Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: A History of Nineteenth Century Literature (1780-1895) by Saintsbury George
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1055 lines and 165797 words, and 22 pages
UNIKKO JA OHDAKE
Kirj.
Jalmari Kara
Helsingiss?; Kustannusosakeyhti? Kirja, 1913.
Oy Weilin & G??s, Helsinki.
SIS?LLYS:
Kulku-Kalle. Tuulasvalkea.
Kultainen h?m?h?kki. Upoksissa. Is? Giuseppe.
Kostaja. Ristily?nti. Lauri Kesto.
KULKU-KALLE.
Notkon yksin?inen torppa oli syv?ll? korvessa, sen tien varrella, jota kyl?l?iset kulkivat kaupunkiin. Kyl??n oli noin nelj?n kilometrin matka ja kaupunkiin l?hes kaksi penikulmaa.
Oli my?h?inen helmikuun ilta. Ulkona oli kova pakkanen ja tuuli ajeli tuiskulunta hankiin hukkuneiden aitojen yli. Notkon tuvassa paistoi em?nt? leipi?. Tyt?r kutoi kangasta, vanha ruotuvaari kurisutteli penkill? piippunys??ns? ja renki loikoi s?ngyss? juritellen hiljaa jotakin rekilaulua. Vaivainen kattolamppu tuikutti kangaspuiden l?hell? ja hiillos hehkui paadella, leivinuunin edess?.
Etehisess? kuului joku t?mistelev?n lunta jaloistaan. Ovi aukeni naristen, kylm? ilmavirta sy?ksyi tupaan ja tulija astui sis??n pys?htyen kynnyksen luo. H?m?r?ss? ei saattanut erottaa muuta kuin h?nen pitk?n vartalonsa ??riviivat.
-- Hyv?? iltaa, toivotti h?n hiljaa.
-- Iltaa, iltaa, em?nt? uunin vierest? vastasi, -- vieras k?y peremm?lle, t?ss? sopisi k?si? l?mmitell?.
Tulija astui uunin luo. H?n oli nuori, tummaverinen ja laihakas mies. Yll??n oli h?nell? ohut, kulunut takki, ja kun ei h?nell? ollut kintaita olivat h?nen k?tens? sinert?v?t ja kylm?st? kankeat. Mit??n virkkamatta ojensi h?n k?tens? hiillosta kohden ja hieroi niit?.
-- Mist?s kaukaa vieras tulee? kysyi em?nt?.
-- Kaupungista... Olisi kyl??n aikomus.
-- Vai kyl??n. Ei lie vieras t?m?n paikan ihmisi?, kun ei tunneta?
-- Ei.
Ja vieras jatkoi hetken kuluttua:
-- Seh?n min? olen se Kulku-Kalle, jos em?nt? on sattunut kuulemaan.
-- Kyll? on kuultu. Vai se.
Senj?lkeen vallitsi tuvassa ??nett?myys. P?re, jonka em?nt? oli uuniin kurkistettuaan pist?nyt muurinrakoon, risahteli hiljaa palaessaan karstalle. Kangaspuut kolahtelivat tahdikkaasti; silloin t?ll?in k?h?hti vaari penkill?. Vieras l?mmitti k?si??n sivulleen katsahtamatta.
-- N?ink?h?n t?ss? saisi y?t? olla? kysyi h?n vihdoin k??ntyen em?nt??n p?in.
Em?nn?n katse oli ep?ilev? ja ter?v?.
-- No ilke??h?n ihmist? on tuollaiseen jumalanilmaankin ajaa, mutta kyll?h?n t?ss? on kovin huonoa tilaa. Meill? on tuo vaarikin, ja miehet ovat ahtaneet kiukaan niin puita t?yteen, ettei sinnek??n sovi.
Vieraalle oli em?nn?n ep?luulo tuttua, ja h?nell? olisi ollut vastaus valmiina. Olisihan h?n voinut sanoa, ett? kulkija tyytyi mielihyv?ll? viett?m??n penkill?kin y?ns?, tai muuta semmoista. Mutta em?nn?n puhuessa olivat h?nen silm?ns? osuneet kangasta kutovaan tytt??n. Heid?n katseensa olivat kohdanneet, ja tyt?n silmien kirkkaus oli saanut l?mpim?n laineen vierim??n l?pi h?nen ruumiinsa. H?n muisti ennest??n nuo viattomat kasvot, joiden hipi? oli harvinaisen hieno ja ilme avuton kuin lapsen. Ja em?nn?n sanat olivat jo unehtuneet kun h?n j?lleen k??ntyi hiillosta kohti.
Syntyi ??nett?myys. Em?nt? riensi tuvasta. Ja tuijottaessaan hiilien v?rin??n muisteli vieras sit? heikkoa punaa, joka ?sken oli s?v?ht?nyt tyt?n kasvoille ja joka ei ollut j??nyt h?nelt? huomaamatta. Ja yht?kki? ei h?nen mielens? en?? tehnytk??n j??d? torppaan y?ksi. Mit?p? h?n vasten em?nn?n tahtoa pyrkisi, viel?h?n kyl??nkin ehtisi. H?n kumartui ja k??ri toisen housunlahkeensa yl?puolelle polvea. Polvessa oli veres haava, jonka siteen? oli vain mit?t?n tilkku ja joka ei n?ytt?nyt ollenkaan hyv?lt? kylmettymisen takia.
-- Sattuisikohan olemaan jotakin kankaanpalaa? On polveni hiukan huonossa tupussa, kysyi vieras hiljaa.
Tytt? katsahti kangaspuilta.
-- Hyv?nen aika! Mik?s polveen on sattunut?
-- Kirves luiskahti.
-- Ohhoh!... Kyll? sidett? saa.
Tytt? nouti liinaisia tilkkuja.
-- T?ss? olisi.
Ja h?n kumartui alas ja ojensi jo k?tens? auttaakseen, kun sormus v?l?hti h?nen silmiins?. S?ps?ht?en veti h?n k?tens? takasin ja tunsi punastuvansa. Se suututti h?nt?. H?pesik? h?n sormustaan, h?pesik? n?ytt?? sit? tuollaiselle? Ja melkein vihaisena vilkasi h?n kulkijan kasvoihin, joilla h?nen mielest??n kiiti tuskin huomattava h?iv?hdys.
-- Kiitoksia, neiti. Kyll? min? itse saan, sanoi vieras ja sitoi huolellisesti haavansa.
Tytt? riensi omettaan puhutellakseen ?iti??n, sill? eih?n mitenk??n voinut ajaa haavottunutta ihmist? tuollaiseen y?h?n. Ja h?n saikin ?itins? my?ntym??n, mutta kun he palasivat tupaan, ei vierasta siell? en?? ollut. Vaari tiesi h?nen heti tyt?n j?lkeen l?hteneen.
Jollain tavoin pettyneen? tytt? istahti penkille ja katseli j??kukkia, joita pakkanen oli ruutuun muodostanut. Kulkija viipyi viel? h?nen mieless??n, ja h?n antoi kuvitelmien synty? ja raueta. H?n muisti viimekes?isen, leppe?n illan kyl?n keinulla, miss? h?n Kulku-Kallen oli tavannut. H?n oli silloin ollut herramaisemmin puettuna, eik? ollut n?ytt?nyt ensink??n hullummalta. Kun toiset olivat laulaneet, oli Kalle vaan ??nett?m?n? keinuttanut ja ollut kuin nukuksissa. Kalle oli istunut h?nt? vastap??t?, ja kun h?nen puolensa joskus oli noussut hyvin korkealle, oli Kalle alhaalta selk?kenosiltaan heitt?nyt katseen, joka oli ollut niin uneksiva ja ep?m??r?inen, ett? oudot tunnot olivat l?ik?ht?neet mieless?; ei edes k?rkev?? sanaa ollut voinut heitt?? tuolle totiselle nukkujalle.
Kun sitten oli l?hdetty pois, ei h?n saattanut muistaa n?hneens? Kallea. Mutta ver?j?n luona, josta mets? alkoi, oli Kalle seisonut aitaa vasten liikkumattomana ja yksin??n.
-- Eik? matka tunnu pitk?lt? yksin kulkea? oli Kalle kysynyt.
-- Tokko tuo kahden lyhenisi, oli h?n vastannut.
-- Ei edes taida pelottaa, ett? pahat ihmiset ahdistaisivat?
-- Eiv?t nuo ennen ole ahdistelleet, elleiv?t nyt, oli h?n tylysti vastannut.
Kalle oli nostanut hattuaan ja j??nyt paikalleen. Mutta h?n, muistelija, oli jatkanut matkaansa kiirein askelin, apein mielin, ja, ik??nkuin toisen toivomuksesta, pel?ten.
Kulkijapoika n?ki kulkeissansa kukkivan orvokkikukan. Katsella saa, mutt' ei omistaa se on kulkijapojan lupa.
Niin oli h?n kuullut Kallen kauempana laulavan ja ihmetellyt, miksi h?n keinulla oli koko ajan vaiennut, vaikka osasi laulaa. Koko kotimatkan oli Kalle ollut h?nen mieless??n.
Sittemmin oli h?n kysellyt, mik? mies se semmoinen oikeastaan oli ollut, mutta kukaan ei ollut tiennyt juuri enemp?? kuin nimen. Kuului joskus kouluja k?yneen, pystyv?n moneen ty?h?n ja oleskelevan talvisin kaupungeissa, kes?isin maalla.
My?hemmin oli kaikki unohtunut. Ja uutena vuotena oli h?n mennyt kihloihin Yl?talon rikkaan pojan kanssa. Mutta nyt oli h?n j?lleen n?hnyt saman katseen... Olikohan Kalle huomannut h?nen sormuksensa? Kenties. Mutta eip? ollut mit??n virkkanut siit?... "Neiti n?kyy kihloissa olevan, ei kai pahaksi pantane, jos kulkijakin onnittelee", niin olisi kai moni h?nen sijassaan sanonut... Tai ehkei huomannutkaan?... Mutta, hyv?nen aika, mit?s h?n nyt sit? pohtii... Mokoma kulkija, vaikka varas olisi. Jumala ties, minne nytkin oli l?htenyt...
Tuvassa oli yh? hiljaista. Ainoastaan nukahtanut renki kuorsasi, ja vaari kurisutti piippuaan. Em?nt? otti rieskansa uunista, koputteli kypsyytt?, taittoi palan, maistoi ja antoi vaarillekin.
Add to tbrJar First Page Next Page