Homepage
Login
Profile
BookClubs
dmBox
Read Ebook: Kertomuksia by Bj Rnson Bj Rnstjerne Koskelainen Yrj Translator Talvio Maila Translator
Font size:
Background color:
Text color:
Add to tbrJar First Page Next Page
Ebook has 3041 lines and 116357 words, and 61 pages
muistuttamalla kuinka paljon yhteist? iloa heill? kolmella oli ollut; mutta t?ss? k?vi niinkuin usein k?y, ett? kaikki pienetkin muistot, joita p?iv?npaiste kultaa, surun p?ivin? sulavat kyyneliksi.
-- Onko h?n kysynyt minua? kuiskasi Synn?ve.
-- H?n ei ole juuri ensink??n puhunut.
Ingrid muisti kirjelipun ja se rupesi painamaan h?nt?.
-- Eik? h?n sitte jaksa puhua?
-- En tied? miksei h?n puhu; -- kai h?n sit? enemm?n ajattelee.
-- Lukeeko h?n?
-- ?iti on lukenut h?nelle; nyt h?n saa tehd? sen joka p?iv?.
-- Mit? h?n sitte sanoo?
-- Katso, eih?n h?n sano juuri mit??n, makaa ja katselee.
-- Maalatussa tuvassako h?n makaa?
-- Niin.
-- Ja k??nt?? p??ns? ikkunaan p?in?
-- Niin.
He vaikenivat molemmat hetkisen.
Ingrid:
-- Pieni juhannuslelu, jonka sin? kerran annoit h?nelle, riippuu siell? ikkunassa ja k??nteleikse.
-- Niin, sama se, sanoi Synn?ve ?kki? lujasti, --
H?n vaan
Sitte sanoi kukaan maailmassa ei saa minua heitt?m??n h?nt?, k?vi miten k?vi!
Ingridille tuli kovin tuskallinen olo.
-- Tohtori ei tied? tuleeko h?nen terveytens? ennalleen, kuiskasi h?n.
Synn?ve kohotti p??t??n, itkua pid?tellen, katsoi h?neen sanaa lausumatta, p??sti sitte p??ns? vaipumaan ja j?i mietteisiins? istumaan; viimeiset kyyneleet valuivat hiljaa alas poskia eik? uusia en??n kuulunut. H?n pani k?tens? ristiin, mutta ei muuten liikahtanut: n?ytti silt? kuin h?n olisi tehnyt suurta p??t?st?. Sitte h?n hymyillen nousi, kumartui Ingridin puoleen, ja suuteli h?nt? pitk??n ja l?mpim?sti.
-- Jollei h?n parane, niin min? hoidan h?nt?. Nyt puhun vanhemmilleni!
T?m? liikutti suuresti Ingridi?; mutta ennenkuin h?n tuli mit??n sanoneeksi, tunsi h?n Synn?ven tarttuvan k?teens?:
-- Hyv?sti, Ingrid! Nyt min? menen yl?s yksin! Ja h?n k??ntyi kiireesti menem??n.
-- Kuule, kirjelippu, kuiskasi Ingrid h?nen per?ss??n.
-- Mik? kirjelippu? kysyi Synn?ve.
Ingrid oli jo noussut, h?n etsi lipun ja vei sen Synn?velle; mutta samalla kun h?n vasemmalla k?dell??n pisti sit? Synn?ven povelle, kietoi h?n oikean k?den h?nen kaulaansa ja suuteli h?nt? takaisin. Ja Synn?ve tunsi h?nen kyyneltens? suurina ja kuumina putoavan kasvoilleen. Sitte ty?nsi Ingrid h?net hiljaa ulos ovesta ja sulki sen; sill? h?nell? ei ollut rohkeutta n?hd? loppua.
Synn?ve astui hiljaa sukkasillaan alas portaita; mutta kun h?nen p??ss??n oli liian paljon ajatuksia, tuli h?n vahingossa pit?neeksi kolinaa, pel?styi, hypp?si ulos porstuasta, otti keng?t k?teens? ja juoksi, keng?t k?dess?, rakennuksen ohi, vainioiden poikki, portille asti, siin? h?n seisahtui, veti keng?t jalkaansa ja l?ks sitte kiireesti menem??n yl?sp?in, sill? veri oli joutunut liikkeelle. Laulaa hyr?illen ja rient?mist??n rient?en kulki h?n eteenp?in, kunnes v?syi ja istuutui lep??m??n. Silloin h?n muisti kirjelipun -- -- --
Kun karjakoira seuraavana aamuna nosti haukun, pojat her?siv?t ja lehm?t olivat lypsett?v?t ja p??stett?v?t laitumelle, ei Synn?ve viel?k??n ollut tullut.
Juuri kun pojat seisoivat ihmettelem?ss?, miss? h?n saattoi olla ja huomasivat, ettei h?n koko y?h?n ollut nukkunut vuoteessaan -- tuli Synn?ve. H?n oli hyvin kalpea ja tyyni. Sanaa lausumatta rupesi h?n toimittamaan pojille ruokaa, pani ev??t ja lypsi mukana. Sumut painoivat viel? matalampia harjanteita, kanervikko kiilteli kasteessaan pitkin punertavaa kangasta; oli v?h?n kylm? ja kun koira haukkui, vastasi kaiku joka taholta. Karja p??stettiin irti; lehm?t ammahtivat raikkaaseen ilmaan ja toinen lehm? toisen per?st? l?hti l?nk?tt?m??n polkua my?ten: mutta etemp?n? istui koira ottamassa niit? vastaan ja pys?ytt?m?ss? niit?, kunnes kaikki olivat p??stetyt irti -- silloin sekin p??sti ne menem??n. Kellon kalkatus v?risi alas rinnett?, koira haukkui, jotta raikui, pojat huhusivat kilpaa.
Synn?ve pakeni t?t? melua ja laskeusi sille paikalle, miss? h?nen ja Ingridin oli ollut tapana istua. H?n ei itkenyt, vaan istui hiljaa, eteens? tuijottaen. Silloin t?ll?in huomasi h?n iloisen h?lin?n, joka etenemist??n eteni ja sulautumistaan sulautui yhteen, jota kauvemma katosi. H?n rupesi siin? ensin hyr?ilem??n, sitte laulamaan hiukan kovemmin ja lauloi vihdoin kirkkaalla, hele?ll? ??nell? seuraavan laulun. H?n oli muovaellut sen toisen mukaan, jonka oli osannut pienest? pit?en:
Nyt kiitos menneist?, yst?v?n', ja leikinly?nneist? tanhuvilla. Ma luulin leikin sen kest?v?n elon pitk?n p?iv?n ja illan.
Ma luulin leikin sen liikkuvan poikk' kotipellon ja kujaa haavan, ja P?iv?nkummulle nousevan, ja kirkonkuorihin saavan.
Mont' iltaa istunut yksin oon, kun silm? k??ntyvi kaihon mukaan; ja piha hukkuu jo pimentoon, vaan tiet? kuulu ei kukaan...
Mont' iltaa miettinyt olen noin: ma my?hemm?ll? sun n?hd? saanen. Ma valvon koittohon huomenkoin -- mut kuule askeltas vaan en!
Nyt silm?rukkani tuijottaa vain tiet? my?ten ain' akkunatse, ja alla luomien asustaa vain kaihon polttava katse.
Ma tied?n kyll? mi lohdun tois, ma tied?n korkean rauhanmajan, vaan rukoella en siell? vois --: h?n vieress' istuu sen ajan!
Vaan siit? tied?n ken olla voi, kuka P?iv?nkummun ja Kuusen tuvan niin liki s??si ja kujan loi ja antoi kulkea luvan.
Vaan siit? tied?n ken oli se, joka kirkon penkit niin l?hi siirsi, luo alttarin kuka nuorille sen suuren k?yt?v?n piirsi.
SEITSEM?S LUKU.
Hyv?n aikaa my?hemmin istuivat Guttorm P?iv?nkumpu ja Kaarina yhdess? P?iv?nkummun suuressa, valoisassa tuvassa ja lukivat toisilleen kirjoja, joita olivat saaneet kaupungista. He olivat aamup?iv?ll? olleet kirkossa, sill? oli pyh? -- sitte he yhdess? olivat k?yskennelleet katsomassa vainioita ja neuvottelemassa, mik? ensi vuodeksi pantaisiin kylv?lle, mik? j?tett?isiin kesannoksi. He olivat samonneet toiselta pellolta toiselle ja maat n?yttiv?t heid?n aikanaan menneen aika lailla eteenp?in. "Jumala ties kuinka niit? viljell??n, kun me olemme poissa", oli Kaarina sanonut ja silloin oli Guttorm kehoittanut h?nt? l?htem??n sis??n lukemaan niit? uusia kirjoja. "Sill? paras on, ettei sellaisia ajattele."
Mutta nyt oli kirjaa luettu ja Kaarina arveli, ett? vanhat kirjat olivat paremmat.
-- Ihmiset ottavat vaan niist?.
-- Taitaa vaan olla niin; S?mund sanoi minulle t?n??n kirkossa, ett? lapsetkin ovat vaan vanhempiensa kuva.
-- Taisitte S?mundin kanssa puhua paljonkin.
-- S?mund on ymm?rt?v?inen mies.
-- Pelk??n vaan, ettei h?n oikein riipu kiinni Herrassaan ja Vapahtajassaan.
Siihen ei Guttorm vastannut.
-- Mihin Synn?ve joutui? kysyi ?iti.
Add to tbrJar First Page Next Page