Read Ebook: Paroni von Münchhausenin retket ja seikkailut by Raspe Rudolf Erich Suomalainen Samuli Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 279 lines and 18324 words, and 6 pages

Annotator: ?mile Jobb?-Duval

L'auteur et les ?diteurs d?clarent r?server leurs droits de traduction et de reproduction en France et dans tous les pays ?trangers, y compris la Su?de et la Norv?ge.

Ce volume a ?t? d?pos? au minist?re de l'Int?rieur en juin 1900.

PARIS, TYP. PLON-NOURRIT ET Cie, 8, RUE GARANCI?RE.--1230.

M?MOIRES

Baron de BONNEFOUX

CAPITAINE DE VAISSEAU

PUBLI?S AVEC UNE PR?FACE ET DES NOTES

PAR

?MILE JOBB?-DUVAL PROFESSEUR ? LA FACULT? DE DROIT DE L'UNIVERSIT? DE PARIS

PARIS LIBRAIRIE PLON PLON-NOURRIT et Cie, IMPRIMEURS-?DITEURS RUE GARANCI?RE, 8

PR?FACE

Ce n'?tait pas seulement comme ?crivain que les officiers de la Marine fran?aise connaissaient M. de Bonnefoux. ? la Compagnie des ?l?ves de Rochefort, au Coll?ge royal de Marine d'Angoul?me, ? l'?cole navale de Brest, beaucoup d'entre eux avaient appr?ci?, par eux-m?mes, son tact, sa connaissance des hommes, ses qualit?s d'?ducateur.

Pierre-Marie-Joseph de Bonnefoux naquit ? B?ziers, dans le Languedoc, le 22 avril 1782. Son p?re, Joseph de Bonnefoux, capitaine au r?giment de Vermandois et chevalier de Saint-Louis, portait le nom de chevalier de Beauregard. Il appartenait ? une famille noble de l'Agenais, qui avait fourni et qui fournissait encore de nombreux officiers ? l'arm?e. En 1786, il comptait trois de ses neveux officiers d'infanterie comme lui, et un autre, lieutenant de vaisseau.

La m?re de P.-M.-J. de Bonnefoux, Catherine-Julienne-Gabrielle Valadon, ?tait fille d'un m?decin distingu? de B?ziers, ancien consul et apparent? aux premi?res familles du pays.

Vint cependant le temps des ?tudes qu'il fit ? l'?cole royale militaire de Pont-Le-Voy, o? M. de La Tour du Pin, ministre de la Guerre, le fit entrer en qualit? d'?l?ve du roi, comme fils d'officier, chevalier de Saint-Louis. P.-M.-J. de Bonnefoux s'y montra ?l?ve appliqu? et intelligent. S?par? des siens, ne recevant plus d'argent de sa famille ruin?e par la R?volution, il n'en travaillait pas moins avec ardeur et se proposait d'achever ? Pont-Le-Voy ses humanit?s, lorsque, vers la fin de 1793, le Gouvernement renvoya du coll?ge les fils d'officiers, au nombre de deux cents.

Il s'agissait de traverser la plus grande partie de la France pour se rendre ? B?ziers. Le jeune ?colier accomplit sans encombre ce long voyage; mais, quand il arriva sain et sauf dans la maison paternelle, il trouva son p?re en prison et sa m?re malade.

Les ann?es qui suivirent se pass?rent pour J. de Bonnefoux, ? B?ziers et ? Marmande; si les circonstances ne se pr?taient pas ? des ?tudes r?guli?res, il n'oublia pas ce qu'il avait appris ? Pont-Le-Voy, et il compl?ta son instruction par des lectures sous la direction d'un vieil officier ?rudit et aimable, M. de La Capeli?re, autrefois employ? au Canada; il fr?quenta en m?me temps la soci?t? polie, qui commen?ait ? se r?unir de nouveau.

Si M. de La Capeli?re l'entretenait du Canada, son p?re lui parlait des Antilles o? le r?giment de Vermandois avait tenu garnison pendant plusieurs ann?es. Ce qui entra?na J. de Bonnefoux vers la Marine, ce fut, cependant, moins ces conversations que l'exemple et les conseils de son cousin germain, Casimir de Bonnefoux, lieutenant de vaisseau ? la fin de l'ancien r?gime et portant alors le nom de chevalier de Bonnefoux.

Gr?ce ? ses relations, le p?re de notre auteur, d?j? officier au r?giment de Vermandois, avait jadis obtenu une place dans une ?cole militaire pour le second fils de son fr?re a?n?, L?on de Bonnefoux, ancien officier qui vivait dans ses terres aupr?s de Marmande avec ses quatre fils et ses deux filles. Sorti de cette ?cole militaire aspirant garde de la Marine, Casimir de Bonnefoux garda toujours ? son oncle une vive gratitude, et il en donna la preuve ? ses deux fils.

N?anmoins il ne tarda pas ? se trouver dans un milieu nouveau pour lui, milieu qui lui fut tr?s sympathique et dont il subit l'influence. Promu aspirant de premi?re classe, ? la suite d'un brillant examen, le 13 avril 1799, il eut pour camarades des jeunes gens intelligents et instruits, pleins d'ardeur et qui lui inspir?rent l'amour du m?tier de marin.

Dans aucun corps, on le sait, l'?migration n'avait ?t? aussi g?n?rale que dans la Marine. Nulle part ailleurs, d'autre part, l'instruction technique des chefs, leur habitude du commandement, leur sup?riorit? incontest?e d'?ducation importe davantage; car le salut commun d?pend de la confiance r?ciproque et compl?te des officiers dans les matelots, des matelots dans les officiers.

L'?migration d?sorganisa donc la Marine fran?aise qui s'?tait couverte de gloire pendant la guerre de l'Ind?pendance d'Am?rique. Le corps d'officiers de la R?volution souffrait du d?faut de coh?sion. Quelques-uns appartenaient ? l'ancienne Marine; d'autres en grand nombre servaient autrefois en qualit? d'officiers auxiliaires ou de pilotes; les derniers enfin sortaient de la Marine marchande, marins consomm?s pour la plupart, mais ne sachant pas naviguer en escadre.

La principale cause de nos revers doit cependant ?tre cherch?e, en dehors des embarras financiers, dans l'indiscipline des ?quipages, leur insuffisance num?rique et leur peu d'exp?rience.

Si donc la R?volution ne put pas improviser une Marine, l'avenir ne s'annon?ait pas sous de trop sombres couleurs ? la fin du Directoire et au d?but du Consulat. Car les officiers des grades les moins ?lev?s et les aspirants recrut?s tous par la voie de l'examen, se faisaient remarquer par leur m?rite et leur ardent amour du pays. Appartenant pour la plupart ? la bourgeoisie ais?e des villes du littoral, ils ne le c?daient en rien ? ceux de leurs contemporains qui lutt?rent contre l'Europe sur les champs de bataille de la R?volution et de l'Empire.

Lieutenant de vaisseau, se consid?rant comme prisonnier sur parole, J. de Bonnefoux servit dans les ports de la fin de 1811 ? 1814, en qualit? d'adjudant de son cousin, cr?? baron de l'Empire en 1809 et nomm? en 1812 pr?fet maritime de Rochefort.

Cette fois, toute esp?rance paraissait perdue, et J. de Bonnefoux songeait ? obtenir le commandement d'un navire de commerce dans les mers de l'Inde. Il avait ?pous?, en 1814, une belle et charmante jeune fille qu'il adorait, Mlle Pauline Lormanne, dont le p?re, le colonel Lormanne, directeur d'artillerie ? Rochefort, se vit, lui aussi, enlever sa situation en 1815. N?anmoins, gr?ce ? sa prompte remise en activit? et ? la naissance de son fils L?on, en 1816, le jeune officier reprenait courage, lorsqu'une nouvelle catastrophe l'atteignit. Au commencement de 1817, sa femme mourait ? l'?ge de dix-neuf ans, le laissant veuf avec un enfant de quelques mois. ? d?faut de son p?re, qu'il avait perdu en 1814, J. de Bonnefoux alla chercher quelque consolation ? sa profonde douleur aupr?s de son cousin, l'ancien pr?fet maritime retir? ? la campagne, dans le voisinage de Marmande. Plus tard, sur les conseils de cet affectueux parent, il se d?cida ? donner une nouvelle m?re ? son fils et ?pousa en secondes noces Mlle Nelly La Blancherie, fille d'un officier de Marine mort jeune. De cette union, qui fit le bonheur de sa vie, naquit une fille, Mlle Nelly de Bonnefoux, plus tard Mme P?ris.

T?m? tapaus k??nsi minun puoleeni ei ainoastaan kauniin sukupuolen, mutta kreivinkin suosion, jopa siin? m??rin, ett? kreivi, aina hieno ja kohtelias, tarjosi minulle lahjaksi tuon uljaan oriin. "Piakkoin", sanoi h?n, "l?htee kreivi M?nnich sotaretkelle Turkkia vastaan, ja t?m?n ratsun selj?ss? te saavutatte loistavia voittoja."

NELJ?S LUKU

Turkin sodassa

Oczakowin edustalla torjuttiin kerran Turkkilaisten uloshy?kk?yst?, ja silloin oli etujoukolla kuuma p?iv?. Minulla oli eskadroona husaareja komennettavanani, ja me seisoimme edellimm?isin?. ?kki? min? n?en joukon vihollisia rynt??v?n linnasta p?in meit? kohti. Kuinka kaukana he olivat, ja mink? verran heit? oli, sit? en saattanut sanoa, sill? paksu p?lypilvi verhosi heit? joka puolelta. Peitt?yty? p?lypilveen olisi meid?nkin puolelta ollut tavallinen sotajuoni, mutta silloinpa en olisi tarkoitukseni perille p??ssyt. Min? l?hetin tarkk'ampujani sivuille, k?skien heid?n nostamaan tomua niin paljon kuin mahdollista. Muun joukkoni kanssa l?ksin vihollista kohti, saadakseni selv?n heid?n luvustaan.

Se onnistuikin. Vihollinen piti ensin puoliaan, kunnes tarkk'ampujani olivat saaneet sen sivuilta p?in ep?j?rjestykseen. Silloin hajoitimme vihollisen joukon kokonaan, hakkasimme maahan v?ke? kuin hein?? ja ajoimme loput takaisin linnaan. Eik? siin? kyll?. Vihollinen oli niin s?ik?htynyt, ett? riensi yht? menoa vastaisen portin kautta ulos koko linnasta. Se oli enemm?n kuin olimme osanneet toivoakaan.

Liettualainen ratsuni kun nelisti niin kiivaasti, niin jouduin min? etummaiseksi vihollisen kintereille. Huomatessani heid?n sitten pakenevan toisesta portista ulos, katsoin parhaaksi pys?hty? torille ja puhalluttaa siell? v?keni kokoon. Mutta ihmeekseni ei n?kynyt yht??n torvensoittajaa eik? ainoatakaan husaaria saapuvilla.

Eiv?t ne ainakaan kaukana ole, ja v?h?n ajan per?st? kyll? joutuvat t?nne, arvelin min? ja ratsastin kaivolle keskelle toria hevostani juottamaan. Se joi k?sitt?m?tt?m?n ahnaasti suunnattomat m??r?t eik? n?kynyt ik??n tarpeeksensa saavan. Tuo oli varsin kummallista, mutta kun katsahdin taaksep?in, n?hd?kseni eik? v?ke?ni jo ala kuulua, -- arvatkaas mit? n?in? Ratsustani oli koko takaosa poissa, risti? ja lanteita my?ten kuin poikki leikattu. Vesi vuoti takaa p?in pois sit? mukaa kuin sit? p??n puolelta tuli lis??; sis?ss? ei kest?nyt tippaakaan.

Mitenk? t?m? oli tapahtunut, sit? en pystynyt selitt?m??n, kunnes yksi husaareistani karauttaa t?ytt? laukkaa luokseni, onnittelee minua ensin aivan ylenpalttisesti ja kertoo sitten seuraavaa. Juuri kuin min? olin keskell? pakenevia kiit?m?ss? linnan portista sis??n, oli suojaristikko pudonnut alas ja leikannut ratsustani per?osan irti. T?m? takap?? oli ensin alussa j??nyt vihollisten puolelle ja matkaansaanut kauheata h?vityst? heid?n joukossansa. Kun ei se kumminkaan p??ssyt linnaan, oli se mennyt l?heiselle niitylle, ja sielt? min? ep?ilem?tt? l?yd?n sen j?lleen. Min? k??nsin ratsuni, ja se kiid?tti minut t?ytt? laukkaa silm?nr?p?yksess? niitylle. Ja siell? min? suureksi ilokseni n?in hevoseni per?puoliskon hyppim?ss? ja keikkumassa mit? kummallisimmalla tavalla.

Huomattuani, ett? hevoseni kumpaisessakin puoliskossa on viel? ilmeisesti elinvoimaa, l?hetin noutamaan rykmentin el?inl??k?ri?. H?n saapui heti, liitti puoliskot yhteen ja kiinnitti ne tuoreilla laakerin taimilla, joita kasvoi ylt'ymp?rill?. Haava parani onnellisesti umpeen. Mutta samalla tapahtui jotain, mik? ei olisi ollut mahdollista millek??n muulle kuin t?lle harvinaiselle ratsulle. Laakerintaimet juurtuivat sen ruumiisen, kasvoivat ja yleniv?t, niin ett? vihdoin muodostui ylitseni lehtimaja, jonka suojassa min? sittemmin tein monta sankarity?t?.

En saata sent??n olla mainitsematta er?st? pient? hankaluutta, joka oli seurauksena ?skeisest? loistavasta kahakasta. Olin niin urheasti, niin kauan ja niin vimmatusti peitonnut vihollisiani, ett? k?sivarsi viel? kauan j?lkeenkin p?in teki samaa liikett?, vaikka vihollinen oli jo aikaa sitten kadonnut n?kyvist?kin. Silt? varalta, ett'ei tuo yht?mittainen huitominen omaakin v?ke? vahingoittaisi, t?ytyi minun kahdeksan vuorokautta kantaa k?sivarttani siteess?, niinkuin olisi ollut sijoiltaan pois.

Ken kerran uskaltaa nousta sellaisen ratsun selk??n kuin minun liettualainen orhini oli, h?nen uskoo pystyneen er??sen toiseenkin toimeen, joka ensi hetkess? tuntuu ihan mahdottomalta.

Olimme piiritt?m?ss? er?st? turkkilaista kaupunkia, en muista en??, mink? nimist?. Sotamarsalkan olisi ollut per?ti t?rke? saada tiet??, mit? tuossa linnoitetussa kaupungissa on tekeill?, mutta sinne ei ollut ajattelemistakaan, siin? kun olisi t?ytynyt kulkea etuvahtien ohi ja monien vartijalinjain ja vallituksien halki. Ei uskaltanut kukaan l?hte? vakoojaksi. Kenties liiankin paljon luottaen rohkeuteeni ja ylenpalttisen palvelus-innon valtaamana, min? silloin asetuin er??n suuren tykin ??reen, ja samassa silm?nr?p?yksess? kuin se laukesi, samassa min? hypp?sin luodin p??lle, p??st?kseni sill? tapaa kaupunkiin.

Mutta puolitiess? iski minuun uusi ajatus. Niin, -- arvelin min?, -- kaupunkiin t?st? kyll? p??st??n, ent?s takaisin? Mitenk? sinun k?y, sinne tultuasi? Sinut tuomitaan vakoojana ja hirtet??n ensimm?iseen puuhun. Ei sellainen loppu sovi M?nchhausenin suvun j?senelle.

Niiss? ja senkaltaisissa mietteiss? min? huomasin kaupungista meid?n leiriin ammutun luodin parin askeleen p??ss? minusta, min? heilahdin sen niskaan ja palasin onnellisesti oman v?keni luokse takaisin. Tarkoitus j?i tosin saavuttamatta, mutta ehjin nahoin p??sin sittenkin.

Jos min? itse olin hypp?yksiss? sukkela ja vikkel?, niin ei ollut huonompi mun ratsunikaan. Se ei v?litt?nyt aidoista eik? kuopista, -- ylitse hypp?si vaan kaikesta, mik? eteen tuli.

Kerran sattui j?nis, jonka kintereill? olin, hypp??m??n tien poikki, ja samassa joutuivat sen ja minun v?liini komeat vaunut, joissa istui kaksi ihanata rouvas-ihmist?. Mutta hevonen loikkasi vaunujen l?pi, ikkunasta toiseen, -- ruudut olivat n?et lasketut alas, -- ja semmoista vauhtia loikkasikin, ett'en enn?tt?nyt hattuanikaan nostaa, min?, jonka synnynn?inen kohteliaisuus yleens? oli vet?nyt suosiollista huomiota puoleensa sek? ylh?isiss? ett? alhaisissa. Viel? v?hemmin siin? oli aikaa pyydell? anteeksi tavatonta rohkeuttani, jolla heit? olin h?irinnyt. Ratsuni kiiti n?et niin tulista tuiskua, ett? viimeinkin, kun enn?tin h?mm?styksest?ni toipua ja katsahtaa, miss?p?in j?nis lienee, huomasin sen puolen peninkulman p??ss? takanani. Me olimme karauttaneet sen sivuitse, ja tuolla se istui kaukana ja katseli meit? niin pilkallisesti. K??nty? takaisin, -- mahdotonta: se olisi loukannut uljaan ratsuni kunniantuntoa.

Kerran taas minun piti karauttaa suon poikki. P??sty?ni jonkun matkaa, huomasin sen olevan paljoa suuremman kuin ensin olin luullutkaan. Palasin senvuoksi reunalle ja otin paremman vauhdin, mutta t?ll? kertaa k?vi kahta hullummin: min? vaivuin ratsuineni p?ivineni kaulaa my?ten suohon. Hukka meid?t siin? varmaan olisi perinyt, mutta silloin tartuin kaikin voimin toisella k?dell?ni omaan palmikkooni, puristin jalat lujasti hevoseen kiinni ja niin vedin meid?t kumpaisenkin j?lleen kuivalle maalle.

Turkkilaisten vankeudessa. Kotimatka

Niin rohkea ja sukkela ja taitava kuin olinkaan, ja niin uljas kuin olikaan minulla ratsu, k?vi Turkin sodassa sittenkin v?listi toisin kuin olisin suonut. Menip? minulla kova onni niinkin pitk?lle, ett? jouduin ylivoiman k?siss? vangiksi ja, -- mik? viel? pahempi oli, vaikka senpuolisilla ihmisill? ihan tavallista, -- minut my?tiin orjaksi.

T?ss? n?yryytyksen tilassa min? sain teht?v?kseni er??n toimen, joka ei ollut niin raskas kuin harvinainen eik? niin painostava kuin harmillinen. Minun piti n?et joka aamu ajaa sulttanin mehil?iset kedolle, paimentaa niit? siell? koko p?iv? ja tuoda y?ksi pesiin takaisin. Illalla kerran oli parvi yht? mehil?ist? vailla, ja pian huomasinkin sen kimpussa kaksi karhua, jotka mieliv?t repi? sen palasiksi, saadakseen silt? hunajat pois. Minulla kun ei ollut muuta asetta mukanani kuin hopeakirves, kaikkien sulttanin puutarhurien ja ty?miesten tunnusmerkki, niin viskata sinkautin sen noita rosvoja kohti, pelotteeksi vaan. Mehil?isen min? sain kuin sainkin pelastaneeksi, mutta kovin huimasti olin heitt?nyt kirveen. Se lensi ilmaan ja kohosi siell? kohoomistaan niin korkealle, ett? kolahti viimein kuuhun.

Mill?s kurin saada se nyt takaisin? Mist? otti niin pitk?t tikapuut?

Samassa johtui mieleeni, ett? turkin pavuthan kasvavat luvattoman nopeasti ja suunnattoman pitkiksi. Min? istutin sellaisen maahan, ja sek?s siit? nousemaan ja vartta lykk??m??n taivasta kohti! Ei aikaakaan, niin jo alkaa kierty? kuun toisen sakaran ymp?rille. Min? mieliss?ni silloin kiipe?m??n pavunvartta yl?s ja pian olinkin kuussa. Mutta eip? se hopeakirves niink??n pian l?ytynyt, siell? kun kaikki paikat hohtavat hopealle. Viimeinkin sen sitten l?ysin olkikasan p??lt?.

Nyt oli l?hdett?v? takaisin. Mutta voi kauhistus! Pavunvarsi oli p?iv?npaisteessa kuivunut ja kuihtunut niin pahanp?iv?iseksi, ett'ei ollut yritt?mist?k??n laskeutua sit? my?ten maahan, jos mieli olla niskaansa taittamatta. Mit?s nyt tehd?? Otin ja punoin oljista k?yden niin pitk?n kuin sain, sidoin sen toiseen kuunsakaraan ja laskin sitten k?ytt? pitkin alas, oikea k?si k?ydess? kiinni, vasemmassa kirves. Aina kun jonkun matkaa olin p??ssyt alas, katkaisin kirveell? yl?osan k?ytt? poikki ja sidoin sen alap??h?n. T?t? temppua useampia kertoja uudisteltuani, p??sin muutamassa minutissa niin pitk?lle, ett? jo erotin allani sulttanin linnan.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet