Read Ebook: Charles Auchester Volume 2 (of 2) by Sheppard Elizabeth Sara

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1116 lines and 75574 words, and 23 pages

Translator: Olli Kivilinna

TUULENTUPIA

Kirj.

Joseph Conrad

Englanninkielest? suomensi Olli Kivilinna

Alkuper?inen teos: Almayer's Folly

K. J. Gummerus, Jyv?skyl?, 1919.

ENSIM?INEN LUKU.

"Kaspar! Makan!"

Tuttu, kimakka ??ni her?tti ?kki? Almayerin loistavista tulevaisuudenunelmistaan nykyhetken vastenmieliseen todellisuuteen. Tuo ??nikin oli niin vastenmielinen. H?n oli saanut kuulla sit? vuosikausia, ja vuosi vuodelta oli h?n siit? yh? v?hemm?n pit?nyt. Mutta v?h?tp? siit?. Pian t?m? kaikki loppuisi.

Almayer liikahteli levottomasti, mutta ei v?litt?nyt sen enemp?? kutsusta. Nojautuen kyyn?rp?ill??n parvekkeen kaidepuuhun, h?n yh? t?hysteli suurta virtaa, joka mist??n v?litt?m?tt? touhuissaan viill?tti h?nen silmiens? ohi. H?n katseli sit? mielell??n auringon laskiessa, ja varmaankin siksi, ett? laskeva aurinko usein siroitteli kultaansa Pantain vesille, ja Almayerin ajatukset taas monasti askartelivat kultamailla. Kultaa h?n ei tosin ollut onnistunut itselleen hankkimaan, kultaa, jota muut kyll? olivat saaneet, mutta ep?rehellisin keinoin tietenkin. H?nkin aikoi sit? saada, mutta rehellisell?, kovalla ty?ll? itselleen ja Ninalle. Almayer antautui tulevaisuudenunelmiinsa ja siirtyi siten mielikuvituksessa kauaksi n?ilt? rannoilta, miss? h?n oli el?nyt niin monta vuotta. Ja h?n unohti hetkeksi vaivojensa ja vastustensa karvauden kuvitellessaan niist? koituvaa suurta, loistavaa palkkaa. He el?isiv?t Euroopassa, h?n ja h?nen tytt?rens?. He tulisivat rikkaiksi ja arvossa pidetyiksi. Kukaan ei ajattelisi tytt?ren sekarotuista alkuper?? n?hdess??n h?nen h?ik?isev?n kauneutensa ja is?n mahtavan aseman. Kun h?n itse saisi seurata tytt?rens? voittokulkua, nuortuisi h?n j?lleen ja unohtaisi ne kaksikymment? viisi vuotta, jotka h?nen oli t?ytynyt viett?? syd?nt?s?rkev?ss? taistelussa n?ill? raukoilla rannoilla, miss? h?n tunsi el?v?ns? aivan kuin vankeudessa. Kaikki n?m? unelmat olivat pian saavutettavissa. Kun vain Dain palaisi! Ja t?ytyih?n h?nen pian palata jo oman etunsakin vuoksi. H?n oli nyt toista viikkoa my?h?stynyt. Ehk?p? h?n palaisi jo t?n? y?n?.

T?llaisia ajatuksia risteili Almayerin mieless?, kun h?n seisoi uuden, mutta jo r?nsistyneen talonsa -- tuon viimeisen el?m?ns? pettymyksen -- parvekkeella ja katseli leve?t? virtaa. Kullalle se ei kimallellut t?n? iltana, sill? se oli sateitten paisuttama ja vy?ryi nyt vihaisena ja mutaisena h?nen tuijottavien silmiens? ohitse. Se kuljetti mukanaan irtonaisia oksia, m?d?nneit? puunrunkoja, kokonaisia juurineen irtautuneita puita ja lehti?, ja niitten ymp?rill? py?ri ja kohisi vesi kiukkuisesti.

Muuan noita ajelehtivia puita takertui kiinni jyrkk??n rantaan, aivan talon l?helle. Almayer unohti unensa ja katseli sit? raukeasti. Puu k??ntyi hitaasti ymp?ri keskell? sihisev?? ja vaahtoavaa vett?. Mutta samassapa se p??si irti esteest??n ja alkoi liukua taas virran mukana. Se k??ntyi hitaasti ymp?ri ja nosti ilmaan paljaan oksan aivan kuin k?den, joka sanatonna rukoili taivaalta apua virran hurjaa, tolkutonta raivoa vastaan. ?kki? alkoi Almayer mielenkiinnolla seurata puun kohtaloa. H?n nojautui yli kaidepuun n?hd?kseen selviytyisik? se tuonnempana olevasta matalikosta. Se selviytyi. Almayer vet?ytyi pois kaidepuulta ja ajatteli, ett? nyt sen tie oli vapaa aina merelle asti. H?n kadehti tuon elottoman olennon kohtaloa, kun se yh? pienemp?n? ja ep?selvemp?n? kiisi edelleen pimenev?ss? y?ss?. Kadotettuaan sen tyystin n?kyvist??n h?n alkoi arvailla, miten kauaksi se mahtaisi ajelehtia merelle. Veisik? virta sen pohjoiseen vaiko etel??n? Ehk?p? etel??n, kunnes se kulkisi Celebes-saaren n?kyviss?, kenties Macassariin asti.

Macassariin! Almayerin eloon her?nnyt mielikuvitus kuljetti puuta kauaksi sen sotaretkell?. Mutta muistoissaan, jotka olivat noin kaksikymment? vuotta ajassa j?ljess?, h?n n?ki nuoren, hoikan, valkoiseen puetun, vaatimattoman n?k?isen Almayerin, joka astui hollantilaisesta postilaivasta Macassarin p?lyiselle laiturille etsim??n onneansa ukko Hudigin varastohuoneista. Se oli t?rke? hetki h?nen el?m?ss??n, se oli h?nelle uuden el?m?n alku. H?nen is?lleen, joka oli pikku virkamiehen? Buitenzorg'in kasvitieteellisess? puutarhassa, oli mieluista saada poikansa niin kuuluisaan liikkeeseen. Nuori mies j?tti itsekin varsin kernaasti Javan myrkylliset rannat ja vanhempiensa mit?tt?m?n asunnon v?h?iset mukavuudet. Is? siell? p?iv?kaudet ?rhenteli typerille javalaisille puutarhureille, ja ?iti taas valitteli suuren nojatuolinsa pohjilta menetettyj? Amsterdamin ihanuuksia, Amsterdamin, miss? h?n oli kasvanut sikaarikauppiaan tytt?ren mahtavassa asemassa.

Almayer oli j?tt?nyt kotinsa kevyell? syd?mell? ja viel? kevyemm?ll? kukkarolla. Englantia h?n puhui hyvin ja laskento sujui mainiosti. H?n oli valmis valloittamaan koko maailman eik? ep?illyt hetke?k??n onneansa.

Viel? kahdenkymmenen vuoden per?st? h?n muisteli mielihyv?ll? t?n? Bornen tukahuitavan kuumana iltahetken? Hudigin komeita, vilpoisia varastohuoneita ja niiss? olevia pitki?, suoria rivej? viinalaatikoita ja manchesteril?isi? tavarapaaleja. Varastohuoneen suuri ovi liikkui ??nett?m?sti. Sis?ll? oleva himme? valo oli niin mieluisaa katujen h?ik?isev?st? valosta tultua. H?n muisteli keskell? tavarakasoja olevia aidattuja paikkoja, miss? siistin, j?yk?n ja vakavan n?k?iset kiinalaiset konttoristit nopeasti, sanaakaan vaihtamatta kirjoittelivat, vaikka heid?n ymp?rill??n hy?ri joukottain ty?miehi?, jotka vy?ryttiv?t tynnyreit? tahi siirteliv?t laatikoita paikasta toiseen. He hyr?iliv?t silloin tavallisesti laulua, joka aina p??ttyi kimakkaan huutoon. Varastohuoneen toisessa p??ss?, vastap??t? suurta ovea, oli tilava aidattu ala, joka oli hyvin valaistu. Sinne ei melu en?? kuulunut. Siell? kilahtelivat vain taukoamatta hopeaguldenit, joita nuo samaiset vaiteliaat kiinalaiset laskivat ja latoivat p??llekk?in. Heid?n p??valvojanaan oli Mr. Vinck, kassanhoitaja, liikkeen suojelusenkeli -- is?nn?n oikea k?si.

Tuossa valoisassa paikassa ty?skenteli my?skin Almayer p?yt?ns? ??ress?, aivan l?hell? pient?, viheri?ksi maalattua ovea, jonka luona aina seisoi muuan malaiji punaisessa uumaverhossaan ja turbaanissaan. Malaijin k?si, jossa oli pieni ylh??lt? riippuva ny?ri, kohosi ja laski s??nn?llisesti kuin kone. Ny?ri taas liikutteli viuhkaa viheri?n oven toisella puolella, miss? oli niin kutsuttu yksityinen konttori ja miss? ukko Hudig, is?nt? itse, istui valtaistuimellaan, puhellen ??nekk??sti liiketuttaviensa kanssa. Toisinaan ponnahti pikkuovi selkosen sel?lle ja paljasti ulkomaailmalle sinert?vien tupakkapilvien halki pitk?n p?yd?n, joka oli t?p?sen t?ynn? erin?k?isi? pulloja ja korkeita vesiruukkuja. Viel? n?kyi rottingista tehtyj? nojatuoleja, joissa vetelehtien istui ??nekk?it? miehi?. Is?nt? tapasi silloin ty?nt?? p??ns? ovesta ulos k?si oven kahvassa ja murahtaa jotakin tuttavallisesti k?he?ll? ??nell??n Mr. Vinckille. Milloin sinkahutti h?n jyrisev?n m??r?yksen halki varastohuoneen, milloin t?hysteli urkkien jotakin ep?r?iv?? muukalaista ja tervehti t?t? yst?v?llisesti, mutta kova??nisesti: "Terve tuloa, herra kapteeni! Mist? te tulette? Onko paaleja, h?h? Oletteko saanut majavan nahkoja? Min? tahtoisin majavannahkoja! Tahtoisin kaikki mit? olette saanut! Hah, hah, haa! Astukaa sis??n!" Sitten muukalainen kiskottiin sis?lle kimakkain huutojen s?est?ess?, ovi suljettiin, ja entinen melu kaikui kautta varastohuoneen. Ty?miehet lauloivat, tynnyrit kumahtelivat ja nopeat kyn?t rapisivat. Mutta ennen kaikkea kuului suurten hopeakolikkojen soinnukas kilin?, kolikkojen, joita lakkaamatta virtanaan vilaji tarkkaavaisten kiinalaisten keltaisten sormien v?litse.

Siihen aikaan Macassar oli tulvillaan el?m?? ja kaupantekoa. Se oli saarten polttopiste. Sinne pyrkiv?t kaikki ne uljaat miehet, jotka varustelivat kuunareitaan Austraalian rannikolla ja tunkeutuivat sitten malaijilaiseen saaristoon etsim??n rahaa ja seikkailuja. He olivat rohkeita, h?ik?ilem?tt?mi?, n?pp?ri? liikemiehi?, eik? heille ollut ensink??n vastenmielist? iske? toisinaan yhteen merirosvojen kanssa, joita siihen aikaan oli siell? t??ll? rannikoilla, niinkuin viel? nyky??nkin. He ansaitsivat lujasti rahaa ja heill? oli tapana joukolla kokoontua satamaan tekem??n kauppaa ja huvittelemaan. Hollantilaiset kutsuivat heit? englantilaisiksi kulkurikauppiaiksi. Toiset heist? olivat ep?ilem?tt? hienoja miehi?, joita t?llainen el?m? vieh?tti. Useimmat olivat kuitenkin merimiehi?. Kaikkien tunnustama kuningas oli heid?n keskuudessaan Tom Lingard, jonka kaikki malaijit, kunnialliset ja kunniattomat, rauhalliset kalastajat ja hurjat merimiehetkin tunsivat nimell? "Rajah-Laut" -- merten kuningas.

Almayer oli tuskin ollut kolmeakaan p?iv?? Macassarissa, kun h?n jo oli kuullut kertomuksia Lingardin n?pp?rist? kaupanteoista, h?nen rakkaudenseikkailuistaan ja my?skin h?nen vimmatuista kahakoistaan sululaisten merirosvojen kanssa. Olipa my?skin liikkeell? romanttinen tarina er??st? lapsesta, tyt?st?, jonka voittoisa Lingard oli l?yt?nyt muutamasta merirosvojen laivasta, sitten kun h?n pitk?n taistelun per?st? oli noussut anastamaansa laivaan, sy?sten sen miehist?n yli laidan mereen. Oli yleisesti tunnettua, ett? Lingard oli ottanut t?m?n tyt?n omaksi lapsekseen, ett? h?n huolehti parhaillaan t?m?n kasvatuksesta er??ss? javalaisessa luostarissa ja k?ytti tyt?st? puhuessaan nimityst? "minun tytt?reni". Lingard oli vannonut varmasti naittavansa tyt?n jollekin valkoihoiselle, ennenkuin h?n menisi kotimaahansa, ja luvannut antaa tyt?lle kaiken omaisuutensa. "Ja kapteeni Lingardilla on rahaa kuin roskaa", oli Mr. Vinckill? tapana juhlallisesti sanoa, pit?en p??t??n kallellaan. "H?nell? on rahaa kuin roskaa, enemm?n kuin itse Hudigilla!" Ja hetken kuluttua, aivan kuin antaakseen kuulijainsa tointua h?mm?styksest??n heid?n kuultuaan niin uskomattoman v?itteen, Mr. Vinck tavallisesti kuiskaten lis?si selitykseksi, "n?hk??s, h?n on l?yt?nyt er??n virran".

Siin?p? se oli! H?n oli l?yt?nyt er??n virran! Siin? syy, miksi ukko Lingardia pidettiin niin paljon suuremmassa arvossa kuin tavallisia meren seikkailijoita, jotka p?iv?ll? tekiv?t kauppaa Hudigin kanssa ja y?ll? joivat shampanjaa, pelasivat, lauloivat meluten lauluja ja rakastelivat sekarotuisia tytt?j? Sunda-hotellin leve?n parvekkeen alla. Tuon virran rannoille, jonne yksin Lingard osasi ohjata laivansa, vei h?n tavallisesti valitun lastin manchesteril?isi? tuotteita: messinkisi? rumpuja, pyssyj? ja ruutia. H?nen prikins? Flash, jolla h?n itse oli k?skij?n?, h?visi usein noitten m?ss?ysten aikana kaikessa hiljaisuudessa y?ll? ankkuripaikastaan, juuri kun Lingardin toverit koettivat karkoittaa itsest??n y?hummauksen vaikutuksia ja h?n itse n?ki heid?t humalaisina p?yd?n alla, ennenkuin nousi laivalleen. Lingardiin eiv?t mitk??n lik??rim??r?t vaikuttaneet. Monet koettivat seurata h?nt? l?yt??kseen tuon maan, joka oli tulvillaan guttaperkkaa ja rottinkia, helmin?kinkenki? ja lintujen pesi?, vahaa ja kumia, mutta pienikokoinen Flash kykeni j?tt?m??n j?lkeens? jokaisen laivan noilla vesill?. Muutamat seikkailijoista joutuivat salaisille hiekkas?rkille ja koralliriutoille, menettiv?t kaiken omaisuutensa ja pelastuivat t?in tuskin hengiss? keltaisen, hymyilev?n meren julmista kynsist?. Ja vuosikausia nuo viheri?t, rauhallisen n?k?iset saaret, jotka vartioivat p??sy? tuohon luvattuun maahan, s?ilyttiv?t salaisuutensa troopillisen luonnon s??lim?tt?m?ll? rauhallisuudella.

Niin liikkui Lingard salaper?isill? tai julkisilla retkill??n. Almayerin silmiss? kohosi h?n sankariksi seikkailujensa uhkarohkeuden ja suunnattoman voiton kautta. Almayerist? h?n oli todella suuri mies n?hdess??n h?net astelemassa varastohuoneessa tai kuullessaan, miten karskisti h?n huusi Vinckille: "Mit?s kuuluu?" tai miten h?n kova??nisesti tervehti Hudigia, itse is?nt??: "Hei, vanha merirosvo! Yh? viel? elossa?" T?m? oli vain johdantoa kaupantekoon pienen, viheri?n oven takana. Usein iltasin, kun jo autiossa varastohuoneessa oli hiljaista ja Almayer j?rjesteli papereitaan, ennenkuin l?hti ajelemaan kotiin Mr. Vinckin kanssa, jonka luona h?n asui, h?n keskeytti ty?ns? kuullessaan meluisaa, kiihke?t? v?ittely? Hudigin yksityisest? ty?huoneesta. H?n kuuli, miten is?nt?ns? puheli yksitoikkoisella, matalalla ??nell? ja miten Lingard aina karjuen keskeytti puheen. Kaksi verikoiraa siin? tappeli makeasta luusta. Mutta Almayerist? tuntui, kuin h?n olisi kuullut j?ttil?isten riitelev?n tai jumalien tappelevan.

Noin vuoden kuluttua, kun Almayer jo kauppa-asioissa usein oli tullut tekemisiin Lingardin kanssa, mieltyi j?lkim?inen, sivullisille aivan k?sitt?m?tt?mist? syist?, yht'?kki? nuoreen mieheen. H?n ylisti Almayeri? pilviin asti my?h?isin? y?hetkin?, kun h?n tapansa mukaan kilisteli lasia parhaitten yst?viens? kanssa Sunda-hotellissa. Ja er??n? kauniina aamuna Vinck sai kuin s?hk?iskun, kun h?n kuuli Lingardin selitt?v?n, ett? h?nen t?ytyy saada tuo nuori mies p??llysmieheksi. "Otan h?net jonkunlaiseksi kapteenin kirjuriksi, joka suorittaa kaikki kirjoitusty?t puolestani." Hudig suostui pyynt??n. Almayerill?, joka niinkuin nuoret ainakin, halusi vaihtelua, ei ollut mit??n asiaa vastaan. H?n s??li v?h?t tavaransa kokoon ja l?hti Flash-laivalla tuollaiselle tavanmukaiselle, pitk?lle risteilylle, jolloin vanha merikarhu oli tottunut poikkeamaan melkein jokaiseen saariston saareen.

Kuukaudet meniv?t menojaan ja Lingardin yst?vyys n?ytti yh? kasvavan. Monasti avasi vanha merikarhu syd?mens? haltioituneelle kuulijalleen, kun he yhdess? astelivat kannella ja heikko y?tuuli, joka toi joka henk?yksell? mukanaan ihania tuoksuja saarilta, hiljalleen kuljetti priki? eteenp?in rauhallisen ja kirkkaan taivaan alla. H?n kertoili silloin menneest? el?m?st??n, suurista kauppavoitoistaan ja uusista suunnitelmistaan, joitten tulevaisuudessa piti tehd? voitot entist? suuremmiksi. Usein h?n puhui my?skin tytt?rest??n, tuosta tyt?st?, jonka h?n oli l?yt?nyt merirosvojen laivasta. Ja h?n puhui silloin omituisen teenn?isell?, is?llisell? hellyydell?. "H?n on varmaankin jo suuri tytt?", oli Lingardilla tapana sanoa. "Siit? on jo l?hes nelj? vuotta, kun n?in h?net! Luulenpa totta viek??n, Almayer, ett? ajamme t?ll? kertaa aina Sourabayaan asti."

T?llaisen selittelyn j?lkeen Lingard aina hautautui hyttiins? mutisten itsekseen: "Jotakin t?ytyy tulla tehdyksi -- t?ytyy kun t?ytyykin." Monasti h?n s?ik?ytti Almayeri?, kun h?n ?kki? rynt?si t?t? kohden, karaisi kovalla ysk?hdyksell? kurkkuaan, ik??nkuin olisi halunnut jotain sanoa, mutta k??ntyikin samassa pois, nojautui vaijeten laidan yli ja katseli liikkumatta tuntikausia laivan kupeilla fosforimaisesti kimaltelevaa veden pintaa. Juuri Sourabayaan saapumisen edellisen? y?n? sai Lingard lopultakin syd?mens? salatut sanat sanotuksi. Kakistettuaan kurkkuaan, h?n alkoi puhua. Ja h?nen puheellaan oli oma tarkoituksensa. H?n halusi, ett? Almayer menisi naimisiin h?nen kasvattitytt?rens? kanssa. "?l?k? sin? rimpuile vastaan siksi, ett? olet valkoihoinen!" huusi h?n yht'?kki?, antamatta h?mm?styneelle nuorelle miehelle hetkeksik??n sananvuoroa. "Siit? ei kannata minulle puhua! Ei kukaan huomaa vaimosi ihonv?ri?. Dollarit sen peitt?v?t, usko pois! Ja otahan huomioon, ett? niit? dollareita on varmasti paksut kerrokset, ennenkuin min? kuolen. Kyll? niit? viel? tulee miljoonia, Kaspar! Kuuletko, miljoonia! Ja kaikki h?nelle ja sinulle, jos teet, mit? sinun k?sket??n tehd?."

Almayer, joka h?mmentyi n?in odottamattomasta ehdotuksesta, ep?r?i ja oli hetkisen vaiti. H?nell? oli voimakas ja vilkas mielikuvitus. Muutamassa hetkess? h?n n?ki jo kuin kirkkaan valon v?l?hdyksess?, kiilt?vi? rahal?ji? ja h?n kuvaili mieless??n jo kaikki ylellisen el?m?n mahdollisuudet. H?n n?ki jo mahtavan asemansa, mukavan ty?tt?m?n el?m?ns?, johon h?n mielest??n oli kuin luotu, Lingardin laivat, varastohuoneet ja tavarat -- vanhus ei toki el?isi ikuisesti. Ja kaiken kruununa hohti kaukaisessa tulevaisuudessa h?nen mielikuvituksessaan kuin satulinna mahtava Lingardin palatsi Amsterdamissa, tuo h?nen unelmainsa paratiisi. Siell? h?n viett?isi Lingardin rahojen kruunaamana kuninkaana el?m?ns? illan ihmisten parissa sanoin kuvaamattomassa loistossa. Mutta olipa tuossa tulevaisuuden kuvassa varjopuolensakin. El?p? el?m?si malaijityt?n -- tuon merirosvoilta saadun kasvatin seurassa. H?nt? alkoi jo h?vett??, ett? h?n valkoinen mies -- --. Mutta olihan tytt? saanut nelivuotisen kasvatuksen luostarissa! Ja sitten tytt? ehk? olisi niin armollinen, ett? kuolisi piankin. H?nell? itsell??n taas oli aina onni matkassa, ja rahalla saa kaikki! Eik?h?n tuosta selviytyisi! H?n suunnitteli jo, mitenk? h?n erist?isi vaimonsa jotenkin, jonnekin -- loitolle mahtavan tulevaisuutensa tielt?. Helppoa oli h?nest?, eurooppalaisesta, joka tapauksessa p??st? irti malaijinaisesta, orjasta. Olipa t?m? nyt luostarissa tai ei, kursailipa t?ss? eli ei.

Almayer nosti p??ns? pystyyn ja asettui suoraan huolestuneen, kiihtyneen merimiehen eteen.

"Min? -- tietysti -- teen kaikki, mit? tahdotte, kapteeni Lingard."

"Sano minua is?ksi, poikani. Tytt? kyll? suostuu", puheli heltynyt, ij?k?s seikkailija. "Totta vie, min? jo pelk?sin, ett? sin? alkaisit rimpuilla vastaan. Paina mieleesi, Kaspar, ett? min? aina saan tahtoni l?pi. Vastustelemisesta ei siis olisi ollut mit??n hy?ty?. Mutta sin?h?n et olekaan mik??n houkkio."

Almayer muisti hyvin tuon tilaisuuden. H?n muisti Lingardin katseen, h?nen ??nens?vyns?, h?nen sanansa ja sen vaikutuksen, mink? ne tekiv?t, viel?p? muisti h?n ymp?rist?ns?kin. H?n muisti prikin kaidan, kaltevan kannen, h?n muisti ??nett?m?n, nukkuvan rannan, meren pehme?n n?k?isen, tumman pinnan, johon nousevan kuun leve?, kultainen juova kuvastui. H?n muisti kaiken t?m?n ja h?n muisti, mitenk? h?n mielipuolen tavoin oli haltioitunut ajatellessaan sit? onnea, mit? ihan syyt?m?ll? oli syydetty h?nen k?siins?. H?n ei ollut mielet?n silloin eik? h?n ollut sit? nytk??n. Olosuhteet olivat olleet h?nt? vastaan. Onni oli mennyt, mutta toivo oli viel? j?ljell?.

H?n v?risi y?ilmassa. Yht'?kki? h?n huomasi ymp?rill??n sankan pime?n, joka auringon laskettua oli kattanut virran, peitt?en samalla vastakkaisen rannan ??riviivat. Ainoastaan Rajahin aluetta ymp?r?iv?n paaluvarustuksen ulkopuolelle oli sytytetty tuli kuivista oksista. Se valaisi aika ajoin ymp?rill? olevien puitten rosoisia pintoja ja heitti helakanpunaisen juovan poikki virran, aina sen keskikohdalle asti, miss? ajelehtivat puunrungot kiireell? riensiv?t kohti merta, halki l?pin?kym?tt?m?n pime?n. Almayer muisti h?m?r?sti, ett? h?nen vaimonsa oli kerran illan kuluessa kutsunut h?nt?. Luultavasti p?iv?lliselleen. Mutta kun ihminen muistelee haaksirikkoutunutta menneisyytt??n uusien toiveiden valossa, niin ei h?nell? voi olla n?lk? joka kerta kun riisi sattuu olemaan valmiina. Olipa sent??n jo aika menn? kotiin. Alkoi olla my?h?.

H?n nousi varovaisesti irtonaisia lankkuja pitkin astellen portaita kohden. Muuan sisilisko, joka lankkujen natinasta s?ik?htyi, p??sti valittavan ??nen ja livahti rannalla kasvavaan pitk??n ruohikkoon. Almayer laskeutui varovaisesti portaita. Ja nyt h?n her?si taas t?yteen todellisuuteen, sill? h?nen t?ytyi olla varuillaan, ettei vain kompastuisi ep?tasaisella maalla, miss? kivi?, m?d?nneit? lankkuja ja puoleksi sahattuja hirsi? oli sikin sokin p??llekk?in. Mutta kun h?n k??ntyi menem??n asuinrakennustaan kohden, josta puhuessaan h?n k?ytti sanoja "minun entinen taloni", keksi h?nen korvansa ?kki? airojen loiskeen kaukaa virtaa kattavasta pime?st?. H?n seisoi yh? polulla. H?nen huomiotaan kiinnitti ja h?nt? ihmetytti, ett? joku liikkui vesill? n?in my?h??n ja n?in kovan virran vallitessa. H?n kuuli jo selv??n airojen loiskeen ja viel?p? jonkun matalalla ??nell?, h?t?isesti lausutun sanankin. H?n kuuli; mitenk? raskaasti miehet huohottivat tapellessaan virran kanssa ja iskiess??n airoillaan rantaan, jolla h?n itse seisoi. Aivan l?helle ne laskivatkin, mutta oli niin pime?t?, ettei voinut erottaa mit??n veden yli riippuvien pensaiden varjosta.

"Arapialaisia varmaankin", mutisi itsekseen Almayer t?hystellen sankkaan pime??n. "Mit?h?n niill? nyt on mieless?? Jotain Abdullan -- tuon kirotun -- puuhia!"

Vene oli nyt aivan l?hell?.

"Hei, miehet!" huusi Almayer.

??net vaikenivat, mutta airot olivat yht? kiivaassa ty?ss? kuin ennenkin. Hetken kuluttua Almayerin edess? oleva pensas liikkui, ja samalla h?n kuuli halki hiljaisen y?n, mitenk? airot kovasti kolahdellen putoilivat veneeseen. Venemiehet piteliv?t kiinni parhaillaan pensaasta. Almayer voi t?in tuskin eroittaa rannasta miehen p??n ja hartiain ep?selv?n, tumman hahmon.

"Abdullako siell? on?" kysyi ep?r?iden Almayer.

Vakava ??ni vastasi:

"Tuan Almayer puhuu yst?v?lle. Ei t??ll? ole arapialaisia."

Almayerin syd?n syk?hti voimakkaasti.

"Dain!" huudahti h?n. "Jopa viimeinkin tulit! Min? olen sinua odotellut y?t ja p?iv?t. Olin jo tulla toivottomaksi sinusta."

"Ei mik??n olisi voinut est?? minua palaamasta t?nne", vastasi toinen kiivaanlaisesti. "Ei edes kuolema", lis?si h?n itsekseen.

"Se on yst?v?n puhetta ja hauskaa kuulla", sanoi Almayer syd?mellisesti. "Mutta sin? olet nyt syrj?ss?. Tule t?nne laituriin ja anna v?kesi keitt?? riisins? minun pihallani, sill? aikaa kun me puhelemme tuolla sis?ll?."

T?h?n pyynt??n ei kuulunut vastausta.

"Mik?s nyt on?" kysyi Almayer levottomana. "Eih?n prikille vain ole mit??n vahinkoa tapahtunut?"

"Priki on sellaisessa tallessa, ettei yksik??n valkoinen paholainen siihen p??se k?siksi", sanoi Dain, ??ness??n synkk? s?vy, jota Almayer ei kuitenkaan riemuissaan huomannut.

"Hyv? on", virkkoi Almayer. "Mutta miss? kaikki sinun miehesi ovat? Sinullahan on vain kaksi muassasi."

"Kuulehan, tuan Almayer", sanoi Dain. "Huomenaamulla min? tulen luoksesi, ja sitten me puhellaan kaikesta. Nyt minun t?ytyy menn? rajahin luo."

"Rajahin luo! Miksi niin? Mit? sinulla on tekemist? Lakamban kanssa?"

"Tuan, huomenna me puhelemme kuin yst?v?t ainakin. Minun t?ytyy n?hd? viel? t?n? iltana Lakamba."

"Eth?n sin? vain, Dain, aijo hylj?t? minua, nyt kun kaikki on kunnossa?" kysyi Almayer valittavalla ??nell?.

"Olenhan min? tullut takaisin? Mutta minun t?ytyy ensin n?hd? Lakamba. Sit? vaatii sek? oma etuni ett? sinun."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet