Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kysymysmerkkejä: Kuinka Muikkulan Matin kirkolla kävi by Heman Gustaf Adolf
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 927 lines and 27334 words, and 19 pages
KYSYMYSMERKKEJ?; KUINKA MUIKKULAN MATIN KIRKOLLA K?VI
Kirj.
Kah
Werner S?derstr?m, Porvoo, kustantaja.
H?meenlinnassa, H?meen Sanomain Osake-Yhti?n kirjapainossa, 1885.
Esipuhe, jonka sopii lukea viimeiseksi.
Kev??ll? vuonna tuhat kahdeksan sataa ja usea vuosikymmen p??lle oli allekirjoittaneella kuuma ja kiireinen aika. Olin laiskotellut Helsingiss? tarpeekseni, juonut tuutinkia, k?ynyt suomalaisessa teaatterissa, riidellyt ruotsikiihkoisten kanssa -- sanalla sanoen: ollut kaikin puolin vapaa Apollon poika. El?m? oli ollut kuin paljasta m?enlaskua, rahapulat ainoana, s??nn?llisen? poikkeuksena.
Mutta kerran loppui alam?ki; el?m?n tanner oli tutkintojen ja tutkintolukujen jyrk?n yl?maan takana; ja sit? my?tenh?n k?vi tie.
Maalle siis, hiljaisuuteen, lukemaan!
Sain asuinpaikan er??ss? H?meen vesirikkaassa pit?j?ss? -- nimi on samantekev?. Se talo oli, niinkuin rekivirress? veisaamme, "j?rven rannalla punainen talo, ja valkoinen akkunan lauta". Is?nt?, i?lt??n pian nelj?nkymmenen, oli noita "hiljaisia maassa", joissa on jotakin nimett?m?n miellytt?v??, vaikk'ei olekaan heid?n syd?n suussa eik? kieli hyviss? tuntumissa.
Em?nt? -- Esteriksi h?nt? is?nt? puhutteli -- taisi olla muutamaa vuotta nuorempi. Vaikea on sanoa, mink?lainen h?n oli. Ei h?nell? ollut sormet t?ynn? kultasormuksia, kaksi vain vasemman nimett?m?ss?, ei h?n n?ytellyt joka ?mm?lle vaatevarastoansa, ei h?n puhunut pahaa muille em?nnille piioistansa, eik? muillekaan ihmisille.
N?k???n oli h?n tunteen ihminen. Suurissa sinisiss? silmiss? kuvastui syv? sielunel?m?; lempeys ja kirkkaus loisti h?nen otsaltansa.
Oli niill? poikakin, kymmenkunnan vanha, sinisilm?inen, kiharatukkainen pieni veitikka, minun herttainen yst?v?ni.
T?m?n perhekunnan yhteydess? olin liki puoli vuotta; ja muisto siit? heloittaa viel?kin valopilkkuna kuumeentapaisesta luku-ajastani.
Olin tullut is?nn?n kanssa hyvinkin tutuksi. Iltasin istuimme tupakoiden ja jutellen. Hyvin usein jouduimme sielun-el?m?n alalle, ihmetellen tutkistelimme niit? monia ilmi?it?, joita el?m?ss? olimme huomanneet.
Kun ihmettelin sit? lepoa ja mielentyyneytt?, sit? varmaa vakuutusta, jota h?nen puheensa ja el?m?ns? ilmaisi, niin h?n sanoi, ett? se rauhan rahtunen mik? h?nell? on, ei ollut taistelutta saavutettu.
Kerran toi h?n minulle paksun paperivihon, sanoen: "Jos viitsitte tuon lukea, niin ehk? n?ette, kuinka meik?l?isetkin taistelevat, kaipaavat ja toivovat".
Luin tuon vanhan paperin; kymmenen vuotta oli se ollut romun seassa, vanhassa kopassa.
Ehdotin h?nelle, eik? sopisi toimittaa painoon tuota paperia.
H?n ei mitenk??n tahtonut siihen my?nty?, sill? "mit?s mets?kulmalaisen mietteist? maailman luettavaksi on?"
Voitin kuitenkin h?nen ep?ilyksens?.
Ainoan toivoni perustan siihen, ett? t?m?n kyh?elm?n saattaa ymm?rt?? kahdellakin tapaa -- aina sen mukaan kuinka kukin tahtoo.
Koettakaa siis kysymysmerkit onneanne; ehk? jostakin syd?mest? houkuttelette vastauksen, vastauksen, joka mahdollisuutena siell? on uinunut, vaan j??nyt tiet?mykselle kirkastumatta!
Varustaisin teid?t piirt?j?nne, Kustaa Uotilan nimikirjoituksella, mutta h?n itse kielsi nime?ns? kirjan etulehdelle painattamasta. Antaisin teille, te kysymysmerkit, jonkin-moisen puolustuslauseenkin, mutta mit?s siit? kohtalonne valkenisi, sill? teid?n piirt?j?nne nimi on kirjallisuuden kilpakent?ll? yht? tuttu kuin Uotilassa asuneen ylioppilaan nimimerkki Kah.
Kah .
-- Se on semmoinen rikkiviisas, se Pohjalammin Matti! Ja todella olikin Matti merkillinen mies, sen huomasimme me lapsetkin, vaikk'emme oikeen ?lynneet mit? is?ni oikeastaan rikkiviisaalla tarkoitti. Koska Matin sen aikuisesta kuvasta viel? on muistissani joitakuita piirteit?, niin panen ne paperille, p??tt?k??n lukija, oliko Matin viisaus rikkin?ist? vai ehe??. Melkein naapurina me olimme, ei ollut kuin v?h?n matkaa mielest?mme tuota mets?ist?, kivist? polkua, joka takaha'an kautta vei Pohjalammin ahoille. "Virstaksi" me sit? matkaa puhuttelimme; vaan jos se virsta onkaan, niin se on suden juoksema, arveli moni, joka sit? oudoksesta sattui kulkemaan. Siell? N??t?korven hallaisella kulmakunnalla asui Matti torpassaan, josta teki p?iv?n viikossa taksv?rkki? jalkasin ja talon ruualla.
Ei siin? torpassa paljon huoneita ollut; oli siin? pirtti, jossa oli sauhunsa viem?t?n muuri-paha ja yksi pieni akkuna -- siin?kin kaksi ruutua tuohesta, ja toista kaksi viheri?isest? klasista. V?h?n matkaa pirtist? oli sauna, joka my?s teki riihen virkaa; tuonnempana vanha, puoleksi lahonnut olkilato. Mutta keskell? lastuista pihaa kasvoi komea pihlaja, ja saunan seinustalla kiemurteli humalista siintyneiden riukujen ymp?ri.
Siell? eleli Matti muijansa kanssa. Ja kun heill? ei ollutkaan lapsia kuin yksi tytt?, joka jo oli toisella kymmenell?, niin oli Matilla tilaisuus usein sairastaa "Laiska-Jaakon tautia".
Ensikerran el?iss?ni k?vin Pohjalammilla noin rukiinleikkuun aikaan. Olin is?lt?ni saanut varsin mahtipontisen toimen, piti viem?ni "taksv?rkkisanaa" Pohjalammin Matille. Matti ja is?ni, n?et, olivat saman talon alustalaisia, ja taksv?rkkisana kulki tavallisesti torppari torpparilta hamaan takamaan ??rimm?iseen perukkaan. -- Ensimm?iseksi tervehti minua kanaparvi, joka samoili pirtin edustalla ja pyristeli h?yhen-pukuansa tuulessa.
Astuttuani pirttiin olin kuin h?lm?; ?llistyneen? j?tin hyv?n p?iv?n sanomatta, sill? niin toisenlaista oli siell? kuin meill?. Matin Kreeta otti juuri puuropannua pes?n suusta, tytt? teki kanoja varten puretusta kuppiin, ja nurkassa ammui kirjava vasikka. Elokuun aurinko oli kirkkaudellaan tehnyt sen, ett? silm?ni, kuten sanotaan, olivat j??neet pihalle. En siis varjokkaassa pirtiss? oikein n?hnyt, miten olla kuinka el??, seisahduin vaan oven suuhun, ja, h?lm?m?isesti kyll?, "Jumalaakaan mainitsematta".
-- No, Kustaa, mihink?s vanha mies j?i, kuului Matin tunnettu ??ni per?s?ngyst?. H?n n?kyi nytkin tekev?n tavallista ty?t?ns?, s.o. lep??v?n. Levollisena soi h?nen ??nens?, vakavasti katseli h?n noettuneisin orsiin. H?n oli tietysti t?ss? sekamelskassa kuni kotonansa ainakin.
Kun en min? osannut vastata mainittuun kysymykseen mit??n, niin toisti h?n sen viel?:
-- Mihin vanha mies j?i?
Min? luulin h?nen is??ni tarkoittavan ja vastasin aatos-alta: Oli jo v?h?n myllynki puute, niin is? sanoi, ett? tarvitsis sit? menn? vaikka Korkiakoskiin koittamaan.
-- Istu; mit?s teill? nyt jauhetaan, sanoi h?n taas. Min? taisin punastua, sill? kasvojani tuntui kuumentavan. N?lki?isi?h?n is? myllyyn vei, sill? viime kynttil?st? oli meill? ostoksessa oltu, ja kun v?h?n rupesi ruisvainiomme kellert?m??n, niin salavihkaa siit? ensi h?t??n v?h?n leikattiin. Imelilt? ne jauhot tosin maistuivat, mutta mit?s teki!
Mutta Matti se kyll? arvasi asian, h?n vaan tahtoi kai minua v?h?n kiusottaa, sill? h?n sanoi: taitaa olla vanhoja "laarin laasoksia"?
-- Hm, vastasin min? ep?ilev?isesti, sill? paha oli mielest?ni valhetella paha tottakin puhua.
-- Niin, samahan se on, jutteli Matti, mill? vaan Hungerveltti n?in uutisen rajassa, Uodin koukuissa k?p?l?m?keen ajetaan.
Enh?n min? tuosta paljoa ymm?rt?nyt, istuin vain ovensuussa olevan kaljatynnyrin kupeella ja vaikenin. Totta huomasi Kreetakin minun tyhmyyteni, sill? h?n sanoi, vieden puurokuppia p?yd?lle:
-- Se meid?n Matti mar osaa!
Sitten sanoi h?n Matille yksitoikkoisella ??nell??n:
-- Sy? nyt vaan p?iv?llist? ja menee siit? edes ly?m??n v?h?n saunapuita, ett? edes kylp?? saadaan; tekee nyt jotakin edes!
-- Huokaus on oleva t?iden v?leill?, lausui Matti, katsellen yh? orsiin ja asettaen sanansa niin kirjakielen mukaisesti kuin ne t?ss? ovat kirjoitettunakin; h?n muisti kai sanat niin jostakin lukeneensa.
Silloin ilmoitin min? taksv?rkkisanaa tuovani huomiseksi.
Matti katsahti nurkkaan; siell? oli pari sylyst? taskukellon suuruisia nauriita. Niist? siirsi h?n katseensa Kreetaan ja sanoi: Kas kun et sin? olekaan viel? listinyt noita nauriinsommia?
-- Kyll? m? he nyt listin, nuhahti Kreeta.
Matti ei sanaakaan en?? vastannut. H?n meni ulos ja tultuaan oli h?nell? kourassa norea koivunvitsa.
?l? h?mm?sty lukija, ei kertomus sulle vanhaa koti-kuria kuvaamaan rupea! H?n karsi ja kuori vitsansa, ja min?kin totta kyll? pelk?sin pahinta. Vitsan tyveen sitoi h?n langalla tukevasti kiini rohtimia tallaksi, otti sitten Kreetan rukinsarvesta sian-s??riluurasvaa, jolla voiteli tallan; latvaan pani h?n silmuksen, josta h?n asetti tuon uudenaikaisen aseensa ovisein?ss? olevaan naulaan riippumaan.
Nyt syntyi aviopuolisoiden v?lille seuraava keskustelu:
-- Mit?s sill? teet?
-- Se on palavitsa.
Add to tbrJar First Page Next Page