Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Richelieu: A Tale of France v. 3/3 by James G P R George Payne Rainsford
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 733 lines and 70077 words, and 15 pages
Translator: Theodolinda Hahnsson
TOIVOLAHDEN PASTORI
Kirj.
Sigurd
Sovitellen suomentanut Theodolinda Hahnsson
G. W. Edlund, Helsinki, 1892.
Helsingiss?, Helsingin Sentraali-Kirjapainossa, 1892.
SIS?LLYS:
Oma pieni koti.
-- ?iti, tuossa se on!
-- No eip?, hyv?nen aika, olemmeko siis jo perill?, Arve?
-- Olemme, ?itini.
H?nen ??ness??n kaikui hellyyden ja rakkauden muassa my?skin jonkunlainen voitonriemu, kun h?n ohjaksilla hevostaan hilliten kumartui pienen, rinnallaan istuvan eukon luo, osottaen ruoskallaan kohti muutamia pieni?, punaiseksi maalattuja, nukkemaisia asuntoja, jotka sijaitsivat saarella maantien oikealla puolen. Suurimmalla n?ist? asunnoista oli valkoiset nurkat ja edustalla pylv?sk?yt?v?.
Oli Huhtikuu annakassa ja kummallista kyll?, Huhtikuu my?skin luonnossa. Koivikot olivat viel? kev?t-ilmojen ransistamina ja valkoisten runkojensa yl?puolelta harmaina, ja harmaat olivat my?skin m?tt??t maassa. Mutkailevalle, kapealle tielle, joka kirren l?hd?ss? oli pohjaton, olivat vaunut uurtaneet syv?t raitiot ja tien vasemmalla puolen oleva haka n?ytti laihalta, huonolta ja lakastuneelta. Mutta sinitaivaalla hymyili kev?t-aurinko; oikealla, punaisten asuntojen v?list? pilkoittivat sis?j?rven laineet ja pensastossa lauloivat pienet n?kym?tt?m?t lintukuorot: "kev?t on, kev?t on!"
Kev?t oli my?skin h?nen syd?mmess??n, joka tuossa soreana nappularattailla istui ja rakkaudesta loistavin silmin kumartui pienen eukon luo, n?ytt?en h?nelle nuot j?rven rannalla olevat punaiset asunnot, ik??n kuin ne olisivat olleet kaikki maailman valtakunnat ihanuuksineen.
Talven myrskyt olivat ennen raivonneet h?nen uhkeassa rinnassaan, monta kovaa, pitk?? vuotta oli talvipuute majaillut n?iden kahden asunnossa, silloin kuin viimeiset t?hteet entisen pienen talonpoikaistalon vaatimattomasta varallisuudesta olivat loppuunkuluneet, siell? kaupungin ullakkokammarissa n?htiin n?lk?? ja k?rsittiin siin? toivossa, ett? kerran n?kisiv?t juuri sellaisen p?iv?n koittavan, kuin t?m? nyt oli.
Mutta t?m? kaikki oli nyt ohitse. Tuolla alhaalla j?rven rannalla sijaitsi Toivolahden pappila, joka oli tullut h?nen omakseen pit?j?l?isten vapaan valinnan kautta, laineet lauloivat: "kev?t on, kev?t on!" ja kev?tt? oli pastori Arvid Maunusen syd?mmess? ja auringon paistetta mieless?, kun h?n kuluneessa p??llysnutussaan pohjatonta kyl?tiet? pitkin ajoi omaan kotiinsa.
Hiljakseen kulkee takkuinen Liinaharja pappilan portista sis??n ja pihan per?lle, joten meid?n on hyv? aika katsella pastori Maunusta. Suu on v?h?n karkeanlainen, leuka, tumman sinert?vine parranoraineen, pist?? esiin enemm?n kuin tarpeellista olisi, eik? nen? ole ensink??n kreikkalaista mallia. Mutta p?? on reipas, hyvin muodostettu, otsa korkea, tasainen ja leve?, hiukset tummat, tuuheat, ja silm?t sellaiset suuret, mustat ja l?mpim?t, jotka joukossa eiv?t huomaamattomiin j?? ja mitk? tottelevaisesti kuvaavat omistajansa kaikki erilaiset mielenliikutukset. Kasvot ovat yleens? raittiit, miehuulliset, ei ainoakaan ryppy otsassa eik? harmaa hius p??ss? viel? ilmaise mitenk? raskaita, t?ynn? taistelua ja itsekielt?myst? ne kolmekymment?-nelj? vuotta ovat olleet, jotka pastori Maununen on el?nyt. Vartalo on hoikka, mutta hartiat leve?t; kokonaiskuva antaa meid?n aavistaa, ett? t?ss? on jotakin yli m??r?mitan, sellaista, mik? ei ole keskinkertaista, jotakin, mit? kentiesi ei olisi tarvittu Toivolahdessa.
Ja h?nen rinnallaan istuvan v?h?isen eukon silm?t kiilt?v?t, kun h?n pienen?, kurtistuneena ja n?yr?n? katsahtaa vahvaan, voimalliseen poikaansa. Eukon pienet, valkoisten kutrien ymp?r?im?t kasvot ovat viel? t?ytel?iset ja jotenkin punaveriset, mutta niin t?ynn? tuhansia ryppyj?, kuin hyv? omena on joulukuussa, ja ryppyjen keskelt? tuikkaa kaksi pient?, harmaata, lempe?nloistavaa silm??, aivan kuten auringonpaiste vanhojen linnanraunioitten yli. Jos muorista hienoihin vaatteisiin puettuna olisi tehty kuva, niin se varsin hyvin olisi soveltunut hienon rouvan kuvaksi, mutta h?nen yksinkertainen pukunsa, suuri n?yryytens? ja puhetapansa ilmaisevat meille piankin entisen "Vainiolan muorin."
Ja pastori Maununen olisi viimeinen, joka t?t? salata tahtoisi. H?nen mielest??n on muori juuri sellaisena, kuin h?n on, paras, rakkahin ja kallein, mit? maailmassa olla saattaa.
Liinaharja vet?? nappularattaita, ponnistaen viimeisi? voimiansa.
Tuossa sijaitsee uusi koti.
Kaksi kirkasta kyynelhelme? vierii muorin poskille, kun h?n n?kee kaksikymmen-vuotisen unelmansa toteutuneena kohoutuvan eteens? punasein?isen? ja valkonurkkaisena. Pieni musta tumppi haparoi esiin p??llysnutun alta ja taputtaa hiljaa vieress? istuvan kulunutta takinhihaa:
-- Arve poikani...
-- ?iti ... kuiskaa poika punaiseen, palelevaan korvaan, ja sitte nostaa h?n ?itins? pylv?sk?yt?v?lle, jossa uusi palvelustytt?, suutarin Loviisa, kumartaen ottaa heit? vastaan.
-- Herra sinun sis??ntulosi siunatkoon! Suokoon h?n sinun t??ll? monta vuotta saada nauttia palkkaa kaikesta rakkaudestasi!
N?in lausuttuaan Arvid melkein kantoi ?itins? pieneen, j?rven puolella olevaan nurkkakammariin.
Torpparin vaimo, joka oli ollut huoneita puhdistamassa, nyk?isi Loviisaa kylkeen ja sanoi:
-- On se varmaan oikea pappi, tuo! H?n ei suinkaan tule olemaan ahnas joulupidoissa, kuten vanha pappi oli.
Sis?ll? huoneissa oli puhdasta, siisti? ja raitista. Lattiat kyll? olivat kuluneita, ep?tasaisia ja palkkien v?lill? suuria rakoja, mutta Loviisa ja torpan-Reeta olivat ne huuhtoneet h?ik?isev?n valkoisiksi. Sein?ss? kyll? erottui paikka, miss? vanhan papin kuva oli riippunut siihen asti, kuin leski pari p?iv?? sitten muutti pois, mutta katot olivat valkoisia, ja kyll?p? sein?tkin sent??n mukiin meniv?t. Akkunat kiilsiv?t kirkkaina ja pesuhaju tulvasi ruokakammion hyllyilt?. Keskimm?isell? oli kaksi t?ysin?ist? maitohulikkaa.
-- Niin, lehm?t tulivat aamulla ja Valkop?? lyps?? oikein hyvin, kertoi Loviisa.
Huonekalut olivat my?skin edelt?p?in tulleet. Pit?j?l?iset olivat ne tuoneet, ja sen vaivan he kyll? saattoivat n?hd?, sill? ei niit? paljoakaan ollut; mutta kuormien tuojille t?ytyy kuitenkin pit?? kestit jonakin p?iv?n?, ilmoitti Loviisa.
Sitte syntyi kaikellaista tohua, ennenkuin saatiin tuolit ja p?yd?t paikoilleen, puhumattakaan vieraskammarin sohvasta, joka oli kaupungissa ostettu Lundbergin kamreerskan huutokaupasta 23 markasta ja 50 pennist?, mutta kesken puuhia pastori h?tk?hti:
-- Oi hyv?nen aika, unohdin Liinaharjan!
-- Rauhoittukaa, pastori hyv?! El?imet hoidan min? lauantaihin asti, jolloin renkipoika tulee. Hevonen on jo tallissa ja sy? apettaan, sanoi torpan-Reeta ylpe?sti.
-- Mutta Loviisa, mit? ihmett? t?m? on? huudahti pastori, kun aukaisi salin oven ja n?ki siell? suuren saranap?yd?n t?ynn? juustoja, pannukaakkuja ja kaikellaisia leivoksia.
-- No n?hk??s, rakas pastori, meid?n pit?j?l?isemme ovat aina pit?neet papeistansa, mutta min? olen pannut merkille jokaisen kappaleen, mink? mikin on tuonut, sill? heille t?ytyy antaa t??ll? "suun-avausta", kun kirkkoon tulevat.
-- Arve!
-- Mit?, ?iti?
-- Ellet ole liika v?synyt, tahtoisin mielell?ni menn? navettaan katsomaan.
-- Halusta tulen kanssanne, ?iti kulta.
Ja sitte he talsivat likaisen pihan poikki, pastori pitkill?, varovaisesti harppaavilla askeleilla ja ?iti sipsutellen per?ss?, kantaen hameensa liepeit?. Matalan, pime?n navetan sis?ll? seisoivat ?sken ostetut mullikat ja kolme kaunista, kiilt?v?? lehm??. S??st?pankinlaina ei riitt?nyt useampiin; pappilassa muuten el?tettiin viisi.
-- Arve!
-- Mit?, ?iti, tahdotte?
-- Saanko antaa lehmille nimet?
-- Saatte, tietysti, ?iti rakas.
-- No sitte annan niille samat nimet kuin omilla lehmill?nikin oli, huudahti eukko. Valkop?? olkoon Kaunike, ja nuot toiset T?htike ja Kirjo. Niiss? on hyv?t merkit. Kirkonvartia ei ole sinua peijannut.
Kun j?lleen olivat sis?lle tulleet, oli Loviisa kapineitten joukosta l?yt?nyt laatikon, miss? veitset ja kahvelit olivat, sek? posliinit, ne, joissa oli sininen raita syrj?ss?. Ruokap?yt? oli salissa katettuna ja pit?j?l?isten tuomiset sek? omien lehmien maito maistuivat eritt?in hyv?lt?.
T?st? asiasta ei nyt k?ynyt puhua, muorin rakkaus osottautui kokonaan toiminnassa eik? h?n olisi k?sitt?nyt poikansa sanoista h?nen mielenliikutustansa. Mutta Arvidin suuret, tummat silm?t k?viv?t kosteiksi, h?n laski hiljaa taputtaen k?tens? ?idin k?yristyneille hartioille ja sanoi:
-- Sy?k??, ?iti, v?h?n enemm?n tuoretta juustoa!
-- Siunatkoon sent??n, Arve, en jaksa mitenk??n en??n, olen totta tosiaan niin t?ysi, etten kuolemakseni voisi enemp?? sy?d?.
Add to tbrJar First Page Next Page