Read Ebook: Bathseba: Davidin puheluja itsensä kanssa by Kilpi Volter

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 317 lines and 36461 words, and 7 pages

BATHSEBA

Davidin puheluja itsens? kanssa

Kirj.

VOLTER KILPI

Otava, Helsinki, 1900. P?iv?lehden kirjapainossa.

Y? on tumma, ja syv?ll? taivaalla palavat t?hdet... Ja min? David, Israelin kuningas, istun t?ss? huoneeni katolla, ja poikittain minun polvieni p??ll? lep?? kantele, mutta min? en soita sill?, vaan annan k?sieni toimettomina lev?t? sen kielill?, ja katselen ulos eteeni, sill? y? on syv?n? minun edess?ni ja y?n syliss? seisoo h?m?r? er?maa, joka on k?tkenyt itsens? pimeyden taa.

Min? olen istunut t?ss? siit? asti, kun ehtoonpunerrus sammui, ja nyt on taivas kelmentynyt ja h?m?r? on ottanut silmist? viheri?iset puistot jalkojen edess? ja v?r?j?v?t lakeudet kaukana. Ja nyt on y?n syd?n ja hiljaisuus. Mutta min? en ole noussut yl?s ja huoneeseni mennyt, vaan istun t?ss? ja katselen; enk? min? saatakkaan nousta yl?s ja menn? pois, sill? minun syd?meni on vangittu, niin ett? min? t?h?n j??n istumaan ja katsomaan.

Sill? er?maa on syv? ja rannaton minun edess?ni, ja tumma y? hivelee, ja y?n sylist? nousee l?mmin ja palava tuuli ja leyhyy minun poskillani. Ja vaikka min? tied?n, ett? Jerusalem, minun kaupunkini, lep?? alhaalla jalkojeni edess?, ja vaikka sen valkeat keinuvat minun silmiss?ni, niin n?kyy se minulle vaan niinkuin valutus, enk? min? sit? huomaakkaan, sill? min? en katsele sit?, vaan minun silm?ni vaeltavat ulos kaukaisuuteen ja j??v?t sinne. Ja min? katselen yht?p??t? sinne, miss? syv? y? ja h?m?ryyden ranta keinuvat. Ja kun min? katson, niin min? kumarrun istuimellani hiukan ja minun hengitykseni k?y nopeasti.

Sill? min? rakastan syv?? ja y?tist? er?maata, jonka rantaa min? en silmill?ni tavoita. Ja kun min? t?ss? liikahtamatta istun ja katselen, niin mieli keinuu minussa, ja rinta raukeentuu. Ja min? olen itsess?ni vangittu, niin etten min? voi silmi?ni pois k??nt??; ja minun rinnalleni on hekumaksi, kun min? saan eteenp?in kumarruksissa olla, ja eteeni tuijottaa, niin ett? silm?t siit? katsomisesta j?ykistyv?t.

Y?t? ja er?maata min? rakastan, ja min? janoon n?hd?, kun ne toistensa syliss? lep??v?t. Sill? min? n?en ne niinkuin kaksi rakastavaista, jotka toisensa ovat l?yt?neet ja yhteen halaukseen sulavat. Voi, te kaksi rakastavaista, min? tied?n teid?n olonne, ja syd?meni pakahtuu minun mieleni syv?st? k?ynnist?, kun min? silm?ini edess? teid?n syleilev?n n?en. Sin? er?maa, sin? syv? ja kuiva ja kuuma, omassa rinnassani min? el?n mit? sin? olet, sin? minun syd?meni oma kuva! Kun p?ivisin keltaisena makaat ja janon henki yll?si lep??, oh! kun min? n?en sen himon ja sen kuuman ja kuivan polton, joka jokaisessa j?seness?si hiipii ja hituu, himosi, himosi, palavan taivaan sin? nielisit p??lt?si ja yht? janoiseksi j?isit, oh, kun min? sinua silloin muistelen, niin min? n??nnyn, ik??nkuin sinun povesi kuiva tuuli minun ottaisi ja polttaisi. Mutta nyt kun vapahtava y? on virvonnut ja sinun p??llesi hiipinyt, ja hervottomana sinun avattuun syliisi vajonnut, nyt min? tunnen, kuinka sinun tummasta ja rajattomasta sylist?si t?ytetyn rakkauden raskas ja hivelev? hengitys nousee, ja min? tunnen itse?ni py?rrytt?v?n, oi, kun olisin se tuuli, joka raskaana kuuman sylisi yll? heng?htelee. Te tummat rakastavaiset minun edess?ni, jotka toistenne syliss? olette ja hengit?tte ja minun saatte vapisemaan itsess?ni, min? istun t?ss?, enk? min? en?? saata istua paikallani, vaan nousen yl?s istuimeltani ja k?yn kattoni reunalle asti ja seisahdun vasta siin?, miss? pimeys minun jalkojeni eteen aukeentuu, ja seison siin? ja levit?n k?teni teit? kohden. Oi, te kaksi rakastavaista, min? heitt?isin itseni teid?n rakkautenne mereen, sill? se on vapisevaa hekumaa t?ynn?, ja min? kylpisin siin? ja min? tahtoisin joka j?seneni olevan paljaana, ett? se olisi selv? kylpy. Oh, k?teni min? levit?n, ja min? vapisen itsess?ni, ja rintaani min? imen kuumaa tuoksua. Sill? min? tahtoisin rakastaa, rakastaa, ja min? tahtoisin heitt?? itseni rakkauteen, ik??nkuin syv??n ja vilvoittavaan mereen.

Voi, miks'en min? raueta saa, ja palavaksi halaukseksi haihtua, sill? minun syd?meni nousee minussa niin, ett? min? k?rsin itseni alla. Oih, sill? minun on h?t? ja minun on vaikea olla, ja min? pakahdun mieleni haaveiden alla, voi, sill? min? olen kuivuuden ja kuumuuden palava henki, joka hourin. T?ss? seison min? ylh??ll? kattoni partaalla ja ojentelen k?si?ni ulos pime?? y?t? kohden ja pusertelen k?sivarsiani: miss?, miss? on se viheri? lehti, jonka min? saisin rintaani vastaan likist??, oh! min? likist?isin sit?, ja sen viheri?n min? imisin ja olisin sille kuin kulo; minun syd?meni janoon min? sen joisin, joisin niin tyk?ht?en, ett? min? joka pisaran siit? imisin, ja sitte ... sitte janoisin taas: olisi janoni niinkuin kuuma huuru, joka taivastakin halajaisi nuolla. Voi minun rintaani, ja voi rintani hituvaa janoa. K?sill?ni min? pusertelen rintaani ja min? voihkin pid?tetyll? ??nell?. Voi, sill? min? olen kipe? itsess?ni ja minun huutoni on kuuma.

Min? uuvun, enk? min? kest? en??, min? annan k?sieni vaipua ja k??nnyn kattoni reunalta ja palaan istuimelleni takaisin. T?ss? min? nyt istun ja nojaan ja pid?n heikoin k?sin istuimeni nojasta. Lepaja, lepaja, sin? tuuli minun poskillani! Suutele minua otsalle, silmille! Katso, t?ss? on, vavahtelevin k?sin ty?nn?n min? vaatteeni lievett? povellani puoleen, ett? min? saisin rintani paljaaksi; t?ss?, poveni on paljaana, tule, sin? tuuli, tule leyhyv?n? minun kuumottavalle iholleni ja vilvoita. Oh tuuli, sinun heng?htelysi on painava ja vapiseva niinkuin rakastavien hengitys, kun he syleilev?t, katso, min? olen taapp?in taivuksissa ja minun poveni on paljaana, hivele, hivele minun paljasta rintaani, jota kuumottaa, sinun kosketustasi min? himoitsen silm?t ummessa ja tykkivin suonin, niinkuin suuteleva morsian sulhonsa k?sivartta, jonka h?n l?hestyv?n tuntee, ja joka hiljaa h?nen ymp?rilleen kiertyy. Tuuli, vilvoittava ja sulattava, tule; katso n?in, nyt min? ummistan silm?ni ja hengit?n, n?etk?, kuinka rintani nousee ... oh! ja oh! sin? janoinen ja kuuma henki, kuinka suloisesti minun sis?lleni valut. Viel? ... min? hengit?n. Min? annan vasemman jalkani oikeentua eteenp?in ja vaivun voimattomana istuimellani, minun k?teni riippuvat ales: leyhy, tuuli minun ummistetuilla silm?luomillani; min? tied?n, ett? jos min? silm?ni avajaisin, niin v?lkkyisiv?t alhaalla jalkojeni edess? Jerusalemin, minun kaupunkini, valkeat, ja takana h??m?tt?isi kaukaisuuden tumma ja v?r?j?v? ranta, jota katsella minun syd?melleni tekisi hyv??, mutta min? en tahdo, vaan pid?n silm?ni suljettuina, sill? min? keinun itsess?ni ja kuulustelen koko olollani, ja onkin suloisempi, ett'ei minun tarvitse silmi?ni avata.

Mit? min? halaan, ja mit? minun syd?meni k?sitt??? Katso, siin? on kuin valkea, ja se polttaa ja ajaa. Vaikka min? meren kylm??n syliin itseni k?tkisin, miss? syv? viileys minun rintaani syleilisi, ja vaikka min? vuorten korkeimmalle kukkulalle nousisin, miss? paljas Jumalan taivas minun ymp?rill?ni valkenisi, ja miss? rinnan hengitys keve?sti k?visi, niin yht? kuumaksi j?isi minun rintani pakotus ja yht? synk?sti k?visiv?t minun mieleni aallot. Sill? minun ylleni on y? ripustettu, ja minun mieleni takana kohisee, ja se kohina on niinkuin myrskyn kohina, joka l?hestyy.

Min? olen kuningas ja min? olen mahtava kuningas. Ja min? olen n?hnyt unta, ett? maan piirin kaikki kansat minun eteeni polvistuisivat, ja kun min? sit? suurta unta olen n?hnyt, niin olen min? vienyt sotajoukkoni, joiden paljous on ollut, niinkuin suuren ja nousevan meren tulo, min? olen vienyt ne, ja suuret kuninkaat ly?nyt ja ruhtinaat lannistanut ja mahtavat kansat alamaisikseni tehnyt, ja min? olen vaeltanut er?maitten toiselle puolelle, ja niiden kansojen tyk? kulkenut, jotka maailmojen ??ress? asuvat, ja joiden nimi? ei minun isilleni mainittu ole.

Sill? minun mieleni on ollut kuin juopumus, ja maat min? olen houreillani t?ytt?nyt, eik? ole rantoja minun mieleni haluilla ollut, eik? m??r?? minun k?teni voimalla. Mutta kauemmas on minun mieleni lent?nyt ja rajatonta minun uneni ovat palaneet. Sill? suuret ja pauhaavaiset meret, joilla ei rantoja ole, ovat auenneet minun eteeni, ja taivaaseen asti ulottuvat vuoret ovat minun tielleni nousseet, kun min? sotajoukkoineni vaeltanut olen, ja niitten eteen olen min? pys?htynyt ja palanut.

Sill? kun min? meren rannalle tullut olin, ja kun se rannattomassa siness? minun silm??ni astui ja minun edess?ni heilui ja kohisi, niin ajoin min? hevoseni, jolla min? istuin, ulos sille niemelle, joka kauimmaksi ulos meren syliin meni, ja kun hevonen tahtoi seisahtua, niin l?in min? sit? ja pakotin sen ottamaan jonkun askelen ulos mereenkin viel?, niin ett? se seisoi polviinsa asti vedess?, ja ett? suolaiset pisarat hyrsk?hteliv?t minun kasvoilleni. Siell? min? seisoin p?iv?n ja y?n, enk? min? edess?ni muuta n?hnyt kuin suuren meren ja taivaan sen p??ll?, ja min? luulin rintani ratkeevan, kun min? sit? merta kuuntelin. Min? seisoin siin? ja annoin tuulen lakata ja j?lleen her?t?, ja vasta kun uusi aamu valkeni ja aurinko nousi vedest? yl?s, revin min? itseni vallalleni ja k??nsin hevoseni ja ajoin pois; enk? min? sin? p?iv?n? silmi?ni yl?s maasta nostanut, ja minun vasen k?teni pysyi rinnan p??lle painettuna.

Ja toisen kerran kulki minun tieni vuorien juurille, jotka taivaaseen asti minun edess?ni kasvoivat, niin ett? niiden h?m?r?t harjat pilvien taa minun silmist?ni peittyiv?t, ja ett? min? niiden juurella seisoin niinkuin maahan viskattuna. Siin?kin min? kauan seisoin ja vapisin itsess?ni. Min? n?in, kun ne vuoret minun edess?ni harmaassa y?ss? seisoivat, ja olivat lyijynj?yk?t, niin ett? minun syd?meni oli runneltu, kun minun silm?ni niihin liittyiv?t, ja sitte min? n?in ne taas, kun aamu valkeentui ja helottava aurinko nousi ja niiden huippujen lumikirkkaus minun silmiini tulvi, kun ne uiskentelivat ylh??ll? sinisen taivaan keskell?. Min? seisoin ja imin itse?ni siin?, ja min? ihmettelen, ett'eiv?t siivet minun olkap?ist?ni puhjenneet, sill? minun haluni minussa oli syv? niinkuin meren viile? pohja, ja min? halasin korkeudessa mukana olla, niin ett? min? halajoimiseni alla k?rsein.

Oh, minun houreeni ja minun palavat uneni! maat min? teill? olen t?ytt?nyt ja yl?s t?htiinkin min? kuumat katseeni olen heitt?nyt! Mik? olet sin?, julma voima, joka minun syd?meni minulle kivuksi teet? Joskus sin? olet himme? ja samea kuin hekuma, mutta toisen kerran olet sin? hel?ht?v?, kuin kirkas leimaus. Joskus sin? uumotat kuin salavalkea ja sy?t kuin kyt?, toisen kerran levit?t sin? lentosi, niinkuin kotka leve?t siipens?. Sin? himme? ja kammottava voima! sin? minua hallitset ja ajat, halujen liekit sin? sytyt?t minussa, ja himoilla minua piiskaat, mailman l?pi min? sy?ksyn niinkuin k?sitetty el?in, eik? minun polttavaan janooni ikin? tyydytyst? tule. Voi, sin? syd?meeni sidottu voima, p?iv?t sin? minua ajat, ja min? lenn?n maailmojen l?vitse, ja minun kurkkuni on kuiva kuumasta poltosta! mutta kun y? tulee ja maailma valkeentuu ymp?rill?, niin min? j??n yksin istumaan huoneeseni, ja silloin minun k?teni pusertuvat yhteen rintaani vastaan.

Ja taas min? huoneeni katolla istun ja soittelen. Nytkin on ilta ja tuulee, mutta se tuuli tulee merelt? kohden, ja sen leppe? vihin? leyhyy minun poskillani. Anna minun hengitt?? sinun kosteaa viileytt?si, oi l?mmin tuuli, se laskeutuu syd?melle niinkuin kaste, ja pehme?t tunteet heruvat valveille.

Sill? nytkin on ilta, ja t?hdet keinuvat sinisell? taivaalla. Ja kun min? katollani istun, niin puut kohisevat jalkojen edess? tummasti ja yll? vaeltaa korkea kuu ja valaisee puiston minun edess?ni, niin ett? min? n?en, kuinka puiden latvat hiljaa taipuilevat, kun tuulen henki k?y niiden ylitse.

Ja olo on niin leppe? ja hyv?, ja minun syd?melleni vuotaa l?mmin tunteiden sade, ja min? sulan itsess?ni, kun min? taivaan huojentavaa sine? katselen, ja kun min? hengit?n ilmaa, jonka kosketus on l?mmin hively.

T?mm?isen laulun min? lauloin kerran, kun min? olin mieless?ni herkytetty, ja kun minun ajatukseni kukoistelivat:

Kolme kukkasta min? tunnen, ja ne kukkaset ovat el?m?n kukkaset.

Yksi on sininen kukkanen, ja se kukkanen on toivojen ja unien keinuva kukoistus.

Mutta toinen kukkanen on punainen, ja se on rakkauden suuri kukkanen, ja se kukkanen on punainen kuin veren ulpukka.

Ja kolmas on keltainen kukkanen, ja se on t?yttymisen nuokkuva kukkanen, ja se on kyll?inen, niinkuin t?ysin?inen t?hk?p??, joka suvi-illan rusossa kyps?n? keinuilee.

Mutta sitte on viel? musta kukkanen, ja se on kuoleman kukkanen, mutta sen musta on mustempi kuin kaikki muu musta, ja se on niinkuin pime? y?, niin ett? kun sit? katsoo, niin silm?t j??v?t siihen. Mutta sit? mustaa kukkasta en min? ole n?hnyt viel?.

Niin on ihmisen syd?n niinkuin kukkanen, joka kedolla keinuu ja iloitsee itsest?ns?, kun sill? ovat t?ydet lehdet, ja kun se ne t?ydet lehtens? on auki avannut. Tai niin on ihmisen olo kuin avoimen taivaan, joka tuulet ottaa syliins?, vaikka ne mist? tulisivat, ja aina t?ytettyn? humisee ja hulmuu. Sill? ihmisen mieli on niinkuin viritetty kannel, jonka hennoinkin kosketus tuhannesti v?r?j?m??n saa.

Eik? ihminen mit??n muuta ole kuin sit?, mit? h?n yhten? hetken? on. Sill? kun silm? n?kee sinisen taivaan, niin on sininen taivas mieless?, eik? muuta muista kuin suuren ja avoimen ilon, joka rinnassa kukoistaa. Tai kun rinnan l?vitse tuska leikkaa, niin on olo paljas tuska, eik? el?m?ss? muuta n?e, kuin selv?n h?d?n huudon. Sill? mit? yhten? hetken? on, ei sit? toisena muista, ja eilinen p?iv? on kuollut ??ni, ja mit? mennyt on, se on niinkuin kielett?m?n kulkusen soitto. Mutta mit? nyt on, ja mik? silm?n nyt t?ytt?? ja syd?mess? el??, se rinnan vangitsee, ja oleva hetki ihmisen viritetyss? rinnassa kajaa.

Min? iloitsen puusta, kun se minun silm??ni tulee, ja kun min? n?en sen maasta kasvavan, ja omassa rinnassasi min? tunnen, kuinka se hiljaisessa ja v?kev?ss? riemussa solakkana nousee, ja min? iloitsen, kun min? maata katson ja n?en kuinka se on levitetty minun silmieni eteen niinkuin v?kevyyden perustus; ja jos min? ruohoa jalkojeni edess? katson, kun se on pehme? ja kun hy?nteiset sen varjossa k?velev?t, ja jos min? silm?ni nostan ja heit?n niityn ylitse, joka on kukkasista keltainen ja valkoinen, niin ett? sille on kuin l?mmin ja tuoksuva peitto levitetty, niin on se n?k? kaikki minulle paljaaksi riemuksi, ja min? tunnen syd?meni siit? tulvivan, mik? minun silm?ini edess? el??. Tai kun tuska on minun l?yt?nyt ja ly?nyt, niin ett? min? itseeni k??nnyn ja mieleni haavan ymp?rille itseni suljen, niin ett? maailma ulkopuolellani minun silmist?ni sammuu, niin l?pitsens? senkin hetken tuntee, ja pohjaan asti tuskansakin el??, niin ett? tuska tulee syd?men el?m?ksi.

Sill? ihminen el??, ja el?m? elet??n joka silm?nr?p?ys. Ja joka silm?nr?p?ys on ihmisen el?m? kokonaisesti, ja joka silm?nr?p?ys ihminen el?m?ns? pohjaan asti el??. Sill? maailma on se, mit? hetkess? ihmisen silm??n tulee, ja hetkess? on ij?isyys, ja el?m? ja kaikki, ja hetkess? ihmisen silm? juo ja ihmisen syd?n tyk?ht??.

N?in min? sent?hden el?n ja el?? tahdon. Sill? min? tahdon minun el?m?st?ni joka silm?nr?p?yksen el??. Ja min? tahdon t?yden taivaan n?hd?, ja selv?n kirkkauden silmill?ni juoda, ja sitte tahdon min? paljaan valkean suonissani tuntea, sill? sitte min? tied?n, ett? min? el?nyt olen. Ja muu el?m? olisi surkastus ja pieni vaiva ja tukala tomun hengitys; ja joll'ei joka hetki saisi t?yten? oloansa el??, niin silloin olisi niinkuin itsens? kadottanut ja niinkuin omasta el?m?st??n eksynyt. Mutta nyt tahdon min? el?m?n niin el??, ett? min? siit? juovun, ja min? tahdon sen t?ysin siemauksin ottaa, niin ett? min? sen syvyyksien hivelyn omassa rinnassani tuntea saan.

Nyt min? olen n?hnyt n?yn, ja vaikka min? olen valveilla ollut, niin on niinkuin min? unta olisin n?hnyt, ja niinkuin min? viel? unta n?kisin.

Kun min? aamulti her?sin, niin oli kirkas p?iv?, ja kun min? k??nnyin akkunaan p?in, niin visersi sen edess? lintu ja taivas oli sininen ja iloinen. Min? hyp?hdin yl?s ja heitin vaatteet p??lleni, ja ennenkuin min? viel? kerkesin ly?m??n akkunata auki ja siit? rintaani tuoksuvaa ilmaa hengitt?m??n, juoksin min? portaitani yl?s katolle. L?mmin ilma hulmui minua vastaan jo ennen, ja kun min? katolle p??sin, niin heng?hteli tuore tuuli minun silm?luomillani. Kun min? sitte nostin silm?ni ja katsoin lakeuksien ylitse, niin lep?si aamu maiden yll? ja maailma oli helkkym?ss?. Min? otin sen syd?meeni ja riemuitsin, sill? taivas oli yll? niinkuin hele? laulu, ja maan syli viheri?itsi, ja Jerusalemin valkoiset rakennukset hohtelivat heiluvien lehdikk?jens? keskelt?, niin ett? kaikki oli n?hd? niinkuin tuore hymy nuoren neitosen poskilla. Ja min? annoin silmieni suloisessa riemussa joka paikkaan j??d? ik??nkuin hyv?ily? ottamaan.

L?hell? juuri, minun jalkojeni edess? oli pieni rakennus, sen valkoiset sein?t olivat puitten varjossa, niin ett? se kulma, joka siit? v?lkkyi lehdik?n keskelt?, pujahti iloisena auringon valoon. Usein min? olin j??nyt sit? katsomaan, kun se n?ytti niin herttaiselta ja omalta siin?, ja nytkin minun mieless?ni v?r?hti l?mpim?sti, kun minun silm?ni siihen sattui, ja min? j?in sit? katsomaan.

Mutta juuri kun min? katsoin sinne, niin tuli lehdik?n verhosta nainen, ja asteli poikki sen katon. H?n oli noussut yl?s katolle juuri, keve?sti astui h?n sen poikki, hetkeksi peittyi h?n silmist? yhden palmun oksien varjoon, joka kasvoi juuri huoneen edess?, ja peitti sit?, niin ett'ei h?nest? n?kynyt kuin vilahtava haamu sen takana. Mutta sitte h?n tuli n?kyviin toisella puolella, sill?, joka oli auringossa, ja joka oli minun silmieni edess? paljaana. H?n oli heitt?nyt olalleen kepe?n vaatteen, ja h?nen pukunsa valkoiset hihat hiipiv?t pehmoisesti h?nen l?mpim?in k?sivarsiensa ymp?rille. H?n astui notkeasti, ja joka askelella h?n n?ytti j?tt?v?n itsens? ilman syliin, kun se hyv?ilev?n? tuli h?nt? vastaan. Siin? kasvoi kaksi korkeaa viheri?? kukkasta, joilla kummallakin heilui yksin?isen pitk?n varren p??ss? yksi ainoa hele?npunainen kukoistus, niiden v?liin h?n pys?htyi ja j?i seisomaan siihen p?? k?den varaan nojattuna ja silm?t valuisessa hymyss?. Koko ajan pysyiv?t minun silm?ni h?ness?, kun h?n siin? seisoi, sill? h?nen kasvojensa tumma ja ruskottava tuntu kietoi minun silm?ni, ja h?nen hengityksens? liihottava nouseminen ja laskeminen h?nen puhtaan vaatteensa alla vangitsi minun syd?meni v?r?j?v?ll? vedolla. Siin? h?n seisoi p?? hiljaa taivutettuna, tummat hiukset pehme?ss? solmussa p??laella, ja n?ytti kuin ei h?n itsek??n ajatuksistaan tiet?isi, kun ne kaukana ja hymy?v?n levon taipaleita purjehtivat, h?n seisoi unhottuneena siin? ja h?nen poskiensa punerrus v?reili. Min? puolimmiten pelk?sin hengitt??, sill? h?n oli minun silmiss?ni niinkuin aamun v?r?j?v? t?hti, joka aamun taivaalla on kuin hento himarrus, ja jota silmill??nkin uskaltaa l?het? vaan hiljaa ja silitellen, ett'ei se kosketuksen edess? hupenisi ??rett?m?n avaruuden siniseen pohjaan. Mutta sitte oli h?nell? viel? minun silmiss?ni l?mmin kajastus, niin ett? syd?n v?r?hti l?mpim?sti minussa, kun min? sain katsella h?nt?. Sill? h?n oli minun silmiss?ni viel?, niinkuin nuori ehtoonpunassa ruskottava solakka koivu, joka notkeana seisoo, ja lehvist?ss??n punervana ja l?mpim?n? huojuu, niin ett? mieless? virkoo hiljainen ja l?mpim?lt? v?r?ht?v? veto, kun sill? antaa silm?ns? lev?t?. Silloin havahti h?n, h?n nosti silm?ns? ja j?i ilostuneena ulos aurinkoiseen ilmaan katsomaan, samassa oli h?n kohottanut k?tens?, ja sitaissut hiuksensa solmusta, niin ett? ne heltesiv?t ja pehmeiss? ja vallattomissa laineissa valuivat h?nen olkap?illeen ales. Silloin sattuivat h?nen silm?ns? siihen korkeampaan kukkaseen h?nen oikealla puolellaan, joka hiljaa keinui hell?ss? tuulessa, h?nen hiuksensa j?iv?t, h?n kumartui l?hemm?ksi, ja kohotti k?tens? ik??nkuin aikoisi h?n taittaa sen yksin?isess? varressa heiluvan kukoistuksen itselleen, mutta sitte h?n seisahti puoliliikkeess??n, ja n?ytti muuttavan mielens?, h?n kumartui vaan ja taivutti sit? kukkasta puoleensa, ik??nkuin aikoisi h?n suudella sit? keskelle sen punaista umpua. Kun h?nen huulensa sitte liittyiv?t siihen, niin en min? tied?, punastuiko h?n itse, vai heittik? se kukkanen h?nen poskilleen tumman v?rin, joka sai minun mieleni v?r?ht?m??n, kun min? sen n?in. Silloin juuri, kun se kukkanen h?nen huulillaan oli, lankesivat h?nen silm?ns? minuun, kun min? seisoin katollani, ja olin astunut ihan kattoni reunalle asti ja pid?tt?m?tt?m?sti annoin silm?ni h?nen p??ll??n olla. H?nen katseensa seisahti, niin ett? h?n j?i yhdeksi silm?nr?p?ykseksi totisena katsomaan minua suoraan silm??n, h?n piti sit? punaista kukkasta viel? huulilleen taivutettuna, samassa puhkesi h?nen huuliltaan matala huudahdus, h?n hellitti kukkasesta, niin ett? se j?i ilmaan heilahtelemaan, kokosi tummat hiuksensa rinnoilleen, k??ntyi ymp?ri ja juoksi katon ylitse pois. Mutta ennenkuin h?n viel? katosi minun n?kyvist?ni, n?in min? h?nen silm?ns? viel? toisen kerran v?l?ht?v?n minua kohden, sill? kun h?n tuli portaille ja aikoi laskeutua ales, k??nsi h?n p??t??n taaksep?in, niin ett? h?nen silm?ns? j?iv?t hetkeksi lep??m??n minun p??ll?ni. Tiet?m?tt?ni ojentuivat minun k?teni h?nt? kohden. Kun h?n sitte oli poissa minun silmist?ni, j?in min? viel? seisomaan, ja minun syd?meni oli vedetty h?nen mukanaan. Kun min? viimein k??nnyin ja l?ksin pois, niin pitelin min? otsaani, niinkuin min? olisin unessa k?vellyt, mutta syd?mess?ni minun oli ik?v?.

Olenko min? makeaa hunajaa juonut? Onko el?m? minun silmist?ni ruusuiseksi uneksi huvennut? Olenko min? humaltunut?

Min? istun huoneessani, ja minun huoneeni on niinkuin ennen. Enk? min? siis unta n?e? Min? ved?n k?dell?ni l?mpim?n otsani ylitse, ja koetan selkeyty? itsess?ni. Sill? kaikki on niinkuin se aina on ollut, ja kaikki on samaa, kun min? sit? ajattelen, mutta kun min? ymp?rilleni katson, ja annan silm?ni huoneessani vaeltaa, niin kaikki on uutta ja toista, ja kaikki on muuttunut, kun se minun silm??ni tulee.

Mutta onko kaikki samaa kuin ennenkin? Eik? katto tuossa liehu korkeammalta, ja eiv?tk? sein?t tuossa ymp?rill? l?mpim?mpin? valuta? Ja onko se totta, ett? se on minun istuimeni, jota min? k?dell?ni pitelen ja koettelen, eiv?tk? minun k?sivarteni siis pehmeitten kukkasien p??ll? lep??? N?enk? min? selvill? silmill?ni paljasta punastuvaa unta?

T?llaistako el?m? on? Ett? on kuin lintu, joka istuu keskell? punaista kukkastarhaa, ja korkeimman ja punaisimman kukkasen latvalla keinuu ja laulelee.

Ja t?llaistako el?m? on? Ett? on kuin viritetty kello, joka on ripustettu taivaan siniselle laelle, ja ett? kun soi, niin kaikki ylt??ns? soi.

Ja t?llaistako rakkaus on? Ett? on itse kuin suuri punainen kukkanen, jonka lehdet ovat niin punaiset, ett? veren niist? luulee tippumaan l?htev?n.

Kuulkaa nyt, sill? nyt min? laulan, sill? min? olen n?hnyt Bathseban! Bathseban!

Oh, minun syd?meni, sanotko sin? h?nen nimens?, etk? senj?lkeen ij?ksi vaikene, ja oh! te sein?t, te kuulette h?nen nimens? mainittavan, ettek? kumarra! Sill? Bathseba on naisten kuningatar, ja jumala itse h?nen edess??n k?tens? ristiin laskee.

Oh, Bathseban, Bathseban korkeaa laulua min? laulan. Sill? katso! sin? Jerusalem olet kaupunkien ruhtinattareksi korotettu, sill? sinun naistesi joukossa on Bathseba, ja sinun katujesi kivet ovat kukkasiksi puhjenneet, sill? Bathseban jalat ovat niill? astuneet.

Ja mit? on minulle en?? sininen taivas, sill? min? olen n?hnyt Bathseban, ja mit? ovat punaiset kukkaset, sill? min? olen n?hnyt Bathseban, ja mit? on valkoisen hevosen lento ?isen aavikon ylitse, ja mit? ovat et?isyyden saavuttamattomat maat ja mit? syd?men palavat n?yt!

Nyt min? sankariksi tullut olen, ja suureksi laulajaksi, ja nyt min? tied?n, mit? varten min? syntynyt olen, sill? min? olen sinun l?yt?nyt, o Bathseba! Ja nyt minun taivaani, joka on ollut pime?, on valkeentunut, sill? Bathseba on minun taivaani auringoksi tullut. Minun naiseni, ja minun kuningattareni, sit? varten olen min? suureksi syntynyt, ja sit? varten on minulle sankarin syd?n annettu, ett? min? sinua rakastaa taitaisin.

Minun syd?meni k?y laineissa, ja on niinkuin kukkasia minun ymp?rill?ni puhkeilisi ja kun min? nostan silm?ni otsani alla, niin kukostelee maailma minun silm?ini edess?.

Min? olen tullut toiseksi ihmiseksi, niin ett? min? ihmettelen itse?ni. Sill? minun syd?mess?ni virkoo ja solisee ja min? itse olen tullut pehme?ksi ja herkkyv?ksi ja minun ajatuksenikin ovat l?mp?isess? v?rin?ss?.

Jos min? olen yksin, niin viekottelevat ajatukset minun toimistani pois, ja pehme?t unet ottavat minun, niin ett? minun tekisi mieleni istahtaa ja nojata p??t?ni jotakin vastaan, sill? tuntuu, niinkuin kaikki silitt?isi minua, ja minun tekisi mieleni painaa poskeni tyynyyn.

Mutta kun min? olen toisten kanssa, niin unhotan min? heid?t, ja j??n omien ajatusteni kanssa olemaan, sill? ne ovat niin pehme?t ja l?mpim?t, ett? ne ovat niinkuin valuisia hahtuvia, jotka liihottelevat minun p??lleni. Kun min? her??n niist?, ja toiset huomaan, niin katson min? yht'?kki? heit? silmiin, ja hymyilen heille niin iloisesti, ett? he katsovat kysyen minuun ja kummastelevat minua.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet