Read Ebook: Nuoruuteni muistelmia by J Rnefelt Arvid

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 628 lines and 34803 words, and 13 pages

Min? painoin yht? ja kohta tuli ??ni, painoin kovemmin ja tuli kovempi ??ni, monta ihmeen ihanaa ??nt?, jotka v?hitellen hiljeniv?t. Olisin vaikka kuinka kauan painellut, milloin hienosti piipattavia ??ni? milloin pahasti m?r?ht?vi?, mutta leikkiin sekaantuivat muutkin tyt?t ja alkoivat painella kilpaa minun kanssani, koettaen ly?d? yht'aikaa soimaan monta ??nt? ja painaen koko kyyn?rvarrella. Seurauksena oli se, ett? melu kuului alas tupaan ja meid?t ajettiin pois.

Mutta minusta tuntui kuin olisin saanut olla lyhyen ajan paratiisissa, eritt?inkin noiden liehuvien harsojen vuoksi ja tuon sanomattoman ihanan tuoksun vaikutuksesta, jonka nyt tosin arvaan olleen vain jotakin hajusaippuata.

Kun ker??nnyimme maidolle talon tupaan, olivat herrasv?et jo kotona yl?kerrassa, ja seistess?mme em?nn?n ymp?rill? ja h?nen kirjoittaessaan kirjaan meid?n litram??ri?mme, alkoi yht'?kki? kuulua soittoa ylh??lt?, ja min? hurmaantuneena unohdin koko maailman. Em?nt? nauraen her?tti minut tainnuksista ja auttoi kannuni kohdalleen, ettei maito p??ssyt valumaan permannolle. Kaikki nauroivat minulle ja k?skiv?t panna suuni kiinni, joka varmaankin siis oli ollut auki. En tiennyt mist??n, korvissani oli vain niin ihana s?vel, niin uusi, niin autuaasti ennentuntemattomille maille kuljetteleva, ett? min? ihmettelin, kuinka nuo muut saattoivat viel? sen j?lkeen puhua tavallisella ??nell? ja nauraa hahatella niinkuin ennen. Koko matkan kotiin menness?ni pysyin yh? samassa hurmiossa, en ymm?rt?nyt mit??n kotolaisten puheista ja yhdentekevi? olivat minusta t?rkeimm?tkin kotitoimet, mitk? eteeni pantiin.

Is?ni vihasi herrasv?ke? hirmuisesti. En siihen aikaan p??ssyt ymm?rt?m??n perimm?ist? syyt? siihen. N?in, etteiv?t muut ihmiset niin vihanneet sellaisia kaupunkilaisia, vaan usein ihailivat heit? yht? paljon kuin muutakin hienoa ja kaunista. Minun is?ni oli sen vihansa tuonut sielt? maailmalta muassaan, ja vaikka kyl?ss?mme oli monta yht? k?yh?? ihmist? kuin mekin, ei kukaan n?ist? ymm?rt?nyt jokap?iv? ja joka hetki syytt?? k?yhyydest?ns? rikkaita, vaan uskoivat monetkin, ett? Jumala oli luonut toiset rikkaiksi ja toiset k?yhiksi, ja ett? ihmisen oli tyytyminen kohtaloonsa. Toisinaan tosin muutkin saattoivat ylty? haukkumaan, mutta sitten he taas unohtivat ja osasivat ihailla. Is?ni sit?vastoin muisti aina, h?n eli aina se ajatus mieless??n, h?n moitti uskovaisia, jopa pappejakin lev?per?isyydest?, ja luulen, ett? vain t?st? alituisesta ajattelemisesta olikin saanut alkunsa h?nen omituinen tapansa silm?ill? maahan p?in ja hermostuneesti siirt?? katsettansa puolelta toiselle. H?n aina vain mietti k?yhyyden syit?, ja kaikki h?nen alituiset kiroilemisensa sek? ty?n ett? levon aikoina olivat kuin kuplia, jotka nousivat n?kyviin alituisesti kiehahtelevan padan n?kym?tt?mist? pohjavihoista.

Is?ni ja minun v?lill? syntyi n?in? aikoina pahoja rettel?it?. Sill? h?n ei tahtonut p??st?? minua taloon ihailemaan herrastulokkaita. Huomattuansa ihastukseni k?vi h?n niin h?ijyksi minua kohtaan, ett? kielsi maidollekin menem?st? ja toimitti sijaani muita hakijoita.

Juuri niihin aikoihin olin alkanut ymm?rt?? tuollaisia aikuisten asioita my?skin er??ll? muulla, nimitt?in sukupuolisuuden alalla. Se oli kertonut sille ja t?m? oli sanonut t?lle ja tuo tuolle, ja miksi en olisi min?kin heilt? kuullut ja miksi en itsekin sellaisia asioita huomannut. Selvi?minen sai alkunsa siit?, ett? parhaimmasta tyt?st?, joka oli meille pienemmille tyt?ille aina hyv?, joka oli palvellut Helsingiss?, ja jota me senvuoksi suuresti kunnioitimme, rupesi kuulumaan ihmeellisi? puheita. Miss? vain kaksi vanhaa vaimoihmist? toisensa tapasi, siell? he kohta pys?htyiv?t t?st? Sannasta puhumaan. Kaikki inhosivat ja moittivat Sannaa, jota me olimme pit?neet niin hyv?n?, ja pian rupesivat jo tyt?tkin sanomaan, ettei h?nt? saanut en?? hyv?n? pit??, ja alkoivat keksi? h?nelle haukkumanimi?. Miksi ei asia olisi selvinnyt meille vihdoin hyvinkin selv?ksi, eritt?inkin kun tyt?t suuresti pilkkasivat ymm?rt?m?tt?myytt? n?iss? asioissa. P??simme siis perille, ett? Sanna oli jotenkuten h?pe?llisesti sairas, osasimmepa jokainen mainita taudin nimenkin ja kerskailimme tiedostamme. Viel? tiesimme, ett? Sannan olisi oikeastaan pit?nyt l?hte? tuon tautinsa vuoksi kyl?st? pois kaupungin sairaalaan, sanoivat, koska muutoin tauti saattoi tarttua ... hyi h?pe??! Mutta Sannan ?iti oli pel?tty ihminen meid?n kyl?ss?mme ja h?nen jyrk?n kieltonsa t?hden ei kukaan uskaltanut ilmoittaa Sannan sairaudesta kirkonkyl??n, jossa tohtori asui.

Er??n? p?iv?n? vajassa puita pilkottuani istuin lep??m??n. Silloin kuulin is?n tulevan vajan sein?n taakse, miss? h?n alkoi vannehtia ravistunutta saavia ja kiroileskeli. En hiiskunut mit??n, vaan kuuntelin, mit? is? rupeaa puhumaan itsekseen, niinkuin h?n usein kyll? teki. Mutta kotvasen kuluttua tuli h?nen luoksensa Kalle, vanhempi veljeni, ja min? kuulin, mit? en olisi ikin? tahtonut kuulla.

Kalle kertoi is?lle, ett? se isompi herrasv?en poika oli kysynyt, tiesik? Kalle kyl?ss? jotakin hauskaa tytt??, jonka kanssa saisi seurustella.

Is?n vasaran naputus lakkasi ?kki?.

-- Katsos sit? p--kelett?, sanoi ukko. Saatoin kuvitella, kuinka is?n silm?t s?ken?itsiv?t vihasta. -- Vie se Sannan luo, sanoi h?n, ja he rupesivat naureskelemaan, is? v?h?n pahanilkisesti ja Kalle nuoren huolettomasti. Kuinka he siin? keskustelevatkaan, lopulta tuntui tulleen p??tetyksi, ett? Kalle tutustuttaa herraspojan Sannaan. Sitten he meniv?t molemmat naureskellen pois.

En pitkiin aikoihin k?sitt?nyt t?t? asiaa, en ymm?rt?nyt kauhistua. P?invastoin, toden tunnustaakseni kovasti toivoin, ett? Kalle ei tutustuttaisikaan herraspoikaa Sannaan, niin hyv? kuin Sanna saattoikin olla, vaan minuun, sill? sittenp?h?n saisin mielin m??rin oleskella herrasv?en huoneissa, hengitt?? niiden ihanaa tuoksua ja kuunnella taivaallista soittoa.

V?h?n ajan per?st? n?yttiv?t kaikki tiet?v?n, ett? Kalle on tutustuttanut herraspojan Sannaan, puhuivat siit? ja my?skin naureskelivat, toiset pahanilkisesti, toiset huolettomasti.

Kun tyt?ilt? tiedustelin, mik? t?ss? asiassa saattoi olla ihmisist? niin merkillist?, he taas pilkkasivat tiet?m?tt?myytt?ni, ja min? vihdoin ymm?rsin sen, mik? sitten koko el?m?kseni l?i parantumattoman haavan sieluuni.

Min? l?hestyn nyt muistelmissani autuuteni saarta.

Kaikki on hiljaa. Koivunlehti ei v?r?hd?, risu ei risahda jalkojeni alla, kun astun maihin. Ei saa v?r?ht??, ei saa risahtaa, en tahdo mihink??n koskettaa, en aja pienint?k??n lintusta oksaltansa pakoon, j??k??n kaikki niinkuin on, muuttumattomaksi muistoissani ikiajoiksi.

Tahdon l?hesty? saartani niinkuin tuntumaton henki, tahdon j?lleen n?hd? sen tarumaisen ihanat lehdot, sen siniset varjot, puiden v?lisen y?ruskotuksen, tahdon tuntea y?kasteen tuoreet tuoksut ja kuulla kaislikkojen hiljaisen hipin?n...

Olin kokoomassa varpuja ?itipuolelle, joka tarvitsi niit? vispil?ikseen, kauppiaalle myyt?v?ksi.

Juuri vierest?, m?nnik?n laidasta, johon koivikkoni loppuu ja kanervaiset kalliot alkavat, kuulin outoa puunhakkuuta. Se ei varmaankaan ollut mit??n aikamiehen touhua.

Ajattelin: -- Joku siell? is?nn?n mets?st? salaa risuja katkoo.

Hiivin hiljaa l?hemm?ksi, pujottelin n?reik?n l?vitse, v?istin syrj??n kuusenoksat, kurkistin ??nt? kohden.

Nuorempi herraspoika siell? kirves k?dess? touhusi. H?n oli asettanut karsitun m?ntyisen riu'un poikittain kahden kiven v?liin ja l?i sit? kirveenter?ll? suoraan kohti koettaen kai osua joka ly?nnill? samaan paikkaan. Lakki oli h?nelt? pudonnut, kasvot punoittivat tulistuneina ja kieli oli mielenj?nnityksest? kiertynyt suupieleen. Ranka ei katkennut, h?n koetti ly?d? milloin milt?kin puolelta ja asetteli aina takaisin kivelle, kun puu luisui alas. Vihdoin heitti kirveen k?dest??n ja hypp?si puun p??lle. Se rusahti. Nyt se k??nnettiin toisin p?in ja taas hyp?ttiin p??lle. Sitten taas k??nnettiin ja taas keikutettiin, kunnes meni poikki.

Kohta kun puu oli saatu n?in lyhennetyksi, tarttui poika siihen innokkaasti kiinni ja hilasi toiseen kohtaan, joka kuitenkin oli viel? l?hemp?n? minun piilopaikkaani. H?n raahasi puun kahden lep?n v?liin, joista toinen oli melkein m?t? ja toinen kasvoi kallellaan, pensoen juuresta. Nyt nostettiin riuku pystyyn ja annettiin pudota toisen lep?n haaraan, joka oli puolentoista sylen korkeudella. Sitten katseltiin yl?s toisen lep?n runkoon ja mietittiin. Koetettiin nostaa riuvun p??t? tuon kallellaan olevan lep?n oksalle, joka oli melkein yht? korkealla maasta. Kiivettiin lep?nrunkoa my?ten, tartuttiin oksaan ja oksa taitettiin. Tultiin alas, ruvettiin riuvun p??t? sovittamaan yl?s lepp??n. Oksantynk? oli kuitenkin katkennut niin lyhyeksi, ett? riuku putosi alas ennenkuin ehdittiin maahan. Nyt otettiin veitsi taskusta ja kalvettiin poikki katajanoksa jonka notkeutta koetettiin taivuttamalla solmuun. Riuvunp?? kainalossa kiivettiin j?lleen puuhun ja katajan avulla solmittiin riuku oksantyng?n p??lle kiinni lep?n runkoon. Maahan p??sty?, kun katseltiin onnistunutta temppua, laukesi kataja solmustaan ja riuku putosi alas.

Poika seisoi v?h?n aikaa miettien ja l?ksi sitten p??tt?v?sti pois.

Min? tulin piilopaikastani. Koska h?n oli j?tt?nyt sek? kirveen ett? veitsens? kivelle, arvasin aikomuksen olevan kohta palata. Ajattelin: -- H?n on varmaan mennyt taloon nauloja hakemaan, joilla ly? kiinni riukunsa. V??nsin koivuisen vitsan, nostin riuvunp??n ja sidoin vitsalla sen lujasti lepp??n, oksan yl?puolelle. Sitten l?ksin kokoomiani varpuja kotiin viem??n, sill? ?itipuolen takia en uskaltanut viipy?, vaikka olisi mielikin tehnyt.

Seuraavana p?iv?n? tein asiaa mets??n. Juoksin katsomaan, mit? samalla paikalla t?n??n tapahtuisi.

Ei ollut ket??n.

Riuku oli kiskottu vihaisesti alas, vitsarengas katkottu. Ajattelin: -- Poika on suuttunut, kun on h?nen asioihinsa sekaannuttu. Ja kaduin tekoani. Nyt h?n on varmaan luullut, ett? joku aikaihminen on tahtonut h?nt? pilkata, sill? kovin vihaisesti oli riuku heitetty syrj??n.

Siin? seistess?ni kuulin taas jotakin kaukaista hakkuuta tai ehk? en kuullutkaan, mutta vaisto pani minut juoksemaan kaskimaan toisella puolella olevaan mets??n, joka oli lep?n ja kuusen sekaista, hyvin tihe?? ja risuista. Sinne p??sty?ni kuulin ainakin selv??n jotakin ryskett?, joka ei ollut aikuisten touhuja, vaan taaskin usein keskeytyv?? naksutusta, niinkuin poikain ollessa miesten t?iss?.

Hiivitty?ni kyllin l?helle n?inkin pojan keskell? pahinta tiheikk?? taaskin samanlaisissa hommissa. H?n oli saanut jonkunlaisen riuvun yl?s puiden v?liin ja oli sit? vastaan asetellut nojalleen joukon vanhoja, puolim?ti? lautoja. T?ll? kertaa n?ytti olevan naulojakin mukana, niit? otettiin v?h? v?li? pahvipaketista ja naputeltiin lautojen reunoihin, joiden luultiin siten pysyv?n toisiinsa liittynein?. Arvasin, ett? oli tarkoitus muodostaa laudoista sein?.

Nyt naulattiin viimeinen lauta toisiin kiinni, p??t? kallistellen ja ihaellen katseltiin tehty? ty?t? ja mentiin nopeasti pois -- tietenkin uusia lautoja hakemaan.

Min? pujottelin n?reik?st? n?reikk??n h?nen j?ljess??n.

Olin arvannut oikein, Hiekkat?yr??n luo p??sty?mme rupesi poika Vikmanin perunakuopan katon p??lt? kiskomaan lautoja, joista monet olivat niin m?ti?, etteiv?t pysyneet koossa, vaan hajosivat liikuttaessa. Jokunen j?i sent??n ehi?ksikin. N?it? h?n sai kolme, kaikki muut hajosivat, -- ja nyt h?n l?hti raastamaan lautoja mets??n vet?en niit? per?ss??n ja itse k?yden takaperin.

Minun teki mieli auttaa h?nt? ja sent?hden olin sattumalta tulevinani polkua pitkin h?nt? vastaan. Ennenkuin ehdin kohdalle h?n kuitenkin jo huomasi minut, heitti laudat ja p?iv?? sanomatta kysyi, tiesink? min?, mist? oikeita lautoja voisi saada.

Tiesinh?n min?. Tiesin kokonaisen l?j?n ihan valkeita kuudentuuman lautoja, jotka is?nt? oli kev??ll? ajanut sahalta ja latonut m?elle pinoon kuivamaan.

Poika nosti m?t?laudat j?lleen kainaloonsa ja sanoi:

-- Odota t?ss?.

Sen sanottuaan h?n alkoi raastaa lautoja mets??n.

Olimme saman pituiset, ehk? saman ik?isetkin, enk? senvuoksi ollut oudoksumatta, ett? h?n komensi minua kuin vanhempi ihminen, viel?p? puhutteli p?iv?? sanomatta niinkuin lapsia puhutellaan.

Rupesin hyp?hdellen juoksemaan kotiin p?in, mutta pys?hdyin kesken ja palasin takaisin. Suoraan sanoen, minua peloitti olla tottelematon, vaikka itse?nikin nauratti oma pelkoni.

Melko kauan odoteltuani poika vihdoin tuli mets?st? polulle. H?n kulki pari askelta ohitseni minuun ollenkaan vilkaisematta, ik??nkuin lautojensa t?hden huolestuneena katsoen eteens? ja vain niit? hakien.

-- Miss? ne ovat?

-- Ne ovat m?ell?, kujakalliolla.

-- N?yt?!

Ja voidakseen n?hd?, minnep?in min? osoitin, h?nen t?ytyi antaa minun tulla rinnalleen. Ja nyt min? uudelleen tunsin, ett? h?nen tuoreen puhtaaksi pestyst? valkoisesta puserostaan l?hti pihkan ja havujen ohella sama ihana tuoksu, mink? olin tuntenut heid?n huoneessaan, ja hurmaannuin siit?.

Tuskin enn?tin osoittaa suunnan kujakalliolle p?in, kun h?n jo taas meni edelleni ja malttamattomana j?tti minut kauas j?lkeens?.

Harmaita ja v?h?n m?ti? lautoja l?ysimme sitten kokonaisen r?ykki?n tihe?st? nokkospensastosta. H?n poltti pahoin k?tens? ja oli pakotettu turvautumaan apuuni. Vaikka olinkin avojaloin, menin nokkosten keskelle, nakkelin laudat esille ja iloitsin osanneeni vihdoin olla apuna tuolle t?yke?lle pojalle, joka ei ollut viel? kertaakaan katsahtanut minuun. Ajattelin: -- Kyll? h?nen kohta t?ytyy kiitt?? ja katsahtaa silmiin.

Mutta h?n rupesi kohta s?lytt?m??n lautoja olalleen ja saatuaan nelj? p?tk?? selk??ns? l?hti heti menem??n, sanomatta minulle sanaakaan.

En tiennyt, pitik? minunkin ottaa lautoja olalleni ja menn? h?nen per?ss??n, vai oliko tarkoitus, ett? sain menn? matkoihini.

Kokosin kuusi parasta p?tk??, vipusin ne olalleni ja l?ksin menem??n per?ss?.

Puolimatkassa tapasin pojan. H?n oli v?synyt, viskannut laudat olaitaan ja istunut lep??m??n m?tt??lle. Kuljin kuormineni h?nen ohitsensa ja vein laudat m??r?paikkaan mets??n.

Menin siis takaisin.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet