Read Ebook: Paavolan kauhu: eli Rikkaus ja rakkaus by Niemi Herman

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 206 lines and 11381 words, and 5 pages

toja?" kysyi Lyyli uteliaana.

"Min? en tahdo niit? sanoa: ne tied?t kyll? itse," vastasi Hannes, luoden salaisen silm?yksen Lyyliin.

"Min? en ymm?rr? sinua; selit? paremmin," pyysi Lyyli.

"Min? tarkotin vaan," lausui Hannes matalalla, tuskin kuultavalla ??nell?, "sin? olet rikas, kaunis ja nuori neitonen. Sinulle tulee vertaisiasi kosioita ja ehk? voisi tapahtua niin, ett? menett?isit ne minun t?hteni. Se oli asia, jonka ai'oin sinulle sanoa," jatkoi h?n, luoden ujosti silm?ns? Lyyliin.

Lyyli joutui h?milleen. Hetken per?st? lausui h?n: "Hannes! Toivotko sin? minulle kosioita?"

Hannes vuorostaan h?milleen joutunna painoi silm?ns? maata kohden hiljaa lausuen: "En todella toivo niin. Mielell?ni olisin se itse, mutta -- -- mutta -- --"

"Mit?, mutta?" kysyi Lyyli lempe?ll? ??nell?.

"Mutta," vastasi Hannes huo'aten, "meid?n v?lill?mme on syv? juopa, jonka ylitse minun on mahdoton p??st?."

-- "Mik? on se juopa, jonka ylitse p??s?n niin mahdottomaksi katsot. Etk? rakasta minua?"

-- "Min? rakastan syd?mmest?ni sinua, sen tunnustan ja pyyd?n anteeksi ett? niin olen jo kauvan tehnyt. Mutta joku toinen asia on se, joka tekee syd?mmeni hartaimman toivon turhaksi."

-- "Mik? se sitte on. Eik? rakkaus voita kaikkia? Sin? sanot rakastavasi minua ja min? rakastan sinua, seh?n on kahdelle syd?mmelle suurin onni, mink? maailmassa voi saavuttaa."

-- "On kyll?. Mutta yksi asia on meille vastakkainen, se sortaa meid?n onnemme; min? aavistan sen. Sin? olet rikas, mutta min? olen k?yh?."

-- "Mit? se haittaa. Seh?n on onni, ett? minulla on sit?, mit? sinulta puuttuu."

-- "Niin se kyll? on meid?n kesken, mutta mit? sanoo is?si ja muut sukulaisesi?"

-- "Min? uskon, ett? is?ni ei siit? mit??n sano. Onhan h?nell? jo kyll? tavaraa."

-- "Kyll? niin. Mutta ihmisen syd?n on ahne; mit? h?nell? jo kyll? on, sit? h?n yh? enemm?n haluaa."

-- "Voi kyll? niin olla, mutta toivokaamme kuitenkin olevan toisap?in. P??asia kuitenkin on se, ett? min? rakastan sinua, sill? sin? olet ollut minun turvani ja yst?v?ni, jota en koskaan voi unhottaa. Sent?hden kysyn, etk? hylk?? minun rakkauttani; vaikka maailmassa emme voisikaan toistamme omaksemme saada, niin pid?n kuitenki syd?mmesi omanani. Sallitko sen?"

-- "Sallin, jos saan sitte pit?? sinun syd?mesi."

-- "Siihen olen jo vastannut."

"Min? uskon," jatkoi Lyyli, "ett? Jumala t?ytt?? meid?n toivomme, koska se on puhtaan rakkauden vaikuttama ja ett? ?itini, jos h?n viel? el?isi, antaisi meille siunauksensa."

"Niin," vastasi Hannes, "t?ss? ?itisi haudalle olemme siis vannoneet toisillemme ikuisen uskollisuuden valat. T?st? eteenp?in tahdon el?? sinulle, olla sinun suojeliasi, sen mink? voin. Niin kau'an, kun el?m?ni kest?? en salli sinulle mit??n pahaa tapahtuvaksi. Hyv?ksytk? lupaukseni?"

Lyyli katsoi h?neen kyynelist? kiilt?vill? silmill? ja n?ytti onnelliselta. Sen h?n hymyillen tunnustikin. Nuorten tullessa oli v?ki saunasta kulkemassa. "Miss?s Paavolan nuori is?nt? ja em?nt? ovat taas k?yneet?" kuului ivallisia kysymyksi?. Niit? kuullessaan tykytti Lyylin syd?n tiuhempaan ja hieno salainen puna nousi h?nen poskilleen. Vasta ensi kerran vaikuttivat ne h?neen, kun h?n tiesi asiassa olevan jotain per??.

Toivon t?hdet himmenev?t.

Paavolassa ehdittiin yh? etemm?ksi pahuuden tiell?. Is?nt? vajosi yh? syvemm?lle juoppouden syntiin. N?ytti jo aivan mahdottomalta h?nen parantumisensa, pahentumisen tilaakaan ei en?? n?ytt?nyt olevan. H?n oli muuttunut kokonaan toiseksi mieheksi, kuin h?n vaimonsa el?iss? oli ollut. Sen siaan, kun ennen vietettiin hiljaista ja siivoa el?m??, kuului nyt Paavolassa yht?mittaista melua, vannomista eik? tappeluakaan puuttunut. Is?nt? usein kulki kyl?ss?, josta juopuneena tultuaan oli ensim?inen kaikessa pahuudessa. Hannes ja Lyyli s?ilyiv?t kuitenkin yh? eteenkinp?in turmelukselta. He olivat onnellisia itsess??n ja toinen toisessaan kaiken kurjuuden keskell?. N?hdess??n is?nn?n tilan, p??ttiv?t he olla ajatuksiaan h?nelle ilmottamatta siksi, kunnes asia sen vaatisi ja karttivat tarkasti kaikkea, mik? olisi voinut siit? tiedon hiiskaustakaan levitt??.

Er??n? p?iv?n? matkusti is?nt? Turkuun, jossa h?n viipyi pari viikkoa. Kotiv?ki luuli h?nen jo jossakin surmansa saaneen ja Lyyli vuodatti katkeria kyyneleit? h?nen t?htens?. P?iv?t p??st? p??h?n vartosi h?n h?nen tuloonsa aavistamatta, ett? se oli tuova muassaan h?nelle ikuisen onnettomuuden.

Lauvantaina iltapuolella saapui is?nt? viimeinkin kotia. Mutta h?n ei ollut yksin?ns?, vaan seurassaan oli er?s nuori mies omalla hevosellansa. Hannes oli kotona ja kiirehti hevosia riisumaan. Is?nt? oli hyvin humalassa eik? n?ytt?nyt h?nen toverinsakaan aivan selke?ll? p??ll? olevan. Hoiperrellen meniv?t he kammariin, j?tt?en hevoset Hanneksen huostaan.

"Nyt alkaa ensim?inen ukonilma el?m?mme ihanuuden kev??ll?," mumisi Hannes itsekseen, arvaten mik? vieras is?nn?n seurassa oli eik? h?n luulossaan pettynytk??n.

Tuskin oli h?n saanut hevoset pois, ennenkun is?nt? ilmestyi porstuan ovelle, kysyi Lyyli? ja k?ski h?nt? hakemaan puheillensa.

Lyyli oli mennyt Lepp?niemen kalliolle j?rven rannalle vihtoja tekem??n. Sen tiesi Hannes. Sielt? meni h?n h?nt? hakemaan. L?hestyess??n soi sielt? h?nen vastaansa iloisesti kaikuvan laulun s?veleet. Sanat h?n kuuli kyll?, mutta h?n ei niit? k?sitt?nyt, h?n tarkkasi vaan ??nt?, joka soi niin, kuin h?kiss? istuvan linnun, joka hetkeksi huomaamattansa unhottaa vankeutensa ja laulaa ilos?veleen, mik? pian kuitenkin muuttuu valitukseksi, joka saattaa kuulian syd?mmest? huokauksen nousemaan ja silmist? kyyneleet vuotamaan.

Kuullessaan laulun, seisahtui h?n miettim??n, menisik? ollenkaan h?iritsem??n armaansa kentiesi viimist? ilohetke?. Vastustamattomalla voimalla tunki h?nen p??h?ns? ajatus: "voi lintuseni! Viel? laulelet onnellisuuden kev??n? toivorikkaita liverryksi? tiet?m?tt?, ett? tuota pikaa saattaa tulla kaikki toivotut tuulen-tupasi maahan ruhjotuksi ja kentiesi viel? itse menehtyneeksi raunioiden alle." H?n ei voinut vastustaa kyyneleit??n. "Voi!" h?n huokasi, "kuinka monta kertaa soisin itseni vaikka mihin, saadakseni sinulle iloa ja onnea; miksi minua on ollenkaan!" H?n pid?tti kuitenki tunteitansa ja astui l?hemm?ksi. Lyyli havaitsi h?nen, lopetti laulunsa, juoksi h?nt? vastaan ja kysyi:

"Mik? sinun on t?nne saattanut?"

"Tulin sinua, armaani, hakemaan," vastasi Hannes.

"Joko is? tuli kotia?" kysyi Lyyli ?kki?.

"Jo," kuului vastaus, kuin maan alta.

"Mit? nyt on tapahtunut?" kysyi Lyyli s?ik?htyneen?, sill? h?n huomasi Hanneksen puheessa ja k?yt?ksess? jotain erinomaista. Hannes ei vastannut mit??n. Lyyli laski k?tens? h?nen kaulalleen ja sanoi: "Sano pian rakas Hannes! K?rsik??mme yhdess?, mit? on osaksemme tullut. El? salaa minulta mit??n. Sano, sano!"

"Ei mit??n, ei mit??n, armaani, ole erinomaista tapahtunut, min? vaan olen itsekseni surullinen," vakuutti Hannes. "Mutta k?yk??mme nyt kotia, is?si l?hetti minun sinua hakemaan," jatkoi h?n, mutta Lyyli kysyi kysymist??n siksi, kun Hannes ilmaisi ajatuksensa.

"T?h?n asti," lausui h?n, "olemme saaneet k?yd? rakkautemme tiell? ruusuilla, tuntematta niiden ter?vien piikkien pistoja jalkoihimme. Nyt tulee niiden aika."

-- "Mit? on tapahtunut, mit? tarkotat? Sano suoraan, min? en voi varrota enemp?? aikaa."

-- "Kyll? sanon. Is?si kanssa on nuori mies, jonka olen tuntevinani Katajan rusthollin poi'aksi M--n pit?j??st?. Lopun arvannet sanomattani."

-- "Eik? mit??n enemp???"

-- "Ei"

-- "Menn??n sitte kotia!"

Mutta Hannes n?ytti viel? estelev?n. H?n tahtoi jotakin viel? sanoa. Lyyli seisahtui sen n?hty??n.

"Voi Lyyliseni!" huokasi h?n, "kuinka sinua rakastan."

"Ja min? rakastan sinua!" kuiskasi Lyyli vastaan, "mutta tied?mmeh?n sen entiselt?kin, vaikka se aina tuntuu joka p?iv? uudelta ja sointuu syd?miss?mme suloisesti."

-- "Niin kyll?! Mutta min? rakastan sinua lii'an paljo, vet??kseni sinua kanssani onnettomuuteen, joka minun osakseni on maailmassa luotu. Min? tied?n, ett? is?si ei suostu kauppaamme hyv?ll?. H?n rakastaa rikkautta ja sit? vaatii h?n v?vylt??nkin, mutta min? olen k?yh?. Sen t?hden h?n ei huoli minusta. Olenhan kuullut h?nen usein kehuvan, miten rikkaan v?vyn h?n toivoo saavansa ja miten h?n halveksii k?yhi?."

-- "Mit? sitte tarkotat?"

-- "Min? pyyd?n, min? rukoilen sinua, j?t? minut, eri? minusta. Se on sinulle paljoa parempi. Min? taas, min? uhraan itseni sinun t?htesi, min? j?t?n t?m?n paikkakunnan!"

"Mit? sanot?" keskeytti Lyyli, "etk? rakasta minua sen paremmin kuin ett? olisit valmis hylk??m??n minun vastuksien t?hden ja pakenemaan paikkakunnaltakin. Oletko siis pett?nyt minua t?h?n asti?"

-- "Ei! Ei! Tuhat kertaa ei; sit? en ole tehnyt. Min? olen sinua rakastanut ja rakastan viel? nytkin enemm?n, kuin itse?ni. Sen t?hden juuri pyyd?n, jos sin? luulisit onnen tapaavasi minutta, niin el? ole minuun sidottuna. Min? tahtoisin mielell?ni el?? onnettomana, jos vaan sill? tiet?isin ansainneeni sinulle jotaki hyv??: Lyyli! El? saata itse?si minun t?hteni onnettomaksi."

-- "Jos sin? vaan minua rakastat, jota en ensink??n ep?ilek??n, niin olen onnellinen. Sinutta on el?m?ni synkk? ja vaikea; sin? olet minulle kaikki kaikessa. Minua ei voi sinusta eroittaa muut, kuin yksi ainoa ja se on -- kuolema! Jumalakaan ei erota kahta rakastavaista syd?nt? toisistansa; min? pysyn aina omanasi, jos sin? vaan et minua j?t?, vaikka emme saisi yhty? ennen, kun tuolla, tuolla, miss? kukaan ei en?? est? meit?, miss? kaikki vaan on rakkautta, miss? synti ei en?? est? puhtaan rakkauden aikomuksia. Haudan tuolla puolen tapaamme toisemme puhtaina ja viattomina, jos emme t??ll? maailmassa t?m?n er?n per?st?," ja rakastajat likistiv?t toistansa rintaansa vasten ja uudistivat siten jo ennen vannomansa ikuisen rakkauden liiton. "Min? my?s aavistan pahaa, mutta kiirehtik??mme jo kotia!" kuiskasi Lyyli.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet