Read Ebook: Some Observations on the Ethnography and Archaeology of the American Aborigines by Morton Samuel George

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 88 lines and 8165 words, and 2 pages

Translator: Emil Mannst?n

FABIOLA ELI KATAKOMBIEN KIRKKO

Kirj.

NICHOLAS WISEMAN

Suomentanut

Emil Mannst?n

Sortavalassa, Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike, 1902.

SIS?LLYS:

Ensim?inen Luku.

?iti ja poika.

Siirtyk??n arvoisa lukija ajatuksissaan vanhaan Roomaan, sen ajan kaikki hallitsevaan, ylpe??n ja mahtavaan maailmankaupunkiin, ja l?htek??n k?ym??n kanssamme sen katuja er??n? syyskuun p?iv?n? vuonna 302. Aurinko painuu mailleen, huikaisevan p?iv?n helle alkaa vaihtua suloiseksi vilpeydeksi. Eip? kummaa siis, ett? kohtaamme lukuisasti k?velij?it?, jotka p?iv?n tapahtumista puhellen ovat menossa Caesarin tai Sallustiuksen puutarhoihin.

Liittym?tt? n?ihin joukkoihin, suuntaamme me askelemme Mars-kent?ksi nimitetty? paikkaa kohden, joka sijaitsee seitsem?n kukkulan ja Tiber-joen rajoittaman tasangon v?liss?. T?lle kent?lle, jota ennen k?ytettiin p??asiallisesti leikkitaisteluihin ja sotaharjoituksiin, oli v?hitellen Rooman tasavallan aikoina rakennettu komeita yleisi? rakennuksia. Sitten kun Pompeius oli rakennuttanut teatterinsa Mars-kent?lle, valitsi Agrippa kohta sen j?lkeen paikan Panteoniansa sek? sen viereen ulottuvia kylpylaitoksiaan varten. Sit?paitsi yksityiset alkoivat ehtimiseen hommata rakennuksiaan kent?lle, jota vastoin my?hemmin, keisarinvallan alkuaikoina, kukkulat tulivat ylimyst?n kaupunginosaksi, jossa olivat komeimmat rakennukset. Niin oli esim. Palatinon kukkulalla Heron palatsin l?heisyydess? Circus Maximus; Esqvilinon kukkulan t?ytt?v?t Tituksen kylpyl?t, raketut "kultaisen talon" raunioille, ja Aventinon kukkulalla sijaitsivat Caracallan kylpylaitokset. Nyky??n, vuonna 302, samotessamme Rooman katuja, rakennuttaa keisari Diokletianus suurenmoisia l?mp?kylpylaitoksiansa Qvirinalin kukkulalle, v?h?n matkaa Sallustiuksen ?skenmainituista puutarhoista.

Talo, jota kohden suuntaamme askelemme, on Qvirinalin kukkulan l?heisyydess? ja t?ytt??, kuten tavallisesti patriisien asunnot siihen aikaan, melkoisen alan. Ulkoa p?in jokseenkin kolkko ja koristuksia vailla, on se sis?st? p?in sit? vieh?tt?v?mm?n n?k?inen. Tarvitsematta pelj?t?, ett? meid?t uskaliaina tungettelioina k??nnytet??n takaisin, k?yt?mme hyv?ksemme oikeutta ajatuksissa ja mielikuvituksessa viipym?tt? astua Atriumiin. Siihen kehoittaa meit? ulkopuolella oleva mosaikkiin sovitettu tervehdys "Salve" .

Kaikesta mit? ymp?rill?mme on, me huomaamme olevamme vanhan, rikkaan patriisiperheen asunnossa. H?mill?mme kaikesta t?st? suurenmoisesta komeudesta, emme oikein tied?, mihin ensiksi k??nt?? katseemme, komeihin pylv?sk?yt?viink? vaiko norsun luulla ja hopealla silailtuihin lepotuoleihin, it?maisista puista tehtyihin kallisarvoisiin p?ytiin, hienotekoisiin bysteihin, vaaseihin ja kaikenlaatuisiin taide-esineisin vaiko seiniin, joiden maalaukset viel? vanhoinakaan eiv?t ole v?riloisteestaan mit??n kadottaneet. Ennen kaikkea meit? sittenkin vieh?tt?? vesisuihku, joka johtuen Claudiuksen vesijohdosta Tuskulanon kukkulalta vaihetellen kohoaa ja laskeuu keskell? marmorilattiaa ja sitten p?listen putoaa punaisesta marmorista tehtyyn s?ili??n, hienolla vihmallaan virkist?en niit? ihmeen kauniita kukkia, jotka kauniissa ruukuissa versovat s?ili?n reunamilla.

Samoin kuin muissa ylh?isiss? taloissa ei t??ll?k??n puutu akkunakomeroita ja kuvapatsaita; mutta ei miss??n, ei maalauksissa eik? kuvapatsaissakaan, huomaa mit??n, mik? saattaisi mielt? loukata. Ett? joku onsikko siell? tai t??ll? on tyhj?n? tai joku taulu verhottu kankaalla, ei n?ht?v?sti johtune sattumuksesta.

P?yd?n ??ress? l?hell? fryygialaisia marmoripylv?it? istuu talon valtijatar, keski-ik?inen rouva. H?nen lempeiss?, jaloissa piirteiss??n kuvastuu k?rsimyksi?, joita h?nen usein tuskaisella tavalla on t?ytynyt kest??. Mutta ensi silm?yksell? n?kee my?skin h?nest?, ett? huolimatta menneitten murheaikojen muistosta ja siit? tuskan-alaisesta ilmeest?, jonka n?m? ajat ovat painaneet h?nen lempe?n-totisiin kasvoihinsa, niist? kuitenkin loistaa Jumalan rauha. H?nen yksinkertainen pukunsa eroaa silmiinpist?v?ll? tavalla h?nen ymp?rill??n vallitsevasta komeudesta; h?nen hiuksensa, joissa kiilt?? hopeas?ikeit?, eiv?t ole teeskennellen peitetyt; h?nen pukunsa on yksinkertaista kangasta, ilman muita kirjauksia ja koristeita kuin purppuranauha, n.k. segmentum, joka on h?nen leskeytens? merkkin?.

Koristimia ja jalokivi?, joita Rooman naiset niin halusta k?yttiv?t, ei h?nell? ole muita kuin yksinkertaiset kultak??dyt kaulassa; niihin on kiinnitetty jotakin, mik? h?nell? on k?tkettyn? leningin alle.

Suloinen, kunnianarvoinen on todella jalo Lucina, johon nyt katseemme pys?htyk??t. H?n on paraikaa ahkerassa ty?ss?, valmistaen hienoa k?sity?t??n, mutta kumminkin huomaa, etteiv?t h?nen ajatuksensa ole yksinomaan kiinnitetyt siihen. Jonkunlainen levottomuus on vallannut h?net. V?h?v?li? antaa h?n k?siens? lev?t? ja suuntaa katseensa milloin raskaaseen esirippuun, milloin aurinkoon tai jalustalla seisovaa vesikelloa kohti. N?ht?v?sti odottaa h?n jotakuta ja on huolissaan siit?, ett? t?m? niin kauan viipyy. Vihdoinkin, vihdoinkin kuulee h?n tutut askelet ja rient?? ilosta loistavin kasvoin odotettua vastaan.

Sittekun pitk?kasvuinen nainen oli syleillyt h?nt? ja h?n yht? syd?mellisesti oli vastannut Lucinan tervehdykseen, istahti poika h?nen jalkojensa juureen; mutta ?iti katsoo kerta toisensa j?lkeen rakastetun pojan kasvoihin niin hartaasti, kuin tahtoisi, h?n lukea niist? syyn pojan pitk??n viipymiseen. Onhan h?n ollut poissa koko tunnin yli m??r?tyst? ajasta. Poikanen puolestaan kohtaa ?idin kysyv?t? katsetta niin rehellisill? kasvoilla ja viattomalla hymyilyll?, ett? kaikki levottomuus silm?nr?p?yksess? katoo armaan ?idin rinnasta, ja h?n puhuttelee poikaa seuraavasti:

"Mik? on t?n??n saattanut sinut viipym??n niin pitk??n, poikani? Eih?n vain sinulle liene tiell? jotakin pahaa tapahtunut?"

"Ei suinkaan, rakas ?iti. P?in vastoin oli kaikki niin ihanaa, ett? tuskin rohkenen kertoa sinulle. Mutta minun t?ytyy se kuitenkin tehd?", jatkoi h?n, ja loi vain katseen ?itins? herttaisiin silmiin. "Tied?th?n, ett'en koskaan ole onnellinen, ett'en saata edes nukkuakaan, ennenkuin olen tyhjent?nyt syd?meni kokonaan sinulle. Kuten ?sken olen lukenut, oli skyyttalaisilla tapana joka p?iv? heitt?? uurnaan valkoinen tahi musta pallo aina sit? my?ten oliko p?iv? ollut onnellinen vai onneton. Jos minun pit?isi tehd? samoin, laskisin valkoisen tai mustan pallon aina sen mukaan, onko minulla ollut tilaisuutta kertoa sinulle kaikki mit? olen tehnyt vai ei. T?n??n tosin olen ensi kertaa kahden vaiheilla, saanko kertoa sinulle kaikki".

Lieneek? joku t?h?n asti tuntematon pelko synkist?nyt nyt ?idin kasvot?

Miten olikaan, poikanen tarttui h?nen k?teens?, painoi sen hell?sti huulilleen ja jatkoi:

"Ole huoleti, rakas ?iti; poikasi ei ole tehnyt mit??n, mist? voisi koitua sinulle surua. Sano ainoasti: tahdotko tiet?? kaikki, mit? t?n??n on minulle tapahtunut, vaiko ainoastaan syyn pitk?lliseen viipymiseeni?"

"Kerro minulle kaikki, rakas Pankratius", vastasi ?iti. "Ei mik??n, mik? koskee sinua, ole minusta yhdentekev??".

"Hyv? on", aloitti h?n. "T?m? viimeinen koulup?iv?ni on minulle ollut erikoisen runsas siunauksilleen ja samalla varsin merkillinen. Ensinn?kin min? sain palkinnon kirjoituksesta, jonka hyv? opettajamme Cassianus oli antanut meille aamutunneilla ty?ksi. Aineena oli: 'Oikean filosoofin tulee olla valmiin milloin hyv?ns? kuolemaan totuuden t?hden'. Toivoakseni ei ole v??rin, jos sanon, ett'en koskaan ole kuullut mit??n niin kylm?? ja tymp?isev?t? kuin ne kirjoitukset, jotka useimmat tovereistani lukivat julki. Mutta kuinkapa n?m? poikaparat olisivat voineetkaan toisin kirjoittaa! Mik?p? saattaisi taivuttaa heit? kuolemaan jonkin heid?n j?rjett?m?n katsantotapansa puolesta! Sen sijaan, mitk? ylev?t ajatukset valtaavatkaan kristityn mielen, kun h?n moista ainetta k?sittelee! Ja niin oli laita minunkin. Mieli t?ynn? kaikkea sit?, mist? minun on kiitt?minen sinun opetustasi ja esimerkki?si, kaikkea, mit? sin? ja is? olette el?m?ss?nne kokeneet, ryhdyin t?ydell? ihastuksella ty?h?ni. Samoin kuin Emmauksen nuorukaisten, paloi minunkin syd?meni kaiken aikaa kuin kirjoitin. Ja mitenk? olisi voinutkaan olla toisin laita minun, marttyrin pojan! Mutta kun sitten tuli minun vuoroni lukea kirjoitus julki, en voinut tunteitani salata. Filosoofi-sanan sijasta p??si suustani sana kristitty, 'totuus' sanan sijasta 'usko'. Ensi kerran hairahtuessani huomasin, mitenk? Cassianus kauhistui; toisella kerralla n?in kyynelen kiilt?v?n h?nen silm?ss??n, ja h?n k??ntyi puoleeni kuiskaten: 'kavahda itse?si, poikaseni; tarkat korvat kuuntelevat sinua.'"

"Pelk??np?, ett? oli", vastasi Pankratius. "Minulta ei j??nyt huomaamatta, ett? kun muut koulutoverini, jotka n?ht?v?sti eiv?t olleet sananvaihdostani huomanneet, ilmaisivat ??nekk??sti hyv?ksymisens?, Corvinus katseli minua synk?sti ja puri huultansa kiukusta".

"Kuka on se Corvinus, poikani, ja mist? johtuu h?nen vihansa?" kysyi Lucina.

"H?n on vanhin ja v?kevin, mutta my?skin tyhmin oppilas koko koulussa. Mutta seh?n ei ole h?nen syyns?. Miksi h?n minua kohtaan on niin nurjamielinen, sit? en tied?".

"Onko h?n my?s sanonut tai tehnyt sinulle jotakin?" kysyi viel? ?iti.

Yh? yltyv?ll? levottomuudella oli ?iti kuunnellut kertomusta ja kuiskasi tuskin kuultavasti: "Ja sinun vastauksesi, poikani?"

"Min? vastasin tyynesti, ett? siin? h?n pettyi; min? en tiet??kseni koskaan ollut tehnyt mit??n, mik? saattoi loukata h?nt? tai ket??n koulutovereistani; minun ei koskaan ollut juolahtanut p??h?ni esiyty? muita etev?mp?n?. Lis?ksi muistutin Corvinusta, ett? aina olin kielt?ytynyt antautumasnd face; a fact whichitoihin. Sill? aikaa olivat muut toverit ker??ntyneet piiriin ymp?rill?mme ja olivat n?ht?v?sti iloissaan, kun toivoivat pian n?kev?ns? verisen n?ytelm?n. Mutta kun minun aikomukseni sittenkin oli rauhallisesti poistua, astui Corvinus eteeni, tulipunaisena vihasta ja -- -- --". T?ss? keskeytti kertoja puheensa ?kisti ja jatkoi hetkisen kuluttua vapisevalla ??nell? ja kyynelten viljavina juostessa: "Min? en saata jatkaa, min? en tahdo kertoa mit? sitten seurasi".

"Jumalan ja rakkauden t?hden, jonka olet is?vainajallesi velkaa, ?l? salaa mit??n minulta", muistutti huolestunut ?iti, pannen k?tens? kiihtyneen pojan p??n p??lle. "En saa mink??nlaista rauhaa, ennenkuin olen kuullut kaikki. Mit? Corvinus sitten sanoi tai teki?"

Toinnuttuaan hiukan Pankratius jatkoi:

"Ja mit? teit sin?, poikani?" kysyi vapiseva ?iti tukehutetulla ??nell?.

T?m?n keskustelun aikana oli p?iv? nopeasti kulunut loppuun. Vanha naispalvelija astui hiljaa sis??n, sytytti lamput marmori-,ja pronssikandelaabreissa ja poistui sitten yht? ??nett?m?sti. Kirkas valo osui ?itiin ja poikaan. Molemmat olivat hetken aikaa juhlallisesti ??neti. Lucina oli vastannut pojan kysymykseen vain painamalla suutelon h?nen hehkuvalle otsalleen. H?nen syd?mens? oli ylen t?ynn?. Se, mik? sai h?nen syd?mens? heltym??n, ei ollut ainoastaan hell?? ?idinrakkautta, vaan silm?ili h?n jonkinlaisella iloisella ?idin-ylpeydell?kin ainoata, rakastettua lastaan. Ja kukahan voisi moittia h?nt? siit?, eritoten t?n? hetken?, moisten tuttavallisten ilmoitusten j?lkeen! Tahi oliko ehk? jalolla Lucinalla v?hempi oikeus siihen kuin Grakkhojen ?idill?, kun t?m? oikeutetulla ?idin-ylpeydell? muinoin osoitti h?mm?styneille roomalaisille poikiaan, nimitt?en heit? ainoaksi ja suurimmaksi aarteekseen! -- -- --

Mutta viel? on jotakin, mik? j?rkytt?? jalon Lucinan mielt?. Pojan taistelussa ja voitossa n?kee h?n todistuksen vuosia kest?neiden rukoustensa t?yttymisest?. Niinkuin h?n pojan syntymisest? asti oli pyhitt?nyt h?net Herralle, niin oli h?n my?skin hartaasti rukoillut, aina siit? asti kuin h?nen puolisonsa, jalo Qvintus, oli vahvistanut uskonsa marttyrikuolemallaan ja j?tt?nyt itkev?n lesken yksin kasvattamaan lasta, ett? kuolemaan saakka uskollisen is?n henki kahta runsaammassa m??r?ss? lep?isi pojan p??ll?. Ja eik? h?n p?iv?n tapahtumissa n?hnyt alkua palavan toivomuksensa ja rukoustensa t?yttymiseen? Eik? h?n juuri t?n? hetken? ollut autuaallisten ja samalla tuskallisinten aavistusten valtaamana? Eik? h?nen sielunsakin silm?n edess? tuo sankaripoikansa esiytynyt marttyrin? saman uskon puolesta, jonka t?hden h?nen urhoollinen is?ns? oli taistellut ja mennyt kuolemaan?

Miekkana kaiketi h?nen ?idin-syd?mens? l?pi tunki se ajatus, ett? Jumala, joka Abrahamilta vaati sen, mik? oli kalliinta, kenties h?nelt?kin vaatisi ainoan pojan uhrattavaksi; kaiketi h?nt? hirvitti t?mm?inen uhri -- mutta kuinka voisi h?n peruuttaa sen, mit? oli luvannut, mit? oli rukoillen pyyt?nyt! Nytkin, juhlallisen hiljaisuuden kest?ess?, h?n rukoili ja huokasi hiljaa, anoen voimia ja armoa itselleen sek? lapselleen, kunnes: "Herra, niinkuin sin? tahdot! Tapahtukoon sinun tahtosi!" purkautui h?nen syd?mest??n ja saattoi sen rauhoittumaan. Jumalan autuaallinen rauha kirkasti h?nen jalot kasvonsa.

Ja mit? sill? aikaa tapahtuu pojan mieless?, joka ei uskalla h?irit? juhlallista hiljaisuutta? Liikkuuko ehk? h?nenkin sielussaan aavistus siit?, mik? my?hemmin on kohtaava h?nt?? Ajatteleeko ehk? h?nkin sit? uhria, jota tullaan vaatimaan h?nelt?? Vai onko h?nell? ehk? aavistus siit?, ett? h?nen nimens? on tuleva ikuistetuksi kristityss? kirkossa, ettei ainoastaan yksi Rooman porteista tule kutsuttavaksi h?nen nimell??n, vaan ett? komeat templitkin sek? Tiberin varrella ett? muualla tulevat kantamaan h?nen nime??n; viel?p?, ett? h?n my?hemmin katolisessa kirkossa on saava sijan monien pyhimysten joukossa ja kalenterissa osaksensa p?iv?n , joka on pysytt?v? h?nen nimens? ikuisessa muistossa tulevien polvien keskuudessa? Se ei kuuna p?iv?n? olisi voinut johtua t?m?n n?yr?n kristityn pojan mieleen. Ja kuinkapa h?n kristittyn? olisi voinutkaan ylpeydell? ja itseens?-mieltymyksell? katsella voittoaan! Ei, ei koskaan! H?n kiitt?? sen sijaan Jumalaa, joka on auttanut h?net siihen.

Kun h?n vihdoinkin avasi silm?ns?, kohtasi h?n ?itins? hell?n, loistavan katseen; h?nen kasvonsa olivat Pankratiuksen mielest? melkein kuin enkelin. H?n ei olisi rohjennut avata suutaan. Mutta Lucina katkaisi juhlallisen ??nett?myyden ja aloitti, n?k?j??n syv?sti liikutettuna: "Poikani, vihdoin on koittanut p?iv?, joka on ollut hartaiden rukousteni esineen?; ik?v?iden olen odottanut hetke?, jolloin saisin varman tiedon niiden t?yttymisest?. Jumalan olkoon kiitos; se hetki on nyt tullut".

"Mit? se on, ?iti? Mit? min? sen asian suhteen olen tehnyt?" kysyi Pankratius h?mm?styneen?.

"Kuule, poikani. T?m? p?iv? on kuten tietty viimeinen koulup?iv?si. T?st? p?iv?st? astut sin? lapsen-i?st? nuoruuden- ja miehuuden-ik??n. Siit?, mit? olen kuullut sinun t?n? p?iv?n? kokeneen, uskallan p??tt?? sinun t?st?l?hin puhuvan ja toimivan miehen tavalla. Sin? et olisi voinut kirjoittaa ja puhua semmoisella ihastuksella velvollisuudesta kuolla, jos niin vaaditaan, uskon t?hden, ellet olisi voinut tehd? sit? syd?mellisest? vakaumuksesta".

"Aivan oikein, poikani. Ja ettes ainoastaan tied? sit?, vaan pyrit sen mukaan el?m??nkin, sen olet t?n? p?iv?n? teossa osoittanut. Jumala antoi sinulle armoa, niin ett? saatoit antaa anteeksi sille, joka oli ly?nyt ja pilkannut sinua. Sin? olet osoittautunut is?si t?ysi-arvoiseksi pojaksi".

"Oi, ?iti, rakkahin ?iti", huudahti poika syv?sti liikutettuna, "kuinka mielell?ni tahtoisinkaan kaikessa tulla is?ni arvolliseksi pojaksi! Oi, kuinka usein olen kuvaillut h?nt? mieless?ni yhdeksi 'siin? suuressa joukossa, jota ei yksik??n lukea taitanut, kaikista pakanoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielist?, seisovan istuimen edess? ja Karitsan edess?, valkeisiin vaatteisiin puettuina, ja palmut heid?n k?siss?ns?', niiss?, 'jotka suuresta vaivasta tulevat ja ovat vaatteensa pesseet ja ovat ne Karitsan veress? valaisseet'! Kuinka onkaan syd?meni riemuinnut moista pyhyytt? ajatellessani! Kuinka tulevatkaan siihen kuvaan katsahtaessa helpoiksi kaikki maalliset k?rsimykset, viel?p? vaellus pime?n kuolemankin laakson l?pi, tapahtuipa se vaikka v?kivaltaisenkin kuoleman kautta!"

"Riitt??, lapseni!" virkkoi ?iti kyynelsilmin. "Riisu nyt lapsuuden merkki kaulastasi, kaunistaaksesi itse?si jollakin paremmalla".

Kun Pankratius sen johdosta otti kultakuulan kaulastaan, jatkoi ?iti: "Is?lt?si olet perinyt korkean aseman ja suuret rikkaudet. Mutta sen, mink? olen pit?nyt kalliimpana perint?n?si, oivallisimman jalokiven, olen t?h?n asti s?ilytt?nyt sinua varten".

Ja h?n irroitti vapisevin k?sin kultak??dyt kaulastaan ja ripusti ne poikansa kaulaan. Pankratius huomasi nyt vasta pienen pussosen, jonka sis?ll? oli kuiva, verell? vahvasti tahrattu sieni. "Is?si verta", sanoi leski, kyynelten tukahuttamalla ??nell?. "Olen itse koonnut sen h?nen kuolinhaavastaan, kun valepukuisena seisoin h?nen l?heisyydess??n, h?nen k?rsiess??n kuoleman Vapahtajansa t?hden".

Syv?sti liikutettuna otti poika lahjan vastaan.

Toinen Luku.

Pakanallinen ylimys-asunto.

J?t?mme toistaiseksi ?idin ja pojan, siirty?ksemme toiseen, Qvirinalin ja Eskvilinon kukkulain v?liss? sijaitsevaan taloon. Sekin on tosin er??n patriisisuvun asunto, koti, joka rikkaudessa ja komeudessa isostikin voittaa Lucinan kodin, mutta sielt? tuulahtaa vastaamme aivan toisenlainen ilma kuin se, joka niin herttaisesti hiveli olentoamme talossa, mist? ?sken l?hdimme. Huolimatta lukuisista, harvinaisista taide-aarteista, joita on runsaasti kasattu is?nn?n asunnossa -- Fabius on h?nen nimens? -- huolimatta persialaisista matoista, jotka peitt?v?t lattioita, huolimatta kiinalaisista silkkikankaista sek? Indiasta ja Fryygiasta tuoduista kultakirjauksista, joilla huonekalut on verhottu, huolimatta monilukuisista, ihmetelt?vist? norsunluisista teoksista, jotka todistavat Indian valtamerensaarten asukasten k?tevyytt? -- huolimatta kaikesta loistosta, kaipaamme t??ll? sit?, mik? tekee jalon Lucinan kodin niin vieh?tt?v?ksi. Jumalan rauha ei asu t?ss? rikkaassa ylimystalossa. Se ei kuulu niihin asuntoihin, joista hurskas runoilija Spitta laulaa: "Oi, autuaita koteja, joissa sin? olet vieraana, Herra ja Vapahtaja Jeesus Kristus!" Talonomistaja on n?et pakana ja h?nen talonsa pakanallinen.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet