Read Ebook: Alkuperäisiä suomalaisia uuteloita II-III by Gummerus K J Kaarle Jaakko

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1384 lines and 63176 words, and 28 pages

en ?yri oli huoneesta eronnut, ja min? tutkin ankarasti omaa syd?nt?ni. Is?ni huonekalut olivat minulla tallella; ne olin p??tt?nyt teille j?tt?? muistokseni. Ne olivat minulle pyh?t. Nyt kumminkin olisi minun niist? luopuminen. Mutta en sit? tehnyt. Kirjoitin vapisevalla k?dell? rikkaille sukulaisilleni Ruotsiin. Oi, se p??t?s, se maksoi, se sai minulle ??rett?mi? tuskia, ennenkuin se oli t?ytetty. Min? kirjoitin ja odotin vastausta, odotin kauan, mutta sanaakaan en vastaukseksi saanut, viel? v?hemmin apua, jota odotin hartaammin kuin sanoja. Sukuni oli hylj?nnyt minun; se ei tahtonut minusta mit??n tiet??! -- Jo olivat useat huonekaluista pantatut, kun vihdoin viimein tautivuoteeltani nousin, ja nyt ... nyt en s??st?nyt itse?ni, ennenkuin olin lunastanut takaisin, mit? oli pantattu. Sin? muistat, Ellen, ja sin?kin, Maurits, sen p?iv?n, jona piironki tuotiin takaisin, vaikka hopeakiskot sen nurkista olivat poissa.

>>T?ss? on kertomus el?m?ni vaiheista>>, lopetti vanhus. >>T?m? kertomus on teid?n joululahjanne; muuta minulla ei ole antaa. Sanokaa, oletteko siit? oppineet jotakin!>>

Vanha rouva oli kertonut kertomuksensa, oli kertonut sen melkein yhteen jaksoon. Ainoastaan pari kolme kertaa muisto siit?, mit? h?n oli tuntenut, kun kipeimm?t kohdat h?nen el?m?ns? vaiheista h?nt? kohtasivat, oli saanut h?nen v?h?ksi ajaksi vaikenemaan. Valkea takassa oli loppuun palanut, jouluaaton illallinen oli valmis; mutta nyt, kun kertomus loppui, ei n?kynyt kukaan muistavan ruokaa. Ellenin ja Mauritsin syd?miss? olivat tunteet toinen toistaan ajaneet vanhukset kertoessa. Erilaiset olivat n?m? tunteet olleet kumminkin. Ellenin naissyd?n oli ymm?rt?nyt, mit? h?nen iso?itins? oli k?rsinyt. Maurits sit? vastaan oli usein kummastellen silm?illyt kertojaa, ik??nkuin olisi h?n ep?illyt olisiko todellakin sama vanhus, joka t?ss? kertoi, itse kaikissa niiss? ollut, joista h?n kertoi. Mutta kun kertomus loppui ja vanhus kysymyksens? teki, nousivat he molemmat ja syleiliv?t rakasta iso?iti?. Ja h?nen kysymykseens? vastasi Ellen:

>>T?m? joululahja oli parempi kuin minun antamani, parempi kuin kalliin joululahja, sill? t?ll? te, iso?iti, olette antanut itsenne meille. Totuutta, vilpitt?myytt?, k?rsiv?llisyytt? olemme teilt? oppineet>>.

Ne vakavat ajatukset, jotka vanhuksen kertomus oli her?tt?nyt sek? h?ness? itsess? ett? h?nen lapsenlapsissaan, olisivat ehk? saaneet heid?n kokonaan unhottamaan illan kulun, ellei vanha sein?kello ly?nnill??n olisi heit? siit? muistuttanut. Ellen hyp?hti ?kki? yl?s. H?n muisti nyt, ett? h?nell? oli teht?v?? viel? t?n? iltana. M??r?tty aika oli jo kulunut. Kello oli ly?nyt 8. Milloin se oli ly?nyt, sit? ei kukaan heist? tiennyt, ei ollut ainakaan kukaan sit? ly?nti? kuullut.

>>Oi, min? olen puolen tuntia my?h?stynyt!>> -- huusi Ellen, kun h?n huomasi kellon olevan kahdeksan, ja h?n meni kiireesti kaapin luo. Sielt? otti h?n esiin v?h?isen vakan, jonka kanteen oli kirjoitettu suurilla kirjaimilla: >>Neiti Loviisa Loo>>. Sitten puki h?n p??llens? ja l?ksi joutuisasti, sanoen: >>min? olen paikalla takaisin>>.

>>Anna minun menn?>>, pyysi Maurits, >>niin saan koettaa uutta takkiani>>.

>>Min? olen luvannut itse vied? lahjan>>, sanoi Ellen. >>Ihanpa t?ss? likell? kauppaneuvos asuu>>.

Ellenin menty? asetti vanha rouva p?yd?lle ruo'an. H?n oli saanut takaisin entisen muotonsa. Ei olisi kukaan siit? voinut arvata, mitk? tunnustukset h?n vasta oli tehnyt. Ainoa, joka siit? muistutti, oli puuro, joka oli jotenkin kuivunut tuon pitk?n kertomuksen kest?ess?. Kun vanha rouva t?m?n huomasi, hymyili h?n ja kertoi Ellenin sanat: >>Mekin olemme puolen tuntia my?h?styneet>>.

Maurits koetti takkiansa. Se sopi h?nelle varsin hyvin. Iloisena huudahti h?n: >>Sanokaa, iso?iti, eik? Ellen ole enkeli?>>

>>Jumala suokoon, ett? h?n semmoisena pysyisi!>> huokasi vanhus.

>>Ja semmoinen kuin h?n nyt on, semmoisena h?n pysyy>>, lausui Maurits vakavasti.

>>Rukoile sit? Jumalalta!>>

Maurits ei sanonut mit??n; h?n ei ollut tottunut vastustamaan vanhusta, mutta ettei h?n ymm?rt?nyt, miksi t?h?n mit??n rukousta tarvittaisiin, se n?kyi h?nen silm?yksist??n, jotka eiv?t osoittaneet my?ntymyst? vanhuksen lauseesen.

Sitten eiv?t he en?? sanoja vaihtaneet. He odottivat Ellenin tuloa. Aika jo olikin h?nen palata. Mutta Elleni? ei kuulunut.

>>H?n on luultavasti kutsuttu kauppaneuvoksella sis??n>>, sanoi vihdoin Maurits; >>muuten h?n jo olisi ehtinyt t?m?n v?lin kuudestikin edestakaisin kulkea>>.

>>Jos h?nt? olisi kutsuttu sis??n, ei h?n olisi mennyt. Nyt on jouluaatto, ja t?n? iltana ei kukaan omaisistansa vapaaehtoisesti luovu. Ja jos joku muu niin tekisikin, Ellen ei sit? tee. -- Mene katsomaan, Maurits! Kun h?n vaan ei olisi joutunut vaaraan!>>

Kun Maurits t?m?n k?skyn kuuli, ei h?n muistanut uutta takkiansa. Semmoisena kuin oli riensi h?n matkalle; mutta ennenkuin h?n ovelle p??si, avautui se, ja Ellen astui huoneeseen.

>>Miss?, Jumalan nimeen, sin? olet ollut?>> kysyi vanhus. >>Kello on kohta 9. Koko tunnin olet ollut poissa; ruokakin on varmaan ihan j??htynyt. Mutta mit? t?m? on, mit? kummaa? Eth?n ole sittenk??n saanut joululahjaa j?tetyksi kauppaneuvokselle?>>

Rouva oli oikeassa. Sama vakka, mink? Ellen oli kaapista ottanut vied?kseen kauppaneuvoksen luo, sama vakka oli h?nell? k?dess? nyt, kun h?n palasi.

Ellen oli punainen. H?n laski vakan vanhuksen eteen. >>Kummia olen t?n? iltana n?hnyt, kummempia kuullut, ja kummallisimpia on minulle itselleni tapahtunut. Sen valkoisen silkkihameen, joka vakassa on, olen saanut omakseni, jos sen voin ottaa. Min? tahdoin ensin kysell? t?t? teilt?; t?ll? ehdolla suostuin viimein sen ottamaan. Kuulkaa nyt, iso?iti, ja neuvokaa!>>

Mutta ennenkuin Ellenin kertomusta ja vanhuksen neuvoa kuuntelemme, on meid?n k??ntyminen toiseen perheesen, jossa toisenlaista jouluaattoa vietet??n.

V?h?n matkaa siit?, miss? leskirouva Burg asui, oli komea, suuri kaksikerroksinen kivirakennus. Siin? asui kauppaneuvos Loo. Alikerrassa oli h?nell? t?ss? rakennuksessaan kaksi kauppapuotia, joissa v?ke? lainehti aamusta iltaan. N?m? puodit olivatkin tavaraa kaikenlaista t?ynn?. Puotien vieress? oli kamareita, joissa my?skin paljon tavaraa oli n?ht?viss?. N?iss? kamareissa istuivat kauppaneuvoksen kirjurit, kukin kirjansa ??ress?. Niiss? pantiin my?s k??ryihin ja laatikoihin, mit? oli l?hetett?v?? tilaajoille muihin kaupunkeihin ja maalle. Ylikerrassa asui kauppaneuvos itse perheineen; ja mit? kalliimpia huonekaluihin kuuluvia alikerrassa oli ollut, ne olivat ylikerrassa saaneet sijansa huoneiden koristuksina.

Kauppaneuvos Loon perheesen kuului h?n itse, h?nen rouvansa ja h?nen tytt?rens? Lovisa.

Kauppaneuvos oli vanhanpuolinen mies. Pitk? ja laiha oli h?n kuin aidan seiv?s. H?nen ihonsa oli keltainen ja muistutti suuresti kuivaa parkkia. H?nen tukkansa oli musta ja kiher?inen: h?nen pitk? leukapartansa oli harmaa. Suuret kultasankaiset silm?lasit oli h?nell? nen?ll??n, joka oli korkea ja v?h?n viistoinen. N?iden silm?lasien l?pi tuijottivat h?nen pienet, harmaat, ter?v?t silm?ns?. H?nen kaulansa oli pitk?, ja aina kes?n, talven oli sen ymp?rille k??rittyn? valkoinen valkkihuivi. Kun sanomme lopuksi, ett? h?n aina kulki jamaikkakahvin v?risess? h?nnystakissa, siniseen menev?ss? liiviss? ja mustissa kaitaisissa housuissa -- niin, hyv? lukiani, jos sinulla mielikuvitusta on, voit ajatella kauppaneuvoksen el?v?n? eteesi.

Mutta miehen kuva ei ole viel? ihan t?ysi. Lis?tk??mme, ett? h?nen huulensa olivat ohuet, v?ritt?m?t ja niin tiiviisti h?nen valkoisiin hampaisiinsa puristetut, ett? olisi luullut edell?mainittujen repe?v?n, jos olisi kauppaneuvos naurahtanut. Hymyily?k??n, joko vasta sanotusta tai muista syist?, ei muistanut kukaan n?hneens? n?ill? huulilla, jotka ymp?r?iv?t h?nen pient? suutansa. H?n ei my?sk??n puhunut muuta kuin mit? h?nen v?ltt?m?tt?m?sti tarvitsi puhua. H?n puhui k?sivarsiaan ja sormiansa liikutellen. Kun h?n kirjureinsa luona oli, tarkasteli h?n heid?n laskujaan, ja h?nen ter?v?t silm?ns? huomasivat paikalla, jos virheit? l?ytyi; ja jos semmoisia l?ytyi, tuikkasi h?n laihan sormensa virheen kohdalle ja iski silm?ns? onnettomaan laskunteki??n. H?n oli itse kassansa hoitaja, ja kun h?n siit? maksoi ostettuja tavaroita tahi alamaisilleen palkan, punnitsi h?n aina joka rahan k?siss?ns?, ennenkuin h?n sen antoi. Jos joku h?nen kirjureistaan tarvitsi ennen m??r?aikaa rahaa ja t?t? kauppaneuvokselta pyysi, tarkasti h?n konttorikalenteria, joka sein?ll? riippui, ja seurasi sit? tuolla laihalla sormellaan kulumassa olevasta p?iv?st? maksun m??r?p?iv??n saakka; siin? pys?htyi sonni, ja se pys?hdys oli kauppaneuvoksen vastaus. Aina, kun illalla kello l?i 8, pyyhk?si h?n itse konttorikalenterista kulumassa olevan p?iv?n pois, sill? kello 8 illalla suljettiin aina h?nen konttorinsa. -- T?mm?inen oli kauppaneuvos tavoiltaan, mutta kumminkin pitiv?t ne, jotka h?nt? tunsivat, h?nt? suuressa kunniassa; sill? h?n oli samallainen itse?ns? kuin muitakin kohtaan: j?ykk?, vakava ja suora. >>J?rjestys!>> oli sana, joka kuului useimmiten, kun ei h?n voinut puhumatta olla, ja ankara j?rjestys vallitsi h?nen huoneessaan.

Jouluaatto oli kulumassa. Kauppaneuvoksella itsell? ja kaikilla h?nen alamaisillaan oli t?n? p?iv?n? suunnattomasti ty?t?. Ukko Loo hy?ri ja py?ri paikasta paikkaan, jokaisen t?it? tarkastellen, jottei erehdyst? tulisi miss??n. Ostajia meni ja toisia tuli. Jokaisessa huoneessa oli v?h?iset markkinat. Mutta kumminkaan ei ollut kauppaneuvos hyv?ll? tuulella. Jo aamulla oli h?n suuttunut, sill? j?rjestys h?nen talossaan oli rikottu. J?rjestykseen tietysti kuuluu, ett? jokainen maksaa saadun tavaran, ennenkuin sen mukaansa vie. Aamup?iv?ll? oli puodissa tuo j?rjestys rikottu. Kauppaneuvos oli n?et n?hnyt, miten er?s eukko oli esiliinansa alle pist?nyt lankak??ryn ja oli sit? vieden hiipim?ss? ulos. T?m?n huomattuansa samosi kauppaneuvos eukon kimppuun, korjasi aika kiireesti lankansa talteen, talutti sitten eukon ovelle, ty?nsi h?nen ulos ja antoi h?nelle lis?ksi aika potkun. >>J?rjestys, j?rjestys kaikissa!>> huusi h?n silloin. T?st? j?rjestyksen pidosta oli puodissa syntynyt kaikuva nauru, mutta se ei kauppaneuvosta harmittanut. Harmissaan h?n oli vain siit?, ett? j?rjestys oli rikottu. Mutta t?h?n harmiin liittyi toinenkin, josta kohta saamme tilaisuuden kertoa.

Ett? kauppaneuvos ei kuitenkaan ollut saituri, vaikka sit? yll?sanotusta voisi p??tt??, n?kyi siit?kin, miten h?n perhett??n kohteli. Mit? ik?n? h?nen rouvansa ja tytt?rens? tahtoivat, sen he kyll? saivat vastustamatta, mutta ainoastaan sill? ehdolla, ett? he kauppaneuvokselta sit? pyysiv?t. H?n, h?n itse eik? kukaan muu, sai antaa, ei kukaan, ei edes h?nen oma rouvansakaan saanut ottaa. Jouluaaton edellisin? p?ivin? oli sek? rouvalla ett? tytt?rell? ollut hirmuisen paljon tarpeita. Lista k?dess? kulki kauppaneuvos kahden puotipojan kanssa huoneesta huoneesen, kooten ylikertaan menevi? tavaroita, ja aina vaan oli milloin rouvalla, milloin tytt?rell? uusia tarpeita. Vakavana t?ytti kauppaneuvos heid?n vaatimuksiaan. Kello 7:st? aamulla puolip?iv??n asti toimitti h?n v?sym?tt? n?it? ja muita t?it??n. Nyt kumminkin kuultiin h?nen entist? useimmin huutavan syv?ll? ??nell?: >>J?rjestys!>> vaikka h?nell? t?h?n ei n?kynyt olevan mit??n erityist? syyt?. Aina tuon tuostakin vilkasi h?n ulos akkunasta, ja silloin aina kuultiin tuo: >>J?rjestys!>> Puotipojat t?t? kummaksuivat, sill? ei koskaan ennen ollut kauppaneuvos pit?nyt lukua siit?, mit? ulkona kadulla tapahtui. Vihdoin arvasivat he, ett? kauppaneuvos odotti jotakin.

P?iv? oli puolessa. Kauppias oli juuri menossa ylikertaan p?iv?lliselle, jota h?nen talossaan aina sy?tiin kello 1. J?rjestyst? noudatettiin siin?kin. Joka ei heti, kun kello l?i 1, istunut p?yd?ss?, h?n j?i p?iv?llisett?.

Juuri kun h?n oli menossa ruoalle, tuli postipoika tuoden koko joukon kirjeit?. Kauppaneuvos silm?si p??llekirjoituksia pikaisesti. Ne olivat n??lt??n kauppakirjeit?. Mutta niiden seassa oli yksi, joka ei n?ytt?nyt kauppakirjeelt?. Sen avasi h?n heti ja luki sen kiireesti. >>J?rjestys! J?rjestys!>> huusi h?n ja mumisi sitten: >>Vahinko ... ilma ... myrsky ... H?n tulee kumminkin t?n??n!>>

Sitten riensi h?n kiireesti yl?s ja enn?tti juuri sijallensa p?yt??n, kun kello l?i. Ett? h?n nyt oli hyvill?ns?, sen n?ki jokainen, ken h?nen tunsi. Joku, jota h?n odotti, oli tulossa. H?n oli jo p??tt?nyt, ett? t?m? odotettu oli j?rjestyksen rikkoja, ja siit? oli h?n ollut harmissaan; mutta nyt oli harmi kadonnut. P?yd?ss?, jossa h?nen kirjurinsakin istuivat, ei puhuttu sanaakaan. Semmoinen oli j?rjestys. P?yd?st? noustua kirjurit heti palasivat alikertaan. Kauppaneuvos, kuten h?nen tapansa oli, j?i nytkin rouvansa ja tytt?rens? luo kello kolmeen saakka.

Rouva Loo oli samassa m??r?ss? lihava kuin h?nen miehens? kauppaneuvos oli laiha. Se oli jotakin, se! Muuten oli h?n varsin tavallinen, jokap?iv?inen, v?h?n k?rtyinen ja kielek?s. Akkunassa viistopeilins? edess? istui h?n uteliaana, kuten vanhat rouvat ainakin, silm?illen siihen, n?hd?ksens? keit? kadulla kulki. T?n??n ei h?nell? kumminkaan ollut sanottavasti aikaa t?h?n. L??h?tt?en oli h?n ty?skennellyt joulupuuhissa; ja ett? joulua oli aikomus viett?? juhlallisesti ja suuresti, sen huomasi jokainen, ken n?ki ylikerran huoneet. Siell? oli viel? puolisen aikana kaikki melkein yl?salaisin. Mutta t?h?n t?mm?iseen ep?j?rjestykseen ei kauppaneuvos suuttunut. H?n tiesi, ett? ep?j?rjestys aina t?llaisissa asioissa k?y j?rjestyksen edell?.

Kun kirjurit olivat l?hteneet, l?hestyi ukko rouvaansa ja sanoi: >>Tulee pian!>>

>>No, taivas olkoon kiitetty! Min? jo ajattelin ... min? jo pelk?sin... Kuule, Lovisa!... H?n tulee pian! Mutta sano, Loo, miksi on h?n viipynyt, miksi ei h?n tullut eilen... Eilen olisi h?nen pit?nyt tulla, niinh?n oli p??tetty ... mik? esti?>>

>>Tuli vahinko. Oli paha ilma, myrsky. Ei uskaltanut l?hte?... Odotti toista laivaa>>.

>>Ja t?n??n tulee h?n! Lovisa! Huuda pian piiat ja palvelijat! Sali on kuntoon asetettava. H?n tulee, Lovisa, kuulitko, h?n tulee, tytt?! Etk? ole iloinen, Lovisa?>>

Tytt?, jota lihava rouva iloitsemaan kehoitti, oli nuori, 24 tahi 25 vuotinen. H?n oli pitk? ja siten siin? is?ns? kuva; mutta mik??n muu h?ness? ei muistuttanut is?st?. H?nen kasvoistaan olisi my?s turhaan haettu jotakin, josta olisi h?nt? ?itins? kaltaiseksi voitu sanoa. ?idin kasvot olivat s??nn?lliset, vaikka niit? rumensi liikanainen lihavuus. Lovisan kasvot olivat rumat. H?nen silm?ns? olivat pienet ja aina vetiset; h?nen poskensa olivat valkeankeltaiset, h?nen suunsa suuri, ja hampaansa, mitk? aina n?kyiv?t, olivat mustat, arvattavasti liiallisesta herkkujen sy?misest?.

?itins? puhetta ja kysymyst? kuullessaan punastui Lovisa, jos voi sit? punastumiseksi sanoa, ett? h?nen valkeankeltaisista poskistaan valkoinen v?ri katosi. H?nen pienet, vetiset silm?ns? katselivat maahan, ja ainoa sana, mink? h?n sai sanotuksi, oli: >>Mamma!>> Siin? sanassa ja ??ness?, mill? se sanottiin, oli muka olevinaan naisellista ujoutta ja nuhdetta, mutta oikeastaan niiss? ei ollut mit??n.

>>Niin, niin; rakas Lovisani!>> l?rp?tteli rouva. >>Nyt j?t?t sin? kohta vanhat vanhempasi!>> Ja rouvan ??ni v?r?hteli, kun h?n sen sanoi. Nen?liinaan tarttui h?n liikutettuna ja pyyhk?si silmi?ns?. >>?l? unohda meit?! Muista niit? neuvoja, joita is?lt?si ja minulta olet saanut. Ota minut esikuvaksesi kaikissa seikoissa, mihin maailmassa voit joutua, niin tulet onnelliseksi ja teet miehesi asunnon paratiisiksi, niinkuin min? olen tehnyt Loon... Eik? se ole totta, Loo?>>

>>Hm!>> mumisi kauppaneuvos... >>J?rjestys, j?rjestys kaikissa, sanon min?!>>

>>Sin? kuulet sen nyt itse, Lovisa>>, jatkoi rouva, joka t?ll? v?lin oli vet?ytynyt tavalliselle vahtijapaikalleen akkunan viereen. >>Sin? kuulet sen, sin? siunattu lapsi... Mutta siin?p? sin? seisoa t?ll?ttelet kuin mielet?n! Etk? kuule, Lovisa! H?n tulee, ylk?si tulee!>>

>>Mutta min? en ole h?nt? koskaan n?hnyt!>> muistutti siihen Lovisa. T?ss? lauseessa piti oleman jonkinlaista vastustusta, mutta sit? ei siin? ollut.

>>Hm, hm, j?rjestys!>> lausui kauppaneuvos. >>Jos min? kalliita tavaroita ulkomaalta ostan, olenko min? niit? n?hnyt, ennenkuin ne t?nne tulevat ja ovat minun? Jos min? luotan siihen kauppahuoneeseen, jolta tavarat ostan, olen min? vakuutettu tavaran hyvyydest?. J?rjestys kaikissa! Min? tahdon uskoa, ett? sin? luotat minuun ja pid?t hyv?n? sen ylj?n, jonka sinulle olen hankkinut ... poh! Vaikka et ole h?nt? n?hnyt... Poh! J?rjestys!>>

Kauppapojat ja kirjurit olisivat j??neet suu auki, jos olisivat t?m?n kauppaneuvoksen puheen kuulleet, sill? kuukauden kuluessa ei ollut kauppaneuvos niin monta sanaa lausunut, jos ei lukuun oteta tuota alinomaista muistutusta: >>J?rjestys!>> Rouvakin j?i aluksi vastaamatta, sill? niin h?mm?styi h?nkin. Mutta pian tointui h?n taasen.

>>Sin? kuulet, Lovisa! Sin? kuulet>>, huusi h?n, >>mit? is?si on tehnyt. Suutele is?n k?tt? ja kiit?! Oi, Jumala paratkoon!>> jatkoi rouva ja vei nen?liinan taasen silmillens?. >>Jumala paratkoon! Ei ole kaikilla, ei monella, tuskin ainoallakaan niin helli? vanhempia kuin sinulla! Huomenna! Taivaan is?! Jo huomenna olet sin?, Lovisa, antanut rakkautta uhkuvan syd?mesi pois. Sinun ei en?? tarvitse totella is??si ja ?iti?si, ainoastaan h?nt?, jota sinun tulee miehen?si kunnioittaa ja...>>

>>Ppruuuu! J?rjestys! Vasta ylihuomenna!>> pisti kauppaneuvos v?liin.

>>Jaa ... niin, ylihuomenna! Jumalan kiitos! Vasta ylihuomenna!>> tulvasivat sanat rouvan suusta. >>Ylihuomenna, is?si syntym?- ja nimip?iv?n?, kun t?nne kokoontuu koko kaupunki, silloinpa, silloinpa aukenevat kaikkein silm?t, kun is?si sinut kihlaa nuorelle, kauniille Hirtsille... Mutta t?ss? sin? viel? t?llistelet, niinkuin et tiet?isi, mit? kihlatun naisen tulee tehd?, joka ylk??ns? odottaa... Pian pukemaan p??llesi paremmat vaatteet, ettei ylk?si tarvitse sinua h?vet?!>>

Kun Lovisa t?m?n k?skyn kuuli, l?hti h?n pian kamarista. Is? ja ?iti j?iv?t sinne kahden. Rouvan kieli k?vi entist? vauhtiansa. Ukko Loo k?veli edestakaisin lattialla. Kuunteliko h?n rouvansa l?rp?tyksi?, on vaikea sanoa.

Vihdoin seisahtui h?n ja katseli kelloaan. H?nen oli aika l?hte? konttoriin. H?n vet?ysi ovelle.

>>Min? onneton ihminen!>> huusi rouva, kun h?n t?m?n huomasi. -- >>L?ytyyk? maailmassa onnettomampaa ihmist? kuin min? olen! T?ss? olen puhunut tytt?remme tulevaisuudesta, ja mieheni ei edes viitsi kuunnella, mit? puhun. Oi, min? olen onnettomin kaikista, jotka alttarin edess? ovat miehen valtaan antauneet!>> Ja taasen pyyhk?si rouva nen?liinalla silmi??n.

Mutta samalla pudotti h?n nen?liinan ja hyp?hti yl?s. H?n oli katsellut akkunapeiliin ja siell? n?hnyt jotakin outoa.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet