Read Ebook: Brite and Fair by Shute Henry A Henry Augustus Brehm Worth Illustrator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 867 lines and 58822 words, and 18 pages

JOULUPUKIN JUTELMIA

Vuosikymmenen varrelta valittuja

Helsingiss?, Kansanopettajain O.-Y. Valistus, 1913.

SIS?LLYS:

Risu-Ville.

Onpa se poika viipym??n! Jos itse olisin mennyt, niin olisi kuusi aikoja sitten ollut t??ll?. --

-- Mutta eih?n tuollaisen poikanulkin kuin "Risu-Ville" nyt ole helppo saada kuusta mets?st?. Lunta on kyyn?r?n korkeudelta.

-- Ei ole helppo, sanot sin?. Ehk?p? ei; kerj?ten maailmaa mitata on kai mukavampi ja hauskempi. -- Ei -- ty?h?n joka itikka -- niin kyll?p? on toista.

Oikeudenmukaisella harmilla n?m?t sanat sanottuansa, rouva kier?hti kamariin temmasten oven j?lkeens? kiinni aika jys?hdyksell?.

Siell? sis?ll? lapset j?rjesteliv?t makeisia ja koreuksia kuusta varten, jota suurimmalla malttamattomuudella odotettiin.

Kello 4 iltap?iv?ll? "Risu-Ville" aika vauhdilla samosi per?mies Anderssonin talolta mets?? kohti. H?n oli hyv?ll? tuulella. Eik? ihmek??n! Olihan h?nell? ollut oikea onnenp?iv?. Havut ja huiskut oli h?n heti kaupunkiin saavuttuaan saanut myydyksi. Sit? paitsi olivat jotkut h?nen alituisista ostajistaan antaneet h?nelle yht? ja toista ?idille ja pikkusiskoille jouluksi kotiin viet?v?ksi. Viimeksi viel? t?m? kuusi. H?n aprikoi paljonko rouva siit? antaisi, 15 tahi 20, ehk?p? 25:kin penni?. Is?vainaja oli viime jouluna saanut 75:kin penni? kappaleelta. Mutta ne olivatkin kai isoja ne is?n kuuset.

Mutta ei. T?ytyi kerta koettaa hatun p??lakea. Siell? p??llyksen ja rikkin?isen vuorin v?liss?, huolellisesti paperipalaseen kiedottuna olivat h?nen t?n? p?iv?n? ansaitut rahansa. Niit? oli 85 penni?. Ne olivat ?idin. Kuusesta saadut rahat ovat h?nen. Niill? h?n ostaa ?idille jotakin mieleist?, oikein joululahjan.

H?n tunsi itsens? ylen onnelliseksi. Lumi loisti niin hohtavana ja hopeanvalkoisena siloista reenj?ljist?.

Siin? t?ytyi ottaa luikuja. Mutta se k?vi hullusti. H?n kaatui, tuiskahti sel?lleen sile?lle tielle.

Yl?s taas ja reippaasti eteenp?in. Ei ollut juuri pakkanen, mutta otti kuitenkin sormenk?rkiin. Kiusallista, ett? kintaat olivat j??neet vaatemytyn p??lle rouva Anderssonin keitti??n. Suurta hy?ty? niist? ei juuri olisi ollut, sill? niiss? oli sangon monta l?pe?. ?iti ei ollut ehtinyt parsia niit? joulun edell?, vaan luvannut sen tehd? vasta joulun v?lip?ivin?. -- Mutta ehk? nyt jo olisi aika astua mets??n. N?kyih?n tuolla kuusia.

Ville hypp?si lumella peitetyn ojan ylitse ja vajosi niin syv?lle lumeen, ett? tuskin p??nuppua erotti. Olihan h?n kuitenkin mets?ss?; nyt vain kahlaten kauemmaksi. Seisoihan siell? kuusia pitkiss? riveiss? oikealla ja vasemmalla. Kaikki n?yttiv?t niin vakavilta ja humisivat niin juhlallisesti juuri kuin joulua jo viett?isiv?t. Mutta ne ovat suuria. Miss? olisi pienempi?? -- Ei niit? n?y edes merkiksik??n. Huh! -- kuinka vaikeaa kahlata n?in syv?ss?. Joka askeleelta luistivat Villen risaset housut yl?s, v?liin polvien ylitse, jota vastoin sukans??rykset pyrkiv?t nilkkaan.

Jospa h?n olisi kotona aavistanut t?n? p?iv?n? mets?matkan tekev?ns?, niin olisi h?n ottanut is?vainajan pitk?vartiset saappaat. H?n astui kuitenkin rivakasti eteenp?in, vaikka lumi yh? nousi vy?t?isiin saakka. V?list? t?ytyi kumminkin lev?t?, vet?? sukat yl?s ja lahkeet alas sek? l?mmitt?? hyppysi? pist?m?ll? ne hetkeksi suuhun ja poveen.

Polviakin oli hierottava. Jos ?idin joululahja ei olisi ollut mieless?, niin ehk?p? Ville raukka olisi palannut ilman kuusta, sill? t?m? alkoi jo tuntua hankalalta.

Vihdoin Ville kuitenkin iloksensa havaitsi pienen kuusen karahkan. Se oli kooltaan melkein sellainen kuin rouva Andersson oli m??r?nnyt. L?hemm?ksi tultuaan Ville kyll? huomasi sen harvaksi ja kitukasvuiseksi, mutta ei ollut muita valittavissa.

Ty? siis piti alettaman. Ensiksi oli lumi juurilta pois kahmaloitava. Se onnistui hitaasti; pakkanen puri kipe?sti sormen k?rki?, josta syyst? ne hyvin usein suistuivat vuoroon suuhun vuoroin poveen.

Kirves olisi ollut rouva Anderssonilta lainattava; mutta lieneek? h?nell? kirvest? ollenkaan? Kaupunkilaisethan hakkauttavat puunsa. No -- sama se! Olihan h?nell? oiva is?vainajalta peritty veitsi, vaikka se nyt sattui olemaan hiukan tyls?.

Ville nakersi kuusen runkoa aina v?liin lev?ht?en. Ajatukset riensiv?t kotiin. Jokohan jouluvalmistukset alkavat siell? loppua? ?iti varmaan ajatteli, ettei h?nen kaupungissa k?yntins? ole onnistunut, koska h?n viipyy n?in kauan. Kyll? jo mahtoi ollakin my?h?ist?, koska t?hdet alkoivat kimmelt??. Is? sielt? ylh??lt? varmaan nyt n?kee, kuinka h?n ty?skentelee ?idin ja pikkusiskojen hyv?ksi. Niin, olihan h?n kuolinvuoteella luvannut is?lle olla ?idin ja siskojen turvana ja tukena, ja kyll?p? h?n, Juho Vilhelm M?kel?, Jumalan avulla aikoi lupauksensa pit??kin. Nyt jouluna on vuosi kulunut siit?, jolloin Jumala otti is?n pois... Mutta hei! Kuusi kaatui ett? r?j?hti, ja vain veitsell? nakerrettuna! -- Ville tunsi ilosta l?mpenev?ns?.

Ville pisti puukon tuppeen, ravisti lumen kuusesta ja l?ksi kuusineen vanhoja j?lki? my?ten maantielle.

Maantiell? h?n kohotti kuusen pystyyn. Kyll? se pituudestaan oli sen korkuinen, kuin rouva oli m??r?nnyt.

Kuusi selk??n ja riemulla kaupunkiin. Tuuli puhalteli vastaan. Tuntui kylmemm?lt? kuin mets?ss?. Kotia, ?iti? ja pikkusiskoja ajatellessa tuntui taas l?mp?isemm?lt?.

Kaupungissa oli kaikkialla valoa, mutta eiv?t viel? joulukuuset tulessa olleet. Kauppapuoditkin olivat auki -- h?n ehti siis hyvin ostoksilleen. Sokurirasia ?idille -- ja -- Halooh! -- poika -- myytk? kuusen?

-- En, se on tilattu.

-- Heh -- sin? saat pian toisen.

-- En saa -- on jo niin my?h?ist?.

-- ?l?p?s, veikkonen, kenelle se on?

-- Per?mies Anderssonin rouvalle.

-- Vai niin! -- no et h?nelt? monta penni? saa!

-- Sama se -- mutta h?nelle sit? kuitenkin olen ollut noutamassa.

-- Hyv?! -- Pid? sanasi, poika, jos edelleen teet samoin, niin sinusta tulee kunnon mies. T?ss? saat lantin jouluostoksiasi varten. Niin sanoen katosi nuori kiharatukkainen herra, ja Villen kontistuneeseen kouraan j?i kiilt?v? markka.

Ville tuli niin iloiseksi, ett? jalat v?kisin juoksuksi pistiv?t ja ennenkuin huomasikaan, niin h?n jo kuusineen kapisteli rouva Anderssonin pime?ss? etehisess?.

Rouva seisoi keitti?ss? k?det puuskassa. No, vihdoinkin tulet! -- ja sellainen kuusi sitten. Mist? ihmeest? sen olet l?yt?nytkin? Se tuskin kelpaisi portaitten eteen, mutta koska ei ole muuta, niin t?ytyy sit? k?ytt??.

Tilta, rouvan piika, sai nostaa kuusen kamariin, jossa se sit? vastoin suurella ilolla otettiin vastaan.

Rouva Andersson ei muistanut, mihin oli pist?nyt rahakukkaronsa. Sieti etsi? kauan. Sill? v?lin Ville ehti l?mmitell? ja saada muutamia yst?v?llisi? sanoja Tiltalta.

-- ?l? pane syd?mellesi rouvan sanoja, lausui h?n. Ei rouva niin pahaa tarkota, on vain ehk? liian vaativa. -- Min? olen pannut hiukan ?idillesi kahvia ja sokeria. Ne ovat omiani, vierasten varalta hankittuja. Niin pian kuin saat maksun kuusesta, niin rienn? kotiin. ?itisi tulee levottomaksi, jos viivyt liian my?h??n.

Rouva tuli nyt ulos ja arveli, ettei Villen risu olisi 10 pennin arvoinenkaan, mutta koska oli joulu, antoi sent?hden 25 penni?.

Ville kiitti ja oli tyytyv?inen. Olihan h?n kuitenkin tuosta risusta saanut enemm?n kuin voi toivoakaan.

Rantakadun varrella Ville teki pienet ostoksensa. Omilla rahoillaan, joita oli toista markkaa, h?n osti ?idille lasisen sokerirasian ja pikkusiskoilleen kumpaisellekin helminauhan. Saipa loppurahoilla viel? v?h?n makeisiakin.

Ja nyt sitten yht? p??t? kotiin. Alasm?iss? Ville istui kelkkaan ja laski m?ke? alas ett? suhisi, muuten riensi h?n juoksujalkaa.

Kas -- jopa n?kyi valkea liedelt?. Se loisti niin vieh?tt?v?n l?mpim?sti h?nt? vastaan. Kaikki istuivat jo valmiina ja odottivat vain h?nt?. Kohta oli ?iti, h?nen oma lemmitty ?itins?, sulkeva h?net tuntehikasta rintaansa vastaan, ja silloin -- silloin vasta h?n sai tuntea oikean l?mm?n. Sitte oli ?iti heille kertova Jeesus lapsesta Betlehemin seimess?, ja sitte saivat he ?idin keralla laulaa suloisia lauluja.

Oi kuinka h?n sent??n oli onnellinen!

H?n pys?htyi ja heng?hti. Tunne puhtaimmasta onnesta valtasi h?net. Ajattelematta h?n laski kontistuneet k?tens? ristiin loi silm?ns? aavaa t?htikirkasta taivasta kohti ja kiitti hartaimmasti sit? suurta hyv?? kaikkivaltiasta Jumalaa, joka h?nelle oli suonut niin herttaisen l?mpim?n kodin.

Teini.

K?sivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta h?lk?tti pitk?koipinen teini pimeit? kujasia my?ten aamukylm?ss? kouluun. H?n koetti k??ri? kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen, vaan ei se tahtonut tepsi? kylm?? vastaan. Ja kumminkin h?nest? tuntui, ettei nyt t?n? aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli sy?m?tt?myys, n?lk?, joka h?nt? kylm?si, -- viimeisen leip?palansa oli h?n ?sken pist?nyt poskeensa noustessaan yl?s Eenokki-sep?n tuvassa, vaan se oli ollut liian pieni, se ei riitt?nyt l?mmitt?m??n luisevaa ruumista. Ja sill? ravinnolla sit? nyt piti kest?? puoleenp?iv??n saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin Pietarin keitti?ss? l?mmint? ruoka-annosta. Jos sielt?k??n en?? saa... k?rtyisi? ovat olleet viime aikoina.

Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten v?liin polettua polkua pitkin tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes v?h?n leve?mpi, mutkainen katu aukeni eteen. Vaan sekin oli viel? aivan pime?; ainoastaan jonkun porvarin keitti?n ovenraosta taikka sarvesta h?yl?tyn ikkunan l?pi kumotti arka valon s?de. Aamu oli viel? hyvin varhainen. Kun kolmikulmainen rauta raastuvan tornista viisi kertaa hel?hti, silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta t?ytyi heid?n jo l?hte? kotoaan paljo aikaisemmin.

Koulutalon ovi oli auki ja siit? loimusi talviaamun pimeyteen takkavalkean punertava hohde, Ovella telmi jo toisia teinej? ja he tahtoivat vet?? Antinkin mukaan leikkiins?. Vaan Antti ei ollut t?n??n sill? tuulella. H?n haki toveria, jolla olisi ev?st? mukanaan, mutta sit? ei ollut nyt kell??n sellaisella, jolta h?n sit? olisi voinut pyyt??, ja h?n istahti senvuoksi alakuloisena sein??n kiinnitetylle penkille kauas katveeseen. Sielt? katseli h?n hiljaa tuota jo tuttavaksi kodiksi itselleen k?ynytt? kouluhuonetta, opettajan p?yt?tuolia, johon juuri nelj? talikynttil?? sytytettiin, karkeatekoista kirjastokaappia, jonka harvoja, mutta kallisarvoisia kirjoja h?n oli oppinut rakastamaan, noita mataloita penkkej?, joissa h?n opetusta oli saanut nauttia. Mielihaikealla h?n ajatteli, ett? h?nen nyt ehk? t?ytyi ne j?tt?? ja katkaista kesken opintonsa ruoan puutteesta ja ryhty? muuhun ansioon.

Niinkuin useimmat tovereistaankin oli Antti k?yh?n talonpojan lapsi, joka oli l?htenyt kaupunkiin koettamaan onneaan opin ohdakkeisella polulla. Ev?skontti selj?ss? ja sauva k?dess? oli h?n kouluun saapunut, saanut armosta j??d? asumaan Eenokki-sep?n matalaan tupaan ja porvarien keitti?iss? h?n oli, niinkuin toverinsakin, kerran p?iv?ss? keiton saanut. Niin oli eletty ja luku oli luistanut ankaran Martti-mestarin opastuksella hyv?? vauhtia. Pari kertaa talvessa oli ev?skontti saapunut t?yten? kotoa markkinamiesten matkassa, ja niin oli aina eletty siihen asti, kunnes lomalle lasketut teinit olivat kaikki pieniss? parvissa l?hteneet maakuntaa kiert?m??n ja ker??m??n varoja, rahoja, vaatetta ja ruokaa taas uudeksi lukukaudeksi. Mutta nyt oli Antin kontti kesken talvea aivan tyhjentynyt, eik? t?ytett? ollut kotipuolesta saapunut, k?yhyys kun vallitsi siell?kin, ja porvarit rupesivat k?ym??n k?rsim?tt?miksi k?rtt?jille, -- nyt oli sein? noussut Antille eteen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet