Read Ebook: Liput liehumassa by Bj Rnson Bj Rnstjerne H Meen Anttila V In Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 684 lines and 38739 words, and 14 pages

astusta ja taaskin riemastusta, kehumista ja yh? vain kehumista... H?n makasi vuoteellaan eik? saanut unta.

Samaan aikaan makasi useampi kuin yksi pikku p?? pohtimassa, mit? ihmett? he oikein keksisiv?tk??n. Kaipuu vakavuuteen, j?rkkym?tt?m??n toteen tarvitsi ehdottomasti k?yt?nt??; muutoinhan se voisi kuoleutua. Ja se keksittiin! Millalla oli surua; Milla ei voinut menn? tanssiaisiin jouluna: kukaan ei menisi tanssiaisiin jouluna. Niin, naurakaa vain, mutta se p??tettiin yksimielisesti; yst?v?t?rt? ei hyl?t? surussa. Ei koko talvena tahtonut yksik??n "yleisesikunnasta" menn? tanssiaisiin. Millaa imarteli niin suuri my?t?tunto; mutta... Ei mit??n muttaa! J?rk?ht?m?t?n, yksimielinen p??t?s. Eik? asia siihen j?isi; aprikoitiin lis??...

Kaupungin nuorisoa suretti niin monen nuoren, iloisen tanssikumppanin puuttuminen salista; mutta siin? ei mik??n suru auttanut. Niin, heit? ilahdutti, ett? surtiin.

Kuten sanottu: se ei j?isi -- siihen.

Portailla

T?m? yhteistunto niiden kesken, jotka kulkivat etumaisina ja antoivat suunnan, t?m? vilkas tiedon, itsen?isen el?m?nkatsomuksen kaipuu sieti kyll? arvostelua ja kenties hiukan pilaakin, mutta se oli kuitenkin v??j??m?t?n todiste siit?, ett? koulu oli nyt hyv?ll? tolalla.

Kaupungissa h?mm?steltiin, ett? havaintov?lineiden, kokeiden, opetustapojen etevyys juurrutti niin selv?? ja ennen kaikkea niin harrastukseen perustuvaa tietoa lapsiin asioista, joita kaikki pystyiv?t ymm?rt?m??n ja jotka kuuluivat el?m?n l?heisimpiin tarpeisiin. Kodit olivat kerrontaa ja tiedonhalua tulvillaan, pyydeltiin saada ostaa kojeita kemiallisiin ja fysikaalisiin kokeisiin, mikroskooppeja, historiallisia piirroksia, jotka valaisivat uskontoa ja el?m?ntapoja kautta kaikkien aikojen. Poikia ja tytt?j? ei en?? voinut toisiinsa verratakaan, kun oli innosta ja opista kysymys.

T?m? saattoi opetustunnit onnekkaiksi; suuret kokoontumiset puolelta p?ivin p?ytien ??reen "aamiaiselle" tuolla ylh??ll? olivat juhlia, ja oppilaat juoksivat alas m?ke? ehtoop?ivisin ilman kirjoja, ilman l?ksyj?, vapaina, vapaina, vapaina...!

Mutta onnellisimmat j?iv?t tuonne yl?s; ne olivat rouva Rendalen ja Karl Vangen. Miss? rouva Rendalen menn? touhotti kakkulat nen?ll? hiljaa hyr?illen ep?musikaalisella ??nell?, siin? tuntui syyskes?n hein?kuorma tulevan vastaan; raikas tuoksu leyh?hti jo kaukaa, ja mielell??n antoi tiet? noin valtavalle, hy?dylliselle ja kukkuroilleen s?lytetylle ilmestykselle. Karl Vangen hymyili aina leve?sti; h?nell? ei en?? ollut aikaa vet?? hymy?ns? takaisin. H?n s?teili, kun vain joku vilkaisi yl?s koulua kohti, ja saattoi loppumattomiin asti kuunnella tai itse kertoilla koulun pikku tapauksia; ne olivat kaikki merkillisi? tai hauskoja.

Jos heill? oli vieraita, ei h?n tullut n?kyviin lainkaan, tai tuli ja tenhosi kaikki, taikka tuli ja istui mykk?n?. Seisoi ja puheli jonkun kanssa, sanoi: "Niin, totta kyll?! Varsin oikein!" -- l?hti eik? en?? palannut.

Nyt tuota katseltiin nerokkuuden n?k?kulmasta; Tomas Rendalenissa oli jotakin nerokasta.

Ennen Amerikkaan l?ht?? h?n oli "keksinyt" er??n historianopettajattaren; "keksiminen" olikin h?nen mielitekojaan. H?n oli nimelt??n Karen Lote ja opetti k?sit?it?, kirjoitusta ja piirustusta. Rendalen oli pannut merkille h?nen tietonsa eri tyylilajien alalta ja sai selville, ett? t?ll? nuorella tyt?ll? oli melkoinen taidehistoriallinen sivistys. "Laajentakaa se sivistyshistorialliseksi!" H?n ei v?synyt antamaan t?t? neuvoa. T??ll? kotona on sivistyshistoriallinen tiet?mys kehno, ja ainoastaan t?ll? historialla on koulussa arvoa. H?n alkoi jo silloin koota sit? suurta piirustuskokoelmaa, joka koululla on, ja siten h?n valtasi tyt?n harrastuksen.

H?n piti sit? yll? l?hettelem?ll? matkaltaan lis?? kuvia sek? kirjoja ja neuvoja, ja tuskin h?n oli palannut kotiin, kun otti historiantunnit koko koulussa, n?ytt??kseen opettajattarelle, miten h?n tarkoitti opetuksen annettavaksi. Kehityst?, yhteytt? h?n etsi ripe?ll?, historiallisella yleissilm?yksell?, jota valaisi kartoilla ja piirustuksilla; h?n teki sen lyhyeksi pienille, pitemm?ksi varttuneemmille, k?ytt?en yksityisseikkoja vain luonteen omaisuuden selittelyyn. H?n teki sen yksipuolisesti, mutta siin? oli voimaa ja v?rikkyytt?, siit? sai k?sityksen historiasta. Karen Lote vieh?ttyi; Rendalenin olemuksen ja mielipiteiden uutuus, h?nen ihmeellinen opetuskykyns?, sen voimakkuus, joka sai toisen uskomaan, ettei h?nelle ollut maailmassa olemassa ket??n muuta kuin se, jota h?n juuri sill? hetkell? katseli; -- h?nen vaatetuksensa sorea aistikkuus, h?nen hyvin hoidettu asunsa, aina siihen hienon hajuveden keve??n tuntuun asti, joka h?nt? aina seurasi... t?m? syv?llisille vaikutelmille herkk? lahjakas neitonen ei kuutenakolmatta ik?vuotenaan ollut kokenut mit??n v?h??k??n t?m?n kaltaista, t?m?n jokap?iv?isen virkistyksen veroista.

Rendalenia kohdannut v??rinymm?rrys ja vaino k?rsimyksineen kohotti neiti Loten tunteet hurmaannukseksi. Mutta h?n ei vaivannut sill? ket??n.

Sitten Rendalen otti koulun haltuunsa johtajana. H?n tuli ja kuunteli toisen opetusta -- milloin sai vapaan hetken, h?n tuli, otti innokkaasti osaa tai l?hti sanaakaan hiiskumatta. Pysyi poissa pitki? aikoja, tuli taas sitten joka p?iv?, otti h?nelt? kokonaisia tunteja, -- tai harppaili edestakaisin, edestakaisin, -- ja j?i tykk?n??n pois.

Joulun edell? meni Karen Lote rouva Rendalenin luo ja vakuutti h?nelle, ettei h?n voinut olla koulussa p?iv??k??n kauemmin.

Kun h?n vain kuuli Tomas Rendalenin askelet k?yt?v?st?, vapisi h?n; t?m?n l?sn?ollessa ei h?n voinut kertoa yksinkertaisintakaan tapausta, saati selitell? mit??n.

Mutta mink? t?hden?

Rendalen osoitti h?nelle mit? ilmeisint? v?h?ksymist?! -- Neiti Lote itki ??neens?.

V?h?ksymist??

Niin! Rendalen tarttui yht? mittaa h?nen sanoihinsa, otti koko tunnin h?nelt?, -- tai ei pit?nyt h?nt? oikaisemisen arvoisena, vaan k??nsi selk?ns?, ei tervehtinyt, ei tullut. -- H?n luetteli vastuksiaan loputtomasti.

Rouva Rendalen kutsui opettajattaret koolle ja esitti heille neiti Loten valituksen, varmana siit?, ett? t?m? oli mit? kummallisin v??rinymm?rrys.

Mutta se opettajatar, joka oli tullut neiti Loten sijalle piirustuksessa, vakuutti, ett? ellei h?nell? olisi ?iti? el?tett?v?n??n, olisi h?nkin jo aikaa sitten l?htenyt; h?n ei siet?nyt Rendalenin herke?m?tt?mi? muistutuksia lasten kuullen. Rendalen oli tuskastuttava tyranni; juuri sill? tavoin eik? toisin t?ytyi kaiken olla pienint?kin piirrett? my?ten. H?n oli tehnyt opettajattaren niin hermostuneeksi, ett? h?n vapisi, kun vain kuuli h?nen tulonsa k?yt?v?st?. H?nkin itki.

S?ik?htynyt rouva Rendalen k??ntyi nopeasti toisiin; mit? t?m? olikaan? Puhukoot kielten opettajattaret, h?nen pienest? pit?en kasvattamansa oppilaat, h?nen hyv?t yst?v?tt?rens?, jotka olivat h?nen avullaan kehitt?neet itse?ns? edelleen ulkomailla. Niin, he arvelivat kyll?, ettei Rendalen itse ollenkaan aavistanut "muistuttelevansa", yht? v?h?n kuin loukkaavansakaan ket??n sekaantuessaan opetukseen siten, ett? lapset huomasivat h?nen etev?mmyytens?, -- mutta tuskastuttavaa se varmasti useinkin oli. H?n oli niin ep?tasainen, sek? opettajattaria ett? lapsia kohtaan; h?n ei menetellyt samanlaisissa tilaisuuksissa samalla tavalla, vaan aina mielialansa mukaan. Heid?n mielipiteens? oli, ja siihen yhtyiv?t kaikki, ettei h?nt? voinut sanoa sopivaksi johtamaan koulua. Samaa mielt? oli itse miss Hall, jolla ei muutoin ollut mit??n valittamista.

Rouva Rendalen pyysi heit? kaiken hyv?n nimess? ajattelemaan syv?sti; eiv?th?n he toki tahtoneet sy?st? koulua nurin? H?n oli kovin kuohuksissaan ja sanoi, ett? h?n toistaiseksi ottaisi haltuunsa johdon. Mutta he eiv?t saisi antaa sen tulla muiden tietoon! H?n antautui luonteenomaisen rajusti j?rkkymyksens? valtaan. Silloin toiset pel?styiv?t, syntyi liikuttavia kohtauksia, he ylisteliv?t h?nen poikaansa, toinen toistansa uutterammin; niin, jos ei olisi ?skeist? kuullut, olisi uskonut heid?n kaikkien olevan hehkuvaa ihailua tulvillaan.

Loppujen lopuksi: laatia erinomainen opetussuunnitelma nykyajan parhaitten esikuvien mukaan ja itse olla verraton opettaja, -- se on aivan toista ja paljon enemm?n kuin olla kelvollinen koulunjohtaja. Siit? olivat he ja ?iti pian yht? mielt?; t?ll? he lohduttelivat toisiaan niin hyvin kuin k?vi p?ins?.

Mutta Rendalenille se oli h?nen el?m?nteht?v?ns?; jos h?n sen menetti, ei h?nell? ollut mit??n.

Siit? asti, kun Augusta vaipui hautaan ja h?n sai tiet??, ettei h?nen my?sk??n kannattanut luoda itselleen perhett?, oli se -- ?idin koulun ottaminen haltuunsa ja tekeminen siksi, mit? ?iti oli uneksinut eik? saavuttanut -- ollut h?nen kihlauksensa, h?nen avioliittonsa, h?nen sukunsa jatkuminen. H?n oli ylpe? siit?. T?t? oli h?nen ensimm?isess? nuoruudessaan, h?nen ty?ss??n, h?nen urheudessaan ilmennyt harras tarmo; t?m? oli niin ik??n Karl Vangenin horjumattoman ihailun l?hde, rouva Rendalenin keskustelujen ja kirjeiden salainen teksti.

Kuitenkin tulivat taistelut, eik? Rendalenin hillit?n luonne kest?nyt niit? kaikkia onnellisesti. Mutta joka kerta valtasi h?net h?pe?n tunne ihanteensa edess?, ja se koitui peloksi, -- tuoksi lannistavaksi peloksi, jota ?iti oli tuntenut kantaessaan h?nt? syd?mens? alla. ?iti oli usein kuvannut sit? voimakkain v?rein: mutta se ei ollut mit??n verrattuna siihen, mit? poika koki; se oli hirvitt?v??. Se ajoi h?net takaisin avomielisyyteen ?itins? kanssa; se sai aikaan, ett? h?n ehdottomasti s?ilytti t?m?n luottavaisen suhteen. Se oli heille v?ltt?m?t?n, sill? heill? oli yhteinen el?m?nteht?v?.

Kenties h?n olisi sy?ssyt nurin ?idin, el?m?nteht?v?n ja pelonkin, jos h?nen aistilliset rakastumisensa olisivat keskittyneet johonkin yksityiseen ihmiseen, sill? h?ness? oli hurjaa tarmoa, joka silloin olisi tarrautunut toisen tarmoon. Mutta h?nen luonteensa perinn?inen levottomuus antoi toisen vaikutelman h?ivytt?? toisen; pelko sai aikaa tulla v?liin aina voimakkaammin -- ja j?i lopulta voimakkaimmaksi. El?m?nteht?v? oli pelastettu.

Siit? asti, kun h?n oli kokonaan p??ssyt voitolle, oli h?neen kehittynyt jotakin reutovaa. Se oli aina piillyt h?ness?; se muistutti h?nen is?ns? kuvainkaipuuta, h?nen haluansa ottaa asiat suurelliselta kannalta.

H?nen opintonsa pinnistyiv?t -- ei koskaan yht? asiaa kerrallaan, vaan rauhattomasti toisesta toiseen. Elleiv?t tutkintoaineet olisi niin erikoisessa m??r?ss? soveltuneet h?nen taipumuksilleen, ei h?n olisi koskaan saanut tutkintoaan suoritetuksi; h?n oli valmis siit? aikaa ennen m??r?p?iv?? ja jo pitk?lle ehtinyt muuhun. H?n oli aina edell? siit?, mit? h?nell? oli parhaillaan tekeill?; se tuli m??r?tyn tai ajatellun kokonaisuuden niveleksi. Karl Vangenista, joka n?ki h?nen lueskeluaan, oli usein uskomatonta, mit? kaikkea h?n silti ehti. Aivan samoin h?n seurusteli ihmisten kanssa; usein ei h?n tuntunut olevan saapuvillakaan ja sai kuitenkin aivan selvi? vaikutelmia.

Mutta n?m? kaikki olivat samaa laatua. H?n n?ki kuvia ja todistuksia jostakin, mit? parhaillaan tutkiskeli; ei ihmisi?, vaan ilmi?it?; ei esineit?, vaan k?sitteit?.

Niin kauan, kuin Karen Loten piti syventy? h?nen historialliseen menetelm??ns?, her?tti h?n tavattomassa m??r?ss? h?nen kiinnostustaan, sitten ei v?h??k??n. Muiden k?vi jokseenkin samoin -- poikkeuksena miss Hall. T?m?n opetus oli uutta; h?n oli j?nnittynyt n?kem??n sen seurauksia, ensin ?lyllisi?, sitten siveellisi?.

Kaikki ihmiset h?nen ymp?rill??n olivat iloissaan siit?; varsinkin h?nen ?itins? ilo oli liikuttavaa. "T?m? on se koulu, jota olen uneksinut, poikani! Minun rakas Tomasini!" -- H?n kuuli tuon melkein joka p?iv?; h?n kiitti ja suuteli ?iti?ns? siit?, h?n kaipasi sit?. Mutta kuitenkin! ... opetus, h?nen p??aineensa, -- niin, h?nt? voi j?nnitt?? jonkin asian saattaminen vakuuttavan selke?ksi, jonkin johtavan aatteen tekeminen muistettavaksi, vaikeimman kuvaaminen helppotajuisesti; h?nt? saattoi vieh?tt?? uuden k?sityksen juurruttaminen vanhempiin kuulijoihin tai heid?n huomionsa kohdistaminen johonkin nykyajan kysymykseen. Kaikessa, mik? tarjosi ratkaistavaksi jonkin ongelman, oli h?n kekseli??n k?rsiv?llisesti mukana; sen ulkopuolella ei h?nell? ollut maltin ja harrastuksen rahtuakaan.

H?n tiesi monet puutteensa, ja ne kiusasivat h?nt? yh? ahdistavammin, h?n kun kiihke?sti tutkisteli itse??n. Oli hetki?, jolloin h?n ei siet?nyt koulua.

Silloin h?n tunsi menett?neens? el?m?nhalunsa, kannustajansa ... h?n olisi sanonut rakkautensakin, ellei ?iti? olisi ollut, ja Karlia lis?ksi; h?n piti syd?mellisesti Karlista. Vaimon ja perheen kaipuuta se ei ollut, v?lit?nt? ainakaan; eih?n kukaan erityisesti vet?nyt h?nt? puoleensa?

T?m?k? se oli onnettomuutena? Ettei h?n voinut solmia mit??n suhdetta --? Lapsena h?n oli voinut...

Kun mies n?iss? mietteiss??n siirtyy p?iv?st? toiseen ja jonakin iltana kohtaa ?itins? itkun ja valittelun siit?, ett? opettajattaret eiv?t en?? tahdo siet?? h?nt? johtajana, ei h?n h?tk?hd?, kuin kuulisi jotakin odottamatonta. Tomas pysyi pianon ??ress?, miss? oli istunut ?idin tullessa; h?n n?pp?si kosketinta silloin t?ll?in ?itins? pitk?n ja usein keskeytyneen puhelun aikana: h?n n?ki ?itins? ep?toivon, k?tki omansa. H?nest? tuntui, ettei h?nell? nyt en?? ollut t??ll? teht?v??.

H?n huomautti hiljaisesti, ett? ?idin kenties pit?isi toistaiseksi ottaa koulu johtaakseen; h?n tokaisi sen, ik??nkuin se ei olisi merkinnyt mit??n enemp??. Toinen vastasi, ett? samaa oli h?nkin opettajattarille sanonut. Tomas k?vi kalman kalpeaksi. ?iti kiiruhti lis??m??n, ett? tietysti ainoastaan Tomas kykeni valvomaan omaa suunnitelmaansa. H?n pyysi poikaansa heti puhumaan opettajattarien kanssa. Eik?h?n h?n koskaan kenenk??n kanssa puhellutkaan. Heh?n ymm?rsiv?t h?nt? kerrassaan v??rin; h?n loukkasi heit?, kun ei osoittanut heille mit??n luottavaisuutta, ei edes aina hienotunteisuuttakaan. Eik? h?n sitten pit?nyt heist??

T?m? oli Tomasille liikaa; h?n heitt?ytyi pianon yli ja itki, mutta nousi heti, otti hattunsa ja takkinsa ja l?ksi ulos, vaikka ?iti h?nt? rukoili j??m??n ja puhelemaan edelleen h?nen kanssaan kuten entisaikoina. Tomas ei voinut.

Sill? ?idinkin suhteessa h?neen oli jotakin, mik? nyt tuotti h?nelle tuskaa. H?n oli poikansa tullessa kotiin vastaanottanut h?net mit? ihailevimmin; kaikki, mit? h?n oli sanonut ja tahtonut, oli oikein. Mutta h?nen ohjelmapuheensa j?lkeen oli ?iti alkanut ep?ill?. V?hitellen t?m? oli yltynyt siin? m??rin, ett? ?iti nyt liitti kysymysmerkin kaikkeen, mit? poika sanoi; opettajattarien ensimm?isen valituksen perusteella ?iti nyt otti koulun pois h?nelt?! T?m?n saattoi ?iti oivallisesti yhdist??, ylpeyteens? poikansa kouluj?rjestelm?st? ja myh?ilev??n, hiljaiseen riemuunsa sen hyv?st? menestyksest?.

H?nen ep?ilyns? ei silti ollut enemp?? kuin mihin kenties oli oikeus sellaisella k?yt?nn?llisell? j?rjell? kuin h?nen. H?n ei syytt?nyt ?iti? siit?; h?n ei vain voinut siet?? sit?.

Tuo opettajattarien jupakka oli kamala. H?nen mielipiteens? heist? oli se, ett? he olivat erinomaisia; ei kukaan siin? m??rin kuin Karen Lote, -- muutoin ei h?n olisi t?st? koskaan v?litt?nyt.

H?nen suhteessaan ihmisiin t?ytyi sisinn? olla jotakin toivottoman nurinkurista, kun h?nt? voitiin siin? m??rin ymm?rt?? v??rin. H?nen oma tyhjyyden- ja haluttomuudentunteensa ehk? johtui samasta --?

N?m? naisethan olivat olleet h?neen hurmaantuneita. He, ja ylin luokka my?s... Oliko sekin hairahdusta? Vai oliko se nyt h?ipynytt??

"Hurmaantua", mit? oli "hurmaantua?" H?n ty?nsi sen halveksien luotansa ... ja kuitenkin se oli ilahduttanut h?nt? ja eksytt?nyt h?net. H?n oli pit?nyt sit? kiinte?n? l?ht?kohtanaan.

Ei, sen, joka tahtoi saada, on annettava. Sen, josta pidet??n, on pit?minen. Ja h?n ei sit? voinut ... siten ... kuin h?n n?ki muiden voivan.

Eik? se kai ihmeellist? ollutkaan. H?nen sukunsa oli kenties tyhjent?nyt kykyns? rakastaa ihmisi?. Mit? se oli tehnyt muuta kuin sit?, polvi polvelta rikkoessaan ihmisten uskollisuuss??nt?j?, heitt?ytyess??n paatuneeksi ihmisten tuomiolle, haaskatessaan vertansa oman itsens? ja j?lkel?istens? h?vitt?misell?, -- ja muiden ja n?iden j?lkel?isten my?skin?

H?n muisti, kuinka h?nt? sin? iltana ilahdutti se ajatus, ett? siten sovitetaan is?in pahat teot. Siten on maan p??ll? kaikki kehittynyt. Her?tys on tullut voimakkaimpiin sukuihin; vaistomaisesti ne ovat tunteneet puutteensa ja etsineet veren sekoitusta niiden parantamiseksi. Sen vuoksi on kaikella suurella ja hyv?ll? suku esi-is?n??n, sen k?rsimys perustuksena kaipuulleen, sen kaipuu perustuksena ty?llens?.

Mutta sisimp?n? se kuitenkin toi heikkoutensa mukanaan. H?ness?, joka oli rakentanut, oli my?skin h?vi?n itu; h?n ei siis voinut p??st? pitemm?lle siin?. H?nell? ei ollut kantavaa rakkautta; -- h?nell? oli kyll? n?kemyst?, yrityst?, kunnianhimoa, mutta... Sodan lahjoja, miks'ei; ei rauhan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet