Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Aikansa lapsipuoli by Ivalo Santeri
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 1299 lines and 115265 words, and 26 pages
AIKANSA LAPSIPUOLI
Kirj.
Santeri Ingman
Werner S?derstr?m, Porvoo, 1895.
Tervavene kelluili kepe?sti Alanteen rannalla. Keula oli vedetty kiini rantahiekalle, vaan per? notkahteli sujuvasti valloillaan hienosen aamutuulen nostaessa j?rvelt? p?in loivan laineen. Vene oli jo t?ydess? lastissa, is?nt? seisoi puukko hampaissa pohkeita my?ten vedess? ja kiinnitti viimeisi? varppeita, vastaillen siit? puukonter?n poikki mink? mit?kin eukolleen, joka avop?in ja k?det puuskassa yht?mittaa tarinoi ylemp?? t?rm?lt? ja viel? kerran muistatti miehens? mieleen t?rkeimpi? kaupunkiostoksia. Aatulle, renkimiehelle, joka parastaikaa kantoi arkkua veneeseen, huusi em?nt? sekaan:
-- Peremm?s, nosta peremm?s se maisterin arkku siihen tynnyrein v?liin, etteiv?t kastu kirjat ja vaatteet, kun koskissa vett? loiskii.
-- Voivat ne kastua peremp?n?kin, jos niikseen sattuu. Vaan t?ss?k? se itse aikoo istua n?k?tt?? tervaisten tynnyrien sel?ss??
-- Todellakin, annahan kun haen raanun alustaksi.
Samassa kuin em?nt? toi aitasta raanua, ilmestyi maisteri itse tuparakennuksesta: solakka, pitk?nlainen nuorukainen, tumma tukka ja viiksien alku ja suuret, vilkkaat, ruskeat silm?t. H?nell? oli hiukan levoton, heippaseva k?ynti, kun h?n pihan poikki kulki kantaen veneeseen pyssy??n ja matkalaukkuaan. Aatu otti ne vastaan veneeseen ja maisteri j?i seisomaan em?nn?n rinnalle t?rm?lle, johon samassa is?nt?kin nousi kuivaten kastuneita saapasvarsiaan ojanvarren nurmikkoon.
-- No nyt se on sit? my?ten valmista, virkkoi Alanteen is?nt? mielihyviss??n puukkoa tuppeen painaessaan. -- El? muuta kuin ala solottaa alas virtoja!
Em?nt? heitt?ytyi v?h?n surulliseksi ja puhui puoli-itkuisella ??nell?:
-- J??pi kai nyt taas autioksi Alanteen talo, t?nne min? yksin lasten kanssa syyst?it? hoitamaan. Ja eik? py?r?ht?ne taas kuukausi, ennenkuin te olette Oulussa mutkin k?yneet.
-- Voipipa menn?, voidaan joutua v?lemminkin. Vaan totta siell? k?yd? pit??, jos mieli el??.
-- Niin tuo lie! -- Em?nt? huoahti pari kertaa ja k??ntyi sitten hilpe?mm?ll? ??nell? maisteria puhuttelemaan:
-- Tyhj? sija t?h?n nyt j??pi maisterinkin j?lkeen, kes?kauden t?ss? jo aivan ehdittiin tottuakin toisiinsa.
-- Se on totta, em?nt?, vastasi nuorukainen. Tuntuupa minustakin taas melkein vastenmieliselt? l?hte? t??lt? pois suureen maailmaan, t??ll? on ollut niin rauhallista ja niin hyvin on tultu toimeen.
-- No kumma se on, miten tuo maisterikin niin on ehtinyt tottua n?ihin k?yhiin oloihin ja meihin oppimattomiin ihmisiin.
-- Se on n?hk??s sit?, em?nt?, ett? min? nyt vasta olen t?t? el?m?t? oikein oppinut tuntemaan ja t??ll? maan syd?mmess? on paljo sellaista, joka vet?? puoleensa.
-- Tulkaa sitten toisena kes?n? takasin.
-- Eih?n sit? tied?. Jos mieli tekisikin, niin pitk? on matka.
Is?nt? oli t?h?n keskusteluun osaaottamatta istunut ojan partaalla ja kaivellut saappaan k?rell??n hiekkaa, mutta silt? n?ytti, ett? h?nkin t?ydelleen hyv?ksyi ne tunteet, joita h?nen eukkonsa tulkitsi. Lopuksi virkkoi h?nkin sent??n:
-- Tulkaa milloin niikseen sopii, vanhat tuttunne t??lt? l?yd?tte, vaikkeiv?t ole t?m?n kummempia.
Mieliala yritti siin? k?ym??n hiukan juhlalliseksi, mutta sen katkasi em?nt? kutsumalla matkamiehet viel? tupaan l?ht?kahvia juomaan. Itse meni h?n edelt?, is?nt? seurasi verkalleen per?st?. Maisteri j?i viel? hetkiseksi mietteihins? t?rm?lle seisomaan ja h?nen katseensa siirtyiv?t v?kisinkin tarkastelemaan tuota edess? olevaa, aamup?iv?n paisteessa kylpev?? j?rvimaisemaa. H?nen silm?ns? sit? ik??nkuin j??hyv?isiksi hyv?illen hiveliv?t, olihan sekin jo kes?n kuluessa k?ynyt h?nelle niin tuttavalliseksi. Eih?n se nyt oikeastaan kauniskaan ollut tuo maisema, eih?n siin? ollut paljo mit??n siit?, mit? >>ihanoilla n?k?aloilla>> tavallisesti tulee olla: Saaririvi tuossa sel?n keskell? vihanta ja lepposa, ranta sen takana, matala pajukkoranta, joka v?hitellen kohotessaan muuttui koivikoksi ja jolla takalistonaan oli korkea harju ja siin? kasvava tumma hongikko. Mutta siin? oli jotain niin alkuper?ist?, niin tuoretta, niin vilpitt?m?sti yst?vyyteen pyrkiv??, siin? oli sen keskess? el?v?n kansan luonnetta ja siksi se oli k?ynyt niin rakkaaksi. Korutonta, karua, suljettua, mutta sittenkin niin syd?mmellist?...
L?hd?n hetki joutui. K?tt? pistettiin viimeisiksi j??hyv?isiksi, keula ty?nnettiin irti rantahiekalta ja k??nnettiin l?ntt? kohden ja raskas alus l?hti v?hitellen lipumaan suvannon poikki ja siit? Vuokin virtoja alasp?in Kiannan koskia kohden. Aatu istui airoissa ja veteli verkkaan ja maltillisesti, niinkuin alkutaipaleesta tulee, is?nt? huopaili per?ss? ja tynnyrein p??ll? keskell? venett? istui maisteri ja seurasi haaveksivin katsein rantamaisemia, jotka v?hitellen matkan eestyess? vaihtelivat. Pakina ei luistanut alussa taivalta, kukin istui ??neti hautoen mieless??n omia hiljaisia tuumiaan.
Maisterilla, -- sill? nimell? oli Juusoa siell? maalla mainittu, vaikkei h?n viel? ollut kuin pelkk? ylioppilas, -- oli omituinen tunne mieless??n venheen yh? loitommas poiketessa n?ilt? tutuiksi k?yneilt? syd?nmaanseuduilta: oli kaipausta, mutta oli iloakin. H?n tunsi ik??nkuin syv?? kiitollisuutta syd?mmess??n. H?n oli mielest??n t?n? kes?n? niin ??rett?m?n paljo oppinut, h?nell? oli aivan kuin silm?t auki revenneet ja h?n oli oppinut katsomaan el?m?? aivan uudelta, syv?llisemm?lt? kannalta. Olihan h?n henkisesti niin suuressa m??rin rikastunut, h?n oli saanut ajatuksilleen ja harrastuksilleen nyt vasta varman pohjan, sill? nyt vasta oli h?n mielest??n oppinut katsomaan el?m?t? pintaa syvemp??kin. Ei h?n tiennyt miten se oli k?ynyt ja mist? h?n sen oli oppinut, mutta siin? istuessaan tervatynnyrein sel?ss? ja ohiliitelev?? maisemaa tarkastaessaan, h?n nyt vain itsekseen ihmetteli sit?, miten h?n ennen oli voinut ajatella ja tuntea niin sokeasti ja lapsellisesti.
Kulku alkumatkan tyyneill? suvantovesill? oli niin tasasta, niin hiljaista ja yksitoikkoista, ett? se ik??nkuin v?kisin houkutteli mietteisiin vaipumaan. Juuso antoikin ajatustensa vapaasti liidell? ja juurikuin jonkunlaista tilityst? varten latoa h?nen eteens? vanhempia muistoja ja my?hempi? kokemuksia.
... Eih?n h?n ollut ennen v?h??k??n ymm?rt?nyt sit? kansaa, jonka lapsi h?n oli, se, mit? h?n silloin oli haaveksinut el?m?nty?st? kotimaansa ja kansansa puolesta, se oli kaikki ollut utuista h?m?r?t?. Olihan h?n tosin koko ylioppilasaikansa ollut kansallismielinen ja kansanvaltainen, olihan h?n innostunut puhuessaan ja ohjelmoidessaan velvollisuuksistaan is?nmaata ja kansaa kohtaan ja h?n olisi koska tahansa voinut vuodattaa sen puolesta sek? kyyneleit? ett? verta. Mutta nuo k?sitteet olivat olleet kaukaisia, verett?mi?, >>maa ja kansa>>, ne olivat vain yleisi? aatteita ja koko se innostus oli kuin helisev? vaski ja kilisev? kulkunen. Ydint? puuttui, syd?nt? puuttui.
Eik?h?n se sent??n ollut niin varsin kummaakaan. Miss?p? olisi Juuso tullutkaan l?hemmin syventyneeksi tuon kansan sis?lliseen el?m??n ja sen el?misen toiveisiin ja tarpeisiin. H?n oli kaupungin lapsia ruotsinvoittoisesta pikkukaupungista, h?nen kotinsa, tuomari H?ggqvistin koti, oli niit? yliluokan koteja, joista varsinaista kansaa katsottiin alasp?in ik??nkuin halvempaan rotuun. Ja h?nell? oli itsell??n ollut kaikki nuo yliluokan katsantokannat ja ajatustavat kun h?n viidett? vuotta sitten tuli ylioppilaaksi ja k?vi ylioppilasel?m??n osalliseksi. Siell? tulvahti h?nt? vastaan rikas virtaus uusia aatteita, uusia ihanteita. Juusossa tapahtui jyrkk? k??nne. H?n muuttui kansan mieheksi, muuttui suomenmieliseksi ja h?nest? tuli, niinkuin jyrkk?in vastakohtain miehist? ainakin, punaisiakin punaisempi. H?n ahmi sis??ns? noita h?nelle vereksi?, kauniita kansallisuusaatteita, h?n hehkui taistellessaan ylioppilaspiireiss? niiden puolesta ja riemuitsi ennakolta ajatellessaan mink?laisella innostuksella ja tarmolla h?n el?m?ns? l?pi ty?skenteleisi suomalaisen kansan hyv?ksi, sen korottamiseksi ja sen kielen ja oikeuksien puolustamiseksi. H?ness? oli tulta ja h?ness? oli voimaa. Suomenkielt? h?n aluksi osasi huonosti, vaan h?n opetteli sit?, oppikin tavattoman pian ja rupesi sit? uutterasti k?yt?nn?ss? viljelem??n. Niin kirjoitti h?n jo ensi ylioppilasvuosinaan osakunta-albumeihin pieni?, intoa hehkuvia runoja ja n?pp?ri? kertomuksia ja viime vuonna oli h?n aikakauskirjoihin kirjoitellut joitakuita pienempi? kyh?yksi? taiteen alalta, -- estetiikka oli n?et h?nen mieliainettaan. Ja Juuso Tuominen -- t?llaiseksi oli h?n n?et muuttanut Josef H?ggqvistin nimens? -- oli pian laajemmissakin piireiss? tunnettu reippaaksi, lahjakkaaksi, innokkaaksi suomenmieliseksi nuorukaiseksi, josta voitiin toivoa paljo.
Itse??n h?nt? kumminkin oli kiusannut se, ettei h?n viel? aivan hyvin eik? vapaasti osannut k?ytell? suomenkielt? eik? k?ytt?? sit? puhtaasti ja kauniisti. Siit? syyst? oli h?n viime kev?nn? p??tt?nyt matkustaa kes?ksi kauas maan syd?mmeen, siell? lukujen ohessa t?ydellisesti kielt? oppiakseen. H?n halusi oppia sit? er?st? erityist?kin tarkoitusta varten. Jo vuosia sitten oli h?n n?et suunninnut ja alulle pannut suuren, suomenkielisen, kaunokirjallisen teoksen, historiallisen n?ytelm?n, h?nkin v?h?n kartuttaakseen viel? k?yh?npuoleista suomenkielist? kirjallisuutta, ja siell? hyv?ll? kielimaalla h?n tahtoi sen valmistaa.
Siksi oli h?n viett?nyt kes?n kaukana Suomussalmen syrj?kyl?ss? aivan talonpoikaisen kansan keskuudessa. Siell? oli h?n nyt ensi kerran oikein p??ssyt tutustumaan suomalaisen maalaisrahvaan luonteeseen ja el?m??n; h?n oli l?yt?nyt siell? sen syv?mielisen, syd?mmellisen, suoran suomalaisen kansan, jota h?n kyll? ennenkin oli rakastanut, vaan jonka h?n nyt vasta tunsi ja josta h?n siit? syyst? nyt oli oppinut kaksinkerroin pit?m??n. Nyt t?n? kes?n? oli h?n mielest??n tehnyt varsinaisen molemminpuolisen lemmenliiton tuon kansan kanssa, -- nyt h?n sen ymm?rsi ja se ymm?rsi h?net.
Kes? oli kulunut. Kun Juuso nyt taas oli sielt? matkalla etel??n p?in sivistyneiden asuinmaille, ottamaan osaa heid?n rientoihin ja riitoihin, niin olipa h?nell? mielest??n niin kovin paljo kokemusta tuotavana mukanaan noihin puoluetaisteluihin, jotka n?ihin aikoihin kiinnittiv?t h?nen, niinkuin monen muunkin nuorukaisen, kaiken huomion puoleensa. H?nest? tuntui ik??nkuin h?nell? nyt olisi ollut jonkunlainen avoin valtakirja esitt?? siell?, mit? Suomen kansa toivoo ja tahtoo: hiljaista, sitke?t? ty?t?, sit? sen olemus opettaa, ei se rakasta isoa ??nt? eik? kiihoittunutta, keinotekoista intoilua, ty?t? vain ja j?rk?ht?m?t?nt?, vilpit?nt? pyrkimist? eteenp?in. Sen k?skyn mukaan aikoi Juusokin n?ist? puolin ruveta vaikuttamaan, t?t? muurahaisen taistelutapaa tahtoi h?n koettaa saada k?yt?nt??n. Ty?t?, vilpit?nt?, uhraavaa ty?t? is?nmaan hyv?ksi, kansallisuuden, kansanvaltaisuuden hyv?ksi -- sellainen ohje on sopiva ja kunniakas suomalaiselle nuorukaiselle...
Noita mietiskeli Juuso matkan verkalleen eestyess?. Ja aina v?liin haasteli h?n saattajainsa kanssa, kyseli kaikkia ja pani mieleens?, tahtoen ik??nkuin k?ytt?? hyv?kseen viel? tuota viimeist? yhdess?oloa oppiakseen ja rikastuakseen. Samalla h?n nautti ohi liitelev?n luonnon suuruudesta ja mahtavuudesta. Oli jo saavuttu vuolaille koskivesille, jossa venhe lastuna nakkelehti vaahtoaaltojen lomissa, puikkelehti s?rm?isten kallioiden kupeitse ja hy?kk?si nuolena alasp?in nielev??n kuiluun. H?n katseli laskijain kylm?? tyyneytt?, heid?n r?p?ytt?m?t?nt? varmuutta ja v?r?ht?m?t?nt? j?ntevyytt? ja h?n ajatteli, ett? noin se olisi ty? teht?v?, noin ne vastukset voitettaisiin.
Kuljettiin p?iv? ja toinen, oli jo laskettu Em?joen p??kosket ja kolmantena p?iv?n? soluttiin suvantoa pitkin sen suuta kohden sinne, miss? Kiannan haara laskee Oulunj?rveen.
-- Ja t?h?n Paltaniemeenk? se maisteri sitten todellakin meist? j??? kysyi is?nt? kun siin? aamup?iv?ll? soudettiin Paltamon ensimm?isten talojen ohi.
-- T?h?n j??n p?iv?ksi, saatte soutaa edelt?p?in. Onhan v?h?n ik?v?t? kesken aikojaan erota matkueesta, vaan ehk?p? viel? joella tavataan.
-- Tavattaneeko, -- t?ss? tuota olisi yhdess? menty vaikka Ouluun asti.
-- Niinp? olisi. Vaan kovin tekee nyt mieleni tavata tuota vanhaa yst?v??, joka juuri asuu tuossa niemen k?rell?. En ole n?hnyt h?nt? pariin vuoteen, ennen oltiin joka p?iv? yksiss?.
-- No kun niin on, niin eip? muuta kuin lasketaan maihin.
Jo Pohjanmaalle l?htiess??n ja sitten pitkin kes?? oli Juusolla ollut tuumana k?yd? palatessaan tervehtim?ss? vanhaa toveriaan Heikki?, joka ennen oli ollut h?nen uskotuimpia yst?vi??n, mutta joka nyt jo kohta pari vuotta oli ollut Helsingist? poissa, asuen vanhempainsa luona maalla. Ennen oli Heikki my?skin ylioppilaspiireiss? ollut niit? joukon innokkaimpia ja tulisimpia, Juuso ja h?n olivat mietteilt??n hyvin soveltuneet yhteen, yhdess? he olivatkin lukemattomia kertoja unelmoineet tulevaisuudestaan ja vaihtaneet tuumia ja tunteita. Vaan viimeksi kun Juuso oli Heikin tavannut, oli h?n jo ollut v?h?n enemm?n pessimismiin kallistuva ja mielelt??n suljettu. Sittemmin oli Heikki kadonnut Helsingist? pois, perheelliset olot ja lukujen hidas edistyminen olivat saattaneet h?net pakenemaan yliopistosta kauas kotiin maalle. Sen j?lkeen ei ollut Juuso kuullut yst?v?st??n paljo mit??n, t?m? ei ollut kirjoittanut eik? kertonut tuumistaan eik? mietteist??n, oli melkein tuntunut silt?, kuin h?n olisi aivan tahtonut sulkeutua yksin?isyyteens?. Ja siit?kin syyst? tahtoi Juuso nyt tavata t?t? vanhaa toveriaan omin silmin h?nt? n?hd?kseen ja omin suin puhutellakseen.
Jo laski vene hiekkaiselle rannalle, mets?herra Gr?nbergin, Heikin is?n, rantaan. Miehet nostivat Juuson tavarat t?rm?lle ja itse l?hti Juuso, heitetty??n viimeiset j??hyv?iset yst?v?llisille saattajilleen, astumaan taloa kohden.
Pihalla tuli Heikki vastaan, -- sill? Heikkih?n se oli tuo, vaikka Juuson oli h?nt? alussa vaikea tuntea vanhaksi toverikseen. H?n oli vanhentunut, k?ynyt lihavaksi ja partaseksi, tukka oli kulunut hienoksi ja kasvoilla oli omituinen harmaja v?ri. Vaan oudoin oli sittenkin ilme silmiss?: niiss? oli jokin vieras kiilto, kylm?, levoton ja arka, niist? n?ytti loistavan jotain salattua intohimoa -- niinkuin k??rmeen katseista! Ensi silm?yksell? Juuso s?ik?hti tuota katsetta, siin? oli h?nest? jotain ilke??, itsek?st?, jota ei ollut ennen. Vaan seuraavassa tuokiossa se kiilto oli jo poissa, h?n ei sit? muistanutkaan en??, vaan huudahti iloisena:
-- Terve mieheen, vanha yst?v?, oletpa sin? paisunut ja parrottunut.
-- Terve tuloa, Juuso. Ja sin? pysyt yht? hintel?n? miesn? kuin ennenkin. Kuulin sinun matkustaneen Kiannalle suomenkielt? oppimaan, sielt?k? nyt palaat?
-- Sielt?, siell? olen oppinut sek? kielt? ett? mielt?. Vaan miten on nyt sinun laitasi, vanha poika?
-- Tuossahan tuota on elettyn? yksin p?ivin. K?yd??np? taloksi ja tarinoidaan sitten.
Juuso tervehti talonv?ke?, kohta kutsuttiin p?iv?lliselle ja sen sy?ty??n meniv?t toverukset puutarhaan, viskausivat mukavasti lep??m??n pientareen pehme?lle nurmelle. Oli kaunis ja helteinen syyskes?n p?iv?, niitylt? aidan takaa tuoksahti kuivuneen hein?n suloinen lemu ja lepposasti loiskahti aalto rannassa t?rm?n hiekkaa vastaan. He makailivat siin? hetkisen ??neti, tarina ei tahtonut oikein l?hte? luistamaan, oli kuin jotain vierasta olisi ollut v?liss?. Vasta v?hitellen ja melkein kuin varovaisesti rupesivat he toisilleen kertomaan eroajan havaintoja ja kokemuksia.
Muutosta oli tapahtunut kumpaisessakin sitten viime n?kem?n. Ij?n mukana oli tullut vakavampia tuumia ja k?sitteet olivat selventyneet. Mutta molempain kehitys oli k?ynyt koko joukon eri suuntaan. Juuso puhui ensin omista tuumistaan ja aikeistaan, kertoi koko ajan toimekkaana touhunneensa mukana ylioppilasel?m?ss?, tosin v?h?n haitaksi luvuilleen, vaan pitih?n sit? el?? muassa. Olihan h?n kumminkin sek? lukenut ett? kirjoitellut, mutta kesken olivat viel? ty?t, niit? piti taas l?hte? jatkamaan Helsinkiin.
Heikki pysytteli aluksi harvasanaisena mik?li h?nen omiin toimiinsa ja aikeihinsa tuli. Kertoi kumminkin viime aikoina ahkerasti ty?skennelleens? ja sinne Helsinkiin oli h?nenkin aije nyt tulla tuloksia n?ytt?m??n. Ensi ajat maalla oli h?n ollut hiukan sairaloinen ja verkkasen paranemisensa aikana oli h?n tullut tarkemmin ajatelleeksi, kuinka paljo siell? yliopistossa oli kouhoteltu ja tuhlattu aikaa mielett?m??n touhuamiseen ja turhaan intoilemiseen. Ja v?hitellen l?mpeni Heikkikin tarkemmin kertomaan noita mietteit??n, joita h?n aluksi n?ytti aikovan pit?? ominaan.
-- Siin? oli vuosi aikaa minun kehityksess?ni jonkunlaista aukkoa. Sit? ennen touhusin min?kin, kuten tied?t, ilman suuntaa ja p??m??r??, siit? her?tty?ni mulle selvesi, ett? ihmisell? pit?? olla, kullakin itse??n varten ja todellisuuden pohjalla, viitotettu tie, jos mieli saada maailmassa jotakin aikaan. Pelkk? innostus, olipa kuinka is?nmaallinen tahansa, se k?y sittenkin korukuoreksi, sill? ei ole todellisuudessa pohjaa eik? sill? hy?dytet? mit??n. Jokaisen on pidett?v? huolta etup??ss? oman itsens? kehitt?misest? ja korottamisesta, muu innostus on arvotonta. Ja kun kukin puolestaan valmistaupi yhteiskuntaan hy?dylliseksi j?seneksi, silloin edist?? h?n my?s paraiten yhteishyv??.
-- Sinusta on tainnut tulla t??ll? maalla suuri egoisti, virkkoi Juuso leikillisesti, voimatta kumminkaan est?? ??ness??n soimasta puoleksi tottakin.
-- Niin, miksi sen katsot, se voi olla avu sekin, ja varsinkin nykyj??n.
Add to tbrJar First Page Next Page