Read Ebook: Ekkehard: Kertoelma kymmenenneltä vuosisadalta by Scheffel Joseph Victor Von Joutsen O A Otto Aleksanteri Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 2603 lines and 111932 words, and 53 pages
EKKEHARD
Kertoelma kymmenennelt? vuosisadalta
Kirj.
JOSEPH VICTOR VON SCHEFFEL
WSOY, Porvoo, 1901.
TEKIJ?N ESIPUHEESTA.
T?m? kirja on sepitetty siin? hyv?ss? uskossa, ettei historiankirjoitus eik? runous kumpikaan k?rsi siit? mit??n haittaa, ett? ne solmivat kesken??n syd?mmellisen yst?vyyden ja liittyv?t yhteiseen ty?h?n.
Jo vuosikymmeni? ovat esi-isiemme j?lkeenj?tt?m?t historialliset muistomerkit olleet kaikenpuolisen tutkimuksen esinein?; parvi ahkeria myyri? on kaivanut keskiajan maaper?? joka suuntaan ja uutteran kaivamisensa tuloksena tuonut p?iv?n valoon sellaisen joukon vanhoja aineksia, ett? kokoojat itsekin siit? usein joutuvat ihmeisiins?; kaunis ja aivan omintakeinen kirjallisuus, taaja joukko muistomerkkej? kuvaavan taiteen alalta, omalle perustalleen orgaanisesti rakennettu valtiollinen ja yhteiskunnallinen el?m? makaavat hajallaan edess?mme. Ja kuitenkin on kaikkien n?ihin pyrint?ihin uhrautuneiden hyvien voimien tuskin onnistunut levitt?? laajempiinkin piireihin iloa historian oikeasta ymm?rt?misest?; heid?n lukemattomat nidoksensa seisovat rauhallisesti kirjastojemme hyllyill?, siell? t??ll? on niiden p??lle kutoutunut lupaavalta n?ytt?v?? h?m?h?kinkinaa, eik? puutu tomuakaan, joka s??lim?tt?m?sti kaikki peitt??, -- niin ett? ei tunnu aivan mahdottomalta sek??n ajatus, ett? kaikki n?m? muinaissaksalaiset muistomerkit, jotka vasta ovat p?iv?n valoon manatut, jonakin aamuna kukon kiekuessa j?lleen ovat vaipuneet unhotuksen sorakasoihin ja tuhkakumpuihin, kuten tarinan kummitteleva luostari meress?, josta vain hiljaa kilahteleva kellonen antaa heikon viestin syv?lt? aaltojen alta.
T?ss? ei ole paikka ruveta tutkimaan, miten suuressa m??r?ss? syy t?h?n seikkaan on etsitt?v? tieteellisyytemme metoodista ja harjoituksesta.
Muinaisaikaisten aineksien kokoaminen voi, kuten kultajyv?stenkin kokoaminen, muuttua intohimoksi, joka kantaa ja haravoi kokoon p??m??r?n??n ainoastaan kokoaminen, ja aivan unhottaa, ett? saatu metalli on my?skin puhdistettava, sulatettava ja hy?dyksi k?ytett?v?. Sill? mit? muuten saavutetaan?
Ikuinen istuminen raaka-aineen ??ress?, arvollisen ja arvottoman yht? t?rke?n? pit?minen, kammo saada aikaan mit??n valmista, koska sielt? t??lt? ehk? viel? voisi saada hitusen lis??, joka antaisi aihetta uudenlaiseen selitykseen, ja yleens? -- oppineiden kirjallisuutta oppineita varten, jonka kansan enemmist? kylm?n? sivuuttaa, kiitt?en silm? sinist? taivasta kohti luojaansa siit? hyv?st?, ettei sen tarvitse t?st? mit??n lukea.
T?m?n kirjan tekij? harhaili kerran p?iv?npaisteisina nuoruudenp?ivin??n er?iden yst?v?in parissa Rooman Campagnalla. Siell? he sattuivat l?yt?m??n vanhan hautakammion rauniot. Soran ja sirpaleitten alla, harmaanvihre?n akanthuksen peitt?m?n?, oli siin? joukko hajallaan olevia mosaiikkikivi?, jotka ennen komeana kuva- ja ornamenttiteoksena olivat koristaneet hautakammion lattiata. Syntyi vilkas keskustelu siit?, mit? kaikki n?m? irtonaiset, siell? t??ll? viruvat kivisirpaleet olivat alkuaan yhdess? ollessaan esitt?neet. Muuan meist?, joka oli muinaistutkija, piti kivipalasia aurinkoa vasten ja tutki, olivatko ne mustaa vai valkeaa marmoria; er?s toinen, joka rasitti itse??n historiantutkimuksella, puheli kauvan ja oppineesti vanhojen roomalaisten hautamerkeist?; -- sill'aikaa oli kolmas vaitonaisena istunut muurinrauniolla ja piirustanut harjoitelmavihkoonsa komean nelivaljakon korskuvine orhiineen ja kilpa-ajajineen ja paljon kauniita joonialaisia ornamentteja ymp?rille. H?n oli lattian nurkassa havainnut miltei huomaamattoman j??nn?ksen vanhasta kuvasta: hevosten jalkoja ja kappaleen vaununpy?r??; silloin esiytyi koko kuva selv?n? h?nen sielussaan, ja reippain piirtein h?n sen kuvasi, toisten sill? aikaa sanoja tuhlatessa...
T?ss? tilaisuudessa p??sin jossakin m??rin selville kysymyksest?, miten menneisyytt? on menestyksell? historiallisesti el?hytett?v?. Mutta menestyksell? tosin vain silloin, kun taiteellisesti el?hytt?v?lt? mielikuvitukselta ei rajoiteta sen oikeuksia, kun se, joka vanhoja luurankoja kaivaa maasta, samalla my?skin puhalluksellaan luo niihin el?v?n hengen, niin ett? ne kohoavat jalkeilleen ja voimakkain askelein vaeltavat kuolemasta el?m??n.
T?ss? merkityksess? voi historiallinen romaani olla samaa, mit? kansojen kukoistavana nuoruudenaikana oli eepillinen runous: kappale kansallista historiaa taiteilijan laatimassa kehyksess?, jonka sis??n t?m? varmoin piirtein kuvaa sarjan haamuja ja v?kev?ss? valaistuksessa kulettaa ne ohitsemme, -- ett? siis yksil?n el?m??n ja taisteluihin ja k?rsimyksiin samalla sis?ltyy kuin peilikuvaan koko aikakauden historia.
Historiallisten tutkimusten perustalla kehr?ten kokoon, mit? aikakaudessa oli kaunista ja esitt?misen arvoista, voinee romaani my?skin vaatia, ett? se tunnustetaan historian tasa-arvoiseksi veljeksi; ja ken olkap?it??n kohottaen tahtoisi ty?nt?? sen muka mielivaltaisen ja v??ristelev?n oikun tuotteena takaisin, lohduttakoon se itse??n sill?, ett? historia, semmoisena kuin sit? meill? Saksassa on tapana kirjoittaa, on samaten vain tavanmukainen sekoitus oikeata ja v??r??, joka on k?ynyt vain liian raskaaksi uskaltaakseen runouden tavoin leikkien t?ytt?? aukkopaikkojaan.
Jolleiv?t kaikki merkit pet?, on aikamme keskell? omituista puhdistumisprosessia.
Kaikilla aloilla lausutaan se huomio, ett? ajattelumme ja tuntemisemme ovat sanomattomasti k?rsineet abstraktsioonin ja fraassin ollessa herrana. Monella taholla varustellaan palaamaan kuluneisuudesta, v?ritt?myydest? ja k?sitteellisyydest? todelliseen, v?rihohtoiseen ja aistimilla tajuttavaan maailmaan; hengen laiskasta itsetutkimuksesta vet?ydyt??n takaisin el?m??n ja olevaisuuteen; m??ritelmien ja kaavojen sijalle astuu luonnontieteellinen analyysi, arvostelemisen sijalle luova toiminta; ja lastenlastemme el?ess? tulee ehk? viel? sellainenkin aika, jolloin monesta nykyisen tiet?myksen suurmiehest? puhutaan samanlaisella hymyilev?ll? kunnioituksella, jolla vedenpaisumuksen takaisista j?ttil?ishirvi?ist? kerrotaan, ja jolloin raakalaisen nime? saamatta tohtii v?itt??, ett? ruukullisessa vanhaa viini? on yht? paljon j?rke? kuin monessa laajassa nidoksessa muodollista viisautta.
Iloisen, hilpe?n, runouden kirkastaman katsantokannan palauttamiseksi t?m?kin teos on tarkoitettu osaltaan vaikuttamaan, nimenomaan Saksan menneisyyden alalla.
Sit? nimenomaan tarkoittamatta viev?t n?m? kuvaukset meid?t samalla luostarimuurien yli ja maalaavat silmiemme eteen luonnontuorein v?rin el?m?n ja riennot, sivistyksen ja tavat silloisessa Alemanniassa.
Silloin vallitsi hupainen ja jokaista, ken rajua, hiomatonta ja tervett? voimaa pit?? suuremmassa arvossa kuin liehakoitsevaa nopsuutta, kerrassaan miellytt?v? aika lounais Saksassa. Kirkon ja valtion alut olivat huomattavina melkoisen, vaan silt? hauskan yhteiskunnallisen raakuuden rinnalla; kaikelle my?hemm?lle kehitykselle tuhoa tuottava l??nityslaitos uinaili viel? lapsuuden viattomuudessa; ei mit??n vallatonta, p?yhkeilev?? ja henkisesti heikkoa ritaris??ty?, vaan kyll? rehellisi?, karkeak?tisi? veikkoja, joiden koko yhteiskunnallinen vuorovaikutus supistui useinkin vaan varsin laajalle kehitettyyn suunpurkaus- ja v?kivaltaisuussysteemiin, mutta joilla karkea pinta salasi terveen, kaikelle jalolle herk?n ytimen; oppineita, jotka aamuisin k??nsiv?t Aristotelesta ja iltaisin l?htiv?t virkistyksekseen sudenpyynnille; ylh?isi? naisia, jotka ovat innostuneet klassillisiin opinnoihin; talonpoikia, joiden syd?mmiss? esi-isien pakanuus rauhassa rehottaa, uuden uskon rinnalla; -- kaikkialla alkuper?isi?, v?kevi? olosuhteita, joita ilman mit??n ratsionalistista n?rk?styst? ihailee yksin niiden paholais- ja peikkojenuskonkin ohessa. Tosin vallitsi valtiollinen hajanaisuus ja v?linpit?m?tt?myys valtakuntaa kohtaan, jonka p??sija oli siirtynyt Saksiin, mutta sen sijaan oli yllin kyllin reipasta miehenmielt?, joka onnettomuuksien sattuessa ter?sti yksin munkitkin luostareissaan vaihtamaan psaltarin miekkaan ja l?htem??n Unkarin aroilta tulevia h?vitt?ji? vastaan; -- huolimatta runsaista tilaisuuksista raaistumiseen tavataan vanhojen kirjailijain innokkaaseen tutkimiseen kohdistettua tieteellisyytt?, joka suurissa luostarikouluissa sai uutteria harrastajia ja humaanisissa harrastuksissaan muistuttaa 16:nnen vuosisadan paraita aikoja, kuvaavien taiteiden hiljaista orastamista, silloin t?ll?in salaman tavoin esiytyvi? suuria henki?, leventelev?st? oppineisuudesta vapaata runoiluhalua ja kansallisten ainesten mieluista hoitoa, vaikka tosin enimm?kseen muukalaisessa puvussa.
Ei siis ihmett?, ett? t?m?n kirjan tekij?lle, kun h?n toisessa tarkoituksessa tutkiessaan keskiajan alkukausia tutustui t?h?n ajanjaksoon, k?vi kuten miehelle, joka kauvan kulettuaan tylyn maakunnan halki sattuu l?yt?m??n majatalon, joka on kodikas ja keitti?n ja kellarin puolesta hyvin varustettu, tarjoo akkunoistaan miellytt?vi? n?k?aloja ja alttiisti my?nt?? kaikkea mit? h?nen syd?mmens? halajaa.
H?n rupeaa majoittumaan mukavasti ja tehden retki? ymp?rist??n perehtym??n mahdollisimman t?ydellisesti paikkakuntaan ja sen asukkaihin.
Mutta runoilijaa tapaa omituinen kohtalo, jos h?n tarkoin tutustuu menneisyyteen.
Miss? toiset, joiden vereen luonto on sekottanut tieteellist? lusikkavett?, korjaavat ty?ns? tuloksena paljon yleisi? lauselmia ja opettavaisia johtop??t?ksi?, siin? kohoaa h?nen eteens? haamuja, ensin h?ilyv?n usvan peitt?mi?, sitte kirkkaita ja l?pin?kyvi?; ne katselevat h?neen pyyt?v?sti ja tanssivat syd?ny?n aikana h?nen ymp?rill??n, sanoen: Tihenn? meid?t!
Niin k?vi t?ss?kin. Noiden luostarikertomusten lapsellisista latinaisista riveist? kasvoi ilmaan Sankt Gallenin luostarin torneja ja muureja; monet kunnianarvoiset harmajap??t k?veliv?t edestakaisin sen ristik?yt?viss?; vanhojen k?sikirjoitusten takana istuivat ne, jotka ne muinoin olivat kirjoittaneet; luostarikoululaiset teuhasivat pihalla, messut kaikuivat kuorista ja vartijan torventoitotus tornista. Mutta edell? muita ilmestyi sen ylev?n rouvan loistava haamu, joka viekotteli mukaansa P. Galluksen luostarirauhasta nuoren opettajan, valmistaakseen kaikukivikallioillaan Bodenj?rven rannalla henkev?n hoidon klassillisille runoilijoille. Luostarikronikan yksinkertainen tarina tuosta Virgiliukselle pyhitetyst? hiljaisesta kotiel?m?st? on jo yksin??n palanen niin kaunista ja todellista runoutta, ett? sen vertaista harvoin ihmisten seassa tapaa.
Mutta ket? sellaiset olennot kiusaavat, sen ei auta muuta kuin manata ne luotaan. Enk? suotta olekaan vanhoista kertomuksista lukenut, kuinka Notker ?nkytt?j? kerran k?vi samanlaisten n?kyjen kimppuun: h?n sieppasi mukuraisen p?hkin?puusauvansa ja huimi sill? rohkeasti pahoja henki?, kunnes ne lauloivat h?nelle kauneimmat laulunsa.
Sen vuoksi min?kin tartuin ly?m?aseeseeni, ter?skyn??ni, sanoin er??n? aamuna j??hyv?iset paksuille nidoksille ja l?ksin matkaamaan sit? maata, jota kerran Hadwig herttuatar ja h?nen aikalaisensa olivat polkeneet; istuin pyh?n Galluksen kunnianarvoisessa kirjastossa, kulin keinuvassa venosessa yli Bodenj?rven, sukelsin Hohentwielin juurella humisevaan vanhaan lehmustoon, miss? nyt kelpo schwaabilainen kyl?vouti vartioi vanhan varustuksen raunioita, ja kiipesin viimein S?nti-alpin sinert?v?lle huipulle, miss? tunturikappeli rohkeasti kuin kotkanpes? silm?ilee alas viherj?iv??n Appenzellin laaksoon. Siell? muinaisen schwaabilaismeren kaltailla kulkien, sielu t?ynn? menneitten sukupolvien el?m?? ja syd?mmen riemastuessa l?mpim?st? p?iv?npaisteesta ja voimakkaasta vuori-ilmasta, suunnittelin t?m?n kertomuksen ja kirjoitinkin sen suurimmaksi osaksi.
Voinee kyll? joku huomauttaa, ett? er??t siin? lausutut seikat eiv?t perustu omantunnonmukaisiin tutkimuksiin sivistyshistorian alalla, kun henkil?it? ja vuosilukuja, ehk?p? vuosikymmeni?kin on siin? jonkun verran lyk?tty toistensa v?liin. Mutta runoilija voi teoksensa sis?isen yhten?isyyden kannalta sallia itselleen paljon sellaista, joka ankaralle historiankirjoittajalle luettaisiin virheeksi. Sanoopa itse voittamaton Macaulaykia: Mielell?ni k?rsin sen syyt?ksen, etten ole aina pysynyt historian arvokkaassa korkeudessa, jos minun vain siten onnistuu esitt?? yhdeks?nnentoista vuosisadan englantilaisille tarkka kuva heid?n esi-isiens? el?m?st?. -- -- --
Heidelbergissa, helmikuulla 1855.
ENSIMM?INEN LUKU.
Hadwig, Schwaabin herttuatar.
Elettiin ajassa liki tuhat vuotta takaperin. Maailma ei viel? tuntenut ruutia eik? kirjapainotaitoa.
Hegaun p??ll? lep?si taivas surullisena, lyijynraskaana. Kuitenkaan ei siit? synkeydest?, joka kuten tunnettu rasitti koko keskiaikaa, ollut erityisesti mit??n huomattavana. Bodenj?rvelt? p?in keinuivat usvat Riesin yli ja peittiv?t maan ja kansan. My?skin Radolfszellin nuoren herranhuoneen torni oli sumujen peitt?m?, mutta aamukellosen ??ni oli hilpe?sti hel?ht?nyt usvameren halki, kuten viisaan miehen sana kajahtaa tyhmien sumuisen l?rp?tyksen halki.
Se on kaunis palanen Saksanmaata, mik? siell? Schwarzwaldin ja schwaabilaismeren v?lill? kohoaa. Ken ei v??r?? vertausta aivan niin sanalleen ymm?rr?, se muistakoon runoilijan s?keet:
Maa alemannein t?? on lumivuoriotsainen, Ja Bodensee sen silm? on taivaansininen, Ja peitoin kultat?hk?t sen kutrit muodostavat -- Siin' saksalaiset kasvot sun etees aukeavat.
-- vaikka tosin t?m?n kuvan jatkaminen veisi siihen, ett? ylist?isi Hegauer-vuoristoa n?iden kasvojen nen?ksi.
Synkk?n? piirteli korkean Twielin huippu kaikukivikallioineen pilvi?. Muistomerkkein? vanhan maaemomme myrskyisest? esihistoriasta seisovat nuo j?re?t keilamaiset kukkulat laaksossa, jossa ennen, kuten nykyisess? j?rvenuomassa, lainehtivat viljavat aallot. Kaloista ja kalalokeista lienee se ollut merkillinen p?iv?, jolloin syvyyksiss? pauhasi ja sihisi ja maakuoreen puhkaisemistaan raoista ulosvirtaavat basalttiaallot hehkuvina raivasivat itselleen uran vedenpinnan yli. Mutta siit? on jo aika kauvan. Ruoho on jo kasvanut niiden k?rsimyksien p??lle, jotka tuossa mullistuksessa s??litt? saivat surmansa; ainoastaan kukkulat seisovat yh? j?lell?, erill??n naapureistaan, -- yksin?isin? ja uhkamielisin? kuten kaikki ne, jotka tulikipuna syd?mmess??n murskaavat tiell? olevat rajat; ja kivi niiss? kilahtaa, kuin olisi niiss? s?ilynyt muisto hilpe?st? nuoruudenajasta, jolloin ne ensi kerran riemuiten riensiv?t ihailemaan luomisen loistoa.
Niin? aikoina, jolloin kertomuksemme alkaa, kantoi korkea Twiel niskoillaan jo torneja ja muureja, kokonaisen lujan linnan. Siin? oli aikoinaan asunut Burkhard herra, Schwaabin herttua. H?n oli ollut ankara soturi ja k?ynyt paljon tappeluita; keisarin viholliset olivat olleet h?nenkin vihollisiaan, ja paitsi sit? oli kyll? muutenkin aina ty?t?: milloin Italiassa oli rauhallista, alkoivat normannilaiset hy?kk?yksens?, ja kun ne oli torjuttu takaisin, tuli ehk? Unkarista joitakin joukkioita, taikka rupesi piispoista joku kopeaksi tai veti kreiveist? joku vastakyn??; -- niinp? olikin Burkhard herra el?ess??n istunut kauvemman aikaa satulassa kuin nojatuolissa. Ja sen vuoksi my?skin ymm?rt??, ettei yleinen mielipide ollut h?nelle vallan lempe?.
Schwaabissa sanottiin h?nen hallitustaan tyrannilliseksi, ja kaukaisessa Saksissa kirjoittivat munkit kronikoihinsa, ett? semmoista sodank?vij?? tuskin voi siet??.
Ennenkuin Burkhard herra oli l?htenyt isiens? luo, oli h?n viel? ottanut itselleen puolison. Se oli nuori Hadwig rouva, Baijerin herttuan tyt?r. Mutta mailleen menev?n el?m?n iltaruskossa n?ytt?? aamut?hti valjulta. T?ll? on luonnollinen syyns?. Niinp? olikin Hadwig rouva ottanut Schwaabin vanhan herttuan vain is?ns? tahdosta, oli h?nt? my?skin hoitanut ja palvellut niinkuin harmaap??t? tulee, mutta kun vanhus kuoli, ei h?nelt? sen vuoksi syd?n murtunut.
Sitte hautasi h?n vainajan h?nen isiens? hautaan ja antoi pystytt?? harmaasta hietakivest? h?nelle hautapatsaan ja viritt?? ikuisesti palavan lampun haudan yli; tuli h?n my?skin jonkun kerran haudalle rukoilemaan, vaan ei liian usein.
Sen j?lkeen istui Hadwig rouva yksin??n Hohentwielin linnassa; h?nelle olivat j??neet suvun perint?tilukset ja monenlaiset oikeudet maassa, niinkuin tuomarin ja hallitsijan toimet, samatekuin suojelusherruus Konstanzin arkkihiippakunnan ja j?rven ymp?rill? olevain luostarien yli, ja oli keisari kirjeell? ja sinetill??n m??r?nnyt h?nen olemaan valtionhoitajana Schwaabissa, niin kauvan kuin h?n pysyi leskis??dyss?. Nuorella leskell? oli ylev? mielenlaatu ja harvemmin tavattava kaunis ulkomuoto. Mutta nen? h?nell? oli hiukan, tuskin huomattavasti, liian lyhyt ja tylpp?, suloisen suun suunta oli jonkun verran liiaksi yl?sp?in, ja leuka kohosi kasvoista kovin voimakkaana, niin ett? sellaista soreata kuoppaa, joka naisen tekee niin miellytt?v?ksi, ei h?nell? ollut. Ja kell? kasvot ovat t?ten muodostuneet, sill? on ter?v?n ymm?rryksen ohessa tyly syd?n, ja h?nen luonteensa on taipuvainen ankaruuteen. Sen vuoksi her?ttikin herttuatar punaisista poskistaan huolimatta monessa alamaisessaan omituista pelkoa ja ahdistusta.
Puheena olevana sumuisena p?iv?n? seisoi Hadwig rouva linnansa salissa akkunan ??ress? ja katseli ulos et?isyyteen. H?n oli puettu ter?sharmaaseen alusvaatteeseen, joka keveiss? laskoksissa valui koruommeltujen sandaalien yli; sen p??ll? poimutteli polviin asti ulottuva musta p??llysvaate; uumaa kiert?v?ss? vy?ss? loisti kallisarvoinen berylli. Kultalangasta kudottu verkko ymp?r?i h?nen kastanjanruskeata tukkaansa, josta kuitenkin muutamia huolellisesti k?herrettyj? kiharoita leikitteli vapaina valkealla otsalla.
Pienell? marmorip?yd?ll? l?hell? akkunaa seisoi omituisen muotoinen, tummanvihre?ksi kiillotettu metalliastia; siin? paloi vierailta mailta tuotuja hajuaineita, joista kohosi kattoa kohti kiertelevi? hyv?nhajuisia valkoisia pilvi?. Seinill? riippui kirjavanv?risi? mattoja.
Sattuu p?ivi?, jolloin ihminen on tyytym?t?n kaikkeen, ja vaikka h?n olisi asetettu keskelle paratiisin puutarhaa, ei h?nell? siell?k??n olisi hyv? olla. Silloin lent?v?t ajatukset haluttomina yhdest? asiasta toiseen, eiv?tk? tied? mihin niiden olisi pys?hdytt?v?, -- jokaisesta nurkasta irvist?? painajainen, ja jos h?nell? on tarkka korva, voi h?n kuulla peikkojen nauraa virnistelev?n. Maalla sanotaan huonon tuulen sellaisina p?ivin? johtuvan tavallisesti siit?, ett? asianomainen henkil? on ty?nt?nyt ensiksi vasemman jalkansa ulos s?ngyst?, mik? sotii kaikkea luonnonj?rjestyst? vastaan.
Herttuattarella oli t?n??n sellainen p?iv?ns?. H?n tahtoi katsella akkunasta ulos; silloin puhalsi vieno tuulenhenki sumua h?nen kasvoillensa; se k?vi h?nelle kiusaksi. H?nt? rupesi heti ilke? ysk? vaivaamaan. Jos auringon paiste olisi v?lkkynyt maiseman yli, olisi h?nell? ollut sit?kin vastaan muistuttamista.
Kamariherra Spazzo oli astunut huoneeseen ja seisoi kunnioittavassa asennossa oven suussa. H?n katseli mielihyv?ll? pukuaan, jonka h?n arvasi varmaan vet?v?n hallitsijattaren huomion puoleensa, sill? h?n oli t?n??n pukeutunut kiiltopalttinasta tehtyyn koruompeleiseen paitaan ja safiirinv?riseen, purppuralla neulottuun p??llysvaatteeseen, kaikki uusinta kuosia; vasta eilen oli piispan r??t?li tuonut ne mukanaan Konstanzista.
Fridingenin herran susikoira oli repinyt linnanpaimenelta kaksi lammasta; siit? arveli Spazzo herra antaa seikkaper?isen kertomuksen ja kysy? Hadwig rouvan armollista mielipidett? siit?, olisiko asia ratkaistava sovinnollisesti vahingontekij?n omistajan kanssa, vai pit?isik? h?nelt? seuraavilla maakuntak?r?jill? vaatia sovitussakko. H?n alotti siis kertomuksensa. Mutta ennenkun h?n oli enn?tt?nyt loppuun, n?ki h?n herttuattaren tekev?n liikkeen, jonka merkitys ei t?lle ?lykk??lle miehelle voinut j??d? ep?selv?ksi. H?n laski n?et oikean k?den etusormen ensin otsalleen ja osotti sitte samalla sormella ovea. Silloin huomasi kamariherra, ett? h?n sai sek? oman p??ns? mukaan mietti? ratkaisun lammasjutussa ett? mahdollisimman nopeasti poistua huoneesta. H?n siis kumarsi ja l?hti.
Hele?ll? ??nell? huusi nyt Hadwig rouva: "Praxedis!" Ja kun salin portailta ei heti kuulunut kahinaa, huusi h?n entist? ter?v?mmin: "Praxedis!"
Ei kest?nytk??n kauvan, kun kutsuttu tulla liihotteli saliin.
Praxedis oli Schwaabin herttuattaren kamarineitonen, syntyper?lt??n kreikkalainen, -- el?v? muisto siit?, ett? Byzantiumin keisarin Basilioksen poika kerran oli pyyt?nyt omakseen Hadwigin k?tt?. T?m? oli tuon laulussa ja naisellisessa k?tevyydess? taitavan lapsen l?hett?nyt monien muiden kalleuksien ohessa saksalaiselle herttuattarelle ja vastalahjaksi saanut rukkaset. Siihen aikaan voi lahjoittaa ihmisi?, jopa kaupitakin. Mutta se vallanalaisuus, jossa kreikkalaisneitonen Schwaabin herttuallisessa hovissa oli, ei suinkaan ollut varsin raskas.
Add to tbrJar First Page Next Page