Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Brood of the Dark Moon (A Sequel to Dark Moon) by Diffin Charles Willard
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1277 lines and 56281 words, and 26 pages
Historiallinen romaani
Kirj.
SANTERI IVALO
WSOY, Porvoo, 1911.
SIS?LLYS:
Verkalleen selkeni ilma lumimyrskyn j?lkeen. Viel? tohisi tuuli kuusten latvoissa, viel? se juoksutti kuivaa lunta pitkin piha-aukeata, mutta sen vihainen viima oli jo talttumassa ja paksupilvinen, harmaja taivas seestyi kalpeana ja ik??nkuin arkaillen j?rven takaa, suven kaukaiselta rannalta.
Mutta kun tuo harmaja sarastus ehti kuusten latvain ylitse valaisemaan vanhaa talonpaikkaa, niin se ik??nkuin oudoksuen viiv?hti myrskyn aikana muuttunutta maisemaa katsellessaan. Eiv?th?n olleetkaan siell? en?? elantopaikat entiset, eih?n kohonnutkaan en?? tuvanharja eik? sen olkikatto kinosten keskelt?. Talo oli poissa ja poissa oli sen vierest? omettakin ja suippop?? kota ometan kupeelta. Tiet? ei n?kynyt m?elle eik? saunanrantaan, piha oli autio ja eloton, -- se oli kaikki kuin ??nett?m??n kuolemaan kangistunutta. Talttuva tuuli kohisi vain hiljaa umpeen pyryttyneell? pihalla, viskaten viel? silloin t?ll?in tuprahtavia lumia kinoksesta t?rr?tt?v?in, hiiltyneiden hirrenp?iden peitoksi.
V?hitellen valkeni kuitenkin ??net?n, autio piha-aukea. Silloin kuului sen keskelt?, kaivon luota, yht?kki? kumea, venytetty tohahdus, jonka kaiku monistui viereisess? kuusikossa. Se oli raskas huokaus, joka tuskana kohosi rotevan miehen rinnasta.
Mies siin? n?et seisoi kumarana pyry?v?ll? pihalla, k?dell??n kaivon kanteen nojaten, mutta seisoi siin? nietoksessa niin liikahtamatta, ettei h?nk??n aluksi ollut kangistuneesta maisemasta el?v?ksi olennoksi erottautunut. Luminen turkki retkotti rinnalta auki ja takaraivolle oli kohonnut lammasnahkainen naapukka, jonka alta kiertyneet hiukset takkuisina valahtivat kasvoille. Mutta noilta miehen karkealuisilta kasvoilta kuvastui sanomaton h?t?. H?nen suunsa ammotti auki ja h?mmentynyt oli katse h?nen silmiss??n, kun h?n hievahtamatta tuijotti yhteen kohti, kaivon kupeelle, alas kinokseen.
Siin? h?nen edess??n makasi puolittain viel? lumen peitt?m?n? pieni vainaja. Se oli noin kymmenvuotias poika. Melkein ylisill??n se siin? makasi, hennot nyrkit piikkospaidan rinnukseen puristuneina, ja ruskeatukkainen p?? retkotti hervotonna kinoksessa. Tukassa oli viel? paksusti valkoista lunta, mutta rinnan kohdalle oli lumi hele?npunaiseksi j??tynyt.
T?t? pient? vainajata katsomaan oli mies siihen kuin liikkumattomaksi j?hmettynyt. H?n oli viskannut konttinsa, jousensa ja kantamuksen mets?n riistaa sustensa viereen ver?j?lle, sitten oli h?n k?vellyt kierroksen aution pihan ymp?ri -- j?list? se n?kyi -- ja niin oli h?n pys?htynyt t?h?n kaivon luo. Kinoksesta pilkoittaneen vainajan oli h?n kaivanut lumesta n?kyviin, eik? h?n nyt saanut katsettaan siit? irti. Vihdoin h?n kumartui ja karkea koura laskeutui hiljaa hivelem??n tuota py?re?t?, sile?t? poskea... Se oli kylm? kuin j??. Ja toinen, viel? raskaampi huokaus l?hti nousemaan kumartuneen miehen rinnasta, nousemaan niin vihlovana, ett? se tuntui t?ytt?v?n koko aution luonnon m??r??m?tt?m?ll? kaiholla. Ja k?he?n? kuiskeena seurasivat sit? sanat:
-- Poikani, poikani, tappoivat!
Hell?sti tarttui h?n tuohon hentoon ruumiiseen, nosti sen kinoksesta kaivon kannelle ja karisti lumen pois sen paljailta jaloilta. Pakoon n?kyy lapsi l?hteneen pyrkim??n tuvasta, kun sen tuohon kaatoi armoton keih?s. Siin? se nyt makasi kaivon kannella, rauhaisa ilme pehmeill? kasvoillaan, ja sen viereen j?i yh? is?kin liikahtamatta seisomaan, yksin autiossa luonnossa.
Niin seisoi h?n siin? viel?, kun kaksi hiestynytt? hiiht?j?? laski rinnett? my?ten alas mets?st? ja pys?htyi h?nen suksiensa viereen ver?j?lle. He saapuivat sanattomina, ik??nkuin jo tuntien tullessaan, mink? h?vityksen he perill? kohtaisivat. Mutta tuokioksi n?ytti kumminkin tuo h?vityksen n?k? j??dytt?v?n jalan m?ystimeen ja k?den sauvan varteen ja hengityst?kin salpasi raunioista viel? nouseva, katkera kyd?n k?ry. Heid?n hakevat katseensa harhailivat hetkisen melkein tylsin? yli lumipeittoisten kek?leiden, mutta pys?htyiv?t sitten keskipihalle, tarttuen siell? kumarana seisovaan mieheen. Ja vanhempi hiiht?jist?, pitk?nhuiskea, harvapartainen ukko, nousi suksiltaan ja astui verkalleen kaivolle:
-- Kiitos Maarian, sin? Manu toki el?t, virkkoi h?n harvakseen. -- Mutta miten on laita toisten? Oletko tavannut heist? ket??n?
-- Olen... t?ss?... vastasi ontolla ??nell? Manuksi puhuteltu, p??t??n tulijaan k??nt?m?tt?. Ukko oivalsi, ett? miehen kaikki aistit olivat kiintyneet siihen vainajaan, joka h?nen edess??n lep?si, ja h?n virkahti hiljaa:
-- Katalat, tappoivat lapsesi!
-- Ainoani...
Kumarassa seisonut mies oikasihe nyt yht?kki? suoraksi ja k??ntyi vanhukseen p?in. H?n loi melkein s?ik?ht?v?n katseen ymp?rilleen, tapahtuneen h?vityksen j?lkiin, n?ytt?en nyt vasta ik??nkuin her??v?n tajuamaan, mit? todella oli tapahtunut. H?nen kankeiksi j?hmettyneet kasvonsa elpyiv?t v?hitellen, ja ik??nkuin nyt vasta l?yt?en sanoja pakahtuneen syd?mens? kauhulle tarrasi h?n vanhuksen k?sivarteen ja huudahti melkein kuin raivostuneena:
-- Is?, mit? t?m? kaikki on? Kuka poltti kotimme ja tappoi lapseni... kuka ja miksi? -- Ja aivan kuin h?t??ntyneen? h?n jatkoi: -- Kaikki oli rauhallista, kun toisaamuna l?ksin takamaille. Mit? t??ll? nyt on tapahtunut?
Vanhus seurasi poikansa katsetta, joka siirtyi rauniosta toiseen, ja h?n vastasi:
-- Sodan j?lki? n?et t?ss?. Vainolainen on k?ynyt, on jo osannut H?meen maillekin.
Vanhus l?hti astumaan tuvan raunioita kohden. Mutta raskaalta tuntui h?nest? nyt kahlata kotipihan poikki. T?m?n talon oli h?n nelisenkymment? vuotta sitten perustanut t?nne Vahvaj?rven korpeen, Savon ja H?meen asutusten v?limaille; miehuutensa ja voimansa vuodet oli h?n raatanut t??ll?, raivaten korpeen ensimm?isi? halmeaukeita ja niit? v?hitellen laajentaen. T??ll? oli h?n kasvattanut ymp?rilleen monilukuisen perheen, jonka toiset j?senet jo tosin olivat vuorostaan hakeneet itselleen omia uutisasutuksia viel? kaukaisemmilta syd?nmailta, mutta jonka kantajoukko kumminkin oli t??ll? pysynyt h?nen ymp?rill??n. Se oli ollut onnen ja rauhan koti, -- tuossa olivat nyt sen kodin rauniot, siin? sen perheen pirstaleet!
Siksi oli vanhuksen nyt niin raskasta kahlata kotipihallaan. ?kki? h?n kuitenkin kiirehti askeleitaan. H?nen toverinaan saapunut toinen, nuorempi, hiiht?j? oli n?et jo rient?nyt raunioille tutkimaan h?vityksen j?lki?, ja h?n sielt? nyt huudollaan ukkoa kiirehti. T?m? nuorukainen -- melkein poikaselta h?n viel? n?ytti varreltaan niinkuin kasvoiltaankin -- oli lumen alta entisen tuvan oven kohdalta keksinyt tutun kaulahuivin liepeen. H?n kaivoi siin? kinosta syvemm?lt?, ja jo p??si h?nelt? valittava huudahdus:
-- Is? on t??ll? tapettuna! P?? on murskattu...
Vanhus ehti siihen avuksi, ja yhdess? nostivat he hangelle vainajan, vanhuksen pojan, nuorukaisen is?n. Valtoinaan valuivat vedet poikasen poskille. Siihen siirtyi mies kaivon luotakin, oman vainajansa vierest?, ja h?nen silm?ss??n vaihtui surun tuskainen ilme v?hitellen vihan verestykseksi, -- h?nen veljens? oli t?m? vainaja. Mutta ukko, joka oli tuokioksi kuin murheen murtamana kokoon vaipunut, h?n nyt yht?kki? hytk?hti ja virkkoi pelottavan aavistuksen pist?m?n?:
-- Ent? toiset, ent? talon naiset! Miss? on ?itisi, Viljo, ja miss? Marketta, tytt?raukka...?
-- Ovatkohan surmanneet ?idinkin? valitteli nuorukainen keh?n vierustaa kopeloiden.
-- Hakekaamme...!
Pitk?n rupeaman teki siin? kolme miest? surullista ty?t? hiiltyneiden raunioiden v?liss?, hakien lumen alta omaistensa ruumiita. He kaivoivat pihan kinokset pitkin ja poikki, purkivat rauniot, etsiv?t aitovieret. He hakivat saunan, joka vainolaisilta oli rantaan j??nyt polttamatta, ja aitan, joka lymyili loitompana m?ell?. He eiv?t puhutelleet toisiaan, tuskin sanaa ty?ns? ohessa vaihtoivat, eik? valitusta en?? kuulunut heid?n huuliltaan.
Mutta ei l?ytynyt j?lki?k??n talon muista el?jist?. Ei perhe ollut en?? suuri ollutkaan Vahvaj?rven uudistalossa, senj?lkeen kun rutto siell? edellisen? talvena oli riehunut, vieden lapset talon kahdesta perhekunnasta, kahdelta veljekselt?, sek? silt?, joka nyt makasi hangella vainajana ett? silt?kin, joka verest?vin silmin loi lunta siin? vieress?. Vanhemmalle veljeksist? oli rutto toki s??st?nyt vaimon ja pojan, Viljon, joka siin? nyt is??ns? suri. Mutta nuorempaa velje?, Manua, oli surma viel? kovemmin kolhaissut. Se oli kaatanut h?nelt? yhteiseen hautaan kolme lasta ?itineen, -- ainoastaan yksi poika, is?n silm?ter?, oli j??nyt henkiin. Ja t?m? nyt makasi kylm?n? kaivon kannella.
Armoton oli ollut taudin koura, verinen nyt vainolaisen. Ja raskas aavistus syd?mess??n hoki vanhus hiljaa kinosta kaivaessaan:
-- Marketta, kuopukseni, veiv?tk? sinut orjakseen...?
Mets?tuvassa oli n?et nousevan polven keskess? kasvanut viel? tytt?, Lauri-is?nn?n nuorin lapsi, h?nen ja h?nen vaimovainajansa jo vanhetessa syntynyt. T?m?, kotinsa p?iv?npaiste, oli nyt h?nkin kateessa. H?nt? hakeakseen juuri ukko hankia kaivoi, sill? olisipa h?n mieluummin suonut tyt?n l?yt?v?ns? vainajana, kuin j??nyt siihen tietoon, ett? h?net ovat raa'at ry?st?j?t vieneet mukaansa. H?n haki mets?nrinnan, purki hein?suovankin, turhaan. Halli-koiransa tapasi h?n halkopinon vierest? kirveen surmaamana, aidan luota kaivautui esiin lehm?n verinen vuota, mutta ihmisist? ei l?ytynyt en?? j?lki?k??n. Ja masentunein mielin saapuivat hakijat, yksi toisensa j?lest?, takaisin kaivolle, johon he istuivat lep??m??n pienen vainajan viereen.
-- Ry?st?neet ovat ?itini, niin virkahti nuorin joukosta, Viljo, jolta h?nelt?kin ty?n varrella kyyneleet jo olivat kuivuneet ja jonka lapsenkasvot nyt ik??nkuin karkenivat ja kovettuivat.
-- Se on karjalaisten tapoja, huoahti vanhus. -- Miehet tapetaan, naiset vied??n orjiksi.
-- Karjalaisiako siis olivat ry?st?j?t, kysyi nuorukainen. -- Luulin heit? Ven?j?n v?eksi.
-- Karjalaisia tai ven?l?isi?, ehk? molempia, niit? samoja rajantakaisia ne ovat olleet, jotka viime vuosina ovat ry?stelleet Savonkin kyli?.
Tuokion hankeen tuijotettuaan lis?si ukko:
-- Onhan niiden h?vitysretkist? kuulunut Savostap?in humua t?nne meid?nkin puolelle, ja viime vuosina on t?t? kauttakin pakolaisia monta kertaa kulkenut, mutta ennen eiv?t ry?st?j?t toki ole uskaltaneet ulontua mets?taipaleen taa. Nyt tulivat.
Lauri-ukon ja nuoren Viljon n?in hiljakseen tarinoidessa oli Manu taas j??nyt seisomaan poikansa ruumiin eteen. H?nen kasvoihinsa pingoittui siin? ter?v? juova; suru ja viha n?yttiv?t h?nen mieless??n kamppailevan. V?hitellen p??si viha voitolle; sit? v?risi jo h?nen ??nens?, kun h?n hetken kuluttua virkkoi:
-- Ihan mielinm??rink? saivat t??ll? vainolaiset el?m?id?? Miss? olitte silloin tekin is?? Milloin ne tulivat?
H?n itse oli ollut pyyntiretkell? et?isemmill? er?mailla, mist? nyt juuri oli palannut poltetulle talolle, eik? h?n viel? tarkemmin tuntenut, mit? kaikkea sill?v?lin oli tapahtunut. Hiljaisella ??nell? kertoi nyt h?nelle vanhus:
-- Eilenaamulla ne tulivat, p?iv?n noustessa. Me olimme Viljon kanssa silloin jo ansoilla niinkuin ainakin. Pime?ll? jo olimme mets??n hiiht?neet ja rihmat koettuamme palailimme kotiin halmeen laitaa... silloin sen n?imme. Vierasta v?ke? pelmusi pihalla.
-- Arvasitte vieraat, -- ettek? hiiht?neet kohti? Manu kyseli n?in kiihtyneen?, melkein nuhdellen. Mutta vanhus vastasi rauhallisesti:
-- Ensi ajatukseni oli tietenkin hy?k?t? kohti, pelastamaan edes lapset, poikasi ja Marketan. Katselin vesakosta: suksikeih?st? oli kuin mets?? ahteella ja hoilaus kuului pitkin pihaa. Mutta talonv?ke? ei n?kynyt en?? ket??n.
-- Ehk?p? eliv?t kuitenkin viel?, -- oi, jospa eilisaamuun olisin ehtinyt kotiin!
-- Tuossa makaisit nyt poikasi vieress?.
-- Anna makaisin, kiivaili Manu. -- Siin?p? mieluummin olisinkin, mutta muutamia koirankuonolaisia olisin toki ehtinyt nujertaa. Mit?p? nyt on meid?nk??n hengest?mme en??!
Nyt ter?sti jo vanhuskin v?h?n ??nens?, pojalleen vastatessaan:
-- En omaa henke?ni ajatellut min?k??n, enp? viel? Viljoakaan. Sys?sin jo sukseni vesakosta, vaan per?ytin ne taas. Heimoani muistin. Mietin, mik? mahtoi olla vainolaisten matkan m??r?, ja arvasin, ett? H?meen rintamaita he nyt ovat l?hteneet ry?st?m??n. Kun en kyennyt omaa talokuntaani pelastamaan, en henkeni hinnallakaan, niin p??tin pelastaa toki Sysikorven h?vitykselt?. Oikasimme alas ahon l?ntist? rinnett?, viem??n kirkolle sanaa, ennenkuin sen vainolainen itse toisi, -- jospa olisi meillekin varoitussana Savosta p?in saapunut!
Add to tbrJar First Page Next Page