Read Ebook: Nuoruuteni muistelmia by J Rnefelt Arvid

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 628 lines and 34803 words, and 13 pages

Editor: Thomas Davidson

Transcriber's note: A few typographical errors have been corrected: they are listed at the end of the text.

In this version signifies "e macron"; "e breve"; "e with dot above"; and so forth.

CHAMBERS'S TWENTIETH CENTURY DICTIONARY OF THE ENGLISH LANGUAGE

PRONOUNCING, EXPLANATORY, ETYMOLOGICAL, WITH COMPOUND PHRASES, TECHNICAL TERMS IN USE IN THE ARTS AND SCIENCES, COLLOQUIALISMS, FULL APPENDICES, AND COPIOUSLY ILLUSTRATED

LONDON: 47 Paternoster Row W. & R. CHAMBERS, LIMITED EDINBURGH: 339 High Street 1908

EXPLANATIONS TO THE STUDENT.

THE ETYMOLOGY.--The Etymology of each word is given after the meanings, within brackets. Where further information regarding a word is given elsewhere, it is so indicated by a reference. It must be noted under the etymology that whenever a word is printed thus, BAN, BASE, the student is referred to it; also that here the sign--is always to be read as meaning 'derived from.' Examples are generally given of words that are cognate or correspond to the English words; but it must be remembered that they are inserted merely for illustration. Such words are usually separated from the rest by a semicolon. For instance, when an English word is traced to its Anglo-Saxon form, and then a German word is given, no one should suppose that our English word is derived from the German. German and Anglo-Saxon are alike branches from a common Teutonic stem, and have seldom borrowed from each other. Under each word the force of the prefix is usually given, though not the affix. For fuller explanation in such cases the student is referred to the list of Prefixes and Suffixes in the Appendix.

LIST OF ABBREVIATIONS USED IN THIS DICTIONARY.

Minulta j?i navettaan kaikki sikin sokin. Kapasin vain k?teeni maito?mp?rin ja l?ksin kiireesti tupaan, sammunut lyhty mukanani. Ajattelin tulla uudelleen navettaan toimiani lopettelemaan, mutta niin ei k?ynyt.

?iti oli jo taas laskeutunut vuoteeseen. H?n n?ytti tuskautuneelta, mutta sent??n h?n nousi ja tuli minua kohden ovelle p?in.

-- Miss? olet viipynyt n?in kauan? sanoi h?n ja l?im?ytti minua korvalle.

Mutta kun h?n sitten n?ki kiulussa sontaisen maidon, kadotti h?n kokonaan malttinsa.

-- Vedell?k? min? n?m? pennut ruokin! huusi h?n. H?n tarkoitti pennuilla velji?ni ja sisariani, jotka oli jo ajanut vuoteeseen, ja jotka pelokkaina kurkistelivat yhteisen peitteen alta. Ja n?in sanottuansa h?n alkoi hutkia minua minne vain sattui ja lenn?tti lopulta tuvan per?lle semmoisella vauhdilla, ett? min? myttyn? tyyperryin penkin alle. Siihen j?in pitk?ksi aikaa itkem??n, kunnes ?iti k?ski menem??n maata.

Pahempaa ei minulle olisi voinut tapahtua, sill? navettaan oli kaikki j??nyt surkeaan ep?j?rjestykseen. Enh?n ollut ehtinyt sulkea vasikkaakaan karsinaan, en siivota lehm?n alta, en muistanut edes, olinko sulkenut ladon oveakaan, josta nyt ehk? kylm? p??si koko y?n puhaltamaan navettaan.

Sanokaa nyt, miss? Jumala oli!

Nukkua en voinut. Olin horrostilassa, v?h?n v?li? her?ten. Odotin p?iv?n valkenemista, jotta olisin p??ssyt ennen ?iti? navettaan j?iki?ni korjaamaan. Mutta y? oli tavattoman pitk? eiv?tk? ikkunaruudut v?h??k??n vaalistuneet. V?list? en sent??n tiennyt, nukuinko vai valvoinko. Y?n pimeimmill??n ollessa huomasin, ettei tuuli en?? ulvonutkaan uuninpiipussa. Ja kun seuraavalla kerralla havahduin horroksistani, oli ikkunassa jo niin kirkas valo, ett? tuvan esineet saattoi selv?sti erottaa.

-- Nyt kohta nousen, ajattelin. ?iti tuntui vihdoinkin nukkuvan. Kohta nousen ja hiivin ?idin kuulematta ulos, j?rjest?n asiat ja palaan vuoteeseeni, jossa viivyn p?iv?n nousuun asti. Silloin menen lypsylle ja tuon tupaan t?yden kiulun ja ?iti varmaan leppyy.

Lienen kuitenkin j?lleen torkahtanut, koskapa avatessani silm?ni auringon punaiset s?teet valaisivat is?n vanhaa kotitakkia, joka h?nen poissa ollessaan riippui sein?kaapin nurkkauksessa. Aurinko paistoi viel? kirkkaammin p?reisiin, jotka olivat uunin p??ll?. Sein?kaappi oli is?ll? aina visusti suljettuna, emmek? me saanet avata t?t? h?nen kaikkein pyhimp??ns?, vaikka h?nell? ei ollut siell? muuta kuin vanha pora, lehtisahan tynk? ja joitakuita v??ristyneit? nauloja.

Is? oli kaiket talvet poissa ty?ansioilla ja tuohon takkiin katsellessa tuli usein h?nt? ik?v?, mutta eritt?inkin silloin, kun ?iti oli vihainen.

Ihan punaiseksi saivat auringons?teet vanhan vihertyneen takin, jonka tasku pullotti niin is?? muistuttavasti, ett? tahtoi itkett??.

Avasin j?lleen silm?ni, jotka olin tiet?m?tt?ni ummistanut.

Joko olin j?lleen nukkunut? Sill? is?n takki ei ollut en?? punainen, vaan kirkkaassa p?iv?nvalossa.

Nyt viimeist??n t?ytyy menn? navettaan, muuten ?iti her?? ja enn?tt?? kielt??.

Min? kohottauduin vuoteestani ja syd?nt?ni kouraisi kauhistus. ?iti? ei ollutkaan en?? tuvassa, h?n oli poistunut vuoteestaan ja l?htenyt navettaan itse. Miten minun nyt k?y, kun ?iti n?kee navetan! Olin kauhusta kadottaa j?rkeni, olin n?kevin?ni, kuinka h?n vihap?iss??n viskelee mit? k?siins? sattuu. Ja nyt -- nyt h?n menee kaivolle, nyt h?n on jo puolitiess?, nyt h?n katsoo miss? kiulu on, nyt h?n kumartuu kaivonsuulle, nyt h?n n?kee kiulun kaivonpohjalla j?iden seassa! Voi minua! Miksi en ollut suistunut kylm??n syvyyteen? Purin sormeani ja inisin tuskallista itkua kauheaa hetke? odotellessa. Ajattelin uudelleen rukoillakin, mutta Aabrahamit ja Iisakit olivat t?ll? hetkell? mahdottomia. Olin varma, ett? valkoinen enkeli oli pelkk? vasikka ja koko maailma oli minusta hirmuinen v??ryyksien pes?.

Jo kuuluvat ?idin askeleet porstuasta.

Min? hypp?sin vuoteestani pannakseni jotakin ylleni, etteiv?t ?idin ly?nnit koskisi niin kipe?sti. Seisoin selin oveen p?in, kyyristyneen? pankon ??reen ?idin k?denkahmaisua odotellen ja silm?t kiinni puristettuina.

Tunnen kuinka h?n ottaa minusta molemmin k?sin, siirt?? minut tuolin luo, jonka oli asettanut keskelle tuvan lattiaa. Ajattelen: -- H?n aikoo nostaa minut polvilleen ja piest? jollakin koivuisella kepill?, joka varmaankin on h?nen k?dess??n.

Mutta mit??n sellaista ei tapahtunut. ?iti siirsi minut viereens? istuen itse tuolille, ja alkoi palmikoida tukkaani, eik? edes temponut kammalla tupsujani, vaan selvitteli kaikki hell?sti ja k?rsiv?llisesti.

Min? vilkaisin ihmeiss?ni taakseni ja n?in, ett? ?idin silmist? oli vuotanut kyyneli?.

T?m? kaikki oli minusta niin ihmeellist?, etten ole voinut sit? milloinkaan unohtaa. P?invastoin luulen, ett? muistan koko illan tapahtumat, kaivolla oloni ja kummitusjuttuni, vain senvuoksi, ett? olen pit?nyt mieless?ni t?m?n palmikoimiskohtauksen ja siksi my?skin kaiken, mit? sen ymp?rill? oli. Eri ik?kausinani olen itselleni eri tavalla selitt?nyt syyn siihen, ett? ?iti itki. Silloin lapsena ajattelin, ett? kenties ?iti oli n?hnyt saman kummituksen ja itki pelosta, unohtaen minun hirve?t navettakepposeni. Nyt aikaihmisen? ajattelen, ett? ?iti itki s??list? pikku tytt??ns? kohtaan, kun oli navetassa n?hnyt, kuinka auttamattomassa h?d?ss? t?m? oli ollut, itki my?s ehk? omankin tilansa avuttomuutta, kun ei voinut k?sitt??, miten meid?n k?y, jos h?n todella sortuu kuumeeseen eik? voi vuoteelta en?? nousta.

Sen vain varmasti muistan, etten voinut liikutukselta hillit? itse?ni, vaan riuhtauduin irti ja kapsahdin ?idin kaulaan, puristautuen h?nen rintaansa vasten aivan kuin olisin tahtonut sielt? h?nen rinnastaan nostaa luokseni el?m?ni kaikkein kalleimman ja rakkaimman olemuksen. En huolinut ollenkaan partasuuukosta, armas ?iti oli minulle paljoa enempi, jonka rakkautta en voinut ep?ill?.

Kuitenkin sain pian taas k??nty? partasuun puoleen hartain, ehk? el?m?ni hartaimmin rukouksin.

?iti puki minut ulkovaatteisiin, pani kinttaat k?siini, juotti v?h?n l?mmint? maitoa ja k?ski menn? Loviisaa hakemaan. Loviisa oli ?idin ainoa todellinen yst?v?. Ja tietysti Loviisa oli siis meillekin kaikki kaikessa.

Ymm?rsin hyvin, mist? oli kysymys. ?iti ei jaksanut olla pystyss? ja Loviisan piti auttaa meit?. Joku sisarista sanoi, ett? ?iti mahdollisesti kuolee.

Muistan, kuinka Loviisan m?kille p??st?kseni kiipesin hirmuisien hankien ylitse, joita y?llinen pyry oli koonnut, kiipesin ja herke?m?tt? rukoilin partasuuta, ettei h?n antaisi ?idin kuolla.

Mutta Loviisan lempe?st? hoidosta huolimatta kuoli ?iti juuri siihen samaan kuumeeseen.

Is? muutti silloin kotiin, varmaankin siksi, ettei tiennyt, minne meid?t sijoittaisi. H?n oli niin synkk?, ettemme p??sseet l?hellek??n, saati istumaan h?nen polvellensa, niinkuin ennen. H?n oli aina vain ajatuksissaan ja sys?ili meit? luotaan.

Vuoden kuluttua toi h?n meille kotiin hoitajan, joka k?ski sanomaan itse??n ?idiksi. T?m? puhui meille vierasta ruotsinkielt?, jota vasta v?hitellen opimme ymm?rt?m??n, eik? h?nen syd?mest??n olisi mitenk??n l?yt?nyt sit? rakkainta olemusta, vaikka kuinka olisi painautunut h?nen rintaansa vasten. Se oli ?itipuolemme.

Siit? ajasta alkaen unohtui minulta uskoni partasuuhun vuosikymmeniksi.

Jos edellisess? olen esitt?nyt lapsuuteni kodin ja alkuper?isimp?in suhteitteni muistoja, niin nyt sit?vastoin aion esitt?? sen muiston, joka on niin sanoakseni koko henkisen olemukseni ja kehitykseni pohja. Selvent??k? se teille t?m?n suuren t?hden olentoa rahtuistakaan, en tied?, min? vain kerron torpantyt?n syd?menasioita.

Talo, jonka alustalainen is?ni oli, sijaitsi meilt? vain puolen kilometrin p??ss?, -- ensi kerran el?ess?ni ajattelen kilometri? m??ritelless?ni tuota v?limatkaa, -- meilt? ensin jyrkk? alam?ki kahden kallion v?litse, sitten tasainen tie, silta, suuret tervalep?t molemmin puolin jokipuroa, taas m?ki ja siin? rinteell? talo, -- eih?n tuo ollut matkaa eik? kilometri?, se oli minua. Voihan olla, ett? muilla ihmisill? on ihan muut asiat minua, mutta n?m? olivat minun minuani.

Kun kerran nelj?ntoista vuotiaana tytt?n? juoksin taloon iltalypsylle -- sill? oma lehm?mme oli ummessa -- sain jo pihalla kuulla ihmeellisi? uutisia: taloon oli tullut kes?vieraita, herrasv?ke?. Ihmeellist? se oli senvuoksi, etten siihen saakka ollut tiennyt maailmassa olevan kahta niin erilaista ihmislajia, meit? ja "heit?". Suuri kuorma huonekaluja, koreja ja laatikoita, seisoi keskell? pihaa, johon niit? purettiin entisten lis?ksi ja toisia vietiin sis??n. Kuusi miest?, kasvot pulleina ja tulipunaisina, koetti nostaa jotakin suurta, mustaa, paksuilla jaloilla varustettua vehett? yl?kertaan, mutta laitos oli niin suuri, ett? se ei mahtunutkaan portaista, vaan j?i niihin kiinni, miesten saamatta sit? minnek??n. T?ytyi rikkoa portaat. Koko talonv?ki otti osaa mik? neuvoilla mik? voimillaan. Me lapset t?ytimme tyhj?t paikat.

Yl?kerran verannalta kuului iloista haastelua ja naurua. Siell? puhuttiin ruotsia, jota ei talonv?est? ymm?rt?nyt kukaan muu kuin min?. Nyt minulta kaikki tiedustivat mit? ne siell? verannalla puhuivat, mutta en min? heid?n kielt?ns? ymm?rt?nyt, vaikka se tuntui olevan ruotsia. Sen vain tiesin, etteiv?t ne puhuneet siit? miten tuo suuri raskas koje olisi ollut yl?kertaan saatava. He joivat teet?, polttelivat savukkeita, k??nteliv?t sanomien lehti?, nauroivat ja puhuivat omiaan, kaupunkilaisten, hienojen palvelustytt?jen liikkuessa p?yd?n ymp?rill?. Kaikki t?m? oli tullut niin ?kki? ja oli niin kummallista, ett? aivoni olivat menn? sekaisin, eritt?inkin kun sain tiet??, ett? musta koje olikin oikeastaan suuri pelitoosa, jonka nimi oli piano ja jota k?vi sormin soitteleminen. Syd?meni sykki uteliaisuudesta ja uutuuden vieh?tyksest?. Nyth?n t?st? vasta el?m? alkaa, kun n?in ihmeellist? ja hauskaa ihan tuossa edess? tapahtuu, ajattelin. Ja monet meist? tyt?ist? oikein hyppeliv?t siin? aikaihmisten v?liss?.

Paroni -- paroni -- paroni -- hoin min? juostessani kotiin, -- olin n?hnyt ihmeen: is?n lakittomin p?in, maailma oli k??ntynyt nurin. P??ni oli t?ynn? suunnitelmia, miten huomisp?iv?n? p??st? oleskelemaan talossa mahdollisimman pitk?n ajan. El?m?mme -- tytt?toverieni, sisarieni ja minun -- oli ilmeisesti saanut uuden k??nteen, ja saatoimme joka hetki odottaa mit? suurimpia yll?tyksi?. T?m? oli toki jotakin tuhat kertaa enemp?? kuin nuo ep?selv?t unet, joita toisinaan torpankin tyt?t saavat n?hd? kultaisista linnoista ja niiss? el?vist? satu-ihmisist?, jotka puhuvat hienon hienoa dzie-dza-dzu-kielt? ja kulkevat sipsutellen kirjavissa silkeiss? ja sameteissa. Paroni -- paroni. -- Mit? te tervalep?t siin?! Ette ymm?rr? mit??n! Ja puro ja silta ja vanha yl?m?ki! Ohhoh, kyll? el?m?ss? on sent??n muutakin kuin vain te!

Sain ?itipuolelta tukistuksen ja aika ripitykset, kun toin maidon kotiin vasta h?m?riss?, mutta tuo kaikki oli vain nuottia minun silloisessa el?m?ss?ni. Satulinnat olivat muuttuneet todellisuudeksi. Mit? silloin jokin tukistus sinne tai t?nne saattoi merkit?! Tukista sin?, min? -- el?n!

Muutaman p?iv?n kuluttua tapahtui sellainen merkillisyys, ett? kun olin taas maidolla, tuttu piikatytt? viittoi meille alas pihalle sormellansa kutsuen, ett? hiipisimme hiljaa yl?kertaan. Kun l?hestyimme, kuiskasi h?n meille ylh??lt? verannalta, ettei herrasv?est? ollut ket??n sis?ll?, ja rohkaisi meit? yh? vain viittoen k?dell?ns?.

Me nousimme varpaisillamme yl?kertaan.

Silloin olin jo p??ssyt ymm?rt?m??n, etteiv?t herrasv?et olleet mit??n tavallisia ihmisi?, joita saattoi l?hesty? ja puhutella niinkuin muita, ja tiesin, ett? heid?n huoneensa luvaton katseleminen oli kauhea pyhyydenrikos. Uteliaisuus voitti kuitenkin kaikki omantunnon estelyt ja me pujahdimme, min? ja ainakin kolme muuta tytt??, herrasv?en saliin.

Tyyperryimme ensin ovensuuhun emmek? uskaltaneet astua askeltakaan etemm?s. Mutta Annu, joka oli meid?t sis?lle k?skenyt, oli siell? kuin kotonaan, uskalsi puhua kovalla ??nell?, ja lykk?ili meid?t aivan esille p?ytien, sohvien ja ihmeellisten laitosten eteen, joista ei kaikista ymm?rt?nyt, mit? ne olivatkaan. Ihmeellisen ihanat valkeat uudinharsot liehuivat avattujen ikkunain tuulessa, ja huoneessa tuntui niin huumaavan suloinen raikas tuoksu, ett? luuli olevansa vaikka paratiisissa. Me hypistelimme esineit? k?siss?mme, Hilma otti Annun luvalla jotakin taskuunsakin. Vihdoin Annu avasi pelitoosan kannen ja k?ski painamaan valkoista nappularivi?.

Min? painoin yht? ja kohta tuli ??ni, painoin kovemmin ja tuli kovempi ??ni, monta ihmeen ihanaa ??nt?, jotka v?hitellen hiljeniv?t. Olisin vaikka kuinka kauan painellut, milloin hienosti piipattavia ??ni? milloin pahasti m?r?ht?vi?, mutta leikkiin sekaantuivat muutkin tyt?t ja alkoivat painella kilpaa minun kanssani, koettaen ly?d? yht'aikaa soimaan monta ??nt? ja painaen koko kyyn?rvarrella. Seurauksena oli se, ett? melu kuului alas tupaan ja meid?t ajettiin pois.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet