Read Ebook: Buchanan's Journal of Man May 1887 Volume 1 Number 4 by Buchanan Joseph R Joseph Rodes Editor

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 256 lines and 20853 words, and 6 pages

Hyvin min? kyll? suosin kotoista ahkeruutta ja vihaan laiskuutta, mutta jos on henke??n sivist?m?ss? konsertissa, niin eih?n toki huomiota riit? kahteen paikkaan, sinfoniaan ja sukkaan. Enk? my?sk??n luule Beethovenin sovitelleen ihanoita s?velmi?ns? sit? varten, ett? niiden h?ysteeksi pit?isi neuloa sukkaa. Ja miten suurenmoinen sellainen sinfonia on, kun n?kee kaikki kuulijat niin syviss? ajatuksissaan istuvan kuin syvin kaivo eik? suinkaan her??v?n todellisuuteen v?hemm?st? kuin ?mp?rillisest? kylm?st? vedest?! Niin, se on musiikin voima!

V?lihetkin? meill? oli kyllin hauskaa. Emil ryhtyi Bettin kanssa laajaan keskusteluun Saksan kirjallisuudesta, ja kun Betti vasta ?skett?in oli lukenut er??n Marlittin teoksen, selvittihe h?n oivallisesti; h?nen mielest??n Marlitt kuvailee luonteitansa erinomaisesti ja ihan oikealta h?nest? n?ytti, ett? parooni ammuttiin ja nerokas kunnon insin??ri sai kreivitt?ren. Kun lapset jotakin oppivat, voivat he sitte my?skin puhua mukaan jonkun sanan.

Toisen osaston aikana s?imme leivoksia, joita min? olin tuonut. Nuoret herrat sytyttiv?t tupakkansa, ja mit? kauniimmaksi musiikki tuli, sit? enemmin tunkeutuivat ylioppilas ja Bergfeldtin Augusta l?hemm?ksi toisiansa. Min? en en?? sanonut niin sanaakaan, huomasin vain itsekseni, kun musiikki soitti er??ss? hyvin tunteellisessa potpourrissa s?velm?n: "Ah, jospa oman' oisit", ett? nuo kaksi istuivat k?si k?dess? ja katsoivat silm?kk?in.

Viimein loppui konsertti. Minun Kaarleni ja herra Bergfeldt odottivat meit? porstuassa ja me menimme kaikki ravintolaan, otimme eri huoneen, ollaksemme ihan h?iritsem?tt?. Minun Kaarleni oli kertonut herra Bergfeldtille, mist? minun uusi hattuni oli kotoisin, ja h?n toivotti minulle onnea ja sanoi, ett? min?kin nyt kuuluin Saksan kirjailijanaisten lukuun, johon h?nen rouvansa, tietysti pelk?st? hatun kateudesta, tokasi, ett? naiset, jotka istuvat kirjoitusp?yd?n ??ress?, eiv?t huoli paljon perheest??n eik? taloudestaan. -- "Vai eiv?t?" vastasin min?; "ainakin pid?n min? parempaa huolta tytt?rist?ni kuin te omastanne; min? en koskaan antaisi tytt?reni ruveta rakkausseikkoihin ylioppilaan kanssa, niinkuin teid?n Augustanne." -- No, se sana tuli v?liin kuin r?j?hdyskuula. -- "Mit??" tiuskasi herra Bergfeldt, "herra Weigelt, etteh?n toki luulle..." -- "Hyv?nen aika, pappa!" vaikeroi Augusta. -- "Frans tarkoittaa totta", sanoi Bergfeldtin rouva. -- "Mik? Frans?" kysyi herra Bergfeldt kiivaasti. -- "Herra Weigelt, tied?n m?", vastasi rouva, "h?n rakastaa niin syd?mmest?ns? Augustaa..."

"Sallikaa minun sanoa yksi sana", lausui herra Bergfeldt nuorelle ylioppilaalle, joka nousi yl?s ja todella n?ytti paljaalta valkohyytel?lt? koko mies. Kaikkiansa, miten h?n tutisi. Ihan kuin uudenaikainen s?hk?helistin. Oikein h?n rupesi s??litt?m??n.

"Mik? te olette?" kysyi herra Bergfeldt.

Niinp? vietimme sitte kihlajaiset kaikessa hiljaisuudessa ja lupasimme my?skin olla asiasta ihan hiiskahtamatta, kunnes sulhanen saisi suoritetuksi asessorin-tutkintonsa. Ik??nkuin kihlauksen muka saisi salassa pidetyksi! Seuraavana p?iv?n? sen tiet?? pesumatami ja viikon kuluttua kaikki tuttavat; sen min? hyvin tunnen, koska minulle itselleni niin k?vi, kun min? jouduin kihloihin Kaarlelle ja is? tahtoi pit?? asiaa viel? salassa. ?iti ei osannut olla vaiti.

Herra Bergfeldt oli ??nett?m?mpi kuin tavallisesti ja istui koko ajan, leip?palasia sormissaan py?ritellen, jota vastoin rouva koetti n?ytt?? oikein loistavan ja autuaan iloiselta. Enh?n min? tahdo sit? kielt??, pit??h?n ?sken kihlatun tytt?ren t?ytt?? ?itins? mieli ylpeydell? ja tyytyv?isyydell?, mutta ainoastaan silloin, kun sulhasesta voi edes v?h?nk??n kerskata ja kun sulhanen tulee itsest??n rakkauden suloisesta voimasta eik? ik??nkuin tukasta vet?m?ll?.

Herra Bergfeldtin harvapuheisuuden t?hden me emme siell? istuntoa kovin pitk?lle jatkaneet. Kotimatkalla kysyin min? Kaarlelta, huomasiko h?n, ett? sulhanen n?ytti v?h?n nololta, niinkuin olisi koko kihlaus tullut h?nelle ihan odottamatta? Kaarle sanoi koko nuorukaista tyhmeliiniksi, muutenhan h?n ei olisi antanut itse??n niin ?kisti h?mm?stytt??, sill? tarkoin katsoen oli ?iti puuhannut koko tuon kihlauksen, h?n ei muka k?y musiikin t?hden Bilsen salissa, vaan suoraan puhuen tytt???n n?yttelem?ss?. H?n sanoi my?skin, ett'ei h?nest? olisi hyv?lle, jos min? k?velisin tytt?jemme kanssa ilman h?nt?.

Kotiin p??sty?mme kysyi Betti, milloin me uudestaan l?hdemme konserttiin, johon pappa sanoi pitk?lt? aikaa kuluvan. Betti tuli pahoilleen ja ?nkytti luvanneensa Bergfeldtin Emilille tulevansa Bilseniin taas ensi torstaina.

Hyv?nen, miten min? siit? pelj?styin! Mutta nyt min? rupesin puhumaan, ja osansa siit? saivat sek? mieheni ett? lapset, Kaarle sent?hden, ett'ei h?n heti l?htenyt mukaan, Betti, kun oli tehnyt sopimuksia Emilin kanssa, ja Emmi, koska h?nen kuitenkin olisi pit?nyt n?kem?n, miten Betti ja Emil kesken??n puhelivat. Eip? ollut ollenkaan hauskaa, kun p?iv?, joka alkoi niin iloisesti; p??ttyi moisiin huoliin ja ik?vyyksiin.

Kahden vuoden kuluttua saattaa Bergfeldtin Emil ehk? olla jo asessorina ja Betti on kuitenkin kymmenen vertaa sievempi kuin ter?v?luinen Augusta, joka nyt jo on morsian. Ja mit? musiikkiin kuuluu, niin soittivat ne Bilseniss? todellakin erinomaisesti, patarummuttaja tuo vain jyskytti v?h?n liiaksi, kuin olisi tahtonut saada rumpunsa halki. Miksip? ei k?yt?isi v?h?n useammin konsertissa? Eik? tuota k?y my?sk??n kielt??, ett? Emil on kaunis poika ja varsinkin h?n olisi muhkea v??peli, ehk? luutnanttikin.

Kului pitk? aika kuulumatta mit??n rouva Buchholzilta. Sill? v?lin tuli kes? 1879 suurine n?yttelyineen, jota berliinil?iset ilolla ja ylpeydell? muistelevat, ja niiden yhdeks?nsadan yhdeks?nkymmenen ja yhdeks?n katselijan joukossa, jotka edestakaisin kuljeksivat n?yttelypalatsissa ja puistossa sen ymp?rill?, oli my?skin Buchholzin perhe, kuten huomaamme rouva Vilhelmiinan kirjeest?, jossa h?n my?skin selitt??, miksi h?n niin kauan oli vaiti ollut.

N?yttelyss?.

Te olette kaiketi jo monestikin ajatelleet, mitenk?h?n oikeastaan on, kun ei Buchholzin rouvasta mit??n kuulu, vaikka h?n muuten v?list? kyn?? k?ytt??. Mutta voitteko te kirjoittaa, jos teill? on niin kova sappitauti, ett? teid?n t?ytyy turvautua l??k?rin apuun, ja sitte ajatte kartiineja yl?s pannessanne sormeenne neulan, niinkuin ei olisikaan mit??n tuntoa eik? hermoja? -- Eip?s, silloin ette tek??n kirjoittaisi.

Nyt te varmaankin kysytte, mitenk? niin hiljainen ja k?rsiv?llinen olento kuin min? on ollenkaan voinut saada sappitautia. Vaan min?p? puolestani tahtoisin n?hd?, ken se voisi pysy? levollisena, jos h?nelle tapahtuisi mit? minulle.

Minun Kaarleni luki kirjeen ja vastasi vitkastellen, ett'ei h?n siin? huomannut mit??n aihetta lailliseen syyt?kseen. -- Minusta tuntui, kuin ukkonen minuun olisi iskenyt! Min? vaivuin menehtyneen? silkkip??llys-sohvallemme ja toruin: "Sin? siis tunnet itsesi syylliseksi, entinen el?m?si on hirmuinen salaisuus, tuo kelvoton vaimo on oikeassa. Voi, Kaarle!" -- H?n koetti itse??n puolustella, sanoen Bergfeldtin rouvan ainoastaan kostonhimosta viskanneen naurettavan uhkauksen, mutta se minua vain puolittain rauhoitti; sill? jospa h?n kuitenkin tiesi jotain? Ja jos Kaarlen omatunto olisi ihan puhdas, niin h?n heti toimittaisi tuolle rouvalle ker?j?asian niskoillensa. Huomasinhan min? selv?sti, ett? Kaarle oli h?mill??n. Samassa tulivat lapset sis??n, tuoden suuren kattilan ja vaatenuorat, jotka olin lainannut Bergfeldtin rouvalle ja jotka h?n nyt pilkallisesti l?hetti takaisin. Sit? paitsi oli h?n k?skenyt sanomaan, ett? kattilasta oli toinen korva jo ollut poikki, kun h?n astian sai. Mutta se oli kelvoton valhe ja se ilkeys minut nyt ihan raukasi.

Sill? tavalla min? sappitautiin takerruin. Jos Bergfeldtin rouva voi Luojansa edess? vastata, ett? h?n minua niin kohteli, niin hyv? se on; mutta min? kuitenkin toivon, ett'emme miss??n sattuisi kahden kesken. Silloin min? puhuisin h?nelle suuni puhtaaksi. Minun talossani on toki kaikki ehytt? ja kunnollista.

Kun siit? aloin v?h?n parata eik? ihoni en?? ollut niin inhottavan keltainen, jommoiseksi suuttumukseni sen oli tehnyt, sanoi Kaarle: "Vilhelmiina, kuinkahan olisi, jos itse?si v?h?n huvittelisit? Emmek? l?hde kaikki yhdess? n?yttely? katsomaan, sin? ja min? ja lapset; en min? parista groshenista lukua pid?, kun saamme iloita sinun paranemisestasi." -- Ensin min? hyvin ihastuin ehdotuksesta, mutta sitte minulle heti johtui mieleen, ett'eik?h?n Kaarlen yst?v?llisyys minua kohtaan vain johtunut jostakin salaisesta syyllisyyden tunnosta, jota tuo Bergfeldtin rouvan ?skeinen kirje oli virkist?nyt. En min? kuitenkaan virkkanut mit??n tunteistani, vaan taivuin mielell?ni h?nen tahtoonsa. Lapset olivat juuri saaneet uudet kes?pukunsa ja koska Kaarle jo oli melkein varmasti luvannut minulle uusmuotisen japanilaisen saalin, niin mik?p? sitte olisikaan est?nyt h?nen aikeensa toimeenpanoa. Vaan jospa olisin tiennyt, mit? minulle oli t?n? p?iv?n? tapahtuva, niin olisinpa toki j??nyt kauniisti kotiin.

Min? en huoli teit? v?sytt?? n?yttelyn kertomisella, sill? siihen toki tarvittaisiinkin asiantuntijan kyky?; sen verran min? vain huomautan, ett? koko laitos mahtavasti vaikutti niin minuun kuin lapsiinkin. Kaarle oli siell? jo useammin k?ynyt ja n?ytti sent?hden karaistuneemmalta kaikkea sek? yleist? ett? yksityist? kauneutta kohtaan.

Kun sin? p?iv?n? juuri oli hyvin kuuma, kehoitti Kaarle ensin ottamaan pienoista syd?mmen vahvistusta Moabitin olutanniskelusta, emmek? me tuota vastustaneetkaan. Kaarle meni heti paksun baijerilaisen luo, joka laski juomaa j?ttil?istynnyrist?, tuodakseen itse oluen. Min? jo ajattelin itsekseni, onpa minun Kaarleni kuitenkin aika hieno ja kohtelias, oikein kelpo puoliso, vaan samassa satuin silm??m??n kirjavaa naamushuvi-pukuista mynchenil?ist? oluvela-tytt??, joka h?nelle antoi rahaa takaisin niin yst?v?llisesti hymyillen. Se hymy oli pistos minun syd?mmeeni, mutta pysyin min? kuitenkin rauhallisena. Itsekseni min? sent??n p??tin, ett'en en?? koskaan laske Kaarlea yksin??n n?yttelyyn. Sen lupasin lujasti ja juhlallisesti.

Tietysti ei ihmetyt? ollenkaan, ett? olut minusta semmoisessa paikassa maistui koiruoholta. Min? en sit? voinut juoda, vaan annoin lapsille, ett'ei se hukkaan j?isi.

Kaarle kysyi: "Eik? sinusta olut maistu, Vilhelmiina? Koetammeko jotakin keve?mp???" -- "Minusta on t??ll? liiaksi p?iv?paistetta", vastasin min? tytt??n katsahtaen, mutta Kaarle ei sit? ymm?rt?nyt taikka ei tahtonut ymm?rt??. -- "No niin", sanoi h?n, "sitte menemme b??mil?istaloon." -- Min? olin iloinen, kun vain sielt? pois p??sin, ja me l?ksimme b??mil?iseen anniskeluun. Suureksi iloksemme tapasimme siell? sek? eno Fritzin ett? my?skin tohtori Wrenzchenin, joka minua hoiteli silloin, kun Bergfeldtin rouvan kirje minut sy?ksi tautivuoteelle. Yhtymys oli hyvin yst?v?llinen, sill? tohtori on sairaasta aina jonkinlainen yliluonnollinen olento, oikea lohdutuksen enkeli, varsinkin jos h?n hempe?sti ja hyv?sti hoitelee ja osaa k?rsiv?ist? kanssaihmist?ns? ilahuttaa siev?ll? leikill?. No, kohtapa alkoikin miellytt?v? puhelu. Ainoastaan minun Kaarleni ja eno Fritz rupesivat kiistelem??n, mik? olut on parasta, koska mieheni sanoi minulle B??min oluen paremmin sopivan suuhun kuin Moabitin. Mutta mit?p? h?n tiesi sis?llisist? syist?!

Toisella oli toinen, toisella toinen mieli, ja kun he nyt eiv?t sopineet, oli eno Fritz niin jumalaton, ett? ehdotti olutvetoa, johon minun Kaarleni suostui, vaikka min? kyll? koetin paljonsanovasti ryki?, ja tohtori erotti k?det. Kun min? huomautin, ett? olipa jo aika n?hd? jotain n?yttelyst?kin, sanoi Kaarle, ett? h?nen toki piti koettaa olutta, saadakseen vedon ratkaistuksi; min? kyll? muka voin l?hte? yksin lasten kanssa. Kello 5 aikaan h?n ja eno Fritz lupasivat odottaa meit? muinaissaksalaisessa viinituvassa. Tohtori tarjoutui meit? saattamaan, koska h?n juuri k?ytti lihavuutensa t?hden kotil??kkeit? ja h?nen sent?hden t?ytyi, kuten h?n leikillisesti sanoi, v?ltt?? olutmatkoja. Minun mieheni oli niin viattoman n?k?inen, kuin olisi vasta eilen ripille p??ssyt.

Min? kyll? ymm?rsin oman Kaarleni; mutta hillitsin mieleni, sill? en toki tahtonut n?ytt?? tohtorille, miten meid?n avio-onneemme ilmestyi rakoja, niin ett? se oli jo melkein kukistumaisillaan; ja sent?hden min? en sit? tahtonut n?ytt?? tohtorille, ett? Betti suosii tohtoria, eik? tuo Bergfeldtin Emil ole mik??n meille sopiva v?vynehdokas. Kirje ja s?rjetty kattila erottavat meid?t ainiaaksi siit? perheest?. Sit? paitsi on tohtori sukulaisena hyvin mukava apu, sill? h?nh?n ei toki viitsi omaisillensa heti panna jokaista pikku asiaa r?tinkiin. Min? viel? vain pyysin miest?ni: "Kaarle, pysyh?n yhdess? juomassa k?sin, kun tied?t, ett'ei monen seoitus sinulle tee hyv??!"

Tohtori saattoi meit? nyt l?pi n?yttelyn. Merkillist? oli todellakin, miten h?n osasi selitt?? kaikki ja niin opettavaisesti. Betti ei ollut lainkaan selvit? h?mm?styksest??n, niin ett? minun useammasti kuin kerran t?ytyi kuiskata h?nelle: "?l?h?n tuota noin suutasi ammottele, se n?ytt?? liian tyhm?lt?." -- Huoneiden sisustuksesta huomautin, ett'ei keskis??tyl?isten kannata semmoisia laitoksia hankkia, johon tohtori vastasi: "Tilaa ompi t?llisess?in riitt?v?sti rakkaille." -- "Kuuletko, Betti", virkoin min?, "miten oivallisesti tohtori ajattelee el?m?st?!" Mutta sanomatta mit??n nerokasta vastaan , paukautti Betti vain ?kisti kiinni suunsa, joka oli taaskin ollut auki, sill? h?n pelj?styi, luullen minun nytkin antavan h?nelle ?itillist? varoitusta. "Betti on ihan kiintynyt n?ihin ihmishengen tuotteihin teollisuuden ja ammatin alalla", sanoin min? taitavasti, "sent?hden h?nelt? j?iv?t huomaamatta teid?n hyv?? tarkoittavat sananne, hyv? tohtori."

"Oh, olkaa huoletta, ei siit? mit??n", sanoi h?n rakastettavasti, kuten ainakin, "seh?n on vain ulkonaista." -- Min? l?in h?nt? k?sivarteen keve?sti viuhkallani, jota samalla sopii k?ytt?? p?iv?nvarjona, ja sanoin: "Ihan oikein, p??asiahan onkin sielujen yht?l?isyys." -- Silloin h?n katsahti minuun v?h?n syrj??n ja r?p?ytti toista silm??ns?; min? olin juuri sanomaisillani, mink? verran Betti saa my?t?j?isiksi ja ett? meill? sit? paitsi on perint?t?ti Bytzowissa; vaan silloin Emmi yht'?kki? huudahti: "Ai, mamma, katsos, mites kirkas tuo kylpyamme on, ja kun siin? on oikeaa vett?kin!"

Vaikka lapsi on omaa lihaani ja vertani, olin v?h?ll? satuttaa k?teni h?neen, kun h?n tyhm?ll? huudahtuksellaan niin ?kisti keskeytti puheen, josta h?nen sisarensa onni riippui. Miten kaunista olisi ollut, jos tohtori ja Betti olisivat olleet n?yttelyst? l?hteiss??n salakihloissa ja miten se olisi harmittanut Bergfeldtin rouvaa! Sill? jos vaakaan panee toiselle puolelle valmiin l??k?rin, jolla on paljo sairaita, niin keve?ksip? huomataan n?lk?inen ylioppilas toisella laudalla. Nyt oli kuitenkin puhelu kerran katkennut eik? sit? ollut helppo en?? saada liittym??n, sill? kylpyammeen rinnallahan on toki kovin sopimatonta puhella syd?mmen asioista; ainakin se loukkaa minun tunteitani. Sopiva tilaisuus oli pois puhallettu; enk?h?n min? voi uudestaan tulla kipe?ksi, tohtoria meille saadakseni, ja ilman syytt? h?n tietysti ei tule. No, viel? min? kuitenkin luotin kotimatkaan.

Tohtori katsoi kelloaan ja sanoi jo pit?v?n l?hte? viinitupaan, jossa tapaisimme minun mieheni ja eno Fritzin, ja me l?ksimme. Kylpyammeesen min? viel? viskasin j??hyv?is-silm?yksen, josta siihen olisi suuri kuhmu tullut, jos se vain olisi ollut kohtuullisen paksusta levyst? tehty. Siihen ammeesen se tavallansa minun vanhimman lapseni onni hukkui.

Meid?n oli astuminen n?yttelyn v?kijuoma-osaston l?pi, jossa n?ytteillepanijat hartaimmasti pyysiv?t meit? maistelemaan heid?n tavaroitansa, ja todella tohtori houkuttelikin meid?t ottamaan pikku lasin naisten lik??ri?. Juuri kun olen kiitellen lausumassa mieltymyst?ni t?h?n mukavuuteen ja kohteliaisuuteen, n?en Kaarleni maistelevan monenlaisia viinoja. Min? menen luo ja sanon: "Kaarle, t?ll? tavallako sit? odotellaan meit??" -- "No niin", sanoi h?n nauraen, "Moabitin olut se kuitenkin on parasta." -- "Olitko taas siell??" -- "Olin, enkeliseni", sanoi h?n, nipist?en minua poskesta. -- "Kaarle", sanoin min? ankarasti, "sin? olet juonut liian paljon sekaisin!" -- "En l?hesk??n kylliksi!" vastasi h?n tyytyv?isesti. -- "Miss? on eno Fritz?" -- "H?n on moinen oksetuspulveri, minusta n?hden h?n menk??n vaikka maaluuttamaan itse?ns?!"

"Tohtori", sanoin min?, "ottakaa miest?ni k?sivarresta, ett'eiv?t lapset mit??n huomaa; h?nell? nyt on kerran niin huono vatsa." -- "Ulkonaistahan se vain on", sanoi tohtori, otti Kaarlea k?sivarresta ja veti h?net pois.

Hyvin miellytt?v?sti tohtori teki, kun piti minun miehest?ni niin suurta huolta ja k??nsi h?nen huomionsa n?yttelyesineihin, vaikka Kaarle lakkaamatta pyrki lik??rien luo, kun ei viel? muka ollut maistellut kaikkia lajeja. Mutta tohtori piti h?nest? lujasti kiinni, ja kun me juuri olimme kirurgian osastossa ihan lik??ri-osaston vieress?, selitteli h?n miehelleni, mihin noita kaikkia veitsi? ja sahoja, rasseja ja penselej? k?ytettiin, ja n?ytteli teenn?isi? k?si? ja jalkoja. "Miten paljo kurjuutta onkaan maailmassa", sanoi minun Kaarleni; "voi niit? onnettomia ihmisi?! O lapset, kiitt?k?? Luojaanne, ett? teill? on terveet j?senet! Voi onnetonta, k?rsiv?? ihmiskuntaa ja niin suurta kurjuutta!" Enemp?? h?n ei ehtinyt puhua, sill? juuri silloin soitti joku uruilla viereisess? huoneessa "On Herran p?iv? nyt!" Se oli liiaksi. Liikutus valtasi Kaarlen niin perin, ett? h?n alkoi nyyhkien itke? ja aina v?list? kehoitteli: "Lapset, kiitt?k?? Luojaanne; niin, kaikkienhan meid?n tulee kiitt??." Ja h?n vaipui tuolille ja itki niin katkerasti.

Kun lapset sen n?kiv?t ja kuulivat, pelj?styiv?t he ihan. "Hyv?nen aika, mik? papalle tuli?" p?ivitteli Emmi. "Voi pappa, hyv? pappa", vaikeroi Betti. Ihmisi? jo kokoutui meid?n luo piiriin, ja joukossa -- jo luulin taivaan putoavan -- olivat my?skin Bergfeldtin rouva ja Augusta laihan ylioppilas-vetelyksens? kanssa. -- "Lapset", neuvoin min?, "asettukaa is?n eteen; ei t?m? ole mik??n katseltava tunnottomille ja sivistym?tt?mille ihmisille!"

"Hyv? herrasv?ki, olkaa hyv?t ja hajotkaa vain", sanoi tohtori; "Herra rupesi v?h?n voimaan pahoin kuumuudesta; kyll? h?n kohta virkistyy." Ihmiset l?ksiv?tkin pois, ainoastaan Bergfeldtin rouva j?i viel? istumaan. "Vai kuumuudesta!" ep?ili h?n, "ei ole kaiketi saanut mit??n kunnollista sy?d?, sill? kun rouva kirjailee, t?ytyy miehen tietysti n?hd? n?lk??. Tulkaa, Augusta ja Frans, me saamme illalliseksi kananpoika-paistia ja parsahein??." -- Min? en kyennyt mit??n sanomaan. Bergfeldtiss? parsaa! Jopa kaikkia; ensim?isen? p??si?isp?iv?n? ehk? pari parsan n?k?ist? sopassa, mutta ei toki muuten! Vai parsaa! Olisin mielell?ni ty?nt?nyt h?nelle kurkkuun suuren cyankali-m?hk?leen, jota ?sken olimme juuri ihmetelleet, koska sill? kyll? olisi voinut myrkytt?? kaikki ihmiset, mit? osoitekalenterissa on, viel?p? joitakuita lis?ksikin. Urut yh? soivat ja minun Kaarleni surkutteli k?rsiv?n ihmiskunnan kurjuutta.

Kun h?n v?h?n rauhoittui, l?ksin min? h?nen kanssansa kotiin; lapset j?iv?t viel? tohtorin kanssa konserttiin. Ensin min? en ollut huolia h?nest? lapsieni ritariksi, niinkuin h?n tarjoutui, vaan taivuin viimein, varsinkin kun minusta tohtori n?ytti niin paljonsanovasti r?pytt?v?n silm??ns?.

Kotona min? ryhdyin miest?ni oikein opastamaan, ja kyll? h?n perin n?yrtyi. "Rakas Vilhelmiina, min? en en?? koskaan maista lik??ri?." -- "Etk? anna itse?si eno Fritzin houkutella paljon oluen juontiin?" -- "En." -- "Etk? mielistele en?? baijerilaista kellaritytt???" -- "Mutta Miinaseni." -- "Etk? ket??n muutakaan tytt???" -- "No, olehan jo!" -- "Vaan menet poliisiin ja syyt?t Bergfeldtin rouvaa t?rke?st? panettelusta?" -- "Kaikki, Miinaseni, paitsi en sit?." -- "Annatko sitte tuon k??rmeen loukata omaa puolisoasi!" -- "Min? en voi enk? uskalla syytt?? h?nt?!" -- "T?ss? on jotakin merrassa. Kaarle, tunnusta, taikka panet alttiiksi minun ja lasten onnen. Mit? se Bergfeldtin rouva tiet?? sinusta?"

Saatuani h?net oikein pehme?ksi, tunnusti h?n kaikki. Monta vuotta sitte, kun h?n viel? oli nuori ja vallaton, olivat h?n ja herra Bergfeldt pit?neet nimip?iv?? ja y?ll? joutuneet riitaan poliisimiehen kanssa, joka oli heid?t molemmat pist?nyt putkaan; ja kun se onnettomuudeksi oli lauantai-ilta, oli heid?n t?ytynyt olla siell? maanantaiaamuun asti. Sen tiesi Bergfeldtin rouva ja luuli nyt sill? saavansa aikaan eripuraisuutta. -- "Eih?n tuo mit??n merkitse, Kaarle", sanoin min?, "sill? tarvitaanpa v?h?n rohkeutta y?vartiain kanssa riitelemiseen, ja rohkeutta sinulla on aina ollut. Tuotahan sin? vain et voi kest?? monenlaista juomista sekaisin." -- Kaarle lupasi t?st'edes olla varovainen, ja mik?li min? h?nt? tunnen, niin h?n kyll? sanansa pit??kin.

Nyt min? toimitin h?nelle kupin hyv?? kahvia ja p??tin unhottaa kaikki, viel?p? my?skin olla oikein lempe? h?nelle, sill? h?nh?n oli kuitenkin vain viaton houkuteltu. H?n puolestaan kiitti kahvia ja sanoi sen tekev?n hyv??, koska h?n todellakin nyt voi v?h?n huononlaisesti.

Lapset tulivat kotiin vasta sitte, kun jo Kaarle oli nukkumassa, sill? h?n k?vikin levolle paljon aikaisemmin kuin tavallisesti.

"No", kysyin min? "oliko teill? kyllin hauskaa?" -- "Oli", sanoi Emmi, "ja tohtori r?pytti lakkaamatta toista silm??ns?." -- "R?pyttik? h?n todellakin, Betti, rakas lapseni?" -- "Kyll?, mamma, koko illan." -- "Ja mit? h?n sanoi?" kysyin min? innokkaasti. -- "H?n sanoi varmaankin saaneensa ohranjyv?n silm??ns?", vastasi Emmi, "h?n oli tuntenut sit? jo aamup?iv?ll?." -- "Vai niin", sanoin min?, "itseh?n h?n sen paraiten tiennee, h?n kun on tohtori." -- Sittemmin kuulin, ett? eno Fritz se oli soittanut urkuja. Mutta kyll? h?nkin sai tiet??, ett? min? sen tiesin.

Herra Buchholzin hammastauti.

Viime viikolla vietimme h??p?iv??mme -- se oli kauhein, kuin koskaan olen el?nyt. Muuten on se p?iv? minusta kaikista kaunein koko vuotena, paljon ihanampi kuin joulu ja juhannus yhteens?, sill? se on minun p?iv?ni. Voisipa kysy?, eik? se my?skin ole minun Kaarleni p?iv?. Tietysti, mutta mist? min? tied?n, olenko min? voinut tehd? h?net yht? onnelliseksi, kuin h?n on tehnyt minut? Min? niin toivon, mutta en voi ajatella, ett? kukaan olisi niin onnellinen kuin min? sin? p?iv?n?, jolloin Kaarle antoi minulle nimens? sek? hyv?n Jumalan ja kaikkein ihmisten edess? julkisesti ja kovasti tunnusti rakastavansa minua. Min? tuskin sain sanotuksi tuota pient? jaa-sanaa, kun n?et kainostelin ihmispaljoutta, vaan kuitenkin olisin riemuissani hyppinyt kaikesta siit? onnesta.

Kun nyt h??p?iv?mme l?hestyy, silloin muistuu tuo ensi p?iv? el?v?sti mieleen, kuin olisi se eilen ollut, ja kun Kaarle minua ??neti syleilee ja hell?sti suutelee, silloin tuntuu, kuin olisi h?n viel? sulhaseni, myrttikimppu napinl?vess?, valkoinen liina kaulassa ja tukka kutritettuna, vaikka h?nell? nyt ainoastaan on yll? y?nuttu ja p?? n?ytt?? v?h?n p?rr?iselt? noin aamusilla.

Iltasilla on meill? silloin aina v?h? vieraita, hyvi? tuttuja ja yst?vi?, ja p?yt??nkin pannaan jotain erinomaisempaa. Minun Kaarleni ei ole mik??n ruoan hyljeksij?, ja minusta tietysti onkin mieleen, kun ruoka h?nelle maistuu. Mutta t?ll? kertaa h?n ei maistanut juuri mit??n ja se minua rupesi huolettamaan.

"Mik? sinua vaivaa, Kaarle?" kysyin min?.

"Oh, ei mik??n", vastasi h?n, mutta min? kuitenkin huomasin, ett? tuo oh tuntui pitk?lt? kuin n?lk?vuosi. Min? h?nelt? viel? tiukkasin selkoa, mutta h?n ei vastannut, vaan tuli suoraan sanoen v?h?n ik?v?ksi minulle.

Noin puoli kahden paikoilla l?ksiv?t vieraat pois. Kun j?imme yksiksemme, en min? voinut olla v?h?n nuhtelematta h?nt? k?yt?ksest??n. Siihen h?n vastasi hammastansa pakottavan eik? olevansa iloitsemiseen halukas. Min? neuvoin h?nt? k??rim??n huivia leuoillensa, mutta h?n vain naurahti ja arveli, ett'ei niin v?h?sest? kivusta maksanut pauhata, kyll? se muka itsest??nkin asettuu.

Menty?ni ky?kkiin maksamaan apumatamille, joka aina on meill? juhlatiloissa, satuin sivumennen sanomaan, ett'ei mieheni voinut hyvin. Siihen Grunert-mummo -- se oli apumatamin nimi -- sanoi tiet?v?ns? erinomaisen parannuskeinon, joka jo oli muka montakin auttanut.

Miksik? tuota ei olisi kerran koettanut, kun se mummon keino oli niin perin huokea?

Kaarle pilkkasi minua ensin, kun Grunerttia mainitsin, vaan min? kuitenkin vakuutin, ett'ei se ainakaan mit??n vahinkoa tee. Niinp? h?n viimein salli mummon koettaa keinoansa.

Grunert tiesi puutarhassamme kasvavan seljapuita, joka olikin tarpeen h?nen keinoonsa. ??neti meni h?n sinne, leikkasi oksan ja kaiveli sill? Kaarlen kipe?? hammasta, kunnes siit? rupesi tulemaan verta, yh? vain ihan ??neti. Sitte meni h?n takaisin puutarhaan, sitoi oksan liinaisella rihmalla entiseen paikkaansa ja kysyi, joko pakotus oli poissa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet