Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kuninkaita maanpaossa II by Daudet Alphonse Leino Kasimir Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 817 lines and 47151 words, and 17 pages
Translator: Kasimir Leino
KUNINKAITA MAANPAOSSA II
Kirj.
Alphonse Daudet
Ranskasta suomensi Kasimir Leino.
Kansan Romaanikirjasto 1.
Helsingiss? 1908, Suomalainen Kustannus-Osakeyhti? Kansa.
Oulussa 1908, Oulun Uudessa Kirjapainossa.
SIS?LLYS:
Suuri kaappaus.
?kki? ja mahtavasti aukesi ulko-ovi ja l?pi koko asioimiston k?vi sellainen veto, ett? siniset oviverhot paisuivat, laskut konttoristien k?siss? lepattivat ja naisten pienet hattusulat h?il?hteliv?t. Toiset k?k?ttiv?t k?tens?, toiset kumarsivat syv??n: J. Tom Lewis astui sis??n. Hymyillen tervehdykseksi koko seuralle ja antaen muutamia lyhyit? k?skyj? konttoristeille, kysyi h?n taas >>oliko l?hetys h?nen kuninkaalliselle korkeudellensa Walesin prinssille jo toimitettu>>, koroittaen t?ll? kertaa ??nens? melkein riemuisaksi. Ja niin h?visi h?n yksityiseen ty?huoneeseensa, konttoristien iskiess? silm?? toisillensa ja ihmetelless? is?nt?ns? hyv?? tuulta. Jotakin erityist? oli ep?ilem?tt? tekeill?. Aina rauhallinen Se?orakin huomasi sen istuessansa ristiaitansa takana ja kysyi miellytt?v?ll? ??nell?ns? heti Tomin sis??n tultua:
>>No, mit? on tapahtunut?>>
>>T?rkeit? asioita>>, sanoi Tom hymyillen hiljaista, leve?? naurua ja mulkoillen silmill?ns? niinkuin h?nen tapansa oli suurissa tilaisuuksissa.
Viitaten vaimoansa tulemaan mukaan sanoi h?n:
>>Tulehan t?nne!>>
Molemmat laskeusivat he sitten alas noita kapeita, vaskilevyreunaisia portaita alakerroksessa olevaan pieneen suojaan, joka oli sangen vieh?tt?vill? sein?papereilla ja verhoilla varustettu ja kalustettu divaanisohvalla ynn? toaletilla; muuten oli huone melkein aina valaistava kaasulla, sill? pienest?, paksulla ja himme?ksi tahkotulla ruudulla lasitetusta akkunasta tuleva valo ei riitt?nyt sit? valaisemaan. T?m? pieni suoja oli yhteydess? kellarikerroksen ja pihan kanssa, niin ett? Tom kenenk??n huomaamatta voi t?m?n kautta tulla ja menn?, jos h?nen piti pujahtaa tiehens? ik?vien ja tungettelevien >>karhujen>> ahdistaessa taikka muuten v?ltt?? >>loukkauskivi?>>, mill? sanalla Parisin kansankieless? nimitet??n jonkun rauhaa ja mukavuutta h?iritsevi? henkil?it? ja asioita. Sellaisia liikeasioita ajavassa toimistossa kuin Tom Lewisin oli, t?ytyi t?llaista viekkautta v?ltt?m?tt?m?sti k?ytt??, jos is?nn?n mieli v?ltt?? alituisia ik?vyyksi? ja kinastuksia.
T?h?n maanalaiseen, salaper?iseen rauhankammioon, jonne ainoastaan Se?oralla oli oikeus tulla, eiv?t asioimiston vanhimmatkaan apulaiset, jotka olivat palvelleet liikkeess? viisi kuusi kuukautta, olleet koskaan jalallansa astuneet. T?m? suoja olikin Tomin erityinen tyyssija, h?nen sis?isin majansa, omatuntonsa ja l?mpi?ns?, mist? h?n aina l?hti ulos kaupungille muuntuneena kuin ilven?yttelij? pukuhuoneestansa, jota t?m? pikku kammio marmoritoalettia ja sen sivulla riippuvia verhoja valaisevine kaasuliekkeinens? muistuttikin. Ilveilij?ksi ulkolais-asioimiston is?nt? pian osoittausi itsekin: tuokiossa avasi h?n pitk?n englantilaisen takkinsa ja viskasi sen pois samoin kuin liivins?kin, jonka alta paljastui toinen moniv?rinen kuin sirkusratsastajilla; sitten kiersi h?n kaulastansa v?hint?in kymmenen metri? valkeaa musliiniliinaa, joka muodosti h?nen omituisesti kyh?tyn pappismaisen kaulaliinansa, ja irroitti lopuksi vy?t?isilt?ns? useita pitki? villak??reit?, kunnes tuosta lihavasta, pyyle?st? ja luonnottomasti paisuneesta olennosta, jonka alinomaa n?htiin p??kaupungin ainoassa englantilaisessa >>cabissa>> ajelevan katuja pitkin, j?i j?ljelle vain pieni, hoikka ja laiha mies, niin rutilaiha kuin mik?kin keritty rullanketr? tai pahin parisilainen renttu, niin kurttuinen, ryttyinen ja korventunut kuin olisi h?n vasta pelastunut palavasta p?tsist?. Siit? huolimatta n?ytti h?n sent??n t?ss? muodossansa iloiselta, poikamaisesti iloiselta ja veitikkamaiselta, eik? Tom Lewis itse teossa ollutkaan muu kuin entinen nostov?en kaartilainen vuodelta 1848 Narcisse Poitou, sen puusepp? Poitoun poika, joka silloin asui Orillonin kadulla . Kasvaen kymmenvuotiaaksi is?ns? h?yl?penkin lastukoilla ja siit? viisi vuotta kansakoulussa ja kadulla, joka sekin on verraton koululaitos taivas-alla, oli Narcisse jo aikaiseen tuntenut voimakasta vastenmielisyytt? rahvasta ja sen ammattia kohtaan; mutta samalla oli Parisin katu- ja lokaviem?ri-el?m? kehitt?nyt h?nen mielikuvitustansa ehk? enemm?n kuin monta kehitt?v?t matkat vieraissa maissa. Jo poikasena teki h?n suunnitelmia kaikenlaisiksi laajasuuntaisiksi yrityksiksi. Vanhemmaksi tultuansa huomasi h?n saman mielikuvituksen vilkkauden est?v?n itse?ns? asettumasta pysyv?sti mihink??n paikkaan, jonka vuoksi h?n matkusteli maailmalla harjoittaen milloin mit?kin ammattia. Australiassa toimi h?n kullankaivajana, Amerikassa n.k. skvatterina, Bataviassa ilven?yttelij?n? ja Brysseliss? poliisina; kaikkialla ehti h?n velkautua ja j?tti j?lkeens? huonot raha-asiat, jotka estiv?t h?nt? palaamasta takaisin, ja niin joutui h?n vihdoin Lontooseen, miss? perusti oman asioimiston. T??ll? oleskeli h?n pitemm?n aikaa ja olisi ep?ilem?tt? menestynytkin toimi-alallansa, ell'ei h?nen v?sym?t?n mielikuvituksensa, joka ei koskaan tyytynyt nykyisyyteen, vaan aina etsi uutta ja j?nnitt?v??, olisi saanut h?nt? poikkeamaan vaarallisille sivupoluille. N?ille jouduttuansa vajosi h?n v?hitellen surkeimpaan kurjuuteen ja joutui er??n? y?n?, kun h?n Hyde Parkin puistolammikosta yritti anastamaan joutsenen, poliisin valtaan ja -- vankilaan. Vankeusrangaistuksen k?rsitty?ns? huomasi h?n vapaan Englannin menett?neen kaiken vieh?tyksens?, jonka vuoksi pudisti Albionin tomun jaloistansa, suunnaten haaksirikkoisen aluksensa takaisin l?ht?valkamoille s.o. Parisin kivitetyille kaduille. Matkalla p?lk?hti h?nen p??h?ns? esiyty? t??ll? englantilaisena: ollen vanha veitikka ja ilveilij? huvitti h?nt? esiyty? toisellaisena kuin h?n itse teossa oli ja englantilaisen n?ytteleminen k?vikin h?nelle helpoksi, sill? pitk?llisen oleskelunsa aikana Lontoossa oli h?n hyvin perehtynyt anglosaksilaisen kansakunnan tapoihin, kieleen ja eleihin. T?m? ajatus p?lk?hti h?nen p??h?ns? juuri silloin kun aloitti liikkeens? ja aikoi tehd? ensim?isen >>suuren kaappauksensa>> v?litt?j?n? ja asioitsijana.
>>Kenen saan min? ilmoittaa?>> kysyi pitk? livreepukuinen palvelija-roikale h?nelt? h?vytt?m?ll? ??nell?.
Poitou vilkaisi kuluneeseen pukuunsa ja n?ytti mielest?ns? niin renttumaiselta, ett? h?n pelk?si tulevansa heti ulosajetuksi, ell'ei h?n keksisi jotakin erikoista keinoa, joka vaikuttaisi niin kunnioittavasti palvelijaan, ettei t?m? h?nen pukuansa arvostelisi.
-- Oh, sanoi h?n, ilmoittakaa sir Tom Lewis! Tuskin oli h?n saanut t?m?n sanotuksi, kun h?n jo tunsi tuon keksityn nimen ja kansallisuuden kohottavan vaikutuksen ja sai kaivatun tyytyv?isyyden itseens?. Sitten huvitti h?nt? edelleen kehitt?? taitoansa n?ytell? valitsemaansa osaa ja esitt?? englantilaisen omituisuuksia ja k?yt?st? niin uskollisesti kuin mahdollista; ollen n?in pakotettu pit?m??n tarkkaa vaaria k?yt?ksest?ns? ja muukalaisesta ??nt?misest? huomasi h?n samalla voivansa hillit? intoiluansa ja liioitteluhaluansa kaikessa esiytymisess?ns?, niin ett? h?n verkalleen ranskaa puhuessansa n?ytti ik??nkuin etsiv?n sanoja ja lauseparsia, vaikka h?n itse teossa silloin mietti jotakin viekasta juonta kaikessa rauhassa.
Omituista kyll? miellytti t?m? h?nen ensim?inen ja v?himm?n harkittu keksint?ns? Se?oraa enemm?n kuin kaikki ne muut juonet, joita h?nen kekseli??t aivonsa tulvivat; Se?ora piti muuten t?h?n aikaan jonkunlaista >>Family Hotelia>> er??ss? kolmikerroksisessa rakennuksessa Champs Elys?en varrella, joka punaisine akkunaverhoinensa ja kukkaisten ynn? viheri?itsevien kasvien ymp?r?imme porrask?yt?vineen -- Antinin kadun puolelta -- teki varsin hauskan vaikutuksen. Hyvin puetun em?nn?n rauhalliset ja kauniit kasvot n?htiin aina er??ss? alakerran akkunassa, jonka ??ress? h?n istui joko k?sity?ns? taikka kassakirjansa kanssa. Hotellissa taas liikkui omituinen sekoitus kaikenlaatuisia majavieraita: klowneja, ilveilij?it?, sirkusratsastajia, hevoskauppiaita, matkustelevia englantilaisia, amerikalaisia ja ylip??ns? siihen ihmisluokkaan kuuluvia hylkyj?, jotka matkustelevat pelipankista toiseen. Naiset taas olivat enimm?kseen Mabillen tunnetussa tanssipaikassa esiytyvi?, josta soiton s?veleet kes?-illoin kuuluivat hotelliin saakka, sekoittuen hotellivierasten ??nekk?ihin v?ittelyihin ja pelimarkkain ynn? kultarahain helin??n, sill? t??ll? pelattiin p?iv?llisten j?lkeen tavallisesti korkeaa peli?.
Jos joku kunniallinen perhe joskus -- erehdytt?v?n nimikyltin johdosta -- eksyi Se?oran luo, kului tuskin vuorokautta, ennen kuin t?m? t?yshoidokkaiden ep?ilytt?v?t kasvot ja viel?kin ep?ilytt?v?mm?t puheet kuultuansa suin p?in pakeni talosta pois avaamattomat kaps?kit mukanansa. Mutta juuri t?ss? ymp?rist?ss? tuli hra Poitou eli Tom Lewis, kuten t?m? pieni vuokralainen vinnikerroksessa itse?ns? nyttemmin nimitti, varsin huomattavaksi henkil?ksi: t?h?n vaikutti h?nen iloinen mielens?, luontevuutensa ja ennen kaikkea h?nen taitavuutensa kaikenlaisissa liikeasioissa. Palvelijoita auttoi h?n heid?n rahas??st?jens? sijoittamisessa ja n?iden kautta saavutti h?n em?nn?nkin suosion. Toisin ei voinutkaan k?yd?, sill? olihan Tom aina iloisen n?k?inen, esiytyi kaikissa tilaisuuksissa vilkkaana ja rattoisana ja ruokap?yd?ss? h?n oli vallan verraton pit?m??n vieraiden mieli? vireill? ja innostamaan heit? peliin ja juomatavarain nauttimiseen.
Yht? kylm? ja sulkeutunut kuin Se?ora muuten oli kaikkia muita kohtaan, yht? avosyd?misen? ja vapaana esiytyi h?n Tomia kohtaan, joka j?lkeen puolen p?iv?n ulosmenness?ns? tai kaupungilta palatessansa aina istui jonkun aikaa juttelemassa h?nen luonansa hotellin pieness?, peileill? ja matoilla varustetussa konttorihuoneessa. Se?oran oli silloin tapana kertoa h?nelle asioistansa, n?ytell? koruesineit?ns? ja kassakirjojansa tai neuvotella h?nen kanssansa p?iv?n ruokalistasta tai suuren, kukkivan arumin hoidosta, joka kukoisti fajanssiruukussa h?nen vieress?ns? akkunalla.
Niille monille lemmenkirjeille ja erilaisille tarjouksille, joita Se?oralle tehtiin, nauroivat he yhdess?: ihanalla em?nn?ll? ei ollut mit??n syd?nt? ihailijoitansa kohtaan. Aina s?ilytti h?n saman kylm?verisyyden, eik? kai ymm?rt?nyt mit??n intohimoa, sill? lemmensuhteet olivat h?nelle ainoastaan taloudellisia asioita. Nuoren tyt?n ensim?inen rakastaja on ainoa oikea, sanotaan tavallisesti; mutta Se?oran ensim?inen rakastaja oli ollut 60-vuotias ukko, jonka is? oli h?nelle valinnut, ja t?m? ukko oli kylment?nyt h?nen verens? ja turmellut ainiaaksi h?nen ihanteellisen k?sityksens? rakkaudesta. Nyt n?ki h?n rakkaudessa ainoastaan keinon ansaita rahaa, juonitella, viekastella ja kaupita: olihan ihana olento siitetty kaupustelijan ammatissa ja sitten rahasta myyty, niin ett? mit? muuta h?n itsek??n siis voi tehd??
Siit? huolimatta syntyi h?nen ja Se?oran v?lill? aikaa my?ten ensin jonkunlainen yst?vyyden suhde, joka muistutti enon suhdetta alaik?iseen suojattiinsa. Tomista tuli Se?oran neuvonantaja ja tuki, jona h?n osoitti sellaista taitoa ja kekseli?isyytt?, joka her?tti luonteeltansa enemm?n laskevassa ja j?rjest?v?ss? kuin mielikuvitukselta rikkaassa Se?orassa mit? suurinta ihailua. El?en aina nykyisyyden todellisuudessa ei h?n koskaan keksinyt mit??n uutta, eik? saanut koskaan mit??n uusia aatteita, jonka vuoksi Tomin nerokkaiden aivojen alituisesti s?ken?iv? ilotulitus suorastansa h?ik?isi h?net. T?ydellisesti h?nen vangiksensa joutui Se?ora, kun tuo iloinen majavieras er??n? iltana -- ranskan kielt? mit? naurettavimmalla tavalla p?iv?llisp?yd?ss? r??k?tty?ns? -- tuli h?nen luoksensa konttoriin ottamaan asuntonsa avainta ja kuiskasi h?nen korvaansa:
>>En min? ole mik??n englantilainen, sen kai te lienette huomannut?>>
T?st? hetkest? alkaen oli Se?ora h?neen ihastunut eli paremminkin hassustunut aivan samalla tavoin kuin salonkinainen ihastuu n?yttelij??n, jonka h?n yksin luulee tuntevansa tavallisena ihmisen?, ilman maalia ja teaatteripukua, s.o. sellaisena kuin h?n itse teossa on eik? sellaisena kuin yleis?lle esiytyy. Rakkaus vaatii aina jotakin etuoikeutta.
Samanlaiset lapset soveltuvat parhaiten yhdess? leikkim??n, on tapana sanoa. Tom ja Se?ora olivat molemmat kasvaneet niin sanoakseni Parisin katuloassa: j?lkim?inen oli tosin kantanut hameensa yl?skierrettyn?, jota vastoin Tom oli kerrassaan kierinyt siin?. Mutta erotus heid?n v?lill?ns? ei kuitenkaan ollut suuri, sill? heid?n luonteensa ja taipumuksensa olivat samat. Jos Tomin kasvoissa toisinaan -- englantilaisesta naamiosta huolimatta -- vilahti Parisin etukaupunkilaisen rentun intohimoista v?lkett?, niin voi sama ilme joskus ?kki? n?ky? Se?orankin pipliallisesti kauneilla kasvoilla tai ilmet? jossakin ivallisessa, ilke?ss? hymyilyss?, joka siksi hetkeksi kerrassaan riisti h?nen huuliltansa kaiken yht?l?isyyden hurskaan Salomon kanssa. T?m? omituinen rakkauden suhde >>kaunottaren ja el?imen v?lill?>> kasvoi Se?orassa samassa m??r?ss? kun h?n tutustui rakastajansa el?m?nvaiheisiin, konnankoukkuihin ja ilveihin, joihin m.m. kuului ajaa englantilaisissa ajopeleiss?, ja pit?? yll?ns? useampia liivej?, menettely, jonka avulla h?n koetti paksuudellansa vaikuttaa juhlallisesti, kun ei voinut lis?t? pituuttansa; Se?oran rakkaus kasvoi siis sik?li kun h?n perehtyi rakastajansa suunnitelmiin ja huimaaviin keinotteluyrityksiin, joita h?n nimitti >>pieniksi tai suuriksi kaappauksiksi>>. Ja niin suuri oli tuon ihmishahmossa esiytyv?n apinan vieh?tysvoima kaunottareemme, ett? h?n viel? kymmenen vuotta kest?neen laillisen avioliiton j?lkeen miellytti h?nt? yht? paljo kuin ensim?isen tutustumisen aikana; se n?kyi selv?sti nytkin, sill? nauruun ratketen v??ntelihe h?n pienen kamarin sohvalla, huudahteli ihastuneena ja haltioissaan: >>millainen ilveilij?, millainen hupakko ilveilij? sin? olet, Tom!>>
Sill? v?lin riisui Tom ylt?ns? oheten v?hitellen luonnolliseen muotoonsa: pieneksi, kuivaksi, laihaksi ja luisevaksi mieheksi, joka ihonmukaisissa v?rillisiss? alushousuissansa teki h?nen edess?ns? kaikenlaisia hassunkurisia hyppyj?, joita h?n s?esti ilveilevill? k?denliikkeill?. Kun toinen heist? sitten v?syi ilveilem??n ja toinen noille kujeille nauramaan, heitt?ysi Tom vaimonsa viereen sohvalle, l?hensi apinanaamansa Se?oran enkelim?isi? kasvoja ja ilmoitti syyn iloonsa seuraavasti:
>>Niin, nyt on Spricht kukistettu koko joukkokuntansa kanssa! Kaikki on nyt lopussa!... Sill? nyt olen min? keksinyt kaappaukseni, suurenmoisen kaappaukseni!>>
>>Ihanko varmasti? Kuka h?n siis on?>>
Nimi, jonka Tom nyt mainitsi, sai Se?oran hymyilem??n ylenkatseellisesti.
>>Mit??... H?nk??... Uhrilammasko?... Mutta eih?n h?nell? ole en?? ropoakaan... Olemmehan me kerinneet ja korventaneet niin hyvin h?net kuin h?nen illyrialaisen jalopeuransa, ett'ei koko ruumiissa en?? ole karvaakaan tallella.>>
>>El? sin? puhu pahaa Illyrian leijonasta, tytt?seni... Sen pelkk? nahka on parin sadan miljonan arvoinen, siin? saat uskoa minua>>, sanoi Tom, jonka kasvoille nyt oli palannut entinen hidasverinen ilme.
Se?oran silm?t iskiv?t tulta. Pannen voimakkaan koron kullekin tavulle toisti h?n sanansa:
>>Kaksi sataa miljoonaa!>>
Sitten teki h?n vallan kylm?verisesti selkoa >>suuresta kaappauksestansa>>. Kysymys oli siit?, ett? saataisiin Kristian II suostumaan Illyrian valtiop?iv?in ehdotukseen, jonka mukaan h?n kahdesta sadasta miljoonasta frangista luopuisi oikeuksistansa Illyrian kruunuun. Ja mit? t?llaiseen tarkoitukseen tarvittaisiin? Ainoastaan h?nen allekirjoituksensa, ei muuta, ja sen olisi Kristian aikoja sitten antanut, jos h?n olisi saanut yksin p??tt?? asiasta. Mutta luopumista est?m?ss? oli kuningatar ja kuninkaan muu ymp?rist?. Kuitenkin t?ytyi asiain kehitty? siihen suuntaan ennemmin tai my?hemmin. Talossa ei en?? ollut rahaa juuri ropoakaan. Velkoja oli tehty teurastajan luona, jolta oli ostettu lihaa ja viljakauppiaan luona, jolta oli ostettu kauroja hevosille; herrasv?en k?yhyydest? huolimatta seisoivat hevoset viel? tallissa ja muutenkin yll?pidettiin yh? ulkonaista komeutta, vaikka h?t? ja kurjuus jo n?kyi loiston takana. Kaikki kuningasparin liinavaatteet olivat kovin kuluneet, huolimatta kruunulla ja vaakunoilla varustetuista nimikirjaimista, eik? talossa ollut rahaa ostaa uusia. Tallissa ei ollut heini? ja talon kalliimmat hopeaesineet olivat pantissa; palvelijoita tosin pidettiin viel?, vaikka ei en?? entist? m??r??, mutta j?ljelle j??neist? eiv?t monetkaan olleet saaneet palkkojansa moneen kuukauteen.
Kaiken t?m?n oli Tom kuullut kamaripalvelija Lebeaulta, joka niinik??n oli jutellut h?nelle noista kahdesta miljoonasta, mitk? Laibachin eduskunta oli tarjonnut kuninkaalle korvaukseksi Illyrian kruunusta, ja siit? kohtauksesta, jonka t?m? uutinen oli hovissa aikaansaanut.
Saatuansa tiet?? olevansa monen miljoonan arvoinen, jos vain suostuisi uhraamaan pari tippaa kirjoitusmustetta, oli kuningas muuttunut mielelt?ns?: nyt h?n ei en?? nauranut eik? puhunut mit??n, vaan ilmestyi h?nen otsallensa sen piintyneen p??h?npiston varjo, joka huolestuneena piirteen? sittemmin n?htiin aina samassa paikassa. H?n oli k?ynyt ?rtyis?ksi kuin ?re? koira ja usein kuultiin h?nen huokailevan syv??n. Mit??n ulkonaista muutosta ei h?nen ymp?rist?ss?ns? tapahtunut; palvelijakuntansa piti h?n entisell?ns?: sihteerin, kamaripalvelijan, ajurin ja >>pikentin>>. My?skin suojiensa kallisarvoisen ja loistavan kalustuksen s?ilytti h?n ennallansa eik? n?ytt?nyt mitenk??n supistavan persoonallisia menojansa. Eik? tuo lannistumattoman ylpe? kuningatar, joka ylh?isell? k?yt?ksell?ns? luuli voivansa peitt?? maailmalta lis?ytyv?n k?yhyytens?, olisi sallinutkaan h?nen k?rsiv?n mink??nlaisia puutteita. Jos joskus niin tapahtui, ett? kuningas aterioitsi kotonansa, tapasi h?n t??ll? aina saman ylellisyyden kuin ennenkin. Mutta yht? puutetta ei h?n kuitenkaan voinut korjata: kuninkaalta alkoi puuttua rahoja klubi-iltojen, pelin ja naisten varalle! Ja t?m? olikin se heikko kohta, jonka avulla voitiin p??st? h?nen majesteettiansa l?hemm?s. Vietetty?ns? y?n pelip?yd?n ??ress? ja tehty?ns? siin? velkoja, joita h?n ei voinut suorittaa, suostuisi kuningas kyll? jonakin p?iv?n? allekirjoittamaan luopumisehdotuksen, sill? pitk?llisempiin pelivelkoihin h?n luultavasti ei tahtonut antautua ja viel? v?hemm?n antaa aihetta sellaiseen h?v?istykseen, ett? Kristian II julistettaisiin klubissa maksukyvytt?m?ksi! T?m? olisi kuitenkin jo aikoja sitten tapahtunut, ell'ei vanha Rosen kaikessa salaisuudessa ja vastoin kuningattaren kieltoa olisi alkanut suorittaa kuninkaan velkoja. Tarkoitus oli nyt houkutella t?m? menett?m??n rahaa yli tavallisuuden ja pakottaa h?net niin suuriin tuhlauksiin, etteiv?t vanhan herttuan varat riitt?isi en?? h?nen menoihinsa.
>>T?m? on niin siev? 'ahv??ri'>>, sanoi Tom, >>ettei appiukko Leemans saattane kielt?yty? antamasta meille tarpeellista liikep??omaa, sill? t?ss? t?ytyy meid?n toimia yhteisin voimin. Vaikeinta on hankkia itse v?kipy?r?, jota paitsi koneistoa ei voida saada k?ym??n: tarkoitan naista, joka...>>
>>Naista! Mit? naista?>> kysyi Se?ora suurin silmin ja viattoman n?k?isen?.
>>Tietysti sit?, joka viskaa silmukan kuninkaan kaulaan... T?ss? tarvitaan vakava ja ?lyk?s nainen, joka sit? paitse voi sy?d? hyvin, menett?? rahoja ja ennen kaikkea ottaa eteens?...>>
>>Amy F?rat ehk?...?>>
>>Eeei, ei h?n t?h?n kelpaa. Ensiksikin on h?n jo ollut liian paljo mukana ja toiseksi puuttuu h?nelt? tarpeellinen vakavuus. Kunhan h?n vain saa sy?d? illallisia, laulaa ja elostella, niin on h?n vallan tyytyv?inen... Eei, ei h?n ole sellainen tytt?, ett? h?n osaisi 'kirist??' pikku miljoonansa kuukaudessa mit??n ulkonaista j?lke? n?kym?tt?. T?ss? tarvitaan sellainen, joka voi pit?? sy?tti? korkealla ilmassa eik? menet? itse paljo mit??n ja joka myy itsens? sentimetrin mukaan ja kalliimmasta kuin neli?metri kalleinta tonttia maksaa la Paix-kadun varrella.
>>Ah niin, alanpa k?sitt??, miten siin? olisi menetelt?v?>>, sanoi Se?ora, n?ytt?en miettiv?iselt?... >>Mutta kenen me siihen saisimme?>>
>>Siin? se juuri pulma on>>, sanoi Tom, >>kenen saisimme me uhrautumaan?>>
Sitten katsoivat he toisiinsa hetkisen aikaa ja hymyiliv?t kumpikin. He ymm?rsiv?t toisensa. Asia oli sovittu.
>>No niin, koska sin? jo olet pannut asian vireille, niin...>>
>>Kuinka niin? Mit? sin? siis tied?t?...>>
>>Etk? sin? luule minun huomanneeni, kuinka h?n t?hystelee sinua seisoskellessansa pulpettiaition vieress? ... aavistamatta ett? min?kin olen l?hell?? Muuten ei h?n koetakaan salata aikeitansa ... vaan kuuluu h?n antaneen merkit? ne klubin muistokirjaan ja kirjoittaneen nimens? sen alle.>>
Kuultuansa jutun kuninkaallisten kesken ly?dyst? vedosta, n?rk?styi Se?ora.
Add to tbrJar First Page Next Page