Read Ebook: Amtmannin Maria by Marlitt E Eugenie

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 498 lines and 30158 words, and 10 pages

Tytt? astui takaperin ja herra Markus oli pakoitettu kysym??n itselt?ns?, josko t?m? tytt?, joka yhdell? ainoalla sanalla, yhdell? ainoalla liikkeell? voi ilmaista koko joukon riehuvia tunteita, joka oli t?ydellinen n?yttelij? tahi perinpohjin puhdas, korkean sivistyksen omaava sielu.

Syv?sti harmistuneena piti h?n edellisen otaksumisen oikeana. Oliko t?ss? mit??n ep?ilyst?? Eik? tuo ylenm??r?inen kainous, jolla h?n joku aika sitten oli poistanut silm?yksen h?nen huolellisesti salatuille kasvoillensa, ollut kehnointa n?yttelemist?, kun verrattain h?nen k?yt?stapansa sen tosiasian kanssa, ett? h?n t??ll? suojeluslaputta ja suuritta huivitta h?mm?stym?tt? liikkui meluavan miesjoukon keskell?. Ja nyt oli h?nell? kyllin rohkeutta hell?ll?, rukoilevalla ??nell? huomauttaa toista s??dyllisyydest?. Ja kaiken t?m?n ohessa mik? vieh?tt?v? lemmellisyys h?nen olentoansa varjosti, mitk? syd?melliset kasvot loistivat vahvojen, taakselyk?ttyjen hiuksien alta! Nuoresta miehest? n?ytti ik??nkuin moninaisin v?rin loistava k??rme, hiljaa madellen, kieroihe h?nen syd?mens? ymp?ri, k??rme, jonka p??t? h?nen kiukulla ja surulla t?ytyi tallata.

"Suututtaako tuo ruma sana teit??" kysyi h?n ter?v?sti. "No, sanokaamme siis sen sijaan 'hupaisia', niin hupainen salaisuus! Vanhuksien kanssa tulette helposti toimeen, he eiv?t kumpikaan p??se kynnyksen yli, eiv?tk? voi seurata j?lki?nne, ja min?, niin min?h?n olen antanut vaitiolon lupauksen, niin olla vaiti ik??nkuin murhaava k?si kurkustani kuristaisi. Mutta miten on tuon sinisukan laita? H?n ei istu ullakkokamarissaan vangittuna ja h?nell? on nopsat jalat, sen tulin eilen illalla tilaisuudessa huomaamaan. H?n liikkuu ik??nkuin haltia, ja h?nelle olisi mahdollista kadota kuten kes?inen pilvi, jonka tuuli puhaltaa hajallensa avaruuteen; h?n saattaa siis joko tulla liehuen mist? mets?n loukosta tahansa h?mm?h?kin-verkkoinen huntu kasvoillansa -- ja miten silloin k?visi?"

Tuskin huomattava hymyily lep?sihe hetken aikaa tyt?n huulilla. H?n kumartuihe kaivon yli ja veti laudan, jolla jo aivan t?ysin?inen astia oli, putoavan vesisuihkun alta.

"Min? luulen jo sanoneeni teille, etten voi mihink??n ryhty?, h?nen saamatta tietoa siit?", vastasi tytt?, toimiskellen, mit? k?dess??n piti.

"Sen olette tosin sanonut", my?nsi toinen. "Ja onhan aivan luonnollista, ett? neiti suojelee sellaista salaisuutta. Juonitteluhan onkin sellaisten neitien lempity?t?, ja koska se nyt ei saata tapahtua herrassaleissa, niin silloin pidet??n halvemmatkin seurat hyv?n? pelk?st? asian harrastuksesta. Min? tunnen tuon hiljaisen myyr?n ty?n perheen helmassa -- min? tunnen sen hyvin. Luonnollisesti tehd??n sellaista ty?t? mieluimmin omaan laskuun; he eiv?t n?yt? kuulevan eik? n?kev?n mit??n, mutta imev?t kuitenkin kaikilla huokoisillaan suuria ja pieni? perheen salaisuuksia itsellens?. Ei kuulla minne ne jalkansa asettavat, mutta ne saavat kuitenkin jalan sijan -- ja niin kiipe?v?t he mestarillisesti askel askelelta yl?sp?in, kunnes ?kki? istuvat ylh??ll? korkeimmalla, nuo n?yr?t ja halveksitut naiset ne kuorivat kerman petollisesti hyl?ttyjen morsianten ja is?n, joka on leskeksi j??nyt, tytt?rien silmien edess?. -- Eik? kamarineitsyell? ja kenraali Guseckin perheen kotiopettajan uskotulla yst?v?ll? ole mit??n kerrottavaa sellaisista asioista?"

Tytt? seisoi viel? kaivon ??ress? puoleksi k??ntyneen? h?nest?. Toisen puhuessa, oli tytt? kerran nostanut k?si?ns?, mutta taasen antanut niiden ristittyn? vaipua ja nyt katsoi h?n toista, mutta ei haavoitetun liikutetulla silm?yksell?, jonka toinen jo tyt?ss? tunsi; ainoastaan tuskallinen kummastus ja syv? moite kajastihe ruskeista silmist?, jotka h?n hitaasti nosti toista vastaan, ponnistuksella lausuessaan:

"Kenraali von Guseck oli leski ja h?nell? oli t?ysikasvuinen poika sek? seitsem?ntoistavuotias tyt?r, joka oli kihloissa. Kaikki n?m? kohtelivat nuorempain lasten kotiopettajaa luottamuksella ja kunnioituksella, ik??nkuin h?n olisi ollut perhe-j?sen. Ja min? tied?n, ettei kotiopettaja milloinkaan, ei v?himm?ll?k??n omaa etua katsovalla ajatuksella t?t? luottamusta v??rink?ytt?nyt. Min? sen parhaiten tied?n ja panen k?teni tuleen, ett? se on totta".

"Sit? viel? puuttui", keskeytti h?n tyt?n kovalla ja karkealla naurulla. "Tarvitseekin panna ty?st? kovettunut k?siraukkanne tuleen t?m?n juurtuneen oma-etuisuuden vuoksi!... Eik? teid?t ole vedetty t?nne er?maahan h?t??n ja puutteesen, ettei tuolta hemmoitetulta neidolta puuttuisi palvelusta ja apua? Vanha rouva maatilalla sanoo itse, ettette ole kasvatettu sellaiseen kovaan ulkoty?h?n ja nyt te olette pakoitettu ryhtym??n n?ihin vaiheisin palvelusvelvollisuuksiin sen vuoksi ett? karkoitetulla neidill?nne tuskin muuten olisi mit??n sy?t?v??".

Tytt? pudotti vilppaasti p??t?ns? ja purasi pienill?, valkoisilla hampaillansa alahuultansa. N?ytti, ik??nkuin h?n v?kivaltaisesti vai ensi valtauksen h?nen sanoihinsa, mutta silmiss? kajasti sekunnin ajan voittamaton veitikkamaisuus ja pila.

"Olkaa siis t?st? l?hin puollustamatta h?nt?!" sanoi herra Markus, halveksivasti est?en tyt?n vastaamasta. "Se kunnian pelastus ei teilt? kuitenkaan onnistu, -- sen tied?n paraiten min?. Jos sellaiset neidit kerran ovat maistaneet rikkauden hurmaavasta maljasta ovat he kadotetut ja pilautuneet perhe-el?m?lle. He uneksivat eiv?tk? sittemmin ajattele muuta kuin ainaiseksi hankkiaksensa itsellens? lujan aseman keskell? taivaallisesti vieh?tt?v?? ylellisyytt? ja t?h?n t?ytyy onnettoman, rikkaan miesraukan auttaa heit?, sama se, josko h?n on harmaap?inen ja ?re?, tai nuori, sivistym?t?n, tai ylip??ns? tahtooko h?n vaiko ei. Kentiesi herra von Guseck'in huoneessa hyvin tiesiv?t t?m?n ja olivat varoillansa, kuten min?kin mieluimmin kaiken aikani el?isin yksin ja itsekseni, kuin asettasin entisen kotiopettajan taloani hallitsemaan -- ennen ensim?inen, paras talonpoikaistytt? mets?n rinteelt?, jos h?nell? vaan on j?ljell? rehellisyys otsallansa ja todellisuus syd?mess??n!"

H?n n?ki, miten kaikki veri katosi nuoren tyt?n poskilta, mutta t?m? ei vastannut sanaakaan. Laski vaan k?tens? astialle, aikoen nostaa sen ja poistua sen kanssa.

"Aiotteko todellakin taasen menn? tuonne?" -- H?n osoitti mets?nvartian huonetta. -- "Eik? siis tuo kauhea melu ensink??n teit? peloita?"

Puoleksi poisk??ntyneen? katsoi tytt? puoleksi ummitetuin silmin toiseen.

"Minulla on vahvat hermot, melkein yht? vahvat kuin tukevalla talonpoikaistyt?ll? mets?nrinteell?; eip? sellainenkaan pel?sty kapakan melusta sunnuntai-iltaisin", vastasi tytt? ankarasti ja katkerasti. "Muuten en t?ss? kysy kenelt?k??n pelk??nk? vaiko en; t?ss? minun suoraan tulee v?ltt?m?tt?myyden alle mukautua --".

"T?ll? tahdotte sanoa, ett? olette velvollisuuden kautta sidottu t?h?n huoneesen", lausui toinen soinnuttomasti. "Mutta millainen velvollisuus t?m? lieneekin, siit? vaivatkoot ihmiset aivujansa, yht?paljon kuin maatilan kotiopettajankin suhteen, joka kuten Jumalan kuva piiloittelee salaisten pilvihuntujen takana". -- H?nen ??nens? muuttui ter?v?ksi ja ivalliseksi. -- "Niin, Herra Jumala, lienee hauskaa vet?? maailmaa nen?st?, sangen hauskaakin lienee se, enk? silm?nr?p?yst?k??n kadehdi teilt? t?t? ajankulua. Hirschwinkelin asukkaat eiv?t tosin ole niin lauhkeita kuin maatilan uusi is?nt?; he selitt?v?t arvoituksen omalla tavallaan, eiv?tk? keksi mit??n lievent?vi? sanoja amtmannin Mariasta, joka kaikkina aikoina p?iv?ss? tulee ja menee mets?nvartian asuntoon -- jossa asuu aivan yksin mies --".

H?n vaikeni. H?nest? itsest?kin tuntui kiusoittavalta n?hd?, miten tyt?n k?si voimatonna vaipui astian kannikkeesta, miten puna hehkuvana nousi aina k?h?r?iden juureen otsalla ja niskassa. Poisk??nnetyin katsein seisoi h?n hetken h?peiss??n ja liikkumatonna ja ensi kerran n?ki h?n sivulta tyt?n kasvon piirteet, joihin kaulan hienot juovat yhdistyiv?t, kaikki t?m? kuvastuihe niin vakavasti ja liikkumatta, kuten py?kkimets?n hime??n varjoon kiinnitetty kuva.

Kauniisti muodostuneen kaulan ymp?ri oli kapea samettinauha, kuten hieno, pensselill? vedetty viiva. Ehdottomasti johtui nuoren miehen mieleen Faustin sanat: "Miten ihmeellisesti eik? t?t? kaunista kaulaa korista yksinkertainen purpuranauha". Ja h?nen ajatuksissaan muuttui salainen laakson notkelma kolkoksi, ahtaaksi luolaksi; mets?nvartianhuone peitettyine ikkunoineen ja rajune meluneen, jonka tytt? selv?ll? tuskalla ei olisi toivonut kuuluvan ulos -- tuo pieni talo n?ytti h?nest? ?kki? ik??nkuin eik?s uskaltaisi hiipi? sinne ja sielt? l?yt?? asunnon...

Ja t?nne tuli tytt? salaa, oikein kuin varastaen itsellens? aikaa ja tilaisuutta siihen, ik??nkuin olisi magneetillisesti vedettyn? kamalaan virran py?rteesen. Hirve? tuska valtasi herra Markuksen samalla kuin ep?luulo syttyi h?ness? ett? tytt? jo oli saattanut sy?ksy? sellaiseen. Mutta eik? h?n seisonut tuossa kuin pel?stynyt, ?kki? her?tetty lintunen, pel?styksen matkaamana ja sanomattoman h?mm?styksen leimuava todistus kasvoillansa? Kentiesi t?m? katkera hetki karkoittaisi h?net ij?ti Grafenholzista. Herra Markus toivoi sit? sanomattomalla kiinteydell? katsellen tytt??. Mutta samalla hetkell? katsoi tytt? taasen yl?s. Kolkko p??tt?v?isyys kuvastihe h?nen kasvojensa piirteist?.

"Min? en pid? lukua parjaajoista", sanoi h?n lyhyesti ja nosti p??t?ns?.

"Ettek?, vaikka siivot ihmiset sulkevat teille ovensa?" huudahti toinen pikaisesti. "Rouva Griebel vastustaa pontevasti teid?n muuttamistanne kartanoon, viattoman tytt?rens? t?hden", lis?si h?n julmalla selvyydell?.

T?m? n?ytti koskevan tyt?n syd?meen.

"Vai niin -- niink? luulette?" keskeytti h?n tyt?n katkeralla naurulla. "Miksi minut luulette?"

"Miksik? teid?t luulen?" toisti tytt? nostaen katseensa vitkaan toiseen. "Min? luulen teid?n olevan jalon miehen, itse kunniallisuuden. Jos voitte, niin unhottakaa ne katkerat sanat, jotka sokeudessani olen uskaltanut teille lausua! Miten enk? h?vennyt, kuultuani miss? aikomuksessa tulitte maatilalle! Te olette pelastanut vanhukset h?d?st? ja huolista. Teid?n tarvitsisi n?hd?, miten sairas on saanut ik??nkuin uuden elon, tiet?ess??n olevansa teid?n suojeluksenne alla; jo t?st?kin asiasta ainoastaan tahtoisin kiitt?? teit? --". T?h?n pys?htyi h?n puheessaan ja ojensi arasti k?tens? toista kohti.

Mutta toisen sill? hetkell? synk?t kasvot eiv?t siit? selinneet.

Tytt? katsoi h?neen sivulta arasti -- h?n puhui niin lujaa ja kiihke?sti.

"Ja muuten voitte pysy? totuudessa", jatkoi h?n paremmin itse?ns? hilliten, mutta sen sijaan sit? ter?v?mmin. "Te kiit?tte vanhan rouvan puolesta ja sent??n on teill? mieless? ullakkokamarin hennoiteltu prinsessa. Te arvelette kartanon huoneuksen olevan heikon kajastuksen Guseckin saleista, pienen virvoitus- ja huvipaikan, jossa leikattujen sulkien taasen pit?isi ruveta kauniisen lintuun kasvamaan. Neidist?nne, kotiopettajasta tulee, se on itsest??n selv?, taasen p??henkil? n?ytt?m?lle ja meid?n velvollisuutemme olisi juhlallisesti koristaa kartanon sin? p?iv?n?, jolloin h?n saapuu".

Tytt? n?ytti alakuloiselta ja pudisti p??t?ns?.

"Kotiopettaja raukat. Jos heist? riippuisi, tekisiv?t joka tapauksessa parhaiten, jos l?isiv?t oppikirjansa kiinni ja sen sijaan pesisiv?t vieraiden vaatteita". -- H?n huo'ahti hiljaa. -- "Teid?n edelt?k?sin tekem?nne p??t?ksen mukaan on siis Agnes Franz turhamielinen korunukke, joka pelk?? ty?t?" -- surullinen hymyily v?lk?htihe h?nen huulillaan, kun toinen ivaavalla kumarruksella kiirehti t?t? my?nt?m??n -- "mutta jos h?n joskus onkin ollut sellainen, niin korujen himo on mennyt h?nen mielest?ns? t?nne tultuansa... Min? en tahdo kielt??, ett? h?n alussa oli heitt?m?isill??n kirveen loukkoon ja kokonaan ep?toivoisena juoksemaisillaan kaikista roskaisista velvollisuuksistansa. Tarvitaan sangen paljon, paljon enemm?n kuin sanoa voi siihen, ett? kaksikymmenvuotias tytt? sopii itsens? kanssa. Mutta h?n on kuitenkin mukautunut kaikkiin". -- H?n oli hetken vaiti, ik??nkuin sen kurjuuden muisto, johon h?nkin kaukaa oli tuotu, olisi h?nt? masentanut -- sitten vet?si h?n helpoituksen heng?hdyksen. "Ja nyt muuttuu taasen kaikki hyv?ksi. Rakkaista vanhuksista on lopuksi p?iviksens? onnellisesti ja hyvin huolta pidetty, nyt voi h?n taasen huoletonna ryhty? palvelukseensa. H?n on tosin pakoitettu nauttimaan teid?n vieraan varaisuuttanne niin kauvan kuin sairas tarvitsee h?nen apuansa --".

"Herra Jumala, mit? se minuun koskee? Me emme ole toistemme tiell?. Min? matkustan pois ensi p?iv?n?, pysyk??n h?n kartanossa niin kauvan kuin haluttaa! Mutta ent?s te?"

"Min??" -- Tytt? laski k?tens? rintansa p??lle ja katsoi alas eteens?. H?n tunsi itsens? vastenmielisesti liikutetuksi siit? miellytt?v?st? naurahduksesta, joka nyt niin sanomattomasti kaunisti tyt?n kasvoja -- nauraa t?llaisella hetkell?! No, olipa h?n yht? kevytmielinen ja maailman turmelema kuin neitins?kin. "Pit??k? minunkin j??d? sinne", sanoi h?n katsomatta yl?s. "Jos tahdotte yht?, t?ytyy teid?n tahtoa toistakin".

"Kas vaan! Mutta t?ss? erehdytte perinpohjin, sill? siin? seikassa en saa" -- h?n keskeytti hetkeksi puheensa ja tarkasteli henke?ns? vet?m?tt?, mielen j?nnityksell? tyt?n kasvoja -- "olkoon niin, jos kumoatte kunnon rouva Griebelin ep?ilykset lupaamalla minulle, ettette t?st? hetkest? alkaen en?? tahdo astua jalallanne mets?nvartijan huoneesen".

"En, sit? en voi luvata", vastasi tytt? ep?ilem?tt?, totisesti ja p??tt?v?sti.

Herra Markus poistui muutamia askelia tyt?st? ja h?nen silm?ns? loistivat vihasta ja kiukusta.

"Niin menk?? siis tiehenne! Min? en en?? tuhlaa sanoja teille", huudahti h?n. "Mutta kuulkaa viel? t?m? ainoastaan" -- h?n nojautui t?ss? taasen eteenp?in ja sanoi hampaitansa purren: "Tiet?k?? siis, ett? min? syd?meni pohjasta halveksin teit?".

Liikutettuna ojentihe tytt? ?kki?. Silm?nr?p?yksen kohtasivat n?iden kahden ihmisen vihaiset katseet toisiansa, mutta jospa h?n naisellisen heikkouden todistuksena piti niit? kyyneleit?, jotka tyt?n silm?nripsiss? v?lkkyiv?t, erhettyi h?n. Ylpe?ll? liikkeell? k??nsi tytt? ?kki? h?nelle selk?ns? ja nosti astian kaivon laudalta.

"Eik? teill? ole mit??n t?h?n vastaamista?" huudahti h?n vihaa t?ynn?.

"Ei mit??n! Mit?p? se merkitsee, jos halveksutte amtmannin piikaraukkaa tai ette. H?n tahtoi j??d? t?nne ainoastaan parin henkil?n vuoksi -- h?nelle on kiusaukseksi se, ett? muut huomaavat h?nt?".

N?in sanoen poistui tytt? kaivolta suoraa tiet? mets?nvartijan huoneesen.

"Tervehtik?? hupaisia yst?vi?nne minulta!" huudahti h?n pist?v?ll? ??nell? tyt?n j?lkeen. Vieno kes?tuuli n?ytti puhaltaneen n?m?t h?nen sanansa pois, ennenkuin enn?ttiv?t tyt?n korviin. Ei v?hink??n liike tyt?ss? ilmaissut h?nen kuulleen n?m?t sanat. Vakavin askelin kulki h?n eteenp?in ja seuraavana hetken? varjosti rakennus h?nt?.

Viel? samana iltana laittoi herra Markus itsens? valmiiksi matkalle... Ei h?n t??ll? kauvemmin kest?nyt! Ja mik?p? h?nt? pakoittikaan naulaamaan itse?ns? kidutusrahille t??ll? Th?ringiss?? Koko maailma oli h?nelle avoinna ja vasta kun h?n olisi tuolla ulkona, kun tuo vilpas, iloinen el?m? h?nt? taasen l?yhyttelisi, ja puhaltaisi rikki t?m?n paksun, tukahuttavan pilvipeitteen, joka nyt ymp?r?i h?nen muuten niin selv?? p??t?ns?, ja joka v?kivallalla kiinnitti kaikki h?nen ajatuksensa yhteen ainoaan vihattuun ja halveksittuun pisteesen, silloin h?n varmaankin nauraisi ja v?h?n h?peisi n?it? Othellon tunteita, jotka yh? taasen ja taasen ajoivat, ei vaan pakoittivat h?nt? hiipim??n tuon mets?nvartijan luolan ymp?ri, kuten haukan kyyhkyislakan ymp?rill? -- todellakin kaunis kyyhkyislakka! Kapakka mets?ss? oli se, t?ynn? maljaa kallistelevia, suuri-??nisi? vieraita... Niin, tosin lenteli siell? kyyhkynen edestakaisin -- kaunis ja valkoinen, vieh?tt?vin ja viattomin silmin -- mutta eip? h?nk??n suurin huolinut, josko h?nen kaunista h?yhenpukuansa sokasi t?m? ummehtunut, likainen ilma, kunhan vaan h?nen ty?ns? ja toimensa pysyiv?t hyvin piilossa salaisuuden verhon takana! Valhe ja viekkaus v?jyiv?t t??ll?kin, t?ss? erityisess?, hiljaisessa maailman loukossa -- ja miksi ei niin olisi? Belladonna ja moni muu myrkyllinen kasvi my?skin sekottuihe muiden ruohojen ja kasvien joukkoon, kauniiden hedelm?in ja kukkien joukkoon raittiissa, komeassa mets?ss? ja kyyk??rmeit? suhisi majesteetillisten, suurien puiden kiemurtelevissa juurissa...

H?n j?rjesti kirjoituksia konttooriinsa, sek? l?hetti samalla ilmoituksen ettei h?nen huvimatkansa k?sitt?isi ainoasti N?rnbergi? ja M?ncheni?, vaan aikoi h?n paljon, paljon kauvemmaksi pois -- viel? kerran Roomaan ja Neapeliin -- eik? h?n siis niin pian taasen olisi kodon paikkeilla. Ja t?t? kirjoittaessaan ajatteli h?n, ?k?isesti nauraen itsekseen, ett? h?n katsellessaan juhlallista marmoriloistoa ja kaikkea kauneutta. Rooman museoissa ja palatseissa, sek? pinjojen alla Neapelin rannoilla tuskin halveksivalla ajatuksellakaan muistaisi tytt?? karkeassa ty?puvussa eik? my?sk??n huonoa ilmaa, ahtaassa, viheri?ss?, yksin?isess? laaksossa Th?ringerwaldissa, niin ei h?n en?? silloin k?sitt?isik??n tuota hulluutta, joka nyt h?nt? vangitsi...

Mutta kun h?n seuraavana aamuna veti akkunan verhot auki ja aukasi akkunan ja tuo h?nen pieni solvaisemansa, huono ilma virtasi h?nt? vastaan raittiina ja mansikan tuoksun sek? mets?n lemun t?ytt?m?n?, kun aaltoilevat ohrapellot laaksossa aamuauringon paisteen t?ytt?min? hymyiliv?t h?nelle ja kun py?kkipuiden syv?t varjot aivan vieress? esiytyiv?t h?nelle haaveen tapaisessa h?m?r?ss?, levitt?en mets?tielle lempe?t? viileytt?, joka, sen h?n tunsi, tunkeusi syv?lle, syv?lle, h?nen syd?meens?, silloin tuli selitt?m?t?n eron katkeruus, kovin vihastuneelle, vihaselle nuorelle miehelle, ja vastustamattomasti virtasi h?nen sielussaan polttava halu, jolla ei ollut mit??n tekemist? marmoripatsaiden kylmien silm?yksien tai etel?n lempeiden, l?mpym?in tuulosien kanssa.

H?n pani niin pian kuin mahdollista oli matkalaukkunsa ja vaippansa pois, ja istuutui, kuten olisi ainaiseksi j??nyt, koko p?iv?ksi puistopaviljonkiin. Ep?varmalle maalle muurin toisella puolen ei h?n ensink??n astunut. H?n liikkui puiston lehmuksien varjossa, h?n luki ja kirjoitti, laski alas verhot niiss? huvihuoneen akkunoissa, jotka antautuivat m?nnist??n p?in sek? sulki balkonkin ja pienen ulkorappusten oven niin huolellisesti, ik??nkuin ei ihmisjalka t?m?n j?lkeen en?? menisi ulos tai astuisi sis??n siit?.

Ja niin kauvan kuin t?m? p?iv? kesti, pysyi h?n yli-inhimmillisell? p??tt?v?isyydell? vapaehtoisessa vankeudessaan, niin h?n kuunteli n?enn?isesti sangen v?linpit?m?tt?m?n?, kun rouva Griebel iltap?iv?ll? sis??n tullen kertoi, ett? h?n oli pestannut uuden piian amtmannilaisille. T?m? tukeva henkil? ryhtyisi jo toisena p?iv?n? palvelukseensa ja sen vuoksi oli h?n, vanha rouva Griebel itse, katsonut parhaaksi l?hte? heti maatilalle antamaan amtmannille ilmoitusta siit?... H?n ei voinut kyll?ksi s??li? amtmannin rouvaa, jonka vuosikausia t?ytyi olla vuoteesen kiinnitettyn? ja samalla oli tuo sairasraukka ollut niin lempe? niin yst?v?llinen ja rakastettava, ett? rouva Griebelill? tuskin oli k?rsiv?llisyytt? odottaa sit? p?iv??, jolloin h?n itse nostaisi ja kantaisi kurjan sairauden kokonaan kuihduttaman -- ja ett? h?nen itse t?ytyi huoleksensa ottaa sairaan hoidon, oli p??tetty asia sen kaiken johdosta mit? h?n t?n??n pikim?lt??n k?yty?ns? enn?tti huomaamaan... Amtmanni ja h?nen rouvansa olivat olleet aivan kahden ... vanhan, luuvalon runteleman ukon, joka tuskin p??si kynnyksen yli k?mpim??n, oli t?ytynyt aukaista ulko-oven h?nelle eik? keitti?ss? yksik??n ihmissilm? voinut keksi? tulta ei savua ja sent??n juuri kahvi-ajalla, jolloin k?yhimmiss?kin paikoin liedell? porisi pannullinen sikurikahvia. Niin siell? oikein n?ytelm? vallitsi. Ylpe? kotiopettajaneiti ei muka saattanut j?tt?? p?iv?llisuntansa ja tuo toinen -- niin, tiesih?n, mist? h?nt? sopi hakea. Mutta h?n voi nyt menn? tiehens? kiluineen, kaluineen, sill? uusi piika oli oikea rakuuna, v?kev? kuin karhu ja h?nell? oli sellaiset k?det, ett? oikean talon em?nn?n t?ytyi ihastua niit? katsellessaan. H?nelt? k?visi kuin tanssi noiden v?h?isten sis?t?iden toimittaminen sek? ulkoty? kehnoilla pelloilla ja niituilla -- niin sarkar?ijyss? ja anturasaappaissa k?veli h?n kuten oikean maan piian tuleekin -- niin lyhyesti voi sanoa, ett? on aika, tehd? suoraa siell?, ja ett? tulee toinen ??ni kelloon, ett? vihdoinkin tulee loppu tuosta Grafenholzin jutusta.

N?in puhuessaan oli kunnon paksu, pieni rouva Griebel pienill?, puoleksi avonaisilla silmill??n ter?v?sti tarkastellut herra Markusta, sill? aina sitten eilisen, jolloin h?n n?ki lavealta kiitetyn Griebelin eukon kahvin, oikean Jumalan lahjan, olevan koskemattomana ja j??kylm?n? kirjoitusp?yd?ll? sek? noukkinut lattialta huiskin, haiskin olevat asiakirjeet, oli Hirschwinkelin uusi omistaja n?ytt?nyt h?nest? sangen kummalliselta ja juuri hetki sitten oli h?n tehnyt sangen ep?ilt?v?n liikkeen, ik??nkuin tahtoisi kaikin sorminsa tarttua toisen huolellisesti kammattuun, harmaasen ja jo vaalentuneesen tukkaan. H?n ei luonnollisesti ollut sellainen nainen, joka oli tuommoista huomaavinansakaan. H?n oli nyt vasta oikein saanut puhutuksi suunsa puhtaaksi ja poistui sitten sanoen, ett? h?nen nyt viel? t?n??n t?ytyi tyhjent?? ja kuntoon asettua uutta piikaa varten piikakamarin ullakolla.

Ja sitten, auringon laskettua, tapahtui todellakin, ett? nopea k?si k??nsi avainta balkongin ovessa ja veti salvan takaisin, ja ett? heti sen j?lkeen talon omistaja astui ulkorappusia ja kulki eteenp?in ohrapellon ja puistomuurin v?lill?. Tie meni talon ulkohuonerakennuksien sivuitse, ensin pienen niityn l?pi, sitten suoraan mets??n. K?velij? oli painanut hattunsa syv?lle otsaan, ik??nkuin h?peisi h?n vienosti huokuvaa ohrapeltoa, ja puiden tummia latvoja, jotka majesteetillisen vakavasti katselivat uutta hullutusta. Mutta t?ll? kertaa olikin jokainen kolina, h?nen omien askeleidensa ??ni, otusten hiipiminen kaukana metsist?ss?, viel?p? oravan liikkeetkin puiden oksilla kuuluneet kahta ter?v?mmin ja kiihottavammin kuin tavallisesti -- kuitenkin olisi ?kkin?inen "seis" joltakulta poliisivoiman edustajalta t?m?n polun k?ytt?mist? vastaan antanut kulkijalle v?hemmin miettimist?, kuin se ajatus, ett? herra Markus, ankara, s?ntillinen mies, hiipi t??ll?, arkana kuin otus, vieraalla alalla. Ja tallissa mets?nvartijan huoneen vieress? olivat kutut m??kineet petollisesti ja koira oli tuolla sis?ll? painanut kuonoansa etehisen oven alireunaa vasten ja murissut hiljaa vihastuneena vieraalle, joka hiipi ymp?ri taloa ja joka pehme?ll? ruohostolla melkein kuulumatta kulki eteenp?in.

Kulmakamarin akkunat olivat viel? yht? tarkasti peitetyt, kuin edellisen?kin p?iv?n?. Ainoastaan yhdest? akkunasta, joka antoihe pohjoseen p?in, oli kirkas valovista loistanut illan h?m?r??n -- ja t?m?n akkunan l?pi oli h?n n?hnyt, mit? oli aavistanut ja joka oli saattanut kirouksia h?nen huulillensa ja voimattoman vihan katkeran kiukun kyyneleit? h?nen silmiins?... Niin, h?n, tytt?, oli ollut siell?, h?n oli seisonut lieden ??ress? ja kirkas liekki oli juuri leimahtanut avonaisesta hellan reij?st? ja t?ydellisesti valaissut tytt??. H?n oli tuntenut halua juosta tuonne toiselle puolen ja nyrkin iskulla akkunaa vasten pelottaa tyt?n syv?st? miettiv?isyydest?, joka oli hunnun tavoin levinnyt tyt?n kauniille kasvoille. Mutta siihen olisi h?n tuskin saanut aikaakaan -- tytt? oli ?kki? havahtunut alakuloisuudestaan, pian lyk?nnyt hellan kehykset tulen yli ja h?yry?v? ruoka-astia k?dess??n kadonnut l?himm?n oven taakse.

Mies ulkona oli viel? hetkeksi pys?htynyt seisomaan paikollaan. Sitten oli h?n, oikein ojentaen itsens?, ik??nkuin pudistaen tomun jaloistaan, lujin, vakavin askelin mennyt rakennuksen akkunain ohi, niin ett? Dacks koiralla oli t?ysi syy ruveta haukkumaan. Yksi akkuna oli helissyt -- joku lienee katsonut uloskin, mutta herra Markus oli jo enn?tt?nyt maantielle, ja k?veli siin?, kuin muutkin matkustajat, jotka huolettomasti antoivat yksin?isen huoneen olla, miss? oli... Ei, h?nen ei en?? kauvemmin pit?isi olla t?m?n onnettoman intohimon kurjana, kehnona leikkikaluna. H?pe? sille miehelle, joka laski intohimoisten tunteiden syv?t aallot p??ns? yli vy?rym??n! Kaiken t?ytyi olla ohi, ik??nkuin maanj?ristys olisi punasen rakennuksen h?nen takaansa asukkainensa hukuttanut. T?hdet olivat viel? aivan vaaleina ilmautuneet jotenkin vaalealle taivaalle, mutta olivat kuitenkin, ne harvat, joita polun kummallakin puolevien puiden tuuheat latvat sallivat matkustajan n?hd?; ne olivat paikallaan pysyneet ja n?hneet tuon eteenp?in rient?v?n naisen, aivan samoin kuin jo vuosia takaperin olivat loistaneet h?nen lapsensa p??h?n. T?ytyi olla runoilija voidaksensa verrata naisen silmi? n?ihin muuttumattomiin, vakaalla ja lohdullisella valolla tuikkiviin t?htiin. Ivallinen, katkera nauru oli aaveen tapaisesti kaikunut syv?ss? hiljaisuudessa. L?ytyik?h?n mit??n enemm?n keinoteltua kun sellainen syd?mellinen naisen katsanto sllm?lautojen tummien ripsien alla?

Siis oli vihdoinkin t?m?n myrskyisen viikon viimeinen p?iv?, lauvantai koittanut ja samalla saapui rakennusmestari, joka mukanansa toi maatilan uuden rakennuksen piirustuksen. H?n oli tarkastamassa ty?t? sahamyllyll?, jonne herra Markus h?net johti sek? sielt? Hirschwinkeliin p?iv?lliselle.

Niin pian kuin h?nen ajokalunsa olivat menneet talon portista, astui herra Markuskin rappusia alas, piirustus mukana, menn?ksens? maatilalle. T?m?n oli h?n voinut itsellens? uskoa -- olipa h?n koko y?n ollut aivan rauhallinen, niin, niin tyyni kun ei h?nen syd?mens? milloinkaan olisi rauhattomasti sykkinyt. Se halveksumisen tunne, joka h?ness? asui, oli h?nelle voiton tuottanut onnettomasta taipumuksestansa. Ja jospa h?nest? n?yttikin nyt, ik??nkuin ei aurinko nyt en?? loistaisi niin kirkkaasti maan p??lle kuin ennen; ik??nkuin pime? maa olisi itseens? imenyt kaiken ilon el?m?st? ja ilmasta, niin -- t?ytyi h?nen oppia siihen viihtym??n. Parempi on katsoa alas hautaan, kuin antaa noiden keinojen viekoitella itse?ns? ja muuttua pilkaksi ja nauruksi!

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet