Read Ebook: Jälkipoimintoja 3: Kanttilaiset; Muistelmia katovuosilta by P Iv Rinta Pietari

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 407 lines and 18838 words, and 9 pages

"Sairaille ei saa en??n antaa olki- ja j?k?l?leip??, Sit? sy?k??t terveet; min? laitan jauhoja t?nne. -- Mist? saamme terveellist?, voimakasta ruokaa n?ille jo puoliseksi?" jatkoi kuvern??ri.

"?skett?in ulkona k?ydess?ni puhuttelin matkamiehi?; heill? oli viisi kuormaa tuoreita lihoja, jotka he aikovat vied? kaupunkiin", eh?tti johtaja sanomaan.

Sanan lausumatta pisti kuvern??ri k?tens? poveensa, ja vet?si sielt? setelitukun esiin. H?n ojensi sen johtajalle ja sanoi: "T?ss? on kuusisataa markkaa, ottakaa ne... Menk?? ja ostakaa kaikki ne lihat, ja laittakaa niin, ett? kaikki saavat puoliseksi tuoretta velli?. Hankkikaa j??neell? rahalla jauhoja, mutta rahoista on teid?n tekeminen tili -- ymm?rr?tteh?n -- mutta ei sairaille muuta kuin selv?? leip??, muistakaa se; kyll? min?kin puolestani koetan tehd? kaikki mit? voin", toimitti h?n sitten pontevasti.

L?hell? olevassa kirkossa soitettiin juuri aamukelloja. Ryysyinen, kalpea ja horjuva joukko l?hti k?yh?in talosta sauvoihinsa nojaten huojumaan kirkkoa kohden kuullaksensa el?m?n, toivon ja lohdutuksen sanoja, sill? olivathan ne niin monta kertaa ennenkin virkist?neet heit? vaivoissa ja k?rsimisiss? ja lohduttaneet murheessa. Sairaat kun kuulivat kellojen ??nen, panivat k?tens? ristiin ja siunasivat.

"Hyv? Jumala, kuinka suuri luottamuksen voima noilla raukoilla onkaan Jumalaansa", sanoi kuvern??ri, k??ntyen samassa akkunaan, salataksensa taasenkin kyyneli??n.

Kuvern??ri ja l??k?ri tekiv?t l?ht??. Yst?v?llisesti puristi kuvern??ri johtajan k?tt?, kehoittaen h?nt? edelleenkin pit?m??n huolta h?nen hallussaan olevista k?yhist? ja sairaista.

"Viel? kerran muistutan, ettei sairaille muuta kuin selv?? leip?? -- niin ja olinpa unhottaa sanoa: paraspa kyll?kin taitaa olla, ett? l?het?tte kotiinsa kaikki semmoiset, joilla on lehm? avonisin; saavathan edes siell? maitotilkan ja raitista ilmaa. Antakaa heille kotiinsa apua mink? voitte, mutta meid?n voimamme ja varamme eiv?t riit? kaikkiin tarpeisin -- laittakaa tuo vaimokin lastensa kanssa kotiinsa, h?n, joka on tuolta syd?nmaalta", sanoi kuvern??ri ja sitten h?n l?hti.

Suuren kiitollisuuden tunsi johtaja syd?mess??n kuvern??ri? kohtaan. H?n oli tunnustanut erhetyksens? niinkuin mies ja rient?nyt korjaamaan niit?. Monta ep?kohtaa ja v??r?? k?sityst? olevaisista oloista oli nyt poistunut ja johtaja tunsi syd?nt?ns? helpottavan. Keve?ll? mielell? riensi h?n nyt toimiinsa ja pian oli monessa isossa muuripadassa kiehumassa tuoretta lihaa. Voi kuinka ahnaasti ahmi tuo riutunut ja n?lk?inen joukko tuota voimakasta ravintoa, jonkalaista eiv?t he moneen herran vuoteen olleet saaneet. He olisivat sy?neet itsens? kuoliaaksi, mutta heille t?ytyi antaa m??r?n per?st?...

Sairaille ruvettiin nyt antamaan selv?st? viljasta tehty? ruokaa ja l??kitsem??n heit?. Mutta t?m? ei voinut pelastaa heit? kuolemasta, sill? n?lj?st?, taudista ja vaivoista riutuneet ja v?syneet elimist?t eiv?t olleet en??n pelastettavissa. Voimakas ruoka, vaikka niukemmastikin annettuna, vaikutti aivan p?invastaisesti kuin oli otaksuttu. Sairaat tunsivat vaan joutuisammasti heikkonevansa, kuin saivat voimakasta ravintoa, ja olipa useankin kanssa niin, ett? h?n tunsi vastenmielisyytt? t?t? uutta ruokaj?rjestelm?? vastaan.

"Antakaa meille j?k?l?leip??, se on muriampaa!" pyyteli usea sairas ep?toivossaan.

L??k?rin luvalla annettiinkin j?k?l?leip?? sit? haluavaisille, mutta t?m?kin oli vaan hukkuvan tarttumista oljen korteen. Usealla heill? oli kuolemaakin tehdess??n pala suussa mink? mit?kin ruokaa, jota he kokivat pureksia siihen asti kuin veltostuneet leuvat uupuivat, voimatta en??n mit??n toimittaa. Pian silloin kurkku korahteli viimeisi? kertoja, ja silloin oli lopussa heid?n n?lkimisens? ja k?rsimisens?.

"Menk?? tekin lastenne kanssa kotiinne t?st? surman ja kauhun pes?st?. Min? annan teille pari leivisk?? jauhoja, saattehan siten joksikin ajaksi suurushiukkaa maitotilkan ja pet?j?isen sekaan... Ei t??ll?k??n lihavat p?iv?t ole; p??lliseksi on t??ll? kuolemalla paljon suurempi voima kuin miss??n muualla, sill? t?nne on paljon sairaita ahdattu yhteen kokoon, jonka vuoksi ilmakin tuntuu myrkyttyneelt? ... olisihan siell? raitis ilma edes", sanoi johtaja Kanttilan uudistalon vaimolle seuraavana maanantai aamuna.

"Kyll?h?n min? mielell?nikin, mutta...", sanoi vaimo ep?r?iden.

"Eik? se teille olisikaan mieluista...? Olisitteko t??ll? kuoleman keskell? mieluummin?" kysyi johtaja.

"Sen en ... kyll? min? menen, kun vaan voisin vied? ne jauhot ... ei sit? siell?k??n..." sanoi vaimo katkonaisesti, ja heikko voimaton huokaus puhkesi h?nen rinnastansa.

"Min? hankin kelkan ... kyll? te vet?m?ll? ne jaksatte vied? ... onhan nyt hyv? ilma ja tiet ovat hyv?sti auki", ehdotteli johtaja.

"Kyll? min? koetan lasteni kanssa vuovata, kun vaan kelkan saan" sanoi vaimo.

Jauhot punnittiin ja s?lytettiin kelkkaan, ja niin l?hti vaimo horjuen k?yden pienen tytt?ns? kanssa, vuovaamaan kotiansa kohden.

Kanttilan uudistalon asukasten sis?llist? el?m?? ei yleisesti tunnettu todellisuudessa, sill? vaimo salasi sen huolellisesti. Kotitarpeen viinan poltto oli silloin jo lakkautettu, mutta salapolttimoilla koki useakin vireill? pit?? viel? tuota monelle niin mieluisaa ja heid?n mielest??n v?ltt?m?t?nt? ammattia. Vaikka oli niin kovat n?lk?vuodet, ett? laumottain kuoli ihmisi? ravinnon puutteesen, eip? kuitenkaan salapolttajat kaikenni h?vinneet, vaikka heit? viel? p??lliseksi ahkerasti saatettiin la'in rangaistaviksi.

Kanttilan Antti ei tosin ollut salapolttaja, mutta h?n oli liitossa heid?n kanssaan. Joka ikisen suurushiukan, mit? n?in? kovina aikoina saatiin, kantoi h?n likim?iselle salapolttajalle ja keit?tti viinaksi, ry?st?en siten ainoankin ravitsevan palan vaimonsa ja lastensa suusta. H?nell? oli niin suuri tottumuksen voima, ett? h?nell? piti aina taskussa olla viinapullo, vaikk'ei mit??n muuta h?nell? olisi ollut. Erinomaiseksi juopoksikaan ei h?nt? voitu sanoa, sill? kukaan ei koskaan n?hnyt h?nen olevan perin juovuksissa. Lieneek? se sitten tullut siit?, ett? h?n oli niin kovin tottunut v?keviin, ett'eiv?t ne h?ness? vaikuttaneet, vai varoiko h?n todellakin niiden liiallista nauttimista, sit? ei ole selville saatu. Summa vaan oli se, ett? aina oli h?nell? taskumatti povessa ja usein n?htiin h?nen siit? maistelevan.

T?mm?isi? keinoja k?ytti Kanttilan Antti koko katovuotten ajankin ja semmoista el?m?? vietti h?n, pit?m?tt? v?h??k??n lukua kaikesta siit? k?yhyydest?, n?lj?st? ja kurjuudesta, mit? perhe, ja h?n itsekin, sai k?rsi?. Vaimo usein itkien rukoili ja pyyteli, ett'ei h?n, Jumalan t?hden, veisi salapolttimoon niit? ainoita suuruksia, mit? milloinkin oli yhdell? tai toisella tavalla voitu joskus saada. Kuitenkaan ei t?m? mit??n auttanut, sill? mies selitti yksinkertaisesti, ett'ei h?n voinut muutoin el?? ja toimeen tulla. T?m?n t?hden se oli, kun h?n oli vaimonsa ja lapsensa h??t?nyt k?yh?in huoneesen.

Kun vaimo lastensa ja jauholeivisk?ins? kanssa tuli kotiinsa, ?llistyi mies pahanp?iv?isesti. H?n oli toivonut p??sev?ns? heist?, l?hett?m?ll? heid?t k?yh?in huoneesen, ja saavansa el?tell? vaan omaa henke?ns?, kuten parhaiten taisi, mutta nyt n?ki h?n toivonsa pett?neen, ja siit? tuo ?llistyminen. H?nt? ei voinut sanoa pahaksikaan perhett?ns? kohtaan, jospa ei hyv?ksik??n, sill? silloin kuin oli hyv?t vuodet ja leip?? kyllitellen, ei h?n kielt?nyt heilt? leip??, eik? kohdellut heit? muutoinkaan pahasti, kunhan h?nell? vaan oli taskumatissa olemista, ja sai siit? mielinm??rin maistella. -- Niin, h?n oli noita kylmi?, yht?kaikkisia luonteita, joille kaikki ulkopuolella itse?ns? oleva maailman meno ja ihmisten el?m? ja toimeentulo oli saman tekev?, olipa se sitten hyv?sti tai huonosti --; semmoisista huoli h?n viisi.

"No miksi herran t?hden te kotiin tulitte...? Mill? tavalla luulette minun voivan teid?t el?tt???" sanoi h?n vaimonsa ja lapsensa n?hty??n.

"Meill? on jauhoja pari leivisk?? kelkassa tuolla ulkona", sanoi vaimo huohottaen ja istuen samassa voimattomana penkille.

"Hoo! Sep? sitten hyv? on. Saanhan taasenkin pullooni jotakin; se onkin jo viikon p?iv?t kuivillaan ollut", sanoi mies kylm?sti.

"?l?, hyv? ihminen, vie niit? salapolttimoon ... ovathan ne ainoat suuruksemme, mit? olemme pitk??n aikaan saaneet", pyyteli vaimo heng?styksens? seasta.

"Mks'ette pysyneet siell??"

"Ei siell?k??n paistetut pyyt suuhun lenn?... N?lk?? ja tautia on siell?kin -- -- kurja aika ... Jumala meit? kaikkia armahtakoon...! Mit? sanoisivat ihmiset, jos veisit jauhot ... ovathan ne annettu meid?n henkemme hengiss? pysymiseksi... ?l? vie niit? salapolttimoon ... min? rukoilen sinua -- ?l? vie", koetti vaimo pyydell?.

"Nouda toisia jauhoja sielt?; ne saatte sitten sy?d?", sanoi mies tuimasti.

"Ei siell?k??n jauhot hyljyksi jouda ... m??r?n per?st? hekin saavat ja antavat. Mit? sanoisivat he, jos nyt heti menisin toisia tahtomaan... Ei, ei se k?y ... ?l? vie niit? jauhoja...! Luulet sin? minun hyvinkin v?kev?n olevan, kun niin vain k?sket -- olipa se niin ja n?in, jos ma jaksoin tulla kotiin jauhojen ja lasten kanssa -- --. ?l?, ?l? mie..."

"Mit? parempi se sitten on, ett? min? kuolen puutoksiini ja joku toinen j??pi el?m??n? -- Ei, niin sen t?ytyy olla kuin sanottu on", sanoi mies ja v??nsi jauhopussin olallensa, jonka h?n oli sill? v?lin tupaan noutanut.

"Tingih?n edes rankkikaan takaisin, ett? saisin jotakaan sidett? olkien sekaan", sanoi vaimo tukahtuneella ??nell?.

"Saatanpa tuosta tuumailla", sanoi mies ja l?hti.

Miehens? menty? purskahti vaimo katkeraan itkuun. Koko el?m?n kurjuus kaikkine kovuuksineen ja kylmyyksineen aukesi yhdell? haavaa h?nen silmiens? eteen. Kolkkona, mustana, ammottavana hautana oli tulevaisuus h?nen edess?ns?, valmisna nielem??n samaan kauheaan kitaansa h?netkin lapsineen, johon h?n oli jo niin paljon ennen ihmisi? niellyt, tulematta sen t?ydemm?ksi. H?n tunsi itsens? per?ti pieneksi ja v?h?v?kiseksi, vastustamaan tuota voimaa, joka kaikki muserti ja murskasi, huolimatta n?lj?st?, k?rsimisist? ja kyyneleist?; tuntuipa silt? kuin olisi h?n ollut jo haudassa, johon multaa vy?ryi hitaasti, mutta varmasti, likist?en h?nt? niin raskaasti, ett? oikein henke? ahdisti.

H?n tunki ankaran itkemisen ja surun heikontavan v?hi? voimiansa; h?n koki pid?tt?? sit? -- h?n ei olisi itkenyt eik? surrut, mutta h?n ei voinut toisin tehd?, sill? apua, turvaa, neuvoa ja lohdutusta ei kuulunut koskaan. N?lk? kalusi ja j?yti h?nen ennest??nkin jo n??ntynytt? syd?nt?ns?, mutta mist?p? tuli yksi ainoakaan pala semmoista ravintoa, jolla sammuttaa vaateliaan ja aina kintereill? olevan ahnaan velkojan vaatimuksia. Lapset olivat yhtyneet itkem??n ?idin kanssa; heill?kin oli heid?n syyns?: oma n?lk? ja v?sy sek? ?idin suru ja k?rsimiset; t?m? n?ky ja tunto lis?si viel? kivi? kuorman p??lle murheelliselle ?idille.

T?mm?isess? tilassa oli Kanttilan kotiv?ki, kun is?nt? palasi salapolttimosta. H?n oli saanut salapolttajalta jo etuk?teen pullonsa t?yteen mielijuomaansa. Siit? oli h?n maistellut kotiin tullessaan ja oli nyt erinomaisen hyv?ll? tuulella. K?dess? oli h?nell? kiulu, joka oli t?ynn? sakeaa rankkia, oikein parasta tavaraa, mit? semmoisista paikoista voipi n?lk?isen ravinnoksi saada.

"?lk?? nyt itkek?... Kyll?h?n t?ss? elet??n... Min? toin rankkiakin sielt? -- oikein sakeaa... Kyll?h?n t?ss?... Maistakaa t?st? pullosta pikkusen ... se virkist??", puheli mies, n?ytellen rankkikiuluaan, ja tarjotellen pullostansa itkeville vaimolleen ja lapsilleen.

Vaimo oli niin kiintynyt itkuunsa, ett'ei h?n ollut voida siit? lakata. Vaikka kuinkakin h?n olisi koettanut pid?tt??, rev?isi se kuitenkin syd?men pohjasta, ja silloin p??si itku aina uuteen valtaan. Vihdoin kuitenkin alkoi h?n v?hitellen tyynty?, mutta kauvan se kuitenkin rev?isi syd?mest?, sill? olihan se n??ntym?isill??n ja s?rkym?isill??n.

Kun vaimo oli tyyntynyt, maisti h?n todellakin miehens? pullosta sen verran, ett? nielulle meni; lapsille annettiin muutamia tippoja veden seassa. Sen vertainen tilkka meni vaimon n??ntyneesen ruumiisen niin, ett? h?n raukesi hermottomaksi kuin lankavyyhti, ja h?net t?ytyi toimittaa vuoteesen maata. Kylm?n?, virkist?v?n? virtana tuntui se ensin kiertelev?n heikossa syd?nalassa, mutta sitten se l?mmitti ja vahvisti. Kauvan ei kuitenkaan tuon h?nelle oudon ja uuden el?m?n l?hteen virvoituspisara voinut virkist?? h?nen veltostuneita elimi??n, sill? kaksi kertaa veltommaksi ja raukeammaksi tunsi h?n itsens? ensi huumauksen sivu menty?.

Kun vaimo tointui niin paljon, ett? h?n voi puhua, alkoi h?n huolehtia taloudellisista asioista.

"Pan -- -- pankaa uuni l?mpi?m??n ja -- ja sotkekaa olkijauhoja rankkiin, et -- ett? saisin jotakaan syd?meeni. Mi -- min? aivan n??nnyn ... paistakaa sit -- sitten... Kun min? voisin k?yd? lehm?n lyp -- lyps?m?ss?", m??r?ili h?n katkonaisesti.

Mies ja vanhempi tytt? rupesivat heti touhuun. Is? kaasi v?h?n rankkia kuppiin ja sitten alkoi tytt? sotkea olkijauhoja sen sekaan, mit? kiuluun oli j??nyt; sill?v?lin pani is? uunin l?mpi?m??n.

Horjuen kontturoitsi vaimo yl?s. H?nen polvensa eiv?t tahtoneet kannattaa varjontapaista painoansa, mutta yht?kaikki meni h?n hoiperrellen navettaan lehm?? lyps?m??n.

Navetasta palattuansa kaasi h?n maitotilkkaan montavertaa enemm?n vett? kuin maitoa oli, ja pani sen pataan suolan kanssa kiehumaan.

Kun illallinen oli kaikin tavoin saatu valmiiksi, rupesi perhe atrioitsemaan. Is?nn?llekin oli em?nt? pannut kuppiin maitokeitos- sinukkaa, mutta t?m? ei huolinut siit?. H?n otti tuon kupin, johon h?n oli kiulusta rankkia kaatanut, sekoitti siihen suolan, ja rupesi silt??n sy?m??n, sit? ennen otti h?n toki taskumatistansa. Semmoinen oli h?nen el?m?ns? keino ollut jo pitk?t ajat; siin? h?nen suuruksensa. Eih?n se h?nell?k??n h??vi? ja lihavaa tuo el?m? ollut, paha vaan, kun vaimo ja lapset saivat h?nen viinan himonsa t?hden k?rsi?.

"Sy?k?? nyt vaan kaikki ... en min? tahdo maitokeitosta ... sy?k?? te vaan kaikki ... kyll? min? aina el?n", puheli perheen-is?, appaessaan suolattua rankkia suuhunsa.

Niin. Olihan is?nn?n taskumatissa nyt olemista.

Niinkin v?h?n ravinnon saaminen vaikutti n?lk?iseen ?itiin ja lapsiin hervaisevasti. T?m?n tuntiessaan toimittivat he itsens? maata. Lapset lukivat iltarukouksensa ristiss? k?sin ja ?iti kiitteli Jumalaa syd?mest?ns?, kun asiat ovat n?inkin hyv?sti.

Niin sit? Kanttilassa el?? kitkutettiin eteen p?in. Is?nt? oli suostunut vaimonsa viimeiseen pyynt??n; h?n oli salapolttajalta tinkinyt rankin takaisin, ja uskollisesti kantoi h?n sen kotiin. -- Olihan sekin tyhj?? parempi. Tuota ainoaa el?m?n l?hdett? pidettiin tarkasti kuin kultaa k?mmenell?, sill? eip? ollut tiedossa, milloin semmoinen hyvyys taas saataisiin.

Mutta n?illekin varoille tuli viimein loppu. Loppunut oli rankki ja ehtynyt oli is?nn?n taskumatti. Paha puute ja h?t? tuli h?nellekin, vaikka h?n oli imenyt ytimen k?yh?inhoidon antamista ja vaimonsa tuomista jauhoista, ja yht?kaikki ollut osallisena rankin sy?nniss? vaimonsa ja lastensa kanssa. Ehtimiseen pyyteli h?n vaimoaan, ett? t?m? menisi k?yh?inhoidolta viel? jauhoja pyyt?m??n.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet