Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Deerfoot in The Mountains by Ellis Edward Sylvester Davis John Steeple Illustrator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1255 lines and 71706 words, and 26 pages
PIKKU PRINSESSA
Kirj.
FRANCES HODGSON BURNETT
SIS?LLYS:
Saara. Ranskantunti. Ermengarde. Lottie. Becky. Timanttikaivokset. Viel? kerran timanttikaivokset. Ullakkohuoneessa. Taaskin Lottie. Intialainen herra. Ram Dass. Sein?n toisella puolen. "Kansan lapsi". Viel?kin Ram Dass. Taikatemppu. Vierailu. "H?n on se lapsi". Min? koetin. Anne.
SAARA
Pime?n? ja koleana talvip?iv?n?, jolloin Lontoon kadut verhosi niin sakea ja raskas sumu, ett? lyhtyjen t?ytyi olla sytytettyin? ja kauppojen ikkunoiden valaistuina pitkin p?iv?? niin kuin iltaisin, istui pieni tytt? is?ns? kanssa ajurinvaunuissa, jotka hitaanlaisesti vieriv?t suuria katuja.
Tytt? istui jalat nahkasiin k??rittyin? nojaten is??ns?, joka tuki h?nt? k?sivarrellaan, ja katseli vaunujen ikkunasta ohikulkijoita suurilla silmill??n, joissa oli ihmeellinen, h?nen ik?isekseen omituisen miettiv? ilme.
Tytt?nen oli niin pieni, ettei olisi voinut odottaa n?kev?ns? tuollaista katsetta h?nen silmiss??n. Kaksitoistavuotiaallakin tuollainen katse olisi ollut harvinainen, ja Saara Crewe oli ainoastaan seitsem?n vuoden vanha.
Mutta Saara uneksi ja ajatteli aina merkillisi? asioita; h?n tuskin edes muisti sellaista aikaa, jolloin h?nen ajatuksensa eiv?t olisi askarrelleet aikaihmisten parissa ja heid?n maailmassaan. H?nest? tuntui silt?, kuin h?n olisi el?nyt kauan, kauan aikaa.
T?ll? hetkell? h?n istui ja muisteli matkaa, jonka h?n ?sken oli tehnyt is?ns? kapteeni Crewen kanssa Bombaysta.
H?n ajatteli isoa laivaa ja kaikkea, mit? h?n oli siell? n?hnyt, ja h?nest? tuntui kovin merkilliselt?, ett? h?n niin pian Intian polttavassa auringonpaisteessa oleskelunsa j?lkeen matkusti keskell? aavaa valtamerta ja ajeli nyt kummallisissa ajoneuvoissa outoja katuja, joilla oli pime?? keskell? p?iv??kin.
Kaikki t?m? oli h?nest? niin kummallista, ett? h?n painautui l?hemm?ksi is??ns?.
-- Is?, h?n sanoi hiljaa salaper?isell? ??nell?, joka kuulosti kuiskaukselta, -- is?!
-- Mit? nyt, lemmikkini? kysyi kapteeni Crewe sulkien h?net lujemmin syliins? ja katsellen h?nt?. -- Mit? Saara miettii?
-- T?ss?k? se paikka on? kuiskasi Saara, -- t?ss?k? se on, is??
-- Niin, pikku Saara, t?ss? se on. Olemme vihdoinkin perill?.
Vaikka Saara olikin vasta seitsem?n vuoden vanha, h?n ymm?rsi, ett? is? oli murheellinen sanoessaan niin.
Saaran mielest? oli kulunut monta vuotta siit?, kun is? oli alkanut puhua "paikasta", joksi Saara sit? aina nimitti. H?nen ?itins? oli kuollut h?nen syntyess??n, joten h?n ei ollut koskaan tuntenut eik? osannut kaivata ?iti??n. H?nen rakas, nuori, kaunis ja rikas is?ns? n?kyi olevan ainoa l?heinen, joka h?nell? oli maailmassa. Yhdess? he aina olivat leikkineet ja rakastaneet toisiaan hell?sti.
Tytt? tiesi tosin, ett? h?nen is?ns? oli rikas, sill? h?n oli kuullut ihmisten sanovan niin, kun he eiv?t luulleet h?nen kuuntelevan, ja h?n oli kuullut, ett? h?nest?kin aikuisena tulisi rikas. Mutta h?n ei oikein ymm?rt?nyt, mit? merkitsi "olla rikas".
Ainoastaan muuan seikka oli h?nt? h?nen nuorella i?ll??n huolestuttanut. Se oli "paikka", johon h?nen kerran piti matkustaa.
Intian ilmanala on lapsille hyvin ep?terveellinen, joten oli tapana l?hett?? heid?t niin pian kuin mahdollista sielt? pois -- tavallisesti johonkin kouluun Englantiin. Saara oli n?hnyt toisten lasten matkustavan ja kuullut heid?n vanhempiensa puhuvan kirjeist?, joita olivat saaneet heilt?. H?n oli tiennyt, ett? h?nenkin kerran oli pakko matkustaa, ja jos kohta is?n kertomukset matkasta ja uudesta maasta olivatkin usein her?tt?neet h?ness? mielenkiintoa, h?nt? oli sent??n vaivannut ajatus, ettei is? voisi j??d? h?nen luokseen.
-- Etk? voisi tulla mukaan tuohon paikkaan, is?? h?n oli viisivuotiaana kysynyt. -- Etk? sin?kin voisi k?yd? koulua? Kyll? min? auttaisin sinua l?ksyiss?.
-- Ei sinun tarvitse j??d? sinne pitk?ksi aikaa, is? oli aina vastannut. -- Sin? asut siell? hienossa talossa, jossa on koko joukko tytt?j?, saat leikki? heid?n kanssaan, ja min? l?het?n sinulle paljon kirjoja. Sitten kasvat suureksi niin pian, ett? koko aika tuntuu tuskin yhden vuoden pituiselta, ja niin olet yht?kki? kylliksi iso ja taitava tulemaan t?nne takaisin ja pit?m??n huolta is?st?si.
T?m? ajatus oli Saarasta mieluisa. Hoitaa is?ns? taloutta, ratsastaa h?nen kanssaan, olla em?nt?n? h?nen p?iv?lliskutsuissaan, lukea kirjoja ja puhua niist? h?nen kanssaan -- kaikki t?m? olisi tytt?sest? mieluisempaa kuin mik??n muu maailmassa, ja jos kerran t?ytyi matkustaa tuohon "paikkaan" Englantiin saavuttaakseen t?m?n onnen, h?n tahtoi rohkein mielin tyyty? siihen.
Toisista tyt?ist? Saara ei paljonkaan v?litt?nyt. Kunhan h?nell? vain oli kylliksi kirjoja, h?n ei kaivannut muuta. H?n rakasti kirjoja enemm?n kuin mit??n muuta ja h?nell? oli tapana itsekin keksi? kertomuksia ja satuja kaikenlaisesta kauniista. Joskus h?n kertoi niit? is?llens?, joka mielell??n kuunteli niit? ja piti niist? kuten h?nkin.
-- No niin, is?, h?n sanoi lempe?ll? ??nell?, -- koska me nyt kerran olemme t??ll?, niin meid?n t?ytynee alistua ja olla tyytyv?isi?.
Is? nauroi tytt?ns? pikkuvanhalle puhetavalle ja suuteli h?nt?. H?n itse ei ollut suinkaan luonteeltaan alistuvainen, mutta sen h?n tietysti salasi. Paljon iloa h?nell? oli ollut pienest?, ihmeellisest? Saarastaan, ja varmaan h?n tuntisi itsens? hyvinkin yksin?iseksi ja hyl?tyksi palatessaan Intiaan ja bungalow'honsa, kun h?n tiet?isi, ettei pieni, valkohameinen olento tulisikaan h?nt? vastaan.
Hell?sti h?n siis syleili tyt?rt??n ajoneuvojen vieriess? suurelle pime?lle kadulle, jonka varrella sijaitsi talo, johon he aikoivat.
Talo oli suuri, synk?n n?k?inen tiilirakennus, jonka oveen kiinnitetyss? messinkilevyss? oli mustilla kirjaimilla:
NEITI MINCHININ valiokoulu nuorille tyt?ille.
-- Nyt olemme perill?, Saara, sanoi kapteeni Crewe koettaen saada ??nens? niin tyyneksi ja iloiseksi kuin mahdollista. Sitten h?n nosti tyt?n vaunuista, he kiipesiv?t portaita ja soittivat kelloa.
Per?st?p?in Saara usein ajatteli, ett? rakennus tavallaan muistutti neiti Minchini?. Se oli kunnioitusta her?tt?v? ja hyvin sisustettu, mutta siin? oli kaikki rumaa; nojatuolitkin tuntuivat kovilta kuin niiss? olisi ollut luita sis?ss?. Salissa, jonne heid?t vietiin, oli ruudullinen matto permannolla, nelikulmaisia tuoleja ja raskas, py?re?naamainen ja ankaran n?k?inen marmorinen p?yt?kello suuren marmoriuunin reunuksella.
Saara istuutui j?yk?lle mahonkituolille ja katseli nopeasti ymp?rilleen.
-- En pid? t?st?, is?, h?n sanoi. -- Mutta eiv?t kai sotilaatkaan erikoisesti pid? sotaan menemisest?, vaikka he ovatkin urhoollisia?
Kapteeni Crewe nauroi. H?n oli nuori ja leikkis?, eik? h?n koskaan v?synyt kuuntelemaan Saaran omalaatuisia puheita.
-- Voi, Saaraseni! h?n sanoi. -- Mihin min? joudunkaan, kun ei minulla ole ket??n, joka puhuu juhlallisia asioita minulle? Ei kukaan muu ole l?himainkaan niin juhlallinen kuin sin?.
-- Mutta mink? vuoksi juhlalliset asiat naurattavat sinua, is?? kysyi Saara.
-- Siksi, ett? sin? olet niin hullunkurinen puhuessasi niist?, is? vastasi. Ja sitten h?n yht?kki? sulki tytt?sen syliins? ja suuteli h?nt? l?mpim?mmin kuin koskaan ennen. H?n oli lakannut nauramasta, ja h?nell? n?ytti olevan kyynelet silmiss?.
Juuri sin? hetken? neiti Minchin astui huoneeseen. Saaran mielest? h?n oli aivan talonsa n?k?inen: kookas ja ik?v?, kopea ja ruma. H?nell? oli isot kylm?t kalansilm?t ja leve? liehittelev? suu, joka vet?ytyi kylm??n hymyyn, kun h?n huomasi Saaran ja kapteeni Crewen.
Neiti Minchin oli kuullut paljon hyv?? nuoresta upseerista naiselta, joka oli suositellut h?nen kouluaan kapteeni Crewelle. Muun muassa h?n oli kuullut, ett? kapteeni Crewe oli rikas is?, joka oli valmis maksamaan melkoisia summia tytt?rens? puolesta.
-- Minusta on eritt?in hauskaa saada huolehtia n?in kauniista ja lupaavasta lapsukaisesta, kapteeni Crewe, h?n sanoi tarttuen Saaran k?teen, jota h?n hyv?illen silitteli. -- Lady Meredith on kertonut minulle h?nen harvinaisesta ?lyst??n. ?lyk?s lapsi on suuri aarre sellaiselle laitokselle kuin minun kouluni.
Saara seisoi vaiti katse t?hd?ttyn? neiti Minchinin kasvoihin. H?n ajatteli jotakin erikoista, kuten tavallisesti.
-- Miksi h?n sanoo minua kauniiksi lapseksi? h?n mietti. -- Enh?n ole ollenkaan kaunis. Eversti Grangen pieni tytt? Isabel on kaunis. H?nell? on kuopat poskissa, ruusunv?rinen iho ja pitk?, kullankeltainen tukka. Minulla on lyhyt musta tukka ja vihre?t silm?t; hoikka ja laiha olen my?s. Olen rumimpia lapsia, mit? koskaan olen n?hnyt. H?n siis aloittaa puheensa valheella.
Saara erehtyi kuitenkin, kun h?n luuli olevansa ruma lapsi. H?n ei ollut hiukkaakaan Isabel Grangen n?k?inen, jota pidettiin rykmentin pienen? kaunottarena, mutta h?n oli omalla tavallaan suloinen ja vieh?tt?v? lapsi. H?nen hienoja ?lykk?it? kasvojaan kehysti paksu, musta, kihartava tukka, h?nen silm?ns? olivat tosin vihert?v?nharmaat, mutta ne olivat suuret ja ihmeelliset pitkine, mustine silm?ripsineen. Vaikkei h?n itse pit?nytk??n niiden v?rist?, monet muut pitiv?t sit? enemm?n.
Kun Saara tutustui v?h?n paremmin neiti Minchiniin, ei h?n en?? ihmetellyt, ett? t?m? nainen oli sanonut h?nt? kauniiksi. H?n huomasi, ett? neiti Minchin puhui samalla tavoin jokaiselle is?lle ja ?idille, joka toi lapsensa h?nen kouluunsa.
Saara seisoi kuunnellen is?ns? vieress? t?m?n puhellessa neiti Minchinin kanssa.
Kapteeni Crewe oli tuonut Saaran t?h?n kouluun, koska lady Meredithin kaksi pient? tytt?? olivat saaneet kasvatuksensa siell?, ja h?nell? oli sangen hyv? k?sitys lady Meredithin kokemuksista.
Saara saisi etuoikeuksia, joita t?ysihoitolaiset yleens? eiv?t saaneet.
H?n saisi kaksi kaunista huonetta aivan itse??n varten, h?n saisi ponihevosen ja vaunut sek? kamarineidin ayahin sijaan, joka oli hoitanut h?nt? Intiassa.
-- En ole ollenkaan huolissani h?nen kasvatuksestaan, sanoi kapteeni iloisesti naurahdellen ja taputellen Saaran k?tt?, jota h?n piti omassaan. -- Vaikeampaa on est?? h?nt? oppimasta liian pian ja liian paljon. H?nell? on tapana istua pikku nen? kirjassa kiinni. H?n ei lue kirjoja, neiti Minchin, h?n nielaisee ne, ik??n kuin h?n olisi susi eik? pieni tytt?. Aina h?n haluaa uusia kirjoja niell?kseen, h?n lukee aikuistenkin kirjoja -- suuria paksuja nidoksia, historiaa, luonnontieteit?, runoja ja kaikenlaista muuta. Koettakaa saada h?net irti kirjoista, jos h?n lukee liian paljon. L?hett?k?? h?net puistoon ratsastamaan ponillaan tai ostamaan uutta nukkea. H?nen pit?isi leikki? enemm?n.
Add to tbrJar First Page Next Page