Read Ebook: La de Bringas by P Rez Gald S Benito

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 695 lines and 72846 words, and 14 pages

MIES JA NAINEN

Novelleja

Kirj.

L. ONERVA

Helsingiss?, Kustannusosakeyhti? Kirja, 1912.

SIS?LLYS:

Pikku tytt?j?

Elina Inkeri

Eronneita

Eri aikoina H?vitt?v?? voimaa Lohduttajat

N?ytt?m?-kuvitelmia

Yksin?isyys Autius

PIKKU TYTT?J?

Elina.

Elina kulkee ?itins? ja ?idin yst?v?tt?ren kanssa pitkin Berlinin katuja.

H?n on seitsem?ntoista-vuotias, vaalea, hento ja vilkas. H?n tiet?? olevansa siev? ja toivoo, ett? muutkin sen huomaisivat. Ja se huomataan kyll?. Sill? h?nest? s?teilee v??rent?m?t?n nuoruus ja v?lj?htym?t?n el?m?n harrastus. Ja h?n s?teilee kaikille, mutta eritt?inkin kaikille miehille. Koko h?nen olemuksessaan, h?nen vallattomasti peilailevissa silmiss??n, h?nen itsetietoisesti nytk?hteleviss? vy?t?isiss??n, jalan nousussa, suun hymyss?, on niin paljon vastapuhjennutta ihmisuteliaisuutta ja ilon ik?v??, rakkauden kurkoitusta, ihailun tarvetta ja onnen odotusta, ett? se vaistomaisesti pukeutuu keimailuun.

Kadulla ?iti ja yst?v?t?r kulkevat edell? Baedekerit k?dess?. Elina on aina t?h?n asti kulkenut tiukasti ?itins? k?sipuolessa, mutta nyt t?m? eilen saapunut yst?v?t?r on anastanut h?nen paikkansa ja h?n tuntee olevansa v?h?n kuin viides py?r? vaunussa.

Elina on aina v??r?ll? paikalla, joko liiaksi edell? tai liiaksi j?less?. Aina h?nt? huudetaan, opastetaan, torutaan ja valistetaan: "Miss? olet Elina? Katsopas tuota palatsia! Pane mieleesi t?m? muistopatsas! Ja t?m?n museon nimi! K?y silm?t auki, Elina!"

Ja Elina tottelee nyrpeill??n. Se on h?nest? kovin ik?v??. Kaikki kivitalot ja kivipatsaat ja taiteet ja tieteet ja tavarat ovat h?nest? ik?vi?. Ihmiset ovat paljon hauskempia. Kaikki muut paitsi h?nen oma seuransa. Ja h?n unohtuu taas hetken p??st? katsomaan jotakin kaunista poikaa tai uljasta univormua...

-- Elina, tuo on sopimatonta! neuvoo yst?v?t?r.

-- Ja miten sin? astut kantasikin linttaan! nuhtelee ?iti.

Elina kohauttaa loukkaantuneesti olkap?it??n. Mink?t?hden naiset aina olivat h?nelle niin pahoja ja miehet aina niin hyvi?? Miehille h?n aina kelpasi sellaisena kuin oli, naisille ei milloinkaan. Sen h?n saattoi huomata jo is?st??n ja ?idist??n ja kaikista muistakin. Miehet ainoastaan ymm?rsiv?t h?nt?, sent?hden h?n mieluummin olikin heid?n seurassaan. Siit? oli jo kotona aiheutunut monta kiivasta ottelua. Ja Elina oli ollut olevinaan enemm?n rakastunut kuin mit? todellisuudessa olikaan, oli nostanut pilviin asti ne muutamat ylioppilaat, joiden vuoksi h?nt? ahdistettiin. Kiusallaankin. Itsens? vuoksi vain, ei suinkaan heid?n. Mit? h?n heist?! Ylioppilaista! Olivathan he kyll? kilttej? poikia, mutta niin ylimalkaisia, niin samanlaisia, kehittym?tt?mi? ja sitten ainoastaan ylioppilaita. Korkeammalle toki t?ht?si Elinan kunnianhimo! H?n oli aina ollut salaa vakuutettu siit?, ett? h?nen el?m?ns? t?hti oli nouseva korkealle, ett? kerran joku oikein suuri mies oli rakastuva h?neen ja tekev? h?net kuuluisaksi kautta maailman. Mit? laatua t?m? suuri mies tulisi olemaan, siit? h?nell? ei viel? ollut selv?? k?sityst?. Mutta luultavasti joku taiteilija. Elina ei ollut koskaan viel? tuntenut ainoatakaan taiteilijaa, ainoastaan kuullut heist? paljon puhuttavan. Ja he olivat h?nelle korkeinta, jumalallisinta, mit? h?n tiesi. Jospa h?n kerran p??sisi heid?n seuraansa, tapaisi oikean taiteilijan! Se tapaaminen muodostuisi varmasti k??nnekohdaksi h?nen el?m?ss??n, avaisi portit kokonaan uuteen ihmemaailmaan, johonkin outoon, salaper?iseen ja py?rrytt?v?n onnelliseen.

Mit? enemm?n Elina miettii n?it? asioita, sit? varmemmaksi k?y h?n siit?, ett? juuri t?ll? matkalla on tapahtuva se suuri, ihmeellinen ja sanoin selitt?m?t?n. Kuka hyv?ns? tuntematon vastaantulija saattoi olla juuri se h?nelle m??r?tty satuprinssi, joka oli tekev? h?nest? unelmiensa prinsessan.

T?m? sis?llinen hurmiotila pingoittaa koko Elinan ulkomuodonkin tavallista itsetietoisemmaksi. H?n kulkee selk?kenossa, nen? ylpe?sti pystyss? ja h?nen silmiss??n on uneksitun onnen hohde.

-- Elina, mihin taas j?itk??n! huudetaan. Katso eteesi, ettet j?? vaunujen alle!

Ja Elina kiiruhtaa vastahakoisesti ?itins? viereen.

H?nen l?hell??n istuu nuori mies, joka koko ajan tarkastelee h?nt?. Elina huomaa sen. H?nen syd?mens? alkaa pamppailla aivan kuuluvasti. H?n vilkaisee vieraaseen syrj?silm?yksin ja piiloutuu taas nopeasti sanomalehtens? taakse. Sitten h?n kurkistaa uudestaan. Heid?n silm?ns? kohtaavat toisensa. Elina punastuu korviaan my?ten. H?nt? pelottaa ja huvittaa. T?m?h?n on jo seikkailua! H?n muistaa arvokkaisuuttaan, pyyt?? maksaa ja koettaa astua ulos niin vaivattomasti ja tottuneesti kuin suinkin, mutta h?n tuntee, miten vieraan katse polttaa h?nen poskiaan. Ja heti kadulle p??sty??n h?n kiiruhtaa pakoon juoksujalkaa kuin takaa-ajettu, tiet?m?tt? itse edes miksi.

Elinan rauha on mennytt?. H?nen ajatuksensa askartelee lakkaamatta tuon vieraan miehen ymp?rill?. Kuka h?n mahtoi olla? Varmasti joku taiteilija. H?nell? oli niin mustat, surulliset silm?t ja h?nen tukkansa harmahti jo ohimoilla, vaikka h?n viel? oli aivan nuoren n?k?inen. H?n oli varmaan hyvin onneton ihminen.

Aivan oikein. Vieras oli j?lleen siell?. Samassa p?yd?ss? kuin eilenkin. Elinan n?hty??n h?n kiinnitt?? h?neen j?lleen mustat, surulliset silm?ns? ja -- tervehtii. Elina ei tied?, vastatako vai ollako vastaamatta. H?n lent?? tulipunaiseksi, h?mmentyy, tekee ep?m??r?isen liikkeen p??ll??n ja koettaa n?ytt?? juhlalliselta. H?n tilaa j?lleen sanomalehden, mutta se osuu h?nen k?teens? v??rinp?in eik? h?n sit? edes huomaa...

Mutta h?n huomaa kyll? poistuessaan, ett? vieras nousee samalla kertaa, siirtyy h?nen p?yt??ns? ja ottaa k?teens? saman sanomalehden...

Elina ei ole erehtynyt. Vieras mies, joka h?nt? on katsellut, on todellakin taiteilija, tshekkil?inen runoilija. Eik? h?n ole katsellut Elinaa ollenkaan mink??n suurkaupunkilaisen naismets?st?j?n silmill?, vaan syv?ll? runoilija-hartaudella. Sill? kolmestakymmenest? ik?vuodestaan huolimatta h?n on viel? melkein yht? lapsellinen, koskematon ja arka kuin Elinakin. Mutta h?n on ollut paljon yksin ja sent?hden h?n tuntee itsens? vanhukseksi. Kovat kohtalot ovat aikoinaan saaneet h?net vet?ytym??n kuoreensa ja h?nen sielunsa pohjalla on paljon ihmisvihaa ja naishalveksuntaa. Ihmiset eiv?t yleens? her?t? h?ness? mielenkiintoa.

Elina muodostaa poikkeuksen. Heti ensi silm?yksell? huomaa h?n ihmeekseen l?mpi?v?ns?. T?m? vieras, valkea lapsi vieraalla maalla paistaa kuin jumalan aurinko suoraan h?nen routaiseen syd?meens? hyvyytt? ja kauniita ajatuksia. Ja h?nest? tulee v?hitellen h?nen jokap?iv?inen el?m?nvoimansa.

He tapaavat toisensa aina samaan aikaan samassa paikassa. He eiv?t sano mit??n, mutta he tiet?v?t tulevansa ainoastaan toistensa vuoksi.

Ja runoilija ajattelee:

Miksi me ihmiset olemme n?in ep?inhimillisi?, n?in sovinnaisia. Miksi en voi menn? h?nen luokseen ja sanoa: Eth?n sin? vieras olekaan, olethan sin? minua l?hemp?n? kuin kukaan koko maailmassa. Min? tahdon ainoastaan kiitt?? sinua siit?, ett? olet olemassa, ett? olet minun hyv? enkelini, ett? olet tehnyt minut paremmaksi ja onnellisemmaksi ja maailman ymp?rill?ni kauniimmaksi... Miksi en voisi niin tehd?? Onhan h?n lapsi...

Vihdoin er??n? p?iv?n? h?n tekee niinkuin on ajatellut. Kaikki k?y kuin itsest??n. Ja runoilija selitt??, ettei h?n tarkoita mit??n pahaa, ett? h?n on niin yksin ja ett? Elina on h?nen sielunsa ilo...

Ja Elinasta se on aivan luonnollista.

Sitten he tapaavat toisensa joka p?iv?. Ja Elina k?ytt?? tuhansia tekosyit? p??st?kseen pujahtamaan yksin kaupungille.

Runoilija odottaa h?nt? aina uskollisesti. Ja Elina piilottaa pienen k?tens? yst?v?ns? suureen kouraan ja tuntee itsens? turvalliseksi. T?ten he vaeltavat k?si k?dess? kuin lapset keskell? miljoonakaupungin h?lin??.

V?list? he my?s vet?ytyv?t jonkin museon hiljaisiin k?yt?viin. Ja runoilija puhuu silloin suurista taiteilijoista ja suuresta taiteesta, h?n mainitsee nimi?, h?n innostuu ja l?mpenee. H?nell? on suoranainen v?litt?misen tarve. H?n n?ytt?? Elinalle kirjastot ja lukusalit, kirjoittaa h?nelle muistiin parhaimmat aikakauskirjat, sanomalehdet ja kirja-uutuudet, tekee h?nelle listan n?ytelmist?, joita h?nen on n?ht?v?, konserteista, joita h?nen on kuultava. Ja sitten h?n puhuu viel? paljon el?m?n murheesta ja kauneudesta, yksin?isyydest? ja vapaudesta.

Elina vain kuuntelee. Tai ei oikeastaan kuuntelekaan. Nuo asiat eiv?t liikuta h?nt?. H?n ajattelee omia asioitaan ja peitt?? puuttuvan mielenkiintonsa vaillinaisen kielitaitonsa varjoon. H?n ajattelee sit?, miten h?n parhaiten voisi miellytt??, millainen hymy ja silm?ys kulloinkin on annettava, jotta se tekisi edullisimman vaikutuksen, millaisen hatun h?n seuraavana p?iv?n? ottaisi sen ja sen puvun kanssa ja miten h?n sitten kampaisi tukkansa, jos h?n ottaisi sen hatun...

Tshekkil?inen on todellakin hyvin rakastunut. H?n tahtoisi joka hetki olla Elinan l?hell?. Ja silloin kun h?n ei n?e t?t?, h?n kirjoittaa. Ei mit??n erikoista, ainoastaan: "Sin?, sin? Elina, minun pieni prinsessani, minun valkea lintuni pohjoisesta, minun suloinen lapseni, auringons?teeni, sin?, sin? Elina..."

Elina nyrpist?? nen??ns?. Miten yksitoikkoista ja typer??! Ei edes runoja! Mahtoiko h?n ollakaan mik??n oikea runoilija. Ylioppilaatkin osasivat kirjoittaa paremmin.

H?nen tekee mieli kiihottaa h?nen rakkauttaan. Her??v?n naisellisuutensa varmalla vaistolla h?n valehtelee: "Sin? olet minun ensim?inen rakkauteni, ensim?inen, joka ymm?rr?t minua, t?h?n asti olen ollut niin yksin, niin yksin..."

Mutta mit? varmemmin Elina tuntee, ett? runoilija on t?ydellisesti h?nen vallassaan, sit? oikullisemmaksi h?n k?y. H?n j?nnitt?? h?nen hermojaan kaikilla mahdollisilla tavoilla, ei vastaa kirjeisiin, j?? pois sovituista kohtauksista, mutta tekee koko ajan mieless??n tili? siit?, kuinka paljon h?nell? on varaa kiusata, silti kadottamatta...

T?m? lemmenleikki saa ?kki? odottamattoman lopun. Elinan tarkoista varokeinoista huolimatta sattuu kerran kuitenkin niin onnettomasti, ett? h?n tshekin k?sipuolessa joutuu ?iti??n vastaan keskell? katua.

Syntyy hirmuinen kohtaus.

?iti itkee, yst?v?t?r itkee, Elina itkee.

-- Katututtavuuksia! nyyhkytt?? ?iti.

-- Kuinka voitkin tuottaa ?idillesi n?in suurta surua! nuhtelee yst?v?t?r. N?et nyt, millaisia ik?vyyksi? tuollaisista seikkailuista johtuu. Ja pahempaakin voisi tapahtua...

-- Pahin on se, ettei tapahdu mit??n! tiuskii Elina. Min? en kest? sellaista! Minulla on ik?v? teid?n kanssanne. Kaikki naiset ovat niin pahoja! Min? en tule toimeen ilman miehi?!

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet