Read Ebook: Marcus O'Brienin kohtalo by London Jack Kupiainen Alpo Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 231 lines and 20086 words, and 5 pages

O'Brien oli ilmeisesti valmis p??tt?m??n kaupan, mutta nyt h?n py?rsi ymp?ri.

"Siin?p? se! Loistava ajatus! Se ei johtunut ensink??n mieleeni." L?mpim?sti h?n tarttui Mucluc Charleyn k?teen. "Hyv? yst?v?! Oikea liiketoveri!" Sitten h?n k??ntyi kiukkuisesti Kihara-Jimiin. "Kenties l?yt?m?ss?ni suonessa onkin satatuhatta dollaria. Eth?n tahdo ry?st?? vanhalta yst?v?lt?si, Jim, eth?n? Varmasti et tahdo. Tunnen sinut paremmin kuin sin? itse, paremmin kuin itse tunnetkaan. Maistetaanpa viel?! Olemme yst?vyksi?, me kaikki, sanon, yst?vyksi? kesken?mme."

Ja siten jatkui puhe, wisky? maistettiin ja Kihara-Jimin toiveet vuoroin nousivat, vuoroin laskivat. Milloin esitti Leclaire syit? heti solmittavan kaupan puolesta melkein saaden vastahakoisen O'Brienin taivutetuksi heti taas menett??kseen voittonsa Mucluc Charleyn esitt?ess? loistavammat syyt kauppaa vastaan. Milloin taas Mucluc Charley puolestaan vakuuttavasti puolsi myynti? ja Percy Leclaire sit? itsepintaisesti vastusti. Seuraavana hetken? O'Brien itse innokkaasti halusi kaupan solmiamista, kun taas molemmat yst?v?t kyynelsilmin vannottivat h?nt? luopumaan siit? aikeesta. Mit? enemm?n he nauttivat wisky?, sit? rehev?mm?ksi muuttui heid?n mielikuvituksensa. Samalla kun selv?p?inen olisi keksinyt yhden syyn myynnin puolesta ja toisen sit? vastaan, keksiv?t heid?n humaltuneet aivonsa niit? tusinoittain. Ja siksi vilpitt?m?sti ja vakuuttavasti he esittiv?t syyns? toisilleen, ett? he v?h?v?li? muuttuivat v?itelless??n p?invastaiselle puolelle.

Mutta lopuksikin Mucluc Charley ja Leclaire yhdess? puolsivat lujasti kauppaa ja nopeasti kumosivat kaikki O'Brienin esitt?m?t vastav?itteet. O'Brien tuli toivottomaksi. Esitetty??n viimeisen perustelunsa h?n istui sanattomana heitt?en vetoavia silm?yksi? yst?viins?, jotka olivat j?tt?neet h?net yksin. H?n nyk?si p?yd?n alla Mucluc Charleya s??reen, mutta t?m? armoton sankari vain heti toi esiin uuden ja vastustamattoman perusteen myynnin puolesta. Kihara-Jim otti kirjoitusvehkeet ja valmisti kauppakirjan. O'Brien istui kastettu kyn? k?dess??n.

"Otetaan viel? yksi ryyppy", h?n lausui. "Viel? yksi, ennenkuin kirjoitan nimeni ja luovutan satatuhatta dollaria."

Riemuissaan t?ytti Kihara-Jim lasit. O'Brien tyhjensi ryyppyns? ja kumartui sitten nime??n kirjoittamaan kyn?n h?ilyess? sinne t?nne. Mutta ennenkuin h?n oli ehtinyt saada paperille muuta kuin suuren mustetahran, h?n hyp?hti yl?s h?m?r?n ajatusry?pyn tulviessa h?nen mieleens?. H?n seisoi toisten juomaveikkojen edess? horjahdellen sinne t?nne ja h?nen silmist??n kuvastuivat myllert?v?t ajatukset. Sitten h?n teki p??t?ksen ja hyv?ntahtoinen hymy levisi h?nen kasvoilleen. H?n k??ntyi oluenmyyj??n, tarttui t?m?n k?teen ja alkoi juhlallisesti puhua:

"Jim, sin? olet yst?v?ni. T?ss? k?teni. Iske k?mment?, vanha veikko! En tahdo sit? tehd?. En tahdo myyd?. En tahdo rosvota yst?v??ni. Ei ikin? saa kukaan sanoa, ett? Marcus O'Brien rosvosi juopuneen yst?v?ns?. Sin? olet p?iss?si, Jim, ja min? en sinua rosvoa. Ennen se ei tullut mieleeni, en tied?, mik? minulla oikein on, mutta se ei p?lk?ht?nytk??n mieleeni. Ajattelepa, hitto vie! ajattelepa, Jim, vanha veikko, ajattelepa, jollei koko siin? kirotussa suonessa ole kymment?k??ntuhatta dollaria. Silloin olisi kauppa rosvoamista. Ei, hyv?t herrat, se ei k?y. Marcus O'Brien hankkii rahaa maasta eik? yst?viens? kustannuksella."

Percy Leclaire ja Mucluc Charley tukahduttivat olutkauppiaan vastav?itteet ??nekk??sti osoittaen ihastustaan n?in ylevien tunteiden johdosta. He horjuivat kahdenpuolen O'Brienia, k?det veljellisesti t?m?n kaulassa, ja laskettelivat suustaan sellaisen sanary?pyn, ett? heid?n oli mahdoton kuulla Jimin ehdotusta liitt?? kauppakirjaan huomautus, jonka mukaan h?n, siin? tapauksessa, ettei valtaus tuottaisi kymment?tuhatta, saisi takaisin ostohintansa ja myyntihintansa erotuksen. Kuta kauemmin puhe jatkui, sit? enemm?n sis?ltyi siihen maltaan imel?? tunnetta ja ylev?kaikuista ajatuksen kutoa. Kaikki alhaiset vaikutteet olivat pannaanjulistettuja. He muodostivat ihmisyst?v?kolmikon, jonka ainoana pyrkimyksen? oli pelastaa Kihara-Jim joutumasta itsens? ja oman ihmisyst?vyytens? uhriksi. Vakavasti he v?ittiv?t h?nt? ihmisyst?v?ksi. Mill??n ehdolla he eiv?t suostuneet my?nt?m??n, ett? koko maailmasta olisi saattanut l?yt?? ainoatakaan halpaa ajatusta. Nelist?en, hoiperrellen ja ry?mien heid?n ajatuksensa liikkuivat korkeilla siveyden yl?ng?ill? ja harjanteilla tahi sukeltautuivat metafyysilliseen sentimentaalisuuden mereen.

Kihara-Jim hikoili ja h?yrysi lis?ten uutta wisky?. H?nelle esitettiin joukottain perusteluja, joilla ei yhdell?k??n ollut kaukaisintakaan yhteytt? h?nen haluamansa kaupan kanssa. Kuta pitemm?lle aika kului, sit? kauemmaksi eksyi keskustelu kultal?yd?st?, ja kello kahden aikaan aamulla Kihara-Jim tunnusti k?rsineens? tappion. Yhden kerrallaan talutti h?n avuttomat vieraansa etuhuoneen l?pi ulos. O'Brien tuli viimeisen? ja sitten kaikki kolme yst?vyst? tepastelivat kaulakkain viett?v?? tiet? ankarasti hoippuen toinen toistaan tukien.

"Hyv? liikemies tuo Jim", hoeskeli O'Brien. "Totisesti, h?n on samaa maata kuin te -- hieno mies ja notkuilematon, aulis kestiyst?v? ... kestiyst?v? ... kestiyst?vyys. H?n luottaa teihin. Ei v?h??k??n halpaa eik? ilke?? sekaantunut asiain selvittelyyn. Kuten aioin sanoa --"

Mutta juuri silloin olutkauppias l?im?ytti oven kiinni. Kolmikko remahti iloiseen nauruun, jota kesti kotvan aikaa. Lopulta aloitti Mucluc Charley puhua.

"Hullunkurista -- naurattipa kovasti -- sit? en tahtonut sanoa. Minulla on ajatus ... mik? se taas olikaan? Niin! Hullua, miten helposti ajatukset karkaavat -- ja sitten johtaa pakenevaa ajatusta -- urheilua. Oletko, veli, ollut j?nisjahdissa, Percy? Minulla oli koira -- hyv? j?niskoira. Mik? sen nimi olikaan? En tied? sen nime? -- ei nime? ollutkaan -- olen unohtanut nimen -- nimi karkaa -- jahtaa nime? -- ei, ajatus -- karkaava ajatus, mutta nyt muistan -- niin, seh?n minun piti sanoa -- oi, hemmetti!"

Senj?lkeen seurasi pitk? hiljaisuus. O'Brien liukui toisten k?sist? tielle istumaan alkaen torkkua. Mucluc Charley ajoi ajatustaan takaa ymp?ri typertyneen aivokoppansa kaikkia lokeroita. Leclaire odotteli hartaasti yh? viipyvi? sanoja. ?kki? t?m? l?i h?nt? k?mmenell? selk??n.

"Nyt muistan!" huusi Mucluc Charley t?ytt? kurkkua.

Ly?nnin t?r?hdyksest? Leclairen sieluntilassa tapahtui keskeytys ja ajatukset hyp?htiv?t uusille urille.

"Kuinka paljon pannua kohti?" h?n kys?si.

"V?h?t pennist?!" kiukustui Mucluc Charley. "Ajatus -- muistin sen -- muistin lopuksikin."

Leclairen kasvot saivat innokkaan, ihailevan ilmeen ja taaskin h?n oli pelkk?n? kuulona.

"... hemmetti!" aloitti Mucluc Charley.

Mutta samassa aukesi keitti?n ovi raolleen ja Kihara-Jim huusi: "Menk?? kotiinne!"

"Hauska sattuma", jatkoi Mucluc Charley. "Sama ajatus -- juuri sama ajatus kuin minunkin. Menn??n kotiin."

He nostivat O'Brienin v?liins? ja l?htiv?t. Mucluc Charley alkoi ??neen hakea toista ajatusta. Leclaire seurasi innokkaasti mukana. Mutta O'Brien ei ollut mukana. H?n ei kuullut, ei n?hnyt eik? tiet?nyt kerrassaan mit??n. H?n oli pelkk? hoippuva automaatti, jota h?nen molemmat liiketoverinsa kannattelivat uskollisesti hoippuen h?nen mukanaan.

He painautuivat polkua my?ten Yukonin rantaan p?in. Koti ei ollut siell? suunnalla, mutta pakoon p??ssyt ajatus kuljetti heid?t sinne. Mucluc Charley jatkoi h?pin??ns? koettaen muistella ajatustaan yl?srakennukseksi Leclairelle. He osuivat sille kohdalle, miss? Siskiyon Pearlyn vene oli rannassa. Kiinnitysk?ysi kulki polun poikki m?nnynkantoon. Yst?vykset kompastuivat nuoraan kellahtaen maahan, O'Brien alimmaiseksi. Heikko tietoisuudenpuuska v?l?hti h?nen aivoissaan. H?n tunsi, ett? h?nen p??ll??n oli ruumisr?ykki?, ja hetken h?n huitoi hurjasti ymp?rilleen. Mutta pian h?n nukkui uudelleen ja kuorsaus kohosi ilmoihin. Mucluc Charley ryhtyi uudelleen puhua lepert?m??n:

"Uusi ajatus, kirkkaan uusi ajatus. Tulipa, hitto vie, sittenkin. Nyt ei ole heikkoa. Aivan ?kki? se p?lk?hti p??h?ni. Ja nyt se ei karkaa. Brien on p?iss??n -- sikahumalassa. Samapa se, annetaan h?nelle l?ksy. Tuossa on Pearlyn vene. Brien veneeseen ja vene irti! Antaa sen menn? pitkin Yukonia. Aamulla Brien her??. Virta on liian vuolas -- ei h?n jaksa soutaa vasten virtaa takaisin -- saa saapastella. Ja kun h?n palaa, olemme me, sin? ja min?, vastassa koko joukon etunen?ss?. Annamme h?nelle opetuksen, yhteenh?n se k?y, annamme opetuksen."

Siskiyon Pearlyn veneess? ei ollut mit??n muuta kuin airopari. Sen reuna hankautui rantat?yry? vastaan juuri O'Brienin vierell?. Miehet vier?yttiv?t h?net veneeseen. Mucluc Charley heitti k?yden irti ja Leclaire tyrkk?si veneen virran viet?v?ksi. Sitten he ponnistusten uuvuttamina vaipuivat rantat?yr??lle uneen.

Seuraavana aamuna sai koko Red Cow tiet??, mik? kepponen oli tehty Marcus O'BrienilIe. Jotkut l?iv?t korkeita vetoja siit?, miten kepposentekij?ille k?visi uhrin palattua. Iltap?iv?ll? asetettiin yksi mies vahtiin ilmoittamaan, kun O'Brien tulisi n?k?s?lle. Kaikki halusivat n?hd? h?nen saapumisensa. Mutta h?n ei palannut, vaikka odotusta kesti puoliy?h?n. Eik? h?n saapunut seuraavana eik? sit? seuraavana. Red Cow ei n?hnyt Marcus O'Brieni? en?? milloinkaan. Ja arvailuihin j?iv?t kaikki tiedot h?nest?, sill? varmaa selvyytt? ei h?nen kohtalostaan milloinkaan saatu.

Marcus O'Brien yksin sen tiesi, mutta h?n ei palannut siit? kertomaan. H?n her?si seuraavana aamuna kovissa tuskissa. Vatsa oli kuin kalkittu tavattomasta wiskym??r?st? ja h?nest? tuntui kuin olisi sinne siirretty tulikuuma uuni. P??t? s?rki joka paikasta, sek? sis?st? ett? ulkoa. Ja pahinta kaikesta oli kasvoissa oleva tuska. Kuusi tuntia olivat lukemattomat moskiitot olleet h?nen kasvoillaan aterioimassa ja niiden turmiokas myrkky oli saattanut ne hirve?sti p?h?ttym??n. Vain tavattomasti ponnistamalla tahtoaan sai h?n silm?luomet hieman raolleen n?hd?kseen edes v?h?n. Kun h?n sattui liikuttamaan k?tt??n, tuntui niiss?kin ankara kipu. H?n katsahti niihin, mutta ei tuntenut niit? omikseen, nekin olivat turvonneet muodottomiksi moskiittojen myrkyst?. H?n ei voinut saada selville, kuka h?n oli. H?ness? ei ollut ainoatakaan ulkonaista tuttua merkki?, joka olisi her?tt?nyt h?ness? jonkunlaisen ajatusyhtym?n ja liitt?nyt h?nen tietoisuutensa entisyyteen. Ulkoisesti oli h?net erotettu entisyydest?, sill? mik??n ei her?tt?nyt h?ness? entisyyden muistoa. Ja lis?ksi oli h?n siksi sairas ja surkeassa kunnossa, ettei h?nell? ollut tarmoa eik? halua ryhty? sit? pohtimaan.

Vasta kun h?n huomasi pikkusormessa mutkan, joka johtui vuosia sitten sattuneesta murtumasta, h?n tiesi olevansa Marcus O'Brien. Ja samalla koko entisyys v?l?hti h?nen mieleens?. Ja huomatessaan peukalon kynnen alla verij?ljen, jonka h?n oli saanut edellisell? viikolla, oli h?n kaksin kerroin varma omasta itsest??n. Silloin h?n tiesi, ett? nuo kamalat k?det kuuluivat Marcus O'Brienille, mik? oli pilkulleen samaa, kuin ett? Marcus O'Brien kuului noihin k?siin. Ensiksi her?si h?ness? ajatus, ett? h?n oli sairas, ett? h?ness? oli ollut jokikuume. Silmien aukaiseminen oli niin tuskallista, ett? h?n piti ne jatkuvasti suljettuina. Virrassa ajelehtiva oksa antoi veneen kupeeseen ter?v?n napsahduksen. H?n arveli jonkun koputtavan majan ovelle ja sanoi: "Sis?lle". Odotettuaan hetkisen turhaan h?n ?r?hti: "Ole ulkona sitten, hitto soikoon." Mutta yht? kaikki h?n toivoi, ett? koputtaja tulisi sis??n ja kertoisi h?nelle, miten ja kuinka kauan h?n oli sairastanut.

Mutta v?hitellen alkoi edellinen y? selvit? h?nen aivoissaan. Ei h?n ollutkaan sairastunut. H?n oli yksinkertaisesti ollut p?iss??n ja nyt oli h?nen aika nousta sek? l?hte? ty?h?n. Ty?st? johtui kultal?yt? mieleen ja samalla h?n muisti, ett? h?n ei ollut suostunut luovuttamaan sit? kymmenest?tuhannesta dollarista. ?kki? h?n nousi yl?s ja pinnisti silm?ns? auki. Silloin h?n n?ki olevansa veneess?, joka ajelehti ruskeana tulvivalla Yukonilla. Kuusien peitt?m?t rannat ja saaret olivat outoja. V?h?ksi aikaa h?n h?lmistyi. Mit? kaikki t?m? saattoi merkit?. Viime?isen juomingin h?n jaksoi muistaa, mutta sen ja h?nen nykyisen asemansa v?lill? ei ollut v?hint?k??n yhteytt?.

Sulkien silm?ns? h?n nojasi pakoittavan p??ns? k?siins?. Mit? oli tapahtunut? Hitaasti kohosi kamala ajatus h?nen aivoihinsa. H?n taisteli vastaan, koetti torjua sen luotaan, mutta itsepintaisena se pyrki esille: h?n oli tappanut jonkun. Vain se kykeni selitt?m??n, miksi h?n ajelehti Yukonilla avonaisessa veneess?. Red Cow'n lakia, jota h?n oli niin kauan soveltanut toisiin, oli nyt sovelletettu h?neen. H?n oli tappanut miehen ja h?net oli pantu virran viet?v?ksi. Mutta kenet? H?n pinnisti sairaita aivojaan saadakseen vastauksen, mutta muuta h?n ei saanut sielt? esille, kuin h?m?r?n muiston, ett? h?nen p??lleen oli kaatunut ruumiita ja h?n oli iskenyt niit?. Ket? ne mahtoivat olla? Kenties h?n oli tappanut useampia. H?n tunnusteli vy?t??n. Puukko oli poissa tupesta. Sill? h?n oli varmasti tekonsa tehnyt. Mutta varmasti oli t?ytynyt olla joku syy tappamiseen. H?n avasi silm?ns? ja tarkasteli venett? kauhun vallassa. Muonaa ei ollut, ei hituistakaan. Voivotellen h?n istahti tuhdolle. H?n oli tappanut aiheettomasti. H?neen oli laki sovelletettu ankarimmassa muodossaan.

Puolentunnin verran h?n istui liikahtamatta puristellen s?rkev?? p??t??n ja koettaen ajatella. Sitten h?n otti vatsaa vilvottavan vesisiemauksen laidan yli. Se teki hyv??. Nousten seisomaan ja kuulijanaan ainoastaan villi, kev?inen luonto, h?n pyh?sti kirosi juomisen. Senj?lkeen h?n sitoi veneen vedess? ajelehtivaan suureen m?ntyyn, joka kulki syvemm?ll? kuin vene ja senvuoksi my?skin nopeammin. Pesty??n kasvonsa ja k?tens? h?n istahti uudelleen per?laudalle ajattelemaan. Kes?kuu oli lopullaan. Beringinmerelle oli kaksituhatta mailia. Vene kulki keskim??rin viisi mailia tunnissa. Niin korkealla pohjoisessa ei siihen vuodenaikaan ollut pime?t? milloinkaan ja siksi h?n saattaisi kulkea vuorokauden l?peens?. Se merkitsisi satakaksikymment? mailia p?iv?ss?. Jos onnettomien sattumien varalle j?tet??n kaksikymment?, niin j?? sata mailia p?iv?ss?. Kahdessakymmeness? p?iv?ss? h?n saapuisi Beringinmerelle. Ja sit? varten ei h?nen tarvitsisi ponnistella v?h??k??n, joki tekisi kaiken ty?n. H?n saisi makailla veneenpohjalla ja s??stell? voimiaan.

Kahteen p?iv??n h?n ei sy?nyt mit??n. Kun h?n sitten joutui sellaiselle kohdalle, miss? rannat olivat matalat, niin h?n meni maihin kooten siell? villien hanhien ja sorsien munia. Tulitikkuja h?nell? ei ollut ja munat oli sy?t?v? raakoina. Hyv?lt? ne eiv?t maistaneet, mutta pitiv?th?n ne h?net pystyss?. Kuljettuaan napapiirin poikki h?n saapui Hudson-yhti?n asemalle. Ruokavarasaattue ei ollut viel? saapunut Mackenzielt? ja asemalta oli muona tyyten lopussa. H?nelle tarjottiin sorsanmunia, mutta h?n selitti, ett? h?nell? oli niit? bushelin verran veneess??n. My?skin tarjottiin h?nelle wiskyryyppy?, mutta sen h?n torjui kiivaasti. Tulitikkuja h?n kuitenkin sai ja sitten h?n keitti munat. Joen suupuolella vastatuulet hidastuttivat h?nen kulkuaan, joten h?n sai kaksikymment?nelj? p?iv?? tulla toimeen pelk?t munat ravintonaan. Onnettomuudeksi oli h?n nukkuessaan sivuuttanut sek? St. Paulin ett? Pyh?n Ristin l?hetysasemat. Ja vilpitt?m?sti h?n saattoi sanoa, kuten h?n my?hemmin teki, ett? Yukonin varrella olevista l?hetysasemista puhuminen oli humpuukia. Siell? ei niit? ollut, sen h?n ainakin tiesi.

Beringinmerelle p??sty??n vaihtui h?nen ruokaj?rjestyksens?, munien sijalle tuli hylkeenliha, ja mahdoton oli h?nen milloinkaan saada selville, kumpi oli h?nest? parempi. Vuoden lopulla pelasti er?s Yhdysvaltain tullikutteri h?net ja seuraavana talvena h?n hyv?ll? menestyksell? esiintyi San Fransiscossa raittiusluennoitsijana. Silt? alalta h?n l?ysi kutsumuksensa. "V?ltt?k?? pulloa", on h?nen iskusanansa ja taisteluhuutonsa. Kautta rantain h?n koettaa kuulijoissaan her?tt?? vaikutelman, ett? h?nen omassa el?m?ss??n on pullo aiheuttanut suuren onnettomuuden. My?skin on h?n maininnut omaisuuden menetyksest?, joka oli aiheutunut tuosta pahanhengen helvetillisest? viettelysjuomasta, mutta t?m?n tapahtuman takaa kuulijoille h??m?itt?? joku kaamea, arvaamaton onnettomuus, josta pullo on vastuussa. H?n on hyvin menestynyt alallaan, harmaantunut ja saanut osakseen kunnioitusta k?ydess??n kiivasta sotaa v?kevi? juomia vastaan. Mutta Yukonin rannoilla Marcus O'Brienin kummallinen kohtalo kulkee yh? kertomuksena. Se on sellainen selvitt?m?t?n tapaus, joka ihmeellisyydess? vet?? vertoja sir John Franklinin katoamiselle.

MERKKI

En?? en paljoa muistele Stephen Mackayeta, vaikka minulla aikoinani oli tapana k?ytt?? h?nen nime??n vannomisen vahvistukseksi. Tunnustan, ett? niihin aikoihin rakastin h?nt? enemm?n kuin omaa velje?ni. Mutta jos nyt viel? joskus kohtaan Stephen Mackayen, niin en ole vastuunalainen teoistani. Min? en jaksa sulattaa sit?, ett? sellaisen miehen, jonka kanssa olin veljellisesti jakanut ruuan ja vuodehuovat ja jonka kanssa yhdess? olimme ponnistelleet Chilcootin solassa, pitikin menetell? niin, kuin h?n teki. Pidin aina Stevea rehtin? miehen? ja kelpo toverina, jonka luonteessa ei ollut kostonhimon eik? ilke?mielisyyden hivent?k??n. Mutta ikin?ni en en?? luota ihmistuntemukseeni. N?hk??s, min? hoitelin sit? miest?, kun h?n makasi tyfoidikuumeessa, yhdess? n?imme n?lk?? Stewartin latvoilla ja h?n pelasti henkeni Little Salmonilla. Ja nyt kaikkien yhdess? elettyjen vuosien j?lkeen en voi sanoa h?nest? muuta, kuin ett? h?n on kehnoin mies, mink? ikin? olen tuntenut.

Ulkon??ss? ei sill? ollut pienint?k??n vikaa. Kun se oli hyv?ss? kunnossa, n?kyiv?t kuhmuiset lihakset joka paikasta. Enk? milloinkaan ole n?hnyt Alaskassa niin voimakkaan n?k?ist? koiraa, en my?sk??n niin ?lykk??lt? n?ytt?v??. Kun sit? silm?ili, niin varmasti uskoi, ett? se kykeni vet?m??n enemm?n kuin kolme samanpainoista koiraa. Kenties olisi se voinutkin, mutta min? vaan en sit? n?hnyt. Ei ?ly sit? siihen suuntaan ohjannut. Varastamisessa ja ruuan hankkimisessa se oli mestari. Sill? oli sellainen vaisto, ett? se suorastaan haistoi etuk?teen, milloin olisi ollut k?yt?v? k?siksi ty?h?n, ja silloin se yritti hiipi? syrj??n. Ja p??sty??n irti, osasi se yht? taitavasti pysy?kin irti. Mutta kun se joutui ty?h?n, niin olisi syd?menne vuotanut verta n?hdess?nne, miten ?ly siit? t?ydelleen h?visi ja j?ljelle j?i vain k?mpel?, hoippuva, tyhm? ja veltto rakki.

Joka tapauksessa ei Merkki tahtonut tehd? ty?t?. Olimme maksaneet siit? satakymmenen dollaria viimeisist? pennosistamme ja se ei tahtonut tehd? ty?t?. Se ei tahtonut edes vet?? vetohihnaa tiukalle. Kun ensi kerran panimme sen valjaisiin, puheli Steve sille ja se ik??nkuin vapisi, siin? kaikki. Ei yrityst?k??n vet?miseen. Koira vain seisoi siin? tutisten kuin hyytel?. Steve kosketti sit? piiskalla. Se vingahti, mutta ei hievahtanut. Toinen sivallus, hieman lujempi. Se rupesi ulvomaan, tavallista, pitk?veteist? sudenulvontaa. Silloin Steve raivostui ja antoi sille sivalluksen toisensa j?lkeen, ainakin puolisentusinaa, ja juoksujalkaa min? kiiruhdin teltalta.

Sanoin Stevelle, ett? h?n kohteli el?int? raa'asti, ja silloin oli meill? sananvaihto, ensim?inen, mit? meill? oli ollut. H?n heitti piiskan lumeen ja poistui raivoissaan. Otin piiskan ja menin koiran luokse. Merkki vapisi ja hytisi painautuen maahan, ennenkuin ehdin piiskaa heilauttaakaan. Kun se sai ensim?isen sivallukseni, alkoi se ulvoa ik??nkuin makkarakoneessa. Steve palasi ilkkuen minulle ja min? pyysin anteeksi ?skeiset sanani.

Mahdotonta oli saada Merkki? tekem??n mit??n. Ja kaiken muun hyv?n lis?ksi se oli pahin ahmatti koiraksi, mit? olen milloinkaan n?hnyt. P??lle p??tteeksi se oli mit? taitavin varas. Sit? vastaan oli mahdoton turvautua. Monen aamiaisen saimme sy?d? ilman silavaa, sill? Merkki oli enn?tt?nyt ennen meit?. Ja juuri sen koiran t?hden me olimme v?h?ll? kuolla n?lk??n Stewartin latvoilla. Se ?lysi keinon murtautua lihas?ili??mme, ja mit? se ei itse jaksanut sy?d?, sen s?iv?t valjakkomme muut koirat. Mutta puolueeton se oli. Se varasti kaikilta. V?sym?tt? se oli aina liikkeess? tarkkaan nuuskien kaikki paikat. Eik? viitt? mailia l?hemp?n? ollut ainoatakaan leiripaikkaa, jota se ei olisi tarkastanut. Pahinta oli, ett? sen vierailulaskut tuotiin aina meid?n maksettaviksemme, mik? olikin varsin oikein, sill? se oli maan tapa. Mutta raskasta se meille oli etenkin ensim?isen? Chilcootin luona viett?m?n?mme talvena saadessamme maksaa kokonaisia kinkkuja ja silavakylki?, joita emme olleet sy?neet emmek? edes n?hneet. Tapella se osasi my?skin, se koira. Kaikkea muuta se osasi tehd? paitsi ty?t?. Milloinkaan se ei vet?nyt naulaakaan, mutta se oli koko valjakon pomo. Ja kyll? se osasi pit?? toiset koirat kurissa. Se k?ytt?ytyi kuin ?ykk?ri tyrmistytt?en toiset koirat ja aina oli niist? jollakin tuoreet muistot Merkin hampaista. Mutta ei se ollut pelkk? ?ykk?ri. Se ei pel?nnyt ainoatakaan nelj?ll? jalalla kulkevaa oliota. Ja olen n?hnyt sen yksin menev?n vieraaseen valjakkoon pelk?st??n tappelemaan ilman pienint?k??n syyt?. Kerroinko jo, ett? se osasi sy?d?. Kerran tapasin sen sy?m?st? piiskaa. Se on ihan totta. Siimasta se oli aloittanut ja minun saapuessani oli se p??ssyt k?densijaan asti, joka parhaillaan oli menossa.

Kun olimme saaneet omat varustuksemme solan yli, vietimme talven ja kev??n kuljettaen toisten tavaroita ja ansaitsimme hyvin. My?skin Merkki tuotti meille rahaa. Kun olimme myyneet sen yhden kerran, myimme sen my?s kaksikymment? kertaa. Aina se palasi eik? kukaan vaatinut meilt? rahojaan takaisin. Emme me tahtoneet Merkist? rahaa. Olisimme maksaneet sievoisen summan, jos kuka hyv?ns? olisi sen meilt? ottanut. Meid?n oli p??st?v? siit? eroon ja lahjoittaa emme sit? voineet, sill? se olisi her?tt?nyt ep?ilyksi?. Mutta siksi komea sill? oli ulkomuoto, ett? sen myyminen ei milloinkaan tuottanut vaikeuksia. "Tottumaton", sanoimme me vain ja siit? maksettiin tavanmukainen hinta. Myimme sen niinkin halvasta kuin kahdestakymmenest?viidest? dollarista ja kerran saimme siit? sataviisikymment?. Sill? kertaa toi ostaja omassa persoonassaan Merkin takaisin. H?n ei suostunut ottamaan takaisin rahoja, mutta tapa, mill? h?n meit? soimasi, oli peloittavan kunnioitustaher?tt?v?. H?n sanoi pit?v?ns? hintaa halpana siit?, ett? h?n sai sanoa meille, mit? h?n meist? ajatteli. Ja me tunsimme mieless?mme, ett? h?nell? oli oikeus puolellaan emmek? v?h??k??n sanoneet h?nelle vastaan. Mutta en viel? t?h?n p?iv??n asti ole saanut takaisin samanlaista omanarvontuntoa, kuin mit? tunsin, ennenkuin mies minut h?p?isi.

J?iden l?hdetty? nostimme tavaramme Lake Bennettin malliseen veneeseen ja l?hdimme kohti Dawsonia. Meill? oli hyv? koiravaljakko ja luonnollisesti sijoitimme sen tavaroittemme p??lle. Merkki oli mukana, siit? oli mahdoton p??st? eroon. Ja toistakymment? kertaa se ensim?isen? p?iv?n? ty?nsi jonkun koiran tappelussa veneest? veteen. Siell? oli ahtaat paikat ja se ei n?ytt?nyt pit?v?n tungoksesta.

"Avarat tilat tuo koira tarvitsee", sanoi Steve seuraavana p?iv?n?. "J?tet??n se maihin."

Niin teimme ja laskimme veneen Caricon Crossingin luona likelle rantaa ja kehoitimme sit? hypp??m??n. Kaksi muuta koiraa, hyv?? koiraa, hypp?si sen mukaan ja meilt? meni kaksi kokonaista p?iv?? niit? etsiess?mme. Milloinkaan emme en?? niit? kumpaakaan n?hneet, mutta siksi suuri oli Merkin menosta johtunut helpotuksentunne, ett? pidimme hintaa halpana, samoinkuin se mies, joka menetti sataviisikymment? dollaria. Ensim?ist? kertaa moniin kuukausiin Steve ja min? nauroimme vihellellen ja naureskellen. Olimme iloisia kuin p??skyset. Synk?t p?iv?t oli sivuutettu. Painajainen oli v?istynyt. Merkki oli mennyt.

Kolme viikkoa senj?lkeen seisoimme Steve ja min? joen rannalla Dawsonissa. Pieni Lake Bennettilt? saapuva laiva l?hestyi juuri rantaa. ?kki? n?in Steven hyp?ht?v?n ja kuulin h?nen sanovan jotain varsin rumaa, joka ei ollut h?nen tapaistaan. Rupesin tarkastelemaan laivaa ja siin?p? se! Laivan keulassa istui Merkki karvat pystyss?. Heti livahdimme me tiehemme kuin kaksi piesty? kyl?nrakkia tahi oikeudenk?tt? lymyilev?? pahantekij??. Niin arveli poliisiluutnanttikin, joka n?ki meid?n luikkivan tiehemme. H?n ep?ili, ett? laivassa saapui meit? etsivi? lainvalvojia. Laivan tuloa h?n ei j??nyt odottamaan, vaan seurasi per?ss?mme ja pid?tti meid?t kapakan nurkassa. Meill? oli varsin hupaista selitelless?mme, sill? me emme suostuneet l?htem??n takaisin laivalle, miss? olisimme tavanneet Merkin. Lopuksi h?n j?tti meid?t toisen poliisimiehen vartioitaviksi ja meni itse laivalle. H?nest? selviydytty?mme menimme majallemme. Sinne saapuessamme istui Merkki ovella meit? odottelemassa. Mist? ihmeest? se tiesi meid?n asuvan siell?? Sin? kes?n? oli Dawsonissa v?ke? nelj?kymment?tuhatta henke? ja miten totta tosiaan se osasi l?yt?? juuri meid?n majamme? Mist? se saattoi ensiksikin tiet??, ett? me olimme Dawsonissa? Sen j?t?n teid?n pohdittavaksenne. Mutta ?lk?? unohtako, mit? olen kertonut sen ?lyst? ja siit? ihmeellisest? kuolemattomuuden vaikutelmasta, joka minussa syntyi katsoessani sen silmiin.

Nyt oli mahdotonta koettaakaan p??st? siit? en?? eroon. Dawsonissa oli liian paljon sellaisia miehi?, jotka olivat ostaneet sen Chilcootilla, ja puhe siit? levisi nopeasti. Useita kertoja panimme sen Yukonia alasp?in l?htev??n laivaan. Mutta seuraavalla laiturilla se hypp?si maihin ja juoksi rantaa my?ten takaisin. Emme saaneet sit? myydyksi, emme voineet sit? tappaa eik? kukaan muukaan kyennyt sit? tappamaan. Se koira oli noiduttu. Kerrankin n?in sen p??kadulla k?yv?n tappeluun vastassaan viisikymment? koiraa. Ja kun koirat erotettiin, oli se vahingoittumattomana jaloillaan, kun taas sen vastassa olleista koirista kaksi makasi kuolleena.

N?in sen majuri Dinwiddien keitti?st? varastavan niin raskaan hirvenlihakimpaleen, ett? koira t?intuskin p??si karkuun nopeammin kuin sit? kirves k?dess? ajava rva Dimwiddien intiaanikeitt?j?t?r. Kun koira intiaaninaisen luovuttua takaa-ajosta p??si m?elle, tyhjensi majuri Dinwiddie sit? kohti kertaakaan osaamatta. Sitten saapui poliisi paikalle ja pid?tti majurin ampuma-aseen k?ytt?misest? kaupungin sis?ll?. Majuri Dinwiddie maksoi sakkonsa, kun taas Steve ja min? maksoimme hirvenlihasta dollarin naulalta luineen p?ivineen. Sen oli h?nkin siit? maksanut. Liha oli sin? vuonna kallista.

Kerron vain sen, mit? n?in omin silmin. Ja kerron teille viel?kin yhden tapauksen. N?in Merkin putoavan avantoon. J?? oli kolme ja puoli jalkaa paksua ja virta vei koiran mukanaan kuin oljenkorren. Kolmesataa askelta alempana oli sairaalan suuri vesiavanto. Merkki ry?mi esille avannosta, nuoli pois veden, pureskeli irti varpaiden v?liin muodostuneen j??n, juoksi joen rannalle ja antoi kultakomission??rin isolle newfoundlantilaiselle selk??n.

Vuoden 1898 lopulla sauvoimme Yukonia yl?sp?in viimeisill? avovesill? pyrkien Stewart-joelle. Otimme mukaamme kaikki koirat paitsi Merkin. Olimme mielest?mme el?tt?neet sit? jo tarpeeksi kauan. Me olimme saaneet uhrata sen t?hden enemm?n aikaa, vaivaa, rahaa ja ruokaa, kuin mit? olimme saaneet k?ydess?mme sill? kauppaa Chilcootilla -- eritt?inkin ruokaa. Niinp? sidoimmekin sen kiinni majaamme ja l?hdimme. Ensim?isen? y?n? leiriydyimme Indian-joen suulle ja ilvehdimme kesken?mme, ett? olimmepa lopulta p??sseet Merkist?. Steve puheli leikkisin sanasutkauksin ja min? nauroin leve?sti huovilla istuessani, kun py?rremyrsky saapui leirillemme. Hiukset nousivat meilt? pystyyn katsellessamme, miten Merkki iski kiinni koiriimme ja n?ytti niille, mit? kuuluu ja kuka k?ski. Miten se oli voinut p??st? irti? Sen saatte te selitt??. Minulla ei siit? ole aavistustakaan. Ja miten se oli p??ssyt Klondike-joen yli? Siin? toinen kysymys. Ja mist? oli se saattanut tiet?? meid?n l?hteneen Yukonia yl?sp?in? N?hk??s, meh?n kuljimme vesitse eik? se ollut voinut haistaa j?lki?mme. Steve ja min? aloimme tulla taikauskoisiksi. Koira alkoi k?yd? hermoillemme ja n?in meid?n kesken sanoen me sit? hieman pelk?simme.

Vedet j??tyiv?t meid?n ollessamme Henderson Creekin suulla. Siell? me myimme Merkin kahdesta jauhos?kist? White Riveri? yl?sp?in l?htev?lle kuparinetsint?retkikunnalle. Koko se retkikunta on tuhoutunut. Ei j?lke?k??n ole milloinkaan l?ydetty, ei miehist?, ei koirista eik? re'ist?. Kaikki katosi j?ljett?miin ja seutu sai yhden selvitt?m?tt?m?n tapahtuman lis??. Steve ja min? ponnistelimme yl?sp?in Stewartia ja kuusi viikkoa my?hemmin ry?mi Merkki leiriimme. Siit? ei ollut j?ljell? muuta kuin luuranko ja h?dintuskin se kykeni kulkemaan, mutta yht? kaikki se tuli. Ja sen min? tahtoisin tiet??, kuka sille kertoi, ett? me l?hdimme Stewartia pitkin? Olisimmehan saattaneet l?hte? tuhanteen muuhun paikkaan. Mist? se tiesi? Sanokaa te se minulle, niin min? sanon sitten teille.

Siit? oli mahdoton p??st? eroon. Maygossa se aloitti tappelun er??n intiaanin koiran kanssa. T?m?n omistaja koetti iske? Merkki? kirveell?, mutta l?i harhaan ja tappoi oman koiransa. Puhukaa sitten taikuudesta ja kuulien k??nt?misest? sivulle. Min? puolestani pid?n paljon vaikeampana k??nt?? kirves syrj??n, kun kirveen varresta pitelee vahvarakenteinen intiaani. Ja sen n?in min? omin silmin. Ei se intiaani aikonut tappaa omaa koiraansa. Siin? teille uusi pulma selvitett?v?n?.

Kerroin teille, miten Merkki murtautui lihavarastoomme. Siit? oli v?h?ll? koitua meille kuolema. Siell? ei ollut riistaa saatavissa ja liha oli ainoa ruokamme. Hirvet olivat edenneet satojen mailien p??h?n ja intiaanit niiden mukana. Siin? sit? oltiin. Kev?t teki tuloaan ja odottelimme j?iden l?ht??. Hoikiksi k?vimme, ennenkuin p??timme ryhty? koiriin k?siksi ja Merkin p??timme sy?d? ensiksi. Arvatkaapa, mit? se koira teki? Se luikki tiehens?. Mist? se saattoi tiet??, ett? olimme p??tt?neet sy?d? sen. Pidimme ?isin vahtia, mutta se ei palannut ja meid?n t?ytyi sy?d? toiset koiramme. S?imme koko valjakon.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet