Read Ebook: Gil Blas: Santillanalaisen elämänvaiheet by Le Sage Alain Ren Kahma Uuno Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 312 lines and 25755 words, and 7 pages

vana p?iv?n? Lamela l?ksi ennen p?iv?nkoittoa matkaan my?m??n muulejamme Toralvassa, ja illalla h?n palasi, tuoden ruoka-aineita ja muuta ostamaansa. H?n toi my?skin kaikkea mit? tarvitsimme valepukuihimme. Itselleen h?n teki kaapun karkeasta kankaasta ja parran hevosen karvoista. Sen h?n kiinnitti niin taidokkaasti korviinsa, ett? olisi voinut vannoa sit? oikeaksi. H?n onkin yleens? peevelin taitava poika. Veli Juan'in parran h?n my?skin laittoi kuntoon ja sovitti sen leukaani, ja ruskea villamyssyni t?ydensi taideteoksen. Valepuvuistamme ei puuttunut mit??n. Emme voineet nauramatta katsella toisiamme n?iss? hassuissa puvuissa, jotka totta tosiaan sopivat kenelle tahansa paremmin kuin meille.

"Olimme olleet jo kolme p?iv?? luolassa n?kem?tt? yht?k??n ihmist?; mutta nelj?nten? sinne saapui kaksi talonpoikaa. He toivat leip??, juustoa ja sipuleja erakolle, jonka luulivat viel? el?v?n. Min? heitt?ydyin pitk?kseni vuoteelle huomattuani heid?t ja petin heid?t helposti. Sill? luolassa oli ensiksikin siksi h?m?r?, etteiv?t he voineet erottaa piirteit?ni ja sitten koetin my?skin parhaani mukaan matkia veli Juan'in vapisevaa ??nt?, jonka olin kuullut h?nen lausuessa viimeisi? sanojaan. He eiv?t aavistaneet mit??n petosta, se heit? vaan n?kyi ihmetytt?v?n, kun n?kiv?t siell? toisenkin erakon. Kun Lamela huomasi sen niin h?n lausui tekohurskaan n?k?isen? '?lk?? ihmetelk?, veljeni, n?hdess?nne minut t?ss? yksin?isyydess?. Min? j?tin erakkomajani, joka on Aragoniassa, tullakseni seuraksi kunnianarvoisalle ja viisaalle Juan veljelle, joka tarvitsee korkean ik?ns? t?hden auttavan toverin k?tt?.' Talonpojat kiittiv?t Ambrosion veljesrakkautta ylist?vimmill? sanoilla sek? lausuivat ilonsa siit?, ett? heid?n seutunsa sai nyt ylpeill? kahdesta hurskaasta erakosta.

"Kaupungissa k?ydess??n Lamela oli ostanut itselleen suuren pussin, ja sill? varustettuna h?n nyt l?hti almuja kerj??m??n Cuencan kaupunkiin, joka on pienen matkan p??ss? erakkomajasta. Siell? h?nen pussinsa pian t?yttyi. Mutta eilen aamulla er?s vanhoja tovereitani, joka asuu Cuencassa, ja jota olin pyyt?nyt pit?m??n poliisiv?ke? silm?ll?, l?hetti h?nen my?t??n minulle kirjeen, jossa kehotti minua pakenemaan, sill? poliisit olivat j?lill?ni. Se oli sama kirje, jonka Lamela viskasi k?siini teid?n luolassa ollessanne ja joka sai meid?t niin suurella kiireell? l?htem??n sielt?."

Kolmaskymmenesensimm?inen luku.

Jossa kerrotaan Gil Blas'in ja don Alfonson eroamisesta Rafaelin seurasta, ja mit? heille sitten tapahtuu.

Kun Rafael lopetti kertomuksensa, niin me heitt?ydyimme kaikki nelj? ruoholle makaamaan, ja pian nukkuivat Rafael ja Lamela sike?ss? unessa. Mutta min? en voinut ummistaa silmi?ni, eik? don Alfonso my?sk??n. K?ytt?en silloin hyv?kseen toveriemme unta h?n lausui minulle: "Minun t?ytyy avata syd?meni teille, herra Gil Blas. Min? moitin itse?ni kovin, ett? olen suostunut t?h?n asti kulkemaan noiden roistojen matkassa. Onhan vasten kaikkea sopivaisuutta, ett? kunniataan rakastava nuori mies seurustelee lyhyenkin ajan tuollaisten lurjusten parissa kuin Rafael ja Lamela ovat. Olen p??tt?nyt lujasti l?hte? heid?n seurastaan ikip?iviksi. Olenpa jotenkin varma" lis?si h?n, "ett? hyv?ksytte p??t?kseni." -- "Kyll?, voin vakuuttaa sen," vastasin. "Otan taivaan todistajaksi, ettei t?llainen seura miellyt? minua enemm?n kuin teit?k??n, don Alfonso; ja jos ette ole sit? vastaan, niin l?hden mukaanne; heitt?k??mme jo t?n? y?n? hyv?stit noille." -- "Tehk??mme niin", sanoi don Alfonso. "L?htek??mme Valenciaan, josta p??semme jollakin laivalla Italiaan. Siell? voimme ruveta Venezian tasavallan palvelukseen."

Aurinko l?hestyi jo laskuaan Rafaelin ja Lamelan her?tess?. "Jaha, y? on tulossa, l?htek??mme matkalle", sanoi Rafael. Mutta don Alfonso otti silloin puheenvuoron, selitt?en kohteliaasti, ettei h?n tuntenut syntyneens? sellaista el?m?? varten, jota he eliv?t, jonkavuoksi h?n oli p??tt?nyt erota heist?. Min? lausuin silloin tuumivani samaa. He koettivat kaikin voimin saada meit? mukaansa, mutta huomattuaan sen turhaksi he l?ksiv?t matkaansa. Ja pian saimme syyt? onnitella itse?mme eromme johdosta. Sill? moniaan kuukauden kuluttua saimme kuulla heid?n kumpaisenkin joutuneen oikeuden kynsiin, joka oli tuominnut heid?t kaleereihin!

Heid?n l?hdetty??n p??timme viett?? y?n mets?ss? ja l?hte? aamulla hyv??n aikaan Valenciaan p?in. Siell?h?n don Alfonson ei tarvinnut en?? pel?t? Castilian poliisein vainoja. Ojensimme siis v?syneet j?senemme nurmelle nukkuaksemme. Her?sin tuossa puoliy?n seutuna ja huomasin puitten v?list? jonkun matkan p??st? valoa vilkahtelevan, mik? antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta. Her?tin don Alfonson. "Mit?h?n tuo on?" sanoin h?nelle, "eiv?tk?h?n vaan liene Cuencan poliisinuuskijoita, jotka on l?hetetty noitten roistojen j?lki? my?ten heit? etsim??n?" -- "En luule niin", vastasi don Alfonso, "ehk?p? he ovat matkustajia, jotka y? on yll?tt?nyt ja saanut heid?t tulemaan t?h?n mets??n p?iv?nkoittoa odottamaan." -- "Min? menen katsomaan, keit? he ovat", sanoin min?. "Odottakaa te t??ll?, tulen paikalla takaisin." Niin sanoen l?hestyin valoa, joka ei ollut kaukana; kulin pehmeill? askelilla kuin kissa, taivutin hiljaa tiell? olevat lehdet ja oksat ja silloinpa sain n?hd? jotakin katsomisen arvoista. N?in ruoholla maahan pistetyn kynttil?n valossa nelj? miest?, jotka paraillaan lopettivat sy?mist??n. Ev??n? heill? n?kyi olevan piirakka ja suuri viinileili, joka kierteli ahkerasti miehest? mieheen. Moniaan askeleen p??ss? heist? n?in viel? er??n naisen ja herran puuhun sidottuna, ja hiukkasen etemp?n? oli k??sit, joiden edess? oli kaksi koreilla valjaillla varustettua muulia. K?sitin paikalla valon ??ress? istujain olevan rosvoja; ja heid?n keskustelunsa, jota voin hyvin kuulla osotti, ettei arveluni ollut v??r?. Menin takaisin don Alfonson luo ja kerroin h?nelle, mit? olin n?hnyt.

"Yst?v?ni", lausui don Alfonso silloin, "nainen ja mies, jotka rosvot ovat kytkeneet puuhun, ovat luultavasti kunniallisia matkustajia. Voimmeko j?tt?? heid?t noiden paholaisten v?kivallan ja raakuuden uhreiksi? Ei, vaan k?yk??mme rosvojen kimppuun ja antakaamme heille tarpeensa." -- Min? suostuin mielell?ni ja voin vakuuttaa, ettei vaara pelottanut minua hituistakaan t?ss? tilaisuudessa ja ettei vaeltava ritari ole koskaan sen uljaammin ryhtynyt naista puolustamaan kuin min? nyt. Mutta puhuakseni asiat kaunistelemattomina t?ytyy my?nt??, ettei vaara ollut ihan hirve?, sill? olin huomannut rosvojen aseiden olevan yhdess? kasassa noin kymmenen tai kahdentoista askeleen p??ss? heist?; meid?n teht?v?mme ei siis ollut kovin vaikea. Sidottuamme hevosemme er??seen puuhun kiinni l?hestyimme niin hiljaa kuin suinkin rosvojen leiri?. He keskustelivat hyvin kiivaasti jostakin, pit?en aika melua, joka auttoi meid?n puuhaamme. Me saimme haltuumme heid?n aseensa heid?n huomaamattaan, ja sitten iskimme kaksi kertaa kumpikin melkein yht'aikaa kaataen kaikki nelj? siihen paikkaan.

Kahakan aikana kynttil? sammui, joten j?imme pilkkopime??n. Vapautimme kuitenkin kohta vangit puusta. He olivat pelvosta niin tyrmistynein?, etteiv?t osanneet meit? edes kiitt?? teostamme. Eiv?th?n he tosin viel? tienneet, tuliko heid?n pit?? meit? vapauttajinaan vai uusina rosvoina, jotka vapautimme heid?t vaan kohdellaksemme heit? viel? pahemmin. Mutta me rauhoitimme heit? vakuuttaen saattavamme heid?t pois mets?st? l?himp??n ravintolaan asti, jossa he voisivat toimittaa itselleen kaikki matkansa turvaksi tarpeelliset varusteet. T?m?n vakautuksen j?lkeen, joka n?kyi suuresti lohduttavan heit?, me veimme heid?t k??seihins? ja kuletimme ne pois mets?st? taluttaen muuleja. Sitten palasimme ottamaan Alfonson hevosen. Otimme my?skin rosvojen hevoset, jotka olivat sidottuina puihin tappelupaikan viereen. Sitten l?ksimme kaikki hevosinemme mets?st? pois; min? nousin toisen muulin selk??n ohjatakseni k??sej?. Sill? tavalla kulkea laahustimme kaksi tuntia, kunnes saavuimme er??seen taloon, jonka huomasimme ravintolaksi.

Kolkutimme kovasti portille. Koko talonv?ki makasi tietysti sikeimm?ss? unessaan. Is?nt? ja em?nt? nousivat nopeasti, eiv?tk? suuttuneet ollenkaan unensa h?iritsemisest? n?hty??n pihalla ajopelit, joiden omistajilta he saattoivat odottaa runsaasti rahallista hy?ty?. Koko ravintola oli tuokiossa valaistuna. Heitetty?mme hevoset ja muulit ravintolan palvelijain huostaan autoimme naista ja herraa k??seist? alas saattaen heid?t siihen huoneeseen asti, jonka is?nt? osotti heit? varten. Siell? lausuttiin kohteliaisuuksia molemmin puolin ja h?mm?styksemme ei ollut v?h?inen huomattuamme pelastaneemme itse Polanin kreivin ja h?nen tytt?rens? Seraphinan. On vaikea kuvata nuoren markiisittaren ja don Alfonson ?llistyst?, kun he huomasivat toisensa. Kreivi ei huomannut sit? ensink??n, h?n oli niin kiinni muissa asioissa. H?n rupesi kertomaan minulle, miten rosvot olivat hy?k?nneet heid?n p??lleen, ja ottaneet kiinni h?net ja h?nen tytt?rens? surmattuaan kuskin, lakeijan ja kamaripalvelijan. H?n lopetti kertomuksensa vakuuttamalla tuntevansa suurta kiitollisuutta meit? kohtaan, ja kehotti meit? tulemaan Toledoon, johon h?n itse saapuisi kuukauden per?st?; siell? saisimme n?hd? oliko h?n kiitt?m?t?n vai kiitollinen.

Kreivin tyt?r kiitteli yht? l?mpim?sti meit? onnellisesta pelastumisestaan. Ja kun arvasin tekev?ni suuren mielihyv?n don Alfonsolle toimittamalla h?nelle tilaisuutta puhella kahden kesken t?m?n nuoren lesken kanssa, niin pidin kreivi? kiinni innokkaassa keskustelussa, ettei h?n muuta huomannutkaan. "Kaunis Seraphina", lausui don Alfonso hiljaa, "en en?? sure sit?, ett? minun t?ytyy el?? erill?ni ihmisten seurasta, sill? se on tuottanut minulle sen arvaamattoman kunnian, ett? olen saanut tehd? teille palveluksen." -- "Mit?;" vastasi Seraphina hiljaa, "teh?n olette pelastanut henkeni ja kunniani! teit? saamme, is?ni ja min? kiitt??! Voi! don Alfonso, miksi, miksi surmasitte veljeni?" Enemp?? h?n ei sanonut, mutta siit? don Alfonso jo ymm?rsi Seraphinan tuntevan samoja tunteita kuin h?nkin.

Kahdeskymmenestoinen luku.

Jossa kerrotaan mink? tapauksen johdosta don Alfonson onni kohoo ylimmilleen, ja mik? tapaus saattaa Gil Blas'inkin onnelliseen tilaan.

Polanin kreivi kiitteli koko y?n meit? ja vakuutti saavamme luottaa h?nen kiitollisuuteensa. Aamun tullen h?n kutsui is?nn?n luokseen neuvotellakseen h?nen kanssaan, mill? keinoin h?n voisi turvallisimmasti p??st? naapurikaupunkiin, johon h?nell? oli asiata. Me j?timme h?net sit? tuumimaan ja l?ksimme ravintolasta pois, don Alphonso omalla hevosellaan, ja min? yhdell? rosvojen hevosista; is?nt? osti meilt? toiset hevoset.

Me jatkoimme hauskasti matkaamme Bunoliin asti, johon meid?n t?ytyi er??n onnettomuuden takia pys?hty?. Don Alfonso tuli nimitt?in sairaaksi. H?n sai kovan kuumeen, joka iski h?neen useissa eri otteissa, niin ett? aloin pel?t? h?nen henke??n. Onneksi siit? ei tullut sen pahempaa. Kolmessa p?iv?ss? vaara meni ohi, ja minun huolellinen hoitoni auttoi h?nt? lopullisesti tointumaan. H?n oli hyvin kiitollinen palveluksistani; ja kun muutenkin tunsimme todella pit?v?mme toisistamme, niin teimme ikuisen yst?vyyden liiton.

Viidentoista p?iv?n per?st? l?ksimme taas matkalle, pit?en yh? mieless?mme p??t?st? matkustaa Valenciaan tultuamme ensimm?isell? sopivalla laivalla Italiaan. Mutta taivas tahtoi onnellisempaa kohtaloa meille ja p??tti asiat toisin. Tulimme er??n kauniin linnan luo, jonka edess? oli joukko talonpoikaistytt?j? ja poikia, jotka tanssivat ja leikkiv?t iloisesti. Menimme l?hemm?ksi n?hd?ksemme heid?n juhlaansa, emmek? tietysti voineet v?h??k??n aavistaa, mit? siell? meille tapahtuisi. Don Alphonso huomasi siell? parooni von Steinbachin, joka my?skin tunsi h?net ja juoksi avosylin h?nen luokseen huutaen riemastuneena: "Alfonso, sin?k? se olet! kuinka hauskaa! Kun sinua etsit??n kaikkialta, niin sin? putoat kuin pilvist? eteeni."

Toverini nousi ratsultaan juosten syleilem??n paroonia, joka oli ilosta aivan suunniltaan. "Tule, poikani", lausui hyv? vanhus h?nelle, "nyt saat tiet?? kuka sin? olet, onnellinen tieto odottaa sinua." N?in lausuen h?n vei h?net linnaan. Min? menin heid?n per?ss??n sidottuani hevosemme er??seen puuhun. Linnan herra oli ensimm?inen vastaan tulija. H?n oli noin viidenkymmenen vanha, eritt?in uljas mies. "Herra", lausui parooni von Steinbach h?nelle, "t?ss? on poikanne." Silloin don Cesar de Leyva halasi don Alfonsoa ilosta itkien. "Niin, rakas poikani", sanoi h?n, "min? olen sinun is?si. Raskasta on ollut minulle pit?? sinua niin kauan siit? tiet?m?tt?m?n?. Olen sit? monesti surrut ja huokaillut, mutta en ole voinut toisin tehd?. Min? nain ?itisi rakkaudesta, mutta h?n oli syntyisin paljon alemmasta s??dyst? kuin min?. Is?ni oli kova ja ankara mies; senvuoksi minun t?ytyi pit?? salassa h?nen suostumuksettaan solmittua avioliittoa. Parooni von Steinbach yksin tiesi siit?, ja minun suostumuksellani h?n vei sinut luokseen. Nyt on is?ni jo poissa, ja sin? olet minun ainoa perilliseni. Ja sen lis?ksi aion toimittaa sinulle puolison, jonka suku on minun sukuni vertainen." -- "Is?ni", keskeytti don Alfonso, "?l? tee liian kalliiksi minulle onnea, jota tunnen l?yt?ess?ni vanhempani. Enk? saa tulla pojaksesi tulematta samalla onnettomaksi! ?l? ole, is?ni, julmempi omaa is??si. Sill? joskaan h?n ei sallinut sinun naida sit?, jota rakastit, niin h?n ei pakottanut sinua naimaan ket??n muutakaan." -- "Poikani", vastasi don Cesar, "min? en suinkaan tahdo sinua pakottaa. Mutta suvainnethan ainakin n?hd? sen naisen, jonka olen sinulle m??r?nnyt, muuta tottelevaisuutta en vaadi sinulta. H?n on ihastuttava olento, ja avioliitto olisi edullinen kaikissa suhteissa, mutta siit? huolimatta lupaan olla sinua mihink??n vaatimatta. H?n on linnassani nyt. Tule kanssani; sinun t?ytyy my?nt??, ettet voi rakastettavampaa olentoa l?yt??." N?in lausuen h?n vei don Alfonson er??seen huoneeseen, johon min?kin menin parooni von Steinbachin kera heid?n per?ss??n.

Siell? oli Polanin kreivi ja h?nen kaksi tyt?rt??n Seraphina ja Julia sek? don Fernand de Leyva, joka oli don Cesarin veljenpoika. N?iden lis?ksi siell? oli viel? er?it? toisia naisia ja herroja. Don Fernand oli, kuten olen ennen maininnut nainut Julian, jonka johdosta seudun talonpojat olivat kokoontuneet linnalle juhlimaan. Heti, kun don Cesar oli esitt?nyt don Alfonson poikanaan, niin Polanin kreivi nousi yl?s ja juoksi syleilem??n h?nt?, lausuen: "Tervetuloa, pelastajani! Niin, don Alfonso, min? tahdon osottaa mit? hyve vaikuttaa jaloon mielenlaatuun. Olette tosin surmannut poikani, vaan sen sijaan olette pelastanut minut kuolemasta. Min? olen teille ij?ti kiitollinen ja annan omaksenne tytt?reni, jonka kunnian olette pelastanut. Sill? on kaikki velat sovitut." Don Alfonso kiitti syd?mellisesti h?nen hyvyytt??n, enk? tied? kummastako h?n enemm?n iloitsi, vanhempainsa l?yt?misest?k?, vai siit? ett? Seraphina oli tullut h?nen puolisokseen.

Heid?n h??ns? pidettiin muutamien p?ivien per?st? kaikkein yhteiseksi tyytyv?isyydeksi. Ja kun min?kin olin kreivin pelastajia, niin h?n tarjousi hankkimaan minullekin hyv?n toimen; min? kiitin h?nen hyv?ntahtoisuuttaan, mutta en mielinyt erota don Alfonsosta, joka teki minut linnansa hovimestariksi ja uskotukseen.

TOINEN OSA.

Kolmaskymmeneskolmas luku.

Jossa kerrotaan Gil Blas'in l?hd?st? Leyvan linnasta ja mit? h?nest? sitten tulee.

Min? koetin saavuttaa don Cesarin yst?vyyden, ja yritykseni menestyikin. Min? p??sin sek? h?nen ett? h?nen poikansa huoneenhaltijaksi: asiani oli pit?? huolta kaiken j?rjest?misest?, min? kannoin verot alustalaisilta, suoritin kaikki talouden kustannukset ja olin t?ysi yksinvaltias palvelusv?en yli. Mutta vasten virkaveljieni tapaa en k?ytt?nyt valtaani v??rin. En karkottanut talosta pois niit? palvelijoita, jotka eiv?t minua miellytt?neet, enk? vaatinut heilt? ehdotonta koirann?yryytt?. Jos he k??ntyiv?t suoraan don Cesarin tai h?nen poikansa puoleen jollakin pyynn?ll?, niin en suinkaan ruvennut sit? vastaan panemaan, vaan koetin p?invastoin puhua heid?n puolestaan. Muuten osottivat molemmat is?nt?ni my?t??ns? kiitollisuuttaan kaikenlaisilla suosionosotuksilla, niin ett? olin t?ynn? intoa palvella heit?. Katsoin kaikessa heid?n etuaan; en suvainnut mit??n hutiloimista taloudessa: olinpa kerrassaan verraton huoneenhaltija.

Mutta t?m? onneni ei, ik?v? kyll?, kest?nyt enemm?n kuin viisi vuotta. T?m?n ajan kuluttua Seraphinan ensimm?inen duenna nimelt??n Lorenca, jonka kanssa en koskaan sopinut yhteen, rupesi vihaamaan minua niin, ett? p??tti keinolla mill? hyv?ns? tuottaa minulle vahinkoa.

Tavatessani er??n? aamuna don Alphonson huomasin h?nen olevan murheissaan ja aatoksiinsa vaipuneena. Kysyin kunnioittavasti, mik? h?nt? huolestutti. "Minua surettaa, kun huomaan Seraphinan heikoksi, kiitt?m?tt?m?ksi ja v??r?ksi. Se kummastuttaa teit?", lis?si h?n n?hdess??n h?mm?stykseni, "mutta sittenkin se on totta. Min? en tied?, mill? olette saanut Lorencan vihaamaan itse?nne; mutta voin vakuuttaa h?nen vihaavan teit? niin leppym?tt?m?sti, ett? ellette viipym?tt? l?hde t?st? linnasta, niin se tuottaa h?nelle varman kuoleman. Saatte uskoa, ett? Seraphina, joka niin paljon pit?? teist?, on tehnyt kaikkensa ehk?ist?kseen vihaa, joka on niin ep?oikeutettua ja kiitt?m?t?nt?. Mutta onhan h?n nainen. H?n rakastaa Lorencaa, joka on h?nen kasvattajansa. T?m? duenna on ollut ?idin sijassa h?nelle, ja jollei vaimoni nyt heikkoudessaan tyydyt? h?nen oikkuaan, niin h?n luulee tulevansa Lorencan kuoleman aiheuttajaksi. Min? puolestani en, huolimatta kaikesta rakkaudestani h?nt? kohtaan, koskaan alennu niin akkamaiseksi, ett? noudattaisin h?nen mielt??n t?ss? asiassa. Menk??t hiiteen ennen kaikki Espanjan duennat, ennenkuin min? suostuisin karkottamaan talostani miest?, jota pid?n enemm?n veljen? kuin palvelijana."

Kun don Alphonso oli lopettanut, niin min? lausuin: "Herra, min? olen syntynyt maailmaan onnen leikkikaluksi. Luulin jo, ett? se herkeisi minua vainoomasta teid?n talossanne, jossa kaikki lupasi minulle onnea ja rauhaa. Mutta nyt saan jo j?tt?? senkin ja kaiken sen herttaisuuden." -- "Ei, ei" huudahti don Cesarin ylev?mielinen poika; "min? koetan saada Seraphinan j?rkiins?. Ei mill??n muotoa pid? sanottaman, ett? teid?t on uhrattu jonkun kamarineidin oikulle, jota kohtaan osotetaan muutenkin aivan liikaa huomaavaisuutta." -- "Herra, vastustamalla donna Seraphinan tahtoa te vaan katkeroittaisitte h?nen mielens?. Min? ennemmin poistun, kun viipymiseni kerran saattaisi olla eripuraisuuden alkuna niin erinomaisten aviopuolisojen v?lill?. Sit? en antaisi koskaan itselleni anteeksi." Mutta don Alphonso kielsi minua nimenomaan sit? tekem?st?, ja huomasin h?nen olevan niin lujan p??t?ksess??n puolustaa minua, ett? Lorenca olisi varmaan joutunut alakynteen, jos olisin halunnut olusuhteita hyv?kseni k?ytt??. Mutta otin omantunnon asiaksi palauttaa rauhan linnaan l?htem?ll? pois, jonka tein jo seuraavana p?iv?n?; ennen p?iv?nkoittoa l?ksin Toledoa kohden, sanomatta j??hyv?isi? is?nnilleni, sill? pelk?sin heid?n yst?vyydest? vastustavan aikomustani. Huoneeni p?yd?lle vaan heitin paperin, joka sis?lsi tarkan selonteon taloudenpidostani.

Ratsastin hyv?ll? hevosella, joka kuului minulle, ja matkalaukussani oli kaksisataa pistoolia. Varoja minulla siis oli kylliksi ollakseni huoletonna tulevaisuuden puolesta, vaikkei lukuunottaisikaan minun ik?isilleni ominaista itseluottamusta. Muuten odotin hyv?? vastaanottoa Toledossa: Olin varma, ett? Polanin kreivi mielihyv?ll? ottaisi vastaan yhden pelastajiaan ja antaisi minulle asunnon talossaan.

L?ksin siis sinne matkalle. Sinne tultuani rupesin ensiksi tiedustamaan kreivin asuntoa, Saatuani sen selville l?ksin sinne siin? varmassa uskossa, ettei h?n sallisi minun menn? mihink??n muualle asumaan. Mutta teinp? laskuni ilman is?nt??. Kreivin linnassa en tavannut muita kuin portinvartijan, joka sanoi is?nt?ns? l?hteneen edellisen? p?iv?n? lyhemm?lle matkalle.

Kreivin poissaolo oli perin ik?v? yll?tys minulle: se alensi suuresti riemua, jota olin tuntenut Toledoon tullessani, saattaen minun muuttamaan kaikki suunnitelmani. Kun kerran olin niin l?hell? Madriidia, niin p??tin menn? sinne. Toivoin menestyv?ni hovissa, jossa, mik?li olin kuullut kerrottavan, ei tarvinnut olla juuri mik??n nero eteenp?in tullakseen. Niinp? l?ksin siis seuraavana p?iv?n? Espanjan p??kaupunkia kohden matkustamaan. Ja siell? kohtaloni pani minut n?yttelem??n sellaisia osia, joiden vertaisia en viel? ennen, ollut kokenutkaan.

Kolmaskymmenesnelj?s luku.

Gil Blas l?htee Madriidiin ja tapaa hovissa rakkaan yst?v?ns? Fabricion. -- Suuri riemu molemmin puolin.

Madriidiin tultuani otin asunnon er??ss? matkustajahotellissa. Kuljin kaupungilla ja otin tavakseni k?yd? joka aamu kuninkaan linnallakin, jossa viivyin aina pari kolme tuntia katselemassa isoisten kulkua hovissa, sill? t??ll? ei heill? tuntunut ollenkaan olevan sit? mahtavuutta, joka heit? muualla ymp?r?i.

Kulkeissani siten er??n? aamuna edestakaisin linnan odotushuoneissa, jotenkin m?lh?m?isen n?k?isen? kuten monet muutkin, ?kk?sin Fabricion, jonka olin j?tt?nyt Valladolidiin er??n sairashuoneen kaitsijan palvelukseen. H?mm?styin suuresti n?hdess?ni h?nen haastelevan tuttavallisesti Medina-Sidonian herttuan ja Sainte-Croix'in markiisin kanssa. N?m? molemmat herrat n?yttiv?t mielihyv?ll? kuuntelevan h?nt?. Sen lis?ksi h?n oli puettuna komeasti kuin ylh?inen herra.

"Onko se mahdollista?" lausuin itsekseni, "onko t?m? parturi Nunez'in poika? H?n lienee vaan joku hovimies, vaikka on h?nen n?k?isens?," Minun ei tarvinnut olla kauan ep?tietoisena. Herrat l?ksiv?t pois, ja min? l?hestyin Fabriciota. H?n tunsi minut paikalla, tarttui k?teeni ja teki meille tiet? v?kijoukon l?pi toiseen huoneeseen. Sitten h?n huudahti syleillen minua: "Rakas Gil Blas'ini, mik? ilo n?hd? sinua! Mit? sin? teet Madriidissa? Oletko yh? viel? palveluksessa? Mink?laisissa asioissa olet? Kerro minulle kaikki, mit? sinulle on tapahtunut ?kkin?isen l?ht?si j?lkeen Valladolidista." -- "Sin? kysyt kovin paljon yht'aikaa", vastasin, "ja eih?n t?m? ole sopiva paikkakaan tarinain kertomista varten." -- "Olet oikeassa", vastasi h?n, "parempi on, ett? menemme minun luokseni. L?htek??mme, tule kerallani. Se ei ole kaukana t??lt?. Min? olen riippumaton mies, asuntoni on hauska, ja erinomaisesti kalustettu; olen tyytyv?inen ja onnellinen, ainakin luulen olevani."

Suostuin ehdotukseen, ja Fabricio kuletti minut er??n uhkean talon luo, jossa sanoi asuvansa. Astuimme er??n pihan yli, jonka toisella sivulla oli rappuset, mitk? johtivat komeihin huoneisiin, ja toisella sivulla yht? kapea kuin pime? porras, jota my?ten tultiin h?nen kehuttuun asuntoonsa. Se oli vaan yksi ainoa huone, josta kekseli?s yst?v?ni oli tehnyt lautasein?in avulla nelj?. Ensimm?inen oli toisen etuhuoneena, toisessa h?n makasi, kolmannesta h?n oli tehnyt ty?huoneen, ja nelj?s oli ky?kkin?. Etuhuone ja makuuhuone olivat paperoidut maantieteellisill? kartoilla ja filosoofisilla lauselmilla, ja kalustus oli samanmukainen. Siin? oli suuri s?nky, jonka peittona oli lopen kulunut koruommeltu vaate, muutamia vanhoja tuoleja, joilla oli keltainen sarssip??llystys ja sivuilla samanv?riset silkkihesut granadalaista tekoa; viel? siin? oli kullatuilla jaloilla varustettu p?yt?, nahkap??llystyksell?, joka lienee ennen ollut punainen ja jonka reunustana oli ajan mustuttamasta valekullasta tehty verkkokudos; sein?n vieress? oli viel? eebenpuinen kaappi, jota koristi k?mpel?tekoiset leikkaukset. Ty?huoneessa h?nell? oli pieni p?yt?, ja kirjastona oli muutamia teoksia sek? moniaita paperipakkoja, jotka oli ladottu p??llekk?in lautahyllyille sein?n viereen. Ky?kiss?, joka ei ollut muita huonompi, oli saviastioita ja muita tarpeellisia kaluja.

Fabricio antoi minun kyll?lt?ni katsella asuntoaan ja kysyi sitten: "No, mit?s arvelet minun asunnostani ja taloudestani? Eik? kelpaa?" -- "Totta tosiaan", vastasin hymyillen. "Sinulla t?ytyy olla hyv?t tulot Madriidissa, voidaksesi el?? n?in pulskasti, Sinulla on varmaankin hyv? paikka?" -- "Jumala varjelkoon!" vastasi h?n. "Minun toimeni on kaikkein sellaisten ulkopuolella. Er?s ylh?inen herra, jonka oma t?m? talo on, on antanut minulle t?m?n huoneen, josta olen tehnyt nelj?, ja jonka olen kalustanut, kuten n?et. Min? en tee nykyisin muuta kuin mik? minua miellytt??, ja puutteesta ei ole tietoa." -- "Puhu selvemmin", huudahdin, "sin? vaan kiihotat uteliaisuuttani." -- "Olkoon menneeksi!" vastasi h?n, "t?yt?n pyynt?si. Min? olen ruvennut kirjailijaksi; min? harrastan nyt kaunotieteit?, kirjoitellen sek? runoja ett? suorasanaista."

"Sin?k?, Apollon lempipoika!" huudahdin nauraen; "se ei olisi koskaan juolahtanut minulle mieleen. Muuten, olethan sin? ?lyn mies; sinun kyh?yksesi eiv?t tositeossa huonoja lienek??n. Olen vaan utelias tiet?m??n, mik? sinussa sai kirjoitushalun her??m??n."

-- "En ihmettele uteliaisuuttasi", vastasi Nunez. "Olin niin tyytyv?inen olooni herra Manuel Ordonezin luona, etten parempaa toivonut. Mutta minun k?vi kuin Plautuksen, henkeni kohosi v?hitellen orjuudesta yl?s; kirjoitin er??n huvin?ytelm?n, jonka toimitin Valladolidissa k?yv?in teaatteriseurain n?ytelt?v?ksi. Vaikka se tosin ei maailmoja mullistanut, niin se kuitenkin otettiin suurella riemulla vastaan. P??tin siit?, ett? yleis? oli hyv? lypsylehm?, jota oli helppo lyps??. Se ajatus ja intoni kirjoittaa uusia n?ytelmi? saivat minun l?htem??n sairashuoneesta. Rakkaus runoiluun voitti rakkauden rahaan. P??tin l?hte? Madriidiin, kaikkien kykyjen keskukseen, lahjojani kehitt?m??n. Pyysin is?nn?lt?ni eroani, johon h?n suostui kovin vastenmielisesti, sill? h?n piti minusta paljon. 'Miksi haluat, pois luotani, Fabricio? Olenko antanut sinulle tiet?m?tt?ni jotakin tyytym?tt?myyden syyt??' -- 'Ette, herra', vastasin, 'te olette parhain kaikista is?nnist?, enk? koskaan unhota teid?n hyvyytt?nne; mutta tied?tteh?n, ett? jokaisen on noudatettava kutsumustaan. Min? tunnen syntyneeni kirjailijaksi; henkeni tuotteilla aion ikuistuttaa nimeni.' -- 'Mik? mielett?myys!' vastasi t?m? kunnon ukko. 'Sin? olet jo p??ssyt hyv??n alkuun sairashuoneessa; olet sit? maata miehi?, josta tehd??n taloudenhoitajia, joskus esimiehi?kin. Sin? heit?t t?ysiarvoisen ja rupeat joutavia tavottelemaan. Nurin k??nn?t asiat, poikaseni.'

"Huomattuaan turhaan ponnistelevansa is?nt?ni maksoi palkkani sek? lahjotti sen lis?ksi viisikymment? tukaattia kiitokseksi palveluksestani, mik? auttoi minua Madriidiin tultuani pukeutumaan hyviin vaatteisiin.

"Minulla on ollut verraton menestys. Min? k?yn ylh?isiss? perheiss? lukemassa v?rssyj?ni ja kertomuksiani, ja kaikkialla olen tervetullut. Seurustelen monen suuren herran parissa, ja Medina-Sidonian herttua on yst?v?ni, kuten Maecenas oli Horatiuksen yst?v?. Niin, sill? tavalla olen muuttunut kirjailijaksi. Muuta kerrottavaa minulla ei ole. Nyt on sinun vuorosi kertoa kokemuksesi, Gil Blas."

Min? aloin haastaa kertoen h?nelle tarkkaan vaiheeni j?tt?m?ll? sivuseikat pois. Lopetettuani oli tullut p?iv?llisen aika. Fabricio veti eebenpuisesta kaapistaan ruokaliinoja, leip??, j??nn?ksen paistettua lampaank?p?l??, pullon oivallista viini?, joiden ??reen istuimme niin iloisin mielin kuin kaksi yst?v?? konsanaankin pitk?n eron per?st?.

Kolmaskymmenesviides luku.

Fabricio hankkii Gil Blas'ille paikan sicilialaisen kreivin Galianon palveluksessa.

"Mutta asiasta toiseen", lis?si h?n. "Eilen illallisilla Medina-Sidonian herttuan luona oli muitten vieraiden ohella er?s sicilialainen herra, kreivi Galiano. Kun kerroin sinun tarinasi, niin kreivi alkoi kysell? sinusta, johon tietysti asianmukaisesti vastasin, kuten voit ymm?rt??, ja sitten h?n pyysi minun tuomaan sinut h?nen luokseen. Aioin juuri tulla sinua hakemaan l?hte?ksemme h?nen luokseen. H?n aikonee n?ht?v?sti tarjota sinulle sihteerintointa luonaan. Kehotan sinua suostumaan; sin? tulet voimaan mainiosti h?nen luonaan; h?n on rikas, el?? t??ll? kuin l?hettil?s ik??n. H?nen sanotaan tulleen t?nne keskustelemaan Lerman herttuan kanssa kuninkaallisista tiloista, joita h?nell? on aikomus my?d? Siciliassa. Viel? mainittakoon, ett? kreivi n?ytt?? olevan jalo, oikeamielinen ja suoraluontoinen mies. Parempaa et voi tehd? kuin ruveta t?m?n herran palvelukseen."

"Aikomukseni oli", vastasin Nunez'ille, "mitell? jonkun aikaa katuloita ja pit?? hyvi? p?ivi?, ennenkuin ryhtyisin uudelleen palvelukseen, mutta kuvauksesi sicilialaisesta kreivist? on niin houkutteleva, ett? alan muuttaa p??t?st?ni. Toivoisinpa jo olevani h?nen luonaan." -- "Kohta oletkin siell?, ellen pahoin erehdy," vastasi h?n. L?ksimme heti kreivin luo, joka asui yst?v?ns? don Sancho d'Avilan talossa, joka oli siihen aikaan maatiloillaan.

Linnan pihalla n?imme suuret joukot hovipoikia ja lakeijoita, joiden yll? oli yht? kalliit kuin komeat virkapuvut, ja eteisess? oli useita asemiehi?, kamariherroja ja muita toimimiehi?. Heill? oli kaikilla toinen toistaan komeammat puvut, mutta samalla niin kummalliset kasvot, ett? olin v?h?ll? luulla niit? espanjalaisittain puetuiksi apinoiksi. Tied?mmeh?n, ett? sek? miesten ett? naisten joukossa l?ytyy naamoja, joille ei taidekeinotkaan mit??n mahda.

Don Fabricion tulosta ilmoitettiin, ja kotvasen per?st? h?net saatettiin sis??n, johon min? seurasin h?nt?! Kreivi istui aamupuvussaan sohvassa juoden suklaatia. Me tervehdimme h?nt? syv?ll? kunnioituksella; ja h?n puolestaan ny?k?ytti p??t??n, silm?illen samalla meit? niin herttaisesti, ett? min? heti tunsin kiintyv?ni h?neen. On ihmeellist?, ja sent??n niin yleist?, kuinka hyv?lt? meille tuntuu ylh?isten suosiollisuus. Heid?n pit?? todellakin olla sangen ynseit? meille ollaksemme pahoillamme.

Juotuaan suklaatinsa, h?n leikki v?h?n aikaa suuren apinan kanssa, joka oli h?nen vieress??n ja jota h?n kutsui Cupidoksi. En k?sit?, miksi h?n oli antanut lemmenjumalan nimen elukalle, sill? muuta yht?l?isyytt? sill? ei n?ytt?nyt olevan h?nen kanssaan kuin pahanilkisyys. Siit? huolimatta se oli herransa paras ilo; h?n oli niin ihastunut apinan temppuihin, ett? se sai olla my?t??ns? h?nen syliss??n. Nunez ja min?, joita el?imen hypyt eiv?t j?rin paljon ihastuttaneet, olimme kuitenkin olevinamme hyvin mieltynein? siihen. Se oli kovin sicilialaisen mieleen, h?n keskeytti leikkins? tuokioksi ja lausui minulle: "Yst?v?ni, tarjoon teille sihteerintoimen luonani. Jos suostutte ehdotukseeni, niin annan teille kaksisataa pistoolia vuodessa. Don Fabricion suositus riitt?? takaukseksi." -- "Niin, herra", huudahti Nunez, "enk? luule saavani moitteita per?st?p?in."

Kiitin kumartaen asturialaista runoilijaa h?nen uhrautuvaisesta rohkeudestaan. Sitten k??nnyin kreivin puoleen, vakuuttaen palvelusintoani ja uskollisuuttani. Heti kun h?n huomasi ehdotuksen minua miellytt?v?n, niin h?n kutsui taloudenhoitajansa luokseen ja puhui h?nen kanssaan hyvin hiljaa; senj?lkeen h?n lausui minulle: "Gil Blas, tahdon ilmoittaa teille heti, mit? teht?vi? annan teille. Nyt voitte seurata taloudenhoitajaani; olen jo antanut h?nelle k?skyn teit? varten." Min? noudatin k?sky?, j?tt?en Fabricion kreivin ja Cupidon pariin.

Taloudenhoitaja, joka oli nokkela messinalainen, vei minut huoneeseensa erinomaisella kohteliaisuudella. H?n l?hetti noutamaan r??t?li?, joka oli vaatettanut koko talonv?en, k?skien h?nen niin nopeasti kuin suinkin valmistaa minulle yht? uhkean puvun kuin talon ylimmill? virkailijoilla oli. R??t?li otti mittaa ja l?hti. "Mit? asuntoonne tulee", sanoi messialainen, "niin tied?n huoneen, joka sopii teille. Niin! mutta oletteko sy?nyt aamiaista?" lis?si h?n. Vastasin kielt?v?sti. "No, poika parka, miksette sano? Te olettekin nyt talossa, jossa ei tarvitse muuta kuin sanoa, niin saapi mit? haluaa! Tulkaahan, min? vien teid?t paikkaan, josta ei mit??n puutu."

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet