Read Ebook: Talvi-iltain tarinoita 5 Sumutarinoita. by Topelius Zacharias J Maa Ilmari Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1601 lines and 80121 words, and 33 pages

-- Nouskaa yl?s! sanoi h?n. Tulva!

Kuuluisa Aura on liian oppinut joki ryhty?kseen mielell??n poikamaisuuksiin, mutta ennen rantojen uutta j?rjestely? olivat tulvat jotenkin tavallisia, ja sellainen meid?t t?ll? kertaa yll?tti. Min? nousin vuoteesta, n?in ikkunan olevan rikki, lattian veden vallassa, keskell? huonetta pitk?n, k?sitt?m?tt?m?n, kiikkuvan esineen, joka raapi sein??, kaatoi vesikarahvin ja n?ytti vihamielisin aikein l?hestyv?n s?nky?ni. Kuluipa kotvanen, ennenkuin tunsin tuon oudon ?isen kummituksen kaljaasin kokkapuuksi, myrsky ja virta kun olivat ajaneet aluksen rantaan, mist? se oli ty?nt?nyt h?vytt?m?n k?rs?ns? ikkunastani sis??n.

Me vietimme talon muitten karkoitettujen asujainten kanssa kaksi tai kolme kolkkoa tuntia korkeammalla paikalla olevassa vilja-aitassa ja palasimme takaisin p?iv?n koittaessa, kun vesi jo alkoi laskeutua. H?vitetty asuntomme pantiin suurella vaivalla asuttavaan kuntoon, ja Mettisen matami kertoi riemuiten saaneensa vihdoinkin siisti? naapurini huoneen. Auran vesi oli, kaikkia itsens? pilalle lukeneita kirjatoukkia mahtavampana, ottanut pesemisen huolekseen, ja ennenkuin variksenpes?n asukas sai aikaa tointua, ehti luuta p??tt??, mit? tuo suuri pesuriepu oli onnellisesti aloittanut.

Muutamia p?ivi? kului, ja Job tuotti nuorelle ja malttamattomalle aloittelijalle aivan kylliksi huolta, joskaan ei juuri yht? paljon k?rsimyksi?, kuin h?n itse oli kokenut. Er??n? iltana juolahti mieleeni, ett? M?ller ehk? oli k?yskennellyt hebreankielen harhasolissa, ja vaikkakaan minulla ei olisi mit??n opittavaa h?nelt?, niin h?n saattoi haluta oppia jotakin minulta. Min? siis odotin eteisess? h?nen palaamistaan saadakseni h?net pid?tetyksi h?nen ohitse menness??n. Ja h?n tulikin.

-- Herra M?ller, sanoin min?, neuvokaa minua hiukan!

-- Mit? tahdotte? Ei ole aikaa.

-- Er?s Jobin kohta on minulle mit? pahimpana kiusankappaleena. Minusta on teksti joko ristiriitainen tai De Wette ei osaa selitt??.

-- Aivan oikein, herra. Ep?ilys on totuuden ?iti. Astukaa sis??n!

Me menimme h?nen huoneeseensa; h?n sytytti lampun. Job oli hankkinut minulle suosionosoituksen, jota ei kukaan muu saanut osakseen. Kamari n?ytti silt? kuin toinenkin tulva viel? olisi tervetullut. T?m?n kotelon simpukka k?vi istumaan ainoalle tyhj?n? olevalle tuolille, ja min? istahdin pyyt?m?tt? kehnonlaisen vuoteen laidalle.

Ensi kerran sain silloin rauhassa katsella naapuriani l?helt?. H?n n?ytti olevan mies parhaissa voimissaan, lujatekoinen, vaikka laiha ja v?h?n tavallista kokoa pitempi. H?nen kasvonsa olivat jalot ja s??nn?lliset, mutta harvinaisen kalpeat, silm?t suuret, tummat ja syv?t, ilme samalla hajamielinen, surullinen ja v?synyt. Pitk?, ruskea, kampaamaton tukka peitti puolet korkeasta otsasta, joka osoitti tavatonta ajatusvoimaa.

Minun n?ytt?ess?ni Jobin kirjaa ja selitt?ess?ni ep?ilyksi?ni pienen salaisen turhamaisuuden kannustamana, ett? saan komeilla muka syv?oppisuudellani, elostui M?llerin kasvojen hajamielinen ilme v?hitellen, h?nen katseensa teroittui, h?nen muuten niukka puheensa tuli vakuuttavan selv?ksi, jopa kaunopuheiseksikin. H?n ei ainoastaan selitt?nyt tuota vaikeata kohtaa kummastuttavan oppineesti, vaan viel?p? osoitti, mit? muita samanlaisia omituisuuksia Jobin kirjan tuntemattomalla tekij?ll? on, ja antoi minulle ohjeen kokonaista tutkimussarjaa varten. Se ei en?? ollut pelkk?? oppia, vaan kaikkea hallitsevaa, kaikkin?kev?? neroa; en ollut koskaan ennen voinut uneksiakaan moista etev?mmyytt?, ja kahdessa tunnissa min? opin tuolta miehelt? enemm?n kuin ennen kahdessa vuodessa.

Kun vihdoin yh? enemm?n kummastuneena kysyin M?llerin ajatusta Jobin melkein vaikeimmasta arvoituksesta, vastasi h?n:

Min? katselin h?nt? vilpitt?m?sti ihmetellen. H?n n?ytti kasvavan pitemm?ksi lausuessaan nuo sanat t?ysin tieteellisen varmasti. Min? huomautin, ett? sana itse ennustaa entiselleen palautumisensa, siin? kun sanotaan, ettei piirtoakaan Jumalan puhtaasta sanasta pid? koskaan katoaman.

-- Ei -- toisti M?ller tuijottaen minuun sellaisin katsein, ett? h?mm?styin -- ei katoaman, mutta v?h?ksi aikaa himmentym?n. Voi sit?, jonka t?hden pahennus tulee!

-- Mutta -- min? v?itin vastaan -- sanan selitt?j?ll? on saattanut olla rehellinen tarkoitus, vaikka h?n onkin erehtynyt, kun on luullut panevansa oikean sanan v??r?n sanan sijaan.

M?ller tuijotti tuijottamistaan minuun samalla kuvaamattomalla tavalla ja virkkoi hitaasti:

-- Mestari on sanonut: ne sanat, jotka min? annan teille, ovat henke? ja el?m??. Henke? ja el?m??! Se, joka varastaa ihmishengen, on miehentappaja. Se, joka varastaa sanan hengen, on jumalantappaja. Se, joka panee oman henkens? siihen, mik? on m??r?tty iankaikkisen hengen olinpaikaksi, h?n tahtoo kukistaa kaikkivaltiaan Jumalan henkien valtaistuimelta. Kirjoitettu on: "Joka t?h?n jotakin lis??, h?nen osakseen Jumala panee kaikki ne vaivat, jotka t?ss? kirjassa ovat kirjoitettuina. Ja joka poistaa jotakin t?m?n kirjan ennustuksen sanoista, h?nen osansa ottaa Jumala pois el?m?n puusta ja pyh?st? kaupungista, joista on kirjoitettu t?ss? kirjassa"... Nuori mies -- huudahti h?n ?kki? ja otti minua lujasti kiinni k?sivarresta -- ?lk?? koskeko sanan tekstiin! Se vie vuosituhansien rauhan.

Niin hirvitt?v? vakavuus oli h?nen sanoissaan, etten olisi henkenik??n uhalla uskaltanut vastustaa h?nt? tai edes liikahtaa v?ist??kseni h?nen l?pitunkevaa katsettaan. Oltuaan muutaman silm?nr?p?yksen vaiti h?n p??sti k?sivarteni, peitti silm?ns? k?sill??n ja toisti sanomatonta k?rsimyst? ilmaisevalla ??nell?:

-- Vuosituhansien rauhan!

H?n hyp?hti ?kki? pystyyn ja tarttui taaskin k?sivarteeni.

-- Min? olen l?yt?v? ne, sanoi h?n, vaikka siihen minulta menisi kaksikymment? ihmisik??. Min? olen l?yt?v? ne, vaikka minun t?ytyisikin viel? kerran hakea aikakirjoista kaikki vuosisatojen kuluessa unohdettu ja kadotettu.

-- Mit? olette l?yt?v?? kysyin min? enk? viel? t?n?k??n hetken? k?sit?, mitenk? sen rohkenin tehd?.

-- Mit?k?? Todistukset sataakahtatoista barberinilaisoppilausettani vastaan, eik? ainoastaan omia oppilauseitani, vaan my?skin Velesianin lauseita vastaan. Min? todistan, ett? Wetstein on oikeassa, kun h?n sanoo minun v??rent?neen raamatun teksti? kahdeksannen Urbanuksen k?skyst? latinalaisen k??nn?ksen eduksi. Min? todistan taitamattomiksi ne, jotka ovat puolustaneet minua. Pala palalta min? revin rikki maineeni; min? pakotan maailman tunnustamaan minut kurjaksi petturiksi...

Samassa h?n taaskin p??sti irti k?sivarteni ja astui muutamia askelia vilkkain elein.

-- On, se on onnistuva, jollei nyt, niin tulevana vuosisatana. Mik? hekuma! Silloin h?v?ist??n ja halveksitaan nime?ni. Onko mit??n autuaampaa kuin kunniansa h?vitt?minen, kunnian, jota kaksi herkk?uskoista vuosisataa on huutanut? Sin? p?iv?n?, jolloin n?ytet??n todeksi, etten min? ole koonnut kuuluisia lukutapojani kahdestakolmatta k?sikirjoituksesta, jotka on kirjoitettu vuosien 349 ja 1254 v?lill?, vaan p?invastoin turmellut teksti? Rooman istuimella hallitsevan Antikristuksen hyv?ksi, sin? p?iv?n? min?kin saan vihdoin rauhan!

Ja tuo kummallinen mies ojensi intohimoisesti molemmat k?tens? ik??nkuin tavoittaakseen kaukaista, korkeinta autuutta. Sitten h?nen kasvonsa synkistyiv?t j?lleen, h?nen k?tens? vaipuivat alas, h?n itsekin uupui voimattomana tuolille kirjoitusp?yd?n ??reen.

M?llerin n?it? sanoja lausuessa oli h?nen katseensa k?ynyt yh? hajamielisemm?ksi, h?n n?ytti kokonaan unohtaneen minun l?sn?oloni ja viimeisen, tuskin kuuluvan kysymyksen j?lkeen h?n nukahti p?yd?n ??reen, p?? oikean k?den varassa. H?n saattoi kuitenkin nukkua, tuo herke?m?tt? tutkiva mies, mutta h?n ei nukkunut niinkuin muut, h?n nukkui silm?t auki...

Seuraavana p?iv?n? M?llerin ovi oli suljettu kuten tavallisesti. Joulu l?hestyi, min? k?ytin iloisena hyv?kseni is?ni lupaa, joka antoi minulle tilaisuuden tulla muutamiksi viikoiksi kotiin, ja l?hdin Turusta n?kem?tt? kummallista naapuriani sen illan j?lkeen, jona odottamatta sain huomata h?nen oudon mielenh?iri?ns?.

Kun saavuin kotiin, kyseli is? minulta hyvin paljon yliopistosta ja tietysti ensinn? omista opinnoistani. Min? tein selkoa edistyksest?ni ja mainitsin Jobin kirjan opetuksesta, jonka olin saanut naapuriltani M?llerilt?. Is?ni nauroi.

-- Kyll? min? tied?n tuon kaiken, sanoi h?n; samanlaisia ovat kaikki oikeat kirjatoukat. Vuonna 1787, jolloin minut kirjoitettiin yliopistoon, oli Turussa Linnankadun varrella samanlainen kummallinen mies, ylenm??rin oppinut ja v?h?n sekavap?inen samalla. Piti tavallisesti kulunutta mustaa samettitakkia, penkoi kirjastoa ja eli tyhj?st? ilmasta. Peregrinus M?ller; min? tunsin h?net vallan hyvin, molemmathan me tutkimme eksegetiikkaa.

-- Peregrinus on minunkin naapurini, huomautin min?.

-- Nimi ei ole tavallinen -- jatkoi is?ni -- mutta se lienee ollut k?yt?nn?ss? samassa suvussa. Luultavasti on vuoden 1826 M?ller, josta sin? puhuit, minun tuntemani 1787 vuoden M?llerin poika. Sill? M?llerill? oli kummallinen tapa: h?n nukkui puolen y?n aikaan silm?t auki.

-- Niin nukkuu t?m?kin M?ller.

-- Todellako? jatkoi is? hilpe?ll? tuulella. -- Tied?mmeh?n ennen olleen olemassa i?isen juutalaisen; nyt saamme kenties my?s kunnian tutustua i?iseen ylioppilaaseen. Minun lapsuudessani sanoivat vanhat ihmiset n?hneens? samanlaisen hajamielisen herran Turussa 1740 ja kappalaisemme, pastori Henriksson, kertoo sellaisen kirjastojen nuuskijan olleen siell? my?skin 1807. Joka ajalla on omat mietiskelij?ns? ja taikauskonsa.

-- Mutta -- jatkoin min? -- jos katsotaan kaikkia noita vuosilukuja 1740, 1787 ja 1807, niin neh?n ovat kaikki jonkin maassamme k?ydyn sodan edell? olevia vuosilukuja.

-- Niin, miksik? ei? Jos kerran on huomattu pyrst?t?hti, niin ainahan j?lkeenp?in l?ydet??n jokin merkillinen tapaus, mit? se muka on ennustanut. Jos M?ller olisi sellainen sodan pyrst?t?hti, niin olisihan h?nen pit?nyt j?tt?? j?lkeens? jokin merkki my?skin vuodelta 1699.

-- ?lk??mme en?? ajatelko noita typeri? yhdistelyj?, sanoi h?n. -- K??nn? minulle jokin sivu Jobista, niin p??semme takaisin todellisuuteen.

Noiden ilvehtiv?in, lepoa h?iritsev?in mielikuvien johdosta toivotin ikuisen M?llerin takaisin keskiaikaan, jota kauemmin h?nen ei koskaan olisi pit?nyt el??. Mutta jo seuraavana aamuna sain uuden muistutuksen tuosta kummallisesta henkil?st?. Astuessani is?ni huoneeseen oli h?n selailemassa vanhaa, ennen muinoin loistavaksi kirjailtua vihkosta, joka oli sidottu punaisiin marokengikansiin, mihin h?nen nimens? oli painettu kultakirjaimin.

-- Ja onko tuo h?nen omaa k?sialaansa, is??

-- Min? itse n?in h?nen kirjoittavan sen.

-- Mutta seh?n on ilmeisesti samaa komeaa k?sialaa kuin vuoden 1699 nimikirjoitus. Min? en voinut olla tarkkaamatta omituista p:n kiemuraa, joka oli ristin n?k?inen ja yhdistetty miekkaan. Ja kas t?ss? ... sama risti, sama miekka!

-- Se on j?ljitelty, puhkesi is? tyytym?tt?m?n? sanomaan ja pani kirjan kiinni. -- Senkaltaiset koukerot kulkevat perint?n? is?lt? pojalle. Jos oletammekin mahdolliseksi, ett? ylioppilas, joka vuonna 1787 oli kahdenkymmenen ik?inen, esiintyy nelj?nkymmenen ik?isen? 1807 ja yhdeks?nkuudetta ik?isen? 1826, niin emme silti p??se mihink??n, kun on kysymys vuosiluvusta 1699. Hullutusta, pelkk?? hullutusta! Min? olen n?hnyt liian monta arvoitusta el?m?ss?ni, noin vain ilman muuta hakatakseni hajalle kaiken, mit? en voi selvitt??, mutta jotakin j?rke? niiss? pit?? olla. Taikauskoksi min? sanon kaikkea, jossa ei ole mit??n j?rjellist? tarkoitusper??. Mutta mink? tosi tarkoitusper?n vuoksi saattaisi ajatella jonkun M?llerin n?yttelev?n vuosisatojen joutolaista? Vain ennustaakseenko kummituksena sotaa? Lorua! N?yt? h?nell? olevan edes jonkinlaista oikeutta el??, niin joskaan en voi uskoa h?nen kummitusvaltakirjaansa, saatan kuitenkin antaa anteeksi muille heid?n herkk?uskoisuutensa.

Min? tunsin is?ni; h?n oli siin? m??rin tiedemies, ettei h?n voinut hyv?ksy? mit??n ilman todistusta, eik? M?llerist? sen enemp?? puhuttu. Joulu kului nopeasti ja iloisesti, kuten se aina kuluu, kun on ylioppilaana hyv?n kodin turvissa ja kun sit? paitsi on kodin ulkopuolella mielitietty talvipakkasen l?mmitt?j?n?. Nuutinp?iv?n? oli hevoseni valjaissa, ja minun oli taas l?hteminen Turkuun. Is? laski matkarahani ja k?ski pit?? tarkkaa tili? menoista ja s??st?m??n kaikessa muussa, paitsi hebrean ja arabian kielten yksityisluennoilla k?ymisess?. Sitten h?n kysyi n?k?j??n v?linpit?m?tt?m?n?:

-- Etk? sanonut, ett? tuo nykyinen M?ller samoin kuin sekin, josta min? kerroin, on tunnettu vanhojen keskiaikaisten asiapaperien etsimisinnostaan?

-- Niin. H?n etsii k?sikirjoitusta, jota h?nen ei viel? ole onnistunut l?yt??. Luultavasti se koskee eksegetiikkaa.

-- Olkoonpa mies viisas tai hullu -- jatkoi is?ni -- niin minun tulee h?nt? s??li. Min? ymm?rr?n, mink?laista on, kun tuntee el?m?nteht?v?ns? riippuvan oljenkorresta, jota ei voi l?yt??. Tuo entinen M?ller etsi niinkuin t?m?kin k?sikirjoitusta, jota ei l?yt?nyt mist??n. Vuotta tai paria my?hemmin, kun M?ller oli kadonnut, en tied? mihin, k?vin professori Lauri Lefr?nin, it?maisten kielten kuuluisan tutkijan, yksityisill? arabian luennoilla. Lefr?n oli jonkin aikaa ollut my?skin kirjastonhoitajana Turussa. H?n n?ytti minulle kummallista vanhaa k?sikirjoitusta; se kuului luultavasti Torsten St?lhandsken kirjakokoelmaan, joka oli tuotu kolmikymmenvuotisesta sodasta ja lahjoitettiin yliopistolle kohta sen perustamisen j?lkeen. Lefr?n itse ei osannut lukea sit?, mutta niin paljon h?n luuli k?sitt?v?ns?, ett? se sis?lsi kolme ensimm?ist? evankeliumia k??nnettyin? jollekin tuntemattomalle kielelle. Muutamia vuosia my?hemmin, kun jo osasin antaa suuremman arvon moiselle harvinaisuudelle etsin k?sikirjoitusta kirjastosta, mutta en sit? en?? l?yt?nyt, se oli kadonnut, niinkuin paljon muutakin katoaa lainateille; ja silloinen kirjastonhoitaja, kanslianeuvos Clewberg oli usein poissa Tukholmassa. Per?st?p?in olen tullut ajatelleeksi Lefr?ni?, joka kuoli yhdenyhdeks?tt? ik?isen? Hatanp??n kartanossa Messukyl?ss? 1803 ja jonka rouva oli omaa sukuaan Leijonancker. Lefr?n oli hyvin kristillinen ja rehellinen mies, hernhutilainen uskonnoltaan, mutta vanhuutensa viime aikoina hieman huonomuistinen, ja sen t?hden ei ole ollenkaan mahdotonta, ett? tuo vanha k?sikirjoitus on saattanut unohtua h?nen paperiensa joukkoon. Kun nyt menet Turkuun, niin matkusta Tampereen kautta ja kysy Hatanp??st?, onko siell? mahdollisesti mit??n Lefr?nilt? j??neit? vanhoja papereita. On koetettava kaikin tavoin etsi? tuota todenn?k?isesti hyvinkin kallisarvoista k?sikirjoitusta, joka kuuluu yliopistolle ja muuten joutuu tai on jo joutunut saman kohtalon alaiseksi kuin monen monet korvaamattoman kalliit paperit, jotka tulipalo tai rotat ovat h?vitt?neet. Ilmoita sitten, onnistuiko sinun l?yt?? mit??n j?lki? siit?, ja vie M?llerille terveiset h?nen kaimaltaan, joka eli 1787. Mik??n pyrst?t?hti h?n ei ole, mutta pit?? kunnioittaa tutkimusta; min? olen todellakin utelias kuulemaan v?h?n lis?? tuosta ihme-el?imest?.

Min? matkustin Tampereen kautta, ja sielt?h?n ei ollut pitk?lti j??t? my?ten Boijen omistamaan kauniiseen Hatanp??h?n. -- Professori Lefr?nin j?lkeenj?tt?mi? papereitako? Ei, niist? ei ole mit??n tallella; johan Lefr?nin kuolemasta oli kulunut enemm?n kuin kolmekolmatta vuotta.

-- Mutta ehk? on ullakolla viel? jokin unohduksiin j??nyt arkku vanhoja papereita?...

-- Ei, ei ollut mit??n sellaista arkkua; kaikki oli siistitty ja puhdistettu, kun talo joutui toisiin k?siin.

-- Mutta tottahan t??lt? lienee huutokaupalla myyty edellisen omistajan irtaimistoa ja rojua?...

Niin, kyll? oli ollut useitakin huutokauppoja, mutta siit? oli nyt jo niin pitk? aika, ettei kukaan en?? muistanut, mit? silloin oli myyty, tai kuka oli huutanut tavarat.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet