bell notificationshomepageloginedit profileclubsdmBox

Read Ebook: Kertomuksia Suomen historiasta I Unionin aika by Krohn Julius

More about this book

Font size:

Background color:

Text color:

Add to tbrJar First Page Next Page

Ebook has 131 lines and 21421 words, and 3 pages

sek? pyhiinvaeltajia ett? muita matkustajia varten. T?st? kaupungista paisui Naantalin kaupunki, joka nyky??n on v?h?p?t?inen, vaan yhteen aikaan oli niin vaurastunut, ett? siin? oli kaksi pormestaria. Maunu piispa ei auttanut perustamaansa luostaria ainoastaan sen rakentamisen aikana, vaan j?ljest?p?inkin h?n yh? lahjoitteli sille omilla tai kirkon varoilla ostamiaan taloja ja v?sym?tt? kehoitti muita samankaltaiseen anteliaisuuteen.

Naantalin luostarille, niinkuin muillekin, karttui suuria tuloja testamenteista, joissa kuolevat s??tiv?t jonkun lahjan luostarille annettavaksi, jotta heid?n sielunsa puolesta pidett?isiin rukouksia ja messuja; my?skin maksettiin suuria summia hautasijoista luostarin kirkossa tai hautausmaalla, sill? siten toivottiin pikemmin p??st?v?n taivaaseen. My?skin oli kaikkien munkeiksi tai nunniksi pyrkij?iden suoritettava p??syraha, joka vastasi vuoden elatusta luostarissa; useat antoivat paljon enemm?nkin. Paitsi sit? oli monta, jotka antautumatta luostarin ankarien s??nt?jen alaisiksi pyrkiv?t vain luostarin muurien sis?lle, saadakseen viett?? ulkonaisten eli maallikko-veljien ja -sisarten nimell? vanhat p?iv?ns? rauhassa ja hiljaisuudessa; nekin antoivat tullessaan runsaita lahjoja luostarille. Sen lis?ksi lankesi luostarille kaikki sakot rikoksista, joita oli tehty sen asukkaita taikka alustalaisia vastaan. Mutta kaikkein suurin tulo oli aneitten my?misest?. Papisto oli n?et ruvennut sille uskottua virkaa, syntien anteeksiantamisen julistusta katuville sill? tavoin v??rink?ytt?m??n, ett? se alkoi rahasta jakaa anteeksianto- eli anekirjeit?, joissa muka oli suotu niin ja niin monen p?iv?n, kuukauden tai vuoden synnit anteeksi, aina sit? my?ten kuinka paljon pahantekij? halusi maksaa. Eik? siin? kyllin, ett? jo tehdyist? synneist? kaupittiin anteeksiantoa, saipas sit? my?s edelt?k?sin ostaa vasta-aiotuista, teht?vist? pahanteoistaan. T?mm?inen helppo p??st?keino synneist? vieh?tti tietysti suuresti sen ajan raakaa, oppimatonta kansaa, ja ??rett?m?t summat virtailivat sill? tavoin munkkien arkkuihin.

Luostarille usein lahjoitettiin kokonaiset talotkin, ja toisia se yh? osteli lis?ksi omilla rahoillansa. N?in oli sille aikojen kuluessa karttunut hyvin suuri joukko maatiloja, varsinkin Turun l?hipit?jiss?: Nummella, R?nt?m?ell?, Raisiossa, Ruskossa, Maskussa, Liedossa, Piikki?ss?, Paimiossa, Paraisissa, Lemussa, Rym?ttyl?ss?, Taivassalossa, Sauvossa, Halikossa, Uskelassa, Myn?m?ell?, Vehmaalla, Laitilassa ja Perni?ss?; vaan oli niit? kaukaisemmissakin Suomen maakunnissa: Saloisten ja Mustasaaren pit?jiss? Pohjanmaalla; Ulvilan, Eurajoen, Huittisten, Pirkkalan ja H?meenkyr?n pit?jiss? Satakunnassa, Janakkalassa H?meess?, Pohjan, Karjan ja Porvoon pit?jiss? Uudellamaalla ynn? Viipurin tienoilla Karjalassa. Olipa niit? my?s muutamia Ruotsinmaalla. -- Itse luostarissa oli runsaasti kaikellaisia, kullasta kuvattuja ja hopeasta huoliteltuja ristej? ja kalkkeja, pyh?inkuvia ja muita kalliita kaluja ynn? my?skin rahoja. N?in rikas oli aikanansa Naantalin luostari.

Luostarin rakennuksista ei en?? ole j?ljell? muuta kuin kirkko ja v?h?inen palanen munkkihuoneen sein??; mutta ruhkal?jist? on kuitenkin viel? onnistuttu saamaan jokseenkin selv? k?sitys siit?, kuinka avara ja mink?muotoinen luostari ennen muinoin on ollut. Se seisoi Naantalin kaupungin vieress?, korkealla Nunnanniemell?, josta on hyvin ihana n?k?ala. Kaupungista p?in tulija astui ensin ulkoportin kautta kirkon etel?puolella olevaan ulkopihaan, jonka muurissa oli asuntoja ulkoisille eli maallikkoveljille ja -sisarille ynn? vieraille. Keskell? pihaa taisi seisoa aurinkokello ja vaivaistukki. Kirkon lounaisen kolkan sivuitse tultiin portin kautta munkkien pihaan, jonka vasempaa kylke? ymp?r?iv?t munkkien asuntohuoneet, kirjasto y.m. Siit? vei taas aina lukossa pidetty portti sisimp??n eli nunnien pihaan, joka sijaitsi pohjoispuolella kirkkoa. Sen ymp?rill? asuivat nunnat kaksikerroksisessa rakennuksessa; munkkien asunto oli vain yksikerroksinen. Nunnien pihaan ei ollut kenenk??n miespuolen lupa p??st?, paitsi piispan, kun h?n k?vi luostaria tarkastamassa, ja h?nt?kin sis??np??stett?ess? oli pitk?t mutkat ja temput teht?v?t. Munkkienkaan pihaan ei p??stetty ket? hyv?ns?, sill? luostarin asukasten piti niin paljon kuin mahdollista olla erill??n ulkomaailmasta. Kirkko, joka viel? seisoo, vaikka sen entiset koristukset ovat aikoja sitten ry?stetyt, on komea rakennus paksuine muurineen, jonka kaksi patsasrivi? jakaa sis?lt? kolmeen eri osaan. Sen l?ntisess? p??ss? oli korkea kuori , miss? nunnat juhlap?ivin? pitiv?t jumalanpalvelustaan; munkeilla oli alttarinsa it?p??ss?, miss? nytkin on tallella senaikuinen alttarikaappi puuhunveistettyine kuvineen. Tavallista jumalanpalvelusta pit?ess??n istuivat munkit alhaalla kirkossa, ja nunnat lehterill? eli parvella kirkon pohjoispuolella, mihin ovi johti suoraan nunnien asunnon ylikerrasta; munkkien ja nunnien n?et piti kirkossakin olla erill??n.

N?iden muurien sis?puolella kului munkkien ja nunnien el?m? jumalanpalveluksessa ja laupeudent?iss?. Nunnaksi pyrkij?n oli ensin muutamat vuodet koitteeksi asuminen luostarin yhteydess?; jos h?n m??r?-ajan kuluttua pysyi p??t?ksess??n, niin h?nelt? leikattiin hiukset, h?net puettiin sisarten pukuun ja juhlallisesti vihittiin; sen j?lkeen h?n ei en?? saanut luostarista erota. Birgitan s??nt?jen mukaan ei saanut koeteltava olla 18 vuotta nuorempi ja varsinaiseksi nunnaksi ei voinut p??st?, ennenkuin 25 vuoden i?ss?.

Luostarit ovat nyt Suomesta h?vinneet ja meid?n aikamme ei suvaitsisikaan niiden perustuksena olevaa tekopyhyytt?; mutta aikanansa ovat ne kuitenkin olleet hy?dyksi; niiss? viljeltiin opintoja kaikessa rauhassa noina levottomina aikoina; niiss? harjoitettiin my?skin kaikellaisia askareita ja taitoja, joita Suomen kansa vasta niiden kautta oppi tuntemaan. Rauman pitsit, Naantalin uuttera sukkienkudonta sek? varsinais-suomalaisten taipumus puutarhanhoitoon ovat muistomerkkin? luostarien asukasten muinaisista toimista.

Meill? ei ole paljon muistomerkkej? katolisuuden aikakaudelta: ompa kuitenkin nuot i?t kaikki kest?v?t kivikirkot maamme vanhemmissa rantapit?jiss? ja varsinkin Turun tuomiokirkko, jaloin ja komein kaikista.

Tuon tuostakin t?t? alkurakennusta sitten jatkettiin, ja lis?ttiin nuo pienet kuorit sen kylkeen. Maunu Tavastin tullessa piispaksi kirkko jo ulottui pituudeltaan nykyiseen korkeaankuoriin asti ja sivukappeleja oli seitsem?n. Vaan h?nen toimestansa kirkko vasta oikein komeaksi kasvoi. H?n kohotti katon nykyiseen korkeuteensa ja hankki viel? seitsem?n uutta sivukappelia. Entiset kuorit olivat pyhitetyt Pyh?lle Neitsyelle, Pyh?lle Yrj?n?lle, Pyh?lle Siprille, Pyh?lle Katarinalle, Pyh?lle P?rttylille, Pyh?lle Henrikille ja Eerikille, sek? Pyh?lle Laurille. Nytp? rakennettiin lis??n Pyh?n Ruumiin, Pyh?n Kolminaisuuden, Pyh?n Johanneksen, Sielun, Pyh?n Paavalin ja Pietarin, Pyh?n Annan ja Andreaksen, Pyh?n Rouvan ja Kolmen It?maan kuninkaan kuorit. Muut kaikki olivat muiden kustantamat Maunu piispan kehoituksesta ja neuvosta, mutta Pyh?n Ruumiin kuorin oli piispa itse rakennuttanut omilla varoillaan ja varustanut sen hyvin komeilla koristuksilla. Alttari oli peitetty kalleilla vaatteilla, sen p??ll? seisoi kalleissa lippaissa pyhien luita ynn? muita kalleita kaluja, mutta kaikkein parhaana koristuksena oli sangen suuri ja kallisarvoinen monstransi. T?ss? kuorissa piti piispan asetuksen mukaan luettaman messuja joka p?iv?; messupapin elatukseksi oli piispa lahjoittanut useampia taloja ja rakentanut kivirakennuksenkin h?nelle asuttavaksi. Samaan kuoriin on Maunu piispa my?s haudattu.

H?nen aikanansa kohtasi tuomiokirkkoa suuri vahinko, sill? se paloi v. 1429. Mutta piispa korjautti sen niin suurella kiireell?, ett? se ennen h?nen kuolematansa j?lleen oli valmiina, ehompana entist?ns?. Palestinassa k?ydess??n teetti h?n Venetsiassa uudet kalliit messupuvut, jotka h?n toi tuomisina mukanansa. Muutenkin h?n osti kirkkoon kaikellaista, joka teki jumalanpalveluksen loistavammaksi tai josta muuten papeilla oli hy?ty?. H?n hankki koko joukon kirjoja, muiden muassa kauniisti kirjoitetut ja kullalla sek? hopealla koristetut evankeliumi- ja epistolakirjat, h?n silautti Pyh?n Henrikin p??kallon ja k?sivarret hopealla, osti kultaisen kalkin, ?yl?ttimaljan ja kaulakoristeen ynn? ison, kalliin, hopeisen ristiinnaulitun-kuvan. Mit? koristeita sit?paitsi viel? oli tuomiokirkossa, ei ole Maunu piispan el?m?kerrassa mainittu. Mutta me voimme p??tt?? sen siit?, miten katolisissa kirkoissa yleiseen oli tapana. Sein?t olivat ep?ilem?tt? t?ynn? pyhien muotokuvia ja raamatun kuvauksia. Semmoisia onkin viel? muutamia tallella sakaristossa; ne ovat puusta, mutta maalatut ja hopealla sek? kullalla silanut. Samassa paikassa on my?skin n?ht?v?n? alttarikaappi, johon on kuvattu Pyh? Henrikki tallaten jalallaan murhaajansa Lallin p??t?. Patsaista muuten kerrotaan riippuneen lamppuja, joissa paloi vahakynttil?it?. Korkean alttarin sanotaan olleen kullatun ja ikkunoissa koreita maalauksia. Lattiana oli hautakivi?, sill? kirkossa lep??v?n sielun luultiin pikemmin p??sev?n kiirastulesta taivaalliseen autuuteen, ja sen vuoksi maksettiin suuret summat kirkon permannon alla olevasta hautasijasta.

T?ss? tuomiokirkossa pidettiin jumalanpalvelusta mit? komeimmilla menoilla. S??nn?n mukaan oli joka p?iv? seitsem?n messua pidett?v? kirkossa; mutta Maunu piispa m??r?si kaikiksi v?litunneiksikin messuja, niin ett? aamusta varhain syd?ny?h?n asti ei vaiennut virrenveisuu eik? haihtunut pyh?nsavun suitsutus kirkossa. Pappeja tietysti piti sen t?hden olla suuri joukko. Ennest??n olikin tuomiokirkolla jo kuusi kanunkipappia ja saman verran messupappeja ; n?iden lis?ksi m??r?si nyt Maunu nelj? kumpaistakin lajia. Jumalanpalvelus oli enimm?kseen veisaamista; virsien sanat ja, mit? papit muuten lausuivat, olivat kaikki latinaa. Maunun aikana s??dettiin kuitenkin Ruotsissa pidetyss? pappienkokouksessa, ett? pappien piti pyhin? lukea Is?meid?n ja Pyh?n Neitsyen rukous sek? uskontunnustus kansan kielell?.

Siihen aikaan eiv?t piispat hoidelleet ainoastaan kirkon ja uskon asioita, vaan ottivat my?skin osaa valtiotoimiin. Heill? oli sija kuningasten neuvoskunnassa, heill?kin, niinkuin maallisilla herroilla, oli linnansa ja huovinsa , joilla he varjelivat maata vihollisilta, ja usein he itsekin olivat miekka k?dess? mukana tuimimmassa tappelussa.

Maunu Tavastin rauhallinen mieli ei ollut sotaleikkeihin taipuva. Mutta opillansa ja kokemuksellansa oli h?nkin aina valmis palvelemaan sit? valtakuntaa, johon h?nen kotimaansa oli yhdistetty. H?nen jalo luonteensa ynn? h?nen viisaat neuvonsa ja toimensa saattoivat h?net erinomaisen suureen maineeseen ja kunniaan. Kolme kuningasta per?kk?in h?n n?ki Ruotsin valtaistuimella, ja kaikki kolme h?nt? pitiv?t suuressa suosiossa ja arvossa. Eerikki Pommerilainen, jonka sihteerin? h?n oli ollut ennenkuin h?n tuli piispaksi, soi h?nen pyynn?st??n Suomelle paljon hyv??, Kristoffer Baijerilainen koki h?nt? kaikin tavoin taivuttaa yst?v?ksens?, ja Kaarle Knuutinpoika kuunteli niin halukkaasti Maunun viisaita neuvoja, ett? h?n kerran pid?tti h?net koko talven luonansa eik? laskenut Turkuun palaamaan. Omassa maassa Maunu oli ik??nkuin hallitsijan vertainen; milloin h?n l?ksi Ruotsiin herrainp?iville tai muille toimille, oli h?nell? aina seuranaan suuri joukko Suomen aatelismiehi? sek? muuta v?ke?. Ruotsissakin ynn? Tanskassa ja Norjassa h?nt? kaikki pitiv?t suuressa arvossa ja h?nen nimens? maine oli levinnyt kauas Ven?j?lle ja muihin vieraihin maihin. -- Katsokaamme nyt kuinka h?n aina k?ytti valtaansa ja voimaansa valtakunnan hyv?ksi ja kuinka h?n varsinkin hell?ll? huolella koetti huojentaa kotimaansa, Suomen, raskaita rasituksia.

Ruotsin valtakunnan tila Maunun aikana oli rauhaton ja vaarallinen. Juuri samana vuonna kuin Maunu nimitettiin piispaksi, kuoli Margareta, ja h?nen j?lkeens? nousi yhdistyneiden maiden valtaistuimelle h?nen sisarentytt?rens? poika Eerikki Pommerilainen. T?m? alotti Holsteinin kreivej? vastaan suuren sodan, joka tuli kovin rasittavaksi kaikille kolmelle valtakunnalle. Mutta varsinkin sai siit? Ruotsi ja Suomi paljon k?rsi?. Joka vuosi kutsuttiin aatelismiehet sotapalvelukseen, johon heid?n t?ytyi varustaa itselleen aseet ja hevoset sek? kustantaa pitk?t matkat ja kallis elatus kaukaisilla mailla; viel?p? heid?n t?ytyi omasta kukkarostaan maksaa lunnaatkin, jos joutuivat vihollisten vangiksi. T?st? moni aatelinen k?yhtyi per?ti. Eip? k?ynyt talonpoikienkaan paremmin. Heille enennettiin veroja vuosi vuodelta ja tehtiin ne viel? raskaammiksi sill? keinoin, ett? ne olivat kaikki rahassa suoritettavat. Vanhastaan oli n?et Ruotsin valtakunnassa ollut tapana, ett? talonpoika maksoi suurimman osan verojansa viljassa tai nahkoissa. Mutta n?it? tavaroita oli vaikea kuljettaa niin pitk?n matkan p??h?n kuin Tanskaan, miss? kuningas nyt piti asuntoa. Sent?hden muutettiin er??n saksalaisen ritarin K?nigsmarkin neuvosta kaikki verot rahaveroiksi. Niit? oli talonpoika raukkojen vallan vaikea suorittaa, eik? ollut muuta neuvoa kuin ruveta sovitteluihin voutien kanssa. N?m?t ottivat kyll? rahan asemasta tavaraa, vaan m??r?siv?t sille niin halvat hinnat, ett? talonpojan t?ytyi veroiksi vet?? paljon enemm?n kuin oikeuden mukaan olisi tarvinnut. Siit? syyst? h?visi moni talonpoika, ja talot j?iv?t autioiksi. Mutta kun samassa verotkin alkoivat v?het?, keksi K?nigsmark taas toisen sukkelan neuvon. Tehtiin n?et se m??r?ys, ett? koko pit?j?n tai kihlakunnan oli veroista vastaaminen siten, ett? jos jotkut talot j?iv?t autioiksi, toiset saivat niidenkin verot maksaa. Kaiken t?m?n lis?ksi voudit viel? vaativat laitonta veroa itselleen, ajoivat kyyti? talonpoikien hevosilla ja s?iv?t ja joivat heid?n taloissaan ?yri?k??n siit? maksamatta.

Mutta Eerikki oli kovin petollinen eik? pit?nyt min?k??n sanansa sy?mist?; heti kokouksesta l?htiess??n asetti h?n vastoin sopimusta muukalaisia p??llikk?j? useihin linnoihin, viel?p? salli v?kens? pitkin matkaa k?yd? Ruotsin rannikoita ry?st?m?ss?. Tuosta nyt ruotsalaiset kovasti suuttuivat; he tosin eiv?t viel? kokonaan luopuneet h?nest?, mutta valitsivat kuitenkin marski Kaarle Bonden valtionhoitajaksensa, antaen h?nen k?siins? koko kuninkaallisen vallan, kunnes kuninkaan kanssa saataisiin sovinto aikaan. Talonpojat olisivat mielemmin suoneet Engelbrektille sen viran, mutta suuret herrat h?nt? kovasti pelk?siv?t ja vihasivat juuri sent?hden, ett? h?n aina piti rahvaan puolta. Jopa joku heist? v?h?n aikaa sen per?st? h?net murhasi, eik? valtionhoitaja rangaissutkaan murhaajaa, n?ytt?en siten, miten mieleinen se teko h?nest?kin oli.

Valtionhoitajan vaali oli tapahtunut alussa vuotta 1436, johon vuodenaikaan Suomesta ei ollut mahdollista p??st? meren poikki Ruotsiin. Sent?hden tuli kes?kuussa Maunu piispa, drotsi Vase, joka oli Viipurin linnan is?nt?n?, ynn? muita Suomen herroja Tukholmaan valtionhoitajalle uskollisuutta ja kuuliaisuutta lupaamaan. Taipuvaisuudestaan suotiin koko Suomenmaalle se etu, ett? veroa v?hennettiin kolmanteen osaansa ynn? muutenkin helpoitettiin ulosottoja. T?st? asiasta annettu kirje sanoo t?m?n kaiken tapahtuneen siit? syyst? ett?: "Suomalaiset ovat luvanneet olla uskollisia eik? ottaa ket??n muuta hallitsijaksensa t?n? eripuraisuuden aikana, kuin mink? valtaneuvokset ovat valinneet." Siit? siis taaskin n?emme, ettei esi-isi?mme kohdeltu ruotsalaisten alamaisina, ainoastaan yhdenvertaisina veljin?, jotka vapaaehtoisesti olivat suostuneet ruotsalaisten tuumiin.

Valtionhoitaja Kaarle Knuutinpoika oli nyt mahtavin mies Ruotsin valtakunnassa. Mutta moni kadehti t?t? h?nen onneansa. Useat muut herrat milloin salaa juonittelivat, milloin nostivat ilmikapinoita h?nt? vastaan. N?iss? oli osallisena my?s tuttavamme Eerikki Puke, joka viimein v. 1437 sai maksaa hengell??n tekonsa. Tieto on s?ilynyt my?s siit?, ett? Maunu Tavastin piispana ollessa suuri kapina syttyi Satakunnassa v. 1438 er??n Taavetti nimisen miehen johdolla. Maunu silloin k?ytt?ytyi totisena kirkon miehen? ja suomalaisena; h?n ei kukistanut kapinoitsijoita miekalla ja tulella, vaan h?n l?hetti heille lempe?t, voimalliset sanansa ja asetti metelin sill? keinoin, jolloin Taavetti pakeni Tallinnaan.

Mielell??n olisi nyt kunnianhimoinen Kaarle Knuutinpoika sen kuninkaallisen vallan lis?ksi, mik? h?nell? oli valtionhoitajana, my?skin tahtonut kuninkaallista nime?. Kaikin tavoin h?n koetti senvuoksi taivuttaa puolellensa mahtavaa Turun piispaa. H?n asetti n?et Suomen maaherraksi Maunun langon, Niilo Olavinpojan, S?rkilahden herran, ja antoi Suomen pohjoisen laamannikunnan Sune St?larmille, joka my?skin oli Tavastien heimoa. Mutta Maunu Tavast oli siin?kin suhteessa tosi suomalainen, ett? h?n niinkauan kuin mahdollista tahtoi pysy? uskollisena lailliselle hallitsijalle. H?n ei tahtonut luopua Eerikist?, ennenkuin viel? kerran olisi yritetty saada aikaan sovintoa h?nen kanssansa. Kes?ll? 1437 oli Eerikki taas luvannut tulla Kalmariin Ruotsin herrojen puheille. He kokoontuivatkin sinne kaikki, vaan turhaan odotettiin kuningasta. Muut silloin suuttuivat ja l?ksiv?t kotiinsa; ainoastaan arkkipiispa, drotsi Vase, Turun linnanis?nt? Hannu Kr?pelin ja Maunu Tavast p??ttiv?t menn? kuninkaan puheille, koska h?n ei heid?n luokseen tullut. Lundin kaupunkiin saavuttuansa, joka silloin viel? kuului Tanskan vallan alle, he saivat kuulla tanskalaistenkin jo alkavan kyll?sty? ep?luotettavaan kuninkaaseensa ja aikovan kutsua toista sijaan. T?m? sanoma palautti arkkipiispan ja drotsin, vaan Maunu Tavast meni kuitenkin Kr?pelinin kanssa K??penhaminaan Eerikin puheille ja sai h?nelt? uuden lupauksen, ett? h?n muka tulisi Ruotsiin seuraavana kes?n?.

Mutta sanaansa ei Eerikki pit?nyt paremmin kuin edellisill?k??n kerroilla, ja silloin vihdoinkin ruotsalaiset h?nest? kokonaan luopuivat.

Tanskalaiset olivat tehneet samoin ja ottaneet kuninkaaksensa Eerikin sisarenpojan, Baijerin herttuan Kristofferin. T?m? nyt rupesi pyrkim??n Ruotsinkin valtaistuimelle. Kauan aikaa sai Kaarle Knuutinpoika sen estetyksi, sill? h?n tahtoi itse p??st? kuninkaaksi. Mutta viimein laskettiin kuitenkin Ruotsin kruunu v. 1440 Arbogassa Kristofferin p??h?n. Maunu Tavastkin oli t?ss? vaalissa osallisena ja sai kuninkaalta vahvistuskirjan kaikkiin Suomen kirkon ja papiston etuuksiin. My?skin vahvistettiin Suomelle ennen suotu veronhelpoitus.

Nyt vihdoinkin p??si Kaarle Knuutinpoika toivonsa perille; h?n valittiin Ruotsin kuninkaaksi, ja pian tarjosivat norjalaisetkin h?nelle kruununsa. Maunu piispa oli ollut kuninkaanvaalissa osallisena, ja siit? l?htien h?n seisoi uskollisesti Kaarlen puolella. Semmoista luotettavaa yst?v?? t?m? hyvin tarvitsikin, sill?, niinkuin vasta saamme n?hd?, h?nen ymp?rill??n kuhisi juonittelijoita ja pett?ji?. Yhdess? tapauksessa varsinkin pelasti Maunu Tavastin uskollisuus Kaarlen hyvin suuresta vaarasta. Halmstadin kaupunkiin oli 1450 Ruotsin ja Tanskan herroja kokoontunut hieromaan sovintoa Norjasta, Gotlannista ynn? muista paikkakunnista, joita kumpainenkin kuningas vaati omaksensa. Siin? useimmat Ruotsin l?hettil??t salaa olivat yksiss? neuvoin tanskalaisten kanssa, ja ensi ty?kseen antoivat heille kaikki nuo riidanalaiset maat. Vaan kujeet eiv?t siihenk??n viel? loppuneet. Petturit neuvottelivat tanskalaisten kanssa, miten he saisivat Kaarle kuninkaan pois Ruotsin valtaistuimelta ja Tanskan uuden kuninkaan Kristiernin h?nen sijaansa. Yksi heist?, Niilo Juhonpoika , tuli Maunu piispaa samaan liittoon viekoittelemaan. "Nyt on rauha rakennettu Tanskan kanssa", sanoi h?n; "nyt vaan me tarvitsisimme hyv?? hallitusta! Teilt?, hyv? herra, tulin neuvoa kysym??n, miten se paraiten saataisiin?" -- Piispa silloin vastasi h?nelle: "Jumala suokoon, ett? jotain voisimme tehd? valtakunnan hyv?ksi! Neuvoillani ja toimellani autan kernaasti niinkuin ennenkin. Mutta nyt toivon valtakunnan hyvin menestyv?n, sent?hden en ole tuota kovin ajatellut." -- Virkkoipa taaskin Niilo herra: "Jos sen lupaatte pit?? salassa, niin virkan teille parhaan neuvon valtakunnan parantamiseksi; vaan vannokaa, ettette sit? ilmoita kellek??n ihmiselle!" Piispan vannottua ilmoittikin Niilo herra h?nelle salajuonittelijoiden vehkeet. Ensin aiottiin vaatia Kaarlelta kaikki linnat valtioneuvosten k?siin. Jollei h?n siihen suostunut, piti kutsua Tanskasta apua. Mutta jos h?n suostuisi, niin oli sit? helpompi p??st? h?nest? ja antaa kruunu Kristiernille. Maunu Tavast kovin h?mm?styi t?st? kavaluudesta, vaan ei virkkanut mit??n muuta kuin: "T?mm?isi? asioita min? en ymm?rr?, hakekaa neuvoa viisaammilta, t?h?n ei minun ?lyni ylety!"

Kun sitten l?hettil??t toimiltaan palasivat kuninkaan luokse, meni Maunu heti h?nen puheillensa ja sanoi raskaasti huoaten: "Nyt minun t?ytyy n?ill? vanhoilla p?ivill?ni rikkoa valani ja se mielt?ni kovasti pahoittaa. Vaan jos salaisuuttani en ilmoita, niin on se teille vahingoksi, herra kuningas, ja sill? rikkoisin teille antamani uskollisuusvalan. K?yk??n kuinka k?ynee, min? tahdon teille olla uskollinen!" N?in sanottuaan h?n ilmaisi kuninkaalle petturien salavehkeet, jotta ne saatiin estetyksi.

T?m? oli Maunu Tavastin viimeinen valtiollinen toimi. Viel? samana vuonna 1450 h?n v?syneen? erosi piispanvirastaan, hallittuansa Turun hiippakuntaa kahdeksannelj?tt? vuotta. Loput el?m??ns? h?n eli kartanossa, jonka h?n oli itselleen rakennuttanut vastap??t? rakasta Naantalin luostariansa, ja siell? h?n nukkui kuoleman uneen kaksi vuotta my?hemmin, maalisk. 9:n? p:n? 1452.

Oppia n?in? aikoina eiv?t tarvinneet eiv?tk? harjoittaneetkaan muut kuin papit. Talonpoikien ja porvarien opista tietysti ei ollut puhumistakaan, koska suuret aatelisherratkin aivan harvoin osasivat lukea, viel? harvemmin kirjoittaa. Heill? oli vaakunansa piirretty miekkansa ponteen, jonka he painoivat vahaan vahvistettavien kirjoitusten alle, ik??nkuin puumerkin. Kaikki luku- ja kirjoitusty? oli yksinomaan pappien toimena, jonka t?hden kuninkailla ja muillakin suurilla herroilla aina oli pappismies sihteerin?, niinkuin olemme n?hneet Maunu Tavastin ennen piispaksi tulemistaan olleen Eerikki Pommerilaisella.

Milloin ensim?inen koulu Suomeen perustettiin, siit? ei ole tietoa, mutta Turussa oli tuomiokoulu Suomen etevin koulu viimeist??nkin 14:nnen vuosisadan alkuajalta asti ja Viipurin koulua mainitaan ensikerran 15:nnen vuosisadan alussa. Kirkon kirkkoherra toimitti ensiaikoina koulunopettajankin virkaa, vaan loppupuolella 14:tt? vuosisataa tapaamme jo Turun koulussa varsinaisen opettajan.

N?ihin kouluihin tuli enimm?kseen talonpoikien poikia, tulipa joukkoon joku aatelispoikakin, joka halusi p??st? korkea-arvoisiin ja hyv?palkkaisiin piispan-, tuomiorovastin j.m.s. virkoihin. Katoliset papit eiv?t saaneet menn? naimisiin; sent?hden ei heid?n poikiaan voinutkaan olla koulussa. Kuri oli kouluissa ankara. Penkkej? ei suvaittu, vaan koululaisten eli teinien oli lattialla istuttava, joka oli oljilla, "pahnoilla" peitetty. T?ten heid?n piti oppia k?ytt?ytym??n n?yr?sti ja kunnioittavasti opettajaa kohtaan. Vitsaa ahkerasti harjoitettiin, niinkuin moni niilt? ajoilta s?ilynyt kouluvirsi todistaa. Esim. seuraava:

Opin sauna, autuas aina, cosea vidzoill vihdoillan; ej saerasta sijt saunasta, enin kylm?ld kylvetell?n. Opin otta, carttain cohta tavoi taitamattomii; ett' on ly?ty, siijt' on hy?ty, seora taito ja toimi.

Vaikea olisikin kenties ollut pit?? sen ajan vallatonta, v?kivaltaisuuteen tottunutta nuorisoa muulla keinoin aisoissa.

Koulussa oli kolme tai nelj? luokkaa; alaluokilla opettivat yl?luokkien paremmat oppilaat, yl?luokilla opettaja itse. Opetus alkoi aivan ensim?isest? alusta, aapisesta. Vaan ?idinkielt? ei koulussa opetettukaan lukemaan; opetettiin ainoastaan latinaa. Latinankielell? siihen aikaan koko jumalanpalveluskin toimitettiin, latinankielisi? olivat kaikki kirjat, joista voi jotakin oppia saada, latinaksi olivat alussa kaikki yksityistenkin v?likirjat kirjoitetut, ja nytkin k?ytettiin sit? kielt? kansain ja kuningasten liittokirjoissa. ?idinkielt? melkein kaikissa maissa pidettiin halpana. T??ll? pohjoisessa kirjoitettiin kuitenkin jo yksityisten asioita koskevat tuomiot maan kielell?, Ruotsissa ruotsiksi, vaan suomenkielt? ei kirjallisissa toimissa k?ytetty ennenkuin katolisen uskon h?vitty?. T?m?n latinankielen tarpeellisuuden t?hden oli se p??aineena senaikaisessa opetuksessa; muuta kielt? ei ollut oppilasten lupa k?ytt?? kesken?ns? eik? opettajaa puhutellessa; jos ken vahingossa tuli sanoneeksi jonkun sanan ?idinkielell?, se siit? sai aika selk?saunan. Kun oppilaat olivat oppineet sis?lt? lukemaan sek? kirjoittamaan, ryhtyiv?t he latinan kielioppiin k?siksi, jonka s??nt?jen harjoitukseksi luettiin joitakuita muinaisajan tai uudempiakin latinankielisi? runoelmia. T?t? kaikkea sanottiin nimell? grammatica. Lis?ksi harjoitettiin rhetoricaa, s.o. niit? lausetapoja, joita k?ytettiin kirjeiss? suurille herroille, piispoille y.m. Viimeksi tuli logica, s.o. jonkunlainen ajatusoppi. Koko t?t? oppim??r?? nimitettiin nimelt? trivium . Sen j?lkeen alkoi toinen, quadrivium niminen oppim??r?, johon kuului luvunlasku , mittausoppi , t?htitiede ja veisuu . T?m? viimeksimainittu oli v?ltt?m?tt?m?n tarpeellinen papille, koska jumalanpalvelus enimm?kseen vain oli virsien veisaamista ja messuamista. My?skin piti oppia kristinuskon p??kappaleet: Is?meid?n, uskontunnustus, Ave Maria ja Davidin seitsem?n katumuspsalmia. Korkeammissa kouluissa sen lis?ksi viel? harjoitettiin hiukan jumaluusoppia ynn? kirkko-oikeuden ensim?isi? alkeita. Kreikankielt? ei luettu, sent?hden ett? se muka oli pakanallinen; hepreaa ei my?sk??n, koska se oli Vapahtajan surmaajien kielt?; historiasta ja maantieteest? ei tiedetty mit??n, viel? v?hemm?n luonnontieteist?. Ei edes raamattuakaan luettu, sill? sen lukeminen oli maallikoilta kovasti kielletty eik? pidetty sit? papeillekaan tarpeellisena.

Kes?isin joutoaikoina k?viv?t k?yh?t teinit maaseudulla apua kerj??m?ss? ja saivat mist? rahaa, mist? viljaa, mist? nahkoja. Mutta koska he n?ill? retkill?ns? tekiv?t talonpojille v?kivaltaa sek? harjoittivat kaikellaista muutakin koiruutta, niin kiellettiin, vaikka n?ht?v?sti ilman seurausta, v. 1489 koko kerjuullak?ynti.

Yliopistoa siihen aikaan ei viel? ollut Ruotsissa eik? Tanskassa, saatikka sitten Suomessa. Kun kotoinen koulu oli l?pik?yty, t?ytyi siis hakea syvemp?? ja laveampaa oppia kaukaisilla ulkomailla. Semmoisiin matkustamisiin eiv?t kaikkien varat riitt?neet; useimmat sent?hden meniv?t koulusta suoraan pappisvirkoihin; muutamat olivat jo ennenkin koulusta eronneet ja ruvenneet jonkun aatelisherran sihteeriksi. Mutta ne rikkaat, joiden varat vain suinkin kannattivat, ja joskus k?yhemm?tkin, joiden matkan kirkko otti kustantaaksensa, riensiv?t ulkomaille; sill? siell? saatavaa maisterinnime? pidettiin hyvin suuressa arvossa ja oli se ik??nkuin portaana korkeampiin kirkollisiin virkoihin.

Kolmessa yliopistossa varsinkin oli suomalaisten tapana k?yd? n?in? aikoina, nimitt?in Pragissa B??minmaalla, Leipzigiss? Saksassa ja Ranskan p??kaupungissa Parisissa. Niist? viimeksimainittu oli kaikkein vanhin, suurin ja kuuluisin. Sent?hden ker?ytyikin sinne kaikista Euroopan maista oppilaita, jotka kotiper?ns? mukaan olivat jaetut nelj??n kansakuntaan. Pienin niist?, jota aluksi nimitettiin englantilaiseksi, sittemmin saksalaiseksi, sis?lsi Saksan, Englannin ynn? kaikki Pohjoismaat. Siihen siis kuuluivat meid?nkin miehet.

Niist? monista suomalaisista, jotka t?m?n aikakauden kuluessa k?viv?t Parisin yliopistoa, saavutti siell? suurimman maineen Maunu Tavastin sukulainen, Olavi Maununpoika. H?n tuli Parisiin v. 1425 ja piti bakkalariov?it?ksens? v. 1427 yhdess? nelj?n muun suomalaisen nuorukaisen kanssa. Seuraavana vuonna h?n suoritti my?skin lisensiatitutkinnon ja p??si maisteriksi eli yliopiston opettajaksi. Sen j?lkeen h?n viel? oleskeli yhdeks?n vuotta Parisissa, jatkaen opintojansa, kunnes h?n p??si jumaluusopin bakkalarioksi. T?ll? pitk?ll? ajalla saavutti h?n tiedoillaan ja taidoillansa niin suuren arvon ja suosion kansakunnassaan, ett? h?net monta monituista kertaa valittiin prokuratoriksi ja rahanvartijaksi. Eik? h?n ollut saavuttanut mainetta ainoastaan oman kansakuntansa parissa; muutkin kansakunnat n?kyv?t tunteneen h?net ja pit?neen h?nt? kunniassa; sill? kahdesti h?net valittiin koko yliopiston rehtoriksi, jolla juhlatiloissa oli sijansa kardinalien rinnalla ja parlamentinneuvoston edell?. My?skin oli h?n niiden l?hettil?sten joukossa, jotka v. 1436 yliopiston puolesta k?viv?t Ranskan kuninkaan luona anteeksi pyyt?m?ss?, ett? yliopistokin silloisessa keskin?isess? sodassa oli ollut kuninkaan vihollisten puolella. Parisissa kaksitoista vuotta oppia harjoitettuansa palasi Olavi Maununpoika viimeinkin kotimaahan. T??ll? h?n nousi arvosta toiseen, kunnes h?net viimein Maunu Tavastin j?lkeen, joka oli kustantanut h?nen olonsa Parisissa, valittiin h?nen sijaansa piispaksi. H?n kuoli v. 1460.

KAARLE KNUUTINPOIKA BONDE.

Kaarle Knuutinpojasta on jo edellisiss? kertomuksissa ollut puhetta. Me olemme n?hneet, kuinka h?n v. 1435 pantiin valtamarskiksi, kuinka h?net sitten seuraavana vuonna valittiin valtionhoitajaksi ja vihdoin v. 1448 Ruotsin kuninkaaksi. Mutta h?nest? on meill? nyt viel? enemm?nkin puhuttavaa, sill? h?nt? on puoleksi pidett?v? Suomen miehen?. H?n n?et oli tiedonannon mukaan syntynyt Turussa , miss? h?nen is?ns?, valtioneuvos Knuutti Bonde, oli linnanis?nt?n?, ja asui my?s monet vuodet Suomessa, joka yhteen aikaan oli kokonaan annettu h?nelle l??nitysmaaksi.

Niin kauan kuin Kristoffer Baijerilainen pyrki Ruotsin kuninkaaksi, h?n kaikin tavoin koki taivuttaa mahtavaa Kaarle Knuutinpoikaa puoleensa. H?n lupasi, ettei h?nen koskaan tarvitsisi joutua vastuuseen siit?, mit? h?n valtionhoitajana oli tehnyt, ja antoi h?nelle l??nitysmaaksi koko Suomenmaan ynn? viel? ?lannin saaren sen lis?ksi. Mutta tuskin oli kuningas 1441 saanut kruunun p??h?ns?, h?n rupesi jo keinoja miettim??n, joilla voisi v?hent?? Kaarle Knuutinpojan valtaa; sill? se peloitti h?nt? kovasti, varsinkin kun kruunausjuhlassa, miss? pitk? ja kaunis marski astui pienen, paksun kuninkaan rinnalla, ??ni? oli kuulunut kansan joukosta, ett? marski oli kuningasta jalompi ja paremmin kruunun arvoinen kuin h?n. Hyvin oli siis kuningas iloissaan, kun Kaarle Knuutinpojan vanha vihollinen, Krister Niilonpoika Vase, tuli h?nen luokseen valittamaan, ett? h?nelle tapahtuisi v??ryytt?, jos Viipurin linna, joka siihen asti oli ollut h?nen hallussansa, nyt annettaisiin Kaarle Knuutinpojalle. T?m?n valituksen tunnusti Kristoffer heti oikeaksi ja m??r?si, ett? Krister Niilonpoika saisi pit?? Viipurin Vapunp?iv??n saakka, sitten saisi h?n sen sijaan Raseporin linnan nelj?ksi vuodeksi ja sittemmin Korsholman linnan ynn? Pohjanmaan useammaksi vuodeksi. Vasta sen j?lkeen saattoi siis Kaarle Knuutinpoika p??st? koko Suomen l??niherraksi. Mutta t?m? kuninkaan sanansasy?minen olikin vain alkua. Kaarle Knuutinpoika l?ksi nyt l??nitysmaahansa ja tuli Martinp?iv?n? Turun kaupunkiin. Vaan ei aikaakaan, niin l?hetti kuningas k?skyn h?nelle, vaatien h?nt? niinpian kuin meri olisi sulana saapumaan Tukholmaan ja vastaamaan muutamista kanteista, joita oli nostettu h?nen valtionhoitajana muka tekemiens? v??ryyksien johdosta. Kaarle totteli t?t? k?sky?, mutta toi mukanaan 500 ritaria ja huovia, sill? h?n pelk?si jotain kavaluutta kuninkaan puolelta. Kuningas, n?hdess??n Kaarlen niin hyvin varustettuna, ei uskaltanut h?nelle tehd? v?kivaltaa, mutta vaati kumminkin Turun ja H?meen linnat pois h?nelt?. Kaarle antoikin viimein Turun linnan k?sist??n, kuitenkin sill? ehdolla, ett? h?n paikalla saisi Viipurin Vaselta. Siin? syrj?isess? rajalinnassa h?n toivoi toki saavansa viett?? rauhallista el?m??. Kuninkaan suostuttua t?h?n h?n purjehti Tukholmasta Viipuriin, jonka h?n saikin kohta riidatta haltuunsa, sill? vanha Krister Niilonpoika oli juuri t?h?n aikaan kuollut.

Viipurin linnassa asui Kaarle Knuutinpoika seitsem?tt? vuotta edelleen, viett?en siell? riemuista ja komeaa el?m??. H?n koristi linnan huoneita, jotta sen komeampaa linnaa ei siihen aikaan kuulu olleen koko Ruotsin valtakunnassa. My?skin on mainittu, ett? h?n kaivatti sinne lammikoita, joissa h?n kasvatti hyv?nmakuisia ja kalliita kourukaloja. Kuinka h?n muuten aikaansa vietti ja mill? tavalla Viipurin linna h?nen aikanaan oli koristettu, siit? ei ole sen enemp?? tietoa. Mutta kuitenkin voimme saada siit? k?sityst?, jos otamme huomioon, mit? historioitsijat tiet?v?t sen ajan aatelisten el?m?st? yleens? ja etenkin mit? Olaus Magnus kertoo Pohjoismaiden herroista erikseen.

Suurien herrojen asunnot eiv?t siihen aikaan olleet yht??n niin tilavat ja mukavat kuin nykyaikoina. Varsinkin olivat ikkunat hyvin pienet ja kapeat, jotta vihollisen olisi vaikeampi ampua sis??n. Sis??np?in ne kuitenkin leveniv?t, ja koska sein?t olivat hyvin paksut, syntyi sill? tavoin joka ikkunan eteen suuri komero, jossa saattoi istua ja katsella ulos maailmaan. Tapeteista ei viel? mit??n tiedetty; mutta ripustettiinpa kuitenkin seiniin rouvien ja aatelisneitojen ompelemia verhoja, jopa v?list? suurina juhlina silkkikankaitakin. Miesten huoneitten seinille ripustettiin my?skin rautapaitoja, kyp?rej?, rautakintaita, keih?it?, kilpi?, rautajousia ynn? is?nn?n vaakunoita.

Leikit ja huvituksetkin, joita sotaharjoitusten loma-aikoina pidettiin ritarien linnoissa, olivat sit? laatua, ett? ne voimistivat ruumista ja rohkaisivat mielt?. Hovipoikaset juoksivat kilpaa tai nakkelivat kivi?. Knaapeilla ja huoveilla, s.o. ritarien palkatulla sotav?ell?, oli toisellaiset leikit. Kes?ll? esim. heit? k?vi aina kaksi miest? yhteen veneeseen, toinen soutajaksi, toinen seisomaan etukokkaan, pitk?, sommalla varustettu seiv?s k?dess?. N?in soudettiin kaksi venett? t?ytt? vauhtia vastakkain ja etukokassa seisojat koettivat seip?ill??n sys?t? toisiansa veteen. Vy?h?n oli heill? sidottu nuora, josta heid?t veteen loiskahdettuansa j?lleen hinattiin veneeseen. -- Toista leikki? pidettiin talvella suuren nuotiotulen ??ress?, joka linnan pihassa paloi kaiken y?t? vartiav?ke? varten. T?m?n valkean ymp?rill? tanssivat miehet piiriss?, toisiansa k?dest? kiinni pidellen. Kesken vauhtia heittiv?t he sitten irti, jolloin tavallisesti joku kaatui r?ykki?lle. H?nen t?ytyi sitten rangaistukseksi, kun muka oli tulen saastuttanut, tyhjent?? pohjaa my?ten suuri oluthaarikka. T?m? rangaistus ei kuitenkaan kuulu juuri peloittaneen miehi?, vaan p?invastoin heid?n sanotaan tahallaan heitt?ytyneen r?ykki?lle. V?liin my?skin heitettiin arpaa, kenen piti valkean yli hyp?t?.

Ritarit puolestansa harjoittivat mets?styst? huvituksenaan. Lintuja ja j?niksi? pyydett?ess? usein k?ytettiin kesytettyj? ja siihen opetettuja haukkoja. Mets??n l?htiess? pidettiin k?dess? kaikella tavoin koristettua haukkaa, jonka p?? oli pienell? myssyll? peitetty, mutta heti kun saalis ilmautui, p??stettiin haukka irti ja se kiiti nuolen nopeudella j?lest?; eik? aikaakaan niin se tarttui saaliiseen kiinni ja toi sen herrallensa, josta se sai sisukset palkakseen. T?mm?isill? retkill? naisetkin olivat mukana, istuen tasaiseen juoksuun opetettujen ratsujen sel?ss?. -- Hauskempi oli kuitenkin miesten l?hte? hirvi? ampumaan, jota jaloa el?int? silloin viel? oli runsaasti Suomen metsiss?. Mutta kaikkein paras oli kontioiden kimppuun k?yd?, joita t?t? nyky?kin viel? joskus kaadetaan Pohjois- ja It?-Suomessa. Karhunpyynti ei nyky??nk??n ole aivan vaaraton, mutta siihen aikaan, jolloin pyssyill? ampuminen vasta oli alullaan ja mesik?mmenen rinta oli keih??ll? l?vistett?v?, se viel? v?hemm?n oli lapsenleikki?. Sit? suurempi oli ilo ja kunnia voittajalle.

Mutta komein ja loistavin kaikista ritarien huvituksista oli turnaus. Sit? varten ymp?r?itiin kentt? matalalla aidalla, jonka takana katselijat istuivat ja seisoivat. Aitauksen sis??n kokoontuivat taisteluun halukkaat ritarit, sek? he itse ett? heid?n ratsunsa t?ydess? rautapuvussa. Merkin annettua ajaa karahutti aina kaksi kerrassaan vastakkain, yritt?en pitkill?, k?rjett?mill? peitsill??n ty?nt?? toisensa hevosen sel?st?. Tavallisesti lensikin toinen taistelijoista maahan, mutta v?list?, kun molemmat olivat taitavia, peitset vain taittuivat pirstaleiksi, ratsumiesten horjahtamatta satulasta. Ken useimmat muut oli voittanut, sai palkinnokseen kalliit aseet, seppeleen tai muuta sellaista. Ja viel? suuremmaksi kunniaksensa sai h?n n?m?t lahjat kauneimman rouvan tai neidon k?dest?. Lopuksi aina pidettiin suuret tanssit.

Naiset muuten, korkeasukuisetkin, toimittivat em?nn?n virkaa, kehr?iliv?t ja ompelivat, leipoivat ja panivat olutta palvelijoittensa kanssa. Mutta paitsi sit? osasivat he hienompaakin ty?t? tehd?; heid?n ompelemansa olivat kalliit verhot, joita seinille ripustettiin, ja monasti tuli heid?n hyppystens? ty? kirkkojen alttareiden koristeeksi. My?skin harjoittelivat he harpun soittoa, ja jos paitsi pappia talossa oli joku lukutaitoinen, niin se tavallisesti oli rouva ja h?nen tytt?rens?.

Lopuksi t?m?naikuisten aatelisten puvusta pari sanaa. Aatelisnaiset k?yttiv?t ruumiinmukaisia liivej?, joissa oli kapeat hiat; vy?ll? kultas?ikeist? kudottu leve? vy? taikka kahden sormen levyinen hopea- tai kultakisko; hameet olivat niin pitk?liepeiset, ett? rouvan astuessa palvelustytt? tai hovipoika tuskin jaksoi kantaa sit? j?ljess?. Vaatteet usein olivat silkist?, sametista ja kultakankaasta, k?rp?n- tai sopulin nahkoilla reunustetut. P??ss? oli kultainen, kalleilla kivill? koristettu seppele ja sen p??ll? hieno, ulkomaalta tuotu liinanen. Miehet, niinkuin jo mainittiin, olivat sodassa kokonaan raudalla peitetyt. Mutta kotona oli heill? kalleista kankaista tehdyt lyhyet nutut ja ahtaat housut, p??ss? pikkuinen lakki, tavallisesti sulkasella koristettu. Kumpaisillakin, sek? miehill? ett? naisilla, oli kummalliset, pitk??n suippuun p??ttyv?t keng?t.

T?llaista el?m?? lienee Kaarle Knuutinpoikakin viett?nyt kaukaisessa linnassaan. Mutta tulipa h?nelle v. 1448 sanoma Kristoffer kuninkaan kuolemasta, ja silloin h?n paikalla 800 ritarin ja huovin kera purjehti Tukholmaan. Entisest? jo tied?mme, ett? h?nen puolueensa siell? p??si voitolle ja h?n valittiin kuninkaaksi.

Mutta sittenk??n ei Kaarle saanut rauhassa kantaa kruunua el?m?ns? loppuun asti. Siihen oli kaksi syyt?, toinen johtui olosuhteista, toinen h?nest? itsest??n. Muut aatelisherrat n?et kadehtivat entist? vertaistansa, joka nyt oli heid?n hallitsijaksensa kohonnut. Kertomuksessa piispa Maunu Tavastista olemme jo n?hneet, kuinka he heti alussa virittiv?t kuninkaalle ansoja ja pitiv?t yht? maan vihollisten, tanskalaisten kanssa. Ja pahaksi onneksi oli Kaarlessa se vika, ett? h?n ei uskaltanut julkisesti ja miehuullisesti vastustaa vihamiehi?ns?, vaan mielistellen odotti tilaisuutta, jolloin h?nen onnistuisi salajuonilla heid?t kietoa. Ilmipett?j?t saivat edelleenkin virkansa pit??; siit? syyst? k?vi sota tanskalaisia vastaan nurinp?in ja Ruotsin maakunnat ry?stettiin, h?vitettiin. T?st? vihdoin suuttuivat talonpojat, joissa oli Kaarlen paras tuki ollut; he kyll?styiv?t kuninkaaseen, joka ei voinut heit? turvata. Sen lis?ksi Kaarle nyt suututti papistoakin sill?, ett? h?n tahtoi ottaa takaisin kaikki ne lukemattomat maatilat, jotka vastoin Ruotsin lakia oli lahjoitettu kirkkojen ja luostarien omaksi, ja joista kruunu ei sitten en?? saanut veroa. N?in yhtyiv?t kaikki s??dyt kapinaan, jonka arkkipiispa J?ns Pentinpoika nosti v. 1457; Kaarle suljettiin Tukholman kaupunkiin ja, kun ei siell?k??n ollut porvareihin luottamista, h?n pakeni laivalla Danzigiin Preussinmaalle.

Arkkipiispa pyysi nyt Tanskan kuningasta, Kristiernia, saapumaan maahan ja kutsui herrainp?iv?t Tukholmaan kokoon. Mutta Suomenmaan kaikki linnat olivat Kaarlen miesten hallussa, ja piispa Olavi Maununpoikakin piti h?nen puoltaan. Sent?hden l?hetettiin sinne ritari Eerikki Akselinpoika Tott, joka sai sek? piispan ett? monta muuta herraa suostumaan uuteen kuninkaanvaaliin. Samana p?iv?n? kuin Kristiern valittiin Tukholmassa, kokoontui siis Varsinais-Suomen aatelismiehi?, pappeja ja talonpoikia ynn? Turun kaupungin pormestari, raati ja porvaristo pyh?n Gertrudin veljist?n tupaan Turkuun. Siell? Ruotsin l?hettil??t esittiv?t asiansa, ja piispa Olavi Maununpoika, laamannit Henrikki Bitz ja Henrikki Djekn ynn? 12 miest? kummastakin Suomen laamannikunnasta valitsivat kuninkaaksi Tanskan Kristiernin. T?m? valitsijain p??t?s julistettiin sitten muille kokoontuneille, jotka kaikki antoivat siihen suostumuksensa. Sen j?lkeen l?ksi herra Eerikki Akselinpoika Tott valloittamaan Suomen linnoja, jotka jonkun ajan per?st? antautuivat h?nelle kaikki tyyni. Kaikkein lujinta vastarintaa tehtiin h?nelle Viipurissa, joka oli Kaarle Knuutinpojan vanha pes?paikka ja jota h?n kuninkaanakin aina oli suosiolla muistanut. Niinp? h?n oli esim. omalla kustannuksellansa laitattanut Viipurin kirkkoon kolme uutta alttaria. Viipurilaiset pysyiv?t sent?hden h?nelle uskollisina ja uhkasivat ennemmin antautuvansa Ven?j?n vallan alle kuin uuden kuninkaan alamaisiksi. Vasta silloin heid?n miehuutensa kukistui, kun vihollinen sai kaupungin sytyksiin ammutuksi, jotta suurin osa paloi tuhaksi.

Vaan ei Kristiern kuningaskaan kauan pysynyt sovinnossa Ruotsin herrojen kanssa. H?n oli hirmuisen rahanahnas; h?n kiskoi talonpojilta ??rett?mi? veroja ja lainasi herroilta suuria rahasummia, joita h?n ei maksanut koskaan takaisin. Viimein puhkesi viha kapinaksi, kun Kristiern panetti vankeuteen entisen yst?v?ns?, arkkipiispan. Kaarle Knuutinpoika kutsuttiin maahan takaisin v. 1464 ja tuli j?lleen kuninkaaksi. Mutta viel? samana vuonna sopivat herrat uudestaan Kristiernin kanssa sill? ehdolla, ett? h?n p??st?isi arkkipiispan vapaaksi, ja luopuivat Kaarlesta. T?m? tuli pian niin ahtaalle, ett? h?nen t?ytyi v. 1465 luopua kruunusta ja menn? Suomeen, jossa h?nelle oli Raaseporin linna luvattu. Mutta se oli Turun piispan, Konrad Bitzin hallussa, ja t?m?, joka alusta alkaen oli ollut Kaarlen vihamies ja v. 1463 auttanut arkkipiispan kapinaa rahalla ja sotav?ell?, ei ruvennutkaan luovuttamaan linnaa h?nelle. Kauan aikaa sai Kaarle parka pysytell? Turussa Mustainveljesten luostarissa, ennenkuin luvatun linnan portit viimeinkin aukesivat h?nelle Ruotsin mahtavain k?skyst?. Ruotsissa oli nyt Kristiern nimeksi kuninkaana, vaan todellinen valta oli muutamien herrojen k?siss?, jotka lopulta riitautuivat kesken??n ja rupesivat sotaan toisiansa vastaan. T?st? tuskastuneena alkoi kansa j?lleen ik?v?id? Kaarlea takaisin, ja saatuansa mahtavan Iivari Akselinpojan v?vyksens? sek? puolenpit?j?ksens?, p??sikin t?m? v. 1467 kolmannen kerran kuninkaaksi. Suomen, joka piispa Konradin v?lityksell? pysyi Kristiernille uskollisena, valloitti h?n seuraavana vuonna. Nyt pysyi h?n kuninkaana kuolemaansa asti, joka v. 1470 teki lopun h?nen monivaiheisesta el?m?st?ns?.

STEN STURE VANHEMPI JA PITK? VIHA.

Kaarle kuninkaan uskollisimpia yst?vi? ja paraita sotap??llik?it? oli ollut ritari Sten Sture. Sent?hden m??r?sikin Kaarle kuollessansa h?net valtionhoitajaksi ja uskoi h?nen haltuunsa Tukholman linnan avaimet. Mutta tehdess??n sen h?n samalla kovin varoitti Sturea tavoittamasta kuninkaan nime? ja arvoa. "Tavoittaessani sit?", vakuutti kuoleva kuningas, "on minun onneni sortunut ja olen joutunut ennen aikojani hautaan".

T?m?n viisaan neuvon Sture hyvin k?tki mieleens?; h?n tyytyi aina valtionhoitajan nimeen, mutta piti kuitenkin t?yden kuninkaallisen vallan k?siss??n. Valtionhoitajan virkaan, jonka kuningasvainaja oli uskonut h?nelle, sai h?n my?s s??dyilt? vahvistuksen Arbogan valtiop?ivill?. Varsinkin puolustivat h?nt? kiihke?sti porvarit ja talonpojat, jotka aina kipe?mmin kuin aatelisherrat ja papit, olivat saaneet k?rsi? vieraasta vallasta. N?m?t alhaisemmat s??dyt olivat vastakin aina Sturen turvana ja tukena, jonka vuoksi h?n puolestansa heit? suosi ja auttoi. Viime kuluneina vuosisatoina olivat muinaiset kansank?r?j?t kokonaan muuttaneet luonnettansa ja tulleet herrainp?iviksi, miss? vain aatelisilla ja papeilla oli sananvaltaa. Mutta Sture alkoi niihin j?lleen kutsua porvareita ja talonpoikia, joka tapa sitten on kest?nyt meid?n aikoihimme asti. Paitsi sit? teki h?n toisenkin mainittavan hyv?n Ruotsin porvareille. Kaikissa Ruotsin ja Suomen kaupungeissa asui n?et paljon saksalaisia porvareina ja kauppamiehin?. N?m?t saksalaiset olivat entisin? aikoina hankkineet itsellens? kaikellaisia etuja, joiden nojalla polkivat ja sortivat maan omia kansalaisia. Olipa Tukholmassa ollut aikoja, jolloin saksalaiset porvarit oikein tappamalla ja teloittamalla koettivat h?vitt?? ruotsalaisia ammattivelji?ns?. Suurin ja haitallisin etu, mik? n?ille saksalaisille oli suotu, oli se, ett? puolet kaupungin raatimiehist? oli valittava heid?n joukostansa. Sen nyt Sture h?vitti s??t?en, ettei vast'edes kaupungin hallituksessa saisi olla muita kuin maan omia miehi?. -- Ett? t?m? uusi s??nt? Suomessakin teki teht?v?ns?, n?emme selv??n siit?, ett? sen j?lkeen raatimiesten ja pormestarien luetteloihin v?h? v?li? ilmaantuu puhtaita suomalaisia nimi?.

Kaarlen kuoltua oli Tanskan kuningas Kristiern uudestaan pyyt?nyt saada Ruotsin kruunun p??h?ns?, ja kun ruotsalaiset eiv?t siihen hyv?ll? taipuneet, tuli h?n suuren ja hyvin varustetun sotajoukon kanssa Tukholmaan. Kaupungin pohjoispuolella oli silloin m?ki, nimelt? Brunkeberg, joka nyt on tasoitettuna tantereena ja torina keskell? kaupunkia. T?ll? m?ell? olivat ruotsalaiset Kristiernia vastassa ja saivat t?ydellisen voiton. Se oli vuonna 1471. Kristiernin t?ytyi kiireimmiten p?tki? pakoon, ja toista kertaa h?n ei yritt?nytk??n tulla onneansa koittelemaan. H?n kuoli v. 1481.

Suurempaa sotaa Ruotsin ja Ven?j?n v?lill? ei ollutkaan sen per?st? ollut, kun Maunu Eerikinpoika k?vi Inkerinmaata k??nnytt?m?ss?. Siit? oli nyt jo kulunut toista sataa vuotta. T?ll? rauhan ajallakin k?viv?t kyll? kummanpuoliset raja-asukkaat v?h? v?li? naapuriensa luona ry?st?m?ss? sek? tappamassa, ja rikkoivatpa my?s rajalinnain is?nn?t toisinaan rauhaa, k?yden pienill? sotaretkill? toisen valtakunnan alueella. Mutta n?ist? tapauksista ei ollut kuitenkaan syttynyt varsinaista sotaa, ja tuon tuostakin koeteltiin sammuttaa vainon kytevi? kipin?it?, rakentamalla taas v?lirauhaa muutamiksi vuosiksi. Vaan n?iden sotaleikkien sijaan piti nyt tulla t?ysi tosi. Viimeisen? parina vuosikymmenen? oli yh? paksumpia pilvi? alkanut nousta Suomen it?isille rajoille, ja rajalaisten v?linen kiihke? viha sek? yh? tihenev?t h?vitysretket olivat jo kauan ennustelleet ankarampaa ottelua.

Add to tbrJar First Page Next Page

 

Back to top