Read Ebook: Amtmannin Maria by Marlitt E Eugenie

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 498 lines and 30158 words, and 10 pages

rankfurt-am-Mainissa", vastasi vanha rouva, jonka oikea k?si oli pudonnut peitolle ja nyt hyvin ep?vakaisena hypisteli p??llist?. "H?n ei ole t?llaiseen toimeen kasvatettu, ah, kaukana siit?. Paras herra Markus --".

"Ja senvuoksi olemme teille eritt?in kiitolliset, jos tahtoisitte hankkia meille oikein rotevan talonpoikaispiijan", liitti amtmanni korotetulla ??nell?. "Milloin siis aiotte uuden rakennuksen alottaa, herra Markus?"

"Min? viivyttelem?tt? puhuttelen rakennusmestaria l?himm?isess? kaupungissa" -- vastasi nuori mies nousten yl?s tyytym?tt?myyden, viel?p? perinpohjaisen vihastuksenkin tunne n?kyi selv?sti h?nen kulmakarvojensa v?lisest? rypyst? -- "enk? kauvan viivyttele ennenkun n?yt?n teille rakennuksen pohja-piirroksen".

Amtmanni tahtoi v?ltt?? v?kisin seurata h?nt? ulos. Ulkona etehisess? pys?htyi h?n salaisella katsannolla.

"Sangen rakastettavaa ja kaunista on mit? meille tahdotte tehd?", kuiskasi h?n matalalla ??nell? toisen korvaan. "Min? olenkin teille sangen kiitollinen, mutta ?lk?? uskoko, min? pyyd?n teit?, ett? siin? mit??n uskallatte; mit? suoritatte, saatte viimeiseen penniin asti takaisin. Te ette kadota rahojanne ... siit? seikasta vastaan min?... N?hk??s, tuolla sis?ll? en uskaltanut sit? lausua; puolisoni itkee silm?ns? pilalle odottaen poikaansa -- se on ik?v? seikka meille. Sellainen pieni, raukka naisen syd?n! Niin jospa h?n ryysyisen?, repaleisena palaisikin kotiinsa, niin olisi ?iti kuitenkin sanomattoman onnellinen saadessaan h?net luoksensa -- sellaisia ovat naiset, ja sellaisissa tapauksissa t?ytyy perheen-is?n tiet?? pit?? asia oikealla tolalla. Min? en todellakaan antaisi sellaisten turhuuksien pilata poikani menestyst?! H?nell? on ollut erinomainen onni, sill? veitikalla, joka piti ahtaana kotoa, mainiota kotoa Thyringiss?. Tuo nuori veitikka on jo jonkunlainen nabo . Kunhan vaan odotan vuoden tai pari kuluvaksi, voin kaikkien n?yrimm?sti kysy? H?nen Ylh?isyytens? Serenissimolta, paljonko Gelsungenin lahjoitusmaat maksavat --".

"Tied? huutia kirottu roisto, ellet heti mene tiehesi!" keskeytti h?n itse??n, tempaisten kalotin paljaasta kiireest??n ja heitti sen avonaisesta ovesta ky?kkiin kissaa kohti, joka juuri oli hyp?nnyt p?yd?lle siepataksensa toisen teurastetun kyyhkysen.

H?n lyhkytti keitti??n ja ajoi kepill??n kissan pihalle, jonka j?lkeen sulki oven keitti??n, jossa ei ket??n n?kynyt. Liemipadasta ei noussut v?hint?k??n h?yryn usvaa -- tuli liedess? oli selv?sti kauvan sitten sammunut.

"Mit? hullutuksia nyt taasen!" mutisi amtmanni kiukusta ja ponnistuksista punoittavana. "Vaikka pit?isi kymmenenkin palvelijaa ja heille maksaisi palkan, niin kaikki, niin hyvin yksi kuin toinenkin, j?tt?isiv?t ovet ja akkunat auki ja paistaisivat kissoille kaikki mit? runsailla rahoilla on ostanut... Olimmepa melkein j??m?isill?mme p?iv?llisell? t?n??n. -- Hullutuksia! Miss? h?n nyt taasen oleskelleekin?"

"Niin miss?p? h?n nyt oleskelleekin?" ajatteli herra Markuskin itsekseen, amtmannilta j??hyv?iset otettuansa, k?ydess??n pihan yli puistoon p?in, palataksensa kartanoon samaa tiet?, jota oli tullutkin. H?n loi ?ke?n silm?yksen ullakkokamarin ikkunaan, jossa musliiniakuttimet yh? viel? tuulessa liehuivat kevyein? kuten kes?inen hatara. Sangen todenmukaisesti oli neiti kotiopettaja paennut tuonne yl??lle ja kaksi tyt?n p??t? k??ntyi nyt kai salaa ivahymyll? h?nt? kohti... Olipa kuitenkin melkein liika uskaliasta, ett? h?n siten heitti huoletta hunningoille is?nt?v?kens? huonon ja niukan aterian sek? syyst? veti itsellens? heilt? kovimmat torat sen vuoksi ettei sattuisi taasen kohtaamaan h?nt?.

Puistossa oli yht? hiljaista ja autiota. Mehil?iset surisivat hiljaksensa pensastoissa, joiden l?pi puoli tuntia sitten, kuten h?n otaksui, vaalea pukuinen nainen oli astunut, h?t?h?t?? leikataksensa muutamia ky?kkikasveja keitti?n tarpeiksi. Tuossapa oli ripoitettuna pitkin tiet? viheri?it? oksia, joita h?n oli sattunut pudottamaan, selv?sti n?kyi, ettei yksik??n jalka viel? ollut niiden yli astunut. Lehtimajassa saattoi herra Markus viel? aivan rohkeasti ottaa k?teens? kirjoitusvihon, sill? ei l?hell? eik? kaukana l?ytynyt ainoatakaan ihmissilm??, joka n?kisi, miten ivallisesti h?n nauroi.

Aivan oikein, pienen vihon ensi sivut olivat t?ynn? samaa viattoman kirjoitusvihon, jota piti k?dess??n, mutta olipa h?nell? paljon syyt? olla harmissaan. Mihin p?lk?h?sen eik? h?n, tyyni ja selv?j?rkinen mies ollut joutunut! El?m?n iloiset nautinnot olivat t?h?n asti h?nen olentonsa anastaneet, s??nn?llisesti ja reippaalla ty?halulla oli h?n kotona toimensa t?ytt?nyt konttoori-p?yd?n ??ress? heitt?yty?ksens? sen j?lkeen syd?men halusta jalojen nautintojen py?rteesen -- ei mik??n ollut t?h?n asti voinut riist?? h?nelt? unen suloista hyv?ily? tai hyv?n ruokahalun etuja -- ja nyt havaitsi h?n alussa hupaisan olonsa maaseuduilla olevan yksip?isten mietteiden, joita ei voinut poistaa, h?iritsem?n?. Haluttomana sys?si h?n rouva Griebelin herkut syrj??n ja oli jo t?n? aamuna, ennenkuin kukko oli kimeit? aamuhuutojaan kuulua antanut, kadottanut unen s??n ja valveilla k??nt?nyt p??t?ns? edestakaisin l?mpim?ll? pieluksella tummien uutimien ymp?r?im?ss? s?ngyss?.

Tuo maatila, tuo vanhaa soreata k?sialaa, joka herra Markukselle oli esiytynyt vaativaisessa kirjeess?, jonka amtmannin lausunnon mukaan ja t?m?n puolesta oli edelliselle l?hetetty. Mit??n v?rsyj? ei kuitenkaan n?ill? lehdill? ollut, vaan hajanaisia mietteit?, aina sen mukaan kuin silm?nr?p?ys niit? oli vaikuttanut, ajatelmia ja lausunnoita selke?sti ajattelevalta ja ymm?rt?v?lt? tyt?lt?. -- N?m? vihon sivut antoivat todellakin suosiollisen todisteen nuoren neidin luonteesta. Yht? ?kki? kuin h?n oli j?tt?nyt hyv?n paikkansa ruvetaksensa sairaan hoitajaksi, samoin oli h?n ep?ilyksett? vaihtanut nuo ei perinpohjin tarpeelliset, runolliset sielunpuuskat k?yhtyneen enonsa j?rjestyksell? pidettyyn, niukkaan kassakirjaan. -- Mutta miten voi t?m?n pontevan ja p??tt?v?n menettelyn yhdist?? nuoren neidin esiytymiseen? Nyt kuten ennenkin passautti h?n kamarineitsyell? itse?ns? ik??nkuin olisi oikea prinsessa.

T?ynn? harmia puristi h?n hylki? salaper?isine kotiopettajineen ja puolihulluine kerskurineen, amtmannineen, sfinksikasvoisine ja jalovartaloisine tytt?neen, tuon karkean ty?puvun peitt?m?n?, "h?n" joka ?k?itytti ja kiusoitti h?nt?, niin kun ei viel? kukaan ollut voinut, sek? tuo "ihmisellinen, tiedon haluinen" mets?nvartija, tuo k?rsitt?m?t?n ihminen, joka levitti kietovat k?tens? tyt?n per??n -- kaikki, kaikki n?m?t toivoi h?n sinne miss? pippuri kasvaa, taikka siit? levottomuudesta, joka h?nt? kiusasi ja jota h?n ei hyv?ll? eik? pahalla voinut itsest??n poistaa.

T?n??n aikoi h?n matkustaa kaupunkiin ja neuvoitella saman rakennusmestarin kanssa, jonka piti ottaman sahamyllyn uudestaan rakentamisen. Maatilan uuden asuinrakennuksen suunnitelma saattoi jo parin p?iv?in p??st? olla h?nen k?siss??n samoin kuin rakennuskontrahtikin silloin olisi valmis allekirjoitettavaksi. Kaiken muun saattoi h?n huoletta heitt?? Griebel vuokraajalle ja h?nen rehelliselle vaimollensa toimitettavaksi -- he paraiten voisivat toimittaa uuden palvelusv?en pestaamisen, amtmanni-perheen v?liaikaisen muuttamisen kartanoon sek? sittemmin karjan ostaminen. -- Omiin toimiinsa tarvitsi h?n ainoastaan muutamia p?ivi?, jonka j?lkeen h?n aikoi pudistaa tomut jaloistansa eik? y?h?n ja vuoteen palata Hirschwinkeliin... Siksi aikaa j?i edesmenneen ylimets?nhoitajan rouvan muistokirjassa oleva testamenttim??r?ys h?nen salaisuudekseen, kunnes h?n taasen tyyneen? ja hyv?ss? rauhassa olisi saanut ajatella kenen hoitoon h?n uskoisi kipe?n rouvan huolettoman toimeentulon huolen.

H?n heitti kirjoitusvihon kivip?yd?lle ja j?tti puiston, jonka vanha, rapistunut galleriportti ik??nkuin heikolla huokauksella h?nen takanansa meni kiini. T?ll? hiljaisella, el?m??n v?syneell? elonmerkill? luuli h?n nyt lopettaneensa kaiken suoran yhdistyksen niiden ihmisten kanssa, jotka j?tti takansa. Puuttui kuitenkin sangen paljon, ett? h?n olisi my?nt?nyt itse olleensa se, joka p??t? pahkaa oli sy?ksynyt n?ihin vieraisin olosuhteisin ja itse olevansa syyllinen, jos joitakuita kaitselmuksen n?ille vieraille ihmisille kehr??mi? s?it? tarttuisi h?neen, kuten sitke?t, kiermuilevat k?ynn?kset, jotka ruohoa kasvamalla, v?h?n kuljetulla polulla, ik??nkuin siihen pannut ansat, kietoutuivat h?nen jalkoihinsa, ja joista h?n voi vapautua ainoastaan polkien ja repien niit?...

Kaksi p?iv?? oli kulunut h?nen k?ymisest?ns? maatilalla. Edellisen? p?iv?n? oli rakennusmestari ollut Hirschwinkeliss?; h?n oli ilmaissut kaikissa kohdin olevansa yht? mielt? rakennustuumien suhteen kuin kartanon omistajakin, sek? luullut rakennuksen suurimmalla kiireell? voivan valmistaa. Herra Markus oli johtanut h?nt? maatilalle tarkastukseen -- mutta h?n ei luonnollisesti ollut astunut asuinhuoneen kynnyksen yli, siihen oli h?n liian pysyv?inen p??t?ksiss??n. H?n ei kuitenkaan voinut est?? amtmannin astumasta akkunaan tulisin, ylist?vin sanoin kiitt?m??n h?nt? jalosta lahjasta, kopallisesta hyv?? viini?, jonka herra Markus heti viime k?ynnilt? palattuansa, oli maatilalle l?hett?nyt. H?nen t?ytyi sit? paitsi kohteliaasti pit?? hyv?n?ns? kun amtmanni sanoi tahtovansa vastata k?yntiin. Vanha herra tulikin kartanoon muutamia tuntia my?hemmin tai "noin h?m?r?ss?".

Herra Markus istui juuri puistopaviljongissa, kun h?n n?ki kaksi henkil?? tulevan esiin m?nnik?n varjosta -- toinen mieshenkil?, joka raskaasti nojausi keppiin ja vaivalla horjui eteenp?in, toinen nainen, jonka k?sivarrelle vanha mies nojausi. Eik? rouva Griebel ollut kertonut, ett? kotiopettaja oli yht?l?inen humalaseiv?s kuin vieras piikakin? -- H?n se kai oli, korkeavartaloinen solakka nainen komeassa hyvin tehdyss? vienoin laskoksin riippuvassa tummassa puvussa -- harmaa olkiharso pienest?, valkoisesta olkihatusta ja oli ik??nkuin tomuinen h?mm?h?kin verkko h?nen kasvoillansa.

Oikein naurettavaa oli n?hd?, miten loukattu, kaunis nainen heti kuin herra Markus astui rappusille, ?kki? kuiskasi muutamia sanoja enollensa, jonka j?lkeen h?n muutamalla askeleella riensi m?nnikk??n ja katosi j?lke? j?tt?m?tt?... Vanha herra pudotti keppins? ja k??ntyi h?mm?styneen? ja vaivoin ymp?ri katsoaksensa h?nen j?lkeens? mutisten pienen, hartaan kirouksen. Samassa tuli h?n autetuksi tilastaan herra Markuksen kautta, joka oli rient?nyt esiin ja jonka k?sivarrelle h?n nyt sai nojata samalla kun h?n ?llistyneen? kiroili nykyajan nuorten naisten arkuutta ja h?mi?.

Ei ollut helppoa saada amtmanni jyrkki? rappuja my?ten paviljonkiin, mutta kerran sinne p??sty?ns? istui h?n mukavasti nurkkasohvalle ja tarkasteli tyytyv?isen? tuota aivan somaa nuoren miehen asuntoa. Hetken kuluttua oli sigarreja ja kaksi kimaltelevaa, viheri?ist? lasia p?yd?ll?, ja jalon Rheiniviinin kallis tuoksu kohosi pitk?kaulaisesta pullosta. Herra Markus sytytti uuden kattolampun ja sen loistavassa valossa saattoi k?sitt?? miksi k?ynti oli iltah?m?r?ss? m??r?tty tapahtuvaksi -- vanhan herran laihoilla hartioilla riippui nimitt?in ik??nkuin vaatenaulassa enemm?n kuin s??llisesti kulunut, huolellisesti paikattu nuttu. H?nen paitansa oli kuitenkin valkeuden ja puhtauden suhteen aivan moitteeton ja h?nen kaulahuivissansa loisti ik??nkuin rintaneula tekokivi vanhanaikuisessa kehyksess?.

Herra Markus ei voinut itselt??n salata, ett? h?n vietti sangen hupaisen hetken. Vanha mies puhui sangen hauskasti maailmasta ja el?m?st?, h?n n?ytti olevansa tieteellisesti sivistynyt ja selv??n huomattavasti esiytyi tuon kevytmielisen tuhlarin luonteessa tuo omituinen kohta, jonka mukaan h?n kaikissa vaiheissa ja kaikissa eri tilaisuuksissa oli varustettu parhaimmilla ja varmimmilla neuvoilla muita varten mutta ei milloinkaan sellaisilla itsellens?.

My?hemp??n illalla saattoi herra Markus itse vieraansa t?m?n kotiin -- sit? ei taasen mill??n tavalla voitu v?ltt??, sill? yksin ei tuo luuvalon puoleksi halpaama mies voinut kulkea niin pitk?? matkaa, eik? ket??n ollut h?nt? noutamaan saapunut. Kuitenkin keksi herra Markuksen tarkka korva ep?luotettavan hiipimisen puunrunkojen v?liss? tien vierell?, mutta ne naiset, jotka niin loukkaavalla tavalla olivat v?ltt?neet jonkunlaiseen yhteyteen joutumista h?nen kanssansa -- lieneek? se sitten ollut kotiopettaja tai tuo inhoittava kaino piika -- niit? h?nkin halveksi sek? sanoi lujaa v?h?kuuloiselle amtmannille, kun he olivat kappaleen matkaa eteenp?in kulkenut, ett? joku otus lienee eksynyt tuohon pieneen metsikk??n, h?n kuuli, miten se hiipi eteenp?in. Naurahtaen hiljaisesti, pilkkaavasti, k?vi h?n eteenp?in, toisella k?sivarrella taakkana tuon vanhan viinist? hieman tajuttoman miehen koko paino, toisella kirjapaketti, jonka amtmanni oli hyllylt? ottanut, sanoen oikein janoavansa hyv?? lukemista; h?nen oli t?ytynyt tilan puutteen vuoksi myyd?, se on pilkka-hinnasta pois lahjoittaa koko kallis kirjastonsa, josta h?n oli tuhansia riikinmarkkoja maksanut.

Griebel vuokraajan kanssa oli herra Markus pian sopinut. Tuo rehellinen mies ilmoitti olevansa heti valmiina auttamaan kartanon is?nt?? t?m?n "samarialais-ty?ss?" ja h?nen rakas puolisonsa oli my?ntynyt ehdotukseen muistutuksella ett?, mit? Pietarinsa kerran tahtoi, tahtoi h?nkin, tapahtuihan se kuitenkin, jospa h?n kymmenenkin kertaa olisi suopeimman katsantonsa ottanut ja n?ytt?nyt hiljaiselta ja tyynelt? kuni pieni hiiri, niin olisi Pietari kuitenkin p??t?ksens? tehnyt ja siksip? antoikin h?n Jumalan nimess? my?ntymyksens? siihen. Mutta ei kukaan kuitenkaan voinut h?nt? kielt?? ihmettelem?st? ja pit?m?st? huolta nuoresta herrasta, joka piti kaikki niin v?h?p?t?isin?, ik??nkuin ei mik??n taitokaan olisi tanssia liukkaalla j??ll? amtmannin rouvan ja viel?p? kotiopettajankin kanssa kentiesi voisi viihty? asumaan yhdess?, h?n kyll? my?ntyisi nostamaan ja kantamaan vanhaa rouvaa ja y?ll? valvomaan t?m?n vuoteen vieress?, sen tekisi h?n aivan halusta, ja mit? kotiopettajan ylpe??n katsantoon tulee, niin eih?n tarvinnut huomata sit?. Mutta amtmannin itsen tuon laiskurin, tuon herkuttelijan, tuon "ymm?rt?v?n" kanssa, niin h?nen kanssaan ei riidatta menisi, sen tahtoi h?n heti edelt?k?sin sanoa -- ja jospa h?n, Griebelin em?nt?, ruokkisikin toisen lehm?? voileivill?, ja muutamia n?listyneit? kanoja sokurileivill?, niin olisi amtmannilla kuitenkin jotain moittimista ja torumista, siit? oli h?n varma. Ja mit? taasen tuli piikaan suurkaupunkilais pukuineen ja hienoine k?yt?ksineen, niin ei t?m? milloinkaan sopinut t??ll? maaseudulla, jossa t?ytyi tehd? kovaa ty?t? karkeissa talonpoikaisvaatteissa ja suojelusverhoitta. Tuo omituinen olento yllyttt?isi palveliat vaan is?nt?v?ke? vastaan, ja eritt?in h?n itse ei voinut k?rsi? tytt??. Miten sattuma viel? p??llekaupan antoi viel?kin pohjaa t?lle vastenmielisyydelle sen sai herra Markus viel? samana p?iv?n? t?ysin m??rin kokea.

H?n oli kirjanpit?j?lt?ns? saanut lavean kertomuksen ja oli sen johdosta pakoitettu antamaan vastauksen muutamissa kiiruhtavissa asioissa. H?n oli sen vuoksi jo pari tuntia istunut kirjoitusp?yt?ns? ??ress? altaanihuoneessa tehden ahkerasti ty?t?, tiet?m?tt? muusta maailmasta mit??n. Vuokraajan perheest? ei t?n? p?iv?n? ollut k?ynyt h?nen luonansa, h?n oli yksin p?iv?llisens? sy?nyt, jonka er?s piika oli kattanut. T?m?n l?hdetty? huoneesta oli h?nen kyn?ns? raappina paperille ollut ainoa ??ni, joka oli keskeytt?nyt syv?n hiljaisuuden alttaani huoneessa. Vihdoin avasi kuitenkin rivakka k?si oven ja rouva Griebelin kenkien kuultiin narisevan -- kuten tavallisesti toi t?m? itse h?nelle iltapuoliskahvin.

"Todellakin, herra Markus, mainio, pikkuinen, viile? paikka sent??n kartanomme", sanoi h?n toisen ojennettua k?tens? tervehdykseksi. "Tuolla ulkona on oikein helle, kuten leipomatalossa." H?n pyyhk?si esiliinansa kulmalla kasvojansa ja kaulaansa. "Min? olen t?n??n Louiseni kanssa ollut heini? kokoomassa ja saimme koko kopsallisen mansikoitakin samalla kertaa. Jo nelj? olimme me ylh??ll? ja l?hdimme matkalle. Meid?n t?ytyi kulkea pitki? matkoja, sill? t?ll? seudulla ei l?ydy sieni?. Mutta tuolla Grafenholzissa, siell? nousee niit? runsaasti sateen j?lkeen -- saatatteko ajatella: niin suuria kuin puoli nyrkki?, ne kasvavat vanhojen hiilihautojen ymp?rill?. Niin, ellei sielt? sellaisia saisi, ei kymmenenk??n hevosten kyyti voisi pakoittaa minua astumaan jalkoineni Grafenholziin. Min? en voi k?rsi? sen paikan mets?nvartijaa, h?n pit?? itse?ns? yht? mahtavana ja r?yhke?n? kuin nuokin tuolla maatilalla. Ja sen verran t?ytyy heti samalla kertaa teille sanoa, etten min? oleskele saman katon alla tuon amtmannin vieraan piian kanssa -- se ei nyt ensink??n k?y laatuun ja Louisenikin t?hden, kun h?n tulee loma-ajoiksi kotiin. Niin, niin, min? olen t?n??n n?hnyt jotain, niist?! Tai mit? te tuumitte siit? asiasta, ett? tuo tytt? sangen aikaiseen -- kello oli puoli viisi aamulla -- tulee mets?nvartian huoneesta ulos neiti? vastaan -- uh, te itsekin lenn?tte oikein tulipunaiseksi kasvoiltanne moista kuullessanne. Niin, teill? on oikein, t?ytyy h?vet? aina syd?mest??n asti sit?, miten naiset meid?n aikoinamme k?ytt?v?t!?"

H?n laski t?yteen kaadetun kahvikupin paperien viereen p?yd?lle. "Ja nyt tied?tte tuon h?v?istysjutun, ettek? en?? ihmettele, jos Griebelin em?nt? pit?? nen?ns? pystyss?. Jos niin tarpeellista on, ett? amtmannilla t?ytyy t??ll? olla oma piika, niin pid?n min? huonetta kelvollisesta piiasta niille, sill? se, joka heill? nyt on, ei tule asumaan saman katon alla minun kanssani. Teid?n, herra Markus, t?ytyy selv?sti huomata, ett? minulla on oikeus, eik? pyyt?? mit??n sellaista. Griebelin luona on rehellisyys ja kunniallisuus aina etup??ss?... Mutta ?lk?? nyt antako kahvinne j??hty?, ?lk??k? kirjoittako niin paljon, ett? tulette kipe?ksi! N?ytt?? todellakin ik??nkuin otsanne hehkuisi".

Ovi oli tuskin h?nen j?lkeens? kiini mennyt, kun herra Markus hypp?si yl?s, ik??nkuin siten olisi v?kivaltaisesti tahtonut repi? ne kahleet, jotka olivat h?nt? pit?neet kiini paikallansa alttaani huoneessa. Rouva Griebel saattoi tosin olla hyv?, mutta h?n oli, kuten kaikki vanhat naiset, juoru-akka. H?n oli hillinnyt itse?ns?, ettei olisi tarttunut t?m?n olkap?ihin ja pudistanut h?nt?; niin liikutetuksi oli h?n k?ynyt. Ei k?ynyt kielt?minen, ett? paneteltu tytt? piti paikkansa ja oli uutterasti k?yt?ksess??n sek? koko olennossaan koki pyrki? s??tyns? yli, mutta h?nen maineensa oli puhdas, jospa h?n mihin aikaan vuorokaudesta tahansa tuli mets?nvartian huoneesta. H?n tunsi itsens? kuitenkin aina kiusallisesti pelj?styneeksi, joka kerta kun h?n kuuli t?t? tytt?? mainittavan viheri?takkisen kanssa. -- Ja t?ss? selkeni h?nelle -- h?nen "samarialaisty?ns?", kuten Griebel vuokraaja oli nimitt?nyt h?nen aikeitansa amtmannin suhteen, sai aivan toisen k??nteen, kuin h?n oli aikonut. Hyv?ll? omalla tunnolla voi h?n tosin sanoa, ett? h?n alkuper?isesti oli aikonut pauna t?tins? testamentin t?yteen voimaan asianomaisten mahdolliseksi hyv?ksi, mutta h?nen pikainen, melkein liika h?t?inen toimekas ryhtymisens? ei ollut jalommista perusteista l?htenyt -- h?n ei ollut viheri?takkiselle suonut ihmisyyden kipen??; h?n oli tahtonut enn?tt?? t?t? ennen ja siten vaikuttanut sen vastakohdan, jota h?n hehkuvalla innolla oli halannut. Tyt?n itsens? uhraavaiset huolet tulisivat nyt t?m?n is?nt?v?elle h?nen toimiensa kautta tarpeettomiksi ja siin? tapauksessa voisi viett?? h??t milloin tahansa...

Rouva Griebelill? oli oikein, h?nen otsansa hehkui ja veri tykki kuumeen tapaisesti h?nen ohimoillaan. Lakkaamatta mittasi h?n askelillaan huonetta ja siin? selkeni t?ydesti h?nelle, mit? syd?mess??n liikkui.

Eik? ollut ik??nkuin ylimets?nhoitaja vainaja pilkkaavasti hymyellen katsoisi "sep?n poikaan", jossa ty?miehen veri oikein vaiston tapaisesti koki selitt?? sanoja: "saman s??tyiset lapset sopivat parhaiten". H?nen syd?mens? oli t?ydess? kapinassa tyt?n vuoksi, joka s?i p?iv?l?isen leip??, ty?pukuisen ja ty?st? kovettunut k?tisen tyt?n vuoksi. Mutta oliko tyt?n valkealla otsalla, h?nen joka morsiamen tapaisessa lumoavassa kukoistuksessa seisoi sep?n rinnalla, oliko h?nen otsallensa kirjoitettu, ett? h?n oli aatelisverta? -- Eik? tytt? kuumine, aaltoilevine k?h?r?ineen rohkeasti voinut asettaa tuon vaalean tyt?n rinnalle? Eik? h?n ollut yht? kaunis, eik? h?nell? ollut sama syd?mmellinen vieh?tt?v? katsanto, joka t??ll? kuvasta ja tuolla suojelevan huivin alta, jonka h?n uskaliaalla k?dell? oli sivulle lyk?nnyt, niin ihmeellisesti oli h?nen syd?meens? puhunut?

Kuinka helle tuolla ulkona olikaan, l?ytyi kuitenkin laveita niittuja, joiden yli korkea, sininen taivas kaareutui ja pitk?t mets?polut valmistivat siell? matkustajalle tilaa, vapaasti liikkua. T??ll? sis?ll? rasitti h?nt? huoneen matala katto ja sen nelj? sein??.

H?n tarttui hattuunsa. Kyn?, jonka oli heitt?nyt luotansa, oli suuressa muste pilkussa puoleksi kirjoitetulla puhtaalla kirjepaperilla ja joukko pienempi? paperia, h?nen noustessansa ?kki? paikaltansa, oli lent?nyt p?yd?lt? huiskin haiskin lattialle. H?n ei ensink??n n?hnyt t?t? ep?j?rjestyst?. Jospa kotona konttoorissa miten t?rke?sti tahansa tarvittiin niit? selityksi?, joita oli pyydetty, niin ei t?m? nyt voinut est?? suuren Markus-toiminimen is?nt??, h?nt?, joka muuten oli uupumattomin ja omantunnon mukaisin ty?ntekij? konttoorissaan, rient?m?st? ulos vapaasen ilmaan huolimatta niist? t?rkeist? asioista, jotka j?lkeens? j?tti.

Enemp?? miettim?tt? poikkesi h?n heti sille tielle, joka johti m?nnikk??n. P??t?ksens? olla k?ym?tt? maatilalla oli haihtunut, kuin kevyet tomupilvet, joita l?mmin helteinen ja t?n? iltapuolena niin hitaasti liikkuva ilmapiiri nosti rutikuivalta polulta ja h?ilytteli h?nen silmiens? edess?. -- H?n ei pit?nyt rikoksena pys?hty?, enn?tetty?ns? talon vasemman puolen sivutse ja kurkistaa samoista rei'ist?, joista pari p?iv?? sitten kerj??v? kulkulainen oli tirkistellyt riutuneelle pihalle, josta kurjuus oli heitt?nyt muutamia ropoja.

Aution pihan vaalistuneella kivityksell?, jota ei ainoakaan sadepisara moneen p?iv??n ollut kostuttanut, loisti polttava p?iv?. Kanat lienev?t vet?ytyneen kuumilta kivilt? tallin vilposiin ja pimeihin loukkoihin ja talon koira ketjuissaan, joka pihan toiselta puolen oli tehnyt heikon kokeen haukkua, kuultuansa kartanon is?nn?n askeleet, oli jo mielest?ns? heitt?nyt h?lytyksen nostamisen sellaisessa helteess?. Vanhalle pariskunnalle taasen, jolla y?t? ja p?iv?? oli v?h?n viile? matalan asuinhuoneen kylmien kosteiden muurien sis?ll?, n?ytti l?mmin p?iv? olevan tervetullut -- kaksi akkunaa oli aivan auki heid?n huoneessaan. Toisen ??ress? istui amtmanni lukien jotain kirjaa, toisen l?pi n?ki herra Markus kipe?n rouvan istuvan vuoteellansa k?det ristiss?. Molemmat vanhukset olivat yksin; peitt?m?tt?mien akkunain takana oikealle suljetusta ulko-ovesta ei n?kynyt ket??n liikkuvan ja silm?ys, jonka h?n heitti ullakon ikkunaa kohti oli sangen pikainen, h?nelle oli aivan yhdentekev? istuiko koti-opettaja siell? kukkivien orjantappuroiden takana, vaiko ei. H?nell? oli yksi ainoa ajatus vaan -- yksi ainoa. Ja t?m?p? pakoittikin h?net oikeanpuolista polkua my?den k?ym??n pihan ymp?ri tarkastamaan keitti?n ikkunaa. T??ll?kin oli hiljaista kuten puistossakin, jonka l?pi h?n nyt kulki; yht? autiota oli kaikkialla maatilaan kuuluvalla maalla, jonka h?n saattoi yhdell? silm?yksell? maantien viereisten pensasten yli n?hd?.

Harmissaan purasi h?n huultansa. L?htisik? h?n nyt todellakin Grafenholziin saadaksensa selville, ett? h?n oli narri ja ett? h?n halveksuttavalla tavalla ryhtyi vakoilemiseen? Jospa kotona sen tiet?isiv?t! H?n kuvaili tuttujensa riemua, joiden lempi-kuumetta h?n niin usein oli pilkannut, ?itipuolensa pahastumista, h?nen, joka oli salaneuvoksen tyt?r, nuorten neitosten pahaa ilkkumista, joita vastaan h?n usein oli taistellut voittamattoman omaisuuksien -- kaikki t?m? kuvastihe h?nelle loistavimmissa v?reiss?, mutta samalla riensi h?n yh? pikemmin eteenp?in sen mets?palstan l?pi, joka h?nelle kuului ja p??si vihdoin metsik?n l?pi py?kkipuun takana olevaan piilopaikkaan, josta h?n saattoi tarkastella mets?nvartian huonetta. H?n k?sitti aina t?ytyv?n tuntua sielun ja ruumiin pelastukselta muutamiksikin tunniksi saada vaihtaa aution, tomun sekaisen maatilan m?nnik?n vieress? punaiseksi maalattuun huoneesen t??ll?. Kuten soma punakiuhtava arpanopla oli se viheri?ll? ruohomatolla, ja ei mik??n auringon kellastuttama viljapelto keskeytt?nyt, se oli py?kkimets?n tumman viheri?n keskell?, korkea, jyrkk? l?hteen suonesta rikas metsik?s harju takana, joka purojensa vesill? antoi eloa ja vilppautta t?riseville myllynpy?rille alhaalla laaksossa.

T?n??n oli mets?nvartian huone yhdess? kohden muuttanut muotoansa; lintuh?kit korkea-??nisine asukkaineen eiv?t en?? rippuneet ullakon akkunan ??ress? ja kaikki akkunat kulmahuoneessa, jonka mets?nvartija oli tahtonut tarjota maatilan kipe?lle rouvalle -- oli nyt alaslaskettujen uutimien varjostama -- syv? tyyneys oli laskeutunut huoneuksen ymp?rist?lle, niin huolellisesti vaariinotettu hiljaisuus vallitsi siell?, ett? olisi voinut ruveta luulemaan vanhan kipe?n rouvan jo muuttaneen t?nne. Huone oli lukittu, ei ket??n ollut kotona, jonka vuoksi herra Markus lyhyen pys?hdyksen j?lkeen j?tti tarkastusasemansa kun samassa silm?nr?p?yksess? kaikuva nauru taasen h?net pys?hytti. T?m? nauru kuului verho-akkunaisesta kulmahuoneesta, -- pitk?llinen ponnistettu hourumainen nauru, joka, keskeytt?en mets?n syv?n hiljaisuuden, kaikui suoraan ja vihlovasti korvaan. Sit? seurasi liikutettujen ihmis??nien mutina, yksi uudin vedettiin ?kki? yl?s, ik??nkuin olisi levottomasti liikuttu tuolla huoneessa... Herra mets?nvartialla oli vieraita, seurue hyvi? yst?vi?, jotka viettiv?t hauskaa p?iv?? vilpoisessa huoneessa. Herra Markus kuvaili jo itseksens? tuon toveruusseuran, jonka p??llitse tupakan savu ja oluen h?yryt varmaankin nyt levisiv?t, samalla kun korttipeli ei est?nyt pilaa her?tt?m?st? naurun puuskia hereille.

Ei, h?nelle ei ollut mahdollista ajatella tytt?? sellaisessa seurueessa -- t??ll? ei h?n ollut. H?nen ylpe?n katsantonsa edess? eiv?t miehet uskaltaisi sellaista raakaa naurua laskea -- ja kuitenkin avattiin samassa silm?nr?p?yksess? huoneen ovi ja tytt? astui ulos.

H?n kantoi saviastiaa k?dess??n ja astui rappuja alas; h?nen vapaa k?tens? rippui v?syneen? pitkin sivua, katsantonsa piti h?n maata kohti ojennettuna ja kulmakarvat olivat tuskan tunteella kokoon rypistetyt, -- h?n oli kuva surusta, joka on itseens? sulkeutunut.

Liikutetussa mieli-alassaan oli nuori mies py?kki-puun takana tahtonut rient?? esille h?nen luoksensa, mutta ehdotta pysyi h?n kuitenkin paikallaan -- oli ik??nkuin tuosta hiljaisesti etenev?st? neitseellisest? vartalosta olisi levinnyt valo, jota piti tunkeuvan, h?m?r?n himollisuuden loitolla... H?n k??ntyi rakennuksen kulmasta ja meni harjun vieress? olevaa l?hdett? kohti, josta kristallikirkas vesi johdatettiin alkuper?isint? johtoa my?den ja valui kaivoammeesen.

Herra Markus meni tyt?n per?ss?, t?m?, kuultuansa askeleita takanansa k??ntyi h?nt? vastaan. H?n oli jo ehtinyt niin l?helle, ett? n?ki, miten tytt? muutti v?ri?, jolloin my?skin surullinen tunne kulmakarvojen lomista niin ?kki? katosi, ik??nkuin olisi poispyyhk?isty.

"Haluatteko virkist?? itse?nne siemauksella t?t? raitista vett?", kysyi tytt?, pit?en astiata laudalla porisevan vesisuihkun alla. "Min? tuon teille juomalasin tuolta huoneesta".

"Raamatussa on: 'ja ?kki? laski h?n astian k?dellens? ja antoi h?nen juoda'", lis?si herra Markus asettuen tyt?n tielle. "Jos tahdotte olla Rebekka, t?ytyy teid?n osoittaa, ett? perin pohjaisesti tunnette raamatun. Kaikissa tapauksissa kiit?n teit?, ei minulla ole halua juoda astiastakaan. Raitista kaivovett?!" sanoi h?n pilkaten. "Raitista vett?k? te vaan tarjoattekin tuolla kulmakamarissa nauravalle seuralle?"

Tytt? pel?styi kovin; sen huomasi h?n ?ng?tt?en.

"No, kummasteletteko sit?? -- Min? pidin niit? sangen kuuluvina ??nin?, jotka tuolla sis?ll? hupaisuuttansa ilmaisevat. Min? jo toivoin herrojen tuolla sis?ll? alkavan hauskan juomalaulun --".

"Te erehdytte", intti tytt? huuliltaan aivan vaaleana -- kostea loiste levitti verhon sen katseen eteen, jolla h?n tarkasteli toista;

"Hyv?, min? erehdyn. Siell? on kai hurskaita velji?, jotka ovat kokoutuueet rukouksiin tuonne kulmakamariin -- onhan se mahdollista". H?n kohotti olkap?it?ns?. "Mutta mit?p? se minuun koskeekaan. Yht? kuitenkin tahtoisin teilt? kysy?? tiet??k? herrasv?kenne mit??n k?ynnist?nne mets?nvartian asunnossa?"

Tytt? nosti pel?styneen? ja melkein rukoilevaisena k?tens? yl?s.

"Ei, ei, vanhuksilla ei ole aavistustakaan t?st?, eiv?tk? ne saa sit? tiet??k??n".

"Vai niin, ja t?ll? tahdotte tukkia suuni?" kysyi h?n n?enn?isesti tyyneen? ja v?linpit?m?tt?m?n?.

"Joka tapauksessa t?ytyy minun hartaimmin pyyt?? teit?, jos viel? ennen l?ht??nne k?ytte maatilalla olemaan puhumatta mit??n t?st?. Min? pyyd?n teit?, herra --".

"Herra Jumala, kyll?, jos niin v?ltt?m?tt?m?sti tahdotte. Min? voin olla vaitikin, ehk? en muuten juuri ole luotu suojelemaan likaisia salaisuuksia --".

"Likaisia?"

Tytt? astui takaperin ja herra Markus oli pakoitettu kysym??n itselt?ns?, josko t?m? tytt?, joka yhdell? ainoalla sanalla, yhdell? ainoalla liikkeell? voi ilmaista koko joukon riehuvia tunteita, joka oli t?ydellinen n?yttelij? tahi perinpohjin puhdas, korkean sivistyksen omaava sielu.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet