Read Ebook: Kokka-tarinoita by Anonymous

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 67 lines and 9607 words, and 2 pages

KOKKA-TARINOITA

Lukemisia Kansalle. N:ot 166-168.

Turussa, J. W. Liljan kirjapainossa, 1862.

Imprimatur: C. A. Sanmark.

Esipuhe.

P?iv? p?iv?lt? on "anekdot" -sanan mieli laajentunut. Nyt tarkoitetaan sill? sanalla sek? kokka-puheita, ett? my?s pieni? tarinoita, opettavaisia satuja j.n.e.

Kokka-tarinain jakaminen luokkihin on monesta syyst? sopimaton, v?list? kenties loukkaavakin. Paras j?rjestys on t?ss? ei seurata mit??n vakavaa j?rjestyst?. Ne ovat verrattavat huonekaluihin, jotka, ehkei yhdistettyin?, kuitenkin t?ytt?v?t ja kaunistavat kamaria.

Usiat lukiat ehk? pit?nev?t muutamia ja montakin n?ist? tarinoista aivan halpoina; mutta meid?n sopii sanoa: kuka voi kaikkein mielt? noutaa, ja viitata ensim?iseen tarinaa.

Kuka voi kaikkein mielt? noutaa? Er?s hyv?ntahtoinen vanhus, jolla oli aasi myyt?v?n?, otti kerran kanssaan noin 13-vuotisen poikansa l?himm?iseen kaupunkiin, jossa oli markkinat. Heille tuli ensin vastaan mies, joka sanoi: "voi, h?lm?j? kun olettekin molemmat; tuolla astuu aasinne komeasti edell?nne ja itse kuljette jalkasin!" -- N?ist? nuhteista pani vanhus poikansa aasin selk??n. -- "Hyi ... haasti toinen mies, heit? kohdaten ... sin? poika-lurjus joudut vissiin hirteen. Sopiiko sinun ratsastaa, samassa kun is?si t?ytyy jalkasin k?yd? sun per?ss?si?" -- Tuo vanha arrenteeraja, seuraten t?t? neuvoa, k?ski poikansa astua alas, ja hypp?si itse aasin selk??n. -- Nyt tapasi heit? kunniallinen vaimo markkinoille menness??n ja lausui surkeillen: "voi, vanhus, sun syd?mess?si ei lie s??li?; sun lihava ja laiska ruumiisi lojottelee tuolla juhdan sel?ss?, milloin t?m?n pienen poikarukan t?ytyy tallata polviin saakka kurassa, ty?l?sti voiden vet?? jalkaa jalan eteen." -- Hiljaisesti otti vanhus nyt pojan takansa aasin selk??n. -- "Kuuleppas, vanha veitikka ... huusi nyt er?s ruvan-kauppias, joka hetken per?st? tuli n?kyviin ... saisinko kysy? teilt? kysymyksen, yst?v?ni, onko t?m? juhta teid?n omanne?" -- "Kyll?h?n se niin on", vastasi vanhus. -- "Totta jumal' avita, taitaisi ajatella pahaa teist?, koska panette niin raskaan taakan nuorelle luontokappaleelle. Kaksi pulskasta miest? yhden aasirukan sel?ss?!" -- Tuo hyv?-syd?minen ?ij? tuli nyt vasta oikeahan pulaan; h?n tahtoi voimansa j?lkeen olla kaikkien naapuriensa mieleen, ja n?ki nyt, ettei h?n saanut ajaa aasiansa edell?ns?, eik? itse eik? poikansa istua sen sel?ss?, eiv?tk? molemmat yhdess?. Pitk?n miettimisen per?st? l?ysi h?n toki neuvon, noutaaksensa jokaisen mielt?. H?n sitoi k?ydell? aasin jalat yhteen ja nyt kantoi is? poikanensa tuon kumotun aasin kangella kaupunkiin p?in. Ehk? taakka oli jotenkin raskas, ehtiv?t he vihdoin sen sillan tyk?, jonka korvalla parhaimmat markkinat vietettiin. Markkinav?ki, n?hdess?ns? t?m?n kummallisen kometian, purskahti yhteiseen nauruun ja huutoon. Ehk? vanhus luonnostansa oli sangen k?rsiv?llinen ja hiljainen, ei h?n kuitenkaan en?? jaksanut k?rsi? t?t? viimeist? solvausta. N?rk?styksiss?ns? heitti h?n aasinsa sillan ylitse virtaan ja k?vi taas kotiinsa toimituksiansa toimittamaan.

Er?s sultaani, huviksensa k?vellen, huomasi munkin istuvan tien ohella, ihmisen p??kallo k?dess?ns?. Havaitsematta majesteettia, katseli tuo kunnianarvoinen vanhus sangen vakavasti kalloa, ja n?kyi olevan syviss? ajatuksissa. Noja olonsa ja koko tilansa h?mm?stytti sultaania, joka l?heni kysyen, miksi ja mist? syyst? h?n oli vaipunut niin syviin mietteisiin. "Herra keisari -- vastasi munkki -- t?m? ihmisen p??kallo n?ytettiin minulle t?n? aamuna, ja siit? hetkest? olen turhaan yritt?nyt saamaan ilmi, kuuluiko tuo kallo aikanansa mahtavaiselle ruhtinaalle, niinkuin Te olette, herra keisari, vai kuuluiko se semmoiselle k?yh?lle munkille, kuin min?."

Er?s v?h?sen kaupungin sepp? Spaniassa murhasi miehen ja tuli siis hirteen tuomituksi. Kyl?n parhaimmat talonpojat toinen toiseensa yhdistyneet, tulivat nyt pormestarille pyyt?in, ett? sepp? saisi j??d? rankaisematta, siit? syyst?, ett? h?n oli kaupungin ainoa sepp? joka osasi hevoisia kengitt??, parantaa py?ri? j.n.e. Mutta pormestari sanoi: "mill? tavalla lie minun sitten mahdollista lakia t?ytt??." Er?s maa-kyl?l?inen vastasi: "herra, kaupungissamme on kaksi kankuria, niin v?h?isess? paikassa on yksi kyll?ksi, hirt? toinen!"

Pr?yssin kuninkaan Fredrik toisen aikana eleskeli Berliiniss? kraatari, joka ilmain ja s?iden ennustuksista oli tullut vallan mainioksi. Saatuansa tiedon t?st?, kutsutti kuningas kraatarin linnaan. Vapisten tunnusti prohveetta, ett? h?nen veljens? joka toinen viikko antoi painattaa s??n ennustuksia 14 p?iv?ksi. Kraataria oli veli pyyt?nyt viem??n k?si-kirjoituksen pr?nttiin. H?nell? oli tapana katsahtaa kirjoituksen l?pi ja sitten ennustaa perin-vastoin sit?. -- "Siit? tullee siis", lis?si kraatari -- "ett? min? tavallisesti ennustan totta, kun veljeni ennustukset useimmasti menev?t tuuleen." -- Kuningas nauroi syd?mmest??n kraatarin syv?mielisyytt?, antoi h?nelle lahjan ja my?s armollisen luvan vastakin pitkitt?? syrj?toimitustansa s?iden ennustajana.

Aikanansa eli maamittari, joka huvittavain tapainsa ja monen kokka-puheensa varten sai lis?nimen: Hullu-Heikki. Jakaissansa tilukset kahden talonpojan v?lill?, tuli toinen h?nen tyk? ja sanoi, n?ytt?in kartalla.

-- Jos te jaatte niin, ett? minulle tulee osaksi tuo pelto-palanen, ehk? se ei ole kahden tynnyrin alan maata suurempi, maksan min? teille sata riksi?.

Maamittari silm?illen karttaan vastasi:

-- Anomukses, Tervonen, on kartan j?lkeen likimitt?in vilpit?n. Annan siis sen pelto-palasen sinulle.

Maamittarin pit?iss? sanansa, sai h?n my?s Tervoselta luvatun makson. Mutta Tervosen naapuri, Yrj?l?, ei saanut mieleens?, t?m?n asian oikein k?yneen, jonkat?hden l?hetti valituskirjan asianomaiselle oikeudelle. Oikeus, n?hden valituksen ei juuri per?tt?m?ksi, l?hetti toisen maamittarin tutkimaan jakoa. T?m? uusi jakaja p??tti asian tuiki toisin, niin ett? Yrj?l? sai pelto-palansa takasin. Kun t?st? p??t?ksest? ei en?? kelvannut aplierata, tuli Tervonen vihastuneena ja murheellisena Hullu-Heikin tyk?, ja pyysi sata riksi?ns? takasin. -- "Kuules, Tervonen, etk?s sin? luvannut minulle sata riksi?, jos min? sinulle antaisin tuon pelto-kappaleen. Min? jaoin sen sinulle; enk? min? puolestani sit? sinulle antanut? Mutta sin?, miks' ett'et pit?nyt sit??"

Er?s n?lk??n n??ntyv? herrasmies silm?ili ravintohuoneessa ruokalistaa. -- Kuuleppas poika -- huusi h?n passarille -- mit? maksaa lihankaste? -- Kaste saadaan maksotta. -- Ent?s leip? sitten? -- Saadaan my?s maksotta. -- Passari, tuo minulle siis kastetta ja leip??!

Keisari Kaarlo V oli mets?st?iss? eksynyt, mutta huomaten t?llin likell?, astui h?n sis??n lev?t?ksens? muutaman hetken. Siell? n?ki nelj? miest? makaavan pitkin?, ik??nkuin syv?ss? unessa. Yksi nousi toki yl?s, ja sanoi l?hestyen keisaria: "unessa n?in min? velvollisuuteni olevan ottaa teid?n kellonne." Ja h?n ottikin sen. Toinen, sanoen unessa n?hneens?, ett? oudon p??llystakki olisi h?nelle hyvin sovelias, otti keisarilta takin. Kolmas otti h?nelt? rahakukkaron. Nelj?s vihdoin pyysi anteeksi, jos h?n tutkistelisi kaikkia oudon vaatteita. Tutkiessaan havaitsi kaulassa v?h?iset kultak??dyt, joissa rippui hopiainen pilli. Rosvon tahtoessa n?pistell? n?m?t kalliit kalut, sanoi keisari: "mutta ennenkuin viet minulta t?m?n pillin, tahdothan tuntea sen avut." Samassa puhalsi h?n pillill?. Yst?v?t, jotka etsiv?t keisaria, kuulivat soiton, riensiv?t t?lliin ja jotenkin h?mm?stynein? n?kiv?t keisarinsa puolialastomassa tilassa. Havaiten itsens? jo olevan turvassa, sanoi keisari heille: "katsokaat n?it? hyvi? miehi?, joista jokainen on n?hnyt unta, juuri mielt?ns? my?ten. Mutta nyt on minun vuoroni n?hd? unta." Muutaman hetken miettien itseksens?, sanoi Kaarlo: "min? keisari olen n?hnyt sen unen, ett? kaikki n?m?t nelj? pit?? hirtett?m?n." Kohta hirtettiin net my?s t?llin viereen.

Kuolemasta ei mihink??n p??see. Kauppamies merimatkalla kysyi kipparilta, mihin tautiin t?m?n is? oli kuollut. Kippari vastasi: "is?ni, iso-is?ni, ja iso-is?ni is? hukkuivat kaikki mereen." -- Noh -- arveli kauppias -- ettek? te ole pelvossa, saadaksenne saman lopun? -- "Saisinko kysy? -- tuumasi kippari -- mihin tautiin teid?n is?nne, iso-is?nne ja iso-is?nne is? kuolivat?" -- "Kaikki kuolivat he vuoteellansa." -- "Hyv? -- vastasi kippari -- mutta kuinka min? siis pelk?isin purjehtimista enemm?n kun te pelk??tte y?siaanne?"

Er?s aatelismies s?i illallista v?h?isen kaupungin ravintohuoneessa. Atrian j?lkeen kysyi ravintolan is?nt?, oliko ruoka oudon mieleen; "ruvanne oli oiva", vastasi aatelis-mies -- "olen saanut semmoisen ehtoollisen, kun ei muu mies koko valtakunnassa." -- "Toki paitsi pormestaria" -- lis?si is?nt?. "Paitsi ei ket??n", sanoi aatelismies. -- "Teid?n t?ytyy toisista eroittaman pormestarin." -- "En viitsi", vastasi aatelismies. Lyhyesti sanottu, heid?n riita tuli niin kuumaksi, ett? is?nt? veti vieraansa pormestarin eteen. T?m?, jonka j?rki oli tarkasti tasakorkoinen raatmannin j?rjen kanssa, puhutteli outoa p?yhki?sti: "jo ikivanhoista ajoista on t?ss? kaupungissa ollut tapana, eroittaa pormestari muista ihmisist?, niin ett? jokaisen, muista puhuttuansa, t?ytyy lis?t?: paitsi herra pormestaria. Rikos t?t? tapaa vastaan sovitetaan yhdell? ruplalla." -- "Hyv? -- sanoi aatelismies -- tuossa on rupla, mutta tahdon tulla hirtetyksi, jollei tuo vanhus, kuin saatti minun t?nne, ole suurin narri koko kristikunnassa, paitsi teit?, herra pormestari."

Nuori, korkeasukuinen herrasmies oli ?sken palannut matkustuksistansa ulkomailla. Olihan h?nell? sama tapa, kuin useimmin muillakin matkustelijoilla -- kaunistaa totuutta mielijohteen kukkaisilla. Kerran jutteli h?n noista monista lahjoista, joita oli muistoksi saanut ulkomaan ruhtinoilta. Eritoten ylpeili h?n, haastaen saaneensa muhkiat suitset ranskan kuninkaalta. "Ne ovat somasti koristetut kullalla ja kalleilla kiveill?, enk? tied?, raskinenko panna ne hevoseni suuhun. Kuinka min? parhaimmin k?ytt?isin niit??" -- lis?si h?n k??ntyen harmaap?isen upsierin puoleen. -- "Pist?k??t, herra paroni, suitset omaan suuhunne" -- vastasi tuo harmaap?inen kunnioitettava vanhus, jonka mieleen l?rp?tys, kerskaus ja valhe ei laisinkaan ollut.

Ven?l?inen kreivi, joka oli pitk?ll? matkalla, j?i kerran y?ksi k?yh?n Ostiaakin majaan. Tulevana p?iv?n? h?n kadotti rahakukkaronsa, jossa oli sata ruplaa. Ostiaakin poika, joka mets?sti jotenkin kaukana majasta, l?ysi rahakukkaron, mutta j?tti sen paikallensa. Is?n k?skyst? peitti h?n sen lehdill? ja risuilla, s?ilytt??ksens? sen siksi ett? kenties omistaja ilmaantuisi. Kolmen kuukauden j?lkeen kreivi palaten ajoi j?lleen saman Ostiaakin luo. Sattumalta tuli my?s puhuneeksi kadonneesta kukkarostaan. Talonpoika, joka nyt vasta tunsi h?nen, huusi ihastuen: "Olitko siis sin? se mies, joka kadotit tuon rahakukkaron? Poikani saa tulla n?ytt?m??n sinulle, miss? se makaa, niin ett?s saat ottaa sen yl?s omin k?sin."

Lintuen kieli. Sulttaani Mahmud oli ulkonaisilla sodillaan ja kotoisella hirmuvallallaan, t?ytt?nyt Persian h?vityksell? ja raunioilla. T?m?n suuren ruhtinaan visiiri lausui kerran, ett? h?n jo nuoruudessa oli er??lt? viisaalta vanhukselta oppinut lintuen kielen, niin ett? kohta linnun suunsa avatessa, ymm?rt?isi visiiri selv?sti mit? se sanoi. Iltana, visiirin sulttaanin parissa palatessa mets?st?misest?, n?kyi kaksi p?ll??, rauniolla kasvavan puun oksilla. Sulttaani sanoi: "mieluisesti tahtoisin tiet??, mit? n?m?t rumat linnut nyt puhelevat kesken?ns?; kuultele nyt yst?v?ni ja anna sitten minulle tieto." -- Visiiri l?heni puuta ja oli tarkasti kuultelevanansa lintujen puhetta. Palattuansa sanoi h?n: "herra sulttaani, olen kyll? osittain havainnut lintuparin keskin?ist? puhetta, mut en tohdi sit? jutella." Sulttaani ei tytynyt semmoiseen vastaukseen vaan k?ski visiirin sana sanalta selitt?? kaikki, mit? muisti. -- "Saan sitten sanoa selv?n totuuden, mut ?lk??t vaan vihastuko, herra sulttaani! yhdell? n?ist? linnuista on poika ja toisella tytt?. N?m?t nuorukaiset miettiv?t nyt aviota kesken?ns?. Pojan is? sanoi tyt?n is?lle: 'Rakas veljeni, suostun min? t?h?n avioliittoon, jahka sin? morsiuslahjaksi annat tytt?rellesi viisikymment? tuhaksi palannutta taloa.' -- T?h?n vastasi tyt?n is?: 'viidenkymmenen talon siaan annan min? vaikka viisisataa. Suo Jumala pitk? el?m? Sulttaani Mahmudille; h?nen hallitessa, totisesti ei puutu poltettuja kyli?!'" -- Historia sanoo t?m?n sadun niin liikuttaneen Sulttaanin syd?nt?, ett? h?n uudesti rakennutti kaikki h?vitetyt kyl?t, ja siit? asti aina piti huolta alammaistensa edusta ja onnesta.

Kaksi vanhaa toveria, joista toinen kauvan oli ollut ulkomailla, kohtasivat kerran toinen toisensa. Noh, kuinkas sin? jaksat, sanoi Matti. -- Aivan hyvin -- vastasi Heikki -- olen nainutkin poissa ollessani. -- Onpa se hyv? uutinen. -- Ei niink??n hyv?, sill? valitsin pahan ja ilke?n. -- Olet siis surkuteltava. -- Tuskin, sill? vaimoni toi my?t?ns? kaksi tynnyri? kultaa. -- Oletpa siis rikas. -- En kovin rikas, sill? vaimoni rahalla ostin min? suuren lauman lampaita ja ne kuolivat kaikki ruttoon. -- Olethan toki todella surkuteltava. -- En vaan niin surkuteltava, kuins luulet, sill? pelkist? nahoista voitin enemm?n kuin lammasten hinnan. -- Sill? tavalla olet saanut aivan hyv?n palkinnon. -- En vaan, sill? taloni ja tavarani h?vitti tulipalo perinpohjin. -- Voi, voi, tuo oli todella kamala tapaus. -- Ei ylen kamala, sill? samassa kuin talo, paloi my?s ilke? vaimoni.

Ranskalainen kauppias matkusti pohjois-Amerikan sis?mailla. Siihen aikaan oli siell? paljon soita, jotka sivistys ja ahkeruus meid?n aikanamme suuremmaksi osaksi on muuttanut hedelm?llisiksi. Matkustavaisen hevonen vaipui hyllyyn, jonkat?hden kauppias, n?hden mahdottomaksi saada sit? yl?s, otti kuorman sen selj?st?. Kantaen itse t?m?n raskaan taakan, tuli h?n kovin voivuksiin ja oli jo j?tt?m?ll??n kaikki, paitsi rahansa, koska n?kyi Intialainen hevosen sel?ss?. T?m? s??lien matkustavaisen surkeata tilaa, k?ski h?nen taakkanensa astua yl?s hevosen selk??n ja sill? tavalla tulivat molemmat, ehk? matka oli pitk?, toki v?hitellen er??seen kaupunkiin.

Nyt arveli tuo kiitt?m?t?n kauppias helposti voittavansa hevosen silt? tyhm?lt? Intialaiselta. T?m?n maatessa sike?ss? unessa, otti kauppias vaan hevosen ja ajoi kaluinensa pois. Intialainen, her?tty?ns? kaivatessa hevosta ja toveria, ajoi niit? takaa ja tuotti my?s molemmat takasin kaupunkiin. Ranskalainen, kovin suuttunut t?st? v?kivallasta, sanoi: "t?m?n Intialaisen tapasin min? mets?ss? ja s??lien sallein min? h?nen istua minun kanssani hevosen selk??n; sama kiitt?m?t?n lurjus tahtoo nyt kavaluudella omistaa hevoseni -- t?m?n hevosen, joka jo kolme vuotta on kantanut minun ja kapineeni."

Paljon kansaa oli kokoontunut ja koska ranskalaisen historia kuului sangen todenmukaiselta, arveli jokainen, ett? Intialainen ansaitsisi ankarata rangaistusta. T?m? anoi, ett? he toki, ennen p??t?st?ns?, kuultelisivat historian my?s h?nen suustaan, johon he my?s suostuivat. Nyt kertoi h?n tapauksen selv?sti kuin se olikin tapahtunut. -- "Mutta -- lis?si h?n -- koska molempien historiamme ovat niin samanlaatuiset, ett? sopii ep?ill? kertomukseni totuutta, taluttakaat siis hevonen syrj??n, peitt?k??t sen p?? ja tuokaat se sitte t?nne takasin." T?m?n viipym?tt? tehty?, sanoi Intialainen, k??ntyin kauppiaan puolelle: "koska hevonen sananne j?lkeen on ollut teill? jo kolme vuotta, tulee teid?n tiet??, kummassa silm?ss? sill? on kaihi; sanokaat siis silm?n nimi, oikea eli vasen, ja hevonen on teid?n. Joll'ette osaisi vastata oikein, kuuluu hevonen minulle." Kansan mieluisesti suostuessa t?h?n ehtoon, sanoi ranskalainen, antaen asian rippua onnessa: "kaihi on oikeassa silm?ss?." -- "Paljastakaat hevosen p?? -- sanoi Intialainen ilolla -- nyt n?ette, ett? molemmat sen silm?t ovat terveet ja ehi?t."

Kaksi tutenttia Espaniassa k?vi yhdess? kotoansa Salamankkaan, jossa on mainio akatemia. V?synein? jalka-matkasta lep?siv?t muutaman hetken varjoisella paikalla, virkist?v?n l?hteen reunalla. Noustessaan yl?s, pitkitt?m??n matkaansa, n?kiv?t kiven, johon oli piirretty sanoja, jotka aika jo oli niin kuluttanut, ett? he ty?l??sti taisivat ne selitt??. Sanat olivat n?m?t: "t?m?n alla lep?? Tohtori Pietari Garcia'n sielu haudattuna." -- Nuorempi tutentti, ilonen ja kevi?mielinen veitikka, rupesi kohta nauruun ja huusi: "sielu haudattuna. Kuinka voin min? sit? ymm?rt??? Mielell?ni tahtoisin tiet??, mik? h?lm? on m??r?nnyt sellaisen hullun piirroksen." -- Kumppaninsa, toinen tutentti, joka oli syv?mietteisempi, sanoi itseksens?: "n?m?t sanat sis?lt?v?t, kenties, jonkun salaisuuden." -- Antoi h?n siis nuoremman tutentin menn? tiehens? ja sitten rupesi h?n veitsell?ns? kaivamaan mullan kiven alta ja ymp?rilt?. Nostaen vihdoin kiven yl?s, n?ki h?n sen alla nahkukukkaron, ja kukkarossa l?ysi h?n sata tukaattia ja paperin, johon oli kirjoitettu: "Ole perij?ni sin?, jolla oli j?rke? aavistaa piirroksen tarkoitusta; k?yt? niit? rahoja paremmin kun min?!" -- Ilossansa aarteesta k?vi tutentti Salamankkaan, tohtorin sielu taskussansa.

Nitokris, kuninkaatar Babyloonissa, m??r?si, ett? h?nen muistoksi rakennettaisi muistopatsas t?ll? piirroksella: "jos joku niit? ruhtinoita jotka minun j?lkeen nousevat t?m?n maan kuningas-istuimelle, joutuu rahan ahdinkoon, avatkoon h?n hauta, ja ottakoon siit? tavaroita tarpeeksensa. Mutta ?lk??n avatko, jollei h?n ole totisessa pulassa ja rahan h?d?ss?!" -- T?m? muistopatsas j?i liikkumatta, siksi ett? Dareios, Hystaspin poika, tuli kuninkaaksi. Uteliaisuudesta eli ahneudesta antoi h?n avata haudan, mutta ei l?yt?nyt toivottua rahaa eik? aarteita vaan n?m?t piiritetyt sanat: "ahneutesi on saattanu sinulle h?pe?n, vaan ei rikkautta. Jollei raha-arkkusi olisi pohjaton ja rahan-janos sammuttamaton, et sin? suinkaan kuolleitten hautoja olisi solvannut!"

Oli tuttu, ett? er?s rikas ja visu rahamies ei koskaan kutsunut vieraita p?yt??ns?. "Ly?n vetoa -- sanoi nuori veitikka -- ett? min? saan h?nelt? kutsumuksen p?iv?lliselle." -- Ly?tiin veto ja tulevana p?iv?n? k?vi veitikkamme rahamiehen tyk? juuri siihen aikaan, jona tiesi h?nen aterioitsevan. Palvelialle sanoi h?n tahtovansa puhua herran kanssa er??ss? asiassa, joka herralle oli tuopa tuhannen ruplan voiton. Palvelian sis??n menty? ja ilmoitettua is?nn?llens? t?m?n seikan, tuli herra kohta ulos ja sanoi oudolle: "Mit? te sanotte, herra, ett? voisitte minulle toimittaa tuhannen ruplan voiton?" -- "Kyll?h?n se niin on, mutta en tahdo katkaista ruokalepoanne. Menen itse sy?m??n p?iv?lliseni, mutta parin tunnin j?lkeen ... saanko palata?" -- "Kaikella muotoa, tulkaat sis??n. Sy?k??t minun kanssani." -- Nuori mies suostui kutsumukseen ja s?i suurella ruokahalulla. P?iv?llisen lopetettua ja rahamiehen perheen pois menty?, sanoi talon is?nt?: "Noh herra, k?yd??n nyt asiaamme. Pyyd?n n?yrimm?sti, saisinko tiet??, mill? tavalla teill? olisi mahdollista toimittaa minulle tuhannen ruplan voiton?" -- "Olen kuullut teill? olevan tytt?ren, jonka te aivotte naittaa pois?" -- "Aivan niin onkin." -- "Ja ett? olette m??r?nneet h?nelle kymmenen tuhatta ruplaa my?t?-antimiksi." -- "T?m? on my?s tosi." -- "No hyv?, suokaat siis tytt?renne minulle, min? en tahdo morsiuslahjaksi niin paljoa; min? tyydyn yhdeks?n tuhanteen ruplaan ja te voitatte t?ss? kaupassa tuhannen ruplaa." Suostuiko is? t?h?n ehtoon, emme tarkasti tied?. -- Tosi on kuitenkin, ett? tuo viisas veitikka voitti vetonsa.

Er?s korkeasti oppinut herra rakasti niin kirjojansa, ett? h?n ateriallekin kutsuttua ty?l??sti j?tti niit?. Kerran h?nt? jo kauvan odotettua, tuli vaimonsa sis?lle ja n?hden miehens? nyt kuin tavallisestikin kiinnitetyn kirjoihinsa, sanoi h?n: "Ah, joska sent??n olisin kirja!" -- "Mint?hden niin?" -- kys?si oppinut. -- "Sent?hden ett? sin? sitten aina pysyisit minun tyk?n?ni" -- vastasi vaimo. -- "Siihen my?s min? olisin tytyv? -- pitkitti mies, mutta sinun pit?isi silloin olla almanakkana." -- "Mint?hden juuri almanakkana?" -- "Sent?hden ett? min? sitten joka vuosi saisin uuden."

Puhakka k?vi herrasmiehen luoksi ja kys?si, oliko todella h?nen aikomus pit?? naapurin puolta, ajaen v??r?? asiata. Antamatta suoraa vastausta lis?si alvokaatti viel? senkin ennustuksen, ett? Puhakan, kulunkit maksaaksensa, pian oli luopuminen koko pellosta, ja ett? h?n, paitsi t?t?, viel? menett?isi hyv?n nimens?kin.

-- Ettek? siis pid? v?li?, vaikka puhutte vakuutustanne vastaan ja teette v?r?n valan? lausui Puhakka.

-- Tiesittek? opettaa minulle velvollisuuksiani? -- kuului tuo pilkallinen ja p?yhki? vastaus.

-- Luulette osaavanne pimitt?? hyvin kiitett?v?n oikeuden silm?t ja toki itse p??st? koskematta?

-- Kahta siit?. Oikeuden silm?t k??ntyv?t helposti, mihin viisaus vaan heid?t k??nt??.

-- Jahka olisitte kunnian mies, ette suinkaan tahtoisi kelt??n riist?? laillisen omaisuutensa...

-- Olen kuullut kyll? -- ?rj?si alvokaatti. -- Menk??t nyt tiehenne, koskei teill? ole mit??n muuta sanomista.

Silloin, sanotaan, v?l?hteliv?t Puhakan silm?t. Koiramaisilla, sukkelilla silmill? sanoi h?n: "Odottakaat, min? teen teist? runon!"

Herrasmies kavahti tuoliltansa, huutaen:

Rehellinen pahantekij?. Espanjalainen herttua Ossuna tuli Barcelonaan kuninkaallisella valtakirjalla, jonka voimasta h?n sai armahtaa muutamia ikuisia vankija. Tultuansa er??seen vankihuoneeseen rupesi herttua tutkimaan syyt? heid?n tilaansa, saadaksensa jonkun johdon armahtamiseen. Jokainen vangeista osasi selitt?? syyns? puhtaaksi, lyk?ten rangaistuksen vihollisten pahuuden, eli tuomarien v??ryyden syyksi. Vaan yksi vanki poikkesi t?st? tavasta, sill? herttuan kysymykseen, mist? syyst? h?n oli tullut t?h?n surkuteltavaan tilaan, vastasi h?n:

-- Minua l?hetettiin t?nne t?ydellisest? syyst?. Maantiell? Saragossan seuduissa tein min? rosvo-ty?n. Tosi on kyll?, ett? min? olin kovassa tuskassa ja tarpeessa sek? itseni ett? leip?? kaipaavan perheeni puolesta. Kuitenkin olin min? syyp?? suureen rikokseeni ja k?rsin siis oikeuden mukaan rangaistustani.

-- Hei, hei -- huusi herttua -- olempa vihdoin l?yt?nyt h?vytt?m?n veitikan! Kuinkas sin? tohdit tunkeutua n?itten rehellisten miesten seuraan. Kuuleppas, vankien vartia, p??st? t?m?n lurjuksen kahleet. Mene tiehes, pahantekij?; ?l? t?st? edesp?in koskaan en?? oleskele niin viattomassa joukossa! -- Jumalan avulla en koskaan -- sanoi tuo vapahdettu ihmis-rukka. -- Siunatkoon Jumala teit? armostanne, jalomielinen herra herttua!

Muutamat nuoret herrat, jotka juodessansa ravinto-huoneessa puhelivat sit? ja t?t?, joutuivat my?s puheeseen kummitusten olosta. Yksi joukossa kielsi kummituksia ja aaveita perinpohjin ja n?ytt??ksens? povessansa ei olevan v?hint?k??n pelkoa, l?i h?n vetoa, y?syd?nn? tuodaksensa p??kallon l?heisest? luuhuoneesta. Haudankaivaja suostui, kohtuullisella rahalla, j?tt?m??n luuhuoneen oven avoinna. Uskalikkomme tuli m??r?tyll? ajalla kamalalle paikalle, tiet?m?tt? ett? yksi toveriansa oli mennyt sinne edelt?k?sin. Haperoiten luu-l?j?ss? l?ysi h?n pian p??kallon, jolla h?n jo oli l?htem?ll??n luuhuoneesta, koska h?n kuuli sulkeutuneen ??nen sanovan: "se on minun p??kalloni." -- Hyv? sanoi nuorukainen -- minun t?ytyy siis hakea toista. Tarttuessansa toiseen, kolmanteen ja nelj?nteen kalloon, kuuli h?n aina samat sanat mutta sanotut erilaisilla ??nill?. Vihdoin ottaessaan viidennen, sanoi h?n: "mun t?ytyy ottaa yhden, olkoon kenen hyv?ns?", ja juoksi tiehens?. Palattuansa toverien seuraan, sanoi h?n viskaten p??kallon p?yd?lle: "tuoss' on kallo, mutta tahdon tulla hirtetyksi jollei omistaja tule kohta per?ss?."

Kiinan keisari, Kamhi, piti tarkkaa huolta, ettei p?yt?ns? koskaan kaivannut kalleita ja tulisia viini? Euroopasta. K?skip? kerran mandariinin, joka oli enimm?n uskottuja virkamiehi?ns?, tulla kanssaan juomaan. T?st? leikist? tuli keisari ensin juovuksiin ja vaipui sitten syv??n uneen.

Mandariini, pel?ten t?st? keisarin kohtuuttomuudesta tulevan pahoja vaikutuksia, k?vi henkivartioitten tyk?, joille h?n jutteli herransa olevan humalassa. Viisailla sanoilla selitti h?n heille, kuinka tuo keisarin paha taipumus pian kenties k??ntyisi pahaksi tavaksi, kuinka luontonsa, ennenkin pikainen, viinin pahoista h?yryist? tulisi viel? pikaisemmaksi ja niin kiivaaksi, ettei h?n en?? olisi s??st?v? parhaimpia uskotuitansakaan. "Est??ksenne niin suurta vaaraa, on teid?n paneminen min? kahleisiin ja heitt?minen vankihuoneesen, ik??n kuin k?sky olisi l?htenyt itse keisarilta" -- lis?si tuo sukkela mandariini.

Henkivartiat suostuivat oman hy?tyns? vuoksi mielell?ns?kin t?h?n esitykseen. Keisari h?mm?styi koska her?tty?ns? n?ki itsens? yksin??n ja kysyi, mihin p?yt?kumppaninsa oli joutunut. Vastattiin, ett? t?m? oli kovaksi onnekseen loukannut keisarin mielt?, niin ett? h?nt? herran k?skyst? oli viety vankihuoneesen, jossa nyt vartoi kuolema-tuomiotansa.

Keisari n?ytti muutamaksi hetkeksi joutuneen syviin ajatuksiin; sitten antoi k?skyn saattaa mandariinin silmiens? eteen. T?m? tuli paikalle kahleissansa; laskein itsens? keisarin jalkain juureen pyysi h?n pahantekij?n? herraltansa armoa. T?m? kysyi, mik? oli saattanut vangin t?mm?iseen tilaan ja kuhun rikokseen h?n luuli itsens? syyp??ksi. Mandariini vastasi: -- rikoksestani en tied? mit??n; sen vaan tied?n, herra keisari, ett? teid?n k?skyst?nne heitettiin min? synki??n vankihuoneeseen, jossa minun vaan oli odottaminen hengen rangaistusta.

Keisari meni viel? syvemp??n miettimiseen kuin ennen. Tuokion aikaa oli h?n alakuloinen ja ??net?in. Vihdoin pit?in t?m?n v?kivaltansa, jota h?n ei taitanut muistaakaan, l?hteneen viinin pahoista sumuista, pelasti omin k?siin mandariinin kahleista ja -- t?st? asti huomattiin, keisarin juodessansa aina v?ltt?v?n kaiken liiallisuuden.

Oikeus Turkissa. K?yh? turkkilainen, joka rikkaan naapurin juonista oli kadottanut maakartanonsa, kutsutti t?m?n tuomarin eteen. K?yh?ll? oli kirjoituksia, jotka vahvistivat h?nen v?it?ksens?; mutta niit? kumoaksensa oli rikas saattanut puoleensa monta todistajata; viel? paremmin vahvistaaksensa heid?n puheensa lis?si h?n, tuomarille lahjaksi, kukkaron 500 tukaattia. Asiaa tutkittaissa n?ytti k?yh? mies paperinsa, joita vastaan rikas j?lleen tuotti todistajansa. Tutkimisten lopetettua, oli tuo rikas varmaan vakuutettu tuomarin p??tt?v?n p??t?ksen tuiki h?nen mieleens?. Mutta t?m? virkamies ei ollut niit? tuomareita, joihin raha vaikuttaa, vaan ottaen kukkaron sohvansa alta, sanoi h?n rikkaalle miehelle: "t?ss? asiassa olette paljon harhailleet; t?m? k?yh? rukka ei jaksa tuottaa todistajia, h?nelle eduksi, mutta min? jaksan niit? tuottaa viisi sataa, ja t?ss? ne ovat." Niin sanoen paiskasi h?n, inholla, rahakukkaron p?yd?lle, samassa p??tt?in asian k?yh?lle eduksi.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet