Read Ebook: The Boss of Taroomba by Hornung E W Ernest William

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 1386 lines and 48941 words, and 28 pages

WAVERLEY

Kirj.

Walter Scott

Suomennos englanninkielest?

WSOY, Porvoo, 1904.

Sensuurin hyv?ksym?, marrask. 28 p. 1904. Mikkeli.

Waverley-Honour. -- Katsaus menneeseen.

Kuusikymment? vuotta takaperin -- t?t? marrask. 1 p:n? 1805 ryhtyess?ni kirjottamaan -- kertomuksemme sankari Edward Waverley j?tti hyv?stit perheelleen, yhty?kseen rakuunarykmenttiin, jossa oli ?skett?in saanut upseerinpaikan. Surullinen oli Waverley-Honourin suojamissa se p?iv?, jolloin nuori upseeri erosi Sir Everardista, vanhasta sed?st??n, jonka s??dyn ja tiluksien perillinen h?n oli.

Valtiollinen erimielisyys oli aikaisin erottanut paroonin nuoremmasta veljest??n Richard Waverleyst?, sankarimme is?st?. Sir Everard oli isilt??n perinyt koko sen vanhoillisen tahi korkeakirkollisen ajatussuunnan, joka suuresta kansalaissodasta asti oli ollut Waverley-suvulle ominaista. Richard sit?vastoin, kymmenen vuotta nuorempana, n?ki edess??n nuoremmalle veljelle s??detyn aseman, josta sellaisenaan ei ollut odotettavissa kunniaa eik? el?m?niloa. Jo aikaisin h?n tajusi, ett? el?m?n kilpajuoksussa onnistuakseen h?nen oli pakko kantaa mahdollisimman v?h?isen painoa. Taidemaalarit puhuvat, miten vaikea on ilmaista sekavien tunteiden ilmett? samoilla kasvonpiirteill? samassa silm?nr?p?yksess? -- ja yht? vaikea olisi sielutieteilij?n selitell? niit? eri vaikuttimia, jotka yhdess? m??r??v?t toimintamme suunnan. Richard Waverley luki historiasta ja huomasi olevan selv?? j?rke?, ett?, k?ytt??ksemme vanhan laulun sanoja,

on raukka miehekseen, ken tottelee unohtain vastarinnan kokonaan.

J?rki kuitenkaan ei luultavasti olisi kyennyt hillitsem??n ja voittamaan perinn?ist? etuluuloisuutta, jos Richard vain olisi aavistanut, ett? h?nen vanhempi veljens?, ottaen niin syd?mmelleen nuoruuden pettymyksen, olisi naimatonna viel? kahdenkahdeksatta vuoden ij?ss?. Et?isimp??nkin tulevaisuuteen t?ht??v? s??tynimen toivo olisi siin? tapauksessa voinut saattaa h?nen viett?m??n suurimman osan el?m??ns? "hovin Richard-herrana, paroonin veljen?", sen lopulla muka ollakseen Sir Richard Waverley, Waverley-Honourin parooni, ruhtinaallisten tiluksien omistaja ja kuntansa p??miehen? valtiollisissa piireiss? vaikutusvaltainen mies. Vaan t?llaista tulosta ei ollut ajateltavissa Richardin ensin suuntaillessa uraansa, jolloin Sir Everard oli parhaassa ij?ss??n ja varmasti hyv?ksytt?v? kosija miss? perheess? tahansa, tavotelkoon sitte rikkautta tahi kauneutta, ja jolloin tosiaan huhu h?nen pian tapahtuvasta naimisestaan s??nn?llisesti kerran vuodessa hauskutti ymp?rist??. Nuorempi veli n?ki voivansa p??st? itsen?iseen asemaan ainoastaan omiin ponnistuksiinsa turvautumalla ja sellaisen valtiollisen vakaumuksen omaksumalla, mik? soveltuisi sek? j?rjelle ett? h?nen omalle edulleen paremmin kuin Sir Everardin perinn?inen usko korkeakirkolliseen puolueeseen ja Stuarteihin. Siit?p? syyst? h?n k??ntyi heti uransa alussa; h?nest? tuli whig-puolueen mies ja hannoverilaisen hallitsijasuvun yst?v?.

Yrj? I:n aikuiset ministeri?t ymm?rsiv?t varsin hyvin, miten t?rke?? oli koettaa harvennella vastustusrivej?. Tory-ylimyst?, jonka loisto oli hovin auringonpaisteen heijastusta, oli v?hitellen saatu suostutelluksi uuteen hallitsijasukuun. Mutta Englannin rikas maalaisaateli, joka monien vanhan ajan tapojen ja alkuaikaisen kunnon ohella oli s?ilytt?nyt paljon itsepintaista ja taipumatonta etuluuloisuutta, pysyi erill??n, ylimielisess? ja ynse?ss? vastarinnassa, luoden monia kaihon ja toiveen silm?yksi? Bois le Duciin, Avignoniin ja Italiaan, miss? chevalier Saint Georgella, kuten h?nt? nimittiv?t, -- vallantavottelijalla -- oli maanpakolaishovinsa, miten kulloinkin oli pakotettu vaihtamaan asuinsijaansa. Tuollaisen lujan ja taipumattoman vastustajan l?heisimm?n sukulaisen siirtyminen toiselle puolelle kenties saisi useampiakin k??ntym??n, ja senvuoksi Richard Waverley sai ministeri?lt? osakseen enemm?nkin suosiota kuin kykyns? tahi valtiollinen merkityksens? oikeastaan olisivat ansainneet. Melkoista taipumusta valtiolliseen toimintaan h?ness? sent??n pian huomattiinkin, ja kerran p??sty??n vaikutusvaltaisiin piireihin h?n menestyi nopeasti. Sir Everard sai "julkisesta sanansaattajasta" n?hd? ensiksi, ett? esquire Richard Waverley oli valittu Barterfaithin ministeripuoluelaisen pikkukaupungin edusmieheksi; sitte, ett? esquire Richard Waverley oli hallituksen kantaa puolustaen her?tt?nyt huomiota parlamentin valmistusverokeskusteluissa; ja lopuksi, ett? esquire Richard Waverley oli saanut tuollaisen palkintoviran, joita pidet??n maataan palvelevien kelpo kansalaisten varalla.

Vaikka n?m? tapahtumat seurasivat niin toinen toisensa kintereill?, ett? nykyaikaisen sanomalehtimiehen ?ly olisi ennustanut molemmat j?lkim?iset jo ensim?ist? mainitessaan, ne kuitenkin saapuivat Sir Everardin tietoon v?hitellen, ja ik??nkuin pisara pisaralta tihkumalla "Dyerin Viikkosanomien" verkallisesta siivil?st?. Kerran viikossa siihen aikaan saapui muutama rivi muun maailman kuulumisia; tyydytetty??n Sir Everardin, h?nen sisarensa ja ij?kk??n kellarimestarin uteliaisuuden, lehtinen s??nn?llisesti siirtyi hovista pappilaan, pappilasta squire Stubbsin yksin?iseen maataloon, squirelta paroonin pehtoorille, h?nen nummella olevaan siev??n valkeaan tupaseensa, pehtoorilta voudille, ja viimeksimainitulta laajalle alustalaispiirille, jonka kovissa ja k?ns?isiss? k?siss? se tavallisesti kului siekaleiksi, noin kuukauden kuluttua saapumisestaan.

T?ss? tapauksessa oli mainitsemamme uutistenvaihdon hitaisuus Richard Waverleyn eduksi, sill? jos kaikki olisi yht?haavaa paljastunut Sir Everardille, niin ep?ilem?tt? olisi uudella valtiomiehell? ollut v?h?iset syyt ylpeill? politiikkansa menestymisest?. Vaikka parooni oli ihmisolennoista lempe?luontoisimpia ja s?vyisimpi?, ei h?nen luonteeltaan puuttunut arkatuntoisia kohtia. Veljen k?yt?s oli koskenut niihin kipe?sti. Waverleyn tiluksille ei ollut s??detty mit??n perint?j?rjestyst?, ja jos niin olisikin ollut, niin olisi omistajan naimisiin meno voinut sen muuttaa. T?t? Sir Everard mietiskeli, johtumatta kuitenkaan suoranaiseen p??t?kseen.

H?n tutki sukutauluaan, joka riippui asesalin kiillotetulla tammisein?ll?, koristeltuna monilla urot?iden ja kunniamerkkien tunnuskuvilla. Sir Hildebrand Waverleyst? polveusivat -- paitsi vanhimman pojan Wilfredin haaraa, jota ainoastaan Sir Everard ja h?nen veljens? nyt edustivat -- l?hinn? Highley Parkin Waverleyt. Kaiken yhteyden n?iden kanssa oli suvun p??haara lakkauttanut vuoden 1670 suuresta oikeudenk?ynnist? asti. Mainittu em?puustaan huonontunut vesa oli tehnyt aateluutensa runkoa vastaan viel? toisenkin rikoksen. Sen edustaja oli nainut Judithin, Oliver Bradshawen perillisen, Highley Parkista, ja siten yhdist?nyt kuningassurmaaja Bradshawelta perityn vaakunan Waverleyn ikivanhaan asekilpeen.

Kaiken t?m?n vaikutti auringons?teen vilahdus, joka h?din riitti lakimiehelle kyn?ns? terottamiseen. H?n terotti sen turhaan. Asianajaja sai poistua, kehotettuna olemaan valmis heti saapumaan, jos h?nt? j?lleen tarvittaisiin.

Asianajaja Clippursen ilmestyminen hoviin tuotti paljon arvailua siihen osaan maailmaa, jonka keskuksena Waverley-Honour oli. Mutta t?m?n pikku maailman ?lykk??mm?t politikoitsijat ennustelivat viel? pahempiakin tuloksia Richard Waverleylle. Er??n? p?iv?n? nimitt?in n?htiin paroonin l?htev?n kuusivaljakollaan, mukanaan nelj? koreapukuista palvelijaa, jonkin aikaa kest?v?lle vierailulle er??n samassa kreivikunnassa asuvan ylh?isen aatelismiehen luo, joka oli sukuper?lt??n maan parhaita, periaatteiltaan vakava tory ja kuuden naimattoman, hyv?n kasvatuksen saaneen ja vieh?tt?v?n tytt?ren onnellinen is?.

Sir Everardin vastaanotto t?ss? perheess? oli, niinkuin on helposti arvattavissakin, kyllin suotuisa; mutta noista kuudesta nuoresta neitosesta h?nen mielens? kaikeksi onnettomuudeksi kiintyi lady Emilyyn, nuorimpaan, ja t?m? vastaanotti h?nen huomaavaisuutensa h?mill?, joka heti osotti, ettei h?n uskaltanut ev?t? sit?, vaikka se h?nelle tuotti kaikkea muuta kuin mielihyv??.

Sir Everard ei voinut olla havaitsematta jotakin kummallista nuoren neidon pid?ttyneiss? tunteissa, h?nen yritelless??n l?hennell?. Mutta kreivin viisas puoliso vakuutti, ett? se oli luontaista ujoutta, ja uhraus olisi lopultakin saattanut tapahtua, niinkuin ep?ilem?tt? monessa samanlaisessa tilaisuudessa on k?ynyt, jos ei asemaa olisi pelastanut vanhemman sisaren rohkeus: h?n ilmaisi kosijalle, ett? lady Emilyn rakkauden oli saanut muuan nuori palkkasoturi, l?heinen sukulainen. Sir Everard osotti suurta mielenliikutusta, saadessaan t?m?n tiedon, jonka sitte vahvisti nuori neitonen itsekin yksityisess? puhelussa, vaikka hirve?sti pel?ten is?ns? suuttumusta.

Kunniantunto ja jalomielisyys olivat Waverley-suvun perinn?isi? ominaisuuksia. Hienotuntoisesti ja sopivaisesti kuin paras romaanin sankari Sir Everard luopui tavottamasta lady Emilyn omistusta. Viel?p? h?n, ennenkuin j?tti Blandevillen linnan, sai h?nen is?ns? suostutelluksi antamaan tytt?rens? h?nen rakastetulleen. Ei voi tarkoin tiet??, mit? puhekeinoja Sir Everard tuossa tilaisuudessa k?ytti, sill? h?nt? ei voitu pit?? mill??n tavoin kaunopuheliaana; mutta heti j?lkeenp?in nuori upseeri alkoi ylet? armeijassa paljoa joutuisammin, kuin erityisemp?? suosiota saavuttamaton ammattikunto tavallisesti edellytti, vaikka h?nell? ulkonaisesti n?hden ei muutakaan tukea ollut.

Sir Everardin vastaiseen el?m??n ei ollut vaikuttamatta ?skenmainittu isku, joskin h?n samalla tiesi menetelleens? rehellisesti ja jalomielisesti, saaden siit? lievityst?. Naida h?n oli p??tt?nyt suuttumuksen kohtauksessa; kosiskelupuuha ei oikein soveltunut h?nen tapojensa arvokkaaseen hiljaisuuteen; h?n oli ollut vaarassa saada puolison, jonka rakkaus olisi ainiaan puuttunut h?nelt?, ja joskaan h?nen syd?mens? ei olisi k?rsinyt, niin ei lemmentarinan tulos kuitenkaan voinut olla koskematta h?nen ylpeyteens?. Koko asiasta ei siis tullut sen enemp??; h?n palasi Waverley-Honouriin siirt?m?tt? rakkauttaan keneenk??n toiseen. Turhaa vaivaa olivat sen kielev?n kaunottaren huokaukset ja haikeus, joka pelk?n sisarrakkauden pakottamana oli ilmaissut lady Emilyn salaisen lemmen. Hukkaan meniv?t toimekkaan ?idin ny?kk?ykset, viittailut ja pikku juonet sek? ne vakavat ylistyspuheet, joita kreivi sommitteli jokaisesta tytt?rest??n vuorotellen. Onnistumattoman rakkautensa muisto oli Sir Everardille -- niinkuin se olisi ollut monelle muullekin yht? arkatuntoiselle, mutta samalla ylpe?lle -- ik??nkuin majakkana, joka varotti h?nt? toistamiseen antautumasta samanlaiseen n?yryytykseen, tuskaan ja hukkaty?h?n. H?n oleskeli Waverley-Honourissa edelleenkin vanhan, korkeasukuisen ja varakkaan englantilaisen herrasmiehen tapaan. H?nen sisarellaan, miss Rachel Waverleyll?, oli kunniasija h?nen p?yd?ss??n; ja v?hitellen heist? tuli vanhuksia, joita saattoi sanoa naimattomuuden lempeimmiksi ja hyv?syd?misimmiksi edustajiksi.

Sir Everardin suuttumus velje??n kohtaan ei ollut pitk?aikainen; mutta vaikka h?n ei en?? ajatellutkaan Richardin menestyksen vaikeuttamista, pid?tti kuitenkin veljeksie delighted to see you, Mr. Engelhardt. I congratulate you on your songs, and on your spirit, too. It was about time that Mr. Sanderson met somebody who objected to his peculiar form of fun. He has been spoiling for this ever since I have known him!"

"Come, I say, Naomi," said the man who was on familiar terms with her, "it was all meant in good part, you know. You're rather rough upon poor Sandy."

"Not so rough as both you and he have been upon a visitor. I am ashamed of you all!"

"I have been enjoying your songs immensely--especially the comic one. I came in some time ago, and have been listening to everything. You sing splendidly."

"These gentlemen will hardly agree with you."

"These gentlemen," said Miss Pryse, laying an unpleasant stress on the word, "disagree with me horribly at times. They make me ill. What a lot of songs you have brought!"

"I brought them to sell," said the young fellow, blushing. "I have just started business--set up shop at Deniliquin--a music-shop, you know. I am making a round to tune the pianos at the stations."

"What a capital idea! You will find ours in a terrible state, I'm afraid."

"Yes, it is rather bad; I was talking about it to the boss before I started to make a fool of myself."

"To the boss, do you say?"

"Yes."

"And pray which is he?"

The piano-tuner pointed to the bushy red beard.

"But which is he, Miss Pryse?"

"He's a she, and you're talking to her now, Mr. Engelhardt!"

A FRIEND INDEED

"Do you mean to say that you have never heard of the female boss of Taroomba?" said Naomi Pryse, as she led the piano-tuner across the veranda and out into the station-yard. The moon was gleaming upon the galvanized-iron roofs of the various buildings, and it picked out the girl's smile as she turned to question her companion.

"No, I never heard of you before," replied the piano-tuner, stolidly. For the moment the girl and the moonlight stupefied him. The scene in the room was still before his eyes and in his ears.

"Well, that's one for me! What station have you come from to-day?"

"Kerulijah."

"And you never heard of me there! Ah, well, I'm very seldom up here. I've only come for the shearing. Still, the whole place is mine, and I'm not exactly a cipher in the business either; I rather thought I was the talk of the back-blocks. At one time I know I was. I'm very vain, you see."

"You have something to be vain about," said the piano-tuner, looking at her frankly.

She made him a courtesy in the moonlit yard.

"Thank you kindly. But I'm not satisfied yet; I understand that you arrived in time for supper; didn't you hear of me at table?"

"I just heard your name."

"Who mentioned it?"

"The fellow with the beard."

"Prettily?"

"I think so. He was wondering where you were. He seems to know you very well?"

"He has known me all my life. He is a sort of connection. He was overseer here when my father died a year or two ago. He is the manager now."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet