Read Ebook: Koti-satuja Lapsille ja Nuorisolle by Grimm Jacob Grimm Wilhelm

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 387 lines and 46779 words, and 8 pages

Poika peukalon pituinen.

Talonpoika kerta mets?h?n hankki, puita kaatamaan, ja mutisi silloin: "nyth?n soisin meill? semmoista miest? olevan, joka minulle vankkurit tuonne toimittaisi!" "Oi is? kulta," sanoi Peukalopoika, "kyll? min? teille vankkurit toimitan, luottakaa te vain siihen, m??r?-ajalla net varmaankin ovat mets?ss? teid?n tyk?n?nne." T?h?n is? hymyillen vastasi: "mitenk? tuo laatuhun k?visi? sin? liian pieni olet hevosta ohjaamaan." "Eip? tuosta haittaa, is?seni, jos vain ?iti hevosen asettaa valjaihin, kyll? min? pian korvaan puikahdan ja huudan sille, minne sen on juokseminen." "Noh olkoon menneeksi," sanoi is?, "sopiihan kerrankin koettaa." Kun sitten tuli m??r?tty aika, ?iti hevosen valjasti sek? pisti korvahan Peukalopojan, ja t?m? pienokainen hevosta ohjaten tuolta huusi: "hei hepo! oikealle! vasemmalle!" Ja nyt ihan s?ntilleen kulku k?vi etehen-p?in, ik??n-kuin olisi ohjissa ollut koko p??-kuski, ja vankkurit oikeaa tiet? vy?rivat mets??n. Tapahtuipa sitten, ett?, juuri kun er??st? kulmasta poikkesivat ja Peukalopoika huusi: "vasemmalle, vasemmalle!" kaksi outoa miest? osasi siin? kulkea. "Jopa nyt jotakin," sanoi toinen, "mit? maar t?mm?inen tiet??! kulkeehan tuossa vankkurit ja hevoselle huutaa ajaja, vaikk'ei sellaista n?y miss??n." "Tuskinhan t?m?n asian laita oikein lienee," vastasi toinen, "seuratkaamme siis noita rattaita, n?hd?ksemme, minne viimein seisattuvat." Mutta vankkurit ihan mets??n ajoivat suorastaan sille paikalle, miss? ukko oli halkoja hakkaamassa. Sitten is??ns? n?hdess??n Peukalopoika h?nelle huusi: "katsoppas, is? kultaseni, jopa t??ll? olen vankkureineni; tule nyt minua nostamaan alas!" Is? vasemmalla k?dell??n hevosen pid?tti p?itsimist? ja otti oikealla ulos korvasta pikku poikansa, joka ilo-mielin olki-korrelle istahti. N?hdess??n Peukalopoikaa nuot oudot miehet vasta ihmettelem??n, ja toinen kuiskaten toiselle lausui: "kuuleppas veikkoseni! tuosta pikku pulikasta ehk? tulisi onnemme perustajaa, jos h?net jossakin isossa kaupungissa n?yttelisimme rahasta; ent? jos h?nen ostaisimme." He sitten meniv?t talonpojan tyk? ja sanoivat: "myy meille tuo poika pikkarainen, hyv? oltava h?nt? meill? odottaa." "En maar." vastasi is?, "tuo on minun syd?n-k?pyseni enk? h?nt? kaiken mailman kullasta myisi." Mutta kaupasta kuultuaan Peukalopoika is?ns? takin laskuja my?den kapusi h?nen olka-p??llens? seisomaan sek? kuiskutti h?nelle korvaan: "myy vain minut heille, kyll? min? piankin taas palajan luoksesi." Silloin is? h?nen antoi noille molemmille miehille kelpo raha-summasta. "Minne istumaan tahdot?" kysyiv?t pojalta. "Asettakaa minut hattunne ry?d?lle, siell? minun sopii ymp?rist?? katsellen edes takaisin astuskella, enk? suinkaan alas putoa." Miehet h?nen mielt?ns? noudattivat ja, kun Peukalopoika oli is?llens? j??-hyv?iset sanonut, he tiehens? l?ksiv?t. Sitten edelleen astuivat, kunnes h?m?rt?m??n rupesi, jolloinka poju kuului pyyt?v?n: "laskekaa minut hiukan maahan." "Pysy sin? vain paikallas," sanoi mies, jonka hatun-r?yd?lle tuo linnun-kotolainen istui, "eih?n siin? sinusta haittaa." Mutta Peukalopoika rukoilemistansa rukoili, ja ottipa viimein mies p??st?ns? hatun sek? laski tien viereen pellon py?rt?n?lle pikku pojan. T?m? nyt turpehien v?liss? siin? hetkisen juoksenteli ja hyppeli sinne t?nne sek? pujahti sitten yht'?kki? hiirenreik?h?n, jonka h?n oli osunut l?yt?m??n. "Hyv?sti nyt, hyv?t herrat!" huusi h?n ivaten, "kiert?k?? vain kaunihisti kotia-p?in ?lk??ttek? siin? tyhj?n-p?iten minua odotelko." Miehet tuonne hyp?htiv?t ja pisteliv?t kepeill? hiiren-reik??n, mutta turhaa vaivaa siin? n?kiv?t, sill? Peukalopoika yh? edemm?ksi pujahteli; ja koska piankin tuli pilkko pime?, t?ytyi heid?n suutuksissansa ja tyhjin kukkaroin palata kotia.

Huomattuansa miesten jo menojansa menneen Peukalopoika taas hiipi ulos maan-alaisesta piilo-paikastaan. "Aivanhan vaaralliselta toki vet?? pime?ss? pellolla kierteleminen." h?n jupisi, "piampa t??ll? s??rens? s?rkee ja niskansa taittaa." Onneksensa h?n tyhj?n koteloisen-kuoren tapasi. "No t?nneh?n minun kelpaa y?ksi j??d? turvihin," h?n virkahti sek? meni sinne sis?lle istumaan. Sitten hetkisen p??st? nukahtamaisillaan juuri ollessansa kuuli h?n kahden miehen sielt? ohitse k?yv?n ja toisen sanovan toiselle: "mill?h?n keinoin nyt mukavimmin k?visi saada tuolta rikkaalta kirkkoherralta h?nen kultansa ja hopeansa ry?stetyksi?" "Sen maar min? kyll? tied?n," huusi kohta Peukalopoika. "Mit?h?n tuo?" sanoi varkaista toinen, "kuulimpa mielest?ni jonkun puhuvan." He nyt kuuntelemaan seisahtuivat, ja Peukalopoika jatkoi: "ottakaa minut mukaanne, min? teid?t taatustikkin olen auttava." "No miss?s sitten olet?" "Hakekaa vain maasta sek? kuunnelkaa tarkkaan, mist? ??ni tulee," t?m? vastasi. Viimein varkaat pojan l?ysiv?tkin ja nostivat yl?s piilosta. "Vai sin?, pieni veitikka! lieneek? sinussa auttajaa?" he nauraen sanoivat. "Ompa niinkin," tokasi tuo vastaukseksi, "min? rauta-salpojen v?litse puikahdan kirkkoherran huonehesen sek? toimitan teille sielt?, mit? vain tahdotte." "Olkoon siis menneeksi," he vastasivat, "sopiihan koettaa, mik? mokoma sinussa lienee." Kun sitten pappilaan p??siv?t, Peukalopoika kamariin pujahti, mutta rupesipa kohta, oikein parastansa pannen, huutamaan: "tahdotteko kaikki, mit? t??lt? l?ytyy?" Varkaat pel?styen h?nelle kuiskasivat: "puhu hiljaa, ett'ei ket??n her?isi!" Mutta Peukalopoika ei ollut tuota kuulevinansa, vaan huusi uudestaan: "mit? tahdotte? haluttaako teit? t??lt? kaikki." T?st? ker?si kamarinvierisess? tuvassa makaava ky?kki-piika, ja tuo istualle nousi sek? rupesi tarkasti kuuntelemaan. Varkaat taas olivat pel?styksiss?ns? juosseet kappaleen matkan p??h?n, mutta rohkaisivatpa j?lleen mielens?, ajatellen: "tuo pikku pulikka tahtoo meit? v?h?n kiusailla," palasivat takaisin sek? kuiskasivat h?nelle oven takaa: "ryhdy nyt jo tosi-toimehen ja pist? meille t?nne sielt? jotakin!" Silloin Peukalopoika viel? kerran huusi niin lujasti, kuin suinkin sai huudetuksi; "tahdompa min? teille antaa vaikka kaikki, kurottakaa vain k?tenne t?nne." T?m?n ihan selv?sti kuuli piika, hyp?hti vuoteeltansa, kompuroitsi ovea kohden ja astuipa kamariin. Varkaat kiiruusti koipensa korjasivat sek? kiisiv?t pakohon, ik??n-kuin olisi itse p??-paha kintuissa ollut; ja kosk'ei piika saattanut mit??n selitt??, meni h?n valkeaa hakemaan. Kun h?n sitten, kynttil? k?dess?, palasi kamariin, Peukalopoika, ennenkuin h?nt? huomattiin, tiehens? pujahti ja riensi latoon; mutta kosk'ei tytt?, kaikki nurkat ja komerot tyystin haettuansa, kuitenkaan l?yt?nyt mit??n, h?n taas vuoteellensa kapusi, arvellen vain unta n?hneens?, vaikka avoimin silmin ja kuulevin korvin.

Peukalopoika oli heiniss? tipsuteltuaan hyv?n makuupaikan itsellens? l?yt?nyt; siin? h?n aikoi rauhassa lev?t? aamuun asti ja sitten palata kotia vanhempainsa luoksi. Mutta kova kohtalo h?nt? v?ijyi! no niin! onhan mailmassa tuskaa ja vaivaa monemmoista! Piika tapansa mukahan p?iv?n koittaessa vuoteltaan nousi ja l?ksi talon karjaa ruokkimaan. Ensin h?n latoon meni, josta otti sylillisen heini?, ja osuipa h?nen kouriinsa tulemaan juuri se tukko, miss? Peukalopoika parka makasi nukkumassa. Mutta tuo niin sike?ss? unessa oli, ett'ei h?n mit??n huomannut eik? ennen her?nnyt, kuin vasta lehm?n kielen kohdalla, sill? hein?-tukossa poju raukka oli tuon elukan suuhun suikahtanut. "Voi onnettomuuttani!" h?n huudahti, "mitenk? min? olen vanutus-myllyhyn joutunut!" mutta huomasi pian kyll?, miss? h?n tosiaankin oli. Siin? nyt k?ski varoa, ett'ei h?n hampahien v?liin takertuisi rikki ruhjottavaksi, mutta vatsahan h?nen kuitenkin t?ytyi luistaa alas. "T?st? tupasesta akkunat ovat unohtuneet," h?n lausui," eik? aurinko mist??n p??se t?nne paistamaan; kynttil?? ei ensink??n saatavissa!" Yleens? t?m? maja-talo h?nest? hyvinkin huonolta veti, ja mik? kaikisten pahin, heini? ovesta tuli lis?ksi tulemistansa ja paikka yh? ahtaammaksi rupesi k?ym??n. Viimein poju h?diss?ns? t?ytt? kurkkua kiljasi: "jo olen kyll?ni saanut, ?lk?? minulle en??n rehuja tuoko enemp??!" Piika silloin juuri osasi olla lehm?? lyps?m?ss?, ja kun h?n puhuttavan kuuli, vaikk'ei ket??n n?kynyt, sek? tunsi ??nen samaksi, jonka jo oli y?ll? kuullut, pel?styi tytt? parka niin kovasti, ett? h?n renkulta roikahti sel?llens? ja kaasi kiulusta maidon maahan. Kiiruimman kautta h?n sitten is?nt?ns? luo riensi ja huusi perille p??sty?ns?: "oi ihmeen ihmett?, kirkkoherra kulta, lehm? meid?n on puhumaan ruvennut!" "Turhias siin? hourailet," vastasi kirkkoherra, vaan meni itse kuitenkin navettaan katsomahan, mitenk? tuon laita oikeastaan oli. Mutta tuskin oli h?n navetan kynnyksen yli astunut, jopa Peukalopoika taas huusi: "olenhan jo kyll?ni saanut, ?lk?? rehuja t?nne enemp?? pist?k?!" Silloin kirkkoherra itsekin pel?styi, arvellen pahan-hengen riivaavan, sek? k?ski tappaa lehm?n. Se kohta tapettiinkin, ja maha, miss? piili Peukalopoika, viskattiin tunkiolle. Poju nyt parastansa pannen koetti tuosta pinteest? p??st?ksens? ja jopa jo paljon vaivaa n?hty?ns? ihan oli p??sem?isill??n, mutta kohtasipa taas kova onni, juuri kun h?n oli p??t??n ulos ilmahan pist?m?isill?ns?. N?lk?inen susi, n?et, sielt? ohitse juostessaan hotkasi yhdell? nielauksella koko mahan. Peukalopoika ei tuosta kuitenkaan liioin s?ik?htynyt, vaan ajatteli: "ehk?h?n k?ynee sutta suostuttaminen," sek? huusi vatsasta: "susi kulta! tied?mp?, mist? kelpo aterian saisit." "Miss? se on saatavissa?" kysyi susi, "Noh tuolla, tuossa talossa; sinun sopii lasku-r?nni? my?den hiipi? huonehesen sis?lle ja oletpa l?yt?v? kakkuja, sian-silavaa ja makkaroita, vaikka sinua haluttaisi sy?d? kuinkakin paljon," ja nyt poju kertomalla tarkoin kuvasi is?ns? asunnon. Sudelle ei tuota tarvinnut kahdesti sanoa, se y?ll? laskur?nnin kautta vara-aittahan k?nti ja sy?d? ahmasi siell? oikein mielens? per?st?. Kyll?ns? saatuaan se taas ulos aikoi, mutta olipa niin paksuksi paisunut, ett'ei se en??n mahtunutkaan samaa tiet? menem??n. T?m?n oli Peukalopoika jo ennaltaan arvannutkin sek? rupesi nyt suden vatsassa tavatonta melua pit?m??n, huutaen ja pauhaten aivan tarmonsa takaa. "Hiljaa siell?!" sanoi susi, "her?t?th?n sin? talonv?en." "Mit? turhia," vastasi pikku poju, "oletpa sin? vatsas t?ytehen sy?nyt, nyt min?kin vuorostani pid?n iloista aikaa," sek? rupesi uudestaan t?ytt? kurkkua huutamaan. Siit? viimeinkin her?tty??n h?nen is?ns? ja ?itins? vara-aitan ovelle juoksivat ja tirkisteliv?t raosta tuonne sis?lle. N?hty?ns? suden siell? meuhaavan riensiv?t he aseita hakemaan, ja mies sitten toi kirvehen sek? vaimo viikatteen. "Pysy sin? siell? takana," sanoi mies, kun olivat aittaan astuneet, "jollei susi, minun kerran huimastuani, kohta kuoliaksi kellisty, tulee sinun hy?k?t? sen kimppuun ja viilt?? silt? maha halki." Silloin Peukalopoika, kuultuaan is?ns? ??nen, huusi: "is? armahimpani, min? t??ll? olen, istumpa suden vatsassa." ilosta ihastuneena is? lausui: "kiitos Luojan! meid?n rakas lapsemme on kotia palannut," sek? k?ski vaimonsa panna pois viikatteen, ett'ei Peukalopoikaan sattuisi. Sitten h?n sutta p??h?n ly?d? l?j?hytti kolauksen semmoisen, ett? tuo kohta kaatui kuolleena maahan; sen j?lkeen he veitsen ja sakset tuotuansa leikkasivat pedolta mahan auki sek? ottivat sielt? ulos pikku pojunsa. "Voi," sanoi is?, "meh?n sinun t?htes olemme vasta surua n?hneet!" "Niin, is? kulta, min? jos jommoisiakin paikkoja olen kierrellyt; oikein hyv?lt? tuntuu, kun olen p??ssyt raitista ilmaa taas hengitt?m??n." "Miss? merkillisess? sin? siis olet k?ynyt?" "Oi is?seni! min? ollut olen hiiren-rei?ss?, lehm?n mahassa ja suden suolissa; nyt t?nne j??n teid?n luoksenne." "Emmek? me sinua en??n myy, vaikka kaiken mailman rikkaudet saisimme." Sitten he rakasta Peukalopoikaansa hyv?iliv?t ja suutelivat, antoivat h?nelle sy?t?v?? ja juotavaa sek? teettiv?t h?lle uudet vaatteet, koska vanhat olivat matkalla r??syiksi kuluneet.

Peukaloisen matkustukset.

Er??ll? r??t?lill? oli poika pieni pikkarainen, joka ei ollut peukaloa pisempi ja siit? oli Peukaloisen nimen perinyt. Mutta pojulla rohkeutta oli rinnassa ja h?n is?llens? sanoi: "is? kulta! minun t?ytyy ulos mailmalle l?hte?." "Oikeinhan, poikaseni!" vanhus virkkoi, otti ?im?n, sulatti kynttil?n-valkeassa siihen ponneksi lakkaa hiemasen sek? sanoi sitten: "t?st? saat matkalles my?t?si miekan." Nyt pikku r??t?li tahtoi viel? kerran sy?d? vanhempainsa seurassa ja tipsutteli sent?hden ky?kkiin katsoaksensa, mit? ?iti rouva oli l?ksi?isiksi laittanut. Mutta ruoka juuri oli valmistunut ja vati seisoi takalla. Silloin kysyi poika: "?iti rakas, mit?s t?n??n p?iv?lliseksi annat?" "Mene itse katsomaan," vastasi ?iti. Silloin Peukaloinen takalle hyp?hti ja kurkisteli vatihin, mutta koska h?n p??ns? liian pitk?lle sinne pisti, sieppasi h?net ruo'asta nouseva h?yry sek? vei h?nen yl?s ilmahan savu-torven kautta. Kappaleen aikaa h?n h?yryss? ajeli sinne t?nne ilmassa, kunnes viimein taas l?tk?hti alas maahan. Nyt tuo pikku r??t?li oli ulos avaraan mailmaan joutunut ja I?ksi tuosta kauas kulkemaan sek? rupesi er??lle mestarille ty?h?n, mutta eip? ruoka h?nen mielest?ns? ollut tarpeeksi hyv??. "Kuulkaa rouva mokoma!" sanoi Peukaloinen mestarin vaimolle, "jollette meille parempaa ruokaa anna, min? tieheni p?tkin ja kirjoitan liidulla huomenna ani varahin teid?n huoneenne oveen: perunoita liiaksi, niukasti lihaa, hyv?sti herra Perunapohatta!" "Mit? sin?, sirkka, siin? l?piset!" vastasi vaimo suutuksissansa ja sieppasi vaate-tilkun, aikoen sill? h?nt? ly?d?; mutta pikku r??t?li meid?n sukkelasti kiepsahti sormistimen suojaan ja kurkisteli sen alta, rouvan kiusoiksi kielt??n ulos suustansa pitk?lle pistellen. Tuo sormistimen nostahti pojutta kaapataksensa, mutta Peukaloinen pikkarainen tilka-kasahan hyp?hti, ja kun rouva h?nt? etsien rupesi tilkoja hajalle viskelem??n, poju p?yd?nrakoon puikahti. "Piti, piti, mestarin-rouva!" h?n sielt? huusi, pist?en raosta p??ns?, mutta juuri kun vaimo oli h?nt? kourasemaisillansa, h?n p?yt?-laatikkoon luisti. Viimein akka h?nen kuitenkin sai kynsiins? ja ajoi pois talosta.

Pikku r??t?li nyt vaeltamaan l?ksi ja tulipa synkk??n mets??n. Siell? h?n tapasi rosvo-joukon, joka aikoi kuninkaan aartehia varastamaan. N?m?t r??t?li nupukan n?hty?ns? ajattelivat: "tuommoinen pikku mies avain-rei'?st? menem??n mahtuisi ja olisi siis oikein aimollinen tiirikan virkaa toimittamaan." "Hohoi sin? siin?, Goliath j?ttil?inen! haluttaisiko sinua l?hte? meid?n kanssamme aarre-aittaan? sinun sopisi sinne sis?lle pujahtaa ja meille rahat viskata akkunasta." Asiaa v?h?n arveltuansa Peukaloinen tuohon tuumahan suostui ja meni sitten heid?n seurassansa aarre-aitan edustalle. Siin? h?n ovia tyystin tarkasteli, oliko niiss? rakoa mit??n, eik? aikaakaan, jopa huomasi yhden sek? rupesi kohta siit? sis?lle pyrkim??n. Toinen vartia silloin toiselle sanoi: "mik?h?n ilke? h?m?h?kki tuossa matelee! min? sen kuoliaksi poljen." "Anna itikka paran olla," vastasi toinen, "eih?n se sinulle ole mit??n pahaa tehnyt." Nyt Peukaloinen raosta onnellisesti p??si aarre-aittaan, avasi akkunan, jonka takana rosvot seisoivat, sek? viskasi siit? heille kolikon toisensa per?st?. Siin? sitten ahkerimmassa toimessa hy?rielless??n h?n kuninkaan kuuli tulevan aarteitansa katsomaan ja kiisi kiiruimman kautta piilohon. Kuningas kyll? huomasi, ett? monta kolikkoa puuttui, mutta ei saattanut ymm?rt??, kuka net olisi varastanut, koska lukut ja salvat kelpo kunnossa olivat ja aivan koskemattomilta n?yttiv?t. Sitten h?n taas sielt? pois palasi ja sanoi molemmille vartioille: "pit?k?? tarkka vaari, joku tuolla rahain kimpussa h??rii." Kun nyt Peukaloinen uudestaan ty?h?ns? ryhtyi, n?m?t kuulivat rahojen vierielev?n aitassa sek? "kil, kal" kilisev?n. He sis?lle riensiv?t varasta kiinni kaapataksensa, mutta pikku r??t?li, kun kuuli heid?n tulevan, oli noita vilppahampi, riensi nurkkaan ja veti p??llens? hopea-rahan niin visusti, ett'ei h?nest? hiukkaakaan n?kynyt; ja rupesipa h?n viel? heit? kiusoittelemaankin huutaen: "t??ll? min? olen." Vartiat ??nt? kohden juoksivat, mutta kun perille p??siv?t, h?n jo oli toiseen nurkkaan pujahtanut toisen kolikon alle ja kirkasi sielt?: "hei! t??ll?h?n olen." Heti vartiat sinne-p?in rient?m??n, mutta jopa Peukaloinen kaukaa huuteli kolmannesta nurkasta: "piti! piti! t??ll? min? olenkin." Ja n?in h?n pilkaten heit? aarre-aitassa niin kau'an juoksenteli sinne t?nne, kunnes vihdoin v?syiv?t ja meniv?t sielt? tiehens?. Nyt poju kolikat kaikki yhden er?lt?ns? akkunasta heitti; viimeisen h?n oikein voimainsa takaa poukautti lent?m??n, hyp?hti n?pp?r?sti itse istumaan sen p??lle ja kiisi siin? ratsastaen akkunasta ulos. Rosvot h?nt? kovin kiitteliv?t sanoen; "sin? oikein suuri sankari olet!" sek? kysyiv?t: "tahdotko meid?n p??llik?ksemme ruveta?" Mutta Peukaloinen hiukan tuumailtuansa vastasi tahtovansa ensin v?h?sen liikkuella mailman maita katselemassa. He sitten saaliinsa kesken??n jakoivat, vaan pikku r??t?li vain yhden pennin sai osaksensa, sill? enemp?? ei h?n jaksanut kantaa.

Nyt Peukaloinen miekkansa taas pani vy?lleen, sanoi rosvoille j??-hyv?stit ja l?ksi pois-p?in astumaan. Sitten h?n kyll? uudestaan r??t?lin-ammattia koetteli muutamain mestarien ty?ss?, mutta eip? h?n heid?n tyk?n?ns? viihtynyt, vaan rupesi viimein talon-rengiksi er?h?sen ravintolaan. Siell? piiat h?nelle kovin vihoissaan olivat, sill? itse n?kym?tt?m?n? h?n kaikki n?ki, mit? he salaa tekiv?t, sek? ilmoitti is?nt?v?elle, mit? he taltrikeilt? olivat suuhunsa siepannehet ja kellarista korjanneet puoleensa. Nuot sent?hden usein uhkailivat: "maltappas, kyll? viel? sinulle kostamme," sek? p??ttiv?t tehd? h?nelle pahat tepposet. Kun sitten muutaman p?iv?n p??st? piioista yksi puutarhassa niitt?iss??n n?ki Peukaloisen siell? juoksennellen ruohossa sinne t?nne pujahtelevan, h?n vilppaasti viikatteellansa kaappasi poikki sen ruoho-tukon, niiss? juuri piili tuo pikkarainen, pisti hein?t isohon huiviin sek? heitti net salaa lehmien eteen. Olihan noitten joukossa iso Mustike, se ahmatessansa pojan ihan ehe?lt??n nieli. Mutta tuolla lehm?n mahassa h?nen oli kurja oltava, sill? olipa siell? pilkko pime? eik? pienint?k??n kynttil?n-kulua palamassa. Kun sitten lehm?? oltiin lyps?m?ss?, h?n huusi:

"kipsis kopsis, kipsis ko! eik? kiulu t?ynn? jo?"

vaan maidon lorinalta ei t?t? h?nen puhettaan hoksattu. Hetkisen p??st? navettaan astui is?nt? ja sanoi: "tuo lehm? huomenna on tapettava." Silloin Peukaloinen pahasti pel?styen huusi kime?ll? ??nell?: "laskekaa minut ensin t??lt?! istunhan min? t??ll? sis?ss?," Is?nt? kyll? puheen kuuli, mutta ei tiet?nyt, mist? tuli tuo ??ni. "Miss?s olet?" kysyi h?n. "Mustikkeen mahassa," Peukaloinen vastasi, mutta is?nt? ei ymm?rt?nyt, mit? tuo tiesi, vaan I?ksi sielt? pois.

Seuraavana p?iv?n? lehm? tapettiin; onneksi ei hakattaissa ja paloiteltaissa sattunut Peukaloisehen yht??n iskua, mutta h?n makkarusten joukkoon joutui. Kun sitten noita pienent?m??n ruvettiin, poju oikein voimainsa per?st? kirkasi: "?lk?? liian syv?lle hakatko, ?lk?? liian syv?lle hakatko, olenhan min? t??ll? hakkurin pohjalla." Tuota ei kuitenkaan hakkuu- rautain jytin?lt? kukaan kuullut. Nyt Peukaloinen parka pahemmassa kuin pulassa oli, mutta h?t? panee hypp??m??n, ja h?n siin? niin sukkelaan pujahteli hakkuu-rautain v?litse, etteiv?t h?nt? hiukkaakaan satuttaneet, vaan p??sip? poju ehe?-ihoisena tuosta p?lk?h?st?. Mutta eip? h?n kuitenkaan pakoon p??ssyt eik? ollut muutakaan neuvoa mit??n, ihra-palasten seassa h?nen oli veri-makkaraan liukahtaminen. Tuo tuommoinen maja-paikka h?nest? veti jokseenkin ahtahalta, ja p??lle p??tteeksi h?n siin? savustettavaksi viel? ripustettiin savu-torveen, jossa h?nest? aika kovin pitk?ksi ja ik?v?ksi k?vi. Vasta talven tultua h?n sielt? vihdoin alas p??si, sill? makkara savu-torvesta otettiin er??n vierahan sy?t?v?ksi. Kun sitten em?nt? rupesi makkarasta viipaleita leikkelem??n, varoi h?n p??t??n pist?m?st? liian pitk?lle, ett'ei h?nelt? kaula ehk? katkaistaisi, ja huomasipa viimeinkin hyv?n tilaisuuden, pyrki ilmaa hiukan haistelemaan ja juoksi tiehens?.

Mutta, siin? talossa, jossa h?nen n?in hullusti oli k?ynyt, ei tuo pikku r??t?li en??n viihtynyt olemassa, vaan l?ksip? kohta taas matkustelemaan. Kau'an ei kuitenkaan h?nen vapautensa aika kest?nyt; kedolla poju ketun tapasi ja se tuota pikaa h?net sieppasi suuhunsa. "Noh mit? maar nyt, herra Repolainen!" huusi pikku r??t?li, "min?h?n se olen, joka teid?n kurkussanne istun, laskekaa minut taas vapaaksi!" "Tuo ehk? parasta lieneekin," vastasi kettu, "enh?n sinusta kumminkaan liioin kostune; jos minulle lupaat, mit? is?si talossa on kanoja, min? sinut pois p??st?n." "Aivanhan halustakin!" Peukaloinen vastaukseksi tokasi, "kaikki kanat sin? sielt? olet saava, sen min? kyll? takaan." Silloin kettu pojun sylki suustansa, ja itse se h?nen kantoi kotia. Kun sitten is? taas n?ki rakkaan pikku poikansa, h?n mielell?ns? ketulle antoi kaikki kanat, mit? h?nell? oli. "Korvaukseksi min? oikein kelpo rahan teille olen tuonut," sanoi Peukaloinen ja kurotti is?lle tuon pennin, jonka h?n oli matkoillaan ansainnut.

"Mutta miksi kettu sy?t?v?ksens? sai nuot kaakottavaiset kana raukkaset?" "Voi sinuas houkkioa! rakastaahan is?si lastansa enemm?n kuin kanojansa."

Kiikkerin lintu.

Oli muinoin velho ilke?, joka k?yh?n ukon muotoiseksi muuttihe, kulki talosta taloon kerj??m?ss? sek? kaappasi menness??n kauniita tytt?j?. Kukaan ihminen ei tiet?nyt, mihin h?n n?m?t vei, sill? heit? ei ikin? en??n n?kynyt. Kerta h?n nyt astui er?h?sen taloon, jonka is?nn?ll? oli kolme kaunista tyt?rt?. Ukko viheli?iselt? kerj?l?is-paralta n?ytti ja kantoi sel?ss?ns? kontin, ik??n-kuin ko'otaksensa siihen armo-lahjoja. H?n sy?t?v?? pyysi murusen, ja kun vanhin tyt?r tuli h?nelle leiv?n-palaa antamaan, h?n vain hiukan koski tytt?h?n, ja t?m? kohta h?nen konttiinsa kopsahti. Sitten h?n vilppaasti menojansa meni ja kantoi tytt?sen kau'as, synk?n mets?n syd?mmess? olevaan kotiinsa. Talossa kaikki oli kovin komeaa, ja ukko tyt?lle antoi, mit? tuo vain toivoi, sek? lausui h?nelle: "t??ll?, armahaiseni sinun varmaankin tulee hyv? oltava, sill? saathan kaikkia, mit? sinua suinkin haluttaa!" Muutaman p?iv?n kuluttua h?n sitten sanoi: "minun t?ytyy l?hte? pois kotoa ja v?h?ksi aikaa j?tt?? sinut t?nne yksiksesi, t?ss? talon avaimet ovat; kaikkia katselemassa sinun t??ll? sopii k?yd? kaikkialla, paitsi siin? yhdess? huoneessa, johonka p??see t?ll? avaimella; sinne sinua menem?st? kiell?n kuoleman-rangaistuksen uhalla." Antoipa h?n tyt?lle my?skin munan, sanoen: "varjele visusti t?t? munaa! ja parasta lienee, ett? sen aina kannat k?dess?s, sill? jos se hukkaan joutuisi, tuosta syntyisi kova onnettomuus." Tytt? avaimen ja munan otti sek? lupasi hyvin toimittaa kaikki. Miehen l?hdetty? h?n taloa rupesi kiertelem??n alikerrasta aikain aina ylisille saakka sek? katseli kaikki paikat; huoneet kullasta kiilsiv?t ja hopeasta hohtivat, eik? h?n mielest?ns? milloinkaan ollut niin loistavaa komeutta n?hnyt. Viimein h?n my?s tuli tuon kielletyn oven eteen ja aikoipa astua ohitse, mutta nyt uteliaisuus h?nen valtasi. Olipa h?nell? avain ja seh?n muitten tapainen, h?n siis tuon pisti suulle sek? v??nn?hti hiemasen, ja jopa ovi ?kki? aukeni. Mutta mit? h?n, sis?lle astuttuansa, tuolla n?ki? keski-laattialla ison, verisen kattilan, siin? palasiksi hakatuita ihmis-ruumiita, ja kattilan vieress? puu-p?lkyn sek? sen p??ll? tuiki ter?v?n kirveen. T?st? tytt? niin pahasti pel?styi, ett? muna h?nen k?dest?ns? laattialle kopsahti. H?n kyll? munansa tuolta taas otti ja koetti pyyhki? veren pois, mutta turhaan, se ihan kohta taas tuli n?kyviin, -- parastansa pannen h?n siin? maar pyyhki ja hieroi, mutta eip? vain saanut vert? l?htem??n.

Eik? aikaakaan, jopa tuli velho matkoiltaan kotia ja pyysi ensi teht?v?ksens? tyt?lt? avaimen ja munan. Pelosta vavisten tytt? net h?nelle antoi, ja mies noista punaisista pilkuista heti huomasi, ett? tuo veri-kammiossa oli ollut. "Koskas vastoin minun tahtoani olet kamarissa k?ynyt," sanoi h?n, "t?ytyy sinun my?s vastoin omaa tahtoas palata sinne takaisin. Sinun el?m?s on nyt loppunsa n?kev?." Sitten h?n tyt?n viskasi maahan, laahasi h?net hiuksista veri-kammioon, asetti h?nen p??ns? p?lkylle, katkaisi h?nelt? kaulan sek? hakkasi palasiksi ruumiin, ett? veri punaisena virtasi pitkin laattiaa, ja heittip? viimein palat muitten joukkohon kattilaan.

"Nytp? toista menen noutamaan," sanoi velho, muutti taas muotonsa ja tuli k?yh?n? ukkona ?sken mainittuhun taloon kerj??m??n. Silloin toinen tyt?r h?nelle leip?-palasen toi, ja h?n paljaalla koskemisellaan tyt?n kaappasi konttiinsa, sek? vei menness?ns?, kuten edellisenkin. T?m?n ei paremmin k?ynyt kuin sisarenkaan, sill? uteliaisuus h?netkin valtasi, h?n veri-kammiossa k?vi ja t?ytyip? h?nen, velhon palattua, heitt?? henkens?. Tuo sitten kotihinsa toi kolmannenkin sisaren. Mutta h?n viekas ja viisas oli. Kun velho avaimen ja munan h?nelle annettuaan oli pois l?htenyt, h?n ensin munan pani tarkkaan taltehen, k?vi sitten huoneita katsomassa ja meni viimein tuonne kiellettyyn kamariin. Ja voi! siell? vasta kauhea n?ky h?nt? kohtasi! H?nen molemmat rakkahat sisarensa kattilassa makasivat surkeasti surmattuina! Mutta h?n kohta toimeen rupesi, haki heid?n j?senens? kokohon ja pani net paikoillensa, p??n, ruumiin, k?si-varret ja s??ret. Ja kun ei en??n puuttunut mit??n, j?senet liikkua alkoivat ja liittyiv?t toisiinsa yhtehen; ja nuot molemmat tyt?t silm?ns? aukaisivat sek? muuttuivat taas el?viksi. Noh siin? nyt vasta iloissansa olivat, suutelivat ja syleiliv?t toisiansa! Sitten nuorin molemmat sisarensa vei kamarista ja pisti heid?t piilohon. Mies ilke? palattuansa avaimen sek? munan vaati, ja koskei niiss? saattanut pienint?k??n verenpilkkua selitt??, sanoi h?n: "sin? koetuksen olet kest?nyt ja sent?hden morsiamekseni p??set." Mutta nyt ei velho en??n tyt?lle voinut mit??n, vaan t?ytyip? h?nen tehd?, mit? tuo vain tahtoi. "Hyv? se!" vastasi siis tytt?, "sinun kuitenkin ensin t?ytyy is?lleni ja ?idilleni toimittaa kultaa kopallisen sek? itse kantaa sel?ss?si tuo koppa sinne; min? sill? v?lin t??ll? h?it? valmistelen." Tuosta h?n omaan kamariinsa meni, jonne oli k?tkenyt sisarensa. "Jo nyt on," h?n heille lausui, "tulemaisillansa se hetki, jolloin teid?t saan pelastetuksi, tuo ilki? on itse kantava teit? taas kotia; mutta l?hett?k??, kohta perille p??sty?nne minulle t?nne apua." Sitten h?n molemmat laski yhteen koppahan, ajoi heid?n p??llens? kultaa niin kosolta, ettei heit? hiukkaakaan n?kynyt, huusi huonehesen velhon ja sanoi h?nelle: "kanna nyt kotihini t?m? koppanen, mutta ?l? matkalla pys?y lep??m??n sill? min? akkunasta katsoen sen kyll? heti huomaan."

Velho selk??ns? nosti kopan ja l?ksi menem??n, mutta tuo niin raskas oli, ett? hiki kasvoista tippui ja h?n jo pelk?si n??nnyksiin uupuvansa. Silloin h?n kivelle istahti hiukan huoahtaaksensa, mutta kohta kopasta ??ni huusi: "min? akkunasta katselen sek? n?en, ett? sin? lep??m??n rupeet, l?hde heti liikkeelle!" Velho morsiamensa luuli huutavan ja nousipa kohta tiet? taas tallustelemaan. Toisen kerran h?n viel? istumaan aikoi, mutta kuuluihan j?lleen; "min? akkunastani katselen ja n?en sinun lev?ht?v?n: l?hde ihan heti liikkeelle!" Ja milloin h?n vain hiukankin pys?htyi, kohta tuo ??ni taas huutamaan, kunnes h?n heng?styneen? ja v?symyksest?, aivan uupumaisillaan viimein sai kopan kultineen tytt?ineen kannetuksi heid?n vanheimpansa talohon.

Mutta tuolla kotona morsian h?it? valmisteli. H?n irvi-hampaisen p??kallon koristi koreaksi, kantoi sen ylis-kamariin sek? asetti akkunasta katselemaan. K?vip? tuosta velhon yst?vi? piloihin k?skem?ss?, ja t?m?n tehty?ns? h?n hunaja-astiaan hypp?si, ratkoi sielt? noustuaan polstarin auki sek? kierieli h?yheniss? ja n?yttip? nyt kumman-n?k?iselt? linnulta, jota ei kukaan ihminen saattanut tyt?ksi tuntea. Sitten h?n omaan kotihinsa l?ksi menem??n, ja tiell? h?nt? tuli vastaan joukko h??-vieraita, jotka kysyiv?t:

"Kiikkerin lintu! mist? tulet s??" "Kiikki Kiikkerist? nyt tulen m?." "Mit?p? nyt tehnee morsian nuori?" "La'assut on huonehet puhtaaksi ja ullakon akkunasta katsoopi."

Sitten h?n kohtasi kotia palaavan ylj?n, joka my?skin kysyi:

"Kiikkerin lintu! mist? tulet s??" "Kiikki Kiikkerist? nyt tulen m?." "Mit?p? nyt tehnee morsiameni?" "La'assut on huonehet puhtaaksi ja ullakon akkunasta katsoopi."

Ylk? sinne kohden katsahti ja n?kyip? tuolla tuo koristettu p??-kallo. T?m?n h?n morsiameksensa luuli sek? tervehti sit? yst?v?llisesti noikaten. Mutta kun h?n vierainensa oli huonehesen ehtinyt, silloin saapui sisarien l?hett?m? apu. Kaikki ovet nyt suljettiin, ettei kukaan p??sisi pakohon, ja sytytettiimp? huone, jossa sitten velho joukkoinensa paloi poroksi.

Satu omena-puusta.

Jo nyt on aikoja, varmaankin kaksituhatta vuotta, kulunut siit?, jolloinka muinoin eli mies ?veri?s, jolla oli ihana ja hurskas vaimo; n?m?t toisiansa hyvin rakastivat, mutta heill? ei lapsia ollut, vaikka hartahimmasti halasivat saadaksensa, ja vaimo tuota rukoili y?t p?iv?t, vaan eip? vain heille lasta syntynytk??n. Pihalla heid?n huoneensa edustalla kasvoi omenapuu; tuon juurella vaimo er??n? talvi-p?iv?n? seisoi omenaa kuoriellen, ja sit? siin? itsellens? kuoriessaan h?n sormeensa leikkasi, ja haavasta vert? lumelle tippui. "Voi," sanoi silloin vaimo huo'aten sek? sangen suru-mielisen?, kun veren n?ki edess?ns?, "jospa minulla sent??n olisi lapsi, valkoinen, kuten tuossa lumi, ja punainen, kuin siin? veri!" Ja kun h?n n?m?t sanat oli saanut sanotuksi, h?nen mielens? iloiseksi muuttui, ja h?nest? tuntui, ik??n-kuin toivosta tosi tulisi. Sitten h?n huonehesen astui sis?lle; ja kuluipa kuukausi, johan oli lumi maasta sulanut, kului tuosta toinen ja ruoho viheri?n? rehoitti, menih?n kolmas, jopa kukat maata koristamassa, ja vy?ri ajan virtahan nelj?s, jo metsik?ss? kaikki puut leve?lle haaroilivat ja viheri?t oksat toisihinsa kietoutuivat, silloin lintusten hele? laulu metsiss? kajahteli ja kukat puista maahan varisivat; sitten viidennen kuukauden viimeisen? p?iv?n? h?n suloisesti lemuavan omena-puun suojassa seisoi, ilosta sykki h?nen syd?mmens? ja h?n polvilleen lankesi ihastuksissansa, kuudennen kuukauden kuluttua omenat kyll? jo isoja olivat, vaan vaimo alallansa pysyi huoneessansa, seitsem?nnen kuluessa h?n omenan otti sek? s?i sen aivan mieli-halulla, mutta k?vip? sitten sairaaksi ja surulliseksi, ja kun kahdeksas kuukausi oli loppumaisillaan, h?n miehens? kutsui tyk?ns? sek? sanoi h?nelle: "jos min? kuolen, hautaa minut tuonne omena-puun juureen." Nytp? h?nest? huoli haihtui ja h?n iloisena oli, kunnes yhdeks?nnen kuukauden kuluttua h?nelle syntyi lapsi, lumen valkoinen, veren punainen, ja lapsen n?hty?ns? ?iti niin iloiseksi ihastui, ett? h?n kuoleman unehen silm?ns? ummisti.

Sitten mies vaimonsa hautasi omenapuun alle ja itki h?nt? haikeasti; edellens? aika joutui, jo suru lieventym??n rupesi, vy?ri viel? viikkokaudet, kyynelehet v?liin vieri, tuosta suru haihtumahan, itku aivan loppumahan, ja kun kes? taas oli ihanimmallansa, jopa mies nai toisen vaimon.

T?m? h?nelle tytt?ren synnytti, mutta tuon ensimm?isen vaimon lapsi oli poika pienokainen, valkoinen kuten lumi, punainen kuin veri. Tyt?rt?ns? vaimo syd?mmellisesti rakasti, mutta poikaa n?hdess?ns? h?n aina suutuksiin joutui; tuo oli muka kaikin tavoin h?nelle harmiksi, h?n yh? ajatteli, mitenk? k?visi tytt?relle hankkiminen kaikki talon tavarat, ja paholainen paha-henki h?nt? yllytteli poikaa vihaamaan; nurkasta toiseen h?n tuota raukkaa hoputteli, yht? p??t? t?yk?ten ja tuuppiellen, joten lapsi parka alin-omaisessa tuskassa oli. Koulusta kotona ollessansa h?n ei rauhan hetkist? n?hnyt.

Kerta kun vaimo ylis-tuvassa oli, tuli sinne Marianna, h?nen pikku tytt?rens?, ja sanoi: "?iti hyv?, anna minulle omena!" "Kyll?, lapsukaiseni," vastasi vaimo sek? antoi arkusta kauniin omenan; mutta arkussa oli iso, raskas kansi ja kannessa iso, ter?v? rauta-kara. "?itiseni," virkkoi tytt? pieni, "etk? my?s veljelleni yht??n anna?" T?st? vaimo suuttui, mutta vastasipa sent??n: "veljes kyll? osansa saapi, jahka h?n koulusta palaa." Ja kun h?n akkunasta katsahtaessaan n?ki pojan tulevan pihalla, h?n ik??n-kuin pahan-hengen riivaamana sieppasi tytt?relt?ns? omenan, sanoen: "eth?n sin? tuota saakkaan, ennen-kuin veljes ensin on saanut." Sitten h?n sen viskasi arkkuhun sek? paiskasi kannen kiinni; ja kun poika oven suuhun enn?tti, h?n yst?v?llisen? olevinaan lausui lapselle: "tahdotko, poikaseni, omenaa?" ja loi vilahdukselta h?nehen silm?ns?. "Ui ?iti kulta," vastasi poika, "oikeinhan nyt n?yt?tte hirve?lt?! halustakin min? omenan otan." Silloin vaimo arkun avasi sanoen: "tule luokseni ja ota itse t?st? yksi." Ja kun pikku poju arkkuhun kumartui, paha-henki vaimon valtasi ja ratsis! h?n kannen paiskasi kiinni niin kovasti, ett? pojalta katkesi kaula ja p?? kieri punaisten omenain joukkohon. Mutta kohta pelko vaimoa vavistuttamaan, ja h?n itseksens? ajatteli: "mitenk? t?st? selki?isin!" Nyt h?n meni alas asuin-tupaan, otti vaate-arkustansa valkoisen huivin, palasi ylisille, sovitti pojan p??n paikalleen, sitoi kaulahan huivin, ett'ei pahaa mit??n k?ynyt huomaaminen, asetti pojun istumaan tuolille porstuaan ja pani omenan h?nen k?teens?.

Sitten Marianna ky?kkiin tuli ?itins? tyk?; t?m? takan ??ress? seisoi sekoittelemistaan sekoitellen kuumaa vett?, joka siell? kiehui padassa. "?iti kultaseni," sanoi Marianna, "veljeni kasvoiltaan kovin kalpeana tuolla porstuassa istuu omena k?dess?, min? h?nt? pyysin minulle omenaa antamaan, mutta eip? h?n mit??n vastannut, ja tuo minusta peloittavan kummalta veti." "Mene tuonne toistamiseen," vastasi ?iti, "ja tokase h?nelle korva-puusti, jollei h?n mit??n vastaa." Marianna nyt porstuaan meni ja sanoi: "anna, veliseni, minulle tuo omenas," mutta eip? vastausta kuulunut. Tytt? silloin poikaa l?i korvalle, ett? p?? laattialle poukahti, pel?styi t?st? pahan-p?iv?isesti, rupesi itkem??n ja poraamaan, juoksi ?itins? tyk? huutaen: "olenhan veljelt?ni p??n ly?nyt poikki," sek? itki itkemist?ns? eik? ottanut rauhoittuaksensa. "Voi Mariannani," sanoi ?iti, "mit?kin nyt teit! mutta ?l? tuosta sanaakaan hiisku, ett'ei siit? kukaan saisi tietoa, sill? eih?n sit? kuitenkaan nyt en??n k?y mitenk??n auttaminen; viskatkaamme h?net hapan-kaalihin kiehumaan." Sitten ?iti pikku pojun hakkasi palasiksi ja pani palat pataan hapan-kaalin sekahan. Mutta Marianna siin? vieress? seisoi yh? itkemist?ns? itkein, ja h?nen silmist?ns? pataan vieri kyyneleit? niin viljavalta, ett'ei keitos muuta suolaa kaivannut ollenkaan.

Sittemmin tuli is? kotia sek? rupesi ruo'alle, kysyen: "miss? on minun poikani?" ?iti p?yd?lle toi hapan-kaalia, oikein aimo vadillisen, ja Marianna yh? itki, vaikeasti valittaen. Silloin is? taas kysyi: "miss? on minun poikani?" "H?n on vanhaa set??si mennyt katsomaan," vastasi ?iti, "ja aikoo sinne j??d? joksikin aikaa." "Mit?? onko h?n pois kotoa l?htenyt minulle edes j??-hyv?isi? sanomata." "On niinkin," sanoi siihen ?iti, "poikaa hartahasti tuonne halutti, ja h?n minua rukoili, ett? h?net kuudeksi viikoksi sinne laskisin; onhan h?nen siell? kaikin puolin hyv? ollaksensa." "Voi," lausui is?, "miten on murheellinen mieleni! pahoinhan menetteli poikani, olisipa h?nen kuitenkin tullut is??ns? edes hyv?sti j?tt??." Sitten h?n sy?m??n rupesi, puhuen tytt?relleen; "mit?s itket, Mariannani? viel?h?n veljes kotia palaa." sek? virkkoi vaimollensa: "t?m? ruoka vasta hyv?lt? maistuu! tuo minulle lis??!" Ja mit? enemm?n h?n s?i, sit? enemm?n h?n tahtoi ja sanoipa: "anna minulle viel? lis??, te ette t?st? mit??n saa, min? itse tahdon kaikki." Heitt?en luut p?yd?n alle h?n sitten s?i sy?mist?ns?, kunnes loppui kaikki tyyni. Mutta Marianna piironkinsa alimmaisesta laatikosta otti parahimman silkki-huivinsa, kokosi p?yd?n alta tuohon kaikki luut ja rustot sek? kantoi net pihalle, katkerimman katkeria kyyneleit? vuodattaen. Tytt? sitten mytyn laski ruohoon omena-puun juurelle, ja t?m?n tehty?ns? h?n yht'?kki? muuttui iloiseksi, per?ti lakaten itkem?st?. Silloin omenapuu huojumaan sek? oksat heilumaan, v?liin toisistansa eriten, v?liin taas toisiinsa yhtyen, ik??n-kuin ihminen iloissaan k?si?ns? yhteen ly?pi. Samassa puusta sakea sumu nousi, sumussa paloi kirkas tuli, ja liekist? lensi ihana lintunen, joka suloisesti viserrellen ilmahan kohosi korkealle, ja kun se silm?n siint?m?tt?miin oli kadonnut, omena-puu siin? ihan entisell?ns? seisoi, mutta huivi luinensa oli poissa. Ja Mariannan syd?n nyt riemusta sykki, ik??n-kuin olisi h?nen veljens? el?nyt. Sitten h?n iloisena taas palasi tupaan ja istui p?yd?n ??rehen sy?m??n.

Mutta lintu kau'as lensi er??n kulta-sep?n huoneen katolle sek? rupesi laulamaan:

"?itini mun tappoi, is?ni mun s?i, Marianna siskoseni kaappi kokoon luuni kaikki, silkki-vaatteesen net kiersi, he'elm?-puulle k??r?n viersi. Pikii! pikii! m? ihana lintu! pikii!"

Kulta-sepp? ty?-huoneessansa istui kulta-vitjoja valmistellen; silloin kuuli h?n linnun laulavan katolla, ja ihanan ihanalta soi h?nen mielest??n tuo viserrys. H?n kohta istualtaan kavahti sek? riensi ulos tuvasta, ja h?nen astuessansa kynnyksen ylitse, j?i jalasta toinen kenk?. Mutta tuosta piittaamata h?n keski-kadulle kiisi nahkaisessa esi-liinassaan, toisessa jalassa kenk?, toisessa sukka, toisessa k?dess? kulta-vitjat, toisessa pitk?t pihdit; ja aurinko kirkkahasti kadulle paistoi. N?in h?n lintua katselemaan tuli. "Lintuseni," h?n sitten sanoi, "oikeinhan sin? ihanaa viserryst? osaat laskea! laula minulle tuo laulusi viel? toinen kerta," "En vainen," vastasi lintu, "en maar min? sit? ilmaiseksi laula toistamiseen. Anna minulle nuot kulta-vitjat, kyll? sitten viel? kerran laulan." "Noh, olkoon menneeksi," pani kulta-sepp? vastaukseksi, "tuosta saat kulta-vitjat, laula nyt, kuten lupasit." Silloin lintu h?nen luoksensa lensi, otti vitjat oikean jalkansa kynsiin ja istui kulta-sep?n etehen sek? lauloi:

"?itini mun tappoi, is?ni mun s?i, Marianna siskoseni kaappi kokoon luuni kaikki, silkki-vaatteesen net kiersi, he'elm?-puulle k??r?n viersi. Pikii! pikii! m? ihana lintu! pikii!"

Sitten lintu er??n suutarin talon katolle lensi istumaan ja lauloi siell?:

"?itini mun tappoi. is?ni mun s?i, Marianna siskoseni kaappi kokoon luuni kaikki, silkki-vaatteesen net kiersi, he'elm?-puulle k??r?n viersi. Pikii! pikii! m? ihana lintu! pikii!"

Suutari t?m?n kuultuaan paita-hiasillansa ulos ovesta juoksi ja katseli katolle, k?dell?ns? varjostaen silmi??n, ett'ei niit? h?ik?isem?h?n p??sisi kirkas p?iv?n-paiste. "Lintu armahani," h?n huudahti, "ihanan ihanastihan sin? laulelet!" Sitten h?n ovesta huusi huonehesen: "vaimoni hoi! tule t?nne! t??ll? vasta lintu ompi; katsoppas tuota, siin? vasta laulajata!" ja kutsuipa viel? tyt?rt?ns?, kis?llej?ns?, oppi-poikiaan, renki?ns? sek? piikaansa, ja n?m?t kaikin kadulle tulivat lintua katselemaan, mitenk? se oli kaunis. H?yhenet sen olivat punaiset, ja viheri?t, kaula kullan kirkkaalta hohti, ja silm?t p??ss? v?lkkyiv?t, ik??n-kuin t?hdet. "Lintu kulta!" sanoi suutari, "visertele nyt kuultavakseni tuo laulus viel? toinen kerta." "En maaren," vastasi lintu, "enh?n tuota toistamiseen laula, jollet minulle jotakin lahjoita." "Vaimoseni!" huusi silloin mies, "mene sin? tupahan, siell? seisoo p?yd?ll? pari punaisia kenki?, tuo net t?nne." Vaimo k?skyn kuultuani kohta menikin sek? toi keng?t. "Tuosta saat lintuseni," mies sanoi, "laula nyt laulusi viel? kerran." Silloin lintu suutarin luoksi tuli, otti keng?t vasemman jalkansa kynsiin, lensi sitten taas katolle sek? lauloi siell?:

"?itini mun tappoi, is?ni mun s?i, Marianna siskoseni kaappi kokoon luuni kaikki, silkki-vaatteesen net kiersi, he'elm?-puulle k??r?n viersi. Pikii! pikii! m? ihana lintu! pikii!"

Ja n?in laulettuansa se tiehens? lensi, vitjat oikean sek? keng?t vasemman jalan kynsiss?. Lent?? lehahtelihan sitten kyl?n myllyn tyk?, ja mylly k?ymist?ns? k?vi: "surr, urr, surr urr, surr, urr;" siin? myll?rin kaksikymment? renki? istui myllyn-kive? hakkaamassa, ja he tuossa nakuttivat: "nik, nak, nik, nak, nik, nak," ja mylly k?vi: "surr, urr, surr, urr, surr, urr." Silloin lintu myllyn vieress? kasvavaan niini-puuhun istahti ja lauloi:

"?itini mun tappoi,"

nyt hakkaamistansa yksi keskeytti,

"is?ni mun s?i,"

tuosta kaksi kuuntelemaan,

"Marianna siskoseni,"

johan taas nelj? nakuttamasta lakkasi,

"kaappi kokoon luuni kaikki, silkki-vaatteesen net kiersi,"

viel? hakkasi kahdeksan,

"he'elm?-puulle"

viisi viel?,

"k??r?n viersi."

en??n vain yksi nakutteli,

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet