Read Ebook: Lääkärin kohtalo: eli Sairaalan n:o 6 by Chekhov Anton Pavlovich Mannst N Emil Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 349 lines and 17421 words, and 7 pages

l??n.

Kerran er??n? syksyaamuna Ivan Dmitritsh, nostettuaan palttookauluksensa ja k?yd? polskuttaen likaisia kujia ja takapihoja pyrki er??n porvarin luo panemaan toimeen ry?st?tuomiota. H?nen mielialansa oli synkk? kuten aina aamusilla. Er??ll? poikkikadulla kohtasi h?n kaksi vankia jalkaraudoissa, joita nelj? vartiasotamiest? pyssyineen saattoi. Oli Ivan Dmitritsh ennenkin usein kohdannut vankeja ja aina olivat ne her?tt?neet h?ness? s??lin ja ep?mieluisan tunteen, nyt sit? vastoin t?m? kohtaus teki h?neen jonkin erin?isen, kummallisen vaikutuksen. H?nest? alkoi yht'?kki? tuntua silt?, ett? h?netkin voidaan kytke? kahleisiin ja samaten saattaa likaista katua my?ten vankityrm??n. K?yty??n porvarin luona ja palatessaan kotia, h?n kohtasi postitoimiston l?heisyydess? tuttavan poliisip??llik?n, joka tervehti ja kulki h?nen kanssaan rinnan kadulla muutaman askelen; t?ss? oli h?nen mielest?ns? jotakin ep?ilytt?v??. Kotona eiv?t koko p?iv?ss? haihtuneet h?nen p??st?ns? vangit ja pyssysotamiehet, ja jokin k?sitt?m?t?n syd?men levottomuus teki h?nelle lukemisen ja ajatustensa keskitt?misen mahdottomaksi. Iltasella h?n ei sytytt?nyt huoneessaan kynttil?t?, koko y?ss? h?n ei nukkunut ja lakkaamatta py?ri h?nen p??ss?ns? ajatus, ett? h?net voidaan vangita, panna rautoihin ja salvata vankityrm??n. H?n ei tiennyt tehneens? mink??nlaista rikosta ja saattoi olla varma siit?, ettei h?n vastedesk??n tekisi murhaa, murhapolttoa tahi varastaisi; mutta voihan tiet?m?tt?ns?kin, vasten tahtoansa tehd? rikoksen ja paljonhan panettelukin saa aikaan ja voihan viel? viimeisell? nipukalla oikeudellinen virhe k?yd? mahdolliseksi. Opettaahan ikivanha kansanviisauskin, ett? kerjuupussista ja vankeudesta ei ole kenenk??n itse??n vapaaksi vannominen. Ja oikeusvirhe, oikeudenk?yt?n nykyisell? kannalla ollessa, on hyvin mahdollinen eik? siin? ole mit??n kummeksittavaakaan. Ihmiset, jotka ovat virallisessa, muotopuolisessa suhteessa toisten k?rsimyksiin, esimerkiksi tuomarit, poliisit, l??k?rit karaistuvat tottumuksen voimasta aikaa my?ten siihen m??r??n, ett'eiv?t voi, vaikka tahtoisivatkin, suojattejaan ja hoidokkaitaan kohdella muuten kuin virallisesti ja kaavan mukaan; siin? kohden he eiv?t v?h??k??n eroa maaukosta, joka takapihalla teurastaa lampaita ja vasikoita eik? huomaa verta. Vaan jotta moisen virallisen, hengett?m?n persoonallisen kohtelun kautta viaton ihminen voi menett?? kaikki s??tyoikeutensa ja tulla tuomituksi pakkoty?h?n, siihen tuomari ei tarvitse muuta kuin -- aikaa. Vain aikaa, voidakseen noudattaa joitakin muodollisuuksia, joista tuomarille maksetaan palkka, ja sen j?lkeen on kaikki p??ttynyt. Hae sitten oikeutta ja turvaa t?ss? v?h?isess?, likaisessa kaupungin pahaisessa kahdensadan virstan p??ss? rautatiest?! Ja eik?p? liene naurettavaakin oikeutta ajatteleminen, kun jokaista v?kivallan tekoa yhteiskunnan puolelta tervehdit??n j?rkev?n? ja tarkotuksen mukaisena v?ltt?m?tt?myyten?, ja mikin armahduskirja, esim. syytt?m?ksi julistus her?tt?? koko suuttumuksen myrskyn, tyydytt?m?tt?m?n koston tunteen?

Aamusella Ivan Dmitritsh nousi kauhuissaan yl?s, kylm? hiki otsallaan, ja oli t?ysin vakuutettu, ett? h?net voidaan vangita min? hetken? hyv?ns?. Jos, -- ajatteli h?n, eiliset synk?t ajatukset eiv?t ole y?n aikana hellinneet h?nest?, niin on niiss? rahtunen totuutta. Mahdotonhan niiden oli juolahtaa p??h?n ilman mink??nlaista aihetta. --

Poliisi kulki hitain askelin ikkunain ohi: sek??n ei tapahtunut syytt?. Siin? kaksi miest? seisahtuu talon l?heisyydess? ja on vaiti. Miksi ovat he vaiti?

Ja siit? l?htein Ivan Dmitritshille koittivat tukalat p?iv?t ja rauhattomat y?t. Kaikki, jotka kulkivat ikkunain ohi tahi poikkesivat pihaan, olivat h?nen mielest?ns? vakoilijoita ja urkkijoita. Puolip?iv?n aikaan poliisikomisaarius tavallisesti ajoi kaksivaljakollaan kaupungilla; h?n ajoi kaupungin laidassa olevalta taloltaan poliisikamarille, mutta Ivan Dmitritshin mielest? h?n joka kerran ajoi liian nopeasti ja joka kerran oli h?nen ulkomuotonsa jotakin erikoista ilmaisevinaan: n?ytti aivankuin kiiruhtaisi h?n ilmoittamaan, ett? kaupunkiin on ilmestynyt eritt?in vaarallinen pahantekij?. Ivan Dmitritsh vavahti kuullessaan porttikellon kilahtavan tahi porteissa jysk?v?n, joutui pois tolaltaan, kun kohtasi tuntemattoman ihmisen kortteeriem?nt?ns? luona; poliiseja ja santarmeja kohdatessaan h?n hymyili ja vihelteli, n?ytt??kseen v?linpit?m?tt?m?lt?. Y?t l?pi kotasin h?n oli nukkumatta, odottaen vangitsemistaan, mutta kuorsasi ja hengitti kovasti ja syv??n, niinkuin nukkuva, jotta em?nt? luulisi h?nen makaavan; jos h?n ei saanut nukuttua, merkitsi se tietysti, ett? omantunnon soimaukset kalvoivat h?nt? -- mik? sitova todeksin?ytt?! Tapahtumat ja terve j?rki todistivat h?nelle, ett? t?m? pelko ei ole muuta kuin joutavuutta ja houkkamaisuutta, ett? arestissa ja vankeudessa, laveamman katsantokannan mukaan, ei ole itse asiassa mit??n pelj?tt?v??, -- ollapa omatunto vain puhdas ja rauhallinen; mutta mit? j?rkev?mmin ja johdonmukaisemmin h?n asiata mietti, sit? suuremmaksi ja vaikeammaksi kasvoi sielun ahdistus; se oli jotakin samantapaista, kuin on kerrottu er??st? erakosta, joka tahtoi hakata itselleen aukioimen paikan aarniomets??n; mit? uutterammin h?n kirveell??n teki ty?t?, sit? sakeammaksi paisui mets?. Vihdoin viimein Ivan Dmitritsh, n?hdess??n sen hy?dytt?m?ksi, lakkasi kokonaan ajattelemasta ja antautui koko sielullaan ep?toivon ja pelon valtaan.

H?n rupesi hakemaan yksin?isyytt? ja karttamaan ihmisi?. Virantoimitus oli h?nest? jo ennenkin vastenmielist?, nyt se tuli h?nelle siet?m?tt?m?ksi. H?n pelk?si, ett? h?nt? jollakin tavalla petet??n, pannaan salaa h?nen taskuunsa rahaa ja sitten syytet??n lahjojen otosta, tahi ett? h?n itse vahingossa tekee kruunun papereissa virheen, joka on v??rennyksen arvoinen, tahi h?vitt?? vieraita rahoja. Kumma ett'ei h?nen ajatuksensa ennen ollut noin notkea ja kekseli?s, kuin nyt, jolloinka h?n joka p?iv? mietti tuhansia eri syit?, joiden nojalla h?nen vapautensa ja maineensa saattoivat joutua vaaraan. Siihen sijaan ulkomaailmaan kohdistunut huomionsa melkoisesti heikkeni, eritt?inkin mit? tuli kirjojen lukemiseen, ja jopa alkoi muistikin pahasti pett??.

Kev??ll?, kun lumi suli, l?ydettiin muutamasta rotkosta l?hell? hautuumaata kaksi puoleksi m?d?nnytt? ruumista -- vanhan eukon ja pojan, jotka merkeist? p??tt?en olivat kuolleet v?kivaltaisen kuoleman. Kaupungissa ei muusta puhuttu, kuin n?ist? ruumiista ja tuntemattomista murhantekij?ist?. Jotta t?m?n kaksinkertaisen murhan tekij?ksi ei luultaisi Ivan Dmitritshi?, niin h?n kulki kaduilla hymyilev?isen?, mutta kohdatessaan tuttaviaan h?n vuoroin kalpeni ja punastui ja alkoi vakuuttaa, ettei katalampaa rikosta ole, kuin heikkojen ja avuttomien murhaaminen. Mutta t?h?n valheella liikkumiseen h?n pian kyll?styi ja jonkun aikaa tuumittuaan h?n p??tti, ett? h?nen asemassaan on parasta piileyty? talonem?nn?n kellariin. Kellarissa h?n siis kyyr?tti p?iv?n, sitten y?n ja viel? seuraavan p?iv?n, siell? h?nen tuli kovasti vilu, ja odotettuaan ehtooh?m?r?? h?n salaa kuin varas hiipi huoneeseensa. Aamun valkenemaan asti seisoi h?n keskell? lattiaa, hievahtamatta paikaltaan ja kuulostellen. Varhain aamusella, ennen auringon nousua, tuli em?nn?n luo muurareja. Ivan Dmitritsh hyvin tiesi, ett? he tulivat muuraamaan uudestaan ky?kin uunia, mutta pelko se kuiskasi h?nen korvaansa, ett? n?m? eiv?t ole muurareja vaan muurareiksi puettuja poliiseja. H?n hiipi hiljaa asunnosta ulos ja l?hti, kauhun valtaamana, viilett?m??n ilman takitta ja hatutta pitkin katuja. Haukkuen ajoivat h?nt? takaa koirat, joku talonpoika huusi h?nen j?lkeens?, korvissa vinkui tuuli, ja Ivan Dmitritshist? tuntui kuin koko maailman v?kivalta olisi kasaantunut hirmuiseksi vuoreksi h?nen takanaan ja tavottanut h?nt? kiinni.

H?net pid?tettiin, tuotiin kotia ja em?nt? l?hetettiin noutamaan l??k?ri?. L??k?ri Andrei Jefimitsh, josta edemp?n? kerrotaan, m??r?si kylmi? k??reit? p??h?n sek? laakeri- ja kirsimarjantippoja, pudisti suruisesti p??t??n ja l?hti pois, sanottuaan em?nn?lle ett'ei h?n en?? tule, koska ei pid? h?irit? ihmisi? hulluksi tulemasta. Kotona kun ei ollut varoja el?? eik? l??k?rin hoitoa saada, niin Ivan Dmitritsh kohta vietiin sairashuoneeseen, jossa h?net sijoitettiin kuppatautisten osastoon. H?n kun ei nukkunut ?isin, koukutteli ja h?iritsi sairaita, niin k?ski Andrei Jefimitsh kohta sen j?lkeen vied? h?net huoneeseen N:o 6.

Vuoden kuluttua Ivan Dmitritsh joutui kaupungissa jo unhotukseen ja em?nt? kantoi h?nen kirjansa katoksen alle rekeen, josta poikalurjukset ne ennen pitk?? kantoivat teille tietym?tt?mille.

Ivan Dmitritshin vasemman puolisena naapurina on, kuten jo olen kertonut, juutalainen Mooses, naapuri oikealla puolella taasen on lihavuuteensa pakahtuva, melkein py?ryl?inen maa-ukko, kasvot tyls?t ja aivan mielett?m?t. T?m? liikkumaton, ahvatti ja siivoton el?in on jo ammoin sitten menett?nyt ajatus- ja tuntemiskykyns?. H?nest? k?y lakkaamatta kirpe?, tukehuttava l?yhk?.

Nikiitta, joka h?nt? korjaa, ly? h?nt? armottomasti, t?ydell? hartian v?ell?, s??lim?tt? nyrkkej??n; mutta julmaa ei ole oikeastaan se ett? h?nt? ly?d??n, -- siihen voi tottua, -- julmaa siin? on, ett? t?m? tylsynyt el?in ei vastaa ly?misiin sanallakaan, ei liikkeell?, ei silm?nluonnillakaan edes, huojutteleksen vaan raskaan tynnyrin tavoin.

Viides ja viimeinen asukas huoneessa N:o 6 on porvari, joka joskus ennen on palvellut lajittelijana postissa, pieni, laihanlainen valkoverinen mies, kasvot hyv?ns?vyiset, vaan hieman viekkaat. P??tt?en h?nen j?rkevist?, levollisista silmist??n, jotka katsovat kirkkaasti ja iloisesti, h?n kuvittelee olevansa t?ysij?rkinen ja hautoo jotakin suurta, mieluisata salaisuutta, H?nell? on tyynyn ja matrassin alla jotakin, jota h?n ei suostu n?ytt?m??n kenellek??n, ei suinkaan pelosta ett? se otetaan h?nelt? pois tahi varastetaan, vaan h?veli?isyydest?. V?liin astuu h?n ikkunan ??reen ja k??nnytty??n tovereihinsa selin, pukee h?n jotakin rinnalleen ja katselee taivuttaen p??t??n; jos silloin astuu h?nen luokseen, niin joutuu h?n ymm?lle ja repii jotakin pois rinnaltaan. Mutta h?nen salaisuuttaan ei ole vaikea arvata.

-- Onnitelkaa minua, sanoo h?n usein Ivan Dmitritshille, -- minut on esitetty Stanislain toisen luokan ritarimerkin ja t?hden saamiseen. Toisen luokan ritarimerkki t?hden kanssa annetaan vaan ulkomaalaisille, mutta minun suhteeni tahdotaan jostakin syyst? tehd? poikkeus, hymyilee h?n ja kohauttaa h?mill??n olkap?it??n. -- T?m?p? on minulle kokonaan odottamatonta, sen tunnustan!

-- Min? en tuosta k?sit? niin mit??n, vastaa Ivan Dmitritsh jurosti.

-- Vaan tied?ttek? mink? min? ennemmin tahi my?hemmin olen saavuttava? jatkaa entinen lajittelija, viekkaasti siirist?en silmi??n. -- On aivan varmaa ett? min? saan ruotsalaisen Pohjant?hden ritarimerkin. Sen saamiseksi kannattaa vaivaakin n?hd?. Valkoinen risti ja musta nauha. Se on hyvin kaunis:

Luultavasti el?m? ei miss??n muualla ole niin yksitoikkoista kuin t??ll? sivurakennuksessa. Aamulla sairaat, paitsi halvattua ja paksua ukon v?hkyr??, peseytyv?t etehisess? suuressa saavissa ja pyyhkiv?t silm?ns? viitan liepeihin; sen j?lkeen juovat he tinatuopeista teet?, jota heille p??rakennuksesta noutaa Nikiitta. Jokaiselle on m??r?tty tuoppi mieheen, Puoliseksi sy?v?t he hapankaalikeittoa ja puuroa, iltasella sy?d??n puuroa, joka on j??nyt p?iv?lliselt? t?hteeksi. V?liaikoina loikoillaan ja makaillaan, katsellaan ikkunoista ja k?yskennell??n nurkasta nurkkaan.

Samaten jatkuu joka p?iv?. Entinen lajittelija, h?nkin puhuu aina samoista ritarimerkeist??n.

Outoja ihmisi? n?hd??n harvoin huoneessa N:o 6. Uusia mielenvikaisia l??k?ri ei kaukaan aikaan ota vastaan ja halullisia hulluinhuoneissa k?vij?it? ei t?ss? maailmassa ole paljon.

Kerran kahdessa kuukaudessa k?y sivurakennuksessa parturi Semjon Lasaritsh. Mill? tavalla h?n leikkaa mielenvikaisten hiukset ja mill? tavalla Nikiitta on h?nelle siin? avullisena, ja millaiseen h?mminkiin sairaat kulloinkin joutuvat, milloin juopunut, hymyilev? parturi n?ytt?ytyy ovesta, siit? emme rupea kertomaan.

Paitsi parturia ei sivurakennuksessa k?y ket??n. Sairaat ovat tuomitut n?kem??n p?iv?t p??st??n vain Nikiitan.

Mutta hiljattain levisi kautta koko sairaalan kuorin jokseenkin outo huhu.

Huhu tiesi kertoa, ett? huoneessa N:o 6 olisi muka ruvennut k?ym??n l??k?ri.

Kummallinen huhu!

Tohtori Andrei Jefimitsh Ragin on merkillinen mies tavallaan. Kerrotaan h?nen aikaisemmalla i?ll??n olleen varsin jumalisen ja valmistautuneen rupeamaan papiksi, ja ett? h?n, p??tetty??n kimnaasin oppikurssin vuonna 1863, aikoi pyrki? hengelliseen akatemiaan, vaan oli muka h?nen is?ns?, l??ketieteen tohtori ja kirurgi, tehnyt h?nest? katkerata pilaa ja jyrk?sti ilmoittanut, ett? h?n ei tahdo en?? tiet?? pojastaan mit??n, jos t?m? vaan rupee papiksi. Mink? verran siin? on per??, sit? en tied?, mutta niin ainakin Andrei Jefimitsh itse tunnusti, ettei h?nell? koskaan ollut taipumusta l??ketieteeseen eik? yleens? muihinkaan erikoistieteisiin.

Kuinka sen laita lienee ollutkin, vaan p??tetty??n oppikurssin l??ketieteellisess? tiedekunnassa h?n ei kuitenkaan pappisuralle antautunut. Mit??n jumalisuutta h?ness? ei huomattu ja l??k?ri-uransa ensi aikoina oli h?ness? yht? v?h?n papillisia ominaisuuksia huomattavana kuin niit? oli nytk??n.

H?nen ulkomuotonsa on vastenmielinen, t?yke?, moukkamainen; kasvojensa, partansa, silosten hiustensa ja rotevan, k?mpel?n ruumiinrakennuksensa kautta muistuttaa h?n ravintoloitsijaa suuren maantien varrella, tuollaista ylenlihavata, kohtuutonta, ynse?t? miest?. Kasvot, joilla n?kyy sinisi? suonia, ovat tylyt, silm?t pienet, nen? punainen. Pitk?n vartalonsa ja leveiden hartioidensa ohella on h?nell? tavattoman jyhke?t k?det ja jalat: yhdest? nyrkiniskusta luulisi toki jo hengen l?htev?n. Mutta astuntansa on hiljainen ja ryhtins? arkamaisen n?yristelev?; kohdatessaan ket? hyv?ns? ahtaassa k?yt?v?ss? h?n aina ensinn? pys?htyy, antaen toiselle tiet?, ja virkkaa, ei syv?ll? basso-??nell?, kuten luulisi, vaan hienolla, pehme?ll? tenoori-??nell?: "anteeksi!". H?nell? on niskassa v?h?inen paisuke, jonka t?hden h?n ei voi k?ytt?? kovaksi t?rk?ttyj? kaulustoja ja sent?hden h?nell? on aina yll??n pehmoinen palttinainen tahi pumpulinen paita. Yleens? h?n ei k?y puettuna kuin tohtori. Samoja vaatteita pit?? h?n likemm? kymmenen vuotta, ja uudet pukunsa, jotka h?n tavallisesti ostaa juutalaisen puodista, n?ytt?v?t yht? kuluneilta ja nurttautuneilta kuin vanhatkin; sama takki on h?nell? p??ll? kunhan ottaa vastaan sairaita, sy? puolista ja k?y vieraissa; se ei kuitenkaan ole luettava ahneuden syyksi, vaan se on seurauksena siit?, ettei h?n yht??n v?lit? millaisessa ulkoasussa h?n esiintyy.

Kun Andrei Jefimitsh saapui kaupunkiin astuakseen virkaansa, niin oli "armeliaisuuslaitos" kauheassa tilassa. Sairaalan huoneissa, k?yt?viss? ja pihalla oli vaikeata hengitt?? siell? vallitsevan l?yhk?n takia. Sairaanvaalijat, rengit ja hoitajat sek? heid?n lapsensa makasivat samoissa suojissa miss? sairaatkin. Valituksia kuului, ett? torakoilta, luteilta ja hiirilt? ei saanut rauhaa. Kirurgillisessa osastossa ei ruusu koskaan lakannut ihmisi? vaivaamasta. Koko sairaalaa varten oli vain kaksi v?lsk?rinveist? eik? ainoatakaan l?mp?mittaria, kylpyammeissa s?ilytettiin potaattia. Tarkastaja, em?nn?itsij? ja v?lsk?ri nylkiv?t sairaita ja vanhasta tohtorista, Andrei Jefimitshin edelt?j?st? kerrottiin, ett? h?n olisi salaa kaupitellut sairaalan spriit? ja muodostanut sairaanhoitajattarista ja naispotilaista itselleen kokonaisen haaremin. Kaupungissa hyvin tiedettiin kaikki n?m? v??rink?yt?kset, viel?p? liioiteltiinkin niit?, vaan sallittiin niiden kuitenkin rauhassa rehottaa; toiset puolustivat niit? sill?, ett? sairaalaan menev?t vaan porvarit ja maalaiset, joilla ei pit?isi olla syyt? tyytym?tt?myyteen, koska heill? kotona on paljon kurjemmat olot kuin konsanaan sairaalassa; ei suinkaan sairaille voitu ruveta pyynpaistia sy?tt?m??n! Toiset taasen sanoivat puolustukseksi sen, ett? kaupungin on mahdoton yksin??n, ilman maalaiskunnan apua, yll?pit?? kelvollista sairashuonetta; hyv? kun on vaillinaisempikin! Ja nuori maalaiskunta ei ruvennut sairaalaa perustamaan kaupunkiin eik? sen ulkopuolelle siit? syyst? ett? kaupungilla oli jo olemassa sairaala.

P??tetty??n sairashuoneen tarkastuksen Andrei Jefimitsh tuli siihen p??t?kseen, ett? t?m? laitos on siveytt? loukkaava ja asujanten terveydelle sangen turmiollinen. H?nen mielipiteens? mukaan olisi ollut viisainta laskea sairaat oman onnensa nojaan ja sulkea koko sairashuone. Mutta h?n my?skin tiesi, ett? sen toimeenpanemiseksi ei riitt?nyt yksist??n h?nen tahtonsa, eik? se olisi tuottanut mit??n hy?ty?k??n; jos luontoper?isen ja siveellisen m?d?nn?isyyden saa poistetuksi yhdest? paikasta, siirtyy se toiseen; t?ytyy odottaa kunnes se itsest??n haihtuu. Ja sen lis?ksi, jos ihmiset kerran olivat perustaneet sairashuoneen ja k?rsiv?t sit? keskell??n, niin se merkitsee, ett? sellainen laitos on heille tarpeen. Ennakkoluulot ja kaikki nuo inhimilliset turmionpes?t ovat v?ltt?m?tt?mi?, sill? niist? voi ajan oloon kehitty? jotakin kelvollista, niinkuin lannasta, kun se sekotetaan pellon multaan. Maailmassa ei ole mit??n niin hyv??, joka ei olisi vuotanut sameasta alkul?hteest?.

Ryhdytty??n virkansa teht?viin k?siksi Andrei Jefimitsh asettui jokseenkin v?linpit?m?tt?m?lle kannalle n?itten nurjien olojen suhteen. H?n vain pyysi ett? sairaalan rengit ja hoitajattaret eiv?t makaisi samoissa huoneissa, miss? sairaat makasivat ja hankki kaksi kaappia instrumentteja varten, mutta tarkastaja, ruuanhankkija ja v?lsk?ri sek? kirurgilliseen osastoon pesiintynyt ruusu j?iv?t entisille paikoilleen.

Andrei Jefimitsh pit?? j?rkevyytt? ja kuntoa sangen suuressa arvossa, mutta saattaakseen el?m?n omassa ymp?rist?ss??n j?rjen ja kunnon vaatimuksia vastaavalle kannalle, siihen h?nelt? puuttuu tarpeellista mielenlujuutta ja uskoa omaan oikeuteensa. K?skij?ksi, ehk?isij?ksi ja komentajaksi h?n ei ole luotu. N?ytt?? ihan silt? kuin olisi h?n mieless?ns? p??tt?nyt olla milloinkaan ??nt??n korottamatta ja k?ytt?m?tt? kieliopin m??rityksien mukaista k?skytapaa. H?nen on vaikeata sanoa "anna se", tai "tuo se"; kun h?n haluaa sy?d?, ysk?htelee h?n p??tt?m?tt?m?n? ja virkkaa ky?kkyrilleen: "Olisikohan siell? teet? ..." tahi: "Onkohan siell? p?iv?llinen joutunut". Sanoa tarkastajalle, ett? h?n lakkaisi varastamasta, tahi antaa t?lle hyvin ansaittu potku, tahi lakkauttaa kokonaan t?m? tarpeeton loisvirka -- se on kerrassaan yli h?nen voimiensa k?yp??. Kun Andrei Jefimitshi? petet??n tahi imarrellaan, tahi kun h?nelle tuodaan allekirjoitettavaksi tieten v??rennetty lasku, niin h?n punastuu kuin rapu ja tuntee olevansa syynalainen, mutta laskun h?n yht?kaikki allekirjoittaa; kun potilaat valittavat h?nelle n?lk??ns? tahi hoitajattarien raakaa kohtelua, niin h?n joutuu h?mille ja syynalaisesti sopertelee:

-- Hyv?, hyv?, min? otan per?st? siit? selkoa... Kaiketi siin? on jokin v??rink?sitys...

Ensi alussa Andrei Jefimitsh ty?skenteli hyvin uutterasti. H?n otti vastaan sairaita aamusta puolip?iv??n asti, suoritti leikkauksia, harjoittipa viel? k?til?nkin tointa. Naisv?ki puheli h?nest?, ett? h?n on tarkkatuntoinen ja oivaltaa hyvin taudit, varsinkin lasten sek? naisten. Mutta aikaa voittaen ty? alkoi ik?vystytt?? h?nt? yksitoikkoisuutensa ja hy?dytt?myytens? takia. T?n? p?iv?n? otat vastaan 30 sairasta, huomenna on niitten luku lis??ntynyt 35:ksi, ylihuomenna 40:ksi, ja niin sit? jatkuu p?iv?st? p?iv??n, vuodesta vuoteen ilman ett? voitaisiin sanoa kuolevaisuuden kaupungissa v?hentyv?n tahi sairaiden herke?v?n k?ym?st?. Ei ole ajateltavissakaan ett? nelj?llekymmenelle sairaalle voisi antaa tehokasta apua vastaanotto-aikana aamusta puolip?iv??n saakka, se on sula mahdottomuus; koko l??k?rintoimi on siis suuri petos, ajatteli asiaa milt? kannalta hyv?ns?. Ja koska tilivuoden kuluessa on vastaanotettu 12,000 sairasta, niin on sen kautta, peittelem?tt? puhuen, petetty 12,000 ihmist?. Mutta toiselta puolen on taas yht? mahdotonta saattaa kaikki arveluttavasti sairaat sairashuoneisiin ja parannella heit? tieteen s??nt?jen mukaan, sill? s??nt?j? kyll? on, mutta itse tiede on kuollut; jos taas j?tt?? filosofeeraamisen sikseen ja rupee s??nt?j? turhantarkasti noudattamaan niinkuin muutkin l??k?rit, niin on sit? varten ensi sijassa tarpeen puhtaus ja raitis ilma, eik? likaisuus, terveellinen ruoka eik? m?t?nev?st? hapankaalista valmistettu keitto, sek? hyv?t apulaiset eik? varkaat.

Ja mit?p? maksaisi est?? ihmisi? kuolemasta, jos kerran kuolema on jokaisen normaalinen, laillinen loppu? Mit?p? hy?ty? siit?, jos joku torikaupustelija tahi virkamies el??kin viisi, tahi hyv?ss? lykyss? kymmenen vuotta kauemmin? Jos sen sijaan otaksumme l??ketieteen tarkotuksen olevan kipujen ja k?rsimysten vaimentamisen, niin seuraa itsest?ns? kysymys: mit?p? varten niit? vaimentaa? Ensiksikin, sanotaan, ett? k?rsimykset auttavat ihmist? t?ydellisyyteen, ja toiseksi, jos ihmiset tosiaankin oppivat vaimentamaan k?rsimyksi??n pillereill? ja tipoilla, niin laiminly?v?t he kokonaan uskonnon ja filosofeeraamisen, joissa heill? t?h?n saakka on ollut vahva turva kaikissa tukalissa el?m?ntiloissa ja joissa he ovat tunteneet itsens? onnellisiksi. Pushkin k?rsi ennen kuolemaansa kauheita tuskia, onneton Heine makasi useita vuosia halvattuna; miksi pit?isi sitten jonkun Andrei Jefimitshin tahi Matriona Savishnan kokonaan vapaantumaan k?rsimyksist?, heid?n el?m?ss??n kun ei kuitenkaan ole mit??n sis?llyst? ja olisi aivan tyhj? ja merenpohjalla asuvan likoel?imen el?m?n kaltainen, ellei heill? olisi k?rsimyksi??

Moisten mietteiden turruttamana Andrei Jefimitsh heitt?ytyi toimettomaksi eik? siit? l?htein en?? joka p?iv? k?ynyt sairashuoneessa.

El?m?ns? viett?? h?n seuraavalla tavalla. Aamusella h?n tavallisesti nousee kello kahdeksan aikaan, pukeutuu ja juo teet?. Sitten istuu h?n ty?kammioonsa lukemaan tahi menee sairaalaan. T??ll?, sairaalassa, kapeassa pime?ss? k?yt?v?ss? istuvat apua hakevat sairaat, odottaen luoksep??sy?. Heid?n ohitsensa, kolkuttaen saappaillaan kivipermantoon, juoksevat rengit ja sairaanhoitajattaret, kulkea hitustavat kuihtuneet sairaat pitkiss? viitoissa, kannetaan kuolleita ja k?ym?l?astioita, lapset itkev?t, l?pituuli puhaltaa. Andrei Jefimitsh tiet??, ett? t?m? ei ole haitallisesti vaikuttamatta kuumesairasten, keuhkotautisten ja yleens? herkk?mielisten sairasten tilaan, mutta mit?p? sille taitaa? Vastaanottohuoneessa kohtaa h?n v?lsk?rin; v?lsk?ri Sergei Sergeitsh on pienenl?nt? mies, kasvot sileiksi ajetut, puhtaat ja p?h?ttyneet, liikkeet pehmoisen sulavat, puku uusi ja v?lj? -- luulisi h?nt? pikemmin senaattoriksi kuin v?lsk?riksi. Kaupungissa h?n on hyvin paljo k?ytetty ja h?n esiintyy aina valkoinen kravatti kaulassa ja pit?? itse??n oppineempana kuin tohtori, jota ei k?yt? juuri kukaan. Vastaanottohuoneen nurkassa seisoo pyhimyskaapissa suuri jumalankuva, sen edess? riippuu raskas pyhimyslamppu ja vieress? on valkoisella peitteell? verhottu instrumenttihylly; seinill? riippuu piispojen muotokuvia, Svj?togorin luostarin maisemamaalaus ja kuivaneista ruiskukista kyh?ttyj? seppeleit?. Sergei Sergeitsh on hyvin jumalinen ja komeutta rakastava. Jumalankuvan on h?n omilla varoillaan hankkinut; sunnuntaisin lukee joku sairaista h?nen k?skyst??n ylistysvirren Kristukselle, Pyh?lle Neitsyelle ja Pyhimyksille, ja sen j?lkeen Sergei Sergeitsh itse k?y joka huoneessa ja suitsutusastiallaan suitsuttaa pyh?? savua.

Sairaita kun on paljo ja aikaa niukalti, niin l??k?ri ei jouda jokaista tarkoin tutkimaan, vaan tiedustelee lyhyesti sairaan tilaa ja antaa joitakin l??kkeit?, kamferttilinimentti? tai risiini?ljy?. Andrei Jefimitsh istuu miettiv?isen?, nojaten poskeansa nyrkkiin, ja kyselee koneenomaisesti. Sergei Sergeitsh istuu samaten, hieroskelee k?si??n ja puuttuu h?nkin v?list? keskusteluun.

-- Taudit ja k?rsimykset johtuvat siit?, virkkaa h?n, -- ett? olemme niin hitaita rukouksessa l?hestym??n armorikasta Herraa Jumalaa. Niin se on justiin!

Vastaanottoaikana Andrei Jefimitsh ei suorita mink??nlaisia leikkauksia; h?n on jo aikaa sitten vieraantunut niist? ja veren n?keminen saattaa h?nen mielens? vastenmielisesti kuohuksiin. Kun h?nen joskus t?ytyy avata lapsen suu tarkastaakseen kurkkua, ja lapsi huutaa ja puolusteleiksen pienill? k?t?sill??n, niin tuo melu h?nen korvissaan panee h?nen p??ns? py?rryksiin ja kyynelet kiertyv?t silmiin. H?n kirjoittaa tuota pikaa l??kkeen ja viittoo k?sill??n, ett? eukko pikemmin veisi lapsen pois.

Vastaanotossa h?neen tekee ik?vystytt?v?n vaikutuksen sairasten arkaileminen ja tolkuttomuus, jumalisen Sergei Sergeitshin l?heisyys, muotokuvat seinill? sek? h?nen omat kysymyksens?, joita h?n muuttelematta toistelee ja on toistanut jo kolmattakymmenett? vuotta. Ja otettuaan vastaan viisi kuusi sairasta l?htee h?n pois. J?lell?-olevat ottaa v?lsk?ri vastaan yksin.

Aivoissa se mieluisa ajatus, ett? yksityist? praktiikkaa h?nell?, Jumalan kiitos, ei ole kaukaan aikaan en?? ollut sek? ettei h?nt? kukaan en?? h?iritse, Andrei Jefimitsh istuu heti kotiin tultuaan ty?huoneeseensa ja rupee lukemaan. H?n lueskelee tavattoman paljo ja aina suurella mieltymyksell?. Puolet palkkaansa k?ytt?? h?n kirjojen ostoon ja kuudesta asuinhuoneesta on kolme ahdettu t?yteen kirjoja ja vanhoja sanomalehti?. Eniten h?n rakastaa historiallisia ja filosofiallisia teoksia; l??ketiedett? koskettelevista tilaa h?n ainoastaan "L??k?rilehte?", jota h?n aina alottaa lukea lopusta p?in. Lukeminen jatkuu kulloinkin useampia tunteja keskeym?tt? eik? h?nt? uuvuta. Eik? h?n lue niin nopeasti ja katkonaisesti, kuten Ivan Dmitritsh aikoinaan luki, vaan hitaasti, syventym?ll? ja pys?htym?ll? niiss? kohdin, jotka h?nt? miellytt?v?t tahi joita h?n ei k?sit?. Kirjan vieress? on aina pieni viinakarafiini ja p?yt?veralla ilman lautasetta joko suolagurkku tahi liotettu omena. Joka puolen tunnin p??st? h?n, k??nt?m?tt? katsettaan kirjasta, kaataa itselleen ryypyn viinaa, jonka h?n juo ja sitten, sormillaan hapuroiden, ottaa h?n gurkun, josta haukkaa palasen.

Kello kolmen aikaan h?n varovasti astuu ky?kin oven luo, ysk?htelee ja virkkaa:

-- Daria hyv?, onkohan siell? p?iv?llinen joutunut...

Huononlaisen ja puhtaudeltaan ep?ilt?v?n p?iv?llisen sy?ty??n Andrei Jefimitsh mittailee edes takasin huoneitaan, k?det ristittyin? rinnalle, ja miettii. Kello ly? nelj?, sitten viisi, h?n yh? k?velee ja miettii. Tuon tuostakin narahtaa ky?kin ovi ja Darian punainen, uninen naama tulee n?kyviin.

-- Andrei Jefimitsh, joko saa tuoda olutta? kysyy h?n huolestuneena.

-- Ei, antaa viel? olla ... vastaa Andrei Jefimitsh. -- Min? varron ... min? varron...

Illansuussa tulee tavallisesti postimestari, Mihail Averjanitsh, ainoa henkil? koko kaupungissa, jonka seura Andrei Jefimitshist? ei tunnu rasittavalta. Mihail Averjanitsh oli ammoin sitten mahdottoman rikas tilanomistaja ja palveli ratsuv?ess?, vaan joutui sitten h?vi??n ja rupesi h?d?n pakottamana postiviraston palvelukseen. H?n on reippaan ja verev?n n?k?inen vanhus, poskipartansa uhkea ja harmaa, olentonsa mieluinen ja ??nens? kova ja miellytt?v?. H?n on hyv?syd?minen ja tunteikas, vaan tuittup?inen. Kun joku postissak?vij?ist? intt?? vastaan, on erimielt? h?nen kanssaan tahi rupee muuten vaan mukisemaan, niin Mihail Averjanitsh lenn?ht?? punaiseksi, vapisee koko ruumiissaan ja ?rj?see ukkosen ??nell?: "Suu kiinni!" jotenka postitoimistosta jo aikoja sitten on vakaantunut maine semmoisena laitoksena, jossa ei leikki? suvaita. Mihael Averjanitsh kunnioittaa ja rakastaa Andrei Jefimitshi? h?nen valistuneisuutensa ja ylev?henkisyytens? takia, muita kohtaan on h?n kopea kuten alaisilleen ainakin.

-- T?ss? olen min?kin! virkkaa h?n tullessaan Andrei Jefimitshin luo. -- Hyv?? iltaa, yst?v?iseni! Olette kai jo kyll?stynyt minuun, vai kuinka?

-- P?invastoin, min? olen varsin iloinen, vastaa tohtori. -- Olen aina iloinen milloin te tulette.

Yst?vykset istuvat ty?huoneen sohvaan ja polttelevat jonkun aikaa ??neti.

-- Daria hyv?, olisikohan siell? olutta! virkkaa Andrei Jefimitsh.

Ensim?isen pullon juovat he niinik??n ??neti: tohtori miettiv?isen?, Mihail Averjanitsh sen sijaan ilon, mieleninnon paiste otsallaan, kuten henkil?, jolla on jotakin hyvin hauskaa kerrottavana. Keskustelun alottaa aina tohtori.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet