Read Ebook: What happened to Inger Johanne as told by herself by Zwilgmeyer Dikken Young Florence Liley Illustrator Poulsson Emilie Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1119 lines and 49672 words, and 23 pages

PIETARI S?RKILAHTI

Historiallinen romaani

Kirj.

SANTERI IVALO

WSOY, Porvoo, 1913.

SIS?LLYS:

Rantakyl?n pihoilla hel?htiv?t rautakellot, kun siell? pimeist? navetoista vasta laskettu karja teutaroi, karaten rajuna kodan ja ver?j?n v?li?. Ensi kerran olivat elukat t?n? kev?taamuna p??sseet talvisista kytkyist??n ja k?mpel?sti hypellen nauttivat ne nyt vapaudesta ja valosta.

Mutta talonv?et, jotka ver?j?lt? katselivat tuota tolkutonta laukkaa, eiv?t viel? laskeneet lehmi??n mets??n. He odottivat ensiksi sit? saattuetta, joka verkalleen laskeusi laitimmaisen rantatalon kujosia kohden m?ntym?elt?, mink? takaa kuului kirkonkellon yksitoikkoinen kumahdus.

Sielt? l?heni n?et ristinkantov?ki. Se seisahtui kujansuuhun siunaamaan viel? ruskeanpuhuvia ruislaihoja ja vasta tehtyj? toukosarkoja, ja rantaan asti kaikui sielt? pyylev?n pit?j?npapin oluensamea ??ni, kun h?n, pientareella avop?in seisten, luki latinaista rukousta ja sulki kev?isen kasvun pyhimysten suojelukseen. Vasta siin? virren viritetty??n laskeutui laulava saattue taloon p?in. Edess? pit?j?n lukkari pitk?ss? kirkkoviitassaan, kantaen korkeaa riukua, jonka p??ss? notkui ristiinnaulitun kuva, ja lukkarin rinnalla suntio, joka toisella k?dell??n heilutti savustusastiaa ja toisella varoi vihkivesimaljaa l?ikkym?st?. Heit? seurasivat papit puettuina laahustaviin, valkoisiin, v?lj?hihaisiin messupaitoihin, joita polviin asti peittiv?t kirjavat kasukat. Kirkkoherran ja kappalaisen j?less? k?veli viel? kolme nuorta hengenmiest?, jotka s?estiv?t virkapappien virtt? ja siten ylensiv?t juhlamenojen vaikutusta. Lopuksi liittyi t?h?n hengelliseen kulkueeseen kyl?n sarkapukuista v?ke?, miehi? ja naisia ja avojalkalapsia, jotka seurasivat toukojen siunaamista talosta taloon, samalla kuokkiakseen ristiruokia.

-- Jo tulevat, tilaa tehk??!

-- Ver?j? auki! Miss? paimenet?

-- Alas lapset aidalta!

Niin k?vi kuiskiva komento, sillaikaa kun virsik?s saattue teki kierroksen talon ymp?ri pys?htyen vihdoin ver?j?lle, jossa esipappi heti ryhtyi vihkivedell? priiskoittamaan mylviv?? karjaa, rukoillen pyh?? Blasiusta ja pyh?? Katariinaa varjelemaan sit? mets?npedoilta ja taudeista ja pahansuopain ihmisten elkeist?. Suntio heilutti, aidalla seisten, imel?lt? h?yr?ht?v?? savustustaan lehmi? kohden, jotka suurin, kirkkain, mutta tylsin silmin mulkoilivat tuota outoa, hulmuliepeist? joukkoa. Mutta kun lukkari ojensi ristiriukunsa sarvip?iden ylitse ja koko v?kijoukko pappien mukana lyyh?hti polvilleen, silloin ottivat elukat, h?nn?t suorina, uuden laukan omettaa kohden, jonka ovi p?iv?n kunniaksi oli pihlajanvarvuilla reunustettu. Ainoastaan leve?otsainen sonni j?i etukumaraisena ja kankein polvin vastaanottamaan pappien loppusiunauksen.

Nyt vasta ajoivat paimenet kiroilta siunatun karjan suurella melulla mets??n. Papit ja lukkarit astuivat korkean kynnyksen yli matalaan tupaan, miss? heille tarjottiin ruokaa ja olutta sek? antimet kotiinkin viet?viksi.

Nuo kolme nuorta pappia, jotka juhlajoukossa olivat saapuneet taloon, eiv?t kuitenkaan kauan viipyneet ristiruoilla. He riisuivat porstuassa messupukunsa, hyv?steliv?t pit?j?npappeja ja laskeutuivat rantaan v?kijoukon v?litse, joka nyt tyhjenneell? pihalla odotti toukoretken jatkumista toisiin taloihin. Nuorukaisia varten oli siin? jo varattu venhe, joka virsujalkaisen saattomiehen soutamana pian l?ksi loittonemaan kyl?st?, mink? toisissa rantataloissa karja viel? teutaroi ja mylvi, odottaen kev?ist? vapauttajaansa, ristinkantojoukkoa.

P?iv? paahtoi helteisen herttaisesti, melkein uuvuttavasti; keltaisessa kev?ttervassaan kimalteleva venhe kuvastui tyyneen j?rven pintaan. Per?ss? istuva lyhyenl?nt?, tanakkaruumiinen pappi, joka huoparimella tottuneesti auttoi soutajaa ja samalla tarkkana v?yl?n tuntijana ohjasi venheen saarien ja niemien lomitse, oli laskenut kuumentavan, tasalakeisen barettilakkinsa polvelleen ja j?tti leve?t, terveenpunakat kasvonsa auringon vapaasti haudottaviksi. H?n oli ?sken kehottanut vastassaan istuvia tovereitaan avustamaan sountia alahangan airoilla, mutta kotvan kiskottuaan olivat n?m? jo j?tt?neet aironsa lep??m??n.

-- Laiskottaako, virkahti per?mies hym?ht?en. -- Teill? onkin molemmilla niin korkealla polvet, ettei j?? airoille tilaa.

-- Eik? ole kiirett?k??n, vastasi toinen, hoikkasempi, sovittaen taas airoa venheeseen.

-- Miksei ole kiire, Mikko, vastasi h?nen vieress??n istuva pappi. -- Pit??h?n meid?n toki ehti? Laukkoon ainakin r??pi?isiin.

-- Kiireempi on sinullakin, Pietari, Turkuun kuin Laukkoon.

Nuo alahangan soutajat, joiden mustat latuskalakit varjostivat venheen per?puolen, olivat vartaloltaan toistensa n?k?iset: molemmat pitk?nhuiskeat ja hoikkaluiset, niin ett? heid?n oli todellakin vaikea pieness? venheess? saada tilaa pitkille koivilleen. He olivat sukulaismiehi?, mutta sit? ei voinut kasvoista n?hd?. Toisella heist?, Pietarilla, joka ilmeisesti oli vanhempi, olivat kasvojenpiirteet kovat, ja h?nen leukansa oli niin leve?, ett? sen luut pullistuivat yl?s korvain alle. Suu oli h?nell? suurenlainen, mutta huulet kapeat ja kuivat, -- h?n olisi ollut melkein synk?nn?k?inen kasvoiltaan, ellei niiden ankaruutta olisi lievent?nyt silmien eloisa, hyv?nsuopa hymy. Toinen sit?vastoin oli kaunis mies. Maisterilakki varjosti hienotekoisia, melkein naisekkaita kasvoja, ja h?nen silmiss??n, jotka tarkkasivat tervalaidan kuvan taittumista veteen, n?ytti asuvan uinailijan surumielist? mietiskely?.

-- Niin, todella, Turkuun palaa jo mielemme, virkahti Pietari vakavammin. -- Pianpa sinne nyt p??semmekin, joskin mutkan kautta, p??semme ty?h?n ja taisteluun!

Punakaksi ahavoittunut per?mies katseli kauas sel?ntakaista maisemaa, jossa kev??n vehreys vasta heikosti mursi rannikon kylm?n harmauden, eik? n?ytt?nyt t?ysin yhtyv?n toverinsa ik?v??n.

-- Minuapa vet?? kaipuu takaisin kotoiseen korpeen, virkkoi h?n vihdoin. -- Melkein kadun, etten sinne er?maille j??nyt.

-- Mit?p? sinne olisit j??nyt, puhui Pietari, k??ntyen vilkkaasti per?mieheen p?in. -- Sysikorven pappilassahan n?kyi vanha Varsa-Tuomas viel? el?v?n hyvin teerev?n?.

-- Olisi h?n minut kappalaisekseen ottanut. Siell? saisin el?? kotiheimoni keskuudessa ja el?? rauhassa, -- rakastan rauhaa.

Pietarin ?sken valoisana hymynnyt katse muuttui nyt nuhtelevaksi.

-- Ei, Silta, meill? ei nyt ole aikaa el?? rauhassa, olemmehan juuri taistelemaan tulleet.

-- Onko minusta taistelijaksi? kysyi per?mies, toverinsa sanoja kotvasen haudottuaan.

-- On, -- raivausty?h?n, rikkaruohoja kitkem??n, kuinka sanonemmekaan, siihen meid?t nyt tarvitaan kaikki. Koti-ik?v? pois!

-- Miksen voisi sit? kitkemisty?t? tehd? syd?nmaallakin, puhui per?mies viel? vastustushaluisella ??nell?. -- Paljo olisi ty?t? siell?kin. Mik? on t?m?kin ristinkanto, josta juuri tulemme, -- pakanallinen tapa, jonka papit ovat omaksuneet itselleen antimia ker?t?kseen...

-- Totta sekin, vastasi Pietari miettiv?isen?. -- Mutta tyvest? on puu kaadettava, ennenkuin l?hdet??n oksia rapsimaan, ja se tyvi on Turussa. Siit? ty?st?, mink? siell? teemme, saa kyll? sitten kotiheimosikin osansa, jos vain tarmolla k?ymme suureen teht?v??mme!

Pietari yritti jo innostumaan, mutta tuokion kuluttua h?n sent??n lis?si rauhallisemmin:

-- Sit?paitsi ei sinua piispakaan laskisi maapapiksi. Turussa ei ole nyt liiaksi yliopiston k?yneit? maistereita, sen pahempi, -- taikka ehk?: parempi.

-- Miksi parempi? kysyi per?mies.

-- Siksi, ett? meit? nyt t??ll? kotona tarvitaan. Ja onneksipa meit? onkin nelj? innon miest?, -- t?n? kes?n? jo rynnistet??n paavin valheita vastaan Suomessakin, eik? niin, veljet!

Mutta per?mies n?kyi yh? pysyv?n ?skeisess? mielialassaan. Venhe oli jo aikoja sitten j?tt?nyt n?kym?tt?miin Lemp??l?n rannan, jonne ristinkantojoukko oli j??nyt seisomaan, ja l?hell? olivat jo Tautonsel?n takaiset saaret, per?miehelle tutut maisemat. Ne palauttivat h?nen mieleens? teinivuosien muistoja, niit? aikoja, jolloin h?n Laukon kasvattina n?it? vesi? souteli. Hiljaa huoahtaen h?n virkkoi:

-- Turkuun! Taistelemaan siis piispa Arvid Kurkea vastaan...

-- H?nt?kin vastaan, jos tarvitaan, totesi Pietari.

-- Hyv?ntekij??ni vastaan, jota minun on kiitt?minen kaikesta...

-- Ei sit? kysy yst?v?mme Jaakko Kurki, ja piispa on kuitenkin h?nen enonsa...

-- Jaakko on toinen mies, niinkuin olet sin?kin, Pietari. Minulle k?y vaellukseni vaikeaksi.

N?m? alakuloiset v?itteet panivat el?m??n Pietarin luisevat kasvot. H?n kumartui eteenp?in, katsoi tiukasti per?miest? silmiin ja puhui vallan suuttuneena:

-- Miss? nyt ollaankaan? Eik? me palattu kotiin suuria teht?vi? varten ja t??ll?k? meit? heti j?nist?isi! Miss? ovat ne miehet, hehkuvat ja herk?t, jotka intoa s?teiliv?t Elster-portilla, kun Martti-tohtori siell? poltti paavin bullan ja kanooniset lait, ja jotka h?nelle, kun h?n Wormsiin l?hti, sulanein mielin ja k?tt? ly?den vannoivat taistelevansa paavillisten eksytysten poistamiseksi kaukaisesta, pohjoisesta kotimaastaan? H?? Mieskohtainen kiitollisuusko taikka arkuusko tai maallinen mahtiko saisi meid?t per?ytym??n siit? teht?v?st?, joka viel? muutama kuukausi sitten meid?t l?mmitti, kun kotimaahamme l?hdimme! Ei toki!

-- Ei, ei...

Per?mies oli jo voitettuna laskenut katseensa alas ja t?hysteli nyt melkein h?peiss??n laineiden leikki? venheen kupeella. Pietarin s?ken?iv? nuhde oli vaimentanut h?nen kalvavat ep?ilyksens? ja h?n valitteli nyt vain syd?mess??n heikkouttansa; sill? viel?k??n h?n ei voinut tuntea samaa varmuutta, kuin tuo edess??n istuva, tulisilm?inen mies. Mutta Pietarin olalle laski k?tens? h?nen vieress??n ??neti istunut toveri ja lausui:

-- Kiitos, Pietari. Vahvista meit? aina n?in sanasi kurilla, jos uskomme ja uskalluksemme yritt?? pett?m??n.

-- Se ei saa pett??, eik? se pet?, vastasi Pietari lohduttaen. -- Pieni koti-ik?v? vain Siltamme valtasi nyt kun er?maa taaksemme j??. Mutta se ik?v? on jo poissa ja ep?ilys my?s. Lue, Mikko, meille kappale siit? "Kristityn vapaudesta", jota povellasi kannat, se meit? aina parhaiten vahvistaa.

Nuori, hienopiirteinen pappi laski nyt h?nkin lakin p??st??n, paljastaen jalomuotoisen, korkean, valkoisen otsan, jota kiersi tummanruskea, lyhyydest??n huolimatta k?hertyv? tukka. Hartaudella otti h?n k?tk?st??n esille pienen, nahkakantisen kirjan ja pian kaikuivat Suomen sis?j?rven sel?ll? saksalaisen munkin ja uskonpuhdistajan voimakkaat, ytimekk??t sanat ja selke?t, rohkaisevat neuvot.

Venheess? istuvat nuoret papit olivat n?et kaikki Saksasta ?sken kotimaahan palanneita suomalaisia maistereita. Yhdess? olivat he siell? vieraalla maalla opiskelleet, yhdess? innostuneet niist? uusista, ilmaa puhdistavista aatteista, jotka juuri n?ihin aikoihin Keski-Europassa mieli? el?hdyttiv?t ja raivasivat maaper?? uudelle opille. Ensiksi olivat he jo Rostockissa opiskellessaan kuulleet siit? merkillisest? munkista, joka kuusi vuotta sitten Wittenbergist? rupesi singauttelemaan salamoitaan paavillista kirkkoa vastaan, sitten olivat he l?hteneet h?nt? itse??n kuulemaan. Heist? oli kaikista tullut uuden opin innokkaita kannattajia ja tuolla vieraalla maalla olivat he kesken??n solmineet lujat yst?vyysliitot.

Tuo leve?leukainen mies, jonka ?lykk?iss? silmiss? luetut lauseet ik??nkuin el?vin? kuvastuivat, oli Pietari, S?rkilahden vanhaa vapaasukua. H?n oli Turun pormestarin, Kiukku-Nikun poika, jonka h?nen mahtava sukulaisensa, is?ns? orpana, piispa Maunu S?rkilahti oli ohjannut papilliselle uralle ja joka jo varhemmin oli ollut Turun tuomiokirkossa kuoripapin virassa. Mutta nyt oli h?n kauan ollut ulkomailla, kauemmin kuin nuo toiset; oli Rostockissa p??ssyt maisteriksi, vaan sitten viipynyt monta vuotta Wittenbergiss?, aste asteelta seuraten, miten h?nen oppi-is?ns?, Martti Luther, k?vi ta But on that day it was fortunate that we had taken his boat, and not some miserable little thing belonging to anybody else.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet