Read Ebook: Kolmetoista vuotta Pähkinälinnassa by Anonymous

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 134 lines and 12964 words, and 3 pages

S? mist? lensit, perhoseni? Sanoppa, ilman asukas, Mi johti sinun kulkuas Mun kurjan kurjaan koppihini? Ei valo aamuruskosen Voi milloinkahan p??st? t?nne; On kauhu t??ll? yst?v?mme, Ei j?lke?k??n ilojen.

Oi, olet t?nne tervetullut! Tunsitko, perho, s??li?? Oletko tuolla ylh??ll? Mun kurjan huokauksein kuullut? Ah! n?kee kuollut syd?mmein Sinussa maailman nyt taasen; Lens' rintahani ahtahasen Taas toivo kanssas', perhosein.

Sanoppa, perho, onko viell? Ain' nytkin niityt kukkaisat? Virtaako vedet kirkkahat Kuin muinoin? Sinitaivas siell?? Ja josko ?ill? mets?ss? Nyt linnun laulu helisevi? Mitenk? p?iv? p?ilyilevi? Oi, kerro mulle kev?ist?!

Vapaudesta virka sana; S? kohtasitko niityll? Sen, iloisessa piiriss? Sen laulu soiko raikkahana? Oi, n?itk? maani kallihin, Joss' ennen onnellisna elin Ja iloisena lauleskelin? Kaikk' onko siell' kuin ennenkin?

Kev?tt? t??ll?, perhonen sa Ja kukkia et l?yd?k??n; Novellin vangit k?sill??n Ne piirsi t?nne vaivojensa; Ei kuulla t??ll? milloinkaan Saa yht??n tuulen huiskausta Saat kuulla vankein valitusta Ja liehuella kahleillain.

Vapautehen lenn?htele Pois t??lt?, ilman asukas, Ja nauti, perho, riemujas Sull' joita kev?t tarjoelee. Jo rienn?! Sua kutsuvat Luoksensa kukka-kultaisesi, Siell' oikkusi -- on kahlehesi Ja vankilasi -- taivahat!

Siell' ehk? satut lennelless? Kaks' pienokaista n?kem??n, My?s ?idin, kyynel silmiss??n Ja syv? murhe syd?mmess?; Oi jospa voisit lohduttaa S? heit? suuren surun alla: "H?n el?? teit? muistamalla --" Ah! ... eth?n osaa puhua, --

Oi, vaikka kultasiivill?si S? lapsiani vieh?t?; Ja lenn? hiljaan, yst?v?, Kuin n?ytt?isit jo v?syv?si; Kukalta lenn? kukalle, Sua salli heid?n tavoitella, N?in koeta heit? ohjaella Mun vankilani ovelle.

Ja suojanansa ?iti hell?, M? uskon, seuraa lapsiaan; S? huojentele kulkuaan Sun ilollasi hilpe?ll?. Mull' lohdutus on viimeinen: He mua viel? rakastavi, Ja vahdit ehk? taivuttavi Rukous pienten orpojen...

Aukeevat rautakahleheni, -- Taas vaimon, lapset, taivahan, Ja mets?t, vuoret kotimaan Saan uudestansa n?hd?kseni... Se mik??... Kahle kalisi; Jo haihtuu kuva mieleiseni, Lenn?hti kultaperhoseni -- Oi kuule!... Pois jo lensikin!

... Mutta jatkanpa kertomusta.

Nyt muistellessa niit? aikoja ihmettelen sit?, kuinka innokkaasti silloin taistelimmekaan saadaksemme luvan tavata toisiamme, vaikkei sit? lupaa suotukaan kuin kahdesti viikossa ja silloinkin vain puoli tuntia kerrallaan! Saattaako t?t? lupaa pit?? helpoituksena yksin?isess? kopissa istujalle? Siihen ei ole muuta kuin yksi vastaus: ep?ilem?tt?. Kuulla joskus yst?v?llist? puhetta, n?hd? ihmist? joka sinut ymm?rt??, saada vaihtaa ajatuksia, tunteita -- se on arvaamattomasta merkityksest?. Naputteleminen onkin vain olenkorsi, johon ep?toivoinen tarttuu saadakseen edes jotain lohdutusta, mutta vuosim??riksi ei se lohdutus riitt?isi ihmist? ihmisen? pit?m??n.

Vankilan virkailijat koettivat t?t?kin k?ytt?? tarkoituksiinsa ja sallivat alussa vain niiden tavata toisiansa, jotka virkailijain mielest? k?ytt?ytyiv?t hyvin. Mutta t?m? ei heille onnistunut. Vangit kielt?ytyiv?t semmoisista kahden keskisist? k?velyist?, sanoivat ett? "on siveellisesti v??rin kyll?isen oleskella n?lk?isten keskuudessa". Virkailijat kiukuttelivat, mutta yksimielisyytemme pelotti heit? ja viel? suuremmasti sit? teki kuolevaisuuden suuri lis??ntyminen, -- seh?n oli vastaansanomaton todistus siit?, millaisessa tilassa vankeja P?hkin?linnassa pidettiin.

T?h?n aikaan kuoli Isajev keuhkotautiin; kuollessaan h?n vaikeroi kovasti sek? sai ankaran nikotuksen ja lienee kuollut tunnottomassa tilassa. Pian sen j?lkeen kuoli h?nen naapurinsa Ivanov. T?m?n kuolintaudista emme saaneet selv??; v?h?? ennen kuolemaansa h?n naputtelemalla sanoi naapureilleen hyv?stit.

Saadessamme k?velyll? kohdata toisiamme tutustuimme oloihin vankilan eristetyiss? osastoissa. Mutta kun taas ei en?? p??stetty toisiamme n?kem??n, alkoi naputteleminen, viel?p? siin? m??rin, ett? vaihdettiin ajatuksia k?yt?v?n toisella puolella olevien koppien asukasten kanssa. Vankilan p??llikk? ei nyt niin raa'alla tavalla naputtelijoita kohdellut, vaikkakin entist? suuremmalla tarmolla koetti eristysj?rjestyst??n toimeenpanna. T?ss? tarkoituksessa vietiin useita vankeja vanhaan vankilaan ja pidettiin siell? kuusi kuukautta vanhassa, kosteassa rakennuksessa, vaikka heid?n joukossaan oli useita sairaitakin. Sinne saatettaissa tyrkittiin ja mukiloitiin vankeja, vaikkapa n?m?t eiv?t mit??n vastarintaa tehneet. Useat uuteen vankilaan j?tetyist? vaativat silloin my?skin p??st? vanhaan vankilaan, he kun eiv?t tahtoneet j?tt?? tovereitansa.

Vanhassa vankilassa s?ilytetty Gratshevski ilmoitti nyt tovereillensa, ettei h?n en?? jaksa kest?? kidutusta vaan on h?n p??tt?nyt ly?d? l??k?ri? tullaksensa siit? syyst? mestatuksi. T?llaisissa tapauksissa tuli aina l??k?rin osalle ottaa ly?nnit vastaan, sill? vankilan p??llikk? piilotteli aina santarmin sel?n taa; h?nt? vastaan ei voitu mit??n heitt??k??n, sill? Myshkinin jutun j?lkeen ei en?? j?tetty koppeihin yht??n astiata.

Ennen pitk?? Gratshevski pani uhkauksensa t?yt?nt??n ja vaati, ett? h?net mestattaisiin. Viranomaiset joutuivat neuvottomiksi, mutta p??ttiv?t pit?? asian salassa. Linnoituksen p??llikk? ilmoitti, ettei mielipuolia tuomita. T?h?n vastasi Gratshevski, ett? jos h?nt? ei mestata, niin p??tt?? h?n itse p?iv?ns?. H?net pantiin vanhan vankilan erikoiseen koppiin ja lis?ttiin vartijoita. Kahden viikon ajalla kuulivat naapurit h?nen joka p?iv? puhuvan santarmien kanssa ja vaativan mestausta, mutta kun h?n puheli rauhallisesti, eiv?t vartijansa luulleet h?nen uhkauksillaan totta tarkoittavan. Ettei toiset vangit kuulisi h?nen puhettansa, muutettiin h?net kokonaan eristettyyn koppiin.

Er??n? iltana kuului ?kki? lyhyt, kauhea kiljahdus. Sen j?lkeen seurasi k?yt?v?ss? kiiruisia askeleita, vahtikellon kilin?? ja viimein tunkeutui koppeihin savua ja palaneen k?ry?. Pian kuului l??k?rin ja vankilan p??llik?n ??ni?. Vaikeata oli arvata, mit? oli tapahtunut, se vain oli varma, ett? jotain kauheata oli Gratshevskille tapahtunut, Seuraavana p?iv?n? ei h?nen koppiinsa en?? viety ruokaa. J?lkeenp?in saimme kuulla, ett? h?n oli valanut p??lleen palo?ljy? ja sytytt?nyt sen tuleen. Vain pari kolme minuuttia oli h?n hiljaa vaikeroinnut ja sitten kuollut. L??k?ri ja p??llikk? poistuivat kohta; savu ja palanneiden vaatteiden sek? ruumiin hajua tuntui viel? seuraavanakin p?iv?n?. Parin p?iv?n kuluttua tarkasti esikunnan p??llikk? Petrov koppeja ja pian sen j?lkeen katosi vankilan p??llikk? Sokolov ja h?nen sijaansa tuli uusi p??llikk?. Vaikka jo edell?olevastakin saa k?sityksen tuon Sokolovin luonteesta, olkoon kumminkin t?ss? sen lis?ksi mainittu muutamia piirteit? h?nen el?m?kerrastaan, johon tutustuimme h?nen P?hkin?linnasta poismuuttonsa j?lkeen.

Syntyisin oli h?n juutalainen, vaikka t?ll?in jo ortodoksiseen uskoon kastettu. Palvelusuransa oli h?n alkanut tavallisena sotamiehen?, josta oli sittemmin ylennyt upseeriksi. Vuoteen 1884 saakka oli h?n Aleksejevskin ulkovarustuksen vankilan p??llikk?n?; jo silloin, kuten P?hkin?linnassakin, oli h?n eritt?in innokas virkatoimiensa t?ytt?misess?. Kuinka tarkkaan oikein kuumeentapaisella, pikkumaisuuksiin menev?ll? tarkkuudella h?n seuraisikaan k?skynalaistensa toimia! Jos jaettiin vangeille alusvaatteita -- h?n mit? huolellisimmin tarkasti erikseen jokaisen vaatekappaleen ja yksitellen muutti ne toiseen paikkaan, tai jos jaettiin ruokaa -- seurasi h?n erinomaisella tarkkuudella mit?, miten ja mihin pantiin. Lakkaamatta oli h?n vankilan k?yt?viss?, yksinp? suurina juhlinakin. Niinp? kerran varhain p??si?isaamuna aloimme naputella, luullen ettei n?in varhain juhla-aamuna kukaan tule ovea kolisuttamaan. Mutta ei aikaakaan kun jo Sokolov hy?kk?? vahtien seuraamana k?yt?v??n ja kiljuu kohti kurkkua: "juhlap?iv?n aamuna jo ilkamoivat! Lakkaatteko koskaan?" Yleens? oli h?n sek? ?lyllisesti ett? siveellisesti kovin takapajulla oleva mies.

Gratshevskin kuoleman johdosta sai h?n Petrovilta semmoiset ripit, ett? siin? heti sai halvauksen. Siit? h?n j?lkeenp?in kyll? toipui, mutta palvelusuransa oli lopussa ja h?n sai siirty? el?kkeelle. Senkin j?lkeen, kohdattuaan entisi? k?skynalaisiaan vankilan vartijoita, h?n mielihyv?ll? muisteli p??llikk?n? oloaikaansa; vartijat taasen tunsivat entisekseen h?nt? kohtaan pelkoa ja osottivat tavanmukaista kunnioitusta h?nelle. Vartijoitakin oli h?n pit?nyt rautakourin, ja olivatkin n?m?t melkein karkoitusvankien asemassa. Saarelta saivat he luvan poistua vain kerran viikossa, senkin lyhyeksi ajaksi; ruoka tuotiin heille linnoituksen portille eik? heid?n luokseen p??stetty ket??n linnan ulkopuolella asuvista. Kaikki he olivatkin koeteltua v?ke?; useat Pietari-Paavalin linnoituksen ulkovarustus vankilasta t?nne siirtyneit?. Toimessaan pysyiv?tkin vain kahdenkertaista palkkaa vastaan, jommoinen palkka kaikilla muillakin P?hkin?linnan palveluskuntaan kuuluvilla oli; eip? kummaa, jos vankilan vuotuinen kustannusarvio nousikin useampaan kymmentuhanteen ruplaan. Vartijoita oli nelj??nkymmeneen henkeen ja kaikki vain ihmisten varalta, jotka k?rsiv?t koppivankeutta monien muurien ja lukkojen takana muusta maailmasta kokonaan eristetyll? saarella, jonka rantaan ei kukaan syrj?inen henkil? saanut venett??n laskea ja jossa, paitsi muuta vartijajoukkoa, linnoituksen p??llik?n k?ytett?v?n? oli komppania sotav?ke?.

Vankilan p??llik?n vaihdos saattoi meille muutamia helpotuksia.

Luultavasti Gratshevskin kauhea kuolema, tavattoman suuri kuolevaisuus vankien keskuudessa, suuri sairasten, heikkojen ja mielipuolten m??r? her?tti huomiota ministerist?ss? ja katsottiin hyv?ksi muuttaa k?yt?stapaa P?hkin?linnan suhteen. Viime kertaisella k?ynnill??n k?vi Petrov kaikkien vankien luona ja vakuuttavasti pyysi, ettei j?tett?isi ilmaisematta, mik? vangeista tuntui eritt?in raskaalta. Sen j?lkeen olivat vartiat varovaisempia; uusi p??llikk? k?ytt?ytyi vankeja kohtaan kohteliaasti ja koetti olla heit? ?rsytt?m?tt?.

Ensim?inen my?nnytys vangeille oli, ettei ryhdytty mihink??n pakkokeinoihin sen johdosta, ett? olimme yksimielisesti vaatineet vanhasta vankilasta palauttamaan sinne viedyt toverimme, tai antamaan heist? edes jotain tietoa. Arvasimme siell? jotain tapahtuneen, sill? Gratshevskin kuoleman j?lkeen muutettiin lamput kaikissa kopeissa ja lukittiin lamput sein??n kiinni.

T?mm?isi? muutoksia tehtiin aina, kun oli jotain tavatonta tapahtunut; siten esim. Klinenkin hirtt?ytymisen j?lkeen poistettiin kaikista ikkunoista s?pit. Levottomuus vankien keskuudessa yh? kasvoi; yhteisen sopimuksen mukaan alkoivat kaikki yht? aikaa huutaa, kolistaa ja vaatia, ett? kaikki vangit viet?isiin vanhaan vankilaan tai siell? olevat tuotaisiin takaisin. P??llikk? kiiruhti heti ilmoittamaan, ett? niiden takaisintuominen on jo p??tetty. T?m? olikin h?nen helppo tehd?, sill? linnaan tuotiin uusia vankeja ja niille tarvittiin vanhan vankilan eristetyt kopit.

Toisena my?nnytyksen? oli se, ett? meille luvattiin historiallisia kirjoja -- tosin kyll?kin vain kahdeksanteentoista vuosisataan saakka, mutta sittenkin parempia, kuin t?h?n astinen lukemisemme. Ja siksi kunnes ehti virallinen lupa saapua, tarjottiin meille niit? kirjoja, joita muutamilta vangeilta oli linnaan tuotaessa otettu.

Sen j?lkeen lakkautettiin lauantaiset naisten tarkastukset, jotka olivat niin loukkaavia ja kiduttavia sek? samalla mielett?mi? ja raakoja. Sairastuneille alettiin antaa eri ruokaa; terveille pidennettiin k?velyaikaa.

Kohta Petrovin viimeisen tarkastuksen j?lkeen teki er?s vanki er??n keksinn?n, joka meille kaikille tuotti suurta iloa: h?n keksi, ett? ulkohuoneiden torvien kautta, jotka yhdistiv?t useita koppeja ylh??lt? aina aleimpaan kerrokseen saakka, saattoi vapaasti keskustella.

T?mm?isen tilaisuuden k?ytt?m?tt? j?tt?minen olisi ollut yli ihmisvoimien ja nyt pantiin "telefoonit" k?ym??n. Santarmit eiv?t ryhtyneet ehk?isykeinoihin ja luulimmekin saavamme vapaasti aina "klubiamme" k?ytt??.

Istuimme "klubissa" useita tunteja yht?mittaa ja saimme virkistyst? toistemme kanssa keskustellessamme. T??ll? pidimme yhteisi? luentoja: milloin vapauden el?m?st? ?sken tuotujen toverien kertomusten perusteella laadittuja, milloin taas nykyisest? el?m?st?mme. Vuoden p?iv?t oli meille jo sallittu kirjoitusvihkot, jotka joka ilta otettiin p??llyst?n tarkastettavaksi. Useat kirjoittivat runoja, joissa usein kyynelten takaa nauru kaikui, kun muisteltiin entisen vankilanp??llik?n aikoja. Kirjoituksissa pohdittiin entisi? vapauden aikaisia toimiamme, tehtiin suunnitteluja uusista valtiollisista yhdistyksist? ja perustuslaillisuuden mahdollisuuksista, j.m.s. Ihmisyytemme sisin olemus pyrki esille t??ll? el?v?n? haudattujenkin keskuudessa.

Nelj? kuukautta elimme n?in yksimielist? perhe-el?m??. Mutta sitten tuli tarkastuksille sis?ministerinapulainen, santarmip??llikk? Shebeko ja mit? raaimmalla tavalla teki lopun kaikesta siit?. Ei viel? ainoakaan korkea virkamies k?ytt?ytynyt meit? kohtaan niin raa'asti, kuin Shebeko. Syyn? h?nen vihaansa oli rangaistusp?iv?kirjaan merkityt huomautukset. Saimme nyt kuulla, ett? klubissamme tapahtuneista keskusteluista oli pidetty varsinaista p?iv?kirjaa, ja siit? ilmoitettu ministerist??n.

Shebeko k?vi vuoron per??n jokaisessa kopissa ja ?rjyi: "Tsaarin murhaajat mokomat, ja t??ll? makaavat pehmeill? aluksilla. Hirtett?v? olisi joka ainoa, he vain asioita pohtivat, kapinoivat! ?versti, ruoskikaa heit?!... Kuuletteko?"

Heitt?en vihaisesti kopin oven kiinni kiiruhti h?n toiseen koppiin ja nyt kuului: "Miten h?vyt?n naama sinulla on! Kuka sin? olet? -- Ahaa, ?sken olit karsserissa; k?yt?ksesi on ilettev??. Tied?p?s, siit? annetaan raippoja!"

T?mm?isill? uhkauksilla riensi h?n kopista toiseen, kunnes oli saanut kullekin vangille jonkun mahtisanan lausutuksi. Vangit olivat niin h?mm?styksiss?, etteiv?t osanneet paljon mit??n huutoihin vastata.

Shebekon tarkastuksen j?lkeen otettiin meilt? kaikki kirjat pois. Illalla klubissa istuissamme emme osanneet keksi? mit??n keinoa asian auttamiseksi. Tuntui silt?, kuin olisimme kuilun partaalla, mist??n emme saaneet lohtua. Shebekon h?v?istyksist? ja uhkauksista ei tahtonut kukaan puhua; useilla oli synkki? ajatuksia mieless?. Neuvoteltiin tulevista p?ivist?, millaiseksi olivat ne tapahtuneen tarkastuksen j?lkeen muodostuvat ja mit? oli teht?v? kirjojen poistamisen johdosta. Pelk?simme, ett? klubimme kiellett?isiin.

Bogdanovitch oli t?ll?in viimeisill??n. Pyysimme, ett? jonkun meist? sallittaisiin k?yd? h?nen luonansa h?nen vaivojansa huojentamassa ja hyv?stit sanomassa, mutta sit? ei sallittu. Mieli-alamme oli niin toivoton, ett? p??timme tehd? ruokalakon ja niin vaatia itsellemme kirjoja. T?m? tapahtui vv. 1888-89 vaihteessa.

Kolmena ensi p?iv?n? puhelimme klubissa, mutta sitten p??timme lakata keskustelemasta, s??st??ksemme voimiamme; sit? paitsi oli vaivaloista puhua, kun n?lk? kovin ahdisteli. Suurimmat k?rsimykset tuotti n?lk? kolmantena, nelj?nten? ja viidenten? p?iv?n?. Sen j?lkeen eiv?t kivut olleet en?? niin kovia, mutta sen sijaan tuli ruumis niin raukeaksi, ett? tuskin saattoi en?? jaloillaan pysy?. Koko lakon ajan vaihdoimme ajatuksia naputtelemalla. Yhdeks?nten? p?iv?n? saivat muutamat pahan ysk?n ja raukeus yh? lis??ntyi. Vankilan hallitus pysyi syrj?ss? eik? ryhtynyt mihink??n toimiin ruokalakon lopettamiseksi. Petrov k?vi kyll?kin linnassa, mutta h?n ei k?ynyt kenenk??n vangin luona.

Lakon alkaessa ei oltu sovittu, milloin ja miten lakko lopetettaisiin. Jotkut ehdottelivat v?kivaltaisuuksiin ryhtymist?, mutta enemmist? oli sit? vastaan. Kun vankilan nykyinen hallitus ei ollut antanut mit??n varsinaista syyt?, josta olisimme voineet sit? pit?? syyllisen? nykyiseen oloomme, pidimme Shebekon olevan syyllisen?, jotenka siis emme tahtoneet syytt? suotta saattaa vankilan hallitukselle vaikeuksia, ainakaan ei niinkauan, kunnes sen puolelta ei syyt? anneta, ja siis kymmenenten? p?iv?n? p??timme lopettaa lakon ja aloimme sy?d?.

Toiseen aikaan olisi asia saattanut k??nty? huonoksikin, mutta nyt k?ytt?ytyiv?t viranomaiset hyvin johdonmukaisesti eik? siis ilmennyt pienint?k??n syyt? rettel?ihin. T?mm?inen viranomaisten k?yt?s saikin meid?t siihen p??t?kseen, ett? entisten rettel?iden alkusyyn? olikin Shebeko, jota vastaan vast'edes tulikin toimintaamme suunnata.

Mutta pian p??simme h?nest?kin rauhaan. Pari kertaa h?n en?? k?vi tarkastuksilla. T?ll?in kerran saattaessaan sis?ministeri Durnovoa astui h?n ministerin j?less? er??seen koppiin ja sanoi: "teid?n ?itinne..." mutta h?n ei saanut lausettaan lopettaa, sill? vanki ilmoitti, ettei moisen suusta tahdota ?idist?k??n kuulla. H?n joutui ymm?lle ja l?ksi kopista.

Pari viikkoa ruokalakon j?lkeen ilmoitettiin meille, ett? kaikki vankien rahat, kirjat ja esineet l?hetet??n sukulaisillemme. Se oli lakkomme tulos.

Nyt kohtasi meit? odottamaton, ankara isku: "telefoonimme" lakkasi toiminnasta. Johtotorvista ei loppunut vesi jos kuinka sit? ammensimme, torvet olivat siis alhaalta suletut, puhelumme niit? my?ten lakkasi.

Klubimme oli toimessa kuusi kuukautta, ja nyt j?imme taas yksin?isen vankeuden onnettomuuteen. Ymp?rill?mme olevat kivimuurit muuttuivat taas vieraiksi, siet?m?tt?miksi... Ei riitt?nyt en?? voimia kest?m??n yksin?isyyden tuottamaa ik?v??. Hermosto oli kokonaan ep?kunnossa.

Kaiken lis?ksi alkoi vankilassa raivata influentsa. Klubimme oloaikana olivat hengen voimat siksi vahvat, ettei sairaus p??ssyt valtaan, ainakin ei sit? huomattu. Nyt muuttui asema, synkk?mielisyys lis??ntyi ja sairaus p??si valtaan. Nyt alkoi taas taistelu vankilan s??nt?j? vastaan. Noustiin ikkunaan n?hd?ksemme pihalla k?velevi? tovereita. T?st?, tietysti, seurasi rangaistuksia, vaikk'ei en?? entisess? raa'assa muodossa; yleinen rangaistus oli, ettei syyllist? p??stetty m??r?-aikana ulos.

Viranomaiset puhelivat usein vangeille: "mink? vuoksi te tahdotte saada parannuksia v?kikeinoin? piditte ruokalakkoa, tuloksena oli useita sairastumisia. Nyt tahdotte v?kikeinoin saada k?velylupia. Eik?s olisi parempi, jos ilmoittaisitte ja pyyt?isitte". Siihen ei kukaan meist? suostunut.

Enimm?n syyt? yhteent?rm?yksiin antoi se seikka, ettei sairaille annettu sairasruokaa. Niinp?, esim. Buzinski kaksi vuotta sairasti vatsasy?p??, mutta siit? huolimatta t?ytyi h?nen sy?d? samaa ruokaa kuin terveetkin, s.o. punajuurisoppaa, puuroa ja mustaa leip??. H?n kuoli kahden vuoden kuluttua, k?rsitty??n hirveit? kipuja. Sen j?lkeen kuoli Arontshik halvaukseen. Kuusi vuotta oli h?n viett?nyt kopissa yht??n kertaa siit? poistumatta. Varynskin tila oli hyvin huono! ruokalakon j?lkeen oli h?nell? verenvuotoja kurkussa. Sergei Ivanov sai ankaran verensy?ksyn. Vaadimme h?nen luokseen l??k?ri? emmek? lakanneet y?ll?k??n oveen jyskytt?m?st? ennenkun saimme l??k?rin tulemaan sairaan luo. L??k?ri, Naryshkin nimelt??n, oli huoleton, laiska ja kaiken suhteen v?li?pit?m?t?n paksu ?ij?; on kumminkin sanottava tunnustukseksi h?nelle, ett? jos h?net milloin sain liikkeelle, koetti h?n jotain sairaan avuksi tehd?. -- Morosov niinik??n sai usein verensy?ksyj?. Keripukki raivosi lakkaamatta vankien keskuudessa, milloin suuremmassa milloin taas v?hemm?ss? m??r?ss?, vatsakatarria k?rsiv?tkin kaikki vangit.

Varsinkin er?s tapaus sai t?h?n aikaan mielet kuohuksiin. Virkateitse oli l?hetetty, ilman oikeuden tuomiota, P?hkin?linnaan. Mutta rangaistusajan viimeisen? p?iv?n? tuli Lagovskoin luo linnaan p??llikk? ja luki h?nelle m??r?yksen ... uudesta viisivuotisesta rangaistuksesta... Kaiken aikaa pidettiin h?nt? pakkoty?l?isen asemassa, sill? ainoalla eroituksella, ett? sai k?ytt?? omaa pukuansa; mutta kun h?nen ei sallittu tavata sukulaisiansa, ei siit?k??n luvasta ollut k?yt?llist? etua.

Varynskin tila muuttui yh? huonommaksi. H?n sai kyll?kin sairaalan ruokaa ja l??kkeit?, mutta terveytens? oli jo ehtinyt kokonaan murtua ja oli ilmeist?, ettei h?nell? en?? monta elonp?iv?? j?lell? ollut. Ankara yskimisens? kuului kautta vankilan. Ainoaksi asemansa lievent?miseksi sallittiin er??n h?nen toverinsa muuttaa h?nen koppinsa vieress? olevaan koppiin. Kopistaan h?n ei en?? jaksanut pois l?hte? joten siis likeiselle yst?v?lle naputteleminen oli h?nen ainoa ilonsa, ja kun hiljaisinkin kosketus sein??n kuului viereiseen koppiin, oli naputteleminen heikollekin sairaalle mahdollista. Kello 8 aamulla h?n viel? tervehti koppinsa yl?- ja alapuolella olevia vankeustovereitansa ja jo kello 10 h?n veti viimeisen heng?hdyksen...

Menetetty?mme klubimme koetimme keksi? uusia keinoja ajatustemme vaihtamiseksi. Olimme keksineet pihalla k?velless?mme meit? eroittavissa lauta-aidoissa rakoja ja n?iden kautta annoimme sairaille monenmoisia kotitekoisia makeisia. Sokeri ei sopinut aidan pienist? raoista, siksi sulatimme sokerin, tiputimme sit? paperille ja niin oli sairaille makeisia jaettavanamme. Naisvangit keksiv?t monta erilajia makeisia: sulatettiin sokeria ja seotettiin maitoon, tahos kuivattiin kolme, nelj? tuntia lampun p??ll?, vesi haihtui ja maito konvehti oli valmis. Er?s "makeistehtailija" onnistui nauriista valmistaa konvehteja. Makeiset annettiin sairaille tovereille saadakseen edes n?in huojentaa heid?n surkeuttansa. Mutta eip? sallittu niit?k??n suorastaan sairaille j?tt??, vaan tuli keksi? keinot, etteiv?t vartijat huomaisi, jolloin valmisteemme olisivat "parempiin suihin" joutuneet. Makeiset siis piiloitettiin multapenkkeihin kasvitarhaan; vaikka t?m?k??n keino ei pitk?lle auttanut. Santarmit saivat vihi?, hakivat multapenkeist? ja jonkun kerran l?ysiv?tkin niist? pienet k??r?mme. Eip? kumminkaan rikostamme kovin suurena pit?neet, varoittivathan vain vastaisuudessa niin tekem?st?. Tarkastus ty?ss? ollessamme tuli sen j?lkeen paljoa tarkemmaksi. Lautasein?in rakoja eiv?t jonkun aikaa huomanneet, ja ne olivat meille t?rkeimm?st? merkityksest?, sill? niist? n?imme tovereitamme k?velyll? ollessamme. Muistan viel?kin, ett? juuri t?ll? keinoin n?in Varynskin reippaana ja punakkana pari kuukautta ennen h?nen kuolemaansa.

Mutta vaikka noita rakoja mit? varovaisemmin k?ytimmekin, niin keksittiin ne kumminkin ja naulattiin kiinni. T?m? sai meid?t taas kuohuksiin, ja taistelu alkoi. Kiskoimme irti rakojen p??lle naulatut listat ja aloimme puhella entist? kovemmalla ??nell?. Meid?t saatettiin koppeihimme, mutta siit? vain intomme yltyi.

Viranomaiset koettivat rauhoittaa, mutta kun ei apua ollut, p??ttiv?t tehd? joitakin my?nnytyksi?. Meille luvattiin kirjoja ja k?sity?t? sek? ett? iltasin saamme kohdata jonkun tovereistamme. T?t? kyll?kin oli vaikea uskoa todeksi, mutta toivomme asiassa jotain per?? olevan ja ett? oli p??tetty asemaamme jonkun verran parantaa, varsinkin kun kuolevaisuus yh? viel?kin oli melkoinen sek? sairaiden luku jotenkin suuri. Ja muun lis?ksi varmaankin santarmit jo tiesiv?t Konoshevitshin menett?neen j?rkens?, josta meill? ei viel? t?ytt? varmuutta ollut.

Me naiset sittenkin tiesimme, ettemme saisi tavata muita kuin naisvankeja, joiden seurassa olimme jo viisi vuotta viett?neet, jotenka jo mielell??n olisi tehnyt uusia tuttavuuksia.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet