Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: 殉情詩集 by Sato Haruo
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1452 lines and 37837 words, and 30 pages
KIRKONL?MMITT?J?
Romaani
Kirj.
ARVI J?RVENTAUS
Kirja, Helsinki, 1919.
ENSIMM?INEN OSA
Oikeastaan ei Janne Flykt ollut sen jumalisempi kuin muutkaan laitakaupungin pojat, mutta siit? huolimatta kutsuttiin h?nt? aivan yleisesti "Kirkko-Janneksi". H?n istui tosin joka sunnuntai iso?itins? kanssa tuomiokirkossa jumalanpalveluksessa, mutta sen ei olisi luullut yksist??n tuota liikanime? aiheuttaneen: siell?h?n k?vi monta muutakin naapurin poikaa. Ehk? siihen sittenkin oli l?himp?n? syyn? se, ett? Janne oli keksinyt tuomiokirkon etel?puoleisen nurkkauksen erinomaiseksi sein?rahanly?ntipaikaksi. Vaikka olikin laitakaupunkilainen, uskalsi h?n siirty? sinne tovereineen, kun yleisesti k?yt?nn?ss? olevat pelialueet kaupungin laidalla olivat liiaksi t?ynn? lanttien iskij?it?. Sill? tavallisesti k?vi niin, ett? kun Janne Flykt Tervon Kallen ja Lassilan Gideonin kanssa saapui Laitakadun nurkkaukseen ja huomasi Kallion Pikku-Matin talon seinustan viimeist? tuumaa my?ten "Laidan" poikien valtaamaksi, sanoi h?n ujostelemattomaan tapaansa tovereilleen:
-- Pojat, tuomiokirkolle!
Ja niin he l?ksiv?t kilisytt?en penninrahoja housuntaskuissaan, toisten huutaessa haukkumasanoja heid?n j?lkeens?.
Mik? erinomainen paikka tuo tuomiokirkon etel?npuoleinen nurkkaus! Siell? oli kerrassaan leuto olo, alla kaunis hietikko, yll? l?mpim?sti lekottava aurinko. Se olisi valanut suloisen raukeuden j?seniin, jollei j?nnitt?v? peli olisi pit?nyt mieli? vireiss?. -- Ja se sein?! Semmoista ei ollut koko kaupungissa. Siit? ei tarvinnut hakea oksan paikkoja: se oli niin sopusuhtaisen kimmoisa, ett? siit? oppi ly?m??n aivan yht? tasaisesti joka kerran. Tuntui kuin olisivat vuosisataiset urkujen s?veleet hioneet sen niin sopusuhtaiseksi: penninraha ei mist??n kohti kimmonnut edelt?p?in aavistamattomasti. Eik? siin? yksik??n p??ssyt toistansa liiaksi kynim??n. Sill? kun k?si tottui ly?m??n suhteellisen kovasti, sai jokainen vuorostaan tappionsa takaisin. Vuoron per??n he siis poimivat toistensa lantteja: aina ylti vaaksa, -- ja niin he lopettivat melkein yht? rikkaina joka kerta. Sill? se ett? Lassilan Gideonilla oli pari penni? v?hemm?n kuin alkaessaan, -- tahi ett? nuo rahat helisiv?t Janne Flyktin taskussa, ei saanut riitaa aikaan toverusten kesken. Tuomiokirkko puolusti paikkaansa rakkauden temppelin? yksin sein?rahalla-olossakin.
Ainoastaan silloin kun Lassilan Gideon sanoi tavallisen "saakelinsa", nosti erimielisyys p??t??n. Silloin n?et lakkasi penninrahojen kilin? Kirkko-Jannen housuntaskussa, H?n osoitti juhlallisena tuomiokirkon kaari-ikkunaa:
-- Pojat, t?ss? ei kirota!
Eik? Lassilan Gideon kironnut sen enemp??. H?nkin ymm?rsi, ett? t?m? paikka oli sent??n v?h?n toista kuin Kallion Pikku-Matin rakennuksen seinusta.
Ihanteellinen paikka! T??ll? ei kukaan avannut ikkunaa ja ?rj?issyt: "Pojan veitikat! Pois minun seinustaltani!" Sill? jos Is?-Jumala katselikin tuomiokirkon ikkunasta, ei h?n alentunut Kallion Pikku-Matin osaa n?yttelem??n. H?n vain hymyili ja ny?k?ytteli tyytyv?isen? p??t??n.
Ja niinh?n h?nen sopikin. Sill? eik?s ollutkin Janne Flykt kerran selitt?nyt, ett? taivaassakin l?iv?t pojat sein?rahaa, oikein kultaisilla penneill? naksuttelivat. Ja Is?-Jumala hymyili ja katseli p??lt?.
Aurinko paistoi niin suloisen raukaisevasti, kirkkopuiston puut olivat kuin horroksiin vaipuneet, ilma oli tyyni ja taivas pilvet?n. Tuomiokirkon kivisein? hohti kuumuutta, mutta pojat eiv?t siit? v?litt?neet, -- he l?iv?t sein?rahaa silm?t loistaen. Mutta t?n??n ei kirkonsein? ollutkaan yht? puolueeton kuin ennen: sen kimmoisuus tuntui kasvavan hetki hetkelt?, ja Lassilan Gideon l?i s??nn?llisesti liian kauas. Se oli h?nelle luonnollisesti samaa kuin sula tappio, sill? heti h?nen j?lkeens? oli Janne Flyktin vuoro ja h?n l?i tietysti niskaan, ja -- penni meni. Gideon yritti uudestaan, mutta samalla seurauksella. Tervon Kallen penni kiilteli hiekassa niin houkuttelevana. Gideon l?i, mutta h?nen k?tens? vapisi: -- penni lensi yli. Tuli taas Jannen vuoro. H?n silm?si Tervolan Kallen penni?, ja h?nen silmist??n saattoi jo lukea: "mennytt?"; ja niin k?vikin. Janne poimi pennin taskuunsa, ryhtyen itsetietoisen n?k?isen? tavoittamaan etemp?n? kiiluvaa Gideonin penni?. Naks! Penni lensi melkein toisen viereen ja katosi Janne Flyktin taskuun.
Lassilan Gideonia rupesi hermostuttamaan. H?n otti uuden rahan ja yritti taas. Mutta kun sekin h?visi Janne Flyktin taskuun, ei h?n en?? muistanut paikan pyhyytt?, vaan napsautti tulemaan:
-- Saakeli!
Mutta silloin muuttui Kirkko-Jannen hahmo. H?neen tuli jotakin papillista. Nostaen sormensa kaari-ikkunaa kohti h?n lausui:
-- Pojat, t?ss? ei kirota!
Eik? Lassilan Gideon kironnut toista kertaa.
Peli jatkui. Gideoninkin k?si rupesi jo tottumaan, ja vaikka h?n ei saanutkaan tappioitaan takaisin, eiv?t ne ainakaan kasvaneet. Janne poimi edelleenkin molemmilta, mutta Lassilan Gideonkin poimi vuorostaan takaisin. Entinen sopu ja yksimielisyys palasi. Is?-Jumala katseli taas niin lempe?sti kaari-ikkunasta ja ny?kytteli p??t??n.
Tuomiokirkko oli j?lleen osoittanut olevansa rakkauden temppeli.
-- Mutta kukas tuolta tulee?
Se oli Tervon Kalle, joka sen suhautti tovereilleen juuri kun h?n nappasi Janne Flyktin pennin taskuunsa.
Pojat k??ntyiv?t katsomaan.
Kirkkopuiston k?yt?v?? asteli keski-ik?inen mies, ruskea huopahattu p??ss?, ruokokeppi k?dess?. Pojat katselivat hattua, katselivat keppi? ja sitten toisiaan: heid?n katseensa ilmaisivat t?ydellist? yksimielisyytt?.
-- Piispa!
Niin, se oli piispa. H?n sielt? k?veli ruskeassa huopahatussaan, jonka koko kaupunki tunsi. Se oli sellainen hattu, jommoista ei ollut muilla kuin pormestarilla; siin? oli nimitt?in rivi pieni? ilmareiki? yl?osassa ja nauhan liitos takana. Pormestarin hatusta sen erotti v?rins? puolesta, sill? h?nen oli musta.
Pojat katselivat toisiaan ja heid?n katseistaan saattoi lukea saman ajatuksen: pakoon! Mutta Janne Flyktin silm?t r?p?hyttiv?t pari kertaa. H?neen tuli taas jotakin papillista, joka ihmeellisesti rauhoitti toisia. He j?iv?t paikoilleen.
Piispa pys?htyi poikien kohdalle, jotka sukkelasti tempasivat lakit p??st??n. Heist? n?ytti, ett? piispa oli Is? Jumalan kanssa eri uskossa, mik?li se koski sein?rahalla oloa.
-- P?iv??! Mit?s ne pojat t?ss??
Gideon ja Kalle katsoivat Janneen. Heid?n mielest??n puhuminen kuului h?nelle.
Janne katseli piispaa silmiin ja kumarsi.
-- Me olemme -- sein?rahalla.
Tervon Kalle ja Lassilan Gideon h?t??ntyiv?t. He olivat nyt aivan varmoja, ettei piispa ollut samassa uskossa kuin h?nen taivaallinen esimiehens?.
-- Sein?rahalla?
Pojat eiv?t hiiskahtaneetkaan. Penninrahatkin olivat aivan hiljaa housuntaskuissa.
Piispa katseli poikia, h?nen silmist??n kurkisteli hyv?tuuli, hyv?tuuli hyp?hti kasvoille, v?r?hdytti poskia ja pani suun mutruilemaan hymynv?reiss?.
-- Vai sein?rahalla! No kuka teist? voittaa?
Pojat huoahtivat helpoituksesta. Nyt eiv?t Gideon ja Kalle en?? ep?illeet, ett? taivaassakin oltiin sein?rahalla. He vastasivat yhteen ??neen:
-- Me voitamme kaikki!
-- Vai kaikki. No seh?n on hyv?. Pelatkaa sitten vain kauniisti.
-- Joo, kauniisti me pelaammekin ... emme me riitele ... emmek? kiroile.
Piispa meni. Pojat katselivat ihmeiss??n toisiaan. T?m?h?n oli kuin satua! Tuntui kuin olisi itse Is?-Jumala antanut heille suusanallisen luvan sein?rahanly?ntiin tuomiokirkon etel?npuoleisessa nurkkauksessa. Tulkoonpa nyt Krekula, se v??r?s??rinen poliisi heit? pois ajamaan! Heill? oli piispan lupa.
Janne Flykt innostui. H?n tunsi ihmeellist? hengen voimaa. Papillisuus, joka silloin t?ll?in oli pilkahtanut esiin Gideonin kiroillessa, valtasi nyt h?net kokonaan.
-- Pojat, sanoi h?n vakuuttavasti ja kouraisi taskuaan niin ett? penninrahat kilisiv?t, -- me emme pelaa koskaan muualla kuin t?ss?. T?m? on meid?n pelipaikkamme. Meill? on piispan lupa!
-- Emme koskaan!
Mutta yht? seikkaa eiv?t pojat olleet ottaneet huomioon.
Poliisi Krekula, joka oli kiert?nyt pormestarin talon, oli ehtinyt parahiksi kuulemaan viimeisen innokkaan vakuutuksen. H?n pyyhk?isi hike? otsaltaan ja harppasi poikia kohti niin paljon kuin h?nen k?yr?t s??rens? sallivat. Pojat olivat niin innostuksensa vallassa, etteiv?t huomanneet Krekulaa, ennenkuin t?m? seisoi aivan heid?n takanaan.
-- Vai niin, veitikat, te olette taas t??ll?!
Add to tbrJar First Page Next Page