Read Ebook: A History of Nineteenth Century Literature (1780-1895) by Saintsbury George

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1055 lines and 165797 words, and 22 pages

Tuvassa oli yh? hiljaista. Ainoastaan nukahtanut renki kuorsasi, ja vaari kurisutti piippuaan. Em?nt? otti rieskansa uunista, koputteli kypsyytt?, taittoi palan, maistoi ja antoi vaarillekin.

-- Hyvi? riehkojahaa em?nt? on haannu, sanoi vaari, joka ei osannut ??nt?? s-kirjainta.

Kun kukaan ei vastannut, uudisti vaari kovalla ??nell?:

-- Hyvi? riehkojahaa em?nt? on haannu, kun min? hanon.

Oli kaunis kes?kuun sunnuntai kun Jaakko Yl?talo pahatuulisena asteli kotiver?j?lt? Koivum?elle p?in. Kevyt tuuli lehautti h?nen sieramiinsa kukkien tuoksua, auringon kimallus hyppelehti pienten ristiaaltojen harjoilla, ja ruispelto lainehti kuin kellanvihre? j?rvi. Mutta Jaakko ei huomannut ymp?rill??n olevaa kauneutta. Sit? paitsi pohti h?n alituisesti samaa asiaa, vaikka h?n olikin t?ysin selvill? siit?.

Se oli siis totta! Kyl?eukot olivat per?lt?kin oikeassa juorutessaan Notkon Helmist? ja Kulku-Kallesta. Ja kuitenkin oli Helmi Jaakon morsian.

Kulku-Kalle oli koko kev?ttalven oleskellut kyl?ss?, ja viimeiset pari viikkoa oli h?n ollut Yl?talossa, Jaakon kotona, t?iss?. Siis rakastaja sulhasen renkin?. Mutta vasta muutamia p?ivi? sitten oli Jaakon korviin osunut se huhu, ett? Kalle teki ?isi? retki? Notkon torpalle. Jaakko ei ollut ensink??n uskonut juttuun. Tunsihan h?n Helmin, h?n, joka itse oli toisinaan pyrkinyt tyt?n aittaan, mutta aina saanut semmoisen katseen, ett? oli muistanut. Ja ?mm?hupakot saattoivat uskoa, ett? joku kulkijapahanen oli tehnyt sen, mik? h?nelle oli ollut mahdotonta. Tuo juorupuhe oli kuitenkin vienyt h?nen iloisuutensa, ja kun h?n oli tarkemmin ajatellut, oli h?n huomannut, miten omituinen Helmi oli h?nelle ollut viimeaikoina... Jaakko oli salavihkaa tarkastellut Kallea ja toisinaan keih?st?nyt h?neen katseensa n?hd?kseen h?nen syd?meens?. Mutta Kallen kasvoilla oli ollut h?nelle ominainen ik?vystynyt ilme, ja rauhallisena oli h?n juritellut laulujaan. H?n oli ollut iloinen, jos toiset olivat iloisia olleet, vastannut, jos oli kysytty ja kysynyt, kun itse oli tietoja tarvinnut. Ja Jaakon mieless? oli her?nnyt salainen kateus, jolle h?n oli ylimielisesti hymyillyt, mutta jonka olemassaoloa h?n ei ollut saattanut kielt??. Parina iltana, Kallen l?htiess? kyl?lle, oli Jaakon mieli tehnyt seurata j?lki?, mutta h?n oli kuitenkin h?vennyt alentua sellaiseen ja oli ennemmin uskonut kaikki valeeksi. Olihan Kalle kev?ttalvesta saakka oleksinut n?ill? tienoin, eik? siis mitenk??n ollut mahdollista, ett? suhde n?in kauan oli pysynyt salassa... Tai ehkei se muille salainen ollutkaan kuin yksin sulhaselle?... Ja Jaakko oli alkanut ep?ill? Helmi? ja raivonnut omassa itsess??n kuin mielipuoli. Mutta Kallea kohtaan oli h?n pakottanut itsens? entist? yst?v?llisemm?ksi.

Mutta nyt oli kaikki selvinnyt:

Illalla olivat he Kallen kanssa laskeneet verkot, ja kun Jaakko aamulla oli kavunnut tallin parveen her?tt??kseen Kallen mukaansa niit? nostamaan, oli omituinen tapaus sattunut. Kun h?n nimitt?in oli nyhk?ssyt Kallea, oli t?m? k??nn?ht?nyt heiniss? ja k?rsim?tt?m?n n?k?isen? nurissut: Helmi sin?... ?l? viitsi... ?l? viel? aja pois. Senj?lkeen oli h?n j?lleen nukahtanut. Nuo sanat olivat naulanneet Jaakon liikkumattomaksi kuin patsaan. H?n muisti nytkin el?v?sti tuon hetken. H?n oli kuullut hevosen p?rskin?n ja unisen jalkain muuton tallista ja p??skysten visertelyn katolta, h?n oli n?hnyt pitk?n, kultaisen juovan heinill?, jonka sein?nraosta pujahtanut p?iv?ns?de oli heitt?nyt, mutta h?nen ajatuksensa olivat ik??nkuin seisahtuneet. Ja kun h?n hiukan oli tointunut, oli h?nen mielens? tehnyt sy?ksy? nukkujan p??lle, mutta h?nelt? oli puuttunut voimaa ja h?n oli kiiruhtanut ulos ja itkenyt ja kiroillut haikean kiukun vallassa. H?n oli nostanut yksin verkot, ja kun h?n oli palannut kotiin, oli Kulku-Kalle seisonut ver?j?ll? paperossi hampaissa. H?n oli rient?nyt tervehtim?tt? ja raivon vallassa Kallen ohi ja tuntenut t?m?n ter?v?n katseen niskassaan.

N?it? miettien tuli Jaakko Koivum?elle. Alempana, suurten puiden siimeksess?, tukkipojat pelasivat hoitoa. Kuului sekavia ??ni? ja pelaajien sanoja: "Kerta kiinni! Lappu lis??! Viel? ukko pokalle! Kaksi sili?t? ponssaria. Heivaa itsellesi. Korpi rojahti" j.n.e. Jaakko tuli heid?n luokseen, istahti v?linpit?m?tt?m?n? joukkoon ja liittyi peliin. H?n pelasi uhkarohkeasti, voitti v?liin, mutta menetti taas tuossa tuokiossa voittonsa.

Hetken kuluttua saapui Kulku-Kallekin paikalle, ja Jaakon tuli paha olla. H?n olisi tahtonut l?hte?, mutta ei saanut sit? tehdyksi, ja ilke?n tunteen valtaamana pelasi h?n yh? hurjemmin. Mutta kun Kulku-Kallelle sattui ty?, pani Jaakko ainoastaan pieni? summia kiinni ja h?visi tahallaan, huulilla halveksiva hymy.

-- Taitavat pelata porukassa saman talon miehet, huomautti muuan tukkilainen.

-- Ei ensink??n. Mutta is?nn?n ei sovi pelata renkins? rahoja, vastasi Jaakko pilkallisesti.

Tuskin huomattava v?rih?iv?hdys kulki Kallen kasvojen yli ja h?n p??tti n?ytt??, ettei raha h?nellek??n sukua ollut, kuten tukkipojat sanovat. Ja kun sitten Jaakko oli ty?miehen? ker?nnyt suuren summan eteens?, pani Kalle kaikki kiinni, aikoen menett?? tahallaan. Sattumalta sai h?n kaksikymment? yksi, siis voiton pelin. Ensin aikoi h?n viel? ottaa kortin, "k??nt?? mets??n" itsens?, mutta nopeasti h?n muutti mielt??n ja pisti hymyillen rahat taskuunsa. Kun h?n viel? toisen kerran oli sill?tavoin vienyt Jaakon edest? suuren summan, nousi Jaakko kiukusta kalpeana ja kiroillen, sill? rahattomana oli h?nen erottava pelist?.

-- Kyll? minulla on lainata, huomautti Kalle yst?v?llisesti ja hiljaa.

Jaakko kiristi hampaitaan eik? vastannut.

Jaakko teki l?ht?? ja houkutteli kaikin voimin pois koiraansa, joka makasi Kulku-Kallen jaloissa. Mutta Vahti nosti vain p??t??n, eik? noussut. Jaakko kutsui sit? yh? vihaisemmin ja k?vi kiukkuisena sit? niskaan kiinni. Se oli Vahdin mielest? kuitenkin liikaa, ja raivokkaasti karkasi se is?nt?ns? k?teen.

-- Saatana, s?hisi Jaakko yli ?yr?ittens? suuttuneena. H?n tarttui koiran alaleukaan ja nyk?si toisella k?dell??n yl?leuasta. Leukaluut v??ntyiv?t sijoiltaan. Koira kiemurteli maassa tuskissaan, ja vihlova ulina tulvi sen kurkusta.

Syntyi hiljaisuus, ja kauhu vaelsi raakojen miesten parvessa. Kulku-Kalle nauroi syd?mens? pohjasta. H?nen kasvonsa olivat valkeat kuin liitu.

Vihdoin voimakas tukkijunni potkasi raudotetulla korollaan el?imen p??n m?s?ksi. Jaakko meni jo kauempana.

Paria p?iv?? my?hemmin astuskeli Kulku-Kalle verkalleen kaupunkiin p?in. H?n teki muuttoa muille seuduille, sill? t??ll? alkoi maa jo polttaa jalkojen alla. H?n oli osannut l?hte? Yl?talosta ennenkuin h?net oli siihen suorastaan pakotettu, ja nyt kulki h?n hitaasti mets?tiet?, uudet vaatteet p??ll?, herramaisen n?k?isen?.

Joelta, mets?ntakaa, kuului tukkipoikain laulu:

Hyv? olen korttia pelaamaan, hyv? tappelemaan ja juomaan. Hyv? olen likkoja riiaamaan, mutta huono heit? kotia tuomaan.

Ja t?n kyl?n ?mm?t, nappulan?nn?t kupparit ja noidat...

Kalle saattoi erottaa sanat ja h?n hym?hti itsekseen. Sill? lailla, juuri sill? lailla. ?mmien hampaissa h?nkin oli ollut...

Tuuli suhisi puissa ja taivas vet?ytyi pilveen. Jokunen pikkulintu tirskahteli lepiss?, joiden lehdet himme?sti kiilsiv?t. Kalle koetti olla mit??n ajattelematta. Olihan h?n tehnyt p??t?ksens?, mit? siis maksoi vaivaa mietti?...

Sen pienen torpan hiilloksessa ma k?si?ni l?mmittelin... Siit? asti ne torpan tytt?? sanovat mun heilakseni.

Se p??si h?nelt? kuin vahingossa, ja h?nt? suututti, ett? oli laulanut sit?. Sill? sanat olivat tehdyt kuin h?nt? varten, ja koko kev??n oli t?m? ollut h?nen mielilaulunsa. Mutta nyt t?ytyi sen unohtua, sill? h?nen tarinansa oli lopussa.

Kuitenkaan ei h?n voinut est?? menneiden tapahtumain johtumista mieleens?. H?n muisti pyryisen illan Notkon torpassa ja viel? toisenkin talvi-illan, jolloin h?n oli tuonut Helmi? reess??n palatessaan kaupungilta hein?n myynnilt?. Silloin olivat he istuneet ??nett?min?, h?n edess? ja Helmi taampana, ja oli ollut niin hiljaista, ett? palok?ren kirkuna oli miltei pel?stytt?nyt... Sitten, vappuna, oli kaikki tapahtunut...

Nyt oli heid?n onnensa tullut ilmi ja Kalle huomasi parhaaksi per?yty?. Mit?p? h?n t??ll? en??, rikkomassa kihlattujen v?li?, sit? ei h?n tahtonut. Eip? h?n tavotellut sit?, mik? ei ollut h?nt? varten. Olihan el?m? t?m?n kev??n hemmotellut h?nt?, ja h?n tyytyi niin v?h??n ja osasi v?isty?...

Viel?k?h?n poikkean sis??n, ajatteli Kalle l?hetess??n Notkon torppaa. Eik? olisi viisainta vet?yty? pois sanaa sanomatta? Siten her?tt?isi vihan tyt?n syd?mess? ja kaikki k?visi helpommin.

Kuitenkin poikkesi h?n sis??n.

-- Saisikohan jotakin juotavaa, pyrkii jano tulemaan k?velless?? sanoi h?n tervehditty??n.

-- Laskepas Helmi kaljaa. -- Kaupunkiinkos matka pit??, kun on niin uusissaan? kysyi em?nt?.

-- Sinneh?n sit? nyt ensin ja sitten edemm?s.

Kaljatuoppi Helmin k?dess? vavahti. H?n antoi sen Kallelle ja kiiruhti ulos.

-- Taitaa olla mieless? muutto koko kyl?st??

-- Sep? se. Johan nyt on aikakin.

Kalle kiitti em?nt?? ja j?tti hyv?stit.

Mutta portailla, sein??n nojaten, seisoi Helmi silmiss? kyynelsumu. Kalle pys?htyi h?nen eteens?, tahtoi sanoa jotakin, mutta kurkkua kuivasi, eik? sanoja l?ytynyt. H?n tuijotti hetken, astui pari askelta, katsoi viel? kerran taakseen ja silmiin kohosi sameus, joka himmensi ymp?rist?n. Sitten painoi h?n hatun syvemm?lle p??h?ns? ja riensi pois kiirein askelin...

Tuuli alkoi puhaltaa kovemmin ja taivas synkkeni yh?. Tunnelmat vaihtuivat h?nen mieless??n nopeasti, mutta h?nen oli mahdotonta ajatella. Kun h?n oli p??ssyt Pitk?j?rven kohdalle oli tullut niin h?m?r? kuin syksyll?. H?nt? v?sytti. H?n heitt?ysi rantakalliolle pitk?kseen kalliokielojen sekaan. Tuulessa maksaruohot v?r?hteliv?t. Kellokukat ja koiranputket huojuivat kovasti sivummalla, ja aallot pauhasivat kallion juurella. Kulku-Kalle makasi p?? k?sien varassa ja vihelsi voimainsa takaa. H?nen katseensa oli t?hd?tty kauas Pitk?j?rven ulapalle, mist? h?m?r?nkin l?pi vilahteli aaltojen valkeat kuohut.

TUULASVALKEA.

Sirkka hiipii pime?n tullen kotikoivikon l?pi Kaunisniemen rantakalliolle. H?n melkein taistelee tuota hiipimist??n vastaan, sill? onhan se aivan turhaa, ja h?n varoo synnytt?m?st? ??nt?, vaikkei mit??n pelk??mist? ole. Syd?n sylkytt?? ja hengitys tihenee, ja kun h?n p??see perille, istahtaa h?n kalliolle aivan veden l?helle, katselee, kuuntelee. On pime? elokuun y?, eik? hiiskahdustakaan kuulu. Yll? on syv?, sininen taivas ja taivaalla jokunen t?hti, jokunen kirkas t?hti, joka v?r?hdellen heiastuu j?rven tyynest? syvyydest?.

Tuulasvalkeaako h?n taas on tullut katsomaan? Sit?k? h?n odottaa joka hetki, koska niin tuijottaa Viuhan rantaan, Viulu-Vallun kotirantaan? Ei, ei ollenkaan. Luontoa h?n vaan tahtoo ihailla, mit?p? h?n Vallusta. Ja h?n k??nt?? silm?ns? toiselle suunnalle ja unohtuu ajatuksiinsa.

Kyll?h?n h?n on huomannut Viulu-Vallun l?hentelyt. Senh?n on paljastanut moni ep?m??r?inen liike, joka on ik??nkuin j??nyt kesken, ja moni syrj?katse Vallun syvist? silmist?, joissa hehkuu alituisesti kuin kuume. Ja kyll?h?n h?n Vallun arastelun saattaa ymm?rt??. Valluhan asuu is?ns? kanssa pieness? m?kkipahasessa ja soittelee kyl?ll?, mutta Sirkka on rikkaan Kaunisniemen ainoa tyt?r... Kun se Vallu on sellainen juoppo ja renttu, sen paitakin on usein likainen ja takki rikki, mutta vartalo sill? on kuin ruhtinaalla. On kai siksi joutunut hunningolle kun jo nuorena ?itins? menetti. T?ihin ei siit? liioin ole, mutta soittaa se osaa ja ivata ja suurennella. Liek? aivan viisaskaan, kun ?isinkin kulkee metsiss? tai j?rvell? ja yht?kki? yltyy laulamaan kuin pasuuna?...

Vastarannalla v?l?ht?? ja sitten taas sammuu... Vallu on siis kuitenkin l?htenyt... Hetkeen ei n?y mit??n, Sirkan syd?n vain ly? kiihke?mmin...

V?hitellen alkaa tuli pilkottaa. Se suurenee, mutta kaislat est?v?t sen selv?sti n?kym?st?. Se kasvaa hitaasti, muuttuen sipulin muotoiseksi ja alkaa liikkua... Heikko kolahdus kuuluu yli veden, airon kolahdus varmaankin.

Tuulasvalkea, Vallun tuulastuli! Venett? ei n?y, eik? miest?. Vain suuri, tulinen sipuli liikkuu hitaasti eteenp?in, ja vedess? kuultaa sen kuva. Kaikki on tyynt? ja juhlallista. Ei ??nt?k??n. Tuulasvalkea kulkee...

Eip? Vallu v?lit? siit?, ett? tuulastus on kielletty?. H?nelle ei kukaan lakia lue, kun h?nell? on niin ter?v? kieli. Eik? kukaan haluakaan, h?nh?n soittaa.

Sirkka on levoton ja h?nt? l?mmitt??. T?t? kai h?n onkin tullut katsomaan, aivan kuten toissa iltanakin, my?h?iseen y?h?n. Mutta silloin kulki Vallu aivan h?nen ohitseen, hiljaa meloen, sill? kallion kohdalla on syv??, eik? siin? voi tuulastaa. Eik? h?n huomannut. Ja miten olisikaan, sill? eih?n h?n voinut n?hd? pime??n. Pian katosi k?ren -- taa...

Sirkka vaipuu niin ajatuksiinsa, ettei huomaakaan, ennenkuin tuulasmies on aivan l?hell?. Nyt saattaa jo erottaa aluksen ja miehen. Tervasten ritin? kuuluu ja vesi v?reilee l?pikuultavana veneen ymp?rill?. Sirkka aikoo ensin poistua, mutta j?? kuitenkin. N?keek?h?n nyt, vai meneek? taas ohi?... Ei huomaa... Ohi meloo... Oksa risahtaa Sirkan alla...

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet