Read Ebook: Taras Bulba: Kertomus kasakkavallan mahtavuuden ajoilta by Gogol Nikolai Vasilevich Halonen J A Translator

Font size: 10 px 15 px 20 px 25 px 30 px 35 px

Background color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Text color: BlackWhiteGrayLight GrayDark GrayDim Gray

Apply/Save settings

Ebook has 706 lines and 32698 words, and 15 pages

H?n oli todellakin s??litt?v?, niinkuin jokainen nainen t?ll? sotaisella aikakaudella. Hetkisen oli h?n vain saanut tuntea rakkauden vieh?tyst?, vain intohimon ensim?isess? huumauksessa, nuoruuden tulisten tunteiden purkauksessa, ja pian jo h?nen hurjap?inen vieh?tt?j?ns? h?net hylk?si, mieltyen enemm?n miekkaansa, tovereihinsa ja juominkeihin. H?n n?ki miehens? pari kolme kertaa vuodessa, ja kului usein vuosikausia, ettei vaimo h?nest? mit??n kuullut. Ja silloin kun he yhdess?kin olivat, millaista oli h?nen el?m?ns?? H?n k?rsi loukkauksia, jopa ruumiillista kuriakin. Harvat olivat ne hyv?ilyt, jotka h?n sai osakseen, ja sekin v?h? tapahtui armosta; vaimoparka oli jonkunlainen omituinen olento t?ss? naimattomien ritarien joukossa, joihin vallaton kasakkael?m? painoi karkean leimansa. Nuoruus ilman nautintoja oli vilahtanut h?nen ohitsensa, ja h?nen verev?t poskensa ja kaunis povensa olivat kuihtuneet ilman hyv?ilyj?, ja ennenaikaiset rypyt olivat niihin uurtaneet j?lkens?.

Koko h?nen rakkautensa, kaikki tunne-el?m?, kaikki se, mik? on hell?? ja kiihkoisaa naisessa -- kaikki tuo oli h?ness? muuttunut ?idinrakkaudeksi. Kuni aavojen lokki h?n innokkaasti, intohimoisesti, kyynelehtien liehui lastensa ??ress?. H?nen poikansa, rakkaat poikansa riistet??n h?nelt? -- h?n ei saa heit? ehk? koskaan en?? n?hd?! Ehk? jo ensi taistelussa tatarilainen silpasee heilt? kaulan, eik? h?n saa milloinkaan tiet??, miss? lep??v?t heid?n hyl?tyt ruumiinsa, joita ahnas korppi nokkii; ja jokaisesta heid?n veripisarastaan h?n kuitenkin olisi valmis uhraamaan el?m?ns?. Nyyhkien katseli h?n heit? silmiin, kunnes vastustamaton uni ne ummisti. -- "Ehk?p? Bulba her?tty?ns? siirt??kin matkansa pari p?iv?? tuonnemmaksi; kenties liiallinen juominen illalla vaikutti h?nen tekem??n noin ?killisen p??t?ksen."

Kuu oli jo kauan valaissut taivaan korkeudesta koko pihaa ja siin? nukkuvia miehi? sek? tiheit? pensaita joihin taloa ymp?r?iv? aita oli vajonnut n?kym?tt?miin. ?iti yh? viel? istui rakkaitten poikiensa vieress?, siirt?m?tt? heist? katsettaan. Unta h?n ei ajatellutkaan. Jo olivat hevoset, aavistaen aamunkoittoa, laskeutuneet ruoholle ja herenneet sy?m?st?. Pajukon ylimm?iset lehdet alkoivat jo vavahdella, ja v?hitellen ensim?iset valons?teet laskeutuivat niit? pitkin alimpiin oksiin saakka. V?symyst? tuntematta istui ?iti aamunkoittoon asti ja toivoi y?n kest?v?n niin kauan kuin mahdollista. Arolta kajahti varsan kimakka hirnunta. Punainen loimu kirkasti taivaanrantaa.

Bulba her?si ?kki? ja hyp?hti jalkeille. Hyvin muisti h?n kaiken, mit? oli edellisen? iltana m??r?nnyt.

"Yl?s, miehet, jo olette riitt?v?sti nukkuneet. Juottakaa hevoset. Mutta miss? on se akka?" -- Siten h?n tavallisesti nimitti vaimoaan. -- "Joudu, akka, valmista meille jotain sy?t?v??; pitk? on tie edess?mme."

Vaimo-parka, joka n?ki viimeisen toivonsa haihtuvan, kiirehti alakuloisena tupaan. Sill? v?lin kun h?n vesiss? silmin valmisti aamiaista, jakeli Bulba k?skyj??n, h??ri tallissa ja valitsi pojilleen parhaimmat koristukset. Opistolaiset olivat yht'?kki? muuttuneet: entisten likaisten jalkineittensa asemasta saivat he nyt uudet punanahkaiset saappaat hopeaisine kannuksineen; jalkaansa he vetiv?t roimahousut, leve?t kuin Mustameri ja varustetut tuhansilla poimuilla ja koristuksilla; tulipunainen p??llysnuttu oli sidottu kauniilla vy?ll?, johon pistettiin turkkilaiset pistoolit. Miekka kalisi kupeella. Heid?n hieman p?ivettyneet kasvonsa n?yttiv?t entist? kauniimmilta ja kalpeammilta. Mustat viikset olivat vaikuttavana vastakohtana nuorten kasvojen vaalealle hipi?lle. Pulskilta he nyt n?yttiv?t mustissa lammasnahkalakeissaan, joiden p??llys oli kullalla kirjailtu. ?iti-parka! Heid?t n?hty??n h?n j?i sanattomaksi ja kyyneleet pys?htyiv?t h?nen silmiins?.

"Nyt, pojat, on kaikki kunnossa! Ei auta vitkastella", lausui vihdoin vanha Bulba. "Nyt t?ytyy meid?n kaikkien ennen l?ht??mme kristittyjen tavan mukaan istahtaa rukoilemaan. -- Siis, ?iti, siunaa poikasi", jatkoi Bulba; "rukoile Jumalaa, ett? he taistelisivat urhoollisesti, puolustaisivat ritarin kunniaa ja kristinuskoa, ja jos toisin tekev?t -- niin menehtyk??t, jott'ei j?lki?k??n heist? j?isi! Menk??, pojat, ?itinne luo, sill? ?idin rukous suojelee teit? maalla ja merell?."

Ja heikko ?iti syleili poikiaan, otti povestaan kaksi pient? pyhimyskuvaa ja ripusti ne nyyhkien heid?n kaulaansa: "Varjelkoon teit? Jumalan ?iti... ?lk??, pojat, unhoittako ?iti?nne ... l?hett?k?? h?nelle edes muutamalla sanalla tietoja itsest?nne." Enemp?? h?n ei voinut puhua.

"No, l?htek??mme, lapset!" virkkoi Bulba. Portaiden edess? seisoivat hevoset satuloituina. Bulba hyp?hti Mustansa selk??n, joka vauhkona karkasi syrj??n, kun tunsi sel?ss??n parinkymmenen leivisk?n painon, sill? Taras oli tavattoman raskas ja ruumiikas.

Kun ?iti n?ki, ett? pojat jo olivat istuutuneet hevostensa selk??n, heitt?ytyi h?n nuoremman luo, jonka kasvoissa voi huomata jonkunlaista hellyytt?. H?n tarttui poikansa jalustimeen, likistyi h?nen satulaansa vasten ja ep?toivossaan ei laskenut h?nt? k?sist??n. Kaksi rotevaa kasakkaa tarttui h?neen ja kantoi h?net varovasti tupaan. Mutta kun he olivat jo l?hteneet portista, riensi h?n vanhuudestaan huolimatta nopeana kuin kauris ulos portista, k?sitt?m?tt?m?ll? voimalla pys?ytti hevosen ja syleili toista poikaa mielett?m?n, hillitt?m?n rajusti. H?net kannettiin uudestaan pirttiin.

Apeina ratsastivat nuoret kasakat pid?tt?en kyyneleit??n, sill? he pelk?siv?t is??ns?, joka kuitenkin my?s oli v?h?n liikutettu, vaikka h?n koetti sit? salata. Kappaleen matkaa kuljettuaan katsoivat he taakseen: heid?n talonsa oli ik??nkuin maahan vajonnut -- n?kyi ainoastaan kaksi savupiippua ja puiden latvat, joissa he olivat ennen kuin oravat kiipeilleet. Viel? levisi heid?n edess??n niitty, joka johdatti heille mieleen koko heid?n nuoren el?m?ns?, siit? saakka, kun he olivat piehtaroineet sen tuoreella nurmella, siihen asti, kunnes odottelivat mustasilm?ist? kasakkatytt??, joka arkana ja nopsajalkaisena kiiti sen poikki... Nyt ei n?kynyt muuta kuin kaivon vipu, jonka p??h?n oli kiinnitetty rattaanpy?r? ja tasanko, jota pitkin he kulkivat, tuntui vuorelta, joka peitti kaiken taaksensa...

Hyv?sti lapsuus, leikit, kaikki, kaikki!

??nett?min? eteniv?t nuo kolme ratsumiest?. Vanha Bulba muisteli menneit? aikoja, nuoruuttaan, jota kasakka aina surumielin muistelee, toivoen, ett? nuoruus olisi ikuinen. H?n mietti, keit? h?n Sjetshiss? tapaisi entisi? kumppaneitaan. H?n laski mieless??n, kutka heist? olivat jo kuolleet, kutka viel? elossa. Kyynel kimmelsi salaa h?nen ripsill??n, ja harmaa p?? oli painunut kumaraan.

Toisissa ajatuksissa olivat pojat. Mutta tarpeellista on t?ss? v?h?n laajemmin kertoa n?ist? pojista. Kahdentoista vuoden vanhoina heid?t l?hetettiin Kiovan akatemiaan, sill? siihen aikaan katsoivat kaikki ylimykset tarpeelliseksi antaa pojilleen jonkunlaisen kasvatuksen, jonka j?ljet kuitenkin pian katosivat. He olivat, kuten kaikki muutkin, hurjap?isi?, vapaudessa kasvaneita. Koulussa he sitten saivat jonkunlaisen ulkonaisen sivellyksen, mik? teki heid?t toisten kaltaiseksi esiintymisess??n.

Vanhempi, Ostap, karkasi jo ensim?isen? vuonna koulusta. H?net l?hetettiin takaisin, ruoskittiin ja pantiin j?lleen kirjojen ??reen. Nelj? kertaa kaivoi h?n aapisensa maahan, ja nelj? kertaa sai h?n ankaran selk?saunan ja h?nelle ostettiin uudet aapiset. Ep?ilem?tt? olisi h?n viidennenkin kerran tehnyt saman tempun, jollei is? olisi juhlallisesti luvannut panna h?nt? kahdeksikymmeneksi vuodeksi luostarin rengiksi ja vannonut, ettei h?n saa Koskentakaa n?hd?k??n, ellei h?n opi kaikkia tieteit?. Omituista, ett? n?in teki itse Taras Bulba, joka halveksi oppia ja, kuten olemme ja kertoneet, kehotti poikiansa olemaan siihen kajoamatta. T?st? l?htien rupesi Ostap ahkerasti istumaan ik?v?n kirjansa ??ress?, ja pian oli h?n parhaimpia koulussa.

Senaikuinen opetus ei ollenkaan ollut omiaan el?m?? varten: nuo skolastilliset, retoorilliset, kieliopilliset ja viisaustieteelliset saivartelut olivat ristiriidassa sen ajan hengen kanssa, eik? niit? koskaan koetettu sovelluttaa todelliseen el?m??n. Sen ajan oppineet olivat my?s aivan taitamattomia, koska heill? ei ollut mink??nlaista kokemusta. Sit? paitsi tuo tavaton tasavaltainen kouluj?rjestys, tuo nuorten, terveitten, rotevien miesten ker??ntyminen yhteen, oli omiansa k??nt?m??n heid?n toimintansa kokonaan koulun ulkopuolelle. Huono hoito, rankaiseminen n?l?ll?, ja nuorukaisten reipas mieli her?tti heiss? toimeliaisuutta, joka sitten viel? kehittyi Koskentakana. N?lk?iset opistolaiset samoilivat pitkin Kiovan katuja pakottaen kaikkia varovaisuuteen. N?hdess??n ohikulkevan teinin peittiv?t tori?mm?t k?sill??n piirakat, auringonkukansiemenet ja mit? heill? muuta oli kaupittavana. J?rjestyksenvalvojalla, jonka velvollisuutena olisi ollut pit?? silm?ll? tovereitaan, oli housuissaan niin tilavat taskut, ett? niihin olisi voinut tyhjent?? koko muijan varastot. N?m? opistolaiset eliv?t aivan erill??n muista; ylh?isten joukkoon, johon kuuluivat Puolan ja Ven?j?n aateliset, ei heit? ollenkaan laskettu.

Rehtori ja professorimunkit eiv?t s??st?neet vitsaa ja ruoskaa, ja usein liktorit heid?n k?skyst??n niin l?ylyttiv?t konsulejaan, ett? n?m? monia viikkoja hieroivat housujensa takamustaa. Monetkaan eiv?t tuosta suuria v?litt?neet; se tuntui heist? kenties v?h?? karvaammalta kuin pippurilla h?ystetty viina; toiset taas kyll?styiv?t n?ihin alituisiin selk?saunoihin niin per?ti, ett? karkasivat Koskentaka, jos tie oli heille tuttu ja heit? ei matkalla saatu kiinni. Siit? huolimatta, ett? Ostap Bulba oli hyvin ahkerasti alkanut opiskella logiikkaa ja jumaluusoppia, ei h?n kuitenkaan voinut v?ltt?? armottomia vitsoja. T?m? karaisi h?nen luontoaan ja teki h?nest? p??tt?v?isen miehen.

Ostap oli mit? parhaimassa suosiossa toverien kesken. Harvoin johti h?n muita sellaisissa luvattomissa kepposissa kuin varastusretkill? puutarhoissa; mutta sen sijaan h?n aina oli ensim?inen, joka liittyi jonkun yritteli??n opistolaisen kumppaniksi, eik? h?n olisi milloinkaan antanut tovereitaan ilmi. Mitk??n ruoskat tai raipat eiv?t olisi saaneet h?nt? suostumaan t?llaiseen tekoon. H?nell? ei ollut muuhun halua kuin sotaan ja iloisiin pitoihin, ainakaan ei h?n muuta ajatellut. Vertaistensa joukossa oli h?n aina suora. H?nen luonteessaan oli paljon hyv?ntahtoisuuttakin; ?iti-raukan kyyneleet olivat syv?sti vaikuttaneet h?neen, ja sent?hden h?n nyt olikin alakuloinen ja surumielinen.

Nuorempi veli Andrei olikin vilkkaampi luonteeltaan, ja h?nen tunne-el?m?ns? oli enemm?n kehittynyt. H?n opiskeli halukkaasti ja innostuksella. H?n oli my?s kekseli??mpi kuin veljens?, ly?tt?ysi useammin hyvinkin vaarallisen yrityksen johtajaksi ja kykeni my?s v?list? kekseli?isyytens? avulla pelastautumaan rangaistuksesta, kun taas Ostap mutkittelematta heitti takin ylt??n ja laskeutui lattialle ruoskittavaksi. Andreinkin mieli hehkui urot?ihin, mutta sit?paitsi oli h?nen mielens? altis my?s muille vaikuttimille. Lemmenkaipuu her?si h?ness? voimakkaasti, kun h?n oli tullut kahdeksantoista vuoden ik??n; nainen alkoi yh? useammin kuvastua h?nen mieless??n; viisaustieteellisi? v?it?ksi? kuullessaan n?ki h?n t?m?n haaveen mieless??n verev?n?, mustasilm?isen?, hentona kaunottarena.

Alinomaa liikkui h?nen silmiens? edess? naisen hurmaava kuva. Huolellisesti salasi Andrei tovereiltaan nuoren, hehkuvan sielunsa tunteet, sill? siihen aikaan oli kasakan h?pe?llist? ajatellakaan naista ja rakkautta ennenkun oli ollut mukana sodassa. Viime vuosina oli h?n yh? harvemmin esiintynyt seikkailujen johtajana. Mieluummin harhaili h?n yksin??n Kiovan sivukaduilla, miss? matalat, kirsikkapensaiden ymp?r?im?t talot houkuttelevina koristivat katujen syrji?. Eksyip? h?n v?liin kaupungin hienompiinkin osiin, miss? asuivat v?h?ven?l?iset ja puolalaiset aatelismiehet; ja miss? rakennukset olivat upeampia.

Kerran siell? huolimattomana harhaillessaan oli h?n v?h?ll? joutua puolalaisen ylimyksen vaunujen alle, ja pitk?viiksinen ajaja sivalsi h?nt? hyvin tuntuvasti ruoskallaan. Nuori teini raivostui: uhkarohkeasti tarttui h?n voimakkaalla k?dell??n vaunujen takapy?r??n ja pys?hdytti ne. Mutta ajaja pelk?si seurauksia ja sivalsi hevosia ruoskalla; ne karkasivat laukkaamaan, ja Andrei lensi suin p?in rapakkoon. Samassa kajahti jostain ylh??lt? hele?, sointuva nauru.

H?n katsahti yl?s ja huomasi korkean talon ikkunassa kaunottaren, jonka vertaista h?n ei viel? koskaan ennen ollut n?hnyt, mustasilm?isen ja valkoisen kuin aamuruskon kultaama lumi. Neitonen nauroi kaikesta syd?mest??n, ja tuo nauru antoi viel? hurmaavamman tehon h?nen lumoaville suloilleen.

Andrei ihan h?lmistyi. H?n katsoi tytt??n neuvotonna ja pyyhki hajamielisesti likaa kasvoiltaan. Kuka oli tuo kaunotar? H?n koetti tiedustella palvelusv?elt?, jota komeissa puvuissa seisoi portin vieress?, kuunnellen nuorta kitaransoittajaa. Mutta palvelustyt?t vain nauroivat h?nelle n?hdess??n h?nen likaiset kasvonsa, eiv?tk? vastanneet sanaakaan. Vihdoin h?nen kuitenkin onnistui saada tiet??, ett? kaunotar oli er??n Kiovan sotap??llik?n tyt?r.

Seuraavana y?n? h?n uskalikkona kuten teini ainakin pujahti aidan yli puutarhaan ja kiipesi puuhun, jonka oksat ulottuivat aina talon katolle. Sielt? laskeutui h?n sitten savupiipun kautta immen makuukammioon, jossa kaunotar parhaillaan kynttil?n edess? irrotti korvistaan kalliita renkaita. Kaunis puolatar j?i alussa sanattomaksi pelosta, mutta kun h?n n?ki teinin seisovan silm?t alas luotuina, liikkumattomana, ja tunsi h?net samaksi nuorukaiseksi, joka oli p?iv?ll? suin p?in lent?nyt rapakkoon, valtasi nauru h?net uudestaan.

Andrein kasvoissa ei voinutkaan huomata mit??n pelkoa her?tt?v??. H?n oli kaunis nuorukainen. Neitonen naureli veitikkamaisesti ja teki h?nest? pilaa. Kaunotar oli huimap?inen kuin puolatar ainakin ja h?nen ihanat, kirkkaat silm?ns? loivat nuorukaiseen katseen, jossa v?lk?hti pohjaton autuus. Teini ei uskaltanut k?tt??nk??n liikauttaa, kun sotap??llik?n tyt?r astui rohkeasti h?nen luokseen, somisti h?nen otsansa kauniilla koristeella, ripusti h?nen korvaansa kalliin renkaan ja heitti h?nen hartioilleen kullalla kirjailtun musliinivaippansa. Veitikkamainen kaunotar teki h?nelle kaikellaisia kepposia ja teini-parka joutui yh? enemm?n h?milleen. H?n oli hyvin naurettavan n?k?inen ja katsoa tuijotti suu sel?ll??n immen ihaniin silmiin. Mutta oven takaa kuuluva ??ni sai h?net pel?stym??n. Neitonen k?ski h?nen k?tkeyty? s?ngyn alle ja vasta kun kaikki taas tuntui rauhalliselta, kutsui h?n sis??n kamarineitsyens?, er??n sodassa ry?stetyn tatarilaistyt?n ja antoi t?lle k?skyn varovaisesti kuljettaa teini puutarhaan ja sielt? aidan yli kadulle. Mutta t?ll? kertaa ei Andrei yht? helpolla suoriutunutkaan kiivetess??n aidan yli: kolinasta her?nnyt vartija tarttui h?nen jalkoihinsa, ja paikalle kokoontuneet palvelijat antoivat h?nelle aikalailla selk??n. Vihdoin h?nen kuitenkin onnistui p??st? k?p?l?m?keen.

T?m?n seikkailun j?lkeen oli Andrein hyvin vaarallista kulkea sotap??llik?n talon ohitse, silli h?n pelk?si p??llik?n suurilukuista palvelijakuntaa. Kerran h?n kuitenkin viel? kohtasi immen kirkossa. Kaunotar huomasi h?net ja hymyili h?nelle aivan kuin vanhalle tutulle. Jonkun ajan kuluttua matkusti sotap??llikk? kaupungista ja ihanan mustasilm?isen puolattaren asemasta huomasi Andrei sen per?st? ikkunassa vain jonkun leve?n, ruman naaman.

N?it? asioita muisteli nyt Andrei ratsastaessaan surumielisen? ja p?? alaspainuneena. Sill? v?lin olivat he jo kokonaan vaipuneet viheri?n aron syleilyyn, ja korkea hein? k?tki heid?t kokonaan; ainoastaan mustat kasakkalakit pistiv?t esiin ruohon keskelt?.

"Hei pojat, mit? te niin alakuloisina ratsastatte?" virkkoi vihdoin Bulba, havahtaen mietteist??n. "Hiiteen kaikki mietiskelyt! Piiput hampaisiin ja iskek?? kannukset hevosten kupeisiin, ja kiit?k??mme niin huimasti, etteiv?t linnutkaan meit? saavuta."

Ja kumartuneina hevostensa selk??n katosivat kasakat syv??n ruohoon. Ei n?kynyt en?? heid?n mustia lakkejaankaan; ainoastaan kapea juopa lakoon painuneessa ruohossa osotti heid?n j?lki??n.

Pilvett?m?lt? taivaalta heitti nyt aurinko maahan ensim?isi? s?teit??n, luoden virkist?v?? l?mp???n viheri?lle arolle. Silloin katosi kasakkainkin alakuloisuus ja veri heid?n syd?miss??n liikahti ?kki? kuin lintu, joka pyr?ht?? lentoon.

Jota kauemmas tultiin, sit? kauniimmaksi muuttui aro. Siihen aikaan oli tuo ??ret?n alue, joka muodostaa nykyisen uuden-Ven?j?n aina Mustanmeren rantaan saakka, viel? yhten? ainoana viheri?n?, koskemattomana nummena. Ei ollut aura kertaakaan viilt?nyt villin aronummen lukemattomia m?tt?it?. Ainoastaan hevoset, jotka tuohon korkeaan ruohoon katosivat kuin mets??n, olivat sit? polkeneet. Tuskinpa voi luonnossa l?yt?? mit??n tuollaista aavikkoa kauniimpaa. Koko maanpinta laajeni viheri?n?, kultaisena valtameren?, jota miljoonat eriv?riset kukat kirjailivat. Pitkien, ohueiden ruohonkorsien v?list? pilkistiv?t esiin tumman- ja vaaleansiniset kellokukat; keltainen horsma kohotti ylpe?n? ter?vi? huippujaan; valkoinen py?rt?m? koreili sateenvarjon muotoisilla terill??n, ja n?kyiv?tp? tiheik?st? vehn?nkin t?hk?t. Ruohonkorsien v?litse liikkuivat peltokanat kaulat pystyss?. Ilmassa kaikui tuhansien erilaisten lintujen viserrykset. Taivaalla leijaili haukka siivet lev?ll??n, ja jostain kaukaisesta j?rvest? kuului villihanhien r??kyn?. Ruohosta kohosi tasaisesti lentoon arolokki joka leijaili ylpe?n? ohuen ilmakerroksen vaaleassa siness?, ja kauniina v?lkkyiv?t sen siivet auringon kultaisissa s?teiss?.

Ihana olet todellakin, sin? ??ret?n aro!

Matkamiehemme pys?htyiv?t vain hetkiseksi aterioidakseen. Heid?n mukanaan oleva kymmenmiehinen kasakkaosasto nousi my?s ratsailta. Kaivettiin sitten esille viinapullot ja kurpitsit, joita k?ytettiin astioina, sy?tiin leip?? ja rasvaa ja vahvistukseksi otettiin vaan yksi ryyppy, sill? matkalla ollessaan ei Bulba sallinut kenenk??n p?ihty?. Matkaa jatkettiin sitten iltaan saakka.

Illan tultua muuttui koko aro toisen n?k?iseksi.

Mailleen menev? aurinko valaisi nyt tuota ??ret?nt? lakeutta, joka v?hitellen alkoi pimet? ja liikkuvat varjot muuttivat sen v?rin tummanvihre?ksi. Ruohon tuoksu tuli yh? tuntuvammaksi: jokainen kukka, jokainen korsi lemusi, ja koko aavikko ik??nkuin suitsutti hyv?? hajua. Tummansinisell? taivaalla n?kyi punertavia kultajuovia. Paikottain n?kyi my?s vaaleita pilvenhattaroita, ja raitis, vieno tuulenhenki hiipi hiljaa ja hyv?ilev?n? ruohomeren yli. Kaikki p?iv?n s?veleet olivat vaienneet ja ilmassa kuulu nyt toisenlaisia ??ni?. Kirjavat multahiiret juoksivat piilopaikoistaan ja nousten takak?p?lilleen t?yttiv?t ilman piipityksill??n. Hein?sirkkain sirin? kuului yh? ??nekk??mmin. V?list? kantoi kaiku jostain kaukaisesta j?rvest? joutsenen laulun, joka hel?hteli hopeankirkkaana.

Matkamiehet, jotka olivat pys?htyneet keskelle aroa, valitsivat itselleen y?sijan, virittiv?t tulen ja asettivat sen keskelle kattilan, jossa keittiv?t itselleen velli?. Vinona patsaana kohosi savu ilmaan. Sy?ty??n sitoivat miehet hevosensa ja laskeutuivat itse levolle. ?iset t?hdet paistoivat suoraan heihin, ja matkalaisten korviin kuului koko ??rett?m?n aron hy?nteismaailman sekavat ??net. Niiden sirin?, vihellykset ja piipitys kaikui kirkkaana hiljaisen y?n raittiissa ilmassa ja uuvutti uneen uinailevan mielen. Ja jos joku heist? y?ll? her?si ja nousi, niin kimalteli h?nelle koko aro tuhansina, v?lkkyvin? helmin?. ?ist? taivasta kirkasti paikottain punainen rusko, joka syntyi jostain kaukana niityill? ja joen varsilla poltettujen kaislojen savusta. Joutsenparvi, joka oli matkalla pohjoiseen, helotti punaiselta, ja n?ytti silt?, ik??nkuin olisi taivaalla liehuneet tulenkarvaiset harsot.

Matkamiehemme kulkivat eteenp?in, eik? heille tapahtunut mit??n merkillisemp??. Miss??n he eiv?t n?hneet puita; aina vain aukeni silmien eteen tuo ??ret?n, vapaa, ihana aro. Paikottain siinti taivaan rannalla kaukainen mets?, joka levisi pitkin Dnjeprin rantoja.

Kerran Taras osotti pojilleen pient? pilkkua kaukana arolla. -- "Katsokaa, pojat, tuossa kiit?? tataarilainen." Tatarilaisen pieni p?? kiinnitti heihin ter?v?n katseensa, haisteli ilmaa aivan kuin mets?koira ja huomattuaan kasakoita olevan kokonaista kolmetoista henke? katosi se kuin mets?kauris.

"No, pojat, koettakaa saavuttaa tatarilainen! Turhaa kuitenkin lienee koettaa, h?nt? ette kuitenkaan saa kiinni, sill? h?nen hevosensa juoksee nopeammin kuin minun Mustani." Bulba oli kuitenkin aina varuillaan pel?ten v?ijymist?. He nelistiv?t pienen joen luo, joka laski Dnjepriin ja jota nimitettiin Tatarkaksi, heitt?ytyiv?t hevosineen veteen ja uivat kauan jokea pitkin j?lki??n peitt??kseen.

Kolme p?iv?? t?m?n j?lkeen olivat he jo l?hell? m??r?paikkaansa. Ilma tuli kylmemm?ksi; he tunsivat Dnjeprin l?heisyyden. Tuolla se jo kimaltelikin kaukana, mustana juovana eroittautuen taivaan rannasta. Sen kylm?t aallot levittiv?t viileytt? ja yh? l?hemp?n? se n?ytt?ytyi, t?ytt?en viimein puolet koko n?kyviss? olevasta alueesta.

T?m? oli se paikka Dnjepri?, jossa joki vapautuneena koskista ja laajaksi sel?ksi auenneena virtaa vapaana ja pauhaa kuin meri. Sen keskelle muodostuneet saaret yritt?v?t kyll? sulkea silt? tien, vaan voimakkaina vy?ryv?t sen aallot eteenp?in esteist? v?litt?m?tt?.

Kasakat astuivat hevostensa sel?st?, nousivat lautalle ja kolme tuntia sill? soudettuaan saapuivat Hartetsan saarelle, miss? siihen aikaan oli Sjetsh, jonka niin usein t?ytyi muuttaa paikasta toiseen.

Suuri joukko miehi? kiisteli rannalla lauttamiesten kanssa. Pitk?n matkan per?st? harjasivat nyt kasakat hevosensa ja puhdistivat varustuksensa. Taras oikaisihe, veti vy?ns? lujemmalle ja pyyhk?si itsetietoisena viiksi??n. Nuoret miehet my?skin tarkastelivat itse??n jonkinlaisella pelolla ja tyydytyksell? ja sitten he kaikki ratsastivat etukaupunkiin, joka oli noin puolen virstan matkan p??ss? Sjetshist?.

Viisikymment? sep?n moukaria kaikui etukaupungin viidest?kolmatta pajasta, jotka olivat kaivetut maahan ja peitetyt turpeilla. Lujak?tiset nahkurit istuivat kadulla katosten alla takoen k?sill??n paksuja h?r?nvuotia; teltoissaan rihkamakauppiaat m?iv?t piit?, tuluksia ja ruutia. Armenialainen oli ripustanut n?ytteille kauniita kankaita. Tatarilainen k??nteli paistinvartaalla lampaan lapaa. Juutalainen kaateli p??t??n kurkoitellen tynn?rist? viinaa.

Ensim?inen, jonka he kohtasivat, oli keskell? tiet? makaava kasakka. Taras Bulba katseli h?nt? ihastuksella. "Kas, kuinka mahtavana se tuossa loikoilee. Pulskapa on miehell? vartalo!" puhui h?n pys?ytt?en hevosensa.

Kuva oli todellakin katsomisen arvoinen: kuin jalopeura lep?si siin? kasakka. H?nen tuuhea, puolenkyyn?r?n pituinen tukkansa oli hajallaan; punaiset, kalliista verasta tehdyt roimahousut olivat kokonaan tervassa, ik??nkuin todistaen, ettei mies mokomista hienouksista paljonkaan v?litt?nyt. Hetken miest? ihailtuaan jatkoi Bulba matkaansa kapeaa katua pitkin, joka oli t?ynn? taivasalla ammattejaan harjoittavia k?sity?l?isi? sek? kaikellaista muuta kansaa. Koko etukaupunki n?ytti markkinapaikalta, joka varusti ruoalla ja vaatteilla Sjetshin, miss? vain iloittiin ja pyssyill? ammuttiin.

Vihdoin he olivat sivuuttaneet etukaupungin ja n?kiv?t edess??n useampia pikku kyli?, joiden asumukset olivat turpeilla peitetyt. Siell? t??ll? huomasi tykkej?. Miss??n ei n?kynyt aittoja, eik? my?sk??n sellaisia pieni? m?kkej? vieress? olevine ilmoituskilpineen kuin etukaupungissa. Matala valli ja huono etuvarustus, jota ei kukaan vartioinnut, todistivat sanomatonta huolimattomuutta. Keskell? tiet? loikoili muutamia rotevia kasakoita piiput hampaissa, paikaltaan liikahtamatta katsellen matkalaisia perin v?linpit?m?tt?min?. Varovaisesti ratsasti Taras poikineen heid?n ohitsensa virkaten: "Terve, panit!"

"Terve teillekin!" vastasivat kasakat. Pitkin koko laajaa kentt?? oli kansaa kirjavina joukkoina. Heid?n ruskettuneista kasvoistaan saattoi p??tt?? heid?n olleen osallisina monissa taisteluissa ja paljon puutetta k?rsineen.

"Niin, t?ss? on nyt Sjetsh! T?ss? on pes?, josta kaikki nuo uljaat, ylpe?t ja rotevat miehet l?htev?t retkeilyilleen! T?st? levi?? vapaa kasakkael?m? kautta Ukrainan!"

Matkamiehet ajoivat avaralle torille, mihin kansa tavallisesti kokoontui. Suu alasp?in k??nnetyll? tynn?rill? istui siell? kasakka ilman paitaa. H?n piti sit? k?dess??n ja neuloi siihen paikkoja. Tuossa sulki heilt? tien joukko soittoniekkoja, joiden keskell? tanssi paljasp?inen kasakka k?si??n heilutellen. "Vilkkaampi tahti, soittajat!" huusi h?n.

"Tuomas, ?l? s??stele viinaa oikeauskoisilta kristityilt?!" huusi joku, ja silm?puoli Tuomas tarjosi lakkaamatta suuret maljat jokaiselle, ken vaan paikalle saapui. Nuoren kasakan ymp?rill? tanssi viel? nelj? vanhempaa. Tihe?ss? tahdissa he polkivat jaloillaan, heitt?ytyiv?t vihureina syrj??n, melkein soittajien p??lle, laskeutuivat ?kki? polvilleen ja polkivat hopeoiduilla kantap?ill??n kovaksi tallattua maata, joka kumisi heid?n jalkojensa alla, ja sankkana tomupilven? pyrysi multa heid?n ymp?rill??n. Mutta yksi kiljahti kovemmin kuin muut ja riensi toisten per?ss? tanssiin. Kauhtana liehui tuulessa, kookas rinta oli kokonaan paljastettu ja lammasnahkainen takki oli heitetty hartioille.

Share on: WhatsApp @Hash Facebook Tweet