Read Ebook: Baskervillen koira by Doyle Arthur Conan

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1964 lines and 57613 words, and 40 pages

?ilyt, joita h?n heitti vieraaseen, osottivat kuinka h?nt? huvitti t?m? merkillinen ilmi?.

"Min? otaksun", sanoi h?n lopuksi, "ettei vaan tarkotus tutkia minun p??kalloani saattanut minulle sit? kunniaa, ett? tulitte t?nne eilen illalla ja taaskin t?n??n."

"Ei, niin ei todellakaan ollut, vaikka minulle kyll? tuotti huvia saada tehd? sekin. Min? olen tullut luoksenne, herra Holmes, koska tied?n olevani ep?k?yt?nn?llinen, ja koska ?kki? olen tavannut er??n vakavan ja tavallisuudesta hyvin poikkeavan arvoituksen. Kun tied?n, ett? te ammatissanne olette toinen j?rjestyksess? Europassa --."

"Vai niin, niink? olen? Uskallanko udella kenell? on kunnia olla ensimm?inen?" sanoi Holmes hieman ter?v?sti.

"Sille, joka ankarasti pit?? kiinni puhtaasta tieteest?, t?ytyy herra Bertillonin teoksen olla hyvin mieluisan."

"Miksi ette sitten kysy neuvoa h?nelt??"

"Huomatkaa, min? mainitsin puhtaan tieteen. Kun on kysymys teorian sovelluttamisesta k?yt?nt??n, olette te verraton. Enh?n vaan vasten tahtoani liene --."

"Kyll?, sit? en voi kielt??", sanoi Holmes. "Min? luulen, tohtori Mortimer, ett? tekisitte viisaimmin, jos ilman enempi? valmistuksia aivan yksinkertaisesti ilmottaisitte minulle sen kysymyksen, jonka johdosta aijotte pyyt?? minun apuani."

TOINEN LUKU.

Baskervillen suvun vainooja.

"Minulla on er?s k?sikirjoitus taskussani", sanoi tohtori James Mortimer.

"Niin, min? n?in sen, kun tulitte sis??n", sanoi Holmes.

"Se on vanha k?sikirjotus."

"Seitsem?nnentoista sataluvun alkupuoliskolta, ellei se ole v??rennetty."

"Kuinka voitte sen tiet??, herra Holmes?"

"Koko ajan kun olette puhunut, olen ollut tilaisuudessa n?kem??n pari tuumaa tuota paperia. Min? olisin kelvoton ammatissani, ellen yhden tai parin vuosikymmenen tienoille voisi m??r?t? jonkun asiakirjan ik??. Ehk? olette lukenut minun pienen kirjotukseni t?st? aineesta. Tuo on ehk? vuodelta 1730?"

"Se on merkitty 1742", sanoi herra Mortimer ja veti paperin povitaskustaan. "T?m?n suku-asiakirjan uskoi minun haltuuni sir Charles Baskerville, jonka odottamaton ja sangen surkea kuolema noin kolme kuukautta sitten sai aikaan sellaisen h?mmingin Devonshiress?. Min? uskallan sanoa olleeni h?nen personallinen yst?v?ns? yht? paljon kuin h?nen l??k?rins?kin. H?n oli tarmokas mies, ter?v?j?rkinen, k?yt?nn?llinen ja yht? suuressa m??r?ss? vailla mielikuvitusta kuin min? itsekin. T?m? asiakirja oli kumminkin h?nen mielest??n hyvin vakavaa laatua, ja h?n oli valmistautunut p??tt?m??n p?iv?ns? juuri siten kuin k?vikin."

Holmes ojensi k?tens? saadakseen k?sikirjotuksen, avasi sen ja asetti polvelleen.

"Katsohan, Watson! Huomaa, ett? t?ss? on vuorotellen lyhyt ja pitk? s. Paitsi muita merkkej?, auttoi sekin minua kirjotuksen ij?n m??r??misess?."

Min? kumarruin h?nen olkansa yli ja katselin kellastunutta paperia ja sen vaalentunutta kirjotusta. Ylimm?ksi oli kirjotettu: "Baskerville Hall" ja alhaalle suurilla ohuvilla numeroilla "1742."

"Se n?ytt?? olevan kertomus jostakin tapahtumasta."

"Niin on, siin? kerrotaan er??st? tarinasta, joka koskee Baskervillen sukua."

"Mutta kai te sent??n tahdoitte kysy? minun neuvoani jostakin enemm?n k?yt?nn?llisest? ja nykyaikaan kuuluvasta asiasta?"

"Kyll?, jos mik??n, niin se koskee nykyhetke?. Kysymys on niin kiireellinen, ett? se on ratkaistava nelj?nkolmatta tunnin kuluessa. K?sikirjotus on kumminkin aivan lyhyt ja on l?heisess? yhteydess? asian kanssa. Teid?n luvallanne luen sen ??neen."

Holmes nojautui taaksep?in tuolissaan, pani sormenp??t vastakkain ja sulki k?rsiv?llisen n?k?isen? silm?ns?. Tohtori Mortimer k??nsi k?sikirjotuksen p?iv?nvaloa kohden ja luki kovalla, ter?v?ll? ??nell? seuraavan omituisen, vanhanaikaisen kertomuksen:

"Paljon on riitt?nyt puhetta Baskervillen suvun koirasta, ja siit? tilaisuudesta, jolloin se ensin n?ytt?ytyi, mutta kun min? suoraan polveudun Hugo Baskervillest? ja olen kuullut t?m?n tarinan is?lt?ni, joka my?skin on kuullut sen is?lt??n, niin olen merkinnyt sen muistoon t?ysin vakuutettuna siit?, ett? asia on sellainen, kuin nyt ryhdyn kertomaan. Min? tahtoisin kumminkin kernaasti saada teid?t, poikani, uskomaan, ett? sama oikeus, joka rankaisee synnin, voi my?skin sen anteeksi antaa, ja ettei mik??n tuomiop??t?s ole niin ankara, ettei sit? rukouksen ja katumuksen kautta saisi peruutetuksi. Oppikaa siis t?st? kertomuksesta, ei pelk??m??n menneisyyden seurauksia, vaan ennemmin torjumaan niit? tulevaisuudesta, jotta ne h?pe?lliset intohimot, jotka ovat tuottaneet meid?n suvullemme k?rsimyksi?, eiv?t j?lleen meid?n turmioksemme valloilleen p??sisi.

"Tulkoon teid?n tiedoksenne, ett? suuren kapinan aikaan omisti Baskervillen herraskartanon Hugo, samaa nime?, eik? kukaan voi kielt?? ettei h?n ollut villi, hurjisteleva ja jumalaton mies. T?m?n olisivat kyll? h?nen naapurinsa antaneet h?nelle anteeksi, sill? pyhimyksi? ei koskaan viljalti versonut n?ill? seuduilla, mutta h?n oli huomattava julman, hillitt?m?n luonteensa t?hden, joka teki h?net huonomaineiseksi koko l?nsiosassa maata. Sattui niin, ett? t?m? Hugo tunsi rakkautta -- jos niin musta intohimo voi saada niin valoisan nimen -- er??n, Baskervillen tilan l?heisyydest? maata vuokranneen maamiehen tytt?reen. Mutta t?m? nuori tytt?, joka oli siveellinen ja hyv?maineinen, teki kaikkensa h?nt? v?ltt??kseen pelj?ten h?nen pahaa nime?ns?. Er??n? mikonmessuna tapahtui kumminkin, ett? Hugo, viiden tai kuuden kevytmielisen ja pahantahtoisen toverinsa seurassa, hiipi vuokratilalle ja ry?sti tytt?ren, jonka is? ja veljet olivat matkustaneet pois kotoa, mink? asianlaidan tilanherra kyll? tunsi. Kun he olivat vieneet tyt?n herraskartanoon, pidettiin h?nt? teljettyn? er??seen huoneeseen yl?kerroksessa, samalla kun Hugo ja h?nen yst?v?ns? asettuivat juomakemuja pit?m??n, niinkuin joka ilta heid?n tapansa oli tehd?. Tytt?-parka kamarissansa melkeinp? j?rkens? menetti, kun laulujen, huutojen ja hurjien kirousten ??ni kuului h?nen korviinsa alhaalta salista, sill? v?itet??n, ett? ne sanat, joita Hugo Baskerville k?ytti, kun h?n oli juovuksissa, olisivat voineet saada h?nen oman kielens? kuivumaan. Lopuksi joutui tytt? niin suunniltaan kauhusta, ett? h?n teki, mit? notkein mies olisi pel?nnyt, h?n laski itsens? alas katon rajalta niiden k?ynn?skasvien avulla, jotka ennen peittiv?t ja viel?kin peitt?v?t talon etel?ist? sein??, ja l?hti nummen ylitse yhdeks?n engl. penikulman p??ss? olevaan kotiinsa.

"V?h?n my?hemmin j?tti Hugo vieraansa vied?kseen ruokaa ja viini? vangille -- ehk? oli h?nell? my?skin muuta mieless? -- mutta h?n tapasi h?kin tyhj?n? ja n?ki linnun karanneen. Silloin n?ytti paha henki h?neen menneen, sill? h?n hy?kk?si alas portaita ja sis??n ruokasaliin, hypp?si yl?s suurelle p?yd?lle sellaisella vauhdilla, ett? lautasia ja pulloja ry?ppysi h?nen ymp?rill??n, ja huusi koko seuran kuullen, ett? h?n jo t?n? y?n? kernaasti antautuisi ruumiineen ja sieluineen Paholaisen valtaan, jos h?n vain onnistuisi tavottamaan tuon heilakan. Juomasankarit seisoivat ensin h?mm?stynein? h?nen hurjasta raivostaan, mutta yksi, luultavasti ilke?mpi tai enemm?n juovuksissa kuin muut, korotti ??nens? ja sanoi, ett? olisi parasta yllytt?? koirat h?nen j?lilleen. Kun Hugo t?m?n kuuli, juoksi h?n ulos talosta, huusi tallirengille, ett? satuloitsisivat h?nen tammansa ja laskisivat irti koirat, ja kun t?m? oli tapahtunut, antoi h?n koirien haistaa huivia, jonka tytt? oli pudottanut, n?ytti niille minne p?in h?n oli mennyt, ja sitten l?hdettiin vilkkaan haukunnan kaikuessa nummen yli kirkkaassa kuutamossa.

"Hetken seisoivat iloiset veikot suu auki, ymm?rt?m?tt? oikein mit? sellaisella kiireell? oli tapahtunut. Mutta niinp? v?hitellen alkoi p?iv? koittaa heid?n pimittyneiss? mieliss??n, ja he alkoivat ymm?rt?? mink?laatuinen teko luultavasti tulisi tapahtumaan nummella. Nyt syntyi yleinen h?mminki, muutamat huusivat tahtovansa pistoolinsa, muutamat hevosensa, toiset taasen pyysiv?t pulloa viini?. V?hitellen palasi kumminkin hiukkanen j?rke? heid?n h?mmentyneisiin aivoihinsa, ja kaikki, kolmetoista luvultaan, nousivat he ratsuille ja riensiv?t nummelle.

"He olivat ehk? kulkeneet jonkun penikulman, kun he ratsastivat er??n paimenen ohi, joka y?ll? vartioi karjaa. He huusivat h?net luokseen ja kysyiv?t, oliko h?n n?hnyt ajoa. Mies, niin mainitsee kertomus, oli niin suunniltaan kauhistuksesta, ett? tuskin saattoi puhua, mutta viimein sanoi h?n todella n?hneens? onnettoman tyt?n koirien ajamana. 'Mutta min? olen n?hnyt enemm?nkin', sanoi h?n, 'sill? Hugo Baskerville ratsasti ohitseni mustalla tammallaan, ja h?nen j?less??n juoksi aivan ??nett?m?n? sellainen helvetinkoira, ett? min? rukoilen Jumalaa varjelemaan minua saamasta senkaltaista seuraani!' Juopuneet herrat kiroilivat paimenta ja ratsastivat edelleen. Mutta ?kki? tunsivat he hyytyv?ns? ytimi? ja luita my?ten, sill? et??lt? kuului laukkaavan hevosen kavioiden kopse, ja sitten riensi musta tamma valkoisen vaahdon tahraamana hurjassa laukassa heid?n ohitseen riippuvin suitsin ja tyhjin satuloin. Vaikka pelon valtaamina, jatkoivat he ratsastustaan; kukin heist? olisi kumminkin, jos olisi yksin ollut, mieluimmin k??ntynyt takasin. Hitaasti ratsastaen saavuttivat he vihdoin koirat, jotka olivat tunnetut rohkeudestaan ja erinomaisesta rodustaan. Nyt ne kumminkin olivat vinkuen tunkeneet yhteen aivan er??n nummella olevan syv?n alankopaikan yl?puolelle. Pari koirista hiipi hiljaa pois, ja toiset seisoivat h?nn?t koipien v?liss? ja tuijottivat alas ahtaaseen laaksoon.

"Ratsastajat olivat pys?htyneet; niinkuin hyvin voi kuvailla itselleen, olivat he nyt hieman selvempi? kuin matkansa alussa. Useimmat eiv?t mill??n ehdolla tahtoneet ratsastaa edelleen, mutta kolme heist?, joko he olivat rohkeimmat tai enimm?n juovuksissa, l?hti hevosillaan alas laaksoon. Se laajeni, ja he n?kiv?t kolme suurta kive?, jotka ovat siin? t?n?kin p?iv?n? muistomerkkein? er?ist?, aikoja sitten unhotetuista kansoista. Kuu valaisi kirkkaasti laakson pohjaa, ja sen keskipisteess? makasi tytt?raukka, joka oli vaipunut maahan ja kuollut kauhusta ja v?symyksest?. Mutta eip? h?nen eik? v?h?n matkaa siit? makaavan Hugo Baskervillen ruumiin n?keminen saattanut hiuksia nousemaan pystyyn noiden jumalattomien miesten p??ss?. T?m?n sai aikaan viel? kamalampi n?ky, se oli er?s kauhistuttava olento, joka kurottautui Hugon yli ja raateli h?nen kaulaansa, suuri, musta el?in, muodoltaan koiran kaltainen, mutta paljoa suurempi kuin yksik??n koira, jonka ihmissilm? on n?hnyt. Kun he katselivat koiraa, n?kiv?t he sen repiv?n kurkun esiin Hugo Baskervillen kaulasta, ja kun se sitten leimuavin silmin ja verta tiukkuvin leuoin k??ntyi heihin p?in, huusivat kaikki kolme kauhusta ja ratsastivat yht? mittaa ??nekk?it? huutoja p??st?en, kuin henkens? edest? takasin nummen yli. Yksi heist?, niin kerrotaan, kuoli samana y?n? sen johdosta, mit? oli n?hnyt, ja muut kaksi olivat koko loppuik?ns? murtuneita miehi?.

"Niin kuuluu, poikani, kertomus siit?, kuinka koira, josta sitten on tullut sukumme kiusanhenki, ensi kerran n?ytt?ytyi yhdelle sen j?senist?. Syy, miksi olen t?m?n kertomuksen muistoon merkinnyt, on se, ett? t?ysin tuttu asia aina synnytt?? v?hemm?n pelkoa, kuin se, josta tiet?? vain v?h?n, ja jota saa arvaamalla koettaa selitt??. Ei voida my?sk??n kielt??, ett? monet perheemme j?senet ovat saaneet onnettoman kuoleman -- ?killisen, verisen tai salaper?isen. Me voimme kumminkin luottamuksella sulkeutua kaitselmuksen suojaan, sill? kaitselmus ei aina rankaise viatonta kolmanteen ja nelj?nteen polveen, vaikka t?m? uhkaus on luettavana pyh?ss? kirjassa. T?m?n kaitselmuksen huostaan min? uskon teid?t, poikani, mutta min? neuvon teit? samalla varovaisuudesta v?ltt?m??n kulkemista nummen yli niin? pimein? hetkin?, jolloin pahuuden voima on korkeimmillaan."

Kun tohtori Mortimer oli lopettanut t?m?n omituisen tarinan lukemisen, ty?nsi h?n silm?lasit yl?s otsalle ja katsoi ter?v?sti Sherlock Holmesiin. T?m? haukotteli ja heitti melkein loppuun polttamansa sikarin tuleen.

"No?" sanoi Holmes.

"Eik? se ollut jokseenkin mielt? kiinnitt?v??"

"Oli, kummitusjuttujen ker??j?lle."

Tohtori Mortimer otti kokoontaitetun sanomalehden taskustaan.

"Nyt, herra Holmes, voin tarjota teille tuoreempaakin. T?m? on Devon County Cronicle t?m?n vuoden maaliskuun 14:lt? p?iv?lt?. Siin? on lyhyt kertomus sir Charles Baskervillen kuolemasta, joka oli tapahtunut muutamia p?ivi? aikasemmin."

Yst?v?ni kumartui eteenp?in ja valmistautui tarkkaavasti kuulemaan. Vieraamme laski silm?lasit paikalleen ja alkoi lukea:

"Sir Charles Baskervillen ?killinen kuolema on synkistytt?nyt koko kreivikuntaa. H?nen nime?ns? mainittiin yleisesti, kun oli kysymys vapaamielisest? ehdokkaasta keski-Devonshire? varten tulevissa vaaleissa. Vaikka sir Charles vain verrattain lyhyen ajan oli asunut Baskerville Hallissa, on h?n kumminkin personallisen rakastettavaisuutensa ja suuren anteliaisuutensa kautta saavuttanut kunnioitusta ja yst?vyytt? kaikilta, jotka tulivat tekemisiin h?nen kanssaan. T?n? nousukkaitten aikana tuntee todellista tyydytyst?, kun tapaa vanhan, onnettomuuksia ja vahingoita k?rsineen kreivikuntasuvun j?lkel?isen, joka on onnistunut kokoamaan oman omaisuuden ja tuomaan sen kotimaahan, aikoen siell? uudistaa suvun h?vinneen suuruuden. Sir Charles on, kuten tunnettu, ansainnut suuria summia kauppayrityksill??n Etel?-Afrikassa. Viisaampana kuin ne, jotka eiv?t osaa pid?tt?yty?, ennenkuin onnen py?r? heilahtaa takasin, muutti h?n voittonsa rahaksi ja matkusti kotiin Englantiin. Ei ole enemp?? kuin kaksi vuotta siit?, kun h?n asettui Baskerville Halliin, ja nyt jo puhutaan yleisesti niist? suurista suunnitelmista uutisrakennuksiksi ja parannuksiksi, jotka h?nen kuolemansa keskeytti. Itse ollen lapseton, ilmotti h?n julkisesti tahtovansa, ett? koko seutu saisi h?nen el?ess??n hy?ty? h?nen onnestaan, ja monet saavat personallisista syist? valittaa h?nen ennenaikaista manalle menoaan. H?nen suurenmoisista lahjotuksistaan l?himm?n ymp?rist?n ja koko kreivikunnan hyv?ntekev?isyyslaitoksille on usein ollut puhetta t?m?n lehden palstoilla.

"Niit? asianhaaroja, jotka olivat yhteydess? sir Charlesin kuoleman kanssa, ei ole saatu t?ysin selvitetyiksi oikeudellisessa tutkimuksessa, mutta varmaan on kumminkin tullut todistetuksi niiden huhujen perusteettomuus, joita kansan taikausko on pannut liikkeelle. Ei ole mit??n syyt? ep?ill? ilkeit? vehkeit?, tai luulla kuoleman johtuneen muista kuin luonnollisista syist?. Sir Charles oli leski, eik? voida kielt??, etteiv?t h?nen tapansa olleet hieman omituisia. Vaikkakin h?n omisti suuren omaisuuden, oli h?nen el?m?ns? hyvin yksinkertainen, ja h?nen l?himp?n? palvelusv?ken??n Baskerville Hallissa oli vaan muuan aviopari nimelt? Barrymore -- mies oli h?nen hovimestarinsa ja vaimo h?nen taloudenhoitajansa. Heid?n todistuksensa, useain sir Charlesin yst?v?in vahvistamana, osottaa, ett? t?m?n terveys viime aikoina oli ollut hieman horjuva ja ett? varsinkin syd?men toiminta oli ollut h?iriytynyt. H?nen kasvojensa v?ri oli usein vaihdellut, h?nt? oli vaivannut hengenahdistus ja joskus ilmaantuva hermostunut raskasmielisyys. Tohtori James Mortimer, vainajan l??k?ri ja personallinen yst?v?, on my?skin t?m?n todistanut.

"Asianlaita on lyhyesti seuraava: Sir Charles Baskervillen tapana oli joka ilta ennen maatapanoa k?vell? Baskerville Hallin kuuluisassa kuusikujassa. Barrymore-puolisoiden todistus osottaa t?m?n. Maaliskuun nelj?nten? p?iv?n? oli sir Charles sanonut aikovansa seuraavana p?iv?n? matkustaa Lontooseen ja k?skenyt Barrymoren valmistaa h?nen matkakapineensa. Illalla meni h?n tavallisuuden mukaan ulos ja sytytti, niinkuin tapansa my?skin oli, sikarin y?llist? k?vely?ns? varten. H?n ei tullutkaan takasin. Kun Barrymore kahdentoista aikana huomasi ovien olevan viel? auki, tuli h?n levottomaksi, sytytti lyhdyn ja l?hti etsim??n is?nt??ns?. Oli satanut p?iv?ll?, joten maa oli kostea, ja helposti saattoi huomata sir Charlesin askelten j?let kujassa. Keskipaikoilla k?yt?v?? l?ytyy ver?j?, joka vie nummelle. Kaikista merkeist? p??tt?en oli sir Charles seisonut siin? hetken. Sitten oli h?n mennyt edelleen pitkin kujaa, ja l?helt? sen loppup??t? l?ydettiin h?nen kuollut ruumiinsa. Yht? seikkaa ei Barrymoren todistuksen kautta saatu selitetyksi, sit? nimitt?in, ett? h?nen herransa askelten laatu muuttui toisenkaltaiseksi, sittenkun h?n oli mennyt ver?j?n ohi, ja ett? n?ytt?? silt?, kun h?n sen j?lkeen olisi alkanut k?yd? varpaillaan. Er?s mustalainen nimelt? Murphy, ammatiltaan hevoskauppias, oli ollut nummella, ei kovin et??ll? onnettomuuspaikalta, mutta h?nen oman tunnustuksensa mukaan n?ytt?? mies olleen juovuksissa. H?n sanoo kuulleensa huutoa ja kirkumista, mutta h?n ei tied? mist?p?in se oli kuulunut. Mit??n v?kivallan merkkej? ei voitu huomata sir Charlesin ruumiissa, ja vaikka l??k?rintodistuksen mukaan vainajan kasvot olivat siihen m??r??n v??ristyneet, ett? tohtori Mortimer alussa ei voinut edes uskoa entisen yst?v?ns? ja hoidokkaansa siin? makaavan edess??n, niin selitettiin t?m?n usein tapahtuvan, kun kuolema aiheutuu hengenahdistuksesta ja syd?nhalvauksesta. T?t? selityst? vahvisti ruumiin tarkastus. On onnellista, ett? niin on asian laita, sill? selv?stikin on mit? suurimmassa m??rin t?rke??, ett? sir Charlesin perillinen asettuu asumaan tilalle ja jatkaa sit? hyv?? ty?t?, joka n?in surullisella tavalla keskeytyi. Ellei kruununmiehen proosallinen todistus olisi tehnyt tyhjiksi kaikkia niit? liioteltuja kertomuksia, joita miehest? mieheen on kuiskuteltu t?m?n tapauksen johdosta, niin olisi ollut vaikea l?yt?? ket??n, joka olisi tahtonut asua Baskerville Hallissa. Vainajan l?hin sukulainen lienee herra Henry Baskerville, jos h?n on elossa, ja t?m? Henry on sir Charles Baskervillen nuoremman veljen poika. Kun t?st? nuoresta miehest? viimeksi kuultiin, oli h?n Amerikassa, ja on ryhdytty toimenpiteisiin tapahtuman saattamiseksi h?nen tietoonsa."

Tohtori Mortimer k??nsi sanomalehden kokoon ja pisti sen takasin taskuun.

"N?m? ovat ne sir Charles Baskervillen kuolemaa koskevat seikat, jotka ovat tulleet yleis?n tietoon, herra Holmes", sanoi h?n.

"Min? kiit?n teit? paljon", sanoi Sherlock Holmes, "siit? ett? olette k??nt?nyt minun huomioni t?h?n asiaan, jossa todella on yht? ja toista mielenkiintoa her?tt?v??. Luin tosin heti tapahtuman j?lkeen siit? jotain sanomalehdist?, mutta minulla oli silloin niin paljon tekemist? tuossa Vatikaanin jalokivi? koskevassa pikku jutussa, ett? koettaissani hy?dytt?? paavia laiminl?in, useita hauskoja tapauksia Englannissa. T?m? kirjotushan sis?lt??, sanoitte, kaikki yleis?lle tutut seikat."

"Niin tekee."

"Kertokaa minulle sitten yksityiset puolet asiasta." H?n nojautui taaksep?in, pani sormenp??t yhteen ja antoi kasvoilleen j?rk?ht?m?tt?m?n tuomari-ilmeen.

"Sit? tehdess?ni", sanoi tohtori Mortimer, joka n?ytti joutuvan ankaraan mielenliikutukseen, "kerron teille sellaista, jota en kenellek??n ole ilmaissut. Syy, miksi en puhunut siit? viranomaisten toimeenpanemassa tutkinnossa, oli, ett? tiedemies arkailee julkisesti joutua ep?luulon alaseksi siit?, ett? h?n muka ottaisi osaa yleiseen taikauskoon. Minulla oli viel?kin yksi syy, se, johon sanomalehdess? viitattiin. Baskerville Hall saisi varmasti j??d? asumattomaksi, jos jollakin tavoin koetettaisiin lis?t? sen jo ennest??n huonoa mainetta. Molemmat n?m? syyt oikeuttivat minut, niinkuin luulen, pit?m??n jotain salassa, koska ei mit??n hy?ty? olisi ollut t?ydellisemm?st? todistuksesta. Kun puhun teille, ei minulla ole mit??n syyt? salata asian oikeata laitaa.

"Nummella on hyvin v?h?n asukkaita, ja naapurukset seurustelevat siell? alituisesti kesken??n. Siit? syyst? tapasin usein sir Charles Baskervillen. Paitsi herra Franklandia Lafter Hallissa ja herra Stapletonia, tuota tunnettua luonnontutkijaa, ei siell? ole yht??n sivistynytt? miest? monen peninkulman alalla. Sir Charles rakasti yksin?isyytt?, mutta h?nen sairaalloisuutensa saattoi meid?t yhteen, ja tieteelliset harrastukset olivat my?skin yhdyssiteen? meid?n kesken. H?n oli hankkinut melkoisen m??r?n tieteellist? sivistyst? Etel?-Afrikassa, ja me vietimme monta ihastuttavaa iltaa keskustellen eroavaisuuksista bushmannien ja hottentottien ruumiinrakenteessa.

"Sir Charlesin el?m?n viimeisin? kuukausina k?vi minulle yh? enemm?n selv?ksi, ett? h?nen hermostonsa oli niin kiihotuksissa, ett? voi pel?t? t?ydellist? s?rkymist?. Tuo sukutarina, jonka juuri luin teille, oli siihen m??rin vallannut h?nen mielens?, ettei mik??n olisi saanut h?nt? l?htem??n nummelle pime?n tultua, vaikkakin h?n kyll? usein k?veli omassa puistossaan. Kuinka j?rjett?m?lt? se teist?, herra Holmes, n?ytt?neekin, niin oli h?n t?ydellisesti vakuutettu siit?, ett? kamala kohtalo vainosi h?nen sukuansa, ja varmaa on, etteiv?t h?nen kertomuksensa esi-isist??n suinkaan olleet ilahuttavia. Kuvittelu jonkunlaisen vainoojan l?sn?olosta asui alituisesti h?nen mieless??n, ja usein kysyi h?n minulta, enk? matkoillani ja sairask?ynneill?ni ?ill? n?hnyt jotain merkillist? tai kuullut koiran haukuntaa. T?m?n j?lkimm?isen kysymyksen teki h?n usein, ja h?nen ??nens? vapisi silloin aina pid?tetyst? liikutuksesta.

"Muistan selv??n er??n illan, noin kolme viikkoa ennen h?nen kuolemaansa, jolloin saavuin ajaen Baskerville Halliin. Sattumalta seisoi h?n ovella. Min? olin astunut alas rattailta ja olin aivan h?nen edess??n, kun huomasin h?nen hirve?n kauhun ilmeell? tuijottavan olkani ylitse. Min? k??nn?hdin nopeasti ymp?ri ja ehdin juuri vilahdukselta huomaamaan suuren, mustan, vasikan n?k?isen el?imen n?ytt?ytyv?n taloon johtavan ajotien p??ss?. Sir Charles oli siihen m??r??n kauhuissaan ja peloissaan, ett? minun t?ytyi menn? paikalle, jossa el?in oli n?ytt?ytynyt, sit? hakemaan. Se oli kumminkin h?vinnyt, ja t?m? tapaus teki h?neen pysyv?isen, ik?v?n vaikutuksen. Min? j?in h?nen luokseen koko illaksi ja t?ss? tilaisuudessa h?n, selitt??kseen mielenliikutuksensa syyt?, uskoi haltuuni sen kirjotuksen, jonka ?sken teille luin. Mainitsen t?m?n pienen tapauksen, koska sill? on jotain merkityst? yhteydess? sittemmin sattuneen surullisen tapauksen kanssa. Silloin kyll? pidin sit? hyvin v?h?p?t?isen? ja arvelin sir Charlesin mielenliikutusta aivan aiheettomaksi.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet