Read Ebook: Alkuperäisiä suomalaisia uuteloita I by Gummerus K J Kaarle Jaakko

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 933 lines and 74201 words, and 19 pages

ALKUPER?ISI? SUOMALAISJA UUTELOITA I

Kirj.

K. J. Gummerus

K. J. Gummerus, Jyv?skyl?, 1900.

SIS?LLYS:

Esilause. Sovitus haudalla. Palkinto. Merimiehen morsian. Sadan leukaluut.

Esilause.

Vuodesta 1873 saakka ty?skenteli Gummerus Jyv?skyl?ss? p??asiallisesti kansantajuisten kuvalehtien alalla, toimittaen >>Kyl?kirjastoa>> , >>Kyl?kirjaston Kuvalehden>> A-sarjaa , >>Lasten Kuvalehte?>> ja Kuvalehden B-sarjaa . Yh? enemm?n tuli t?m?, ynn? alkanut kustannustoimi, h?nen p??alakseen. Sill? v?lin kuin lukuisia uusia ty?ntekij?it? ilmestyi suomalaisen kaunokirjallisuuden vainiolle, k?vi Gummeruksen alkuper?inen tuotanto niukemmaksi; mutta lehdiss??n h?n sit? kumminkin jatkoi, ja muutamat niiss? julkaistuista novelleista ovat ehk? paraat h?nen kyn?st??n l?hteneet. Eritt?in onnistunut oli Gummerus lapsille kirjoittaessaan.

Uutteran ty?n, jossa tuskin viel? n?kyi v?s?htymisen merkkej?k??n, keskeytti syd?nhalvaus, joka matkalla Helsingiss? 20 p. maaliskuuta 1898 kohtasi h?nt?. Kaarle Jaakko Gummerus on haudattu Jyv?skyl?n kauniiseen kirkkomaahan.

El?m?ns? viime vuosina oli Kaarle Jaakko Gummeruksella aije julkaista osa kirjoittamistaan alkuper?isist? >>uuteloista>> uutena painoksena; mutta kuolema tuli v?liin.

SOVITUS HAUDALLA.

Paroonin veri.

Ullavan kappelin ja Lohtajan pit?j?n rajalla v?h?n matkaa maantiest? voi viel? t?n?kin p?iv?n? seista v?h?inen m?kki. Sen sein?t ovat vanhat, lahonneet, sammaltuneet; sen katto on osaksi tuulen k?siin heitt?ytynyt; sen akkuna on paikattu paperilla ja p?reill?. Ei ole se kaunis n?hd?, sill? suurta kurjuutta se osottaa. Vaan kun lirisev? vesi purossa leikki? laskee sen vieress? ja kes?tuuli saa kuusen oksat tuudittelevia virsi? laulamaan, ei kamoksuta m?kki silloin. Sammalet sen sein?nrahissa ovat vehre?t ja turvekatolla istuu pes?ns? vieress? pieni lintu viserrellen. Mutta kun talvi tulee, puro j??tyy, kuusen oksat laulannolle kangistuvat, sammal on saanut yllens? vanhuuden puvun, lintu pes?ns? heitt?? -- silloin! Silloin on m?kki kuin tuo lumen alle k?tkeynyt vuori, joka taivaanrannalta puron rannalle n?kyy. Silloin tuulee tuuli joka sein?nra'osta, silloin konttailee pakkanen m?kin lattialla, ja lautanen, joka pellin virkaa katon rajalla toimittaa, hikoilee kuuraa. Silloin kamoksuttaa m?kki, semmenkin kun ??ni sen sis?lt? kuuluu, joka matkustajalle kertoo, ett? m?kiss? ihmisi? asuu.

Kova on pohjolan honka; ei lahoo se pian, ja kun se lahoomaan rupeaa, lahoo se v?hitellen. Mutta paatoseksi muuttuu ydin, ja vuosien kova k?si koettaa kauan ja turhaan runnella niit? voimia, mitk? pohjola ytimeen on salannut. Viidenkymmenen vuoden kuluessa muuttunee paljo? -- Muuttuu, vaan pohjolan honka on pakkasen koulua k?ynyt, on oppinut k?rsim??n, kest?m??n -- ja viisikymment? vuotta taap?in oli m?kki puron rannalla melkein samallainen kuin nyt, se vaan erotuksena, ett? se nyt ajan voimia tunnustaa ja on n?yryytt??n osottaen p??st?ns? ottanut lakin, kattonsa tuulelle antamalla. -- J?tettyn? seisoo t?n??n Puron m?kki; sen homehtuneet sein?t eiv?t en?? n?e asukkaita, sen lahonnutta lattiaa ei en?? ihmisen jalka koske, se imee nyt sateisten pilvien kyyneleit?; mutta se muistaa, ett? ihminen kerran on sen p??ll? seisonut, ett? se on imenyt kyyneleit? suolaisempia, suurempia kuin sadepilvien.

Aikoja taap?in istui t?ss? m?kiss? kaunis, nuori nainen. H?n istui k?tkyen vieress?; h?n lauloi lapselleen, ja lapsi nukkui. Kun lapsi nukkui, lakkasi ?iti laulamasta, vaan lastaan silm?ilem?st? h?n ei lakannut; ja kun h?n lasta silm?ili, nousi h?nen silm??ns? suuri; kirkas kyynel, ja kyynel isoni, kunnes se putosi k?tkyen laidalle ja s?rkyi.

Sitten kului vuosia. ?iti istui takan edess? ja ompeli. K?tkytt? ei en?? n?kynyt: pienokainen oli kasvanut. H?n osasi k?yd? ja puhua. H?n laski jo leikki?, h?n teki jo lumiukkoja ulkona, kun oli lumi tahkeaa. Viel? silm?ili ?iti h?nt? niinkuin muinen, viel? asui ?idin silmiss? kyynel, vaikka se ei en?? pudonnut.

Ja vuosia kului taasen. Eliinan kauneus oli kadonnut, h?nen hivuksensa rupesivat jo harmenemaan. Ruusut olivat jo kauan sitten h?nen poskiltaan lakastuneet; posket olivat vet?yneet ryppyisiksi, niinkuin maapinta, kun sit? syksyn pakkanen koskettelee. H?n istui viel? ommellen; vaan nyt ovat h?nen silm?ns? kirkkaat, ei asu niiss? kyynel en??. -- -- Ei! Ilo v?lkkyy niist?, sill? ne n?kev?t jotakin, mik? niit? ilahuttaa; ne n?kev?t nuoren Antin omalla kirveell? pes??n puita hakkaavan. -- Onko siis kyynel kuivunut? Ei. Viel? v?liin ent?? se ?idin silm??n, mutta se ei ole katkera en?? niinkuin ennen. Kyyneleet ovat pesseet Eliinan syd?men puhtaaksi, ja nyt siin? syd?mess?, joka niin kauan, niin paljon on k?rsinyt, asuu taivaan rauha.

Ja nyt on Antti viidentoista vuotinen; t?n??n t?ytt?? h?n. T?m? p?iv? on aina muinen ollut ?idille surun p?iv?, nyt on se ilon p?iv?. Antista tulee mies; Antti rakastaa ?iti?ns?. Oi iloa ?idin syd?melle! Antti rakastaa ?iti?, vaikka ?iti t?n??n on tehnyt vaikean tunnustuksen:

>>Anna minulle anteeksi, poikani! Min? olen sinulle valehdellut. Sin? olet kysynyt kuka is?si oli; min? olen vastannut: torppari h?n oli. -- Min? olen valehdellut. Sin? olet nyt pian aikamies; min? en tahdo en?? sinulta salata, mit? min? saan sanoa. Se on minun syyni, ett? k?yh?t olemme, ett? vaivoin ty?ll?mme olemme el?tt?neet itse?mme... Sin? et ole tahtonut kerj?t?, sin? et ole leip?palaa pyyt?nyt, ennen sin? kuolisit kuin kerj?isit, sanoit kerran. Mist? sinulla on tuommoinen j?ykk? luonne? ?idilt?si et ole sit? saanut, sill? ?itisi on kerj?nnyt... Min? tied?n, mist? olet saanut sen; min? tied?n, n?en ja ymm?rr?n, ett? sinun suonissasi juoksee is?si verta -- ja is?si, Antti, oli kuuluisa herra, parooni arvoltaan. El? kysele minulta h?nen nime?ns?, min? en saa sit? en?? kenellek??n mainita, ja ne, jotka t??ll? sen tiet?v?t, ovat luvanneet sen salassa pit??. El? luule, ett? min? h?peen sit? mainita, en, mutta syist?, joita en saata sinulle sanoa, olen p??tt?nyt el?m?ni tapaukset salassa pit??. Kerran saat sin? kumminkin tiet??, mit? nyt mielesi tekee, vaan silloin ei minua en?? ole. El? kysele mit??n... Kun min? kuolinvuoteellani makaan, silloin tahdon pyyt?m?tt?si antaa sinulle mit? tarvitset, oppiaksesi tiet?m??n kuka ?itisi oli. Nyt ja silloin vaadin min? sinulta lujan lupauksen. Kun saat is?si nimen, sukusi nimen ja sukulaistesi nimet tiet??, lupaa t?ss? nyt minulle, ettet kosta, vaikka n?kisit, ett? ?itisi on niiden t?hden paljon k?rsinyt. Lupaa ett? niin k?yt?t itsesi, kuin on ?itisi k?ytt?ynyt; se ei ole sinulle mahdotonta>>.

Tuota sanoessaan itki ?iti; mutta kyynel ei ollut surun, se oli ilon, sill? poika heitt?ysi ?itins? syliin ja lausui:

>>?itini, rakas ?itini! Paljon olet sin? k?rsinyt, sen min? tied?n. Sin? et saata minulle ilmoittaa muuta kuin ett? minussa juoksee paroonin verta. No, pid? salaisuutesi; min? en kysy sit? ennenkuin itse sen minulle ilmoitat. Sinun veresi minun suonissani juoksee, ja kuolemaani saakka on joka pisara sinun>>. --

Tuosta syntym?p?iv?st? on vuosia kulunut. Puron m?kki on autio. Eliina on muuttanut maan poveen. Antti on ?itins? haudalla seisonut, on itkenyt, on koonnut kaikki mit? m?kiss? koottavaa on ja m?kist? suruisella mielell? avaraan maailmaan l?htenyt.

Profeetta.

Valtatien syrj?ss? K?lvi?n pit?j?ss? on Peitson kestikievaritalo. Sinne tuli Antti, kun oli saattanut maahan mit? kalliinta h?nelle el?m?ss? oli. -- Siell? sai h?n palveluspaikan, jota h?n etsi, tosin palkatta; mutta palkkaa ei h?n vaatinutkaan, sill? h?n ei ollut viel? ulkot?ihin tottunut.

Mutta Antti ei menestynyt kestikievaritalossa. H?nen luonteensa oli semmoinen, ettei sit? voinut mihink??n verrata, niin omituinen oli se. Mit? muut rakastivat, sit? h?n ei rakastanut, ja mit? h?n rakasti, sit? eiv?t muut rakastaneet. Yksin oli h?n milloin saattoi, ja ylip??ns? pisti h?ness? aina esiin jotakin, joka ei ollut talonpoikaista. Ty?ns?, mihin ik??n h?n pantiin, toimitti h?n hyv?sti, rehellisesti. Mutta oli kumminkin ty?, joka soti aina vastaan h?nen mielt??n; tuo ty? oli k?yd? kyydiss?. Tosin h?nt? ei usein tuohon pantu; mutta kun niin v?liin tapahtui, oli Antti onneton. Irstas el?m? kestikievaritalossa oli h?nelle kauhistus.

Vuoden loppuun oli Antti kumminkin Peitsolla. Sen kuluttua olisi h?n hakenut palveluspaikkaa muualta, mutta h?n ei voinut j?tt?? ?itins?, lapsuutensa asuntoa -- ja vastoin mielt??n otti Antti pestin kestikievariin seuraavaksikin vuodeksi, mutta sill? nimenomaisella ehdolla ettei h?nen tarvinnut kyydiss? k?yd?.

Luulet kai, lukiani, ett? Anttia nyt pidettiin paremmasti kuin ensi vuotena? P?in vastoin. Is?nt? oli juomari, jumalaton, joka ei suuttumatta siet?nyt n?hd? Anttia. Is?nn?n pisti vihaksi n?hd? miten Antti el?m?ll??n, semmenkin kun h?n nyt rupesi miehistym??n, nuhteli h?nt?, vaikka Antti ei koskaan mit??n puhunut. Kyl?ss? kutsuttiin Anttia >>profeetaksi>>, eik? tuo nimi ollut h?nelle kunniaksi; p?invastoin, kun tahdottiin h?nt? haukkua, sanottiin aina: >>kas profeettaa!>>

Er??n? lauantai-iltana, kun oli kynt? loppunut ja pyh?? soitettiin, palasi Antti hiljaa Puron m?kist? kestikievariin. H?n muisti onnellista el?m??ns? muinen ja huonoa nyt; h?n vertaili niit? toisiinsa, ja h?n ik?vystyi oloaan. Kun h?n l?heni Peitsoa, n?ki h?n tiell? kyl?n poikia, jotka pilkkasivat vanhaa Eevaa, h?nen ?itins? parhainta yst?v??. >>H?vet? saisitte!>> sanoi h?n -- >>vanhaa pilkata!>>

Tuo oli ensi kerta, kun h?n sanoilla ket??n nuhteli. >>Kuule profeettaa!>> huusivat nauraen nuorukaiset; >>h?n on joutunut ?mm?inkin ritariksi nyt>>.

>>Ette ole tainneet kuulla, ett? on pyh?? soitettu, ettek? tiet??, ett? lepop?iv? l?hestyy? Siis kun saatte tiet?? sen, menette kai kotiinne ja j?t?tte ?mm?n, joka on parempi kuin te kaikki yhteens??>>

>>Kuule profeettaa! Jumal'auta, saarnaa h?n lauantaisen ehtoosaarnan paremmin kuin pappi Kokkolassa huomenna! No ?mm?! M??y nyt 'amen' h?nen siunaukseensa>>.

>>Pid? suusi kiinni!>> ?rj?si Antti ja l?hti hiljoilleen kotiin ottaen eukon mukaansa.

>>Jumala siunatkoon sinua!>> jupisi Eeva.

>>Sontiainen! Mene ?mminesi hiiteen!>> kiljuivat nuorukaiset h?nen takanaan. --

Muutamia viikkoja my?hemmin er??n? pyh?iltana, kun muut nuoret miehet pihalla olivat keilaa ly?m?ss?, istui Antti pirtiss?. H?nen edess?ns? oli paperi; h?n harjoitteli kirjoitustaitoa, johon ?iti oli h?nelle antanut alkuopetuksen. Silloin tuli is?nt? tupaan, tavallisuuden mukaan p?ihtyneen?, ja n?hdess??n Antin paperin sylki h?n siihen. Antti ei puhunut mit??n, -- h?n meni ulos.

>>Se piru!>> kiljui is?nt?.

Kerran oli em?nt?, joka my?sk??n ei Anttia suosinut, antanut t?m?n vellin palaa pohjaan, niin ettei sill? ensink??n ollut ruuan makua. Antti aivan hyvin havaitsi tuon, vaan h?n s?i sanaa sanomatta.

N?in sai Antti oppia, ettei el?m? ole mik??n ruusuinen yrttitarha, mutta h?n kesti oppiaikansa hyvin, ja kun viha h?ness? v?liin oli nousta partaittensa yli, juohtuivat aina h?nen mieleens? ?itins? opetukset, ja Antti hillitsi itsens?.

Mutta toiselta puolen taasen saattaisimme sanoa, ett? Anttia pidettiin hyv?sti. Jos oli teht?v? joku ty?, miss? tekij?n oli tarvis olla rehellinen ja tarkka, siihen pantiin aina Eliinan poika, ja h?n n?ytti, ett? h?ness? oli miest?. Vaikka ei is?nt? siet?nyt n?hd?k??n h?nt?, ei h?n kuitenkaan olisi mill??n tahtonut p??st?? h?nt? pois talostaan.

Vaan muutos tapahtui.

Peitsolla oli ollut kinkerit, ja pappi oli kovasti nuhdellut is?nt?? ja h?nen perhett??n huonosta lukutaidosta. >>Antti osaa paremmin lukea, kuin te kaikki yhteen>>, oli h?n sanonut. Ihmiset tuvassa nauroivat is?nn?lle. >>Se on oikein sanottu>>, arvelivat he.

Tuota ei saattanut is?nt? unhottaa. Antti oli h?v?issyt h?net; se pisti aina is?nn?n mieleen. >>Ei kummaa, ett? sin? osaat lukea, nahjus!>> sanoi h?n; >>etp? sin? pyh?n pitk??n muuta tee, kuin sokaat nokallasi raamattuani>>.

>>Tekisitte tekin samaten>>, vastasi Antti, >>niin osaisitte paremmin lukea>>.

>>Pois raamattu!>> ?rj?si p?ihtynyt is?nt?. >>Nyt on tosin pyh?, mutta min? olen is?nt?, ja sin? menet kohta lantaa ajamaan!>>

Antti ei ollut kuulevinaan n?it? sanoja. Siit? yltyi is?nt? yh? enemm?n vihassaan.

>>Kuuletko mit? sanoin, pois raamattu ja lannan ajoon!>>

>>Huomenna, kun on kukko laulanut; mutta nyt on pyh?>> -- vastasi Antti.

Tuosta vastauksesta julmeni is?nt?. H?n kirosi ja vannoi; mutta Antti vastasi aina vakavasti, siivosti, kunnes ei is?nt? saattanut vihaansa hillit?. >>Kyll? min? opetan sinut menem??n!>> huusi h?n vaahtosuisena, ja ennenkuin Antti ymm?rsi, mit? oli is?nn?n mieless?, oli t?m? siepannut halon ja sill? heitt?nyt Anttia. Halon p?? sattui h?nen poskeensa ja teki siihen ammottavan haavan.

Punainen rusko nousi Antin kasvoille. H?n tulistui, h?n unhotti ?itins?, kaikki, ja ennenkuin is?nt? enn?tti p??st? nauruun, oli h?n niin litistettyn? Antin kourissa, ettei saanut sanaa sanotuksi.

On vaikea tiet??, miten t?m? kahakka olisi loppunut, elleiv?t kyytipojat ja kaikki, ketk? tuvassa olivat, olisi samonneet Antin p??lle. Yleinen tappelu alkoi, mutta vaikka v?kev?kin Antti oli, ei h?n voinut sotia kaikkia niit? aseita vastaan, jotka h?nt? vastaan nostettiin. H?n sai monta verihaavaa, ennenkuin h?n oli voitettu. Mutta kun h?n lattialla makasi ja kaikki hakkasivat h?nt?, ei h?n en?? mit??n sanonut.

Vihdoin melkein tainnuksiin joutuneena heittiv?t he h?nen tuvasta hangelle. Siell? tointui h?n; siell? itki h?n ensi kerran el?ess??n katkeruuden kyyneleit?.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet