Read Ebook: Kertomuksia Suomen historiasta VI Kaarle X Kustaa by Krohn Julius

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 130 lines and 21994 words, and 3 pages

KERTOMUKSIA SUOMEN HISTORIASTA VI

Kaarle X Kustaa

Kirj.

JULIUS KROHN

Kansanvalistusseura, Helsinki, 1915.

SIS?LLYS:

Kaarle X Kustaa

Silloinen hetki olikin eritt?in sovelias hy?kk?ykseen Puolan kimppuun. T?m? onneton valtakunta oli jo useampia vuosia kuluttanut voimiansa Ukrainan kasakoita vastaan, jotka olivat nousseet kapinaan, ja nyt oli viel? mahtava Ven?j?kin rikkonut rauhan, ottaen kasakat suojaansa. Kesken??n eripuraiset, kuninkaaseensa tyytym?tt?m?t puolalaiset eiv?t kyenneet est?m??n tsaarin sotajoukkoja. Ven?l?iset parvet tulvivat kaikkien it?isten maakuntien yli. N?ytti aivan silt?, kuin olisi Puolaa jo silloin kohtaava sen lopullinen surkea kohtalo.

Tieto n?ist? seikoista oli tietysti suuresti kiihoittanut ruotsalaisten sotaintoa. Olihan muka toivoa varsin helpolla vaivalla saada joku osa noissa suurissa jakajaisissa. Paitsi sit? vaikutti my?s pelko ven?l?isten liiasta menestyksest?. Piti est??, etteiv?t he saisi jotain Puolan rantamaakunnista omaksensa, joten he olisivat tulleet Ruotsin kilpaveljiksi It?merell?. Asiain n?in ollen, olivat kaikki puolalaisten yritykset saada kuninkaansa tyhmyys sovitetuksi aivan turhat. Ne onnistuivat sit? v?hemm?n, kun Juhana Kasimir yh? edelleenkin viel? lapsimaisella itsepintaisuudella piti kiinni turhista muodonasioista; esim. sinetiss??n k?ytti Ruotsin vaakunaa y.m.s.

Kuukautta my?hemmin saapui itse Kaarle X Puolaan, tuoden muassansa Ruotsista viel? 15,000 soturia. H?nell? oli siis nyt nuo "30,000 vierastamiest?" koolla, joilla Kristiina oli uhannut h?nen tulevan oikeuttansa todistamaan. Mutta n?yttip? silt?, kuin ei olisikaan niit? tarvittu. Joka paikassa otettiin h?nt? vastaan kuin vapauttajaa, ei kuin vihollista. Aateli, sotav?ki, kansa, kaikki kilpaa riensiv?t h?nelle alamaisuuttansa tarjoamaan. Niin suuri oli puolalaisten tyytym?tt?myys, niin suuri pelko yh? edemm?ksi tunkeutuvista ven?l?isist?. Mill? sit? paitsi olisi tehty vastarintaa, kun maan vakinainen sotav?ki, qvartianit, melkein kaikki olivat kaukana id?ss? sotimassa ven?l?isi? ja kasakoita vastaan.

H?diss??n n?yrtyi nyt viimeinkin Juhana Kasimir. H?n l?hetti yhden kamariherransa l?henev?? vihollista vastaan ja ilmoitti tahtovansa tulla ruotsalaisten leiriin rauhasta keskustelemaan. Mutta Kaarle X vastasi hymyillen: "Ei ole tarvis; kyll? min? sen vaivan aion itse s??st?? orpanaltani!" H?n riensikin nyt viel? kiireemmin edelleen, ja niin suuri oli h?nen luottamuksensa puolalaisten eripuraisuuteen ja kykenem?tt?myyteen, ett? h?n t?ll? pikamarssillansa vei mukanansa ainoastaan 3,000 ratsumiest? ja hiukan toistatuhatta jalkasoturia. Niin perin v?h?isen voiman kanssa saapui h?n yht?kki? Varsovan edustalle. T?h?n kaupunkiin oli runsaasti varustettu kaikkia sotatarpeita; mutta paetessaan ei ollut Juhana Kasimir muistanut j?tt?? sinne enemp?? kuin 200 miest?. N?m?t eiv?t yritt?neetk??n vastarintaa, ja niin muodoin ratsasti Kaarle X elok. 30 p. 1655 kenenk??n est?m?tt? juhlallisesti Puolan p??kaupungin portista sis??n.

Viel? toisen samanlaisen kahakan per?st? pakeni Juhana Kasimir pois valtakunnastaan. Nyt tuli sekasorto aivan yleiseksi. Lokak. 8 p., kaksi kuukautta sen j?lkeen kuin Kaarle X oli astunut rajan yli, tuotiin h?nelle Krakovan avaimet. N?in sai Puolan muinainen p??kaupunki ensi kerran 365:en vuoden j?lkeen n?hd? vihollisia muuriensa sis?puolella. Nyt antautuivat my?s viel? jalkeella olevat puolalaiset armeijat yksi toisensa j?lkeen. Lokak. 28 p. toi Potocki viimeisen sotavoiman, 11,000 qvartiania. P??llik?t l?heniv?t Kaarle X:tt? syvill? kumarruksilla ilmoittaen, ett? he tahtoivat antautua h?nen suojansa alle, koska heid?n oma kuninkaansa, maasta pakenemalla, oli heid?t hylj?nnyt. Kummallisen vastakohdan muodosti t?m? heid?n n?yr?, alamainen k?yt?ksens? heid?n komeitten pukujensa rinnalla, jotka olivat kalliista turkiksista tehdyt ja kiilsiv?t, kimaltelivat hopeaa, kultaa sek? timantteja. Oudolta oli my?s alussa Ruotsin sotureista n?ytt?nyt puolalaisten paljaaksi ajettu p??, johon maan tavan mukaan vaan oli keskelle j?tetty kaitainen tukkaviilake, joka ulottui kiirett? my?ten hamaan niskaan asti.

N?iden t?ss? kerrottujen seikkojen tapahtuessa piti kuninkaan k?skyst? viel? Liivinmaalta k?sin kolmannen armeijan valloittaa Liettua sek? sitten Preussi, joka silloin oli osaksi Puolan vallan, osaksi l??niherruuden alla. T?m? Kaarle X:nnen tuuma ei kuitenkaan menestynyt niin hyvin kuin muut. Liivin armeija, enimm?ksi osaksi suomalaisia, ei karttunut 7,000 miest? suuremmaksi, nekin huonosti varustettuja. Paitsi sit? vanha sotamarski Kustaa Horn, jolle Liettuan valloitus oli uskottu, nahjusteli, niin ett? ven?l?iset kerkesiv?t ottaa enimm?n osan sit? suuriruhtinaskuntaa valtaansa. Eiv?tp? toimet sittenk??n k?yneet paljoa paremmin, kun kuninkaan lanko Maunu Gabriel De la Gardie sai p??llikkyyden. Vasta syksyll? my?h??n saatiin pohjoisin osa Liettuan maata Ruotsin suojaan taipumaan, jonka j?lkeen De la Gardie vei v?kens? Preussinmaalle. Sinne oli sill? v?lin kuninkaan itsens? t?ytynyt menn? p??armeijoinensa. Puolaan kuuluva osa Preussi? nyt valloitettiin, ja jouluk. 31 p. pakoitettiin my?s Brandenburgin vaaliruhtinas Fredrik Wilhelm rupeamaan Ruotsin kruunun l??nil?iseksi It?-Preussin suhteen.

Niinkuin valtava myrsky oli Ruotsin sota kiit?nyt onnettoman Puolan yli, vastustamattomasti kaataen kaikki edess??n. Menestyksest? paisuneena mietti vain Kaarle Kustaa, mit? h?n tuolla kukistuneella maalla nyt tekisi. Rantamaakunnat, Preussin ja Kuurinmaan, h?n tahtoi yhdist?? Ruotsin valtakuntaan. Toisia l??nej? h?n aikoi jakaa palkinnoksi tai antaa vaihtokaupalla liittolaisilleen. Itse Puolan p??osiakin h?n n?kyi haluavan sukunsa erityiseksi alusmaaksi; sill? h?n vaati joka paikassa puolalaisilta uskollisuusvalaa sek? itselleen ett? my?s perillisilleen. T?t? kaikkea tietysti eiv?t puolalaiset aatelisherrat voineet k?rsi?. Heid?n mielest??n oli jo heikko Juhana Kasimirkin liian itsevaltainen; kuinka he nyt olisivat suostuneet todella itsevaltaiseen Kaarle Kustaasen, joka tahtoi h?vitt?? heilt? heid?n vapaan vaalioikeutensa, jopa paloittaa heid?n maansakin! Viel? suurempi oli papiston ja ylimalkaan katolisen kansan viha maahan tulleita "v??r?uskolaisia" vastaan, sill? Ruotsin kuninkaan v?ki teki usein pilkkaa puolalaisten kirkonmenoista ja ry?sti heid?n pyhi? paikkojansa. Kauhistuksella ja vimmalla olivat maan asukkaat n?hneet vierasten sotamiesten sek? leiriss? oleskelevien naisten kaduilla komeilevan kalleissa messupaidoissa tai pidoissaan juovan alttarikalkeista. T?h?n tuli viel? lis?ksi sotav?en, varsinkin saksalaisten palkkasoturien, ahneus ja irstaisuus, joita kuningas turhaan koetti hillit?. H?n ei voinut antaa heille s??nn?llisesti palkkaa, jonka t?hden t?ytyi m??r?t? kullekin rykmentille joku maakunta, mist? se saisi itse ottaa elatuksensa. Arvattavasti he ottivat monta vertaa enemm?n ja sortivat kansaa kauhealla tavalla. Eiv?tp? olleet p??llik?tk??n parempia kuin rivisoturit; ainoa eroitus oli vain siin?, ett? edelliset riistiv?t suurempia summia.

Viimein leimahti t?m? kauan kytenyt vimma ilmituleen. Katolinen papisto viel? kiihoitti sit? sill?, ett? kielsi Herran ehtoollisen niilt?, jotka eiv?t luopuisi Ruotsin kuninkaasta. Joka paikassa ymp?ri maata nousi kansa aseihin, tappaen yksityisi? Ruotsin sotamiehi? tai erin?isi? pienempi? joukkoja, jotka sattuivat heid?n k?siins?. Vihan tulisuutta n?ytti tuo kuuluisaksi tullut Vielunin verisauna, jossa ei murhattu ainoastaan Ruotsin sotureita, vaan my?s kaikki muut kaupungissa olevat muukalaiset, miehet, naiset ja lapset, jotka eiv?t puhuneet puolankielt?. Ruumiit viskattiin kaduille sikojen sy?d?, jotka sitten useampia p?ivi? herkuttelivat kauhealla tavalla. Kaarle X:nnen v?ki puolestaan kosti n?it? t?it? yht? armottomasti, polttaen kaupungeita, kyli? sek? aatelishoveja, ja hakaten maahan asukkaita, huolimatta i?st? tai sukupuolesta. Mahdoton olisi kertoa kaikkia t?m?n hirmuisen ajan erin?isi? veril?ylyj?; ottakaamme vain joukosta viel? yksi, joka my?s tiett?v?sti kohtasi suomalaisia. Liettuanmaahan j??nyt sotav?ki oli menetellyt yht? suurella varomattomuudella kuin kovuudella. Sotamiehet olivat mukavamman elannon t?hden levinneet hajalleen ymp?ri koko maakuntaa. Suurissa kyliss?, joissa oli 40-50 taloa, majaili aina vain 5-6 huovia, ja n?m?t, vaikka he olivatkin n?in v?h?lukuisia, harjoittivat kaikellaista v?kivaltaa. Upseerit, joiden olisi pit?nyt valvoa j?rjestyst?, huvittelivat kaukana suuremmissa kaupungeissa. T?t? seikkaa k?yttiv?t vimmastuneet liettualaiset hyv?ksens?. Yhten? ja samana p?iv?n? toukokuussa 1656 nousi koko maakunta, ja hajalliset soturit murhattiin hyvin monessa paikassa. Ruotsin armeija menetti t?ten 24 lippukuntaa, niiden joukossa my?s kaksi suomalaista Karjalan ratsurykmentist?. Mutta pian kokosi De la Gardie t?st? verisaunasta pelastuneet, sai viel? muualta apuv?ke? ja marssi kapinoitsijoita vastaan. Szawlen kyl?n luona tapahtui suurin kahakka. Liettualaisten ratsuv?ki, aatelisherrat palvelijoineen, pakenivat v?h?isen vastarinnan j?lkeen, ja n?in j?iv?t nyt talonpoikaraukat, jotka olivat jalkav?ken?, kokonaan voittajien armoille tai, pikemmin sanoen, armottomuudelle alttiiksi. Peloissaan viskasivat onnettomat pois viikatteensa ja nuijansa, jotka heill? olivat aseina; mutta ei sek??n auttanut. Ruotsin soturit hakkasivat kuitenkin siit? huolimatta p??lle, ja tappoivat viimeiseen mieheen useampia tuhansia, aivan kuin susi turvattomia lampaita.

Tieto puolalaisten yleisest? noususta tapasi Kaarle X:nnen juuri silloin, kun h?n jo luuli hankkeensa t?ydellisesti onnistuneeksi. Vimmastuneena p??tti h?n heti l?hte? "uskollisuusvalan rikkojia" kukistamaan. Useimmat h?nen sotaherroistansa tosin kiivaasti ep?siv?t. Heid?n mielest??n oli varsinainen Puola, josta ei kuitenkaan voinut olla pysyv?ist? hy?ty? Ruotsille, j?tett?v? rauhaan, ja ainoastaan Preussin omistus vahvistettava Danzigin valloituksella. Mutta kuningasta viekoitteli puoleensa tuon suuremman sodan maine ja kunnia. H?n j?tti ainoastaan muutamia tuhansia miehi? Preussinmaalle ja vei enimm?n osan k?sill? olevia voimiansa etel??np?in.

T?m?n j?lkeen Czarnezki ei en?? uskaltanut moneen aikaan yritt??k??n suurempaa tappelua. Mutta h?n ryhtyi nyt toiseen sotatapaan, joka oli tulokkaille paljoa vaarallisempi. H?n vet?ytyi vain aina yl?sp?in, houkutellen Kaarle X:tt? yh? enemm?n etel??n. Sill? v?lin h?nen partioparvensa s??skien tavalla lakkaamatta liehuivat Ruotsin armeijan ymp?rill?, y?t p?iv?t h?iriten marssia pienill? kahakoilla, ja talonpoikien avulla hakaten maahan pienempi? osastoja, jotka erosivat p??joukosta muonan hankkimisen vuoksi tai saaliin halusta. N?iss? alinomaisissa taisteluissa v?heni Kaarle X:nnen armeija pian sangen tuntuvasti. Viel? enemm?n v?ke? surmasi pakkanen ja n?lk? sek? niiden tuottamat taudit t?ll? vaivalloisella talvisella retkell?. Paitsi sit? luopuivat t?h?n asti viel? my?t?seuranneet puolalaiset v?h?v?li? suurin joukoin. Viikkokautta Golombon voiton j?lkeen esim. jo katosi Koniezpolski, suurin osa qvartianeja kanssaan.

Nyt oli siis onnellisesti p??sty siit? h?d?st?, mutta t?m? tulinen tappelu, samaten kuin my?s edellinen vaikea marssi, olivat taas suuresti v?hent?neet Kaarle X:nnen armeijan lukum??r??. Seuraavana y?n? katosivat my?s viimeisetkin qvartianit Sapiehan johdolla. H?n olikin vain siksi pysynyt t?h?n asti, ett? saisi tarkan tiedon kaikista kuninkaan aikomuksista ja voisi yst?v?llisen opastuksen varjolla johtaa Ruotsin v?en umpisoppeen. Nyt oli Kaarle X miehineen siin? niemess?, jossa San- ja Veiksel-joki yhtyv?t. Takaa Czarnezkin joukot seurasivat heit?; edess? oli kummankin joen takana suuri puolalainen armeija ylip??s?? est?m?ss?.

T?m? vihollisten suuri vahinko ei kuitenkaan parantanut Ruotsin armeijan tilaa; sill? nyt oli silta rakennettava ilman mit??n suojaa, puolalaisten tulen alla. Se n?ytti mahdottomalta, ja ymp?ri Eurooppaa jo levisi sanoma, ett? Kaarle X:nnen sotajoukko oli hukassa, h?n itse kaatunut. Mutta eip? olekaan onnen ohjat pahansuovien k?siss?. Kuninkaan neuvokkaisuus ja h?nen miestens? uljuus teki mahdottomankin mahdolliseksi. Kaarle X rakennutti sillan San-joen keskell? olevaan saareen, vei armeijansa illalla maalisk. 25 p. yli ja alkoi sitten kauhealla tykkitulella paukuttaa toista rantaa. Puolalaiset eiv?t voineet muuta arvata kuin ett? h?n siten karkoittaa heid?t pois rannalta ja sitten jatkaa siltaa. Mutta todenteolla oli kuningas l?hett?nyt 3-400 miest? veneill? toisesta kohtaa yli. N?m?t rynt?siv?t sitten toisella rannalla ?kkiarvaamatta p??lle niin ankaralla vauhdilla, ett? h?mm?styneet puolalaiset, jotka eiv?t voineet aavistaakaan hy?kk??j?in pient? lukum??r??, pakenivat hajallensa. Nyt saatiin y?ll? silta t?ydess? rauhassa rakennetuksi ja seuraavana aamuna oli koko armeija p??ssyt toiselle rannalle. Huhtik. 5 p. se marssi onnellisesti Varsovan portista sis??n.

Kuningas meni nyt taas Preussiin, j?tt?en Varsovan puolustuksen Arvi Wittenbergille 3,000:n valitun miehen kanssa. T?m? teht?v? vaatikin tavatonta miehen voimaa ja neroa. Heid?n tuli pit?? kurissa suuren, kansakkaan p??kaupungin asukkaita ja samassa pian my?s tehd? vastarintaa ulkoa ahdistavalle monenvertaiselle viholliselle. Itsess??n olisi jo ollut vaikea asia n?in v?h?ll? joukolla puolustaa niin avaria linnoituksia; mutta lis?ksi viel? tuli, ett? n?m?t linnoitukset olivat aivan rappiolla; monessa paikassa oli rauenneita muureja vain h?th?t?? paikattu puisella hakuliaidalla.

Alussa toukokuuta 1656 sulki jo Sapieha liettualaisten kanssa kaupungin saarroksiin. Mutta rynn?k?t eiv?t tahtoneet noilta s??nn?lliseen taisteluun tottumattomilta piiritt?jilt? onnistua; Ruotsin v?en luodit kaasivat heit? joukoittain, kun he sikinsokin juoksivat valleja vasten. Wittenberg puolestaan rupesi nyt hy?kk??m??n ulos ja ahdistamaan piiritt?ji?; er??ss? semmoisessa tilaisuudessa oli liettualaisten p??llikk?, joka makasi humalassa, melkein joutumaisillaan vangiksi omassa teltassaan. Viimein oli piiritt?jill? suurempi pelko piiritetyist? kuin p?invastoin; liettualaiset vallittivat leirins? niin vahvaksi kuin osasivat ja pysyiv?t enimmiten sen sis?ss?.

Todella vaaralliseksi muuttui t?m? leikki vasta silloin, kun itse kuningas Juhana Kasimir toukok. 19 p. tuli puolalaisen p??armeijan kanssa. Noin 120,000 miest? oli nyt Varsovan ymp?rill?. Sittenkin antoi Wittenberg antaumiskehoitukseen kielt?v?n vastauksen. Turhat olivatkin kauan aikaa kaikki puolalaisten ponnistukset. Tietysti olisi vastarinta, yksi nelj??kymment? vastaan, ollut aivan mahdoton, jos piiritt?j?t olisivat ryhtyneet yleiseen rynn?kk??n. Mutta Puolan kuningas ei tahtonut semmoista sallia; sill? h?n pelk?si t?ydest? syyst?, ett? h?nen omat hurjat kansalaisensa siin? tapauksessa per?ti ry?st?isiv?t ja polttaisivat h?nen rakkaan, kauniin p??kaupunkinsa.

N?in oli jo kulunut nelj? viikkoa. Kes?k. 19 p. l?hetti kuningas taas Wittenbergille antautumisk?skyn: jollei nyt suostuttaisi, uhkasivat puolalaiset, etteiv?t he osoittaisi linnav?elle mit??n armoa. -- "Armon osoituksesta ei t?ss? olekaan puhetta", tuli heille vastaukseksi. "Osoittakaa vain miehuuttanne, sill? me aiomme henkeen ja vereen puolustaa t?t? linnaa, jonka kuninkaamme on meid?n k?siimme uskonut!" Nyt suuttui Juhana Kasimir; h?n sytytti kaikki ruutisuonet ja l?hetti 40,000 miest? suurelle rynn?k?lle. T?m?n hirve?n ylivoiman onnistui viimein tunkeutua muurinrikkojen l?pi muutamiin l?heisiin taloihin. Mutta huone huoneelta, askel askeleelta t?ytyi heid?n runsaalla verenvuodatuksella ostaa, ja monesti tapahtui, ett? sis??np??sseet viholliset hakattiin kaikki maahan tai viskattiin j?lleen ulos. Mutta mit?s siit? apua, kun yh? oli toisia tuhansia kaatuneitten takana!

N?in riehui tulinen taistelu kello 5:st? aamulla aina iltapuoleen sin? kuuluisana p?iv?n? kes?k. 20:na 1656. Viimein oli Ruotsin v?ki suurimmaksi osaksi kaatunut, mitk? kuolleina, mitk? haavoittuneina. Harvat viel? pystyss? seisovatkin olivat aivan uuvuksissa, koska he niin monta tuntia, minuuttiakaan lev?ht?m?tt?, olivat olleet tulessa. T?ytyi siis Wittenbergin viimein tarjota antautumista. Yhdeksi tunniksi keskeytettiin nyt tappelu ehtojen sovittelua varten. Mutta kun sen ajan kuluttua ei viel? antaumusta tullut toimeen, rynt?si tottelematon puolalainen nostov?ki, vasten kuninkaan kieltoa, uudestaan p??lle. Wittenberg j?ljell? olevan joukkonsa kanssa oli vet?ytynyt er??sen luostariin. Sen muurien takana seisoivat he tihein, lujin rivein, valmiina ottamaan hengest?ns? niin kalliin hinnan kuin mahdollista; sill? pelastuksesta ei voinut en?? olla puhettakaan. Mutta juuri kun he olivat kukistumaisillaan, riensi sinne jalo Czarnezki, heid?n parhain vastustajansa, s??nn?llisen sotavoimansa kanssa ja sai, vaikka suurella vaivalla, nostov?en hajoitetuksi. Antautumissovinto valmistui nyt piiritetyille eritt?in edullisilla ehdoilla. Heid?n piti saada vapaasti marssia pois aseineen, omine tavaroineen; ainoastaan puolalaisilta ry?stetty saalis piti j?tett?m?n takaisin. Ulosmarssiessa ei heit? ollut en?? enemp?? kuin 400 tervett? miest?; sairaita ja haavoitettuja oli sen lis?ksi 1,400.

T?ydesti ei kuitenkaan pidetty noita piiritetyille annettuja lupauksia. Arvi Wittenbergi? katkerasti vihattiin koko Puolassa. Jo siin? julistuskirjeess?, jossa qvartianit selittiv?t ja puolustavat luopumustansa Ruotsin kuninkaasta, oli eritt?in ollut puhe Wittenbergist?, tuosta "synty?ns? suomalaisesta", joka oli muka Kaarle X:nnen ahneuden ja v?kivaltaisuuden "sovelias v?likappale". Krakovassa oli n?et porvaristo rukoillut h?nt? hankkimaan heille helpoitusta Kaarle X:nnen m??r??m?st? suuresta pakkoverosta, 60,000 guldenista, ja siit? tarjonnut h?nelle lahjaksi 30,000. Wittenberg olikin ottanut lahjan vastaan, mutta sitten kuitenkin armahtamatta koonnut my?s kuninkaansa koko vaatimuksen sis??n. Paitsi sit? h?n oli, niin valitettiin, monessa paikassa ry?st?nyt ja h?vitt?nyt kirkkoja sek? luostareita, viel?p? haudoistakin riist?nyt ruumiitten koristukset. Kaikki n?m?t kanteet toivat nyt puolalaiset uudestaan esille, ynn? viel? lis?ksi sen per?tt?m?nkin syyt?ksen, ett? h?n muka oli Kaarle X:nnen houkutellut t?h?n sotaan. N?in syytti koko Puolan armeija hetki hetkelt? yh? vimmatummin, uhaten itse kuningastansa, jos h?n p??st?isi semmoisen miehen rankaisematta l?htem??n. Seurauksena oli viimein se, ett? s?ik?htynyt Juhana Kasimir rikkoi sanansa. Arvi Wittenberg vietiin muitten korkeampien upseerien kanssa vankeuteen Zamoiskin linnaan, jossa h?n seuraavana vuonna kuoli.

T?m? mainio, niin suuresti kunnioitettu ja niin tulisesti vihattu herra oli, niinkuin jo sanottu, Suomesta kotoisin. H?nen is?ns? oli Savonlinnan l??nin maaherra, sittemmin Turun hovioikeuden assessori Hannu Wittenberg l. Wirtemberg, alkuaan saksalaista sukua. Pojan syntym?vuotta ei tiedet?, mutta luultavasti h?n tuli maailmaan 1600-luvun alkuvuosina, koska h?n jo 1622 meni sotapalvelukseen. Kustaa Aadolfin puolalaissotaan h?n kapteenina otti osaa.

Korkeampaan arvoon, suurempaan maineeseen h?n kohosi sitten kolmekymmenvuotisessa sodassa. Ensi kertaa mainittiin h?nt? v. 1630 ennen kerrotussa Hamelnin tappelussa, jossa h?n eversti St?lhandsken ylip??llikk?n? ollessa johti suomalaisia. Turmiollisella N?rdlingenin tantereella h?n joutui vangiksi, mutta p??si vaihtokaupassa j?lleen vapaaksi ja tuli Ban?rin armeijaan. N?in sai h?n tilaisuuden osoittaa miehuuttansa ja kostaa vangitsemisensa Wittstockin voitolla. H?nen maineensa kasvoi t?ten vuosi vuodelta ja h?nelle jo alettiin antaa pieni? sotajoukkoja erin?ns? johdettaviksi.

Torstenssonin ylip??llikkyyden alaisena johti sitten Wittenberg oikean kyljen etumaisen rivin ratsuv?ke? toisessa Leipzigin tappelussa 1642 ja oli suomalaisten ratsumiestens? kanssa suurena apuna voiton saamisessa. Torstenssonin pitkill?, kuuluisilla retkill? It?vallan syd?nmaihin saakka oli hyvin usein Wittenberg edelt? rient?vien etujoukkojen p??llikk?n?. Tanskan sodassa komensi h?n yht? noista kolmesta osastosta, joihin jaettuna Ruotsin armeija marssi maahan. Senj?lkeen h?n seurasi taas Torstenssonia B??minmaalle. Suuressa Jankovitzin tappelussa h?n johti ratsuv?en kenraalina koko oikeanpuolista kylke?, hajoitti vihollisen rakuunat ja valmisti n?in voiton. Wittenberg etujoukkonsa kanssa se sitten oli, joka eteni Tonavan sillalle asti likelle Wieni?.

Kun Torstensson alkoi tulla kovin kivulloiseksi ja h?nen seuraajaansa ruvettiin ajattelemaan, tuli my?s Wittenberg puheeksi. Mutta tuohon t?rke??n ylip??llik?n virkaan ei katsottu h?nt? kuitenkaan kykenev?ksi. H?nen n?et kyll? my?nnettiin olevan "kelpo ratsumiehen", vaan ei katsottu h?nell? olevan "tarpeeksi ?ly? hoitaakseen niin suurta asiaa". H?n sai siis ylikomennon v. 1645 ainoastaan v?liaikaisesti, siksi kunnes Wrangel joutuisi. Seuraavina vuosina h?n nyt v?list? soti t?m?n herran v?litt?m?n johdon alla, v?list? my?s itsen?isesti eri joukon p??llikk?n? Silesiassa sek? Moraviassa. Viel? sodan viimeisiss?kin leimauksissa Pragin ymp?rist?ss? oli Wittenberg osallisena. Lopussa elokuuta 1648 h?n valloitti Taborin kaupungin, josta saatiin summattomia saaliita; sill? paikan vahvuuteen luottaen oli koko tienoo vienyt sinne parhaat tavaransa talteen.

N?iden lahjoitusten, niinkuin my?s sodasta saatujen summattomien saalisten kautta oli Wittenberg tullut hyvin rikkaaksi mieheksi. Hyvin kannatti h?nen siis pit?? semmoisia pitoja kuin esim. Kristiinan kruunauksen kunniaksi, jolloin h?n muun muassa poltatti koko kolme tuntia kest?v?n ilotulituksen loistavan linnan muodossa.

N?in oli nyt Ruotsin v?en t?ytynyt vet?yty? pois melkein koko Puolasta. Jopa l?heni Juhana Kasimir my?s Preussia kohti, riist??ksens? senkin maakunnan j?lleen kiistaveljens? k?sist?. H?nen sotajoukkonsa oli ylenm??rin suuri, niinkuin sanottiin, toista sataatuhatta. H?nen omien puolalaistensa ja liettualaistensa lis?ksi oli n?et viel? saapunut muutamia kymmeni?tuhansia tatarilaisia. Samassa alkoi toiseltakin haaralta sota uhata Ruotsin valtaa. Ven?l?iset, jotka kadehtivat naapurinsa menestyst?, sopivat nyt puolalaisten kanssa ja varustautuivat rynt??m??n Liivin- sek? Suomenmaahan. Asiain n?in ollen t?ytyi Kaarle X:nnen solmia uusi liitto Brandenburgin vaaliruhtinaan kanssa; h?n lupasi useampia Puolan l??nej?, jos saisi avukseen t?m?n herran kelvollisen armeijan.

Yhdistyneet sotajoukot, 22,000 miest? luvultansa, marssivat sitten nopeasti Varsovaa kohti. T??ll? odotti heit? Juhana Kasimir ylpe?n?, luottaen summattomaan ylivoimaansa. "Ruotsalaiset", sanoi h?n, "sy?t?n aamupalaksi tatarilaisilleni, ja vaaliruhtinaan panen semmoiseen paikkaan, mihin ei p?iv? paista eik? kuu kumota!" -- Puolalaiset aatelisherrat puolestaan huusivat huikeasti, uhaten paljaalla piiskallakin ajavansa muukalaiset karkuun.

Hein?k. 18 p. 1656 saapuivat liittolaiset Pragan, Varsovan etukaupungin edustalle. He j?rjestiv?t sotarintamansa sill? lailla, ett? Ruotsin ratsuv?ki oli oikealla kyljell?, Brandenburgin sek? muutamat ruotsalaiset apujoukot vasemmalla. Keskustana oli tavan mukaan jalkav?ki. Sin? p?iv?n? ei p??ssyt taistelu muuta kuin v?h?n alulle, ennenkuin iltah?m?r? jo teki kahakasta lopun. Y?ll? koko Puolan p??armeija, joka majaili itse kaupungissa, joen takana, tuli Pragaan liettualaisten avuksi. Sen vuoksi ep?ili vaaliruhtinas, samoinkuin my?s useat sotap??llik?ist?, ryhty? taisteluun. Eih?n, arvelivat he, yhden ollut mahdollista tapella viitt? vastaan. Mutta Kaarle X ei ollut siit? mill??nk??n. "Soisinpa vaan", sanoi h?n, "ett? olisivat kaikki viholliseni nyt t??ll?, jotta saisin ne yhdell? yritt?m?ll? perin kukistetuiksi."

Seuraava p?iv? alkoi uskaliaalla asemanmuutoksella. Kaarle X oli havainnut, ett? ensim?inen ahdas asema oli haitallinen: h?n p??tti siis vihollisen silmien edess? muuttaa toiseen paikkaan. H?n marssi oman v?kens? kanssa vaaliruhtinaan kyljen taakse ja asettautui sen vasemmalle puolelle, jonka j?lkeen koko sotarinta k??ntyi, niin ett? se viimein seisoi suorassa kulmassa entiseen asemaansa n?hden. T?ten p??stiin avarammalle tantereelle; sit? paitsi saatiin my?s tuuli omalle puolelle, joka nyt ajoi tomun ja savun puolalaisten silmiin. Mutta joskin t?m? liikunto saattoi olla edullinen, niin olisi se my?s voinut olla vaarallinen, jos puolalaiset vaan olisivat osanneet karata p??lle niinkauan kuin sotarinta marssin t?hden oli rikottu. He pysyiv?t kuitenkin viel? alallaan; ainoastaan 6,000 tataria kiersi mets?n kautta ja rynt?si armeijan selk??n, mutta ajettiin heti takaisin.

Ankarampia hy?kk?yksi? tapahtui vasta silloin, kun jo asemanmuutos oli tapahtunut. Tuhat husaaria, Puolan kuningattaren henkivartijarykmentti, sek? 4,000 qvartiania karkasi vasemman kyljen kimppuun. Niin tulinen oli heid?n rynn?kk?ns?, ett? he mursivat ensim?isen sotarinnan l?pi. Mutta toinen rivi, jossa mainitaan eritt?in Suomen rakuunia Behrendsin johdolla, ajoi heid?t viel? suuremmalla vauhdilla kotiinsa. Samalla aikaa piti 10,000:n tatarin takaa k?yd? Ruotsin v?en kimppuun. Mutta he olivat my?h?styneet kiertomatkallaan, niin ett? nuoliansa tuiskutellen tulivat vasta perille, kun edellinen rynn?kk? oli loppunut. Kuningas k??nsi nyt kolmannen sotarintansa, johon my?s Uudenmaan ratsumiehet kuuluivat, heihin p?in, eik? aikaakaan, niin he olivat hajoitetut ja ajetut sill? puolella oleviin suuriin soihin, joihin hyvin suuri joukko heist? hukkui.

Kolmantena p?iv?n?, hein?k. 20:na, aamulla tuli viimein liittolaisten vuoro k?yd? rynn?k?lle. Puolalaisilla oli etuvahtinsa suuressa mets?ss?, johon he olivat kaataneet murroksia sek? laittaneet rintavarustuksia. Sinne l?hetti Kaarle X nyt 1,200 valittua jalkasoturia ynn? Uudenmaan ratsurykmentin. Heid?n hy?kk?yksens? oli niin ankara, etteiv?t puolalaiset sit? kauan kest?neet. Sen n?hty??n pani kuningas muunkin v?kens? liikkeelle, ja vaaliruhtinas joukkoinensa valloitti edess??n olevan puolalaisen patterin, joka oli j??nyt vartijoitta. Nyt piti rynn?tt?m?n puolalaisten vallitettua leiri? vastaan; mutta kun sinne tultiin, ei n?kynytk??n en?? vihollisia. Puolalaisten jalkav?ki oli paksun tomun peitossa paennut toiselle puolelle Weikseli? ja polttanut sillan. T?lle puolen j??nyt ratsuv?ki ajaa karautti paraikaa syrj??n, etsien p??s?paikkaa, ja pelastuikin suurimmaksi osaksi hevostensa nopeuden avulla. T?st? seurasi, ettei Varsovan tappelu ylimalkaan maksanut kovin paljon verta. Liittolaiset eiv?t kuulu menett?neen enemp?? kuin vain muutamia satoja miehi?, voitetut noin 8,000.

Toiselta puolen ei hy?tyk??n voitosta ollut kovin suuri, huolimatta siit? ett? se ensin oli niin loistavalta n?ytt?nyt. Vaaliruhtinaalla ei ollut halua auttaa Kaarle X:tt? liian mahtavaksi; h?n ei suostunut marssimaan edemm?ksi. Puolalaiset, jotka olivat pikemmin hajoitetut kuin kukistetut, kokoontuivat siis pian j?lleen yht? suuriin joukkoihin.

Viel? kerran yritti sitten Kaarle X valloittaa Puolaa uuden liittolaisen kanssa. H?n kutsui alussa vuotta 1657 maahan Transsilvanian ruhtinaan Rakoczyn, luvaten muutamia Puolan l??nej? avusta. T?m? herra tulikin 24,000:n unkarilaisen ja 38,000:n kasakan kanssa. Mutta h?nen sotajoukkonsa, vaikka ne olivat suuret ja komeasti varustetut, olivat kuitenkin viel? kelvottomammat ja harjaantumattomammat kuin puolalaiset. He eiv?t uskaltaneet liikahtaa minnek??n, jollei heill? ollut ainakin muutamia tuhansia Kaarle kuninkaan ratsumiehi? turvanansa. Paitsi sit? vallitsi my?s suuri eripuraisuus Rakoczyn oman v?en ja kasakkain v?lill?. Kasakat eiv?t k?rsineet unkarilaisia, mutta ruotsalaisia ja suomalaisia he nimittiv?t rakkaiksi veljiksens?, anteliaasti kestitellen heit? ruoalla sek? juomalla.

Kun Kaarle X viimein, niinkuin vasta saamme n?hd?, l?ksi uuteen sotaan Tanskaa vastaan, valloittivat puolalaiset, joille my?s sit? paitsi it?valtalainen armeija tuli avuksi, v?hitellen kaikki menetetyt alusmaansa takaisin.

N?ill? yll?kerrotuilla Kaarle X:nnen mainehikkailla retkill? ei ollut kovin paljon suomalaisia osallisena. De la Gardien kanssa tullut v?ki l?hetettiin sangen pian suurimmaksi osakseen takaisin Liivinmaalle. Puolassa pysyiv?t ainoastaan toinen puoli Porin ja Savon jalkarykmenttej?, Turun ja Uudenmaan ratsumiehet sek? Suomen rakuunat. Alkuaankaan ei ollut siis Puolan sodassa meid?n miehi?mme enemm?n kuin 1,000 jalkasoturia ja 3,000 ratsumiest?. Mutta t?m? v?h?inen joukko osasi kuitenkin melkoisesti kartuttaa suomalaisille sotureille kolmekymmenvuotisessa sodassa tullutta loistavaa mainetta.

Suomalaista jalkav?ke??n ei Kaarle X yht??n kertaa vienyt kanssansa pitemmille retkille. Se sai, oltuansa heti alussa avullisena Preussin valloituksessa, j??d? paikoilleen sen maakunnan puolustukseksi. J??den siten sodan p??tapauksista syrj??n, eiv?t porilaiset ja savolaiset tulleetkaan mainituiksi sen ajan historioissa. Ainoastaan yksi ainoa pieni tapaus -- kuitenkin sangen omituinen -- on s?ilynyt muistossa. Danzigin kaupungista, jota Ruotsin v?ki piti saarroksissa, rynt?si tammik. 14 p. 1657 jommoinenkin partiojoukko ulos. He tahtoivat valloittaa takaisin pienen Grebbinin linnan, josta heille muonan hankkimisessa oli suurta haittaa. Grebbiniss? ei ollut enemp?? sotav?ke? kuin vain 60 suomalaista. Puolalaiset siis luulivat saavansa linnan miekan ly?nnitt?, ainoastaan osoittamalla, miten turha vastarinnan yritys heid?n suurta ylivoimaansa vastaan olisi.

Toinen puoli t?t? rykmentti? oli, niinkuin tied?mme, jo Wittenbergin kanssa marssinut Puolan rajan yli. N?m?t 500 miest? olivat sitten ainoat suomalaiset, jotka seurasivat kuningasta h?nen ensim?isell? loistavalla voittoretkell?ns?.

Jaroslavin retkess? eiv?t meid?n rakuunamme olleet osallisina; heid?t oli j?tetty Varsovaan. Mutta kun sitten kuningas paluumatkallaan oli joutunut umpisoppeen Sandomirin kohdalla, l?hetettiin t??lt? 3-4,000 ratsumiest?, niiden parissa my?s Behrendsin joukko, avuksi. T?m? retki p??ttyi sangen surkealla tavalla, mutta suomalaisille se sittenkin taas tuotti uutta loistavaa mainetta. Matkan varrella saatiin n?et se tieto, ett? kuningas oli jo p??ssyt satimesta, vaan ett? Czarnezki, n?hty??n hankkeensa menneen siell? tyhj?ksi, riensi nyt t?t? pienemp?? joukkoa vastaan 12,000:n miehens? kanssa. Ruotsin v?ki k??ntyi j?lleen Varsovaan p?in; mutta paluumatka ei k?ynyt kyllin nopeasti. Eritt?in kuuluvat Suomen rakuunat vitkastelleen, lieneek? siihen sitten ollut syyn? kansamme luonteenomainen hitaisuus, vai se tieto, ett? ennenkin oli tultu toimeen ylivoiman kanssa. N?in sai Czarnezki huhtik. 7 p. Varkan luona retkikunnan saavutetuksi ja kaksituntisen ankaran taistelun j?lkeen oli t?ydellinen voitto h?nen k?siss?ns?. Ainoastaan muutamat sadat noista 3,000:sta ratsumiehest? p??siv?t suoraa tiet? Varsovaan. Suuri osa hakattiin maahan, ja t?hteet hajosivat, piileskellen metsiss? ja korvissa, kunnes he my?hemmin saivat tilaisuuden yhty? rykmenttiens? kanssa. Itse p??llikk?, Badin markkreivi, Kaarle X:nnen lanko, vet?ytyi 100:n Suomen rakuunan kanssa l?heiseen Czierskovin aateliskartanoon, jonka he vahvistivat, niin hyvin kuin kerkesiv?t. T?ss? he nyt pitiv?t kaksi vuorokautta puoliansa kokonaista puolalaista armeijaa vastaan, jolla ei luultavasti kuitenkaan ollut kanuunia muassansa. Useammat kerrat kehoitti Czarnezki Suomen poikia antautumaan, luvaten suuret pestit, jos he tahtoisivat ruveta Puolan kuninkaan palvelukseen. Mutta uskolliset suomalaiset vastasivat tuohon kullan tarjoamiseen ainoastaan lyijyll?. Vihdoin viimein, kun Kaarle X:nnen armeija l?hestyi, t?ytyi puolalaisten tyhjin toimin l?hte?, ja Suomen urhot saivat ehein? ja iloisina ratsastaa takaisin Varsovaan.

Eik? aikaakaan, niin tuli taas tilaisuus maksaa puolalaisille Varkassa j??nyt velka. Kuningas ajoi nyt Czarnezkia takaa ja sai h?nest? huhtik. 27 p. 1656 Gnesenin seudulla loistavan voiton. T?m?n valmistamisessa oli Suomen rakuunillakin ollut suuri osa. Heid?t oli parin muun ratsurykmentin kanssa l?hetetty edelt? leve?n joen poikki menev?lle sillalle, jossa he urhoollisesti taistellen viivyttiv?t vihollista, kunnes muu Ruotsin v?ki saapui j?ljest?.

N?in loppuu t?m? sankarirunon kaltainen kertomus Suomen rakuunain t?ist? Puolan sodassa. Rykmentti koottiin sitten uudestaan Suomessa, vaan sit? ei en?? l?hetetty t?lle sotatantereelle.

Ik??nkuin ei Ruotsilla olisi ollut jo ylt?kyllin kolmessa vihollisessa, tuli nyt viel? nelj?skin lis?ksi. Tanskan kuningas ja kansa olivat jo kauan salavihalla katselleet Ruotsia. He eiv?t voineet unohtaa kolmenkymmenvuotisen sodan aikana menetettyj? maakuntiansa ja pelk?siv?t, ett? heid?n vanha kilpaveljens? voittojensa kautta Puolassa tulisi viel? mahtavammaksi, heille viel? vaarallisemmaksi. Kun he sitten n?kiv?t Kaarle X:nnen ahdingossa ven?l?isten, puolalaisten ja it?valtalaisten v?lill?, katsoivat he nyt tilaisuuden edulliseksi kostotuumiensa t?ytt?miseen. He julistivat siis sodan kes?kuun alussa 1657.

Vaara t?st? p??llekarkauksesta ei ollut v?h?inen, sill? kun kaikki sotav?ki taisteli kaukaisissa sodissa, oli Ruotsi melkein suojatonna. Mutta Kaarle X:nnen lujuutta ei voinut mik??n vaara masentaa. "Kyll? Jumala meit? auttaa", vakuutti h?n, "kunhan me itse autamme itse?mme!" H?n antoi valtaneuvoskunnalle k?skyns? Ruotsin puolustuksesta, ja l?ksi itse Tanskaa vastaan Saksan puolelta, samaa tiet? kuin Torstensson edellisess? sodassa.

T?m? retki k?vi viel? nopeammin, viel? paljoa voitollisemmin, kuin mik??n edellinen. Kes?k. 20 p. oli Kaarle X saanut tiedon tanskalaisten rauhanrikkomisesta, 26 p. h?n jo l?ksi liikkeelle Preussist?, ja hein?k. 18 p. h?n seisoi armeijansa kanssa Holsteinin rajalla. Marssi oli ollut niin kiireinen, ett? sadottain hevosia oli uupunut ja kuollut tielle.

Hampuriin jouduttuansa tarkasti kuningas sotavoimaansa. Se ei ollut suinkaan loistavan n?k?inen. Vaatteet olivat likaiset, ryysyiset, miehet ruudinsavusta ja ilmanvaiheista mustuneet. Mutta jokaiseen repaleeseensa he olivat k?tkeneet runsain m??rin kultakolikoita, joilla he t??ll? pian saivat komeammat pukimet. Ei t?m? sotajoukko n?ytt?nyt my?sk??n peloittavalta suuruuteensa n?hden. Ainoastaan 6-8,000 miest? oli Kaarle X tuonut kanssansa Puolasta. Siin? olivat nyt melkein ainoat t?hteet tuosta suuresta, kaksi vuotta takaperin sinne viedyst? armeijasta. Uplannin rykmentist? esim. seisoi en?? riviss? vain 380 miest? alkuper?isist? 1,200:sta. Mutta n?ist? t?hteist? oli joka mies kest?nyt parissa kymmeness? tulisessa taistelussa. Ilolla he nyt taas meniv?t uusiin veril?ylyihin, huolimatta vihollisen ylivoimasta. "Alinomaisten voittojen kautta", kirjoitti er?s heid?n p??llik?ist??n, "ovat he kokonaan unohtaneet, miten voi tulla voitetuksi." Eip? kumma, jos Kaarle X, t?mm?isten urhojen kanssa menness??n sotaan, mietti vain sit?, miten paljon ja mit? maakuntia rauhanp??t?ksess? pit?isi ottaa Ruotsin omaksi.

Hampurissa saatuansa viel? muutamia tuhansia pestattuja saksalaisia sotamiehi? lis??n, marssi nyt kuningas elok. 3 p. Holsteiniin. H?mm?styneet tanskalaiset, vaikka miesluvultaan voimallisemmat, eiv?t paljon yritt?neetk??n vastarintaa. Linnoitettu Itzehoen kaupunki ammuttiin sytyksiin, ja Tanskan valtamarski armeijansa kanssa sit? vain katseli, sormea nostamatta. Samoin valloitettiin muutkin Holsteinin suojaksi laitetut varustukset melkein miekanly?nnitt?. Parin, kolmen viikon kuluttua oli koko Tanskan mannermaa voittajien k?siss?. Siell? oleva Tanskan armeija oli melkein h?vitetty; ainoastaan 6,000 miest? oli pelastunut vahvaan Fredriksoddeen Fyenin saarta vastap??t?, Pienen Beltin rannalle.

T?m?kin linna heti saarrettiin, mutta ei kukaan voinut arvata sen valloittamista mahdolliseksi, koskei piiritt?jien luku ollut niink??n suuri kuin piiritettyjen. Sit? suurempi oli yleinen kummastus, kun yht?kki? tuli sanoma, ett? Ruotsin lippu liehui Fredriksodden valleilla.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet