joka kattoi tienoon silm?nkantamattomiin joka taholle, teki maiseman lohduttoman yksitoikkoiseksi h?m?rine ??riviivoineen ja loihti kaikenlaisia merkillisi? harhakuvia silmien eteen, jotka uupuivat sumuun tuijottaessaan.

Miehet olivat taivaltaneet tunnin toisensa j?lkeen synk?ss? ??nett?myydess?, sill? taukoamaton lumentulo oli masentanut heid?t kuin joku n?kym?t?n, mutta siit? huolimatta musertavan raskas taakka. Katse ei kohdannut mit??n tukipistett?, vaan oli ymp?rist?ss? kaikki sulautunut tuohon yksitoikkoiseen ja mielt?synkist?v??n harmauteen.

"Sormeton" Fraser polki tiet? muistuttaen siin? eteenp?in hoippuessaan ja k?si??n heiluttaessaan hyppij?nukkea, jota n?kym?tt?m?t ny?rit tempoilivat puoleen ja toiseen, ja valjakkoa ohjaavasta Emersonista tuntui v?list? aivan silt? kuin he olisivat molemmat kiert?neet samaa kohtaa ??rett?m?n, harmaan avaruuden keskustassa.

Fraser pys?htyi ?kki? sanaa sanomatta, ja samassa seisahtui valjakkokin koirien ruvetessa heti nuolemaan heltyneit? ja verille hankautuneita jalkojaan ja irroittelemaan varpaiden v?liin v?hitellen muodostuneita j??kaloja. Pari koiraa oli kuitenkin niin uuvuksissa, etteiv?t jaksaneet noudattaa toisten esimerkki?, mink?vuoksi Emerson meni niiden luo valjakon etunen??n ja suoritti huolellisesti tuon t?rke?n puhdistuksen. Fraser istahti rekeen.

"Onpa t?m? raatamista!" huokaisi h?n. "Ellen n?e pian puita tahi jotakin, Joka suo hiukankin vaihtelua t?h?n yksitoikkoisuuteen, niin tulen varmasti hulluksi."

"Viel? yksi t?mm?inen p?iv? ja me olemme molemmat lumisokeat", huomautti Emerson kylm?n rauhallisesti kumartuessaan tarkastelemaan ajokkoidensa jalkoja. "Mutta joki ei voi olla miss??n tapauksessa en?? kaukana."

"Lunta on tullut jo niin paljon, ettei tiet? erota en?? lainkaan, saan koko ajan tunnustella jaloillani, mist? meid?n on ment?v?, ja jos astun askeleenkin sivulle, humahdan lumeen reisi? my?ten. T?m? on aivan kuin kulkisi h?yheniin k?tketty? lautaa my?ten. Mit? muuten pit?isitte paistetusta kananpojasta, kun t?ss? nyt kerran tuli puhe h?yhenist??",

"?lk?? hassutelko!" naurahti koirien viereen polvistunut mies.

"Mit?p? pahaa siin? on, jos v?list? muistelee sit?kin herkkua", nauroi Fraser hyv?ntuulisesti ja kaivoi taskustaan piipun, jonka varren h?n totesi parilla kiinte?ll? imaisulla olevan auttamattomasti tukossa.

"Tuokin pakana on j??tynyt", harmitteli h?n. "N?ytt??p? totisesti silt?, ettei ihminen voi harjoittaa mit??n paheita t?ss? maassa. Olenpa iloinen, ett? pian p??sen t??lt?."

"Niin olen min?kin", virkkoi toinen, joka oli hiukan nuorempi, ja istahti toverinsa viereen saatuaan ty?ns? valmiiksi.

"Kuten jo ?sken sanoin", jatkoi Fraser, "en ymm?rr?, miksi te oikeastaan sieppasitte minut noiden sinitakkisten lainvalvojien kynsist?. Sanotte, ett? teitte sen saadaksenne seuraa, mutta meh?n olemme murjottaneet koko matkan kuin kaksi kuuromykk??. Mink?t?hden teitte sen, Bo? Sanokaahan."

"Siksi, ett? te puhelette aivan tarpeeksi meid?n molempienkin edest?."

"Aivan niin, mutta se ei ole mik??n p?tev? syy antautua esivallan aivan liian turhantarkan huomion esineeksi. Sit? ei teid?n i?isenne mies tee vain sent?hden, ett? kaipaa seuraa."

"Otin teid?t mukaani koinsy?mien siveysk?sitteidenne takia, sill? olin kyll?stynyt itseeni, ja te huvititte minua. Eik? minulla ole sit?paitsi Itsell?nik??n mit??n syyt? olla esivallan erikoinen Ihailija", lis?si Emerson harvakseen.

"No sit?h?n min?kin", innostui Fraser, "olin varma, ett? teill?kin puristi kenk? jostakin. Mist? oli kysymys? T??ll? voimme olla toisillemme avomieliset kuin hyv?t toverukset ainakin, enk? min? ole viel? milloinkaan kielitellyt."

"Riitt?? jo! En ole toverinne siin? merkityksess?, kuin n?yt?tte luulevan ja olenpa sit?paitsi aivan liian tyhm?kin kelvatakseni kunnianarvoisan ammattikuntanne j?seneksi."

"Ammatti kuin ammatti, ja omasta mielest?ni on omani yht? kunniallinen kuin mik? muu hyv?ns?. Kaikkea olen koettanut ja kokemuksestani tied?n, ett? edellytykset ovat kaikkialla samat. T?ytyy vain osata valikoida helpoin ja mukavin." H?n kumartui lumikenk?ins? nauhoja kirist?m??n ja loi sitten tutkivan katseen kumppaninsa ilmeett?miin kasvoihin, jotka olivat kuin kiveen veistetyt, joutuen j?lleen kiihke?n uteliaisuuden valtaan, joka oli jo kolmen viikon ajan h?nt? taukoamatta kiusannut. "Niin, ellette ole meik?l?isi?, niin teid?n pit?isi tulla sellaiseksi", huomautti h?n vihdoin hieman ?rtyisesti. "Etev?mp?? pokerinpelaajanaamaa en ole kuunaan n?hnyt; seh?n on sile? ja ilmeet?n kuin kalkittu sein?. Silloin vain n?in piirteiss?nne jotakin eloa, kun pelastitte minut j??lautalta Nortonin salmessa."

H?n tallusteli valjakon eteen, koirat nousivat vastahakoisesti, ja ruoskan l?j?ht?ess? l?hti tuo pieni karavaani j?lleen jatkamaan ??net?nt? matkaansa harmahtavan h?m?r?n halki.

Noin tunnin kuluttua matkue saapui joen ?yr??lle, jonka korkeisiin kinoksiin sy?pyneest? ahtaasta solasta tie laskeusi melkein ?kkijyrk?sti j??lle. Merelt? puhalsi j??t?v?n kylm? viima, eik? edess?p?in n?kynyt muuta kuin kaukaa h??m?tt?vien, nousuveden puristuksessa muodostuneiden ahtoj??r?ykki?iden ja -harjanteiden korkealle kohonneet s?rm?t, mutta tie, joka oli nyt kova ja kiinte?, n?kyi niin selv?sti, ett? molemmat miehet heitt?ytyiv?t rekeen, koirien, jotka hyv?n tien rohkaisemina heti unhottivat uupumuksensa, puhaltautuessa t?yteen laukkaan.

Hetkisen kuluttua saavuttiin kohtaan, jossa tie haaraantui. Toinen haara poikkesi suoraan joelle, ja kun miehet tiesiv?t, ett? kaupungin t?ytyi olla jossakin siell?p?in joen toisella rannalla, vaikka lumipyry esti sen n?kym?st?, l?htiv?t he seuraamaan sit? joutuen pian ahtoj??r?ykki?iden keskelle, jotka olivat siin? kuin rajamerkit osoittamassa, mihin saakka nousuveden rynnistys ulottui.

Eteenp?inp??sy k?vi nyt niin hankalaksi, ett? molemmat hyp?htiv?t reest?, jota toinen sitten ohjaili tien mutkien mukaan taakse kiinnitetyst? tangosta, toisen juostessa rinnalla. Tie nousi ja laski harjanteiden yli kiiveten ja teki ?kkiarvaamattomia mutkia r?ykki?it? kierrellen, mutta valjakon vauhti ei hiljentynyt hetkeksik??n. R?ykki?t alkoivatkin pian harveta ja viimeisen harjanteen yli, jonka toisella puolella j?? oli j?lleen sile?t? ja tasaista, laskettiin t?ydess? laukassa, mutta kun p??stiin alhaalle, kuului tuhoa ennustava rusahdus, ja ennenkuin kumpikaan enn?tti tuskin huudahtaakaan, hulvahti vesi reenjalasten yli. Emerson karjaisi, koirat rynnistiv?t eteenp?in, mutta j?? ei kest?nyt, vaan murtui kaameasti ritisten, ja h?n vaipui hetkeksi umpisukkeloon. Koirat pys?htyiv?t, ja reki, jonka jalakseen h?n h?diss??n tarrautui kiinni pelastuakseen hukkumasta, liukui my?s avantoon, vet?en mukanaan "sormettoman" Fraserinkin, jonka henki salpautui melkein kokonaan, kun j??kylm? vesi kohosi ?kki? kainaloihin saakka. Reki vajosi ensin hitaasti, kunnes se uiskenteli avannossa melkein upoksissa, ja paikka, joka ?sken oli n?ytt?nyt niin houkuttelevan turvalliselta, muuttui nyt mit? suurimman sekasorron n?ytt?m?ksi, jossa veden valtaan joutuneet miehet ja koirat kamppailivat henkens? edest?. Valjakon ensimm?inen pari oli p??ssyt tuon vaarallisen paikan yli kiinte?lle j??lle, toisten huppuroidessa avannossa koettaen uimalla p??st? p?lk?h?st?, mutta vetohihnat olivat liian lyhyet. Emerson ponnisti jalkansa reke? vasten ja oli jo monta kertaa p??sem?isill??n j??lle, mutta reuna ei kest?nyt h?nen painoaan, vaan murtui yh? uudelleen ja joka yrityksell? entist? helpommin.

Fraser taisteli vastap?isell? sivulla aivan yht? huonolla tuloksella, ja jokainen uusi ponnistus vain laajensi avantoa. Kylm? tunkeutui luihin ja ytimiin, ja hukkumaisillaan olevat koirat alkoivat s??litt?v?sti ynist? ja k?hi? veden tunkeutuessa sieraimiin, jolloin Emerson huusi kumppanilleen:

"Katkaiskaa hihnat! Sukkelaan!" Mihin toinen vastasi vett? syljeskellen ja kalisevin hampain ?nkytt?en:

"En -- en osaa uida!"

Emerson raahautui puolittain uiden reen keulapuolelle ja viilsi yhdell? vet?isyll? vetohihnat poikki, jolloin koirat heti kiipesiv?t avannosta ja alkoivat piehtaroida kuivassa lumessa. Sitten h?n yritti nostaa reen keulan j??n reunalle ja ?rj?isi johtajille, jotka olivat viel? valjaissa, kehoittaen niit? vet?m??n, mutta ne vastasivat kaikkiin kehoituksiin vain surkeasti uikuttaen ja h?nt??ns? heiluttaen. H?n ei kuitenkaan hellitt?nyt, vaan yritti yh? uudelleen, mutta j?? murtui joka kerta h?nen altaan, kunnes h?n siin? kamppaillessaan kiskaisi avantoon koiratkin, jotka olivat viel? hihnoissa kiinni. Tilanne n?ytti aivan toivottomalta. H?n olisi kyll? voinut helposti p??st? lujalle j??lle reen takana, johon Fraser parhaillaan pyrki, mutta siin? tapauksessa h?nen olisi t?ytynyt j?tt?? koirat oman onnensa nojaan, mit? h?n ei tahtonut tehd?. Toinen iski k?p?l?ll??n puukonkin h?nen k?dest??n, ja kylm?n j?ykist?m?n? h?n oli jo menett?nyt melkein kaiken pelastuksentoivon, kun h?nen korviinsa osui samassa monen pienen kulkusen kilin? ja vieraalla ??nell? huudettu, tiukka komentosana.

Lumipyryst? sukeltautui suunnalta, johon he olivat pyrkineet, t?ytt? laukkaa kiit?v? valjakko, joka oikealle kaartaen v?ltti tuon vaarallisen paikan ja pys?htyi. Emerson totesi yhdell? ainoalla h?t?isell? silm?yksell?, ettei h?n ollut koko pohjolassaoloajallaan n?hnyt toista tuon vieraan valjakon veroista. Koirat kuin susia, harmaita, laihoja ja villej?, ja kaikki kaksitoista niin kookkaita, ett? jokainen ulottui pitk??kin miest? reiteen. Pulkan tapainen reki oli pitk? ja keve?, jonka kaltaista Emerson ei ollut my?sk??n ennen n?hnyt, ja kaikki tarvittavat peitteet olivat valkoisen ketun nahkaa.

Niihin kietoutunut olento lausui jotakin k?skev?ll? ??nell?, jolloin valjakon ajaja, er?s roteva intiaani, kiiruhti nopeasti onnettomuuspaikalle. Napittamaton polviin saakka ulottuva p??llysmekko oli tehty oravannahoista, joiden h?nn?t liehuivat tuulessa, ja kun mies l?heni, huomasi Emerson, ettei t?m? ollutkaan intiaani, vaan poikkeuksellisen vaaleaihoinen sekarotuinen. Ehditty??n kohtaan, jossa nousuveden puhkaiseman avannon heikko j?? aikoi, mies laskeutui pitk?lleen ja l?heni varovasti ry?mien tarttuen vihdoin kiinte?ll? k?dell? toisen j?iden seassa huppuroivan koiran kaulavy?h?n, madellen sitten yht? varovasti takaisin, kunnes p??si lujalle j??lle j?lleen, jolloin h?n alkoi kiskoa kaikin voimin vetohihnasta.

Teht?v? olisi ollut sangen vaikea ja vaatinut mit? suurinta taitoa ja k?tevyytt?, mutta kun miehell? oli varma tuki mihin nojata jalkansa, ponnisti h?n kaikki voimansa kiskoen sek? tempoilevat koirat ett? reen heikon j??n l?pi, joka alati murtui, kiinte?n j??n reunaan, jossa h?n alas kumartuen vet?isi ensin tuon melkein tunnottomaksi j?ykistyneen Emersonin luokseen, kiskaisten siten koirat ja reenkin kuivalle.

Pulkassa istuva henkil? oli katsellut heit? vaieten, mutta lausui nyt jotakin hyvin painokkaasti, mink? sekarotuinen toisti kovemmalla ??nell?, sill? pulkassa istuja oli nainen.

"Penikulma -- valkoisen miehen talo. Menk?? sukkelaan -- palellutte." H?n viittasi suuntaan, josta miehet olivat tulleet, osoittaen samalla tien toista haaraa.

Fraser oli sill? aikaa k?mpinyt omin voimin j??n reunalle ja kierteli nyt avantoa vaatteet kauttaaltaan j??ss?.

"Eik? teill? olisi antaa meille kuivia vaatteita?" tiedusteli h?n. "Kaikki varusteemme ovat kastuneet."

Tytt? lausui j?lleen pari sanaa, jotka intiaani tulkitsi.

"Ei! ?lk?? viivytelk?, vaan kiiruhtakaa. Menemme eri suunnalle, emmek? voi viipy? kauemmin."

H?n kiiruhti takaisin em?nt?ns? luo ja huudahti koirilleen, jotka l?htiv?t heti kirmaamaan hurjaa vauhtia rantaa kohti, ajajan seisoessa takana kannaksilla valjakkoaan k?ttenliikkeill? ja kimeill? huudahduksilla ohjaten. Kun reki sy?ks?hti ohi, n?kiv?t molemmat valkoiset miehet vilahdukselta nuoren naisen miellytt?v?t piirteet suuren turkisp??hineen alta. He j?iv?t tuijottamaan sanattomina nopeasti loittonevan valjakon j?lkeen, j??meren viiman j?ykist?ess? heid?n vaatteensa ja j??dytt?ess? keng?npohjat j??h?n kiinni.

Emerson liikahti. "Mit? joutavia! Arvatenkin joku sekarotuinen", murahti h?n.

"Sekarotuiset eiv?t ole milloinkaan vaaleatukkaisia!" intti toinen.

Irtip??stetyt koirat valjastettiin kiireimmiten kukin entiselle paikalleen ja valjakko hoputettiin tielle, miesten juostessa rinnalla l?mpimikseen, sill? m?rist? vaatteista hohtava kylmyys oli l?pitunkeva. P??llimm?iset vaatteet olivat j??tyneet melkein metallinkoviksi, niin ett? k?ynti oli hyvin vaivalloista ja k?mpel??, mutta pys?hty? ei uskallettu, sill? pohjolassa merkitsee pys?htyminen n?iss? olosuhteissa kuolemaa.

Kymmenen minuuttia my?hemmin olivat miehet jokit?rm?ll? suuren rakennusryhm?n keskell?, jonka he olivat n?hneet h??m?tt?v?n lumipyryst?. Syv??n tallattu polku vei pienelle, melkein kokonaan lumeen hautautuneelle tuvalle, jonka savutorvesta kohoava l?mp? pani ilman v?reilem??n. Koirat yltyiv?t haukkumaan, johon talossa majailevat ja tulokkaiden aiheuttaman melun havahduttamat koirat kiukkuisesti vastasivat, mutta molemmat miehet olivat niin uuvuksissa, ett? tuskin pystyss? pysyiv?t.

"Etsik?? Is?nt? k?siinne ja selitt?k?? h?nelle, ett? olemme m?r?t ja v?syneet", lausui Emerson. "P??stelen sill? aikaa koirat valjaista."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet