Read Ebook: Kultaa ja kuntoa: Romaani Klondykesta by London Jack Saastamoinen J Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 2310 lines and 66057 words, and 47 pages

Kit nosti hattua kunnioittaen.

"Teette ihmeit?, set?, loistavia ihmeit?. Luuletteko, ett? opin tuon tempun?"

John Bellew kohautti olkap?it??n.

"Sin? k??nnyt takaisin, ennen kuin matka on tehty."

"?lk?? pel?tk?", murahti Kit. "Siell? alhaalla on O'Hara, kiljuva jalopeura. Min? en palaa, ennen kuin on pakko."

Kitin ensimm?inen kantoyritys oli menestyksellinen. Heid?n oli onnistunut saada intiaaneja kantamaan sadankahdenkymmenenviiden naulan tavarataakkoja Finnegan's Crossingiin asti. Siit? l?htien oli heid?n kannettava ne sel?ss??n. He suunnittelivat, ett? menisiv?t eteenp?in mailin matkan p?iv?ss?. Kun John Bellewin oli j??t?v? leiripaikalle ja laitettava ruoka, voi h?n olla kantamassa ainoastaan silloin t?ll?in. Nuoret miehet, joita oli kolme, saivat siis kukin teht?v?kseen kantaa kahdeksansataa naulaa mailin p?iv?taipalella. Jos he kantaisivat viisikymment? naulaa kerralla, olisi heid?n k?velt?v? taakan kanssa kuusitoista ja ilman sit? viisitoista mailia p?iv?ss? -- "koska emme palaa viimeiselt? matkalta", selitti Kit ihastuneena tuohon keksint??ns?. Kahdeksankymmenen naulan taakkoja kantaen olisi k?vely? yhdeks?ntoista mailia p?iv?ss?, ja sadan naulan taakkoja kantaen vain viisitoista mailia.

"Min? en pid? k?velyst?", sanoi Kit. "Siit? syyst? kannan sata naulaa kerralla." H?n huomasi ep?uskoisen ilmeen set?ns? kasvoilla ja lis?si nopeasti: "Tietenkin p??sen siihen m??r??n harjoittelemalla. On alettava aakkosista. Otan aluksi viisikymment? naulaa."

H?n teki niin ja k?vell? tepasteli iloisesti tiet?. H?n heitti s?kin ensimm?iselle leiripaikalle ja asteli takaisin. Se oli helpompaa, kuin h?n oli luullut. Mutta nuo kaksi mailia olivat repineet pois sametin, mik? oli ollut h?nen voimiensa verhona, ja paljastaneet niiden heikkouden. H?nen toinen kantamuksensa oli kuusikymment?viisi naulaa. Se oli paljon vaikeampi vied?. H?n ei tepastellut en??. H?n istahti usein maahan taakka takapuolellaan ja asetti sen kiven tai kannon varaan, kuten kaikkien kantajain tapana oli. Kolmatta taakkaa ottaessaan h?n k?vi ylpe?ksi. H?n otti kantohihnoihinsa yhdeks?nkymmenenviiden naulan papus?kin ja l?hti matkalle. Sadan yardin p??h?n p??sty??n h?n tunsi olevansa luhistumaisillaan. H?n laskeutui istualleen ja pyyhki kasvojaan.

"Lyhyet v?limatkat ja lyhyet lepoajat", mutisi h?n. "Siin? konsti."

V?list? h?n p??si ainoastaan sata yardia, ja joka kerta, kun h?n ponnistautui jaloilleen taivaltaakseen taas lyhyen v?lin, tuli taakka kielt?m?tt? raskaammaksi. H?n l??h?tti, ja hiki juoksi h?nest?. H?n riisui villapaitansa pois, ennen kuin oli p??ssyt nelj?nnesmailia, ja ripusti sen puuhun. V?h?n my?hemmin h?n antoi eropassin hatulleen. Puolen mailin p??ss? h?n luuli voimiensa olevan lopussa. H?n ei ollut koskaan el?ess??n ponnistellut niin kovasti, ja h?n tiesi olevansa lopussa. Kun h?n istui ja l??h?tti, osuivat h?nen katseensa isoon revolveriin ja raskaaseen patruunavy?h?n.

"Kymmenen naulan painolasti", ivaili h?n solkea avatessaan.

H?n ei viitsinyt ripustaa vehjett? puuhun, vaan viskasi sen pensaikkoon. Ja kun kantajia kulki h?nen ohitsensa yh?ti virtanaan eteenp?in ja taaksep?in, pani h?n merkille, ett? toisetkin ensikertalaiset heitteliv?t pois ampuma-aseitaan.

H?nen lyhyet v?limatkansa lyheniv?t yh?. Toisinaan h?n saattoi hoiperrella eteenp?in vain sata jalkaa, ja sitten onnettomuutta ennustava, korvan t?rykalvoon tuntuva syd?men tykint? ja polvien ep?miellytt?v? vavahtelu pakottivat h?net lev?ht?m??n. Ja h?nen lepohetkens? k?viv?t pitemmiksi. Kantomatkaa oli kaksikymment?kahdeksan mailia. Se oli viev? yht? monta p?iv??. Ja yleisen puheen mukaan oli t?m? osa siit? helpoin. "Odottakaapa, kunnes p??sette Chilcootiin", sanoivat toiset h?nelle lev?tess??n ja puhellessaan, "siell? saatte kavuta k?sin ja jaloin."

"Ei niill? menn? Chilcootiin", vastasi h?n. "En ainakaan min?. Paljon ennen sit? lep??n rauhassa pieness? kuopassa sammalien alla."

H?nen jalkansa luiskahti. H?n pinnisti ?kki? voimiaan p??st?kseen tasapainoon. Se s?ik?hdytti. Tuntui kuin olisi jotakin s?rkynyt sis?ll?.

"Jos min? lankean t?m? taakka sel?ss?ni, niin olen mennytt? kalua", selitti h?n er??lle kantajalle.

"Ei t?m? viel? mit??n", oli vastaus. "Odottakaa, kunnes p??sette rotkotielle, Canyoniin. Saatte menn? kuusikymment? jalkaa pitk?? m?nnynrunkoa pitkin kohisevan kosken ylitse. Ei k?ysikaiteita, ei mit??n, ja vesi tyrsky?? polviin asti rungon notkistuttua alasp?in. Jos putoatte taakka sel?ss?, niin ette p??se mitenk??n pois rakseista. Sinne j??tte ja hukutte."

"Parahiksi minulle", vastasi h?n. Ja h?nen uupumuksensa oli niin suuri, ett? h?n puolittain halusi mit? sanoi.

H?nest? ja papus?kist? tuli vaeltava murhen?ytelm?. Ja t?m? oli yksi niit? voimaa ja miehuutta kysyvi? lomamatkoja, ajatteli h?n. Siihen verrattuna oli O'Haran orjana olo suloista. H?n viehtyi yh? enemm?n ajatukseen, ett? olisi j?tett?v? papupussi pensaikkoon ja kierrett?v? hiipien leiripaikan ohitse sek? ment?v? sivistyneeseen maailmaan viev??n h?yrylaivaan.

H?n istuskeli ja kiroili -- k?velless? ehk?isi l??h?tys kiroilemisen -- ja taisteli kiusausta vastaan, mik? vietteli palaamaan varkain San Franciscoon. H?n lakkasi kuitenkin kiroilemasta, ennen kuin mailinmatka oli suoritettu, ja alkoi itke?. H?n itki, kun oli ylen v?synyt ja itseens? tyytym?t?n. Kun matkan p?? tuli n?kyviin, niin h?n j?nnitti vimmatusti voimiaan, laahautui leiripaikalle ja kaatui suulleen papus?kki sel?ss?. H?n ei kuollut siihen, mutta h?n makasi viisitoista minuuttia, ennen kuin voi koota riitt?v?sti voimia saadakseen kantohihnat irti. Sitten h?n tuli niin sairaaksi, ett? oli kuolla. Siin? tilassa l?ysi h?net Robbie, jolla oli omat samanlaiset vaivansa. Robbien sairaus virkisti Kiti?.

"Mink? muut miehet voivat tehd?, sen voimme mekin", vakuutti Kit h?nelle, vaikka tuumaili itsekseen, ett? taisi puhua liikoja.

"Min? olen kahdenkymmenenseitsem?n vuoden ik?inen ja mies", vakuutteli h?n seuraavina p?ivin? useat kerrat itsekseen. Se oli tarpeen. H?nen oli tosin onnistunut kuljettaa kahdeksansataa naulaansa maili p?iv?ss? eteenp?in, mutta viikossa h?n oli menett?nyt viisitoista naulaa omasta painostaan. H?nen kasvonsa olivat laihat ja kauheann?k?iset. H?nen ruumiinsa ja mielens? kimmoisuus oli kadonnut kokonaan. H?n ei k?vellyt en??, vaan laahusti.

H?nest? oli tullut ty?juhta. H?n nukkui ruokansa ??reen. H?nen unensa oli raskasta ja el?imellist?. Siit? h?n saattoi her?t?, kun jalassa veti suonta, ja valittaa kuin kuoleman tuskissa. Kolotti joka paikkaa. H?n tallusteli rakot jalkapohjissa, ja n?m?kin olivat paljon lievempi? kuin kauheat verihaavat, joita h?nen jalkansa sai veden huuhtomilla kallioilla Dyean tasangolla, jonka poikki tie kulki kaksi mailia. N?it? kahta mailia edestakaisin kuljettaessa tuli Kitille nelj?nkymmenenkahdeksan mailin matka. Kantohihnojen verille kahnaamat olat ja rinta saivat h?net ajattelemaan kaupungin kaduilla n?kemi??n hevosia ja ensi kerran ymm?rt?m??n niit?.

Koetukseksi, joka oli ensinn? miltei tuhota h?net, tuli ruoka. Poikkeuksellisen suuri ty?m??r? vaati ylim??r?ist? l?mmityst?, ja h?nen vatsansa oli tottumaton suureen silavam??r??n ja raakoihin, hyvin turmiollisiin ruskeihin papuihin. Seuraukseksi tuli, ett? h?nen vatsansa l?heni selk?rankaa ja ett? sen ja vilustumisen aiheuttama vaiva ja h?iri? olivat v?h?ll? murtaa h?net. Ja sitten tuli ilon p?iv?, jolloin h?n saattoi sy?d? kuin ahmiva el?in ja jolloin h?n n?lk?isen? kuin susi tahtoi yh? lis??.

He muuttivat matkasuunnitelmansa viety??n tavarat Canyonin suulle. Vuorensolan l?pi oli tullut huhu, ett? Lindermanin-j?rven rannalla kaadettiin viimeisi? veneiden rakentamiseen kelpaavia puita. Molemmat serkut jatkoivat matkaa ty?kalut, saha, villapeitot ja muonaa sel?ss??n, j?tt?en Kitin ja h?nen set?ns? raahaamaan matkatavaroita. John Bellew ja Kit laittelivat yhdess? ruokia ja kantoivat vierekk?in astellen tavaroita. Aika meni lent?en, ja huipuille satoi ensi kerran lunta. Vuoriston v??r?lle puolelle j??minen olisi viivytt?nyt matkaa l?hes vuoden. Vanha mies l?i rautaiseen selk??ns? sata naulaa. Kiti? kauhistutti, mutta h?n puri hammasta ja otti omiin kantohihnoihinsa my?s sata naulaa. Sen kantaminen otti kovalle, mutta h?n oli oppinut temput, ja h?nen ruumiinsa oli vapautunut kaikesta heikkoudesta ja joutavasta lihasta sek? alkanut saada laihoja ja lujia lihaksia. H?n teki my?s havaintoja ja suunnitelmia. H?n otti huomioon intiaanien k?ytt?m?t p??hihnat ja valmisti itselleen yhdet, joita k?ytti olkahihnojen lis?n?. Se teki kantamisen helpommaksi. H?n jaksoi pian painaltaa eteenp?in sata naulaa kantohihnoissa, viisitoista tai kaksikymment? naulaa keve?sti tuon taakan p??ll? ja niskaa vastassa, kirves tai airopari k?dess? ja toisessa sis?kk?in sopivat leirin keittoastiat.

He kantoivat mink? voivat, mutta rasitus lis??ntyi. Tie k?vi ep?tasaisemmaksi, taakat tulivat raskaammiksi, ja joka p?iv? he n?kiv?t lumirajan luisuvan alemmaksi vuorta pitkin. John Bellew k?vi levottomaksi. H?n pid?tti joukon intiaaneja, jotka palasivat Lindermanin-j?rvelt?, ja taivutti heid?t ottamaan hihnoihinsa tavaroita. Chilcootin kukkulalle kuljettamisesta he tahtoivat kolmekymment? sentti? naulalta, ja se oli tehd? h?net hulluksi. Sittenkin j?i viel? viem?tt? nelj?sataa naulaa vaatemyttyj? ja leiritarpeita. H?n j?i kuljettamaan niit? ja l?hetti Kitin intiaanien mukana. Kitin oli pys?hdytt?v? vuoren huipulle, kuljetettava sielt? tonniaan hiljakseen, kunnes saapuisivat ne nelj?sataa naulaa, joiden kanssa set? oli luvannut ottaa h?net kiinni.

Kit menn? junnaili intiaanikantajien mukana tiet? pitkin. Kun kuljettavana oli pitk? matka, suoraan Chilcootin huipulle, oli h?nell? vain kahdeksankymmenen naulan taakka. Intiaanit taivalsivat raskaita taakkojaan kantaen, mutta heid?n k?yntins? oli nopeampi kuin Kitin harjoittelema. Kit ei pel?nnyt viel? mit??n, ja nyt h?n oli alkanut pit?? itse??n miltei intiaanin veroisena.

Nelj?nneksen mailia astuttuaan h?n halusi lev?t?. Mutta intiaanit jatkoivat kulkua. H?n pysyi heid?n mukanaan ja piti paikkansa jonossa. Puolen mailin p??ss? h?n oli vakuuttunut, ettei kykenisi astumaan askeltakaan en??, mutta h?n puri hammasta, piti paikkansa ja h?mm?styi mailin p??ss?, kun oli viel? hengiss?. Sitten tuli, kummallista kyll?, niin sanottu toinen tuuli, ja seuraava maili oli miltei helpompi kuin ensimm?inen. Kolmas maili oli tappaa h?net, mutta vaikka h?n oli melkein mielipuolena vaivasta ja v?symyksest?, ei h?n kitissyt yht??n. Ja kun h?n tunsi varmasti py?rtyv?ns?, tuli lev?hdys. Sen sijaan, ett? valkoiset kantajat tapasivat istua hihnat yll??n, intiaanit p??stiv?t olka- ja p??hihnat irti ja lep?siv?t tupakoiden ja rauhassa puhellen. Kului t?ysi puoli tuntia, ennen kuin he l?htiv?t j?lleen matkalle. Kit huomasi kummakseen olevansa veres mies, ja "pitk?t v?limatkat ja pitk?t lepoajat" tuli h?nen uusimmaksi ohjelauseekseen.

Chilcootin kukkula oli semmoinen kuin oli sanottu. Monissa tilanteissa oli Kitin kavuttava k?sin ja jaloin. Mutta kun h?n p??si sakean lumipyryn ry?pytess? kukkulalle, oli h?n yh? intiaanien mukana, ja h?n oli salaisesti ylpe? siit?, ett? oli l?p?issyt taivalluksen. H?nell? oli uutena, hell?sti vaalittavana kunnianhimona olla miltei intiaanin veroinen.

Ja kun h?n oli maksanut kantamispalkkiot intiaaneille ja n?hnyt heid?n l?htev?n, tuli myrsky ja pime?, ja h?n oli yksin??n tuhannen jalkaa mets?rajan yl?puolella, vuoren sel?nteell?. H?n oli vy?t?ryksiin asti m?rk?, n?lkiintynyt ja v?synyt. H?n olisi antanut vuoden tulot, jos olisi saanut l?mmitell? uunin edess? ja juoda kupin kahvia. Sen sijaan h?n s?i tusinan kylmi? omenakakkuja ja ry?mi osaksi auki kirvoitetun teltan poimuihin. Uinaillessaan h?nen mieless??n oli vain yksi h?ilyv? ajatus, ja h?n virnisteli vahingoniloisesti kuvitellessaan, mink?lainen John Bellewin naama oli oleva seuraavina p?ivin?, kun h?n laahaisi miehev?sti nelj??sataa naulaansa Chilcootia yl?sp?in.

Aamulla h?n oli ty?n j?ykist?m? ja kylm?n kohmetuttama. H?n ry?mi telttakankaiden seasta ulos, s?i pari naulaa raakaa silavaa, sitoi hihnoihinsa sata naulaa ja alkoi menn? kivist? tiet? alasp?in. Muutama sata metri? alempana tie kulki pienen vuorij??tik?n poikki alas Kraatteri-j?rvelle. Toisetkin kantajat meniv?t vuorij??tik?n poikki. Koko sen p?iv?n h?n kuljetti tavaroitaan j??tik?n yl?reunalle, ja kun v?limatka oli lyhyt, vei h?n sataviisikymment? naulaa kerrallaan. H?n ei lakannut lainkaan ihmettelem?st?, ett? jaksoi kantaa niin paljon. Kahdella dollarilla h?n osti er??lt? intiaanilta kolme kovaa laivakorppua. Lis?ksi h?n k?ytti suuren m??r?n rahaa silavaan. Siten h?n sai monta ateriaa. Pesem?tt?m?n?, viluissaan, vaatteet hiest? m?rkin? h?n nukkui toisen y?n telttakankaiden seassa.

Aikaisin aamulla h?n levitti j??lle tervavaatteen, pani sen p??lle kolme nelj?nnestonnia ja l?hti vet?m??n. Vuorij??tik?n kaltevuuden lis??ntyess? h?nen kuormansa vauhti kasvoi, kuorma eh?tti h?net, tempaisi h?net mukaansa ja luisti alasp?in h?nen kanssaan.

"N?ittek? sit? ry?ppy??" kysyi Kit hilpe?sti.

Nainen silm?ili h?nt? paheksuen.

"Siirt?isittek? s?kin pois jalaltani?" kysyi nainen kylm?sti.

Kit katsahti ja nosti nopeasti taakan pois.

"Ei se ollut s?kki. Se oli minun polveni. Suokaa anteeksi!"

Tuo tiedonanto ei h?mment?nyt naista. H?nen kylm?kiskoisuutensa oli kuin haaste otteluun.

"Olipa hyv?, ettette kaatanut kamiinaa", sanoi neitonen.

Kit seurasi neidon katsetta ja huomasi rautapeltisen kamiinan ja kahvipannun, jota hoiti toinen nuori nainen. Kit veti kahvin hajua sieraimiinsa ja katsoi taas neitoseen.

Neidon vaivaantunut ilme osoitti, ett? h?n oli selvill? siit?. Mutta Kit oli ujostelematon.

"Olen heitt?nyt pois ampumavehkeeni", sanoi h?n.

Tytt? tunsi silloin Kitin, ja h?nen silm?ns? v?l?htiv?t.

"En olisi luullut koskaan teid?n p??sev?n n?in pitk?lle", sanoi h?n.

Kit niiskautti taas halukkaasti ilmaa.

"Kahvia totta tosiaan!" H?n k??ntyi suoraan tyt?n puoleen. "Annan teille pikkusormeni -- leikatkaa se ihan heti, teen teille mit? tahansa, rupean orjaksenne yhdeksi vuodeksi ja yhdeksi p?iv?ksi tai joksikin muuksi sopivaksi ajaksi, jos annatte minulle kupin kuumaa tuosta pannusta."

Ja kahvia juodessaan h?n ilmoitti nimens? ja sai tiet?? tyt?n nimen -- Joy Gastell. Kit kuuli viel?, ett? tytt? oli maan vanhoja asukkaita. Oli syntynyt er??ll? kauppa-asemalla Suuren Orjaj?rven rannalla ja lapsena kulkenut is?ns? kanssa Kalliovuorten yli ja tullut alas Yukoniin. H?n oli is?ns? kanssa menossa sis?maahan.

Ottaen huomioon sen tosiasian, ett? tytt? oli viel? valkoisten huopainsa alla, Kit ei pitkitt?nyt keskustelua, vaan kielt?ytyi sankarillisesti juomasta toista kuppia kahvia ja l?hti itse sek? vei matkatavaransa pois neitosen teltasta. Sittemmin h?n teki useita johtop??telmi?: tyt?ll? oli huomattava nimi ja huomattavat silm?t; h?n saattoi olla enint??n kahdenkymmenen tai yhden- tai kahdenkolmatta vuoden ik?inen; h?nen is?ns? t?ytyi olla ranskalainen; tyt?ll? oli oma tahto ja hehkuva luonne; h?n oli saanut kasvatuksensa jossakin n?iden er?maiden ulkopuolella.

Tie kulki mets?rajan yl?puolella Kraatteri-j?rven ymp?ri j?iden kahnaamia kallioita vuorensolaan, joka johti Happy Campia ja ensimm?isi? vaivaiskasvuisia m?ntyj? kohti. Raskaiden matkatavaroiden kantaminen teit? pitkin olisi vaatinut p?iv?kausien rasittavat ponnistukset. J?rvell? oli tervakankaalla p??llystetty vene, joka kuljetti tavaroita. Kahdella kerralla, yhteens? kahdessa tunnissa, se olisi vienyt Kitin ja h?nen tonninsa yli. Mutta Kitill? ei ollut rahaa, ja venemies vaati nelj?kymment? dollaria tonnilta.

"Olette saanut kultakaivoksen, hyv? yst?v?, pienest? somasta veneest?nne", sanoi Kit soutumiehelle. "Haluatteko toisenkin kultakaivoksen?"

"N?ytt?k??p? minulle se", oli vastaus.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet